Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anoppinen kirjoitti:
Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa. Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin. Minä muutuin, ei anoppi.
Nyt koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi. Tyttäreni vauvan kanssa ei tullut vastaavia "jännitteitä". Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.
Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja, vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)
Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani. Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.
Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.
En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.
Minkä ikäinen anoppisi on? Kuulostaa omalta anopiltani, joka olisi nyt noin 100-vuotias.
63 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milla on hyvät välit miniääni. Osaltaan johtuu ehkä siitä, että olen nuori anoppi, alle 50 v. Jutellaan kuin kaverit, nuorin lapseni itselläkin vielä alakouluikäinen. Joten ei ongelmaa, mutkattoman välit. En puutu heidän elämäänsä kun näen että lapsesta pidetään hyvää huolta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Sun poika ei halua olla tekemisissä. Jos aidosti menisit itseesi, niin syykin varmasti löytyisi. Eikä se ole hirviöminiä. Miksi ihmeessä poikasi olisi yhdessä sellaisen ihmisen kanssa?
Poika lähti liki 20 vuotta sitten opiskelemaan.
Tietysti hänellä on omaa elämänsä enkä siihen ole väkisin tunkemassa.
Ja onneksi en vielä iästäni huolimatt ole avun tarpeessa - onneksi.
Toivon että koen äkkikuoleman kotona etten koskaAn olekaan lapsille taakka.
Ja sinä et sitten ole marttyyri... Jepjep.
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Niinhän se sitren kai on, vaimo on perheenpää, määrää miehensä suhteesta miehen sukuun. Oma äiti on toista, äitilässä vietetään viikonloput ja lomat.
Olen yrittänyt miettiä tasapuolista kohtelua isovanhemmille. Toiset asuvat lähellä ja toiset satojen kilometrien päässä.
Tähän mennessä olen antanut lähellä asuvien käydä silloin kun haluavat (pappa kävi alkuun jopa 4 kertaa päivässä, mummo 4 kertaa viikossa) ja kauemmille isovanhemmille menimme kerran kuussa viikonlopuksi.
Tästä tapaamistahdista lähellä asuvat isovanhemmat alkoivat huomauttelemaan, kun ollaan kaksi päivää poissa ja heille tulee ikävä lasta. Anoppini totesi myös, että jos sukulaiseni tai kaverini haluavat nähdä minua, niin tulevat tänne, koska lapsen kanssa ei matkusteta mihinkään.
Olen pohtinut, että kirjaan kuukauden ajan ylös tunnit mitä vietän lähellä olevien isovanhempien kanssa ja olen yhtä monta tuntia toistenkin isovanhempien kanssa vai olisiko parempi, että ilmoittaisin lähellä oleville isovanhemmille, että tulemme yökylään (koko perhe) viikonlopuksi ja sitten kuukauteen emme tapaa heitä?
Mitä mieltä te muut olette? Kaikki vaatimukset siis esittävät lähellä asuvat isovanhemmat, kaukana asuvat ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.
Et kirjaa yhtään mitään, vaan toteat vain, että teidän perheessänne päätökset teette te ja että lapsi ei ole mikään jätskipaketti, josta jaetaan milliviivaimella siivuja sukulaisille.
Ylimalkaan perheen asioita ei missään tapauksessa pidä alkaa selitellä, raportoida tai tilittää. Se on loputon suo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Ihmettelen samaa. Meillä ei (vielä) ole lapsia. Sain silti kuulla kälyltä, kuinka anoppi oli avautunut häissämme siitä, että olen "ominut" miehen itselleni. Esimerkkejä tästä on kuulemma se, että mies ei enää soittele yhtä usein tai käy kylässä. Miehellä ei ilmeisesti ole tässä osaa eikä arpaa, vaan minun tehtäväni olisi muistuttaa häntä äidilleen soittamisesta tai varmistaa, että kyläilemme omien vanhempieni ja appivanhempien luona tasan yhtä paljon. Anna mun kaikki kestää.
Vierailija kirjoitti:
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???
Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Ni m
Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.
En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.
Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.
Normaaleissa ihmissuhteissa voi pyytää asioita. Mitä vastenmielistä mahtaa olla siinä, että ostaisi lapsenlapselleen pyjaman?
Jos inhoaa ruoanlaittoa, niin ei halua sitä tehdä. Ja juuri tästä pyjamasta pitää lähettää kuva, niin on helppo ostaa oikeanlainen.
Eri, mutta sama ongelma. Miten sitten toimitaan kun olet laittanut kuvan tuotteesta ja mummo tuokin jotain ihan muuta, koska "se on ihan turha, mistä laitoit kuvan".
Tai siis, nykyään en enää anna mitään lahjavinkkejä, vaippa kysyvät, koska ikinä ei tullut mitään mitä pyysin. Toiset isovanhemmat ovat tyytyväisiä kun kertoo suoraan mitä tarvitaan ja saatan vielä sanoa, että lahja on aika kallis (50€) ottakaa sedät perheineen mukaan siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Ni m
Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.
En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.
Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anoppinen kirjoitti:
Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa. Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin. Minä muutuin, ei anoppi.
Nyt koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi. Tyttäreni vauvan kanssa ei tullut vastaavia "jännitteitä". Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.
Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja, vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)
Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani. Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.
Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.
En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.
Minkä ikäinen anoppisi on? Kuulostaa omalta anopiltani, joka olisi nyt noin 100-vuotias.
63 v.
Oho, olen saman ikäinen. Ei meidän lapsille juotettu appelsiinimehua ja söivät silloin, kun oli nälkä. Varmasti on paljon muuttunut 40-vuodessa. Mutta vauvanruokapurkit ja ikä niissä ym. asiat ovat ihan samoja. Enkä kyseenalaista uusia asioita, jos niistä minulle kerrotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.
Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.
Normaaleissa ihmissuhteissa voi pyytää asioita. Mitä vastenmielistä mahtaa olla siinä, että ostaisi lapsenlapselleen pyjaman?
Jos inhoaa ruoanlaittoa, niin ei halua sitä tehdä. Ja juuri tästä pyjamasta pitää lähettää kuva, niin on helppo ostaa oikeanlainen.
Eri, mutta sama ongelma. Miten sitten toimitaan kun olet laittanut kuvan tuotteesta ja mummo tuokin jotain ihan muuta, koska "se on ihan turha, mistä laitoit kuvan".
Tai siis, nykyään en enää anna mitään lahjavinkkejä, vaippa kysyvät, koska ikinä ei tullut mitään mitä pyysin. Toiset isovanhemmat ovat tyytyväisiä kun kertoo suoraan mitä tarvitaan ja saatan vielä sanoa, että lahja on aika kallis (50€) ottakaa sedät perheineen mukaan siihen.
Minun äitini loukkaantuu lahjatoiveista. On marketissa töissä, saisi niistä alennusta ja olisi sikahelppo ostaa esimerkiksi juurikin se pyjama.
Ei, häntä loukkaa se, että "häneltä tilataan". Unohtaa tyystin että kun itse olin opiskelijana Stockmannilla töissä, hän lähetti sinne sukulaisetkin ostamaan alennuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Niinhän se sitren kai on, vaimo on perheenpää, määrää miehensä suhteesta miehen sukuun. Oma äiti on toista, äitilässä vietetään viikonloput ja lomat.
Olen yrittänyt miettiä tasapuolista kohtelua isovanhemmille. Toiset asuvat lähellä ja toiset satojen kilometrien päässä.
Tähän mennessä olen antanut lähellä asuvien käydä silloin kun haluavat (pappa kävi alkuun jopa 4 kertaa päivässä, mummo 4 kertaa viikossa) ja kauemmille isovanhemmille menimme kerran kuussa viikonlopuksi.
Tästä tapaamistahdista lähellä asuvat isovanhemmat alkoivat huomauttelemaan, kun ollaan kaksi päivää poissa ja heille tulee ikävä lasta. Anoppini totesi myös, että jos sukulaiseni tai kaverini haluavat nähdä minua, niin tulevat tänne, koska lapsen kanssa ei matkusteta mihinkään.
Olen pohtinut, että kirjaan kuukauden ajan ylös tunnit mitä vietän lähellä olevien isovanhempien kanssa ja olen yhtä monta tuntia toistenkin isovanhempien kanssa vai olisiko parempi, että ilmoittaisin lähellä oleville isovanhemmille, että tulemme yökylään (koko perhe) viikonlopuksi ja sitten kuukauteen emme tapaa heitä?
Mitä mieltä te muut olette? Kaikki vaatimukset siis esittävät lähellä asuvat isovanhemmat, kaukana asuvat ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.Et kirjaa yhtään mitään, vaan toteat vain, että teidän perheessänne päätökset teette te ja että lapsi ei ole mikään jätskipaketti, josta jaetaan milliviivaimella siivuja sukulaisille.
Ylimalkaan perheen asioita ei missään tapauksessa pidä alkaa selitellä, raportoida tai tilittää. Se on loputon suo!
En meinannutkaan selitellä, mutta olisihan se ollut kiva nähdä heidän ilme, kun olisin sanonut, että olette olleet meillä 82 tuntia kuukaudessa, olemme tasan yhtä kauan toisien isovanhempien. Tai siihen, että kun emme näe nyt pariin päivään yhyhyy, toteaisin, että voimme ottaa teidän kanssa saman tyylin. Kokeillaanko, ollaan ensi viikonloppu teillä ja sitten "heti" taas kuukauden päästä. Olisi kiva nähdä tapahtuuko mitään heräämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Ni m
Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.
En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.
Oma anoppini oli sangen ihana ihminen. Sinä nyt et vaan halua nähdä sitä todellista ongelmaa. Sen sijaan haukut miniää. Ei kovinkaan reilua.
Ai että, tämä ketju herätti muistoja. Onneksi omat lapset ovat jo lukiolaisia, saavat itse hoitaa välinsä mummoonsa.
Se miksi meillä ei synkannut huolimatta kovasta yrityksestä:
Samoin kuin jollain edellä olevalla, mummo osti koko ajan tavaraa, vaatteita mutta ei koskaan sitä mitä olisi tarvittu. Juhlavaatteita ja juhlakenkiä kaappi täynnä mutta villapukua tai ulkoilutakkia ei voinut ostaa mitä olisi oikeasti tarvittu. Ja asiasta keskusteltiin usein. Kuinkahan monet kalliit juhla-asut laitettiin käyttämättömänä eteenpäin. Tai kannettiin sitä turhaa muovirojua roskiin, jotka olivat menneet ekasta leikistä rikki.
Meillä oli tietyissä asioissa täysin vastakkaiset ajatukset siitä miten lasta kasvatetaan. Huolimatta meidän pyynnöistä mummo teki juuri niin kuin mummo halusi. Mummolla on mummon säännöt, tiuskaistiin niskoja nakellen.
Mummo yritti välillä ottaa minun paikkani. Lapsi kysyi äiti, voinko tehdä sitä ja sitä. Mummo vastaa salamannopeasti väliin että totta kai, kultaseni. Tätä tapahtui todella usein. Aina kyllä menin väliin ja sanoin viimeisen sanan mutta ihan hiton rasittavaa.
Summa summarum: ennen lasta anoppi pysyi tontillaan. Lasten jälkeen mummo kuvitteli olevansa toinen vanhempi, jolla on samanlainen määräysvalta kuin vanhemmila. Esimerkkejä tästä toiminnasta olisi muitakin kuin edellä mutta en jaksa kaikkea avata. Rajatonta toimintaa, joka ei keskusteluista huolimatta koskaan vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin, tuntui että vain lisäsi rajattomuuttaan mitä enemmän asiasta keskusteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Niinhän se sitren kai on, vaimo on perheenpää, määrää miehensä suhteesta miehen sukuun. Oma äiti on toista, äitilässä vietetään viikonloput ja lomat.
Olen yrittänyt miettiä tasapuolista kohtelua isovanhemmille. Toiset asuvat lähellä ja toiset satojen kilometrien päässä.
Tähän mennessä olen antanut lähellä asuvien käydä silloin kun haluavat (pappa kävi alkuun jopa 4 kertaa päivässä, mummo 4 kertaa viikossa) ja kauemmille isovanhemmille menimme kerran kuussa viikonlopuksi.
Tästä tapaamistahdista lähellä asuvat isovanhemmat alkoivat huomauttelemaan, kun ollaan kaksi päivää poissa ja heille tulee ikävä lasta. Anoppini totesi myös, että jos sukulaiseni tai kaverini haluavat nähdä minua, niin tulevat tänne, koska lapsen kanssa ei matkusteta mihinkään.
Olen pohtinut, että kirjaan kuukauden ajan ylös tunnit mitä vietän lähellä olevien isovanhempien kanssa ja olen yhtä monta tuntia toistenkin isovanhempien kanssa vai olisiko parempi, että ilmoittaisin lähellä oleville isovanhemmille, että tulemme yökylään (koko perhe) viikonlopuksi ja sitten kuukauteen emme tapaa heitä?
Mitä mieltä te muut olette? Kaikki vaatimukset siis esittävät lähellä asuvat isovanhemmat, kaukana asuvat ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.Et kirjaa yhtään mitään, vaan toteat vain, että teidän perheessänne päätökset teette te ja että lapsi ei ole mikään jätskipaketti, josta jaetaan milliviivaimella siivuja sukulaisille.
Ylimalkaan perheen asioita ei missään tapauksessa pidä alkaa selitellä, raportoida tai tilittää. Se on loputon suo!
En meinannutkaan selitellä, mutta olisihan se ollut kiva nähdä heidän ilme, kun olisin sanonut, että olette olleet meillä 82 tuntia kuukaudessa, olemme tasan yhtä kauan toisien isovanhempien. Tai siihen, että kun emme näe nyt pariin päivään yhyhyy, toteaisin, että voimme ottaa teidän kanssa saman tyylin. Kokeillaanko, ollaan ensi viikonloppu teillä ja sitten "heti" taas kuukauden päästä. Olisi kiva nähdä tapahtuuko mitään heräämistä?
Ei tapahdu. Ainoa mitä siitä seuraa on se, että he tulkitsee sen niin, että jatkossakin olet perheesi tekemisistä heille tarkasti tilivelvollinen - ja että se heidän aikaisempi narina oli asiallista sinunkin mielestäsi.
Vierailija kirjoitti:
anoppinen kirjoitti:
Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa. Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin. Minä muutuin, ei anoppi.
Nyt koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi. Tyttäreni vauvan kanssa ei tullut vastaavia "jännitteitä". Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.
Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja, vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)
Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani. Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.
Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.
Mitä varten "hullaantuneen isoäidin (miksi se on hullaantunut?)" jakaa niitä "vanhanaikaisia neuvoja"? Miksei voi olla aikuinen?
Että vauvan olisi parempi olla? Kun nyt ei selvästi ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.
Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.
Meillä anoppi on kehittänyt jonkun ihmeellisen valtapelin lahjojen ostamisesta lapselle. Saattaa siit esim. kysyä ostoksille lähtiessä lasten koot ja mitä vaatteita heiltä puuttuu. Vastaan vaikkapa että koot 86 cm ja 116 cm ja tarvittaisiin pitkähihaisia paitoja kummallekin. Kaupasta laittaa kuvan vaikkapa kolmesta pyjamavaihtoehdosta, johon saatan vastata että kiitos, meillä tässä koossa pyjamia onkin jo paljon, mutta jos ostat seuraavaa kokoa niin varmasti syksyllä on jo käytössä ja tuo keskimmäinen olisi varmasti mieluisin. Lopputuloksena tuo ne kaksi joita en valinnut, koska minulla on niin huono maku että valitsen aina rumia, ja tuo kolme numeroa liian suuria koska en minä osaa arvioida lasten vaatekokoja syksylle.
Kastelahjaa ennen laittoi kuvan viidestä eri potkumoposta tai muusta potkutteluvekottimesta, johon vastasin että varmaan hetki vielä menee ennen kun potkutteluikä koittaa mutta tuo hevonen on kyllä hieno. Toi ne neljä muuta, ekan kastelahjaksi, sitten synttäri, joulu ja nimppari.
Eri, mutta sama ongelma. Miten sitten toimitaan kun olet laittanut kuvan tuotteesta ja mummo tuokin jotain ihan muuta, koska "se on ihan turha, mistä laitoit kuvan".
Tai siis, nykyään en enää anna mitään lahjavinkkejä, vaippa kysyvät, koska ikinä ei tullut mitään mitä pyysin. Toiset isovanhemmat ovat tyytyväisiä kun kertoo suoraan mitä tarvitaan ja saatan vielä sanoa, että lahja on aika kallis (50€) ottakaa sedät perheineen mukaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anoppinen kirjoitti:
Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa. Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin. Minä muutuin, ei anoppi.
Nyt koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi. Tyttäreni vauvan kanssa ei tullut vastaavia "jännitteitä". Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.
Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja, vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)
Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani. Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.
Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.
En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.
Minkä ikäinen anoppisi on? Kuulostaa omalta anopiltani, joka olisi nyt noin 100-vuotias.
63 v.
Oho, olen saman ikäinen. Ei meidän lapsille juotettu appelsiinimehua ja söivät silloin, kun oli nälkä. Varmasti on paljon muuttunut 40-vuodessa. Mutta vauvanruokapurkit ja ikä niissä ym. asiat ovat ihan samoja. Enkä kyseenalaista uusia asioita, jos niistä minulle kerrotaan.
Anoppini on saanut ensimmäisen lapsen nuorena (70-luvulla) ja asunut samassa talossa anoppinsa kanssa...
Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.