Isovanhempien käytös lapsenlasta kohtaan, joka jäi ilman opiskelupaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän vaari oli hieno mies. Aina sano, että teette just niinku haluatte ettekä kuuntele muiden typeriä juttuja miten elämää eletään. Jos kouluun mihin haluaa ei pääse heti, niin toisella yrittämällä pääsee yleensä. Jos ei se sitten vieläkään onnistu, niin on oman elämän välikysymyksen paikka, että haluaako sinne sitten oikeasti. Mummi ja muut ja tädit aina hoki sitä, että pitää tehdä sitä ja tätä blaa blaa. Vaari oli, että vtttuttt. Se mistä on itse onnellinen, niin se pitää tehdä. Meidän vaarilla oli aina miljoona hyvää vaihtoehtoa asioihin, jos haluaa kokeilla. Vaari huomas meistä kaikista lapsenlapsista jotain erikoista missä joku on hyvä ja ehdotti, että ootko muuten miettinyt, mutta teet itse päätökset. Mä luin itse kokiksi, koska ollu aina kiinnostunut safkasta ja olin hyvä siinä jo lapsena. Hain lääkikseen eka ja se ei sit napannut. Silloin vaarini sanoin, että hei mites toi safka, kun olet aina ollut hyvä siinä ja kiinnostunut siitä. Niinpä hain kouluun ja lähdin maailmalle aikoinaan.

Luit kokiksi ? Lukemallako siihen nykyään valmistuu, käsityöläisammattiin

Voi hyvän tähden mikä reitti. Ymmärrän kyllä että äitisi olisi ohjannut töihin ja opastanut omaan asuntoon. Jos ei pääse minnekään niin pitää edes jotain tehdä välivuoden aikana. Se on minun periaatteeni lapselle. On olemassa avoimia opintoja, työtä, varusmiespalvelua tai vaikka talouskoulua

Vihaan sitä että sukulaiset sekaantuu lasteni ja nuorteni asioihin. Ne ei kuulu heille! Ja jos jostain tulee puhe, hyviin tapoihin kuuluu sanoa jotain ystävällistä lyhyesti.

Nyt on vain kahta väärää tapaa:

1) aletaan paasata miten itse syötiin vain pettuleipää eikä ollut varaa edes kenkiin saati koulunkäyntiin (mikä on täyttä palturia)

2) aletaan neuvoa ja säätää ja vatvoa ja jauhaa negatiiviseen sävyyn

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorella pitää olla joko työpaikka tai opiskelupaikka. Jos nuori ei opiskele niin sitten menee töihin. Ja uutta hakemusta täytetään paremmalla onnella seuraavana keväänä. 

Näin on ehkä ollut sinun nuoruudessasi. Ajat ovat muuttuneet.

Jollei ole töitä tai opiskelupaikkaa, mitä nuori sen vuoden tekee? Pelaa ja leikkii puhelimella?

Arvosanoja voi korottaa. Oletkos kuullut sellaisesta? Sitten saa opiskelupaikan.

Isovanhemmilla pätevät lastenlapsillaan vielä pahemmin kuin äidit omillaan. Harmistus on suuri, kun ei pääse tekemään someen päivitystä, että meidän lapsenlapsi pääsi lääkikseen heti ekalla yrityksellä!

Omissa FB-kavereissani on isovanhempi, joka vieläpä hyppää tässä yhden sukupolven yli: "Meidän poika pääsi todistusvalinnassa ensimmäiseen hakukohteeseensa!" ... "Meidän teekkaripoika aloittaa tänään asepalveluksen." o_O

Vanhemmat tuossa usein saavat myös katsoa itse peiliin, eli jos ollaan vaan hehkutettu että aivan loistavasti menee, kymppejä tulee ja lastenlääkäriksi opiskellaan.. .mutta jos todellisuus onkin oikeasti toinen, ei se lukio oikein kiinnostanutkaa , ja tulikin pas*a todistus, kirjoitukset meni täysin penkin alle, ja nyt pidetäänkin välivuosi oma-aloitteisesti kaupan kassalla..

Vierailija kirjoitti:

Jos ei päässyt kouluun, niin töitä on tietenkin hyvä nyt tehdä, jos niitä onnistuu saamaan.

Sano nuorellesi, että nyt hänen ei sitten tarvitse enää miettiä uravalintoja tehdessään sitä, pahoittaako isovanhemmat mahdollisesti mielensä, jos nuori valitsee "väärän alan".

Välivuosi voi olla hyväksi ja sen aikana löytää uutta suuntaa

https://www.valivuosi.net/valivuosikokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuossa usein saavat myös katsoa itse peiliin, eli jos ollaan vaan hehkutettu että aivan loistavasti menee, kymppejä tulee ja lastenlääkäriksi opiskellaan.. .mutta jos todellisuus onkin oikeasti toinen, ei se lukio oikein kiinnostanutkaa , ja tulikin pas*a todistus, kirjoitukset meni täysin penkin alle, ja nyt pidetäänkin välivuosi oma-aloitteisesti kaupan kassalla..

Ääliö. Vaikka olisi millaiset paperit, ei se toivottu opiskelupaikka silti aina lohkea.

Ja vanhemmat saavat olla ylpeitä lapsistaan. Siinä ei ole mitään pahaa!

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat lienevät mun vanhempien ikäisiä, joilla on ihan oma käsityksensä koulupolusta, lukiosta suoraan yliopistoon. Pidin itse aikoinani 1980-luvulla välivuoden, sillä ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin. Vanhemmilleni se oli kauhea häpeän aihe, en tiedä, kertoivatko kenellekään, että en opiskele mitään, kun asuin toisessa kaupungissa. Olin heidän mielestäni ihan epäonnistunut. Nyt kun asia tuli puheeksi vuosikymmenien jälkeen, niin eivät enää edes muistaneet välivuottani.

Kummasti tuolta ikäluokalta aina vaan unohtuu oma p#ska käytös. Ties mitä omilta vanhenmiltanikin on unohtunut, ikinä eivät lyöneet tai tehneet mitään väärää. Sen sijaan kumman paljon tulee valikoivasta muistista tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Nuorella pitää olla joko työpaikka tai opiskelupaikka. Jos nuori ei opiskele niin sitten menee töihin. Ja uutta hakemusta täytetään paremmalla onnella seuraavana keväänä. 

No tässä olen kyllä sanaa mieltä, että nu8ren on hyvä tehdä jotain lukion jälkeen, oli se sitten välivuosi töissä, tai opiskelua.

Tuo ap:n mainitsema isovanhempien nuiva asenne lastenlasta kohtaan kuulostaa oudolta, "töihin vaan sitten, turha haaveilla muusta" - niinku mitä ihmettä?? Todella harva nuori pääsee ekalla yrittämällä yliopistoon, ihan Normaalia on tuo, että siihen väliin tulee edes yksi välivuosi. Silloin kaikki tuntemani nuoret ja minä itsekin aikoinani menin töihin, sillä asenteella että ensi vuonna haetaan uudestaan opiskelemaan, nyt sillä aikaa saa tienattua rahaa ja saa arvokasta työkokemusta! Ei kenenkään ole syytä luovuttaa iäksi opinahjoon pyrkiminen ja mennä 40 vuodeksi hanttihommiin Duuniin, mikäli ei ekalla yrityksellä pääse sisään !

Ja ei, en dissaa "hanttihommia" tekeviä jotka käyneet :"vain" toisen asteen opinnot. Rakas mieheni on tällainen, häntä ei kiinnostanut nuorena lukeminen vaan työn tekeminen käsin, nykyään tienaa duunarina kaksin verroin sen mitä minä akateemisena:D

Jokainen nuori löytäköön just sen oman polkunsa, vaikka siihen menisikin aikaa, pääasiajanon, että tekee jotain, eikö syrjäydy kotiin pelaamaan pleikkaa 24/7.

Tunnen useita, jotka eivät päässeet esim. oikeustieteelliseen tai kauppikseen ensimmäisellä kerralla.

He menivät työhön ja säästivät opintoja varten, lukivat avoimen kursseja ym. ennen seuraavaa hakukierrosta. Moni sanoi, että välivuodesta ei ainakaan haittaa ollut, päinvastoin. Oli aikaa arvioida, onko opiskeluala oikea ja motivaatio opiskella välivuoden tai kahden jälkeen oli paljon parempi.

Ettekö te puhu? Jos meillä olisi jommankumman vanhemmat tehneet tuommoista, asiasta olisi sanottu ja jos ei käytös olisi muuttunut, välit olisi napsahtaneet poikki.

Mutta eipä ole tarvinnut, tolkkua ollaan kaikki. Kummastuttaa,nettä mistä näitä hirviöitä on, kun en pitkän elämäni aikana ole tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas alettiin häiriköidä kun esikoinen pääsi huippulukioon. Yritettiin painostaa siirtymään toiseen lukioon (miten se Helsingissä edes tapahtuu) ja jauhettiin loputtomiin, miten lapsi nyt uupuu jne.

Meni välit poikki.

Meillä tuli myös kauhea meteli lapsen lukiovalinnasta. Anoppi voihki sitä, että niin nuorena joutuu kotoa pois ja on kyllä liian rankka lukio. Ja appiukko käänsi sen jotenkin niin päin, että minä olen lasta painostanut ja työnnän kotoa pois, olen kylmä ihminen ja kodissa ei ole lämpöä. V***u monta vuotta imetin ja itselläkin alkoi alahuuli väpättää, kun lapsi kasilla kertoi lukiohaaveestaan. Mutta kun asiaa oli ehtinyt prosessoida, niin ysin jälkeen kun lukiopaikka varmistui, olin vain todella iloinen lapsen puolesta. 

Jotkut isovanhemmat vaan on sellaisia, että heti tulee sanomista jos lapsen tai lapsenlapsen elämä ei mene sen mukaan, kuin mitä he on ajatelleet. Appiukko haukkui meidän molemmat asunto-ostokset. Ensimmäinen oli liian kallis ja toisesta kirjaimellisesti huusi, kun on vuokratontilla (hitas Jätkäsaaresta, meille se oli lottovoitto). Veneostosta kun yritimme kertoa iloisena uutisena, niin kovat haukut tuli taas! Kun on töyssyistä menoa o_O

Ja näin äitinä, jonka lapsi menestyi lukiossa hienosti ja pääsi helposti haluamaansa opiskelupaikkaan, voin sanoa että ihan kaikkea ei kerrota ulkopuolisille. Lukiossa masennusta, kolmannen opiskeluvuoden keväällä ADHD-diagnoosi, neljännen vuoden jälkeen autismin kirjon häiriön diagnoosi ja arjenhallinta on vieläkin työn alla. Ei ole pystynyt missään kohtaa tekemään täyttä työpäivää, lukion jälkeisenä kesänäkin piti lyhentää päivät kuusituntisiksi. Tämä on jäänyt mainitsematta, kun olen kehuskellut hyvällä kesätyöpaikalla. 

Ei ole tavatonta että syystä tai toisesta lukioon menee neljä vuotta. Joillain voi olla vaikeitakin ongelmia. Yksi tuttu joutui jännittämään pysyykö lapsi edes hengissä anoreksian kourissa. Ei siinä mietitä sellaista, että nyt tämä lukio venyy ja mites ne opiskelut lukion jälkeen.

Saat ap olla iloinen, että nuoresi on elossa ja vielä niin hyvissä henkisissä voimissa, että ihmettelee isovanhempiensa reaktiota! Selvästi nuorella on terve itseluottamus ja myös uskoa siihen, että elämä jatkuu ihan hyvissä merkeissä, vaikka tässä kohtaa ei toivottu opiskelupaikka irronnut.

Onpas outoja isovanhempia. Mieluummin kannattaa pitää välivuosi/välivuosia kuin ottaa vastaan sellainen opiskelupaikka, joka ei kiinnosta ja menettää ensikertalaisen hakijan etu. Kyllä siellä työelämässä saa vielä tarpeekseen raataa. 

Tsemppiä nuorelle!

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmilla pätevät lastenlapsillaan vielä pahemmin kuin äidit omillaan. Harmistus on suuri, kun ei pääse tekemään someen päivitystä, että meidän lapsenlapsi pääsi lääkikseen heti ekalla yrityksellä!

Omissa FB-kavereissani on isovanhempi, joka vieläpä hyppää tässä yhden sukupolven yli: "Meidän poika pääsi todistusvalinnassa ensimmäiseen hakukohteeseensa!" ... "Meidän teekkaripoika aloittaa tänään asepalveluksen." o_O

Argh, joo tunnen mummon, jolla kaksi aikuista lastenlasta, oisko he jo tyyliin 23v ja 26v? Tuo vanhempi on pyrkinyt lääkikseen joka vuosi siitä saakka, kun kirjoitti ylioppilaaksi, ja nuorempikin pyrkinyt johonkin AMK:n. Molemmat lapset asuu.yhä vanhempiensa luona, eivätkä ole lukion jälkeen muuta tehneet kuin hengailleet ja lukeneet aina uusiin pääsykokeisiin. Monta vuotta!

No tämä vuonna tuo vanhin nyt sitten vihdoin pääsi sinne lääkikseen, ja voi elämä kuinka tuo mummeli nyt muis5aa mainita kaikille, kuinka heidän Kukka-Floora on niiiin etevä ja älykäs ja ai että! Vuosiin ei ole pahemmin puhunut noista aikuisista lapsenlapsista, liekö siksi koska ei ole ollut mitään keskittävää??! :D joo , toki saa iloita, että vihdoin ja viimein lapsenlapsi pääsi opiskelemaan, mutta tulee vaikutelma, ettei muori halua ihmisten tietävän, kuinka kauan siihen meni.

Meillä nuori pitää välivuoden, koska halusi, ja meni töihin. Ei sitä ole kukaan ainakaan ääneen kummastellut. Eikä hän olisi korvaansa lotkauttanut, vaikka olisikin. Minusta on ihanaa, kun hän on kotona vielä ainakin vuoden. Jotkut vanhemman ikäpolven ihmiset häpeävät meidän näkökulmasta outoja asioita, mutta se on heidän kasvun paikkansa - ja kipunsa. Siitä voi tuntea myös myötätuntoa.

Ei ole tuollaista. Meillä tuossa iässä (19-20v) ovat lapset osanneet suodattaa niin isovanhempien tai muiden puheet, eikä me vanhempina lähteneet uhriutumaan tai piehtaroimaan asian kanssa.

Nuorenaikuisen on kestettävä ja olla pahoittamatta mieltään negatiivisestä palautteesta, sillä työelämässä ja myöhemmin elämässä elämä ei ole ainaista tukemista ja myönteistä palautetta.

Ehkä ap. äitinä pitäisi kasvaa jo isoksi ja itsenäiseksi tytöksi, jos on lukioikäisiä lapsia.

Myös isovanhemmilla, kuten ap. tai muilla on mielipidevapaus kertoa mielipiteensä ja tässä tapauksessa näin ovat isovanhemmat tehneet.

Ja mielenkiinnosta kysyn, miten paljon joku 20v hengailee isovanhempiensa kanssa tai ovat hoidossa tai heidän sanomisellaan merkitystä, eikö tuossa iässä kaverit ja heidän seura ole tärkeämpää, kuin isovanhemmat. Ja normaalisti 20v pystyy muodostaan oman mielipiteen, eikä siihen tarvita äidin uhriutumista tai äiti eläisi elämäänsä enää lapsensa kautta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Meillä tuossa iässä (19-20v) ovat lapset osanneet suodattaa niin isovanhempien tai muiden puheet, eikä me vanhempina lähteneet uhriutumaan tai piehtaroimaan asian kanssa.

Nuorenaikuisen on kestettävä ja olla pahoittamatta mieltään negatiivisestä palautteesta, sillä työelämässä ja myöhemmin elämässä elämä ei ole ainaista tukemista ja myönteistä palautetta.

Ehkä ap. äitinä pitäisi kasvaa jo isoksi ja itsenäiseksi tytöksi, jos on lukioikäisiä lapsia.

Myös isovanhemmilla, kuten ap. tai muilla on mielipidevapaus kertoa mielipiteensä ja tässä tapauksessa näin ovat isovanhemmat tehneet.

Ja mielenkiinnosta kysyn, miten paljon joku 20v hengailee isovanhempiensa kanssa tai ovat hoidossa tai heidän sanomisellaan merkitystä, eikö tuossa iässä kaverit ja heidän seura ole tärkeämpää, kuin isovanhemmat. Ja normaalisti 20v pystyy muodostaan oman mielipiteen, eikä siihen tarvita äidin uhriutumista tai äiti eläisi elämäänsä enää lapsensa kautta.

Isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla pitää olla aivan normaalit käytöstavat.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tuossa usein saavat myös katsoa itse peiliin, eli jos ollaan vaan hehkutettu että aivan loistavasti menee, kymppejä tulee ja lastenlääkäriksi opiskellaan.. .mutta jos todellisuus onkin oikeasti toinen, ei se lukio oikein kiinnostanutkaa , ja tulikin pas*a todistus, kirjoitukset meni täysin penkin alle, ja nyt pidetäänkin välivuosi oma-aloitteisesti kaupan kassalla..

Hyvä pointti. Yx työkaveri kuuluu tuohon kategoriaan, jostain syystä hän antaa kaikille sellaisen kuvan että heillä menee aina hel vetin hyvin, lapset ovat vallan erinomaisia koulussa jne. Vanhin lapsi pääsi kuitenkin justjust kirjoituksista edes läpi, ja nyt on 4 vuotta ollut abc:lla töissä pienellä palkalla...ja hänestä piti tulla lakimies. Tai se oli puheiden mukaan 100% varma. Tätä soopaa on tämä työkaveri aivan varmasti myös sepitellyt isovanhemmille koska siitä lässyttää töissäkin..

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista. Meillä tuossa iässä (19-20v) ovat lapset osanneet suodattaa niin isovanhempien tai muiden puheet, eikä me vanhempina lähteneet uhriutumaan tai piehtaroimaan asian kanssa.

Nuorenaikuisen on kestettävä ja olla pahoittamatta mieltään negatiivisestä palautteesta, sillä työelämässä ja myöhemmin elämässä elämä ei ole ainaista tukemista ja myönteistä palautetta.

Ehkä ap. äitinä pitäisi kasvaa jo isoksi ja itsenäiseksi tytöksi, jos on lukioikäisiä lapsia.

Myös isovanhemmilla, kuten ap. tai muilla on mielipidevapaus kertoa mielipiteensä ja tässä tapauksessa näin ovat isovanhemmat tehneet.

Ja mielenkiinnosta kysyn, miten paljon joku 20v hengailee isovanhempiensa kanssa tai ovat hoidossa tai heidän sanomisellaan merkitystä, eikö tuossa iässä kaverit ja heidän seura ole tärkeämpää, kuin isovanhemmat. Ja normaalisti 20v pystyy muodostaan oman mielipiteen, eikä siihen tarvita äidin uhriutumista tai äiti eläisi elämäänsä enää lapsensa kautta.

Ei mielipiteen vapaus tarkoita sitä, että ihminen saa tölviä, nälviä, arvostella, sekaantua tai mollata.

Ihan tiedoksi sinullekin!