Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Anoppi haluaa päästä paikkaamaan omat vanhat virheensä/toistamaan omia vanhoja virheitään lapsen kanssa ja miniä on tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Ihmiset ovat yksilöitä, niin myös olosuhteet ja tapaukset. Ei niitä täällä voi yleistäen selvitellä.
Turhaa touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Niinhän se sitren kai on, vaimo on perheenpää, määrää miehensä suhteesta miehen sukuun. Oma äiti on toista, äitilässä vietetään viikonloput ja lomat.
Olen yrittänyt miettiä tasapuolista kohtelua isovanhemmille. Toiset asuvat lähellä ja toiset satojen kilometrien päässä.
Tähän mennessä olen antanut lähellä asuvien käydä silloin kun haluavat (pappa kävi alkuun jopa 4 kertaa päivässä, mummo 4 kertaa viikossa) ja kauemmille isovanhemmille menimme kerran kuussa viikonlopuksi.
Tästä tapaamistahdista lähellä asuvat isovanhemmat alkoivat huomauttelemaan, kun ollaan kaksi päivää poissa ja heille tulee ikävä lasta. Anoppini totesi myös, että jos sukulaiseni tai kaverini haluavat nähdä minua, niin tulevat tänne, koska lapsen kanssa ei matkusteta mihinkään.
Olen pohtinut, että kirjaan kuukauden ajan ylös tunnit mitä vietän lähellä olevien isovanhempien kanssa ja olen yhtä monta tuntia toistenkin isovanhempien kanssa vai olisiko parempi, että ilmoittaisin lähellä oleville isovanhemmille, että tulemme yökylään (koko perhe) viikonlopuksi ja sitten kuukauteen emme tapaa heitä?
Mitä mieltä te muut olette? Kaikki vaatimukset siis esittävät lähellä asuvat isovanhemmat, kaukana asuvat ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.
Älä yritä miettiä tasapuolista kohtelua. Jos toiset asuu vieressä ja toiset satojen kissojen päässä, tapaamiset ei voi luonnostaan mennä tasan. Jos esittävät jotain vaatimuksia niin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Et korvaasi lotkauta. Korkeintaan voit joskus ohimennen mainita että "on mummolla ja vaarilla jo ikävä lapsia kun sen verran harvoin nähdään". Ehkä herättäisi ajattelemaan että ne miniänkin vanhemmat on isovanhemmat yhtälailla. Mutta älä missään tapauksessa lähde mihinkään vänkäämiseen, selittämiseen tms. mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Voi kun olisikin! Noinhan se meni eli anoppi oli ensin pelkkä taakka ja kauhistus, sitten kun miniän vanhemmat väsyivät hoitovuoroihin, tuli meille ilmoitus, että isovanhempien kuuluu hoitaa ja että me olemme vastuussa poikamme parisuhteesta. Jos tulee ero, miniä vie lapsen eikä poikammekaan saa sitä nähdä.
Eli kyllä me hoidamme lapsenlasta joka kolmas viikonloppu, vaikka koemme vahvasti olevamme kiristyksen uhreja. Jos emme tee kuten miniä määrää, menee pojalta perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla yhdessä ja osoittaa välittämistään. Voi olla että miehesi perhe tuntee toisensa tosi hyvinkin, ehkä joku pääaine ei ole heille merkittävä tai kiinnostava asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???
Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.
Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?
Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?
Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.Lapsemme ovat tietenkin meidän perheemme jäseniä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Idiootti kysymys.
Miehelleni kuuluu pitää omat sukulaisensa ruodussa, minä pidän omani. Jos tulee rajojen tai ruodussa pysymisen kanssa ongelmia, mies hoitaa omat sukulaisensa, minä hoidan omat sukulaiseni.
Samaten mies hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa, minä hoidan omiini. näin on sukulaisillekin selvää kaikki vastuut, kaikki tieto siitä kenen kanssa olla yhteydessä ja se kenen kanssa ongelmia setvitään.
Näin ei myöskään sitten sukulaiset voi syyttää väärää ihmistä vääristä lahjoista tai nimipäivän unohtamisesta tai mistään muustakaan. Se on se oma sukulainen jolla reklamoidaan tai jota haukutaan.
Perhe tietenkin, mutta kysyinkin suvusta.
Jos olette naimissa, niin kaksi sukua on yhdistynyt. Jos ette, niin lapsenne ovat myös isänsä sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???
Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.
Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?
Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?
Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.Lapsemme ovat tietenkin meidän perheemme jäseniä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Idiootti kysymys.
Miehelleni kuuluu pitää omat sukulaisensa ruodussa, minä pidän omani. Jos tulee rajojen tai ruodussa pysymisen kanssa ongelmia, mies hoitaa omat sukulaisensa, minä hoidan omat sukulaiseni.
Samaten mies hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa, minä hoidan omiini. näin on sukulaisillekin selvää kaikki vastuut, kaikki tieto siitä kenen kanssa olla yhteydessä ja se kenen kanssa ongelmia setvitään.
Näin ei myöskään sitten sukulaiset voi syyttää väärää ihmistä vääristä lahjoista tai nimipäivän unohtamisesta tai mistään muustakaan. Se on se oma sukulainen jolla reklamoidaan tai jota haukutaan.
Perhe tietenkin, mutta kysyinkin suvusta.
Jos olette naimissa, niin kaksi sukua on yhdistynyt. Jos ette, niin lapsenne ovat myös isänsä sukua.
Olen selittänyt sinulle jo. Voit lakata vänkyttämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Voi kun olisikin! Noinhan se meni eli anoppi oli ensin pelkkä taakka ja kauhistus, sitten kun miniän vanhemmat väsyivät hoitovuoroihin, tuli meille ilmoitus, että isovanhempien kuuluu hoitaa ja että me olemme vastuussa poikamme parisuhteesta. Jos tulee ero, miniä vie lapsen eikä poikammekaan saa sitä nähdä.
Eli kyllä me hoidamme lapsenlasta joka kolmas viikonloppu, vaikka koemme vahvasti olevamme kiristyksen uhreja. Jos emme tee kuten miniä määrää, menee pojalta perhe.
Anna poikasi kantaa ihan itse vastuunsa perheestään ja lapsistaan. Älkää nyt mihinkään kiristykseen suostuko, saattavat muutenkin olla tyhjiä uhkauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla yhdessä ja osoittaa välittämistään. Voi olla että miehesi perhe tuntee toisensa tosi hyvinkin, ehkä joku pääaine ei ole heille merkittävä tai kiinnostava asia.
Ei tunne. Appivanhemmat eivät tiedä pojastaankaan yhtään mitään. He vain syö ja jauhaa säästää tai haukkuu sukulaisia.
Mies on lähtenyt kotoa heti lukion jälkeen ja sitä ennenkin kuulemma ollut ihan yhtä kolkkoa.
Ja minä en ole ikinä kiinnostanut muuta kuin siinä mielessä että minusta saadaan jotain hyötyä irti. Ikinä ei ole edes yritetty tutustua mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että, tämä ketju herätti muistoja. Onneksi omat lapset ovat jo lukiolaisia, saavat itse hoitaa välinsä mummoonsa.
Se miksi meillä ei synkannut huolimatta kovasta yrityksestä:
Samoin kuin jollain edellä olevalla, mummo osti koko ajan tavaraa, vaatteita mutta ei koskaan sitä mitä olisi tarvittu. Juhlavaatteita ja juhlakenkiä kaappi täynnä mutta villapukua tai ulkoilutakkia ei voinut ostaa mitä olisi oikeasti tarvittu. Ja asiasta keskusteltiin usein. Kuinkahan monet kalliit juhla-asut laitettiin käyttämättömänä eteenpäin. Tai kannettiin sitä turhaa muovirojua roskiin, jotka olivat menneet ekasta leikistä rikki.
Meillä oli tietyissä asioissa täysin vastakkaiset ajatukset siitä miten lasta kasvatetaan. Huolimatta meidän pyynnöistä mummo teki juuri niin kuin mummo halusi. Mummolla on mummon säännöt, tiuskaistiin niskoja nakellen.
Mummo yritti välillä ottaa minun paikkani. Lapsi kysyi äiti, voinko tehdä sitä ja sitä. Mummo vastaa salamannopeasti väliin että totta kai, kultaseni. Tätä tapahtui todella usein. Aina kyllä menin väliin ja sanoin viimeisen sanan mutta ihan hiton rasittavaa.
Summa summarum: ennen lasta anoppi pysyi tontillaan. Lasten jälkeen mummo kuvitteli olevansa toinen vanhempi, jolla on samanlainen määräysvalta kuin vanhemmila. Esimerkkejä tästä toiminnasta olisi muitakin kuin edellä mutta en jaksa kaikkea avata. Rajatonta toimintaa, joka ei keskusteluista huolimatta koskaan vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin, tuntui että vain lisäsi rajattomuuttaan mitä enemmän asiasta keskusteltiin.
Kohta olet anoppi itsekin, miten aiot olla erilainen kuin omasi?
Yritän ymmärtää, että en ole lastenlasteni huoltaja tai vanhempi. Sen myötä toimin kuten vanhemmat haluavat, en niin kuin minä haluan. Haluan olla apuna mutta en missään nimessä tungetella. Neuvoja annan jos kysytään. Jos ei kysytä, pidän suuni kiinni. Näillä pääsee jo aika pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:
- olen Etelä-Suomesta
- olen korkeakoulutettu
- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä
- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään
- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksiJne
Mä ärsytän ihan sillä, että olen olemassa. Anoppi alkoi kampanjoimaan eron puolesta ennen kuin oli edes tavattu. Oli joo hyvä lähtökohta rakentaa rakastava, luottamuksellinen ja ennen kaikkea läheinen suhde. Nyt vuosikymmen myöhemmin voin todeta, että en ole ollut puheväleissä seitsemään vuoteen anopin kanssa. Ei mun tarvitse alistua anopin kynnysmatoksi, vaikka anoppi moista edellyttääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla yhdessä ja osoittaa välittämistään. Voi olla että miehesi perhe tuntee toisensa tosi hyvinkin, ehkä joku pääaine ei ole heille merkittävä tai kiinnostava asia.
Juuri näin. En tiedä veljeni enkä lasteni pääaineita enkä miniöideni syntymävuotta. Meillä on ihan loistavat välit. Ei kenenkään ole pakko vierailla, jos ei kiinnosta.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Voi kun olisikin! Noinhan se meni eli anoppi oli ensin pelkkä taakka ja kauhistus, sitten kun miniän vanhemmat väsyivät hoitovuoroihin, tuli meille ilmoitus, että isovanhempien kuuluu hoitaa ja että me olemme vastuussa poikamme parisuhteesta. Jos tulee ero, miniä vie lapsen eikä poikammekaan saa sitä nähdä.
Eli kyllä me hoidamme lapsenlasta joka kolmas viikonloppu, vaikka koemme vahvasti olevamme kiristyksen uhreja. Jos emme tee kuten miniä määrää, menee pojalta perhe.
Kyllä kuulostaa keksityltä. Ei kukaan vie epäluotettavalle mummulle lasta hoitoon.
Ei ole alkanut ärsyttää, vaan on entistäkin rakkaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Lapsiparka.
No joskus siihen on syynsä, miksi näin.
T. Rajattoman narsistin miniä