Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suht tuoreena anoppina haluaisin sen verran antaa neuvoa ja opastusta ettei ihan samoja virheitä tulisi tehtyä kuin itse aikoinaan. Tai ylipäätään joitain hyviä vinkkejä. Ne katsotaan herkästi kuitenkin arvosteluksi, joten olen yrittänyt vaieta ja ajattella, että kai se niin vain on, että jokainen tavallaan ja ne virheetkin pitää joka sukupolven itse tehdä, ja sallia. Hyvin heillä kuitenkin sujuu, neuvolan ja muita nykyohjeita noudatetaan pilkun tarkasti vielä toistaiseksi..ja sillä ehkä itseä hiukan liikaakin väsytetään. Pikkuista haluaisin nähdä vieläkin enemmän, ja olla mukana touhussa. Kasvavat niin nopsaan.

Onneksi osaat olla hiljaa mutta tuo on juat se asenne mikä rassaa. Pidetään itseä niin paljon osaavampana ja fiksumpana. _sun_ mielestä neuvolan ohjeita ei tarvis noudattaa, ja _sulla_ ois parempia vinkkejä, ettei heidän tarvitse "tehdä virheitä". Oikeasti, kuuletko itseäsi kun puhut?

Kyllä se vaan niin on, että jokainen tekee virheitä, vaikka sen myöntäminen sinullekin niin koville ottaa. Ei vanhemmat ihmiset pidä itseään osaavampina tai fiksumpina, he vain ovat omat virheensä jo tehneet ja jälkeenpäin ne todenneet. Jokainen äiti haluaisi keventää nuortensa taakkaa ja ohjata edes jonkin karikon ohi, mutta eihän ne ylpeät ja fiksummat min... eikun pienten lasten vanhemmat suostu neuvoja kuuntelemaan.

Mitähän taakan keventämistä se kyylääminen on?

On se taakan keventämistä, kun joku käy haukkumassa kaiken, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. Ja vielä muistaa monta viikkoa raportoida ja muistuttaa tehdyistä virheistä, kuten väärän merkkisestä pesuaineesta. Pitäisi vaan muistaa hymyillen olla kiitollinen, kun vanha harppu _neuvoo_.

Mä varmaan olen poikkeustapaus, kun koin ylläolevan kuormittavan tarkkaa, aiheutti ahdistusta ja muita ei-kivoja tunteita.

Mun kuopus joutui ambulanssilla sairaalaan. Pyysin mummoa ottamaan viisivuotiaan esikoisen luokseen ettei hänen tarvitse roikkua homeisessa lastensairaalassa yöllä.

Mummo jauhoi koko suvulle ja naapurustolle miten me aina hoidatamme lapsemme hänellä, miten emme pärjää yksin lasten kanssa ja mitsn laiminlyömme aina esikoista.

Esikoiselle sanoi että tämän olisi parempi hönen luonaan.

Kiitos. Todella helpotti taakkaani kun lapseni oli hengenvaaradsa ja halusin helpottaa esikoiseni taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Tuollaisessa tilanteessa vanhemmat eivät jaksa ihmisiä jotka ovat taakaksi. Älä siis ole taakka.

Kukapa sitä haluaisi olla taakka? Samoin ei kannata yrittää myöhemmin tunkea kylään mummolaan tai toivoa lastenhoitoapua. Ovathan ne omat lapset ja lastenlapset vain taakka.

Ding Ding Ding! Marttyyri havaittu!

Eli jos vauvaa ei syntymästään 4 h sisällä esitellä mummulle niin ikinä ei tarvitse tulla kylään enää? Varmaan annat lapsesi (tulevalle) perheelle vapaat kädet elää juuri kuten sinä määräät!

olikso sellainen tarrautuminen se yleisongelma?..poikaan ,miniään,lapseen ,tyttäreen mutta harvemmin vävyyn? Anopilla on hyvä olla omakin elämä ,omine juttuineen eikä kaikki pyöri esim. lastenlasten ympärillä.Itsellä sekä minia että vävy  ja olen mummu. En halua sekaantua heidän asioihin mutta haluan olla ihminen jolta voi pyytää apua jos on tarve.Suhteet toimii ja ovat mutkattomia, suhdaudumme toisiimme positiivisesti ...ja huumori kantaa pitkälle :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Ex oli kauhea, mutta anoppi oli mahtava.. kannustava, auttava, ei puuttunut liikaa asiohin, olisi ollut mahtava mummo. Nykyinen mies on vähemmän kauhea, kun uusi anoppi taas ihan hirveä, lapsenlapsia kärttävä asioihin puuttuja ja lannistava ihminen. Määräilemässä muita ja sanoo miten pitää elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Tuollaisessa tilanteessa vanhemmat eivät jaksa ihmisiä jotka ovat taakaksi. Älä siis ole taakka.

Kukapa sitä haluaisi olla taakka? Samoin ei kannata yrittää myöhemmin tunkea kylään mummolaan tai toivoa lastenhoitoapua. Ovathan ne omat lapset ja lastenlapset vain taakka.

Ding Ding Ding! Marttyyri havaittu!

Eli jos vauvaa ei syntymästään 4 h sisällä esitellä mummulle niin ikinä ei tarvitse tulla kylään enää? Varmaan annat lapsesi (tulevalle) perheelle vapaat kädet elää juuri kuten sinä määräät!

Eihän kysymys ollut 4 h sisällä vaan kaksi viikkoa. Kyllä olisi voinut mummon sieltä pihalta norkoilemasta kutsua sisään ja näyttää hänelle vauva. Ja olisi voinut keskustella niinkuin aikuiset ihmiset. Kertoa, että nyt ei sovi olla pidempään, kun haluamme ensin olla perheen kesken, tervetuloa sitten kun vauva vähän kasvaa. Aika huonoa käytöstä. Sairaitakin ihmisiä käydään muuten katsomassa. Ihan halutaan ilahduttaa, viedään kukkia ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Tuollaisessa tilanteessa vanhemmat eivät jaksa ihmisiä jotka ovat taakaksi. Älä siis ole taakka.

Kukapa sitä haluaisi olla taakka? Samoin ei kannata yrittää myöhemmin tunkea kylään mummolaan tai toivoa lastenhoitoapua. Ovathan ne omat lapset ja lastenlapset vain taakka.

Ding Ding Ding! Marttyyri havaittu!

Eli jos vauvaa ei syntymästään 4 h sisällä esitellä mummulle niin ikinä ei tarvitse tulla kylään enää? Varmaan annat lapsesi (tulevalle) perheelle vapaat kädet elää juuri kuten sinä määräät!

Eihän kysymys ollut 4 h sisällä vaan kaksi viikkoa. Kyllä olisi voinut mummon sieltä pihalta norkoilemasta kutsua sisään ja näyttää hänelle vauva. Ja olisi voinut keskustella niinkuin aikuiset ihmiset. Kertoa, että nyt ei sovi olla pidempään, kun haluamme ensin olla perheen kesken, tervetuloa sitten kun vauva vähän kasvaa. Aika huonoa käytöstä. Sairaitakin ihmisiä käydään muuten katsomassa. Ihan halutaan ilahduttaa, viedään kukkia ym.

Onko aikuista käytöstä notkua kutsumatta toisen pihalla?

Ennustaa valtavia vaikeuksia.

Eikä todellakaan tunnu tuossa vaiheessa kuin jättimäiseltä taakalta! Törkeää käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suht tuoreena anoppina haluaisin sen verran antaa neuvoa ja opastusta ettei ihan samoja virheitä tulisi tehtyä kuin itse aikoinaan. Tai ylipäätään joitain hyviä vinkkejä. Ne katsotaan herkästi kuitenkin arvosteluksi, joten olen yrittänyt vaieta ja ajattella, että kai se niin vain on, että jokainen tavallaan ja ne virheetkin pitää joka sukupolven itse tehdä, ja sallia. Hyvin heillä kuitenkin sujuu, neuvolan ja muita nykyohjeita noudatetaan pilkun tarkasti vielä toistaiseksi..ja sillä ehkä itseä hiukan liikaakin väsytetään. Pikkuista haluaisin nähdä vieläkin enemmän, ja olla mukana touhussa. Kasvavat niin nopsaan.

Onneksi osaat olla hiljaa mutta tuo on juat se asenne mikä rassaa. Pidetään itseä niin paljon osaavampana ja fiksumpana. _sun_ mielestä neuvolan ohjeita ei tarvis noudattaa, ja _sulla_ ois parempia vinkkejä, ettei heidän tarvitse "tehdä virheitä". Oikeasti, kuuletko itseäsi kun puhut?

Kyllä se vaan niin on, että jokainen tekee virheitä, vaikka sen myöntäminen sinullekin niin koville ottaa. Ei vanhemmat ihmiset pidä itseään osaavampina tai fiksumpina, he vain ovat omat virheensä jo tehneet ja jälkeenpäin ne todenneet. Jokainen äiti haluaisi keventää nuortensa taakkaa ja ohjata edes jonkin karikon ohi, mutta eihän ne ylpeät ja fiksummat min... eikun pienten lasten vanhemmat suostu neuvoja kuuntelemaan.

Tottakai tekee kaikki virheutä. Sinä vaan pidät muiden tapoja huonoina (vanhemmat ja neuvola) ja vain sinä tietäisit kuinka oikeasti pitäisi toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Ymmärrä ntt eträ isovanhemmat ei näyttele mitään pääosa sen lapsiensa tai lastenlastensa elämässä. Nytkin vertaat että isovanhemmat rakastavat muiden lapsia yhtä paljon kuin omiaan. Vaikka rakastaisivat niin he eivät silti ole lapselle mitään muuta kuin sikulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Tuollaisessa tilanteessa vanhemmat eivät jaksa ihmisiä jotka ovat taakaksi. Älä siis ole taakka.

Kukapa sitä haluaisi olla taakka? Samoin ei kannata yrittää myöhemmin tunkea kylään mummolaan tai toivoa lastenhoitoapua. Ovathan ne omat lapset ja lastenlapset vain taakka.

Ding Ding Ding! Marttyyri havaittu!

Eli jos vauvaa ei syntymästään 4 h sisällä esitellä mummulle niin ikinä ei tarvitse tulla kylään enää? Varmaan annat lapsesi (tulevalle) perheelle vapaat kädet elää juuri kuten sinä määräät!

Eihän kysymys ollut 4 h sisällä vaan kaksi viikkoa. Kyllä olisi voinut mummon sieltä pihalta norkoilemasta kutsua sisään ja näyttää hänelle vauva. Ja olisi voinut keskustella niinkuin aikuiset ihmiset. Kertoa, että nyt ei sovi olla pidempään, kun haluamme ensin olla perheen kesken, tervetuloa sitten kun vauva vähän kasvaa. Aika huonoa käytöstä. Sairaitakin ihmisiä käydään muuten katsomassa. Ihan halutaan ilahduttaa, viedään kukkia ym.

Suhde siihen miniään luodaan jo kauan ennen lapsenlasta.

Onko hänet toivotettu tervetulleeksi? Onko hänen hyvinvoinnistaan kannettu huolta asiallisella tavalla? Onko häneen suhtauduttu lämmöllä ja asiallisesti?

Entä se oma lapsi? Onko häntä kohdeltu aikuisena? Kunnioitettu hänen päätöksiään? Onko kunnioitettu hänen rajojaan? Vai joka käönteessä sössötetty vain omista tunteista ja tarpeista?

Nythän miniää kohdeltiin kuin jotain sijaissynnyttäjää josta raskaassa synnytyksessä revittiin lapsi ulos ja sen jöälkeen vain isovanhempien tarpeilla on merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Kyllä te olette vain sukua.

Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.

Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Sulle on nyt moni koittanut vääntää rautalangasta että tuo että luulet kuuluvasi toiseen perheeseen on takertuvaa ja vahingollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Sulle on nyt moni koittanut vääntää rautalangasta että tuo että luulet kuuluvasi toiseen perheeseen on takertuvaa ja vahingollista.

Luultavasti hän pelkästään hyvällä....

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni anopin ja minun jännittyneisiin väleihin johtui siitä, että anoppi olisi vain kovasti halunnut auttaa ja neuvoa esikoisen vauva-aikana. Näki että olemme väsyneitä ja välillä vähän hukassa mm siitä mitä se lapsi yrittää itkulla kertoa. Tapa jolla sen teki vain oli väärä,ja kyllä itsekin otin alusta alkaen vähän huonon asenteen kun en ottanut kuuleviin korviinikaan anopin neuvoja vaan halusin näyttää että pärjätään miehen kanssa keskenämme. Kyräilyä ja kiukuttelua puolin ja toisin. Vauvan ollessa n. 5kk saatiin puhdistettua ilmaa ja sen jälkeen on sujunut hyvin.

Anoppi tulkitsi lapsen itkua. Esikoisella oli aina nälkä ja ikävä mummun syliin. Halusi siis syöttää vauvaa pullolla. Ihan sama, vaikka lapsi löyhkäsi kakalta ja lopettanut edellisen aterian viisi minuuttia aiemmin. Kuopus, joka oli epämieluisa anopille jo ennen syntymäänsä, oli aina väsynyt.

Juu ei, taisi nuokin diagnoosit mennä täysin anopin tarpeiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni anopin ja minun jännittyneisiin väleihin johtui siitä, että anoppi olisi vain kovasti halunnut auttaa ja neuvoa esikoisen vauva-aikana. Näki että olemme väsyneitä ja välillä vähän hukassa mm siitä mitä se lapsi yrittää itkulla kertoa. Tapa jolla sen teki vain oli väärä,ja kyllä itsekin otin alusta alkaen vähän huonon asenteen kun en ottanut kuuleviin korviinikaan anopin neuvoja vaan halusin näyttää että pärjätään miehen kanssa keskenämme. Kyräilyä ja kiukuttelua puolin ja toisin. Vauvan ollessa n. 5kk saatiin puhdistettua ilmaa ja sen jälkeen on sujunut hyvin.

Anoppi tulkitsi lapsen itkua. Esikoisella oli aina nälkä ja ikävä mummun syliin. Halusi siis syöttää vauvaa pullolla. Ihan sama, vaikka lapsi löyhkäsi kakalta ja lopettanut edellisen aterian viisi minuuttia aiemmin. Kuopus, joka oli epämieluisa anopille jo ennen syntymäänsä, oli aina väsynyt.

Juu ei, taisi nuokin diagnoosit mennä täysin anopin tarpeiden mukaan.

Mikähän siinäkin on että se esikoinen on aina se himoittu lapsi ja kuopus pelkkää ilmaa?

Meilläkin takerruttiin sairaalla tavalla just esikoiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Sun toiveet ja uskot eivät ole velvoite lapsen perheelle toimia sinun tavallasi. Minulta edellytettiin voimakkaasti juuri tuota, lopputuloksena anopilla ei ole käytännössä mitänkäänlaista suhdetta poikansa perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Kyllä te olette vain sukua.

Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.

Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.

Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Koko pointti on siinä, että todellakin toivon että lapsemme kokevat perheellisinäkin meidän vanhempien kuuluvan sisäpiiriin. Emme ole "vain" sukua. Onneksi omat lapsetkin ainakin tällä hetkellä ajattelevat näin. Juuri poikani totesi, kun kysyin, että onko tyttöystävän synttäreitä tulossa viettämään tyttiksen sukua, että ei, kun vaan sen vanhemmat.

Samoin toivon, että lapseni rakastavat mahdollisia lapsiaan ja ovat näistä ylpeitä. En tietenkään voi määrätä heitä tässä, mutta toivon silti ja uskon, että näin tapahtuu.

Kyllä te olette vain sukua.

Ja edelleen sinä sössötät mitä sinä haluat ja tarvitset ja sinä sinä sinä.

Ja sinä ja sinä ja sinä. Erittäin narsistista.

Onko tuo joku nykyajan juttu, että isovanhemmat ovat vain sukua? Kyllä isovanhemmat ovat ennen olleet hyvin läheisiä lapsenlapselle. Minun omat isovanhempani tai omat vanhempani olisivat järkyttyneet, jos joku olisi sanonut heille noin. Tai onko tuo joku eri puolilla Suomea oleva juttu?

Ei ole. Kyllä se on aina niin ollut.

Teillä on sitten vain sairas rajaton suku.