Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Minä ihmettelen noita anoppi ja verhot - juttuja, kun ne toistuu täällä vuodesta toiseen. Anoppi käynyt ripustamassa omat verhonsa miniän kotiin...
Kun nykyään ei edes käytetä verhoja, kuin ihan rajatapauksissa. Uusissa asunnoissa hyvä jos edes on verhotankojakaan.
Meillä ei ole yhdessäkään huoneessa verhoja, on vain kaihtimet. Vaikea anopin tulla verhoja ripustamaan.
Enkä kenenkään kaverini ole kuullut ikinä valittavan anoppinsa tuovan heille verhoja eikä kyllä mitään muutakaan.
Onko nämä niitä urbaanilegendoja?
Joku anoppi tuonut isolla kuorma-autolla muka lava täynnä vanhoja astioita... jotain rajaa näillä jutuillakin jooko? Miten kenenkään kotona (edes sen anopinkaan) olisi jossain varastossa kokonaisen kuorma-auton lavan täyttävä määrä astioita? Siihen ei riitä edes yhden kirpputorin kaikki hyllyt. Kai ne on olleet sitten vaan sen anopin kotona yhdessä isossa huoneessa päällekkäin laatikoihin tai ilman ladottuna lattiasta kattoon koko huoneen peittäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen noita anoppi ja verhot - juttuja, kun ne toistuu täällä vuodesta toiseen. Anoppi käynyt ripustamassa omat verhonsa miniän kotiin...
Kun nykyään ei edes käytetä verhoja, kuin ihan rajatapauksissa. Uusissa asunnoissa hyvä jos edes on verhotankojakaan.
Meillä ei ole yhdessäkään huoneessa verhoja, on vain kaihtimet. Vaikea anopin tulla verhoja ripustamaan.
Enkä kenenkään kaverini ole kuullut ikinä valittavan anoppinsa tuovan heille verhoja eikä kyllä mitään muutakaan.
Onko nämä niitä urbaanilegendoja?
Joku anoppi tuonut isolla kuorma-autolla muka lava täynnä vanhoja astioita... jotain rajaa näillä jutuillakin jooko? Miten kenenkään kotona (edes sen anopinkaan) olisi jossain varastossa kokonaisen kuorma-auton lavan täyttävä määrä astioita? Siihen ei riitä edes yhden kirpputorin kaikki hyllyt. Kai ne on olleet sitten vaan sen anopin kotona yhdessä isossa huoneessa päällekkäin laatikoihin tai ilman ladottuna lattiasta kattoon koko huoneen peittäen.
Meilläkään ei ole verhoja ja se on ollut aivan jäätävän vaikea asia hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
No ainakin se on pielessä, että poikani on vuorotöissä, viikonloppuvapaita on kuukaudessa vain yksi. Miniä on kotiäitinä.
No miten pariskunta sitten joka viikonloppu parisuhdettaan hoitaa, jos toinen on töissä viikonvaihteen? Nyt nainen vähän ryhtiä itseesi ja lakkaat olemasta tossukka. Et sinä voi poikasi perhe-elämää pelastaa vaikka päälläsi seisoisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Rähisetkö vieraille ihmiselle ja tulkitset omiasi vain siksi, että se toinen on anoppi? Kirjoitat kuin kuvittelisit että on oma anoppi, jonka kanssa olet tosi huonoissa väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen
Tässä on totuuden siemen. Minulla on ihan hyvät välit appivanhempiin, mutta huomaan, miten lapsi on ikäänkuin ainoastaan heidän sukunsa jatke. Kuinka se muistuttaa käytökseltään ja ulkonäöltään vaimoni veljiä pienenä ym. No eipä heillä tietysti ole mitään tietoa minun suvustani, joten ymmärtäähän sen. Mutta joskus on vähän ulkopuolinen olo, kun olen vain sen isä, muutoin lapsi on täysin heidän sukuaan, niinkuin toista sukuhaaraa ei olisi olemassakaan. Jos lapsi on hyvä vaikka matematiikassa, niin tiedetään, että se periytyy jostain anopin veljeltä. Tai musikaalisuus tulee anopin isoäidiltä. Unohtuu, että isänsä on opiskellut musiikkiopistossa. Ja jos pitää nopeasti laskea päässä jotain anoppi kysyy minulta, koska olen hyvä laskemaan. Näin se vaan menee. Jos lapsi taas on huono jossain, tai vaikka lättäjalat, niin ollaan kohteliaasti hiljaa. Omasta suvusta ei löydykkään selitystä moiseen.
Mies,isä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No Mini on tunnettu automerkkinä just ärsyyntymisherkkyydestään.
Kai se vaan on, että oma tytär kun saa lapsen vs oman pojan puoliso saa lapsen, niin suhde siihen tuoreeseen äitiin on erilainen
Ainakin itse huomaan, että voin omalle tyttärelle neuvoa jotain ja hän sen kuuntelee ja joko toimii sen mukaan tai ei (miten itse parhaaksi näkee),mutta ei loukkaannu sanomisistani eikä koe niitä arvosteluna.
Sen sijaan pojan vaimolle kun yritän neuvoa jotain, niin huomaan, että hän sen herkästi ottaa arvosteluna (vaikka en sitä sellaiseksi tarkoita) ja hieman loukkaantuu
Siksi yritän nyt kovasti pitää "viisaat" neuvot itselläni ja neuvoa vain, jos miniä sitä pyytää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta välillä tuntuu, että nykyään naiset saavat liian vähän lapsia. Ainakin siitä näkökulmasta, kun mummot (kummaltakin puolelta) ovat niin hulluina vauvoihin. Olisi ihan pakko päästä hoitamaan ja hoivaamaan. Jos itsellä on ollut 1-2 lasta, onhan se pikkulapsiaika mennyt tosi nopeasti. Juuri kun on päässyt vähän tottumaan vauvaelämään ja saanut kokemusta, se loppuu. Hoivavaistoa on jäänyt varastoon. Ja nyt olisi ihan tarjolla kohde, johon sitä saisi purkaa, melkein oma ja käytännössä omaa perhettä - mutta lapsen vanhemmat ovat siinä välissä rajoittavassa asemassa. Ihmekös jos yhteentörmäyksiä tulee.
Jos ekan lapsenlapsen tullessa mummo olisi juuri saanut hoidettua 12-päisen lapsilauman aikuisiksi, voi olla ettei olisi niin kauhean hyökyvää intoa hyökätä omimaan koko hoitovastuuta itselleen 😄
Minulla on ollut hyvät välit anoppiin aina. Kun sain ensimmäisen lapseni, koin anopin hyvää tarkoittavat, joskin vanhentuneet neuvot arvosteluna. Korvatulehdukset johtuivat siitä, että hattu ei varmaan ollut kunnolla suojaamassa korvia. Sinertävät jalkaterät siitä, että sukat olivat liian kireät ym. Ei hän pahaa tarkoittanut, mutta ehkä itselläni oli tuntosarvet aika herkillä ja epäilin, että anopin mielestä en ole hyvä äiti. Ärsyynnyin tosi herkästi ja otin liikaakin asioita arvosteluna äitiyttäni kohtaan. Hyvä, lapsenlapsiaan rakastava mummu se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen"
Tästä tuli mieleeni, kun miehen sukulaistädit ja anoppini olivat poikaamme katsomassa ja loihe lausumaan jotain ällistyttävää: poika kuuluu isän sukuun. Pari kertaa jouduin vetämään henkeä ja sanoin, että lapsi on kyllä minun ja mieheni. Ei ollenkaan suvun omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Meillä on anopilta ilmaiset verhot. Sellaiset vanhat, itsekasvatetusta ja kudotusta pellavasta.
Meillä oli useat verhot anopilta. Mies oli ne kelpuuttanut yksin asuessaan, kun ei nyt varsinaisesti innostu sisustamisesta. Lisäksi koki pääsevänsä helpommalla, kun sanoo äitinsä ehdotuksille joojoo.
Anoppihan oli suorastaan murhanhimoinen, kun pistin ikkunaan verhot joita ei ole tehty ennen syntymääni, ja oli ihan kaupasta ostettu. Pakkasin ne anopin rakkaat karteekit välittömästi ja palautin.
Meillä mies tuo myös kaikkea outoa tavaraa anopilta eli äidiltään kotiin kun ei kehtaa sanoa ei. Niitä sitten saa aina olla hävittämässä kun ei mahdu mihinkään tai ole käyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Meillä on anopilta ilmaiset verhot. Sellaiset vanhat, itsekasvatetusta ja kudotusta pellavasta.
Meillä oli useat verhot anopilta. Mies oli ne kelpuuttanut yksin asuessaan, kun ei nyt varsinaisesti innostu sisustamisesta. Lisäksi koki pääsevänsä helpommalla, kun sanoo äitinsä ehdotuksille joojoo.
Anoppihan oli suorastaan murhanhimoinen, kun pistin ikkunaan verhot joita ei ole tehty ennen syntymääni, ja oli ihan kaupasta ostettu. Pakkasin ne anopin rakkaat karteekit välittömästi ja palautin.
Meillä mies tuo myös kaikkea outoa tavaraa anopilta eli äidiltään kotiin kun ei kehtaa sanoa ei. Niitä sitten saa aina olla hävittämässä kun ei mahdu mihinkään tai ole käyttöä.
Mun miehellä meni viitisen vuotta yhteistä asumista ennen kuin oppi sanomaan äidilleen ei. Nykyään sieltä ei tule enää mitään. Ihanaa!
Sen naisen on täytynyt panna anopin pojan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen edes lasta tarvita ettei miniä alkaisi anoppia ärsyttämään.
Näin ainakin meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Ilmeisesti ovat. Tännehän ei voi mitään kirjoittaa, eikä mitenkään, ilman että alkaa syytös marttyroinnista.
Teksi mieli kysyä, että mistä helekutin marttyyreista te miniät oikein jauhatte, jauhamasta päästyänne?!
Miehen äiti ei saisi olla MINKÄÄNLAINEN, kai se paras anoppi olisi sitten kuollut anoppi.
Todellakin. Tuossa yhdessä viestissä jopa esitettiin, että sitä miestä on äitinsä RÄÄKÄNNYT tämän ollessa lapsi.
Tämmöisistä syytöksistä saisitte jo antaa selkeät perustelut. Ja myös selkeä perustelu sille marttyroinnille. Jos ihminen kaksi kertaa kuussa laittaa omalle lapselleen jonkun tavanomaisen tervehdysviestin, millä ihmeen logiikalla se tulkitaan marttyroinniksi?
MIksi ap esittää typeriä yleistyksiä, joiden pohjalla on vain hänen oma kyvyttömyytensä solmia ja ylläpitää ihmissuhteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se onkin se miniä joka muuttuu? Loukkaantuu verisesti joka hymystä jonka vauva/ mummo antaa lapselle? Kuutenkin mummon pitäisi auttaa tarvittaessa ka mummohan ei osaa mitään.
Myönnän itse avuttomuuteni kun tuli ensimmäinen lapsenlapsi taloon, miten noin pientä käsitellään. Vaipat olivat kestovaipat, vaatteet villavaatteita, kaikki oli toisin kun nuorinkin oli vielö suorakaidevaipassa muoviliinalla, en arvostellut luomusysteemeitä mutta en vaan osannut tehdä mitään oikein lapsen kanssa.
Miniä pyöritteli silmiään ja tuhahteli, kuulin kun ystävättärelleen valitti miten kömpelö idiootti mummo on.Sama kokemus pitkän elämäni varrelta. Miniät ajattelevat ylenevänsä itse keksimässään arvoasteikossa vihdoinkin miehensä äidin yläpuolelle, kun lapsi syntyy. Näillä miniöillä on päässä muutakin vikaa, ja sen tulee sekä mies, että appiväki huomaamaan myöhemmässä vaiheessa. Kontrollin tarve vain kasvaa lasten myötä.
Onneksi varmasti tuollainen on harvinaista. En keksi yhtään syytä miksi joku keksisi päässään kuvitteellisia arvoasteikoita sukulaisista jotka ei ole edes omia.
Tokihan kaikki normaalisti ymmärtävät oman perheensä menevän kaikessa muiden sukulaisten edelle, mutta ei se ihmisenä tietenkään toisen arvoa nosta tai laske.
Kyllä kaikkien lasten sukulaisten pitäisi olla ihan samalla viivalla oli sitten eno taikka anoppi. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi ihmisenä.Eihän kukaan normaali anoppikaan kuvittele olevansa pääosassa, päätöksiä tekemässä, lapsensa perheessä tai kuvittele, että pitäisi toimia omassa elämässään lapsensa perheen vaatimusten mukaan. Ihan outo ajatuskin.
Niin no, en pidäkään anoppiani normaalina, mutta hän mielellään olisi pääosassa myös aikuisten lastensa elämissä.
Hän on itse ollut nuori miniä ja asunut anoppinsa kanssa samassa taloudessa ja ihmetteli, että miksi me (minä ja poikansa) ei voitaisi muuttaa vintille asumaan. Samoin hän puheli, että naapurin poika muuttaisi rivitalosta perheineen lapsuudenkotiinsa vanhempiensa yläkertaan ja on nyt ihmetellyt, kun ei ole muuttanut, vaikka lapsenkin sai.
Olen tulllut siihen tulokseen, että niin kauan kuin poika vain seurustelee, hän ei puutu mihinkään, mutta kun ensimmäinen vauva syntyy, niin perheen pitää ollla mummon luona jotta mummo pääsee hoitamaan vauvan.
Se on sitten vaan sun anoppi.
Ikinä en haluaisi, että nuori pari lapsineen muuttaisi meille. En ikinä.
Enkä ole koskaan erityisesti ajatellut, että minun pitäisi "päästä" hoitamaan vauvaa. Hoitanut olen ja paljonkin, useaakin vauvaa ja kaikkia lapsenlapiani isoiksi asti. Se on meillä ollut ihan vaan normaali kuvio.
En ymmärrä näitä miniöitä, jotka on sitä mieltä, että anoppi menee sekaisin lapsesta. En tunne ainuttakaan tapausta, ja olen sentään jo elämää elänyt. Minun ikäpolveni naisihmiset on kuitenkin jo työelämässä täysillä olleita, kouluttautuneita ja omaa elämäänsä eläviä ihmisiä, joilla on muutakin elämässä kuin poikansa perhe. Ei siinä ole joutanut sekoilemaan. Minä kävin töissä kaiken sen ajan, kun lapsenlapset oli pieniä, hoidin niitä tarvittaessa siinä sivussa.
Taitaa olla jotain marginaaliporukkaa nämä anopit, jotka niin pahasti sekoilevat tai sitten miniät pistää sekaan puolet palturia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen
Tässä on totuuden siemen. Minulla on ihan hyvät välit appivanhempiin, mutta huomaan, miten lapsi on ikäänkuin ainoastaan heidän sukunsa jatke. Kuinka se muistuttaa käytökseltään ja ulkonäöltään vaimoni veljiä pienenä ym. No eipä heillä tietysti ole mitään tietoa minun suvustani, joten ymmärtäähän sen. Mutta joskus on vähän ulkopuolinen olo, kun olen vain sen isä, muutoin lapsi on täysin heidän sukuaan, niinkuin toista sukuhaaraa ei olisi olemassakaan. Jos lapsi on hyvä vaikka matematiikassa, niin tiedetään, että se periytyy jostain anopin veljeltä. Tai musikaalisuus tulee anopin isoäidiltä. Unohtuu, että isänsä on opiskellut musiikkiopistossa. Ja jos pitää nopeasti laskea päässä jotain anoppi kysyy minulta, koska olen hyvä laskemaan. Näin se vaan menee. Jos lapsi taas on huono jossain, tai vaikka lättäjalat, niin ollaan kohteliaasti hiljaa. Omasta suvusta ei löydykkään selitystä moiseen.
Mies,isä
Tietenkin, jos sitä toista sukua ei tunneta.
Kummankos suvun jatke sinä itse olet, isäsi vai äitisi? Usko pois, sinunkin kohdallasi on aikanaan niin äitisi kuin isäsikin sukulaiset omineet piirteitä juuri siitä omasta suvustaan, siis niitä hyviä piirteitä.
Meilläkin siskoni musikaalisuutta ja hyvää lauluääntä pidettiin aikanaan isän suvusta periytyneenä. Tädeillä kyllä olikin todella kauniit lauluäänet ja lauloivat aina kaikissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Aina kehuttiin, että se tulee heidän suvustaan. Se tosiasia sivuutettiin kokonaan, että enoni oli ansioitunut harmonikkataitelija ja heillä oli veljensä kanssa oma orkesteri ja myös äitini oli laulanut siinä orkesterissa nuorena.
Näin se aina menee, eikä siitä kannata kimmastua.
Onhan sitä usein kuultu sellaista, että kun joku tekee jonkun rötöksen vaikka, niin heti muistetaan siitä toisesta suvusta se joku vanha juttu, missä joku on ollut huonotapainen tai rikollinen. Että jaa jaa, sieltä se sitten tulee, niinpä niin. Ei meidän suvussa koskaan, niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen noita anoppi ja verhot - juttuja, kun ne toistuu täällä vuodesta toiseen. Anoppi käynyt ripustamassa omat verhonsa miniän kotiin...
Kun nykyään ei edes käytetä verhoja, kuin ihan rajatapauksissa. Uusissa asunnoissa hyvä jos edes on verhotankojakaan.
Meillä ei ole yhdessäkään huoneessa verhoja, on vain kaihtimet. Vaikea anopin tulla verhoja ripustamaan.
Enkä kenenkään kaverini ole kuullut ikinä valittavan anoppinsa tuovan heille verhoja eikä kyllä mitään muutakaan.
Onko nämä niitä urbaanilegendoja?
Joku anoppi tuonut isolla kuorma-autolla muka lava täynnä vanhoja astioita... jotain rajaa näillä jutuillakin jooko? Miten kenenkään kotona (edes sen anopinkaan) olisi jossain varastossa kokonaisen kuorma-auton lavan täyttävä määrä astioita? Siihen ei riitä edes yhden kirpputorin kaikki hyllyt. Kai ne on olleet sitten vaan sen anopin kotona yhdessä isossa huoneessa päällekkäin laatikoihin tai ilman ladottuna lattiasta kattoon koko huoneen peittäen.Meilläkään ei ole verhoja ja se on ollut aivan jäätävän vaikea asia hyväksyä.
Jäätävän vaikeaa se sinullakin on hyväksyä, että jollain toisella taas on ne verhot.
Päätellen siitä, miten mielellään arvostellaan ihmisten sisustuksia. Ei siinä yksi anopin ihmettely verhottomuudesta vieressä paljon paina.
En usko minäkään noihin tavaroiden jatkuvaan kantamiseen nuoren perheen kotiin. Täyttä feikkiä. Niitä on kirjoitusten mukaan kaikki kaapit täynnä, niitä tulee päivittäin lisää ja ne on kaikki täysin tarpeettomia. Justiinpa juu. Kuormalavoittain niitä tulee.
Poikani perheessä on kaksi lasta. Minusta on hienoa seurata, kuinka hyvä äiti miniäni on heille.