Ihmiset on kyllä hirveissä parisuhteissa

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni asuu lapsensa isän kanssa, joka inhoaa häntä ja hän pitää miestä epämiellyttävänä ja toivoo, että mies lähtee jonkun naisen matkaan. Ei lähde, vaan maksattaa turhan usein ystävälläni mm. asumisensa ja ruokansa. Mikä idoli! Yök.

Ja kaverisi ei osaa lähteä suhteesta koska..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Olen edelleen toiveikas, että vihdoin ja viimein löytäisin sen miehen, jonka kanssa vaan asiat synkkaa. Miehen pitäisi olla spontaani ja leikkisä. En voi sietää tylsiä tyyppejä.

Naisetkin on näköjään erilaisia, tai oikeastaan vaikuttaa siltä että tämän kommentin kirjoittaja on mies.

Nimittäin spontaani ja leikkisä mies on painajaismainen kumppani siinä kohtaa kun pitää maksaa asuntolainaa, huolehtia yhteisistä lapsista, katsastaa auto ja muutenkin elää oikeaa elämää. Mitä spontaani ja leikkisä kumppani tekee silloin kun minä vaikka sairastun yht äkkiä?

Ajattelin ihan samaa. Isäni on spontaani ja leikkisä. Ekstrovertti, joka tykkää ihmisistä. Iän myötä toki rahoittunut.

He kävivät 70-luvulla eron partaalla, kun isä teki mitä halusi. Terapian myötä oppi, että kotonakin pitää olla. Äiti oppi terapiassa, että mies vaan on tuollainen. Lopputulos: Äitini oli se, joka pyöritti arjen, maksoi laskut ja kasvatti lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Noilla spekseillä naiset varmasti ajattelivat, että ollaan vaan ystäviä.

Kaikki naiset haluavat tuollaisen miehen.

Hyviä piirteitä kaikki. Mutta itse todennut, että monesti sellainen paperilla hyvä mies on minun makuun arvoiltaan kovin perinteinen, ottaa elämän liian vakavasti, ei osaa nauraa itselleen, ei uskalla kokeilla uusia asioita, vähän sellainen kaavoihin kangistunut. Mies joka tekee elämänvalintoja siksi koska niin kuuluu tehdä. Mua itseä ei kiinnosta pätkääkään mitä muut on minun elämänvalinnoista mieltä, enkä välitä kenestäkään muista kuin lähiperheestä ja lähimmistä ystävistä. Jos elämä on liian kauan tasaista taaplausta minä tarviin jonkun irtioton. Siksi olen jäänyt sellaisen kumppanin rinnalle, jonka kanssa arkikaan ei ole tylsää ja joka lähtee aina mukaan kokeilemaan kaikkea, ainakin kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Olen edelleen toiveikas, että vihdoin ja viimein löytäisin sen miehen, jonka kanssa vaan asiat synkkaa. Miehen pitäisi olla spontaani ja leikkisä. En voi sietää tylsiä tyyppejä.

Naisetkin on näköjään erilaisia, tai oikeastaan vaikuttaa siltä että tämän kommentin kirjoittaja on mies.

Nimittäin spontaani ja leikkisä mies on painajaismainen kumppani siinä kohtaa kun pitää maksaa asuntolainaa, huolehtia yhteisistä lapsista, katsastaa auto ja muutenkin elää oikeaa elämää. Mitä spontaani ja leikkisä kumppani tekee silloin kun minä vaikka sairastun yht äkkiä?

Ajattelin ihan samaa. Isäni on spontaani ja leikkisä. Ekstrovertti, joka tykkää ihmisistä. Iän myötä toki rahoittunut.

He kävivät 70-luvulla eron partaalla, kun isä teki mitä halusi. Terapian myötä oppi, että kotonakin pitää olla. Äiti oppi terapiassa, että mies vaan on tuollainen. Lopputulos: Äitini oli se, joka pyöritti arjen, maksoi laskut ja kasvatti lapset.

ei spontaani, leikkisä, seikkailunhaluinen ja kepeä ihminen ole yhtäkuin vastuuntunnoton ja itsekäs. Miksi noiden pitäisi olla jotenkin toisensa poissulkevat asiat? Eikä sellainen muuten ole edes välttämättä kovin ekstrovertti. Tästä todisteena mieheni, joka on sellainen luonnonlapsi. Hänellä on rikas sisäinen maailma :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmänkin ihmiset ovat väljähtyneissä parisuhteissa. Tavan ja käytännön asioiden vuoksi ollaan yhdessä, vaikka erityistä mielenkiintoa itse suhteeseen ei niin kauheasti enää ole. 

Yksinolon pelko varsinkin tuossa 50 v eteenpäin on suurempi kuin halu irrottautua huonosta tai merkityksettömäksi käyneistä suhteesta.

Monilla koko liitto jo ihan lukossa tuossa iässä. Marketeillakin näkee näitä toisilleen tympeitä pareja. Ikävä tilanne varmaan siellä kotonakin.

Silti pysyvät yhdessä koska tietävät että uutta parisuhdetta eivät enää tuossa iässä saa ja mikä tahansa on parempi kuin yksinäinen vanhuus kaikkine ongelmineen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Onko se sitten sitä, että ei ole elämästä riittävän paljon kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ulkopuoliset ihmiset tietää toisten parisuhteesta enemmän kuin pariskunta itse. Liekö jonkinlaista kateutta toisten pitkästä parisuhteesta, kun oma/omat suhteet on karahtanut kiville? Kyllä vuosikymmenet yhdessä oleva pari useimmiten on yhdessä siksi kun edelleen haluaa, mutta voihan ulkopuolinen perustella sitä tottumuksella ja yksinjäämisen pelolla. Kertoo kyllä tosin enemmän analysoijasta itsestään. Eroaminen on nykyään tosi helppoa, joten pitkässä parisuhteessa on pakko olla jotakin vikaa ;)

Kyllä me miehen kanssa oltiin yhdessä ihan silkasta näköalattomuudesta viimeiset vuodet. 17-vuotiaana kun menet kimppaan niin et mitään muuta ole ehtinyt nähdä, etkä kokea kuin sen yhden suhteen. Ja mulla kun oli kotona riitaisat vanhemmat niin otin miehen vanhemmista jonkun parisuhdeihanteen; kaikki tehdään yhdessä, yhtään yötäkään ei 30 vuoteen ole vietetty erillään, klisheisesti ne mätsäävät tuulipuvut ja kaikki. En vaan osannut edes ajatella elämää ilman tuota miestä, joka oli mulle kuin kaksoisveli. En luonnehtisi tuon parikymmentä vuotta kestäneen suhteen viimeisiä vuosia onnellisiksi. Kulissin rakentamista kulissin vuoksi ja yhteisen lapsen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmänkin ihmiset ovat väljähtyneissä parisuhteissa. Tavan ja käytännön asioiden vuoksi ollaan yhdessä, vaikka erityistä mielenkiintoa itse suhteeseen ei niin kauheasti enää ole. 

Yksinolon pelko varsinkin tuossa 50 v eteenpäin on suurempi kuin halu irrottautua huonosta tai merkityksettömäksi käyneistä suhteesta.

Monilla koko liitto jo ihan lukossa tuossa iässä. Marketeillakin näkee näitä toisilleen tympeitä pareja. Ikävä tilanne varmaan siellä kotonakin.

Ei jostain parin minuutin markettikohtaamisesta voi vetää mitään johtopäätöksiä parin yksityisestä käytöksestä.

Ollaan miehen kanssa oltu parikymmentä vuotta yhdessä ja me kourittiin toisiamme just siellä marketin hississä. Ei kuitenkaan olla jauhelihaosastolla silleen Rakas hanipöö, otetaanko tätä jauhista? ja kouraista toista haarovälistä, vaan naama peruslukemilla pohditaan parasta jauhelihaa. Siinä sitten joku kyökkiparisuhdeterapeutti pohtii, miten surkea ja innoton parisuhde meilläkin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ulkopuoliset ihmiset tietää toisten parisuhteesta enemmän kuin pariskunta itse. Liekö jonkinlaista kateutta toisten pitkästä parisuhteesta, kun oma/omat suhteet on karahtanut kiville? Kyllä vuosikymmenet yhdessä oleva pari useimmiten on yhdessä siksi kun edelleen haluaa, mutta voihan ulkopuolinen perustella sitä tottumuksella ja yksinjäämisen pelolla. Kertoo kyllä tosin enemmän analysoijasta itsestään. Eroaminen on nykyään tosi helppoa, joten pitkässä parisuhteessa on pakko olla jotakin vikaa ;)

Kyllä me miehen kanssa oltiin yhdessä ihan silkasta näköalattomuudesta viimeiset vuodet. 17-vuotiaana kun menet kimppaan niin et mitään muuta ole ehtinyt nähdä, etkä kokea kuin sen yhden suhteen. Ja mulla kun oli kotona riitaisat vanhemmat niin otin miehen vanhemmista jonkun parisuhdeihanteen; kaikki tehdään yhdessä, yhtään yötäkään ei 30 vuoteen ole vietetty erillään, klisheisesti ne mätsäävät tuulipuvut ja kaikki. En vaan osannut edes ajatella elämää ilman tuota miestä, joka oli mulle kuin kaksoisveli. En luonnehtisi tuon parikymmentä vuotta kestäneen suhteen viimeisiä vuosia onnellisiksi. Kulissin rakentamista kulissin vuoksi ja yhteisen lapsen vuoksi.

Kyllä me miehen kanssa ollaan yhdessä silkasta rakkaudesta toisiimme 25 vuoden jälkeenkin. Miksi pitäisi kitua huonossa suhteessa? Ero on nykyään niin helppo ottaa. Täällä kaikki pitkät suhteet tuomitaan kulisseiksi, ihmettelen miksi?

Vierailija kirjoitti:

Moni ei uskalla olla yksin.

Ja naisten kohdalla täytyy sanoa ettei moni varmaan edes tiedä onko hyviä miehiä edes olemassa.

Valtaosa miehistä on aivan järkyttävän huonolaatuisia!

Naisena puistattaa tällaiset kommentit. Ei varmasti ole ihme, että kumppania on vaikea löytää jos tämä on suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen.

Useimmiten nämä toista sukupuolta vahvasti arvostelevat eivät osaa katsoa peiliin ja miettiä onko itsekään se paras mahdollinen kumppani. Usein on paljon odotuksia toista kohtaan, mutta ei yhtään kykyä miettiä mitä itse tuo parisuhteeseen ja onko itsekään mikään ihannekumppani. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jos viat omasta mielestä löytyvät vain toisesta osapuolesta on hyvä parisuhde aika kaukainen unelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Olen edelleen toiveikas, että vihdoin ja viimein löytäisin sen miehen, jonka kanssa vaan asiat synkkaa. Miehen pitäisi olla spontaani ja leikkisä. En voi sietää tylsiä tyyppejä.

Naisetkin on näköjään erilaisia, tai oikeastaan vaikuttaa siltä että tämän kommentin kirjoittaja on mies.

Nimittäin spontaani ja leikkisä mies on painajaismainen kumppani siinä kohtaa kun pitää maksaa asuntolainaa, huolehtia yhteisistä lapsista, katsastaa auto ja muutenkin elää oikeaa elämää. Mitä spontaani ja leikkisä kumppani tekee silloin kun minä vaikka sairastun yht äkkiä?

Ajattelin ihan samaa. Isäni on spontaani ja leikkisä. Ekstrovertti, joka tykkää ihmisistä. Iän myötä toki rahoittunut.

He kävivät 70-luvulla eron partaalla, kun isä teki mitä halusi. Terapian myötä oppi, että kotonakin pitää olla. Äiti oppi terapiassa, että mies vaan on tuollainen. Lopputulos: Äitini oli se, joka pyöritti arjen, maksoi laskut ja kasvatti lapset.

ei spontaani, leikkisä, seikkailunhaluinen ja kepeä ihminen ole yhtäkuin vastuuntunnoton ja itsekäs. Miksi noiden pitäisi olla jotenkin toisensa poissulkevat asiat? Eikä sellainen muuten ole edes välttämättä kovin ekstrovertti. Tästä todisteena mieheni, joka on sellainen luonnonlapsi. Hänellä on rikas sisäinen maailma :)

Ei minun isäni ole vastuuntunnoton. Kyllä hän vastuunsa on aina kantanut, mutta omalla tavallaan. Silleen spontaanisti.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tajuavan sitä, että jäämällä siihen hirveää parisuhteeseen he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää rakastava parisuhde oikeanlaisen kumppanin kanssa. Yksinkin useimmat olisivat varmasti onnellisempia.

Nuorille tämä on totta. Ja tietenkin huonosta suhteesta olisi aina hyvä lähteä. Mutta väljähtynyt, kaverillinen kumppanuus vakaalla taloudella on aika mukava juttu näin keski-ikäisenä. Yksin olisin ihan onnellinen, mutta köyhempi (no, en köyhä, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Noilla spekseillä naiset varmasti ajattelivat, että ollaan vaan ystäviä.

Kaikki naiset haluavat tuollaisen miehen.

Niin varmasti. Mutta eivät ihastu noihin ominaisuuksiin, vaikka toivoisivatkin sitä sitoutuneessa parisuhteessa.

Väitän toisin: keskustelutaitoinen mies saa aina naisen. Juuri siihen ominaisuuteen naiset ihastuvat ensimmäisenä.

Ei. Hyvännäköinen mies on se, mihin naiset ihastuvat ensimmäisenä.

Hyvännäköinen mies kiinnittää huomion, mutta ihastuminen tulee kommunikaation kautta. Rakastuminen sitten luonneominaisuuksien kautta.

Jos mies ei ole hyvännäköinen, niin et halua edes tarkemmin tutustua hänen keskustelutaitoihinsa. Eli älä puhu p.

Höpö höpö.

Jos et ei-niin-hyvännäköisenä miehenä saa naisten huomiota, johtuu se vain ja ainoastaan siitä, että tavoittelet juuri niitä naisia, joille ulkonäöllä on arvoa. Etsi ne naiset, joilla on muut arvot.

Minkä näköinen tämä mies on, jonka kannattaa tavoitella näitä naisia, joille ulkonäöllä on merkitystä?

Ala seuraamaan naisten parsuhteita. Aina kun näet kiinnostavan näköisen naisen, katso missä seurassa hän kulkee. Kyllä se haarukka alkaa pikkuhiljaa löytymään.

Tässä haarukassa on vain yksi piikki, kun puhutaan naisten miesmausta: täydellinen tumma hiusraja, rasvaprosentti 8-12, pituutta yli 185 cm, selkeästi piirtyvät lihakset, hyvällä maulla toteutettu vaatetyyli ja virheetön hygienia hampaissa ja täydellisissä hiuksissa.

Höpöhöpö. Noista merkkaa vain tyyli ja hammashygienia ja niihin voi jokainen vaikuttaa itse helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmänkin ihmiset ovat väljähtyneissä parisuhteissa. Tavan ja käytännön asioiden vuoksi ollaan yhdessä, vaikka erityistä mielenkiintoa itse suhteeseen ei niin kauheasti enää ole. 

Yksinolon pelko varsinkin tuossa 50 v eteenpäin on suurempi kuin halu irrottautua huonosta tai merkityksettömäksi käyneistä suhteesta.

Monilla koko liitto jo ihan lukossa tuossa iässä. Marketeillakin näkee näitä toisilleen tympeitä pareja. Ikävä tilanne varmaan siellä kotonakin.

Ei jostain parin minuutin markettikohtaamisesta voi vetää mitään johtopäätöksiä parin yksityisestä käytöksestä.

Ollaan miehen kanssa oltu parikymmentä vuotta yhdessä ja me kourittiin toisiamme just siellä marketin hississä. Ei kuitenkaan olla jauhelihaosastolla silleen Rakas hanipöö, otetaanko tätä jauhista? ja kouraista toista haarovälistä, vaan naama peruslukemilla pohditaan parasta jauhelihaa. Siinä sitten joku kyökkiparisuhdeterapeutti pohtii, miten surkea ja innoton parisuhde meilläkin on.

Yäk, en nyt ihan tuollaista haluisi kuulla tai nähdä missään kaupoissa. :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on kaksi eksää. En löydä miehestäni mitään vikaa. Hyvän miehen ovat naiset heittäneet menemään.

No, tuossa nuoruuden suhteessa mies on ehkä ollut itsekäs, mutta ei takuulla kakkossuhteessa, koska tapasimme niin nopeasti heidän eron jälkeen. Olen täysin varma, että hän oli siinä samalainen kuin minun kanssani: hyväksyy toisen täysin, antelias, keskustelutaitoinen, luotettava yms. Ihmettelen usein, miksi nainen päästi miehen menemään. Ei takuulla löydä toista yhtä hyvää.

Noilla spekseillä naiset varmasti ajattelivat, että ollaan vaan ystäviä.

Kaikki naiset haluavat tuollaisen miehen.

Niin varmasti. Mutta eivät ihastu noihin ominaisuuksiin, vaikka toivoisivatkin sitä sitoutuneessa parisuhteessa.

Väitän toisin: keskustelutaitoinen mies saa aina naisen. Juuri siihen ominaisuuteen naiset ihastuvat ensimmäisenä.

Ei. Hyvännäköinen mies on se, mihin naiset ihastuvat ensimmäisenä.

Hyvännäköinen mies kiinnittää huomion, mutta ihastuminen tulee kommunikaation kautta. Rakastuminen sitten luonneominaisuuksien kautta.

Jos mies ei ole hyvännäköinen, niin et halua edes tarkemmin tutustua hänen keskustelutaitoihinsa. Eli älä puhu p.

Höpö höpö.

Jos et ei-niin-hyvännäköisenä miehenä saa naisten huomiota, johtuu se vain ja ainoastaan siitä, että tavoittelet juuri niitä naisia, joille ulkonäöllä on arvoa. Etsi ne naiset, joilla on muut arvot.

Minkä näköinen tämä mies on, jonka kannattaa tavoitella näitä naisia, joille ulkonäöllä on merkitystä?

Ala seuraamaan naisten parsuhteita. Aina kun näet kiinnostavan näköisen naisen, katso missä seurassa hän kulkee. Kyllä se haarukka alkaa pikkuhiljaa löytymään.

Daviv Beckham vaikuttaa haastatteluissa ainakin tosi symppikselta kaverilta.

Tässä haarukassa on vain yksi piikki, kun puhutaan naisten miesmausta: täydellinen tumma hiusraja, rasvaprosentti 8-12, pituutta yli 185 cm, selkeästi piirtyvät lihakset, hyvällä maulla toteutettu vaatetyyli ja virheetön hygienia hampaissa ja täydellisissä hiuksissa.

No, aika moni muunkin näköinen mies on pariutunut.

Tässä puhuttiinkin nyt siitä, millainen mies voi yrittää tavoitella kauniita naisia.

Jankuttamisen sijaan voisit mennä euroescortiin.

Joskus minä vielä tällä palstalla saan sen vastauksen, minkä näköinen eksaktisti sen miehen pitää olla, että saa tavoitella kauniita naisia. Kun aina sanotaan, että "mies on niin hyvännäköinen, että kaikki naiset pörrää ympärillä", niin miltä tämä kaikkien naisten mies naisten itsensä mielestä näyttää.

Christian Ronaldo, David Beckham, Sami Kuronen.

En ottaisi ketään näistä, arrogantteja kaikki tyynni. Ja lisämiinuksena ne ympärillä pörräävät muut naiset...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä enemmänkin ihmiset ovat väljähtyneissä parisuhteissa. Tavan ja käytännön asioiden vuoksi ollaan yhdessä, vaikka erityistä mielenkiintoa itse suhteeseen ei niin kauheasti enää ole. 

Yksinolon pelko varsinkin tuossa 50 v eteenpäin on suurempi kuin halu irrottautua huonosta tai merkityksettömäksi käyneistä suhteesta.

Monilla koko liitto jo ihan lukossa tuossa iässä. Marketeillakin näkee näitä toisilleen tympeitä pareja. Ikävä tilanne varmaan siellä kotonakin.

Ei jostain parin minuutin markettikohtaamisesta voi vetää mitään johtopäätöksiä parin yksityisestä käytöksestä.

Ollaan miehen kanssa oltu parikymmentä vuotta yhdessä ja me kourittiin toisiamme just siellä marketin hississä. Ei kuitenkaan olla jauhelihaosastolla silleen Rakas hanipöö, otetaanko tätä jauhista? ja kouraista toista haarovälistä, vaan naama peruslukemilla pohditaan parasta jauhelihaa. Siinä sitten joku kyökkiparisuhdeterapeutti pohtii, miten surkea ja innoton parisuhde meilläkin on.

Ja sekö on hyvän ja rakastavan parisuhteen merkki, että kouritaan toista haarovälistä marketin hississä? Ei hyvää päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Olen edelleen toiveikas, että vihdoin ja viimein löytäisin sen miehen, jonka kanssa vaan asiat synkkaa. Miehen pitäisi olla spontaani ja leikkisä. En voi sietää tylsiä tyyppejä.

Naisetkin on näköjään erilaisia, tai oikeastaan vaikuttaa siltä että tämän kommentin kirjoittaja on mies.

Nimittäin spontaani ja leikkisä mies on painajaismainen kumppani siinä kohtaa kun pitää maksaa asuntolainaa, huolehtia yhteisistä lapsista, katsastaa auto ja muutenkin elää oikeaa elämää. Mitä spontaani ja leikkisä kumppani tekee silloin kun minä vaikka sairastun yht äkkiä?

Ajattelin ihan samaa. Isäni on spontaani ja leikkisä. Ekstrovertti, joka tykkää ihmisistä. Iän myötä toki rahoittunut.

He kävivät 70-luvulla eron partaalla, kun isä teki mitä halusi. Terapian myötä oppi, että kotonakin pitää olla. Äiti oppi terapiassa, että mies vaan on tuollainen. Lopputulos: Äitini oli se, joka pyöritti arjen, maksoi laskut ja kasvatti lapset.

ei spontaani, leikkisä, seikkailunhaluinen ja kepeä ihminen ole yhtäkuin vastuuntunnoton ja itsekäs. Miksi noiden pitäisi olla jotenkin toisensa poissulkevat asiat? Eikä sellainen muuten ole edes välttämättä kovin ekstrovertti. Tästä todisteena mieheni, joka on sellainen luonnonlapsi. Hänellä on rikas sisäinen maailma :)

Itse koen olevani kanssa tuommoinen kuin tuo miehesi ja omasta mielestäni koen olevani todella vastuuntuntoinen ja luotettava, mutta tuon vastapainoksi tykkään myös tehdä elämästä seikkailua ja tarvitsen rinnalle miehen, joka ajattelee myös samoin. Esim. voidaan joskus esim. perjantai-iltana lähteä hetken mielenjohteesta viettämään viikonloppu vaikka Amsterdamissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ei tunnu tajuavan sitä, että jäämällä siihen hirveää parisuhteeseen he samalla kieltävät itseltään mahdollisuuden löytää rakastava parisuhde oikeanlaisen kumppanin kanssa. Yksinkin useimmat olisivat varmasti onnellisempia.

Nuorille tämä on totta. Ja tietenkin huonosta suhteesta olisi aina hyvä lähteä. Mutta väljähtynyt, kaverillinen kumppanuus vakaalla taloudella on aika mukava juttu näin keski-ikäisenä. Yksin olisin ihan onnellinen, mutta köyhempi (no, en köyhä, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan).

No tuo ei olekaan mikään hirveä parisuhde.  Hirveänä pidän sellaista missä koko ajan tapellaan, ei kunnioiteta toista, petetään jne. Jos on väljähtänyt suhde niin ehkä silloin kannattaisi miettiä alkuun jotain parisuhdeterapiaa.

Olen tullut samaan lopputulemaan. T: paskassa parisuhteessa norkoava lusmu

Hmm. Oma suku. Ei yhtään onnellista paria. Ei yhtään. Kaksi eläkeparia edelleen yhdessä. Toisessa alkkis mies, hyperuhrautuva yliväsynyt nainen ja toisessa tosi itsekäs ja oikukas mies, joka on aina hankala, mutta rouva on jotenkin jumissa ja kestää vaan. On kyllä itsekin varsin rasittava. Onnellisia eivät varmasti ole kummassakaan liitossa.

Sitten näitä eronneita, jotka haukkuvat entisiä puolisoitaan koko ajan, ottavat uuden ja sysipaskahan sekin on hetkessä.

Itse olen nelikymppinen ja edelleen nuoruudenliitossa. Mies on raskasta seuraa, mutta on paljon pois ja nähtävästi tipusia riittää. Eroa vaatii n. vuoden välein, mutta kun kirjoitan paperit, niin alkaa katua. Itkee ja selventää, miten nyt muuttuu. Hoksaa, että lapset eivät pidä enää yhteyttä ja talokin menee erossa. Tai ainakaan siellä ei enää palvelu pelaa.

Kovasti itsekseni mietin, että mikä vaikeus ihmisillä on huomioida toista. Istua alas ja puhua. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi käydä pakollisessa terapiassa vaikka 4x vuodessa ja lapsiperheiden myös. Josko alkaisi lukot aukeilla. Väitän, ettei yksikään ihminen ilkeä olla terapeutin edessä, kun lapset kertovat miten isi/äiti tekee niitä uhmaikäisen typeryyksiä ja muut vaan sietävät.