Seksi ei tunnu enää miltään synnytyksen jälkeen
Se kuuluisa eka kerta synnytyksen jälkeen tuli koettua. 4 kuukautta synnytyksestä. Ei mitään tuntumaa. Jotenkin hyvin hämmentävää, kun netissä tullut vastaan kokemuksia siitä miten herkkyystuntuma on parantunut ja kaikki tuntuu samalta (jollei jopa paremmalta) kuin ennenkin. Lantionpohjanlihaksia olen jumpannut, eikä mulla ole ollut esim. virtsanpidätyksessä ongelmia.
Mutta tuntuma on kadonnut. Tätäkö se sitten on loppuun asti? Ei pahemmin tee seksiä mieli tuon kokemuksen myötä.
Kommentit (228)
Toisilla käy paremmin, toisilla huonommin. En halua vähätellä vaivaa, mutta ei tuosta kannata tehdä elämää suurempaa ongelmaa jos sille ei vaan mitään voi. Ehkä joku leikkaus on mahdollinen, mutta kai sekin voi tuntoon vaikuttaa? Kaikenlaisilla värkeillä seksiä harrastetaan. Mieti esimerkiksi miehiä, joilla on todella pieni penis, ei sitä tuntumaa ole saanut ikinä. Ja olen itse myös synnyttänyt nainen.
Naiset ovat eri kokoisia jo 18-vuotiaana ennenkuin ovat synnyttäneet yhtään lasta.
Syvyys ja leveys eri. Myös miesten vehkeet eri kokoisia.
Naisen värkin kokoa ei voi päätellä naisen pituudesta, painosta eikä iästä.
Sopivan kumppanin löytäminen on haastavaa, koska myös vehkeiden kokojen pitäisi sopia yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kaksi kertaa synnyttänyt ja kaikesta jumpasta huolimatta ei paljoa tuntoa ole. Viimeisestä synnytyksestä on kohta 14 vuotta.
Eli todella voi jäädä tunnottomuus pysyväksi riesaksi.
Voi se jäädä. Mulla siis oli eka synnytyksessä välilihan leikkaus ja tokassa repesin ja jouduttiin muutama tikki laittamaan. Ja olisin molemmissa halunnut sektion, mutta en saanut millään vaikka mulla on rytmihäiriöitä ja terveysongelmia.
Ja just. Lääkärit kun silmät kirkkaina väittää, että sektion kyllä saa, jos sen oikeasti haluaa ja ei vain pysty. Paskan marjat, lapsettomuus päätökseni on ja pysyy, pitääkin alkaa selvittää sterilisaatiota.
Hyvä päätös, kun oikeinkirjoituskaan ei ota sujuakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Synnyttämisen jälkeen nainen on pilalla. Värkki on väljä, ja kroppa tuhottu.
Miksi monet tekevät sen useaan kertaan? Onko asenne sitten se että kun on pilalla jo muutenkin niin ei oo mitään väliä?
Se, että on synnyttänyt monta kertaa tuntuu kuulemma kropassa, kun ikää tulee.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat eri kokoisia jo 18-vuotiaana ennenkuin ovat synnyttäneet yhtään lasta.
Syvyys ja leveys eri. Myös miesten vehkeet eri kokoisia.Naisen värkin kokoa ei voi päätellä naisen pituudesta, painosta eikä iästä.
Sopivan kumppanin löytäminen on haastavaa, koska myös vehkeiden kokojen pitäisi sopia yhteen.
Sinulle ei ilmeisesti ole millään muulla väliä kuin vehkeiden koolla? Entäs sitten, kun se vaginan koko muuttuu elämän mukana ja itselläsikään ei enää seiso? Myös miehen penis pienenee iän myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Synnyttämisen jälkeen nainen on pilalla. Värkki on väljä, ja kroppa tuhottu.
Miksi monet tekevät sen useaan kertaan? Onko asenne sitten se että kun on pilalla jo muutenkin niin ei oo mitään väliä?
Koska ei ole todellakaan mitenkään normaalia tai yleistä että "kaikki on pilalla sen jälkeen". Minulla on takana kaksi normaalia alatiesynnytystä, ei yhtään repeämää tai tikkiä mihinkään, ja tuntumassa ei mitään muutosta kummankaan jälkeen.
Kateeksi käy.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on isännän tikki?
Ja miltä sen pitäisi tuntua? Eikö riitä, että ookoo ja saa orgasmin? Suulla tai yhdynnässä, tai kummallakin tavalla.
Ylimääräinen tikki, kivempi se on varmasti naisellekin että pärjää edelleen semmosella ihan tavallisellakin nakilla eikä tarvii jotain jättimäistä melaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Synnyttämisen jälkeen nainen on pilalla. Värkki on väljä, ja kroppa tuhottu.
Miksi monet tekevät sen useaan kertaan? Onko asenne sitten se että kun on pilalla jo muutenkin niin ei oo mitään väliä?
Juuri niin. Ensimmäisen jälkeen peli on jo menetetty, eikä sen jälkeen ole millään mitään väliä. Menetettyä ei takaisin saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on isännän tikki?
Ja miltä sen pitäisi tuntua? Eikö riitä, että ookoo ja saa orgasmin? Suulla tai yhdynnässä, tai kummallakin tavalla.
Ylimääräinen tikki, kivempi se on varmasti naisellekin että pärjää edelleen semmosella ihan tavallisellakin nakilla eikä tarvii jotain jättimäistä melaa.
Luuletko todella, että näitä tikkauksia siinä tehdään? Joku urbaani legenda tämä. Sitä paitsi, jos ajattelet esim. omaa suutasi, niin kuinka yksi tikki voisi tehdä siitä tiukemman?
Vierailija kirjoitti:
Ei sen naisesta tarvitsekaan miltään tuntua. Riittää kun miehestä tuntuu hyvältä ja hän saa tarpeensa tyydytettyä. Tosin kuka mies muka haluaa kuksia pillua, jonka joku kakara on repinyt syntyessään pilalle?
- Etenkään silloin ei halua, jos se repinyt kakara on jonkun toisen miehen lykkimä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on isännän tikki?
Ja miltä sen pitäisi tuntua? Eikö riitä, että ookoo ja saa orgasmin? Suulla tai yhdynnässä, tai kummallakin tavalla.
Ylimääräinen tikki, kivempi se on varmasti naisellekin että pärjää edelleen semmosella ihan tavallisellakin nakilla eikä tarvii jotain jättimäistä melaa.
Luuletko todella, että näitä tikkauksia siinä tehdään? Joku urbaani legenda tämä. Sitä paitsi, jos ajattelet esim. omaa suutasi, niin kuinka yksi tikki voisi tehdä siitä tiukemman?
Ei se oo mikään legenda.
Miten suu liittyy millään muotoa naisten pillujen kireyteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Synnyttämisen jälkeen nainen on pilalla. Värkki on väljä, ja kroppa tuhottu.
Miksi monet tekevät sen useaan kertaan? Onko asenne sitten se että kun on pilalla jo muutenkin niin ei oo mitään väliä?
Se, että on synnyttänyt monta kertaa tuntuu kuulemma kropassa, kun ikää tulee.
Lestadiolaisnaiset ovat raskaana 25 vuotta yhteen putkeen. Kakaroita vääntävät kaksikymmentä. Ehkäisy on kielletty, mutta mies polkee kuin tulpatonta mopoa. Sääliksi käy. Sellaista rääkkiä ei kestä kenenkään kroppa eikä pää vaurioitumatta.
Vierailija kirjoitti:
Menkääpä gynekologille jos olisi aihetta kiristyksiin.
Saako sitä apua todella näihin ongelmiin? Tuntuu että niitä vain vähätellään. Mulle sanottiin synnärillä tikkausten jälkeen että jos tikit aukeaa niin ei sitten kursita uudestaan kokoon, eli annetaan olla vaan.

Lestamiehet saa tavalliset ei

Käytännössä se on kaikkein yksinkertaisin ihosiirre mitä on, pikkasen nahkaa joudutaan poistamaan ja sitten nämä avohaavat tikataan yhteen jolloin ne alkavat kasvamaan yhteen.
Kaikkein järkevintä tämä on tehdä tietysti silloin, kun on haava auki muutenkin, mutta tehdään näitä ihan omina operaatioinakin, silloin tosin kela ei tietääkseni korvaa jos ei ole tehty nimenomaan synnytyksen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on isännän tikki?
Ja miltä sen pitäisi tuntua? Eikö riitä, että ookoo ja saa orgasmin? Suulla tai yhdynnässä, tai kummallakin tavalla.
Ylimääräinen tikki, kivempi se on varmasti naisellekin että pärjää edelleen semmosella ihan tavallisellakin nakilla eikä tarvii jotain jättimäistä melaa.
Luuletko todella, että näitä tikkauksia siinä tehdään? Joku urbaani legenda tämä. Sitä paitsi, jos ajattelet esim. omaa suutasi, niin kuinka yksi tikki voisi tehdä siitä tiukemman?
Ei se oo mikään legenda.
Miten suu liittyy millään muotoa naisten pillujen kireyteen?
Joku julkkis-tyhjäpää kertoi käyneensä kiristyttämässä löysää toosaansa. Olisiko ollut Sanna Suutari tai Saara Sieppi tai joku vastaava.
Miksi et imetä, eikö tule maitoa vai säästätkö tissejä? Imetys auttaa pillua palautumaan entiselleen. 4kk synnytyksestä vaikuttaa siltä, ettei seksi kiinnosta muutenkaan. Vaimoni ei ole yhdenkään 4.stä alatiesynnytyksestä suostunut olemaan ilman seksiä muutamaa viikkoa kauempaa. Aina leikattu ja tikattu, eikä eikä pillun koko ja tunto ole mihinkään muuttunut. Pari vuotta ja ollut aina entisellään, kun imettänyt kin aina yli 2v lasta. 3-4 väli oli 10v ja pillu alkuperäisessä tiekkuudessa, aloitettiin alusta ja synnytykseen meni 14h.
Jumppaa paikat kuntoon, vuosi tai kaksi niin on taas entisellään. Silläkin on merkitystä, että jos on luulotautinen jo aluksi ja pelkää alatiesynnytystä voi synnytyksen jälkeen luulla mitä tahansa, mm menettäneensä tunnon tai luulla pillun löystyneen. Silloin ei keskity nauttimiseen vaan ihan johonkin muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on isännän tikki?
Ja miltä sen pitäisi tuntua? Eikö riitä, että ookoo ja saa orgasmin? Suulla tai yhdynnässä, tai kummallakin tavalla.
Ylimääräinen tikki, kivempi se on varmasti naisellekin että pärjää edelleen semmosella ihan tavallisellakin nakilla eikä tarvii jotain jättimäistä melaa.
Luuletko todella, että näitä tikkauksia siinä tehdään? Joku urbaani legenda tämä. Sitä paitsi, jos ajattelet esim. omaa suutasi, niin kuinka yksi tikki voisi tehdä siitä tiukemman?
Ei se oo mikään legenda.
Miten suu liittyy millään muotoa naisten pillujen kireyteen?
Joku julkkis-tyhjäpää kertoi käyneensä kiristyttämässä löysää toosaansa. Olisiko ollut Sanna Suutari tai Saara Sieppi tai joku vastaava.
Tuksu? Olis kiristäny naamaakin samalla