Vihaan adhd
Tekisin mitä vaan että saisin sen itseltäni pois. Ärsyttävää, varsinkin kun ei pysty kuuntelemaan toista. Lisäksi vihaan sitä, että jotkut eivät ymmärrä sitä etten vaikka vaivu omiin mailmoihin siksi että haluan, vaan en pysty lopettajamaan ajatusten harhailua. Sitten on niitä ketkä vähättelevät ongelmia, ai että ne käy hermojen päälle. Voisinmpa vain unohtaa koko asian.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Muumimörkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muumimörkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilman muuta mennä testeihin, sillähän asiat lähtee selviimään ja on mahdolista saada tarvitsemaansa apua ja tukea, ehkä myös kuntoutusta. Nuorille on vielä kaikenlaisia kursseja sun muuta.
Mulle kaikki nauroi, että oot ihan vitsi jos luulet että sulla on adhd. Mutta monelta eri asiantuntijalta alkoi tulla sitä viestiä, että vaikuttaisi aika selkeästi adhd:ltä ja lopulta menin testeihin. Se oli paras päätös ikinä.
Kuulostaa tutulta. Miten ilmoitit asian läheisillesi?
En ilmoittanut. Menin itsenäisesti. Äitini kirjoitti kuvauksen lapsuudestani paperille. Sitä kyllä ihmetteli vähän, mutta ei kai tajunnut asiaa.
Jos lähdet asiaa hoitamaan, saat sieltä kyllä tukea tarvittaessa läheisten kanssa keskusteluun.
Eli eivät ilmoita heti ekan käynnin jälkeen vanhemmille jos en otse sitä halua? Olen vielä parivuotta alaikäinen...
16-vuotias saa jo hoitaa itsenäisesti terveyteensä liittyviä asioita. Heidän ei todellakaan pitäisi ilmoittaa yhtään mitään ilman lupaasi. Mene vaan rohkeasti keskustelemaan asiasta.
Mikäli testejä jatketaan, jossain vaiheessa asia on tavalla tai toisella tuotava ilmi vanhemmillesi, koska heitä tullaan haastattelemaan asiasta jollain tavalla. Silloin voit vaikka sanoa, että tämä on laitettu liikkeelle terveydenhuollon puolelta. Vanhempien sanomiset ei kuitenkaan määrää lopullista diagnoosia, mutta se voi antaa lisätietoa tilanteessa.
Minun oma äitini kielsi jyrkästi, että minulla olisi mitään adhd:ta tai ongelmia. Silti sain diagnoosin. Psykiatri vaan totesi, että joskus on tällaisia vanhempia, jotka kiven kovaan ovat sitä mieltä, että oma lapsi on "normaali" eli näkisivät diagnoosin jotenkin huonona asiana.
Diagnoosi ei ole huono asia, eikä se tee kenestäkään epänormaalia tai huonoa. Itse olen valmistunut yliopistosta. Diagnoosin kautta saa tukea ja apua, jolloin opiskelujen ja töiden kanssa asiat helpottuu.
Niin.. onhan mulla sentään kavereita sitten tukena varsinkin yksi jo täysi-ikäinen jolla todettiin parivuotta sitten adhd. Hänellä samantapaisia kokemuksia jotne uskonnettä ymmrätää ja pystyy auttamaan kun tarvitsen sitä.
Mietin vain vielä että voiko psykologi valehdella että opettaja on vihjannut vaikka pngelmiasta enkä ole suoraan mennyt kertomaan että haluaisin testeihin.
16-vuotias saa jo hoitaa itsenäisesti terveyteensä liittyviä asioita. Heidän ei todellakaan pitäisi ilmoittaa yhtään mitään ilman lupaasi. Mene vaan rohkeasti keskustelemaan asiasta.
Mikäli testejä jatketaan, jossain vaiheessa asia on tavalla tai toisella tuotava ilmi vanhemmillesi, koska heitä tullaan haastattelemaan asiasta jollain tavalla. Silloin voit vaikka sanoa, että tämä on laitettu liikkeelle terveydenhuollon puolelta. Vanhempien sanomiset ei kuitenkaan määrää lopullista diagnoosia, mutta se voi antaa lisätietoa tilanteessa.
Minun oma äitini kielsi jyrkästi, että minulla olisi mitään adhd:ta tai ongelmia. Silti sain diagnoosin. Psykiatri vaan totesi, että joskus on tällaisia vanhempia, jotka kiven kovaan ovat sitä mieltä, että oma lapsi on "normaali" eli näkisivät diagnoosin jotenkin huonona asiana.
Diagnoosi ei ole huono asia, eikä se tee kenestäkään epänormaalia tai huonoa. Itse olen valmistunut yliopistosta. Diagnoosin kautta saa tukea ja apua, jolloin opiskelujen ja töiden kanssa asiat helpottuu.