Ihmiset on kyllä hirveissä parisuhteissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tajuavan sitä, että jäämällä siihen hirveää parisuhteeseen he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää rakastava parisuhde oikeanlaisen kumppanin kanssa. Yksinkin useimmat olisivat varmasti onnellisempia.

Nuorille tämä on totta. Ja tietenkin huonosta suhteesta olisi aina hyvä lähteä. Mutta väljähtynyt, kaverillinen kumppanuus vakaalla taloudella on aika mukava juttu näin keski-ikäisenä. Yksin olisin ihan onnellinen, mutta köyhempi (no, en köyhä, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan).

Itse koen juuri näin. Puoliso raivoaa, kun en ole "intohimoinen ja halukas". Siis kun hän haluaa. Itse siis haluaa päättää, milloin on seksiä. Aina sängyssä, illalla kun hänelle sopii ja sama kaava. Ja sopii esim. 3x viikko, n. 5min kerta. Koska haluan myös muuta (hellyys, läheisyys, seksiä satunnaisesti muulloinkin, helliä hetkiä välillä ihan missä vaan), on kuulemma parempi olla kokonaan ilman. Niinpä olemme vain suhteessa ilman läheisyyttä. Käypä se tämäkin, koska muuten olemme ihan hyviä kavereita. Silti haaveilen salaa, että kohtaan vielä oikean miehen. Miehen joka huomioi niin, että tunnen joskus olevani ehjä.

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomin kuulemani tarina on, kun eräs miestuttavani odottaa, että hänen vaimo löytäisi uuden miehen, jotta tämän miehen ei tarvitse olla se paha, joka rikkoo perheen. Mahtaa siellä kodissa olla mahtava ilmapiiri.

Meillä oli lapsuudessa sama tilanne. 15 vuotta odotettiin, eli koko ikäni muu perhe odotti. Olin se viimeinen "rakkaudenhedelmä". Isä oli juoppo ja ihan seko. Ei voitu lähteä, koska seuraukset olisivat olleet karmeat. Sitten se löysi naisen. Sai uhota, miten löysi paremman. Haukkui meidät kaikille ja häipyi. Sille tielle jäi, hyvä niin. Äiti hengittää nykyään ja me lapset yritämme jotenkin selviytyä vanhoista traumoista tahoillamme...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ulkopuoliset ihmiset tietää toisten parisuhteesta enemmän kuin pariskunta itse. Liekö jonkinlaista kateutta toisten pitkästä parisuhteesta, kun oma/omat suhteet on karahtanut kiville? Kyllä vuosikymmenet yhdessä oleva pari useimmiten on yhdessä siksi kun edelleen haluaa, mutta voihan ulkopuolinen perustella sitä tottumuksella ja yksinjäämisen pelolla. Kertoo kyllä tosin enemmän analysoijasta itsestään. Eroaminen on nykyään tosi helppoa, joten pitkässä parisuhteessa on pakko olla jotakin vikaa ;)

Kyllä me miehen kanssa oltiin yhdessä ihan silkasta näköalattomuudesta viimeiset vuodet. 17-vuotiaana kun menet kimppaan niin et mitään muuta ole ehtinyt nähdä, etkä kokea kuin sen yhden suhteen. Ja mulla kun oli kotona riitaisat vanhemmat niin otin miehen vanhemmista jonkun parisuhdeihanteen; kaikki tehdään yhdessä, yhtään yötäkään ei 30 vuoteen ole vietetty erillään, klisheisesti ne mätsäävät tuulipuvut ja kaikki. En vaan osannut edes ajatella elämää ilman tuota miestä, joka oli mulle kuin kaksoisveli. En luonnehtisi tuon parikymmentä vuotta kestäneen suhteen viimeisiä vuosia onnellisiksi. Kulissin rakentamista kulissin vuoksi ja yhteisen lapsen vuoksi.

Kyllä me miehen kanssa ollaan yhdessä silkasta rakkaudesta toisiimme 25 vuoden jälkeenkin. Miksi pitäisi kitua huonossa suhteessa? Ero on nykyään niin helppo ottaa. Täällä kaikki pitkät suhteet tuomitaan kulisseiksi, ihmettelen miksi?

Kuka kaikkia on tuominnut sellaisiksi? Mä olen itse suhteessa joka alkoi pettämisestä ja varmasti 80% tästäkin palstasta sanoisi, että once a cheater always a cheater. Mut en minä sitä henkilökohtaisesti ota, tiedän varmaan itse parhaiten miten meillä kotona menee. Jos keskustelu ei koske sua niin älä nyt hyvänen aika lue ja triggeröidy ilmiöstä mikä todetaan useita muita koskevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Olen edelleen toiveikas, että vihdoin ja viimein löytäisin sen miehen, jonka kanssa vaan asiat synkkaa. Miehen pitäisi olla spontaani ja leikkisä. En voi sietää tylsiä tyyppejä.

Naisetkin on näköjään erilaisia, tai oikeastaan vaikuttaa siltä että tämän kommentin kirjoittaja on mies.

Nimittäin spontaani ja leikkisä mies on painajaismainen kumppani siinä kohtaa kun pitää maksaa asuntolainaa, huolehtia yhteisistä lapsista, katsastaa auto ja muutenkin elää oikeaa elämää. Mitä spontaani ja leikkisä kumppani tekee silloin kun minä vaikka sairastun yht äkkiä?

Ajattelin ihan samaa. Isäni on spontaani ja leikkisä. Ekstrovertti, joka tykkää ihmisistä. Iän myötä toki rahoittunut.

He kävivät 70-luvulla eron partaalla, kun isä teki mitä halusi. Terapian myötä oppi, että kotonakin pitää olla. Äiti oppi terapiassa, että mies vaan on tuollainen. Lopputulos: Äitini oli se, joka pyöritti arjen, maksoi laskut ja kasvatti lapset.

ei spontaani, leikkisä, seikkailunhaluinen ja kepeä ihminen ole yhtäkuin vastuuntunnoton ja itsekäs. Miksi noiden pitäisi olla jotenkin toisensa poissulkevat asiat? Eikä sellainen muuten ole edes välttämättä kovin ekstrovertti. Tästä todisteena mieheni, joka on sellainen luonnonlapsi. Hänellä on rikas sisäinen maailma :)

Itse koen olevani kanssa tuommoinen kuin tuo miehesi ja omasta mielestäni koen olevani todella vastuuntuntoinen ja luotettava, mutta tuon vastapainoksi tykkään myös tehdä elämästä seikkailua ja tarvitsen rinnalle miehen, joka ajattelee myös samoin. Esim. voidaan joskus esim. perjantai-iltana lähteä hetken mielenjohteesta viettämään viikonloppu vaikka Amsterdamissa.

Just tämä! Tai jos ei ole fyrkkaa tehdä mitään suureellista niin ihana on mies joka alkaa vetää toppatakkia päälle kun sanon jäätävän kylmänä ti iltana klo 23, että jäältä näkyisi nyt hienot revontulet. Tai joka jää kesken iltalenkin mun lempikivelle istumaan ja juttelemaan lapsuuden muistoista, tai innostuu leikkimään kivisellä polulla seuraajohtajaa.

Tai sitten jos onkin fyrkkaa, niin saa enemmän elämänsisältöä tuosta edellämainitusta ja siitä, että  tuohon kaikkeen höpsöön on aikaa, kuin kartano-Volvon kiillottamisesta tai padel-kerhon saunailloista.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Mieheni kanssa 9 vuotta yhteiseloa takana enkä voi käsittää miksi hänen entiset kumppaninsa olivat napisseet jatkuvasti ja ottivat eron vaikka oli lapsia. Se tosin oli minun onni. Mies on pitkä, komea, hyvä kroppainen, arvostetussa ammatissa jossa paljon vapaa-aikaa, hieno isä lapsille, kokkaa, leipoo, urheilee, siivoaa, fiksu, huomaavainen ja hellä, loistava sängyssä, hauska, viihtyy mökillä ja maailmalla, huomioi kaikki ihmiset ja on ystävällinen, rakastaa täysillä ja näyttää sen. Kiitos elämälle!

Ihan hyvin voi olla että edellisessä suhteessaan mies oli kaikkea muuta. Itsekäs. Valehtelija. Pettäjä. Vastuunvälttäjä. Sit tulee ero siitä ensirakkaudesta, totuus iskee päin kasvoja. Että se toinen oikeasti voi nostaa kytkintä, jos itse ei yhtään panosta. Ja seuraavaan sit panostetaan, kun on oppirahat maksettu. Itseasiassa uskon että tämä on se tavallinen tarina.

Missä ruususen unelmissa tuo ap oikein elää :D Terveisin yli 30v hirveässä suhteessa elänyt. Olihan se alussa mutta on iän myötä tasaantunut ja arki sujuu täydellisesti riitelemättä. Annetaan toisillemme omaakin rauhaa. Enää ei juurikaan tule mitään pahoja erimielisyyksiä. Ei se elämien yhteensovittaminen alussa nuorena ihan helppoa ollut ja se oli sellaista on/off pinna palo nyt eikä sietänyt toista vähään aikaan mutta siinä auttoi kun ei heti muuttanut yhteen että pääsi välillä omaan rauhaansa kiukkuaan laannuttamaan. Kummatkin huippu itsepäisiä niin että kyllä niitä särmiä tuli sellaisen ensimmäisen 10v hiottua. Meillä ei mitään lapsia alettu tekemään jotenka kotiin ei ollut kumpikaan sidottu eikä kumpaakaan kiinnostanut hoivatyöt. Harrastuksista tuli riitaa kun toista ei juurikaan kotona näkynyt. Että sellaisia kaikkia vaiheita on menty lävitse. Nykyään viihdytään kotona jo liikaakin :D 

Ihmisillä on erilaisia suhteita ja ei kai kenenkään suhde ole perustettu näyttelemiseen muille että se muiden silmiin näyttäisikään täydelliseltä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Katsos kun se ex et ollut sinä, kaikki ei vain sovi toisilleen ja osa saa toisistaan ne PAHIMMAT puolet esiin.

Täytyy myöntää, että olin ihan liian pitkään (12v) huonossa suhteessa. Olisin eronnut jo suhteen alussa, mutta tulinkin raskaaksi ja sitten sitä jämähti alusta asti huonoon suhteeseen. Mies väkivaltainen, alkoholisti ja narsisti. Tuli 2 lasta lisää ja tilanne oli helvetistä. Vuosien on-offeilun jälkeen olin saanut tietoon niin paljon faktaa narsismista ja tiedon ettei mies ikinä muutu,  että lopullisesti jätin hänet. On helppo sanoa, että mikset lähde ja miksi oot paskassa suhteessa jos ei ole itse kokenut esim narsismia, siitä suhteesta lähteminen ei ole niin yksinkertaista. 

Meni vuosia, että en edes uskaltanut ajatellakaan miehiä. En halunnut kokea sitä. Kunnes löysin nykyisen mieheni joka kanssa harrastuspiireissä ensin ystävystyttiin ja lopulta huomattiin että hetkonen mehän taidetaan seurustella. Aivan ihana mies ja ihan päinvastainen kuin eksäni. Mies eronnut kaksi kertaa ja hänet on jätetty sen vuoksi kun ollut liian kiltti. Toisen roska on toisen aarre. 

Kulissi suhteet naurettavimpia että esitetään muille täydellistä ja aika raskasta sellainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ulkopuoliset ihmiset tietää toisten parisuhteesta enemmän kuin pariskunta itse. Liekö jonkinlaista kateutta toisten pitkästä parisuhteesta, kun oma/omat suhteet on karahtanut kiville? Kyllä vuosikymmenet yhdessä oleva pari useimmiten on yhdessä siksi kun edelleen haluaa, mutta voihan ulkopuolinen perustella sitä tottumuksella ja yksinjäämisen pelolla. Kertoo kyllä tosin enemmän analysoijasta itsestään. Eroaminen on nykyään tosi helppoa, joten pitkässä parisuhteessa on pakko olla jotakin vikaa ;)

Kyllä me miehen kanssa oltiin yhdessä ihan silkasta näköalattomuudesta viimeiset vuodet. 17-vuotiaana kun menet kimppaan niin et mitään muuta ole ehtinyt nähdä, etkä kokea kuin sen yhden suhteen. Ja mulla kun oli kotona riitaisat vanhemmat niin otin miehen vanhemmista jonkun parisuhdeihanteen; kaikki tehdään yhdessä, yhtään yötäkään ei 30 vuoteen ole vietetty erillään, klisheisesti ne mätsäävät tuulipuvut ja kaikki. En vaan osannut edes ajatella elämää ilman tuota miestä, joka oli mulle kuin kaksoisveli. En luonnehtisi tuon parikymmentä vuotta kestäneen suhteen viimeisiä vuosia onnellisiksi. Kulissin rakentamista kulissin vuoksi ja yhteisen lapsen vuoksi.

Kyllä me miehen kanssa ollaan yhdessä silkasta rakkaudesta toisiimme 25 vuoden jälkeenkin. Miksi pitäisi kitua huonossa suhteessa? Ero on nykyään niin helppo ottaa. Täällä kaikki pitkät suhteet tuomitaan kulisseiksi, ihmettelen miksi?

Kuka kaikkia on tuominnut sellaisiksi? Mä olen itse suhteessa joka alkoi pettämisestä ja varmasti 80% tästäkin palstasta sanoisi, että once a cheater always a cheater. Mut en minä sitä henkilökohtaisesti ota, tiedän varmaan itse parhaiten miten meillä kotona menee. Jos keskustelu ei koske sua niin älä nyt hyvänen aika lue ja triggeröidy ilmiöstä mikä todetaan useita muita koskevan.

Otsikko. Olisi pitänyt olla kyllä osa ihmisistä.

Minäkin tiedän miten meillä menee ja on yhtäläinen oikeus kertoa se kuten sinullakin pettämistarinasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ulkopuoliset ihmiset tietää toisten parisuhteesta enemmän kuin pariskunta itse. Liekö jonkinlaista kateutta toisten pitkästä parisuhteesta, kun oma/omat suhteet on karahtanut kiville? Kyllä vuosikymmenet yhdessä oleva pari useimmiten on yhdessä siksi kun edelleen haluaa, mutta voihan ulkopuolinen perustella sitä tottumuksella ja yksinjäämisen pelolla. Kertoo kyllä tosin enemmän analysoijasta itsestään. Eroaminen on nykyään tosi helppoa, joten pitkässä parisuhteessa on pakko olla jotakin vikaa ;)

Kyllä me miehen kanssa oltiin yhdessä ihan silkasta näköalattomuudesta viimeiset vuodet. 17-vuotiaana kun menet kimppaan niin et mitään muuta ole ehtinyt nähdä, etkä kokea kuin sen yhden suhteen. Ja mulla kun oli kotona riitaisat vanhemmat niin otin miehen vanhemmista jonkun parisuhdeihanteen; kaikki tehdään yhdessä, yhtään yötäkään ei 30 vuoteen ole vietetty erillään, klisheisesti ne mätsäävät tuulipuvut ja kaikki. En vaan osannut edes ajatella elämää ilman tuota miestä, joka oli mulle kuin kaksoisveli. En luonnehtisi tuon parikymmentä vuotta kestäneen suhteen viimeisiä vuosia onnellisiksi. Kulissin rakentamista kulissin vuoksi ja yhteisen lapsen vuoksi.

Kyllä me miehen kanssa ollaan yhdessä silkasta rakkaudesta toisiimme 25 vuoden jälkeenkin. Miksi pitäisi kitua huonossa suhteessa? Ero on nykyään niin helppo ottaa. Täällä kaikki pitkät suhteet tuomitaan kulisseiksi, ihmettelen miksi?

Kuka kaikkia on tuominnut sellaisiksi? Mä olen itse suhteessa joka alkoi pettämisestä ja varmasti 80% tästäkin palstasta sanoisi, että once a cheater always a cheater. Mut en minä sitä henkilökohtaisesti ota, tiedän varmaan itse parhaiten miten meillä kotona menee. Jos keskustelu ei koske sua niin älä nyt hyvänen aika lue ja triggeröidy ilmiöstä mikä todetaan useita muita koskevan.

Otsikko. Olisi pitänyt olla kyllä osa ihmisistä.

Minäkin tiedän miten meillä menee ja on yhtäläinen oikeus kertoa se kuten sinullakin pettämistarinasi.

miten sulla menee niin hirveästi tunteisiin tämä?

"lapsuuden kesäpäivät olivat aurinkoisia". "festarikävijät nauttivat helteistä". "Suomalaiset fantasioivat kolmen kimpasta".

Miten voi otsikon ymmärtää noin väärin.

"minä en varmasti fantasio kolmen kimpasta, eikä kaikki pidä helteestä eikä lapsena aina kesäpäivätkään olleet aurinkoisia. Muuttakaa otsikot! Vai oletteko vaan katkeria ja kateellisia meille, jotka pidämme Suomen säästä ja joille riittää seksikumppanina oma kulta, mitä hä???"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tajuavan sitä, että jäämällä siihen hirveää parisuhteeseen he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää rakastava parisuhde oikeanlaisen kumppanin kanssa. Yksinkin useimmat olisivat varmasti onnellisempia.

Nuorille tämä on totta. Ja tietenkin huonosta suhteesta olisi aina hyvä lähteä. Mutta väljähtynyt, kaverillinen kumppanuus vakaalla taloudella on aika mukava juttu näin keski-ikäisenä. Yksin olisin ihan onnellinen, mutta köyhempi (no, en köyhä, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan).

Itse koen juuri näin. Puoliso raivoaa, kun en ole "intohimoinen ja halukas". Siis kun hän haluaa. Itse siis haluaa päättää, milloin on seksiä. Aina sängyssä, illalla kun hänelle sopii ja sama kaava. Ja sopii esim. 3x viikko, n. 5min kerta. Koska haluan myös muuta (hellyys, läheisyys, seksiä satunnaisesti muulloinkin, helliä hetkiä välillä ihan missä vaan), on kuulemma parempi olla kokonaan ilman. Niinpä olemme vain suhteessa ilman läheisyyttä. Käypä se tämäkin, koska muuten olemme ihan hyviä kavereita. Silti haaveilen salaa, että kohtaan vielä oikean miehen. Miehen joka huomioi niin, että tunnen joskus olevani ehjä.

Aika paha tuo viimeinen virke. Kukaan ei voi rakastaa ketään ehjäksi. Se tulee sisältäpäin. Kun on itse ehjä, niin parisuhdekin voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Katsos kun se ex et ollut sinä, kaikki ei vain sovi toisilleen ja osa saa toisistaan ne PAHIMMAT puolet esiin.

Toisesta ihmisestä saa pahimmat puolet esiin vain silloin, kun ylittää tämän rajat tai syyllistää tms. Kun itsellä on hyvät vuorovaikutustaidot ja kunnioittaa toista ihmistä, niin vastavuoroisesti täyspäinen ihminen käyttäytyy hyvin. Ainoastaan luonnehäiriöiset käyttäytyvät silloin huonosti.

Pitkässä parisuhteessa fyysinen vetovoima vähenee. Jos kokee vetovoimaa johonkin muuhun ajattelee automaattisesti, että se ei kuitenkaan olisi niin kunnollinen ja turvallinen kuin oma puoliso. Ajattelee että on järkevintä pysyä samassa suhteessa. Jos kaikki on muuten hyvin mutta vetovoima hiipuu? Sitten pyöritetään arkea kaveruksina. Suhteesta täytyy löytää hyviä asioita ja punnita mikä on tärkeää. Mutta vetovoimallakin on suuri merkitys.