Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Mitäs te jäätte norkoilemaan sinne vanhempien liepeille. Menisitte niin kauaksi kuin pippuri kasvaa niin ei olisi vaaraa pihallanne norkoilevista mummoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopeilla (mummuilla) tuntuu järjestään olevan tämä toksinen marttyyriasenne mikä estää normaalin kanssakäymisen, olisi hauska että joku tutkisi sitä enemmänkin miksi näin....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Tuollaisessa tilanteessa vanhemmat eivät jaksa ihmisiä jotka ovat taakaksi. Älä siis ole taakka.
Kukapa sitä haluaisi olla taakka? Samoin ei kannata yrittää myöhemmin tunkea kylään mummolaan tai toivoa lastenhoitoapua. Ovathan ne omat lapset ja lastenlapset vain taakka.
Ding Ding Ding! Marttyyri havaittu!
Eli jos vauvaa ei syntymästään 4 h sisällä esitellä mummulle niin ikinä ei tarvitse tulla kylään enää? Varmaan annat lapsesi (tulevalle) perheelle vapaat kädet elää juuri kuten sinä määräät!
Eihän kysymys ollut 4 h sisällä vaan kaksi viikkoa. Kyllä olisi voinut mummon sieltä pihalta norkoilemasta kutsua sisään ja näyttää hänelle vauva. Ja olisi voinut keskustella niinkuin aikuiset ihmiset. Kertoa, että nyt ei sovi olla pidempään, kun haluamme ensin olla perheen kesken, tervetuloa sitten kun vauva vähän kasvaa. Aika huonoa käytöstä. Sairaitakin ihmisiä käydään muuten katsomassa. Ihan halutaan ilahduttaa, viedään kukkia ym.
Niin. Tässä poika suuttui äidilleen siitä, että tämä, siitä huolimatta, että pyydettiin, että tuore perhe saisi toipua rauhassa, tunkeutui toisten pihaan. Miniä olisi ollut valmis näyttämään vauvaa, mutta poika, ihan luonnollisesti, oli loukkaantunut siitä, ettei äitinsä ollut kyennyt kunnioittamaan selkeää hänelle sanottua toivetta.
Toisen pihaan kielloista huolimatta tunkeminen on väärin. Se on huonoa käytöstä, ja lisäksi itse asiassa myös rikos.
Tuo että mennään kiellosta ja pyynnöstå huolimatta toisen kotiin on törkeää.
Tässä tapauksessa se tehtiin kolmesti ja edelleenkään ei käsitetä että rikottiin lakia.
Aivan järkyttävää käytöstä! Ja superstressaavaa synnytyksestä toipuvalle äidille. Hyvin vahingollista lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs te jäätte norkoilemaan sinne vanhempien liepeille. Menisitte niin kauaksi kuin pippuri kasvaa niin ei olisi vaaraa pihallanne norkoilevista mummoista.
Ai että uhrin pitää koko elämänsä järjestää rikollisen mukaan?
Ja mitä se auttaa kun meilläkin se mummo muutti meidän perässämme. Bussinsa kulkee nut meidän talon ohi ja hän asuu kahden kilsan päässä.
Me oltiin täällä ensin eikä me noin vain voida muuttaa omakotitalosta, vaihtaa lasten kouluja jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs te jäätte norkoilemaan sinne vanhempien liepeille. Menisitte niin kauaksi kuin pippuri kasvaa niin ei olisi vaaraa pihallanne norkoilevista mummoista.
Jotkut saattavat tehdä sen virheen, että jäävät jatkamaan maatilan pitoa ja vanhapari muuttaa pois tilalta. Tai ainakin nuoripari luulee niin, mutta totuus saattaakin olla se, että vanhukset tulevat vanhasta muistista joka päivä norkoilemaan nurkkiin ja tarkastamaan, että miniä ei ole muuttanut keinutuolin paikkaa tuvassa. Näistä tilanteista saa hyviä riitoja aikaiseksi, kun nuoret eivät ymmärrä omaa parastaan ;)
Ketjun lukeminen vahvisti jo otsikon herättämää ajatusta, että kyseessä on ensisijaisesti w t -kansan ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun lukeminen vahvisti jo otsikon herättämää ajatusta, että kyseessä on ensisijaisesti w t -kansan ongelma.
Ei ole vaan persoonallisuushäiriöisiä isovanhempia on kyllä ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa.
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ala! Miniä ollut talossa 20v, teinistä saakka
Mun miniä on upea, kaunis, älykäs ja menestynyt. Yhdistänyt hienosti uran johtotasolla ja 2 lapsisen perheen. Toki tähän tarvitaan tasa-arvoinen ja rakastava parisuhde ja sellainen pojallani ja miniälläni on.
On helppo arvostaa tuollaista naista. Toki sekin vaikuttaa että arvomaailmamme on samanlainen. Jos miniä olisi tekoripsissä keekoileva sohvaperuna asia olisi täysin toinen.
Olemme tarvittaessa apuna mutta emme tyrkytä neuvojamme. Jokaisella on oma elämä.
Kiva, että olet saanut mieleisesi miniän. Mutta vaikka olisi se sohvaperuna, olisi silti poikasi valitsema, ei mitenkään "eri asia". Jokaisella on tosiaan oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy miksi miniä/ t ärsyttää on ajatus halusta hoitaa lapsia. Olen hoitoalalla, minulle riittää hyvin vierailu silloin tällöin, en halua mennä hoitamaan tai ottaa lapsenlapsia hoitooni kuukausittain.
Miksi koet että ne SUN OMAN LAPSESI LAPSET on "miniän lapsia"?
Missä ihmeessä tämä anoppi niin sanoi?
Ehkä hänen miniänsä haluaa että anoppi hoitaisi lapsenlapsia mutta anopin poika ei tuo asiaa samalla tavalla esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy miksi miniä/ t ärsyttää on ajatus halusta hoitaa lapsia. Olen hoitoalalla, minulle riittää hyvin vierailu silloin tällöin, en halua mennä hoitamaan tai ottaa lapsenlapsia hoitooni kuukausittain.
Miksi koet että ne SUN OMAN LAPSESI LAPSET on "miniän lapsia"?
Missä ihmeessä tämä anoppi niin sanoi?
Ehkä hänen miniänsä haluaa että anoppi hoitaisi lapsenlapsia mutta anopin poika ei tuo asiaa samalla tavalla esille.
Ei mainitse omaa lastaan sanallakaan. Miksei välit omaan lapseen ole kunnossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Mun isovanhemmat olivat mulle läheisiä ja rakkaita. Silti en ole ikinä kokenut, että he olisivat perheeni jäseniä. Lapsena mun perhe oli vanhemmat ja veli. Nyt mun perhe on mun mies ja meidän lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Mun vanhemmat kuuluu mun lapsuudenperheeseen. Ei nykyiseen, aikuisena muodostettuun perheeseen. Lähisukulaisia kyllä, mutta eivät enää perheeseeni kuuluvia. Ovat silti läheisiä ja rakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Me valittiin sairaala niin, että isovanhemmat eivät päässeet sinne vauvaa katsomaan.
Luulin, että ovat tyytyväisiä, kun kutsuimme heidät katsomaan vauvaa heti kun pääsimme kotiin. He tulivatkin heti puolen tunnin kuluttua ja sen jälkeen joka päivä. Pyysin, että eivät tulisi, mutta on kuulemma oikeus kun lapsi kasvaakin niin nopeasti.
Mietin kumpi on enemmän sekaisin minä vai pappa, kun saimme hänet yhdeksältä illalla lähtemään omaan kotiinsa ja aamulla 8.30 hän oli taas paikalla ja ensimmäiset sanat olivat:"voi, onpa se kasvanut paljon". :O Sitten kun en enää jaksanut seurustella heidän kanssaan vaan tein omiani ja aloin käydä perhekerhoissa yms. anoppi kertoi, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Ei ollut, mutta heistä johtuva vi... kyllä oli. Tosiaan kuvittelin, että isovanhemmille riittäisi vierailu esim. kerran viikossa, mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.
Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.
He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.
Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.
Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.
Kyllä te olette vain sukua.
Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.
Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.
Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?
Aina isovanhemmat on olleet sukulaisia. Mitähän tämäkin nyt taas on???
Minusta on ainakin aivan käsittämätön ajatus, että minun vanhempani olisivat muuttuneet minun lasteni syntymän myötä "vain sukulaisiksi", jotka ovat vain häiriöksi eikä haluta nähdä. Toki on yksilöllistä, miten paljon vanhempien/lapsen isovanhempien kanssa haluaa ja pystyy viettämään aikaa, mutta ei kai ihan kaikilla ole sekopäiset ja persoonallisuushäiriöiset vanhemmat/appivanhemmat :D
Viimeistään siinä vaiheessa kun saat lapsia, sinun pitää osata erota vanhemmistasi ja muodostaa perhe puolison ja lastesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.
Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.
Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).
Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.
Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.
Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.
Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.
Me valittiin sairaala niin, että isovanhemmat eivät päässeet sinne vauvaa katsomaan.
Luulin, että ovat tyytyväisiä, kun kutsuimme heidät katsomaan vauvaa heti kun pääsimme kotiin. He tulivatkin heti puolen tunnin kuluttua ja sen jälkeen joka päivä. Pyysin, että eivät tulisi, mutta on kuulemma oikeus kun lapsi kasvaakin niin nopeasti.
Mietin kumpi on enemmän sekaisin minä vai pappa, kun saimme hänet yhdeksältä illalla lähtemään omaan kotiinsa ja aamulla 8.30 hän oli taas paikalla ja ensimmäiset sanat olivat:"voi, onpa se kasvanut paljon". :O Sitten kun en enää jaksanut seurustella heidän kanssaan vaan tein omiani ja aloin käydä perhekerhoissa yms. anoppi kertoi, että minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Ei ollut, mutta heistä johtuva vi... kyllä oli. Tosiaan kuvittelin, että isovanhemmille riittäisi vierailu esim. kerran viikossa, mutta ei.
Mun anoppi kävi myös päivittäin. Pahimpina kolmesti. Yleensä kuitenkin niin, että mun mies ei ole kotona, niin saa ihan rauhassa vittuilla mulle. Kun sanoin, että en halua hänen käyvän meillä joka päivä, niin vastaus oli, että ei tästä ole hänelle mitään vaivaa. En minä halunnut vierailuja rajoittaa hänen, vaan oman jaksamisen takia. Kun mies sanoo hänelle asiasta, niin anoppi oli välittömästi "huolestunut" mun masennuksen oireista.
Kaikki anopit vihaa minua. Siksi haluan näyttää varakkaalta, koska se on paras tapa haistatella heille. Ostin Mersun, puvun ja rannekellon - https://www.vuodenmies.com/
Vierailija kirjoitti:
Anopeilla (mummuilla) tuntuu järjestään olevan tämä toksinen marttyyriasenne mikä estää normaalin kanssakäymisen, olisi hauska että joku tutkisi sitä enemmänkin miksi näin....
Ja meidän anoppien mielestä nuorisolla on se toksinen asenne ja kaikesta mieli pahoitetaan, vaikka toivottaisi onnea synttäripäivänä.
Alue: Aihe vapaa
Niin. Tässä poika suuttui äidilleen siitä, että tämä, siitä huolimatta, että pyydettiin, että tuore perhe saisi toipua rauhassa, tunkeutui toisten pihaan. Miniä olisi ollut valmis näyttämään vauvaa, mutta poika, ihan luonnollisesti, oli loukkaantunut siitä, ettei äitinsä ollut kyennyt kunnioittamaan selkeää hänelle sanottua toivetta.
Toisen pihaan kielloista huolimatta tunkeminen on väärin. Se on huonoa käytöstä, ja lisäksi itse asiassa myös rikos.