Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!

Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.

Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia"  - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.

Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.

Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!

Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.

Vierailija kirjoitti:

Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.

Justiinsa eli valtava ihme kun äiti jota pidätte huonona äitinä on teitä kohtaan kylmä... on se merkillistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

anoppinen kirjoitti:

Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa.  Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin.  Minä muutuin,  ei anoppi. 

Nyt  koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi.  Tyttäreni vauvan kanssa ei  tullut vastaavia "jännitteitä".  Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.   

Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja,  vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)   

Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani.  Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.

Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.  

En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.

Minkä ikäinen anoppisi on? Kuulostaa omalta anopiltani, joka olisi nyt noin 100-vuotias.

63 v.

Oho, olen saman ikäinen. Ei meidän lapsille juotettu appelsiinimehua ja söivät silloin, kun oli nälkä. Varmasti on paljon muuttunut 40-vuodessa. Mutta vauvanruokapurkit ja ikä niissä ym. asiat ovat ihan samoja. Enkä kyseenalaista uusia asioita, jos niistä minulle kerrotaan.

Anoppini on saanut ensimmäisen lapsen nuorena (70-luvulla) ja asunut samassa talossa anoppinsa kanssa...

Ok, ymmärrän, on sitten silloin mennyt anoppinsa neuvojen mukaan.

Itse sain lapset 80-luvun alussa ja asuin myös samassa talossa appivanhempien kanssa. Eri kerroksissa, täysin omat taloudet eivätkä puuttuneet mihinkään asioihin. Ihan hienosti meni.

Pelkään että kasvattaa lapsen yhtä välinpitämättömästi kun miniäkin on kotonaan kasvatettu tai jätetty hoitamatta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!

Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.

Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia"  - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.

Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.

Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!

Tässä kirjoituksessa ihmetyttää, etkö näe poikaasi mitenkään vastuullisena? Miniän kanssako asioita vain hoidetaan eikä oman pojan?

Anopilla vaan on syynsä. Niinhän miniälläkin.

Vierailija kirjoitti:

Pelkään että kasvattaa lapsen yhtä välinpitämättömästi kun miniäkin on kotonaan kasvatettu tai jätetty hoitamatta.

Ilmeisesti poikasi on kasvatettu huonosti, jos hänen vaimo kasvattaa lasta yksin. Kuka on kasvattanut noin surkean vässykkäpojan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.

Koska hän kokee sen piikomiseksi eikä myöskään kestä sitä että sinä olisit jotenkni hänen ja lapsen välissä tai häntä ylempänä lapsen suhteen. Hän haluaa olla "suorassa yhteydessä" lapseen ilman ikäviä välikäsiä.

Minun äitini on samanlainen. Paitsi että ei auta minua missään ikinä.

Kumma, miten anoppi ajattelee tietävänsä pienen lapsen tarpeet paremmin kuin lapsen vanhemmat.

Kyllä nuorten äitien pitää saada sisältöä enemmän elämäänsä että ei tarvi täälläkin vatvoa anoppisuhdettaan. Menkää vaikka siivoamaan kotia ja laittamaan perheelle ruokaa. Ryhtiä nyt siihen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.

Eipä voisi tuoretta äitiä pahemmin loukata. Miten ilkeitä ja pahansuopia ihmisiä onkaan olemassa. Olen pahoillani miniäsi puolesta. Kehitellään mahdollisimman loukkaavia mielikuvia, joista ei ole mitään näyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.

Koska hän kokee sen piikomiseksi eikä myöskään kestä sitä että sinä olisit jotenkni hänen ja lapsen välissä tai häntä ylempänä lapsen suhteen. Hän haluaa olla "suorassa yhteydessä" lapseen ilman ikäviä välikäsiä.

Minun äitini on samanlainen. Paitsi että ei auta minua missään ikinä.

Kumma, miten anoppi ajattelee tietävänsä pienen lapsen tarpeet paremmin kuin lapsen vanhemmat.

Se johtuu siitä että rajaton mummo kuvittelee omassa päässään olevansa lapselle se tärkein ihminen.

Minä olen käynyt äitini kanssa erittäin hämmentävän keskustelun mm siitä, että hän tuli valittamaan, että ei enää tiedä mikä hänen asemansa meidän perheessä edes on, kun me käyttäydytään liikaa kuin hän ei kuuluisi tänne ollenkaan!

No daa. Mahtaisko johtua siitä, että eihän hän kuulukaan. Hänellä on oma koti. Tämä on meidän koti.

Ja asuin itsekseni 20 vuotta ennen lapsia ja olin naimisissakin siitä 15 vuotta, mutta lasten tultua häneltä katosi kaikki kyky hahmottaa eri kotien ja perheiden rajat. Valittaa mm siitä, että hänellä ei ole tänne avainta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.

Koska hän kokee sen piikomiseksi eikä myöskään kestä sitä että sinä olisit jotenkni hänen ja lapsen välissä tai häntä ylempänä lapsen suhteen. Hän haluaa olla "suorassa yhteydessä" lapseen ilman ikäviä välikäsiä.

Minun äitini on samanlainen. Paitsi että ei auta minua missään ikinä.

Kumma, miten anoppi ajattelee tietävänsä pienen lapsen tarpeet paremmin kuin lapsen vanhemmat.

Ei mikään ihme ovathan he jo lapsensa hoitaneet. Kokemusta siis ja muitissa oman lapsen hoitaminen ja ajatukset silloin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.

Eipä voisi tuoretta äitiä pahemmin loukata. Miten ilkeitä ja pahansuopia ihmisiä onkaan olemassa. Olen pahoillani miniäsi puolesta. Kehitellään mahdollisimman loukkaavia mielikuvia, joista ei ole mitään näyttöä.

Et tunne meitä ja tiedä tapausta.

Munkin anoppi oli mukava ennen lapsia. Sitten hänellä jotenkin sekaantui äidin ja mummon roolit. Hänen olisi pitänyt saada vauva jatkuvasti yökylään pienestä pitäen, saada järjestää nimiäiset (järjestettiin meillä mutta sielläkin hääräsi esim vääränlaiset lahjapaketit pois lahjapöydästä), hänen olisi pitänyt saada päättää kaikesta lapseen liittyvästä koska "kyseessä on MINUN lapsenlapseni" (suora lainaus), ei kuuntele mitään mitä sanotaan yms. Lista loputon. Hän kysyi onko paljon pehmoleluja, sanoin että on, meille ei tule enää yhtään, niin meni 6 päivää kun yritti tuoda meille niitä lisää. Siis niin rajaton ylikävelijä kuin olla ja voi.

Ja ei todella ole tarvittu hoitoapua. Lapsi on 2,5v ja ollut pari kertaa mun vanhemmilla hoidossa pari tuntia ja sama appivanhemmilla. Tämäkin on käsittämätöntä ettei tarvita koko ajan apua. Vieraillaan kyllä muuten että suhteet muodostuu mutta siinäkin anoppi esitti toiveen ettei mun tarvis tulla mukaan (mieheni ei kuitenkaan siihen suostunut).

Mun äiti sekoili myös aluksi mutta ero on se että ymmärsi kerrasta mikä on pelin henki. Anoppi ei ymmärrä vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.

Eipä voisi tuoretta äitiä pahemmin loukata. Miten ilkeitä ja pahansuopia ihmisiä onkaan olemassa. Olen pahoillani miniäsi puolesta. Kehitellään mahdollisimman loukkaavia mielikuvia, joista ei ole mitään näyttöä.

Et tunne meitä ja tiedä tapausta.

Ei tarvitse tuntea nähdäkseen että olet todella loukkaava ja inhottava.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.

Koska hän kokee sen piikomiseksi eikä myöskään kestä sitä että sinä olisit jotenkni hänen ja lapsen välissä tai häntä ylempänä lapsen suhteen. Hän haluaa olla "suorassa yhteydessä" lapseen ilman ikäviä välikäsiä.

Minun äitini on samanlainen. Paitsi että ei auta minua missään ikinä.

Kumma, miten anoppi ajattelee tietävänsä pienen lapsen tarpeet paremmin kuin lapsen vanhemmat.

Ei mikään ihme ovathan he jo lapsensa hoitaneet. Kokemusta siis ja muitissa oman lapsen hoitaminen ja ajatukset silloin nuorena.

Niin, eri lapset.

En minäkään tiedä tuon naapurin Janne-pojan tarpeita ja toiveita vaikka on kolme omaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

anoppinen kirjoitti:

Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa.  Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin.  Minä muutuin,  ei anoppi. 

Nyt  koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi.  Tyttäreni vauvan kanssa ei  tullut vastaavia "jännitteitä".  Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.   

Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja,  vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)   

Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani.  Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.

Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.  

En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.

Joo, toi neljän tunnin ruokaväli aikoinaan pikkulapsilla/vauvoilla oli aivan järkyttävää ja julmaa. Itse en siitä piitannut vaan tajusin, että minäkin aikuisena söin useammin/pv.

Eräs äiti kertoi itkeneensä yhdessä vauvansa kanssa tämän nälkäitkua. Silloin kyllä suutuin todella ja se tapa loppui siihen. Joittenkin äitien maito on kyllä rasvaista kuin voi ja vauvansa eivät hamua tissiä niin usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Sinua ei siedä edes oma poikasi. Mieti sitä ennen kuin alat sättiä muita.