Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Kysy lapseltasi sama kysymys uudestaan sitten, kun hän on todellisuudessa saanut ensimmäisen lapsensa. Ja nykyään on kyllä enemmän itsestään selvää, että uusi tulokas esitellään sitten kun vanhemmille sopii, ei silloin kun suku haluaa. Nykyään ei onneksi osastolle saa ilman koronaakaan tulla vauvaa katsomaan kuin isä ja vauvan omat sisarukset. (Äitihän on vauvan kanssa sairaalassa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Heidän pitäisi muuttua sukulaisiksi siinä vaiheessa kun muutat avo- tai avioliittoon. Siis jo ennen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.
Pointti on se että vanhemmat päättää tuollaisesta. Ei isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Pointti on se että vanhemmat päättää tuollaisesta. Ei isovanhemmat.
Eli jos isovanhemmat kysyy milloin voi tulla sairaalaan se on nou nou, mutta jos saman puhelun aikana minä kerkeän kutsumaan ensin niin se on ok? Ihme valtataistelua. Mitä väliä kuka sanoo ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.
Minustakin oli mukava reilu 10v sitten, kun sairaalassa kävi äitini, veljeni ja anoppini katsomassa minua ja vauvaa. Samoin oli mukavaa, kun kotona meillä kävi aika paljon sukulaisia ensimmäisten viikkojen aikana. Minusta se tuntui siltä, että meistä välitetään. Olimme miehen kanssa iloisia ja ylpeitä pitkään toivotusta lapsesta eikä meillä ollut tarvetta vetäytyä vain omiin oloihin vaan oli ihanaa jakaa ilo vauvasta lähisuvun kanssa. Eikä vierailuista vaivaa ollut, kun kaikki toivat tullessaan aina jotain syötävää yms.
Ei mulla oo valittamista väleistä anopin kanssa ennen lasta tahi jälkeen. Anoppi on saatavilla ja auttaa muttei tuppaa ja lasta on hoitanut kun heille ei sopinut. En ole kokoajan tuuppinut hoitoon. Nyt lapsi on jo teini ja heillä on lämpimät välit. En ole kuullut että muidenkaan miniöiden kanssa olisi ongelmia.Hyvå sinne on mennä aina kun liikutaan lomareissuilla niilläkulmilla. Meillä voisi enemmän puhua haasteista äitini ja vävypoikiensa välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Pointti on se että vanhemmat päättää tuollaisesta. Ei isovanhemmat.
Eli jos isovanhemmat kysyy milloin voi tulla sairaalaan se on nou nou, mutta jos saman puhelun aikana minä kerkeän kutsumaan ensin niin se on ok? Ihme valtataistelua. Mitä väliä kuka sanoo ensin.
Ei kyse ole siitä kuka sanoo ensin vaan siitä että tuollainen asia on vanhempien päätös. Ei isovanhempien. Ikinä.
Ja kyllä hyviin tapoihin kuuluu odottaa kyläilykutsua. Vai paukkaako sinä muuallekin kärttämällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Pointti on se että vanhemmat päättää tuollaisesta. Ei isovanhemmat.
Eli jos isovanhemmat kysyy milloin voi tulla sairaalaan se on nou nou, mutta jos saman puhelun aikana minä kerkeän kutsumaan ensin niin se on ok? Ihme valtataistelua. Mitä väliä kuka sanoo ensin.
Valta on vanhemmilla. Ei siinä ole mitään kyseenalaistettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Heidän pitäisi muuttua sukulaisiksi siinä vaiheessa kun muutat avo- tai avioliittoon. Siis jo ennen lapsia.
Pitäisi sinun mielestäsi. Samoin minusta tuo ajattelutapa outo.
Juuri hoitelin pankkiasioita ja edunvalvonta-asioita vanhempieni ja lasteni kanssa ja kas kummaa myös näissä asioissa lapset, lapsenlapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat aivan eri asemassa kuin muut. Siis lain mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Heidän pitäisi muuttua sukulaisiksi siinä vaiheessa kun muutat avo- tai avioliittoon. Siis jo ennen lapsia.
Pitäisi sinun mielestäsi. Samoin minusta tuo ajattelutapa outo.
Juuri hoitelin pankkiasioita ja edunvalvonta-asioita vanhempieni ja lasteni kanssa ja kas kummaa myös näissä asioissa lapset, lapsenlapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat aivan eri asemassa kuin muut. Siis lain mukaan.
Ok, ovat lähisukua. Joka tapauksessa perheen ulkopuolisia.
Kylään ei tuppauduta jos isäntäväki ei jaksa vierailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Heidän pitäisi muuttua sukulaisiksi siinä vaiheessa kun muutat avo- tai avioliittoon. Siis jo ennen lapsia.
Pitäisi sinun mielestäsi. Samoin minusta tuo ajattelutapa outo.
Juuri hoitelin pankkiasioita ja edunvalvonta-asioita vanhempieni ja lasteni kanssa ja kas kummaa myös näissä asioissa lapset, lapsenlapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat aivan eri asemassa kuin muut. Siis lain mukaan.
He ovat sukulaisia. Lain mukaan.
Ja sille puolisollesi ja lapsellesi on kyllä ehdottomasti etu se että sitoudut heihin etkä vanhempiisi. Ja todellakin laitat rajat heti kun teistä on tullut perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy miksi miniä/ t ärsyttää on ajatus halusta hoitaa lapsia. Olen hoitoalalla, minulle riittää hyvin vierailu silloin tällöin, en halua mennä hoitamaan tai ottaa lapsenlapsia hoitooni kuukausittain.
Miksi koet että ne SUN OMAN LAPSESI LAPSET on "miniän lapsia"?
Missä ihmeessä tämä anoppi niin sanoi?
Ehkä hänen miniänsä haluaa että anoppi hoitaisi lapsenlapsia mutta anopin poika ei tuo asiaa samalla tavalla esille.
Kolmivuorotyötä tekevän lapsi ymmärtää, että työviikko järjestyy eri tavalla kuin säännöllistä päivätyötä tekevän. Poikani on jo tottunut siihen, että jos apua tarvitsee tiettyyn aikaan, siitä on sovittava niin, että ehdin esittää vuorotoiveen.
Miniäni ei tunnu tajuavan, että vaikka minulla on enemmän vapaata päivällä kuin hänellä, se ei johdu siitä, että työaikani olisi lyhyempi. Jos ovesta säntää 5v innosta säteillen, että äiti lupasi, että minä voin olla täällä, kun äiti menee ison veljen harkkoihin, se on ok, jos siitä on sovittu. Kuinkahan moni miniä hyppisi riemusta, jos anoppi toisi papan hoitoon muutaman minuutin varoitusajalla, selityksenä olisi vielä, minä näin ohi ajaessani, että olet kotona, ja soitin kampaajalle ja sain ajan tälle illalle. Miniäni on kiva ihminen, mutta hän toimii hetkessä, jos olisi soittanut ensin minulle, olisi kuullut, että olen kotona ja menossa pian nukkumaan. Nukun iltaunet ennen yövuoroa.
Kerran viikossa parin kolmen tunnin hoito, ei rasita minua, ja pari päivää silloin tällöin, mutta nykyinen kumppanini tekee töitä 8-16 ma-pe, minulla vapaata tosiaan vain joka kolmas viikonloppu eli mielellään vapaa viikonloppu on myös lapsivapaa, vaikka joskus otamme mielellämme lapset mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy miksi miniä/ t ärsyttää on ajatus halusta hoitaa lapsia. Olen hoitoalalla, minulle riittää hyvin vierailu silloin tällöin, en halua mennä hoitamaan tai ottaa lapsenlapsia hoitooni kuukausittain.
Miksi koet että ne SUN OMAN LAPSESI LAPSET on "miniän lapsia"?
Missä ihmeessä tämä anoppi niin sanoi?
Ehkä hänen miniänsä haluaa että anoppi hoitaisi lapsenlapsia mutta anopin poika ei tuo asiaa samalla tavalla esille.Kolmivuorotyötä tekevän lapsi ymmärtää, että työviikko järjestyy eri tavalla kuin säännöllistä päivätyötä tekevän. Poikani on jo tottunut siihen, että jos apua tarvitsee tiettyyn aikaan, siitä on sovittava niin, että ehdin esittää vuorotoiveen.
Miniäni ei tunnu tajuavan, että vaikka minulla on enemmän vapaata päivällä kuin hänellä, se ei johdu siitä, että työaikani olisi lyhyempi. Jos ovesta säntää 5v innosta säteillen, että äiti lupasi, että minä voin olla täällä, kun äiti menee ison veljen harkkoihin, se on ok, jos siitä on sovittu. Kuinkahan moni miniä hyppisi riemusta, jos anoppi toisi papan hoitoon muutaman minuutin varoitusajalla, selityksenä olisi vielä, minä näin ohi ajaessani, että olet kotona, ja soitin kampaajalle ja sain ajan tälle illalle. Miniäni on kiva ihminen, mutta hän toimii hetkessä, jos olisi soittanut ensin minulle, olisi kuullut, että olen kotona ja menossa pian nukkumaan. Nukun iltaunet ennen yövuoroa.
Kerran viikossa parin kolmen tunnin hoito, ei rasita minua, ja pari päivää silloin tällöin, mutta nykyinen kumppanini tekee töitä 8-16 ma-pe, minulla vapaata tosiaan vain joka kolmas viikonloppu eli mielellään vapaa viikonloppu on myös lapsivapaa, vaikka joskus otamme mielellämme lapset mukaan.
Sinun täytyy asioida poikasi kanssa. Hän ehkä sitten myös sitä myötä herää olemaan isä.
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.
Ei suhde (keneenkään) kärsi, jos näkee pikaisesti sairaalassa tai heti kotona. Mutta itse olin sektion jälkeen aika kipeä, joten en halunnut ylimääräisiä ihmisiä siihen voivottelemaan. Lisäksi jos aletaan joka päivä istumaan 5 tuntia kylässä tai käydään pyörähtämässä 4 kertaa päivässä, niin se alkaa vaikuttamaan kyllä kaikkiin suhteisiin. Varsinkin jos lasta ei saa imettääkään kuin neljän tunnin välein, muuten sen pitää olla mummon sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Ei suhde (keneenkään) kärsi, jos näkee pikaisesti sairaalassa tai heti kotona. Mutta itse olin sektion jälkeen aika kipeä, joten en halunnut ylimääräisiä ihmisiä siihen voivottelemaan. Lisäksi jos aletaan joka päivä istumaan 5 tuntia kylässä tai käydään pyörähtämässä 4 kertaa päivässä, niin se alkaa vaikuttamaan kyllä kaikkiin suhteisiin. Varsinkin jos lasta ei saa imettääkään kuin neljän tunnin välein, muuten sen pitää olla mummon sylissä.
Pikainen käväisy muuttuu sinulle yhtäkkiä 5 t istumisen tai 4 pyörähdykseen päivässä. Pikkuisen eri asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Ei suhde (keneenkään) kärsi, jos näkee pikaisesti sairaalassa tai heti kotona. Mutta itse olin sektion jälkeen aika kipeä, joten en halunnut ylimääräisiä ihmisiä siihen voivottelemaan. Lisäksi jos aletaan joka päivä istumaan 5 tuntia kylässä tai käydään pyörähtämässä 4 kertaa päivässä, niin se alkaa vaikuttamaan kyllä kaikkiin suhteisiin. Varsinkin jos lasta ei saa imettääkään kuin neljän tunnin välein, muuten sen pitää olla mummon sylissä.
Pikainen käväisy muuttuu sinulle yhtäkkiä 5 t istumisen tai 4 pyörähdykseen päivässä. Pikkuisen eri asiat.
Näiden rajattomien kanssa käy juurikin niin. Annat pikkusormen ja ne vie koko käden.
Siksi ne rajat pitää vetää ihan heti kun perhe perustetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun anoppi asui samassa talossa (seinän takana) ja en muista tuliko sairaalassa käymään, kun lapset sain mutta näki ainakin heti kotona. Mun vanhemmat tuli sairaalaan.
En tajua miten se vauva tai suhde siihen kärsisi siitä että isovanhemmat näkee heti. Ihan sama kun vauvan näkee joku sairaalahuoltaja kun siivoaa huonetta, tai sotkeeko sekin suhdetta että vieruskaverin vauva huutaa? Todennäköisesti enemmän kun isovanhemmat.
Mutta mä nyt olenkin vanha, 46v.Ei suhde (keneenkään) kärsi, jos näkee pikaisesti sairaalassa tai heti kotona. Mutta itse olin sektion jälkeen aika kipeä, joten en halunnut ylimääräisiä ihmisiä siihen voivottelemaan. Lisäksi jos aletaan joka päivä istumaan 5 tuntia kylässä tai käydään pyörähtämässä 4 kertaa päivässä, niin se alkaa vaikuttamaan kyllä kaikkiin suhteisiin. Varsinkin jos lasta ei saa imettääkään kuin neljän tunnin välein, muuten sen pitää olla mummon sylissä.
Pikainen käväisy muuttuu sinulle yhtäkkiä 5 t istumisen tai 4 pyörähdykseen päivässä. Pikkuisen eri asiat.
Näiden rajattomien kanssa käy juurikin niin. Annat pikkusormen ja ne vie koko käden.
Siksi ne rajat pitää vetää ihan heti kun perhe perustetaan.
Niin siis ajattelin, että ok. Kestän pienen vierailun heti kun kotiudutaan, niin saan sitten toipua rauhassa. Mutta pienen vierailun jälkeen alkoikin sitten jokapäiväinen ralli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Kuule kun se haukkuminen on ihan tässä samaisessa ketjussa kaikkien nähtävillä.
Menepä nyt hakemaan se peili.
En ole tuo jolle vastaat mutta ihmetyttää sinun käytös, olet röyhkeä ja riidankylväjä, sinun pitää mennä peilin eteen.Sinulla ei taida olla asiat hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Ei vaan ihan normaalia Suomessa. Jossain Afrikassa ja Aasiassa monta sukupolvea elää yhdessä, mutta perhe on vain ne ihmiset joiden kanssa asutaan yhdessä. Kaikki muut sukulaiset on sukua.
Elämä muuttuu muutenkin ja nykyihmisen ei todellakaan tarvitse elää siten miten on eletty joskus 50-100 vuotta sitten.
Ja sekään ei tarkoita huonoa kohtelua toisia kohtaan vaan normaalia elämää.
Myös vanhusten tulee kunnioittaa nuorempia sukupolvia.