Isovanhempien käytös lapsenlasta kohtaan, joka jäi ilman opiskelupaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorella pitää olla joko työpaikka tai opiskelupaikka. Jos nuori ei opiskele niin sitten menee töihin. Ja uutta hakemusta täytetään paremmalla onnella seuraavana keväänä. 

Näin on ehkä ollut sinun nuoruudessasi. Ajat ovat muuttuneet.

Jollei ole töitä tai opiskelupaikkaa, mitä nuori sen vuoden tekee? Pelaa ja leikkii puhelimella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä nuo asiat edes kuulu

isovanhemmille mitenkään.

Ei pitäisi kuulua,

Mutta meillä näköjään kuuluu.

Valitettavasti.

Oletko ilmoittanut, mistä asioista isovanhemmat saavat puhua? Vai saavatko vain tukea rahallisesti?

Normaaleille ihmisille ei tarvitse erikseen ilmoittaa keskustelunaiheita eikä opettaa käytöstapoja. Rahasta ei ole kukaan puhunut mitään, mutta se nyt ainakin on päivän selvää, ettei rahalla pysty ostamaan huonoa käytöstä lapsenlapsiaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä nuo asiat edes kuulu isovanhemmille mitenkään.

Eikö teidän perheessä eri sukupolvet keskustele asioista?

Kyllä meidän perheessä eri sukupolvet keskustelee asioista.

Sukulaisille ne eivät kuulu.

Mitä te juttelette sukulaisten kanssa? Ette pidä yhteyttä sisaruksiin tai omiin vanhempiin?

Sinä et siis osaa normaalia käytöstä? Vai miksi kyselet tyhmiä?

Normaalia käytöstä on puhua sisarusten ja vanhempien kanssa omasta ja perheen elämästä. Miksi vastailet tyhmiä?

Vierailija kirjoitti:

Meidän vaari oli hieno mies. Aina sano, että teette just niinku haluatte ettekä kuuntele muiden typeriä juttuja miten elämää eletään. Jos kouluun mihin haluaa ei pääse heti, niin toisella yrittämällä pääsee yleensä. Jos ei se sitten vieläkään onnistu, niin on oman elämän välikysymyksen paikka, että haluaako sinne sitten oikeasti. Mummi ja muut ja tädit aina hoki sitä, että pitää tehdä sitä ja tätä blaa blaa. Vaari oli, että vtttuttt. Se mistä on itse onnellinen, niin se pitää tehdä. Meidän vaarilla oli aina miljoona hyvää vaihtoehtoa asioihin, jos haluaa kokeilla. Vaari huomas meistä kaikista lapsenlapsista jotain erikoista missä joku on hyvä ja ehdotti, että ootko muuten miettinyt, mutta teet itse päätökset. Mä luin itse kokiksi, koska ollu aina kiinnostunut safkasta ja olin hyvä siinä jo lapsena. Hain lääkikseen eka ja se ei sit napannut. Silloin vaarini sanoin, että hei mites toi safka, kun olet aina ollut hyvä siinä ja kiinnostunut siitä. Niinpä hain kouluun ja lähdin maailmalle aikoinaan.

Oi miten ihana vaari sulla oli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä nuo asiat edes kuulu

isovanhemmille mitenkään.

Ei pitäisi kuulua,

Mutta meillä näköjään kuuluu.

Valitettavasti.

Oletko ilmoittanut, mistä asioista isovanhemmat saavat puhua? Vai saavatko vain tukea rahallisesti?

Normaaleille ihmisille ei tarvitse erikseen ilmoittaa keskustelunaiheita eikä opettaa käytöstapoja. Rahasta ei ole kukaan puhunut mitään, mutta se nyt ainakin on päivän selvää, ettei rahalla pysty ostamaan huonoa käytöstä lapsenlapsiaan kohtaan.

Jos isovanhemmat hienotunteisuuttaan eivät halua pahoittaa nuoren tunteita keskustelemalla opintopaikoista, se ei ole huonoa käytöstä. Monissa perheissä aikuiset sisarukset ja jopa vanhemmat kyselevät ja puhuvat perheiden asioista. Onneksi minun perheessäni on näin, koska ollaan läheisiä ja välitetään toisistamme. Toisin näyttää teillä olevan.

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat on seitsemänkymppisiä, esikoisen opiskelemaan haku lähestyy. Muistelevat omia opiskeluaikojaan ja silloisia vaatimuksia, edes mun yliopistoaikojen systeemit ei ole enää mielessä, vaikka siis ihan skarppeja ovat edelleen.

Selvästi sitä vaan iän myötä kyky sopeutua uuteen ja muistaa tällaiset alati muuttuvat järjestelmät on heikentynyt. Onneksi ovat mukavia ihmisiä, eiköhän lapselle riitä tukea, vaikka ymmärrys vaatii useampia toistoja. 

Jos nykyiset seitsemänkymppiset ovat ylioppilaita, he ovat kirjoittaneet 70-luvun alkupuolella, jolloin itsekin pääsin ylioppilaaksi. En ihan saa kiinni, mitä tarkoitat sillä, ettei ymmärrys riitä siihen, että ajat muuttuvat... ? Kyllä se riittää kaikilla seitsemänkymppisillä (ja vanhemmillakin), jos ei ole etenevää muistisairautta.

Sitä paitsi ei 70-luvun alkupuolella kaikki päässeet heti opiskelemaan; välivuodet olivat ihan tavallisia. Itsekin tein erilaisia hanttihommia kolme vuotta, ennen kuin pääsin sinne, minne halusin. Eivätkä ne välivuodet silloinkaan elämää suuremmin haitanneet... minäkin väittelin myöhemmin tohtoriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä nuo asiat edes kuulu

isovanhemmille mitenkään.

Ei pitäisi kuulua,

Mutta meillä näköjään kuuluu.

Valitettavasti.

Oletko ilmoittanut, mistä asioista isovanhemmat saavat puhua? Vai saavatko vain tukea rahallisesti?

Normaaleille ihmisille ei tarvitse erikseen ilmoittaa keskustelunaiheita eikä opettaa käytöstapoja. Rahasta ei ole kukaan puhunut mitään, mutta se nyt ainakin on päivän selvää, ettei rahalla pysty ostamaan huonoa käytöstä lapsenlapsiaan kohtaan.

Jos isovanhemmat hienotunteisuuttaan eivät halua pahoittaa nuoren tunteita keskustelemalla opintopaikoista, se ei ole huonoa käytöstä. Monissa perheissä aikuiset sisarukset ja jopa vanhemmat kyselevät ja puhuvat perheiden asioista. Onneksi minun perheessäni on näin, koska ollaan läheisiä ja välitetään toisistamme. Toisin näyttää teillä olevan.

Kovasti kuitenkin asiasta kyselit ja rahallakin retostelit.

"Oletko ilmoittanut, mistä asioista isovanhemmat saavat puhua? Vai saavatko vain tukea rahallisesti?"

Vierailija kirjoitti:

Yliopistoon haettaessa välivuodet olivat ennen ihan tavallisia. Vain pieni osa pääsi ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan. Että ei kannata ottaa tuosta stressiä. Avointen korkeakouluopintojen kautta väylä voi aueta hyvinkin. Ja joskus tekee hyvää myös tehdä ensin vähän töitä ja kasata rahaa opiskeluun. Työelämä saattaa näyttää myös uuden suunnan opiskelu-uralle. Eli aina se on eteenpäin, vaikka nokalleen kaatuisi.

Jep. Itsekin aloitin historian perusopintojen kurssien suorittamisen heti ylioppilaaksi päästyäni Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Tosin siellä silloin opiskellut ja nykyään jo valmistunut mun vanhin isosisko auttoi mua paljon lainaamalla mulle kurssikirjallisuutta, jonka myöhemmin palautin hänelle takaisin. Kävin kirjatenttimässä ne kurssit paikan päällä Jyväskylässä ja sain ne lopullisesti suoritettua kesällä 2015. Marraskuusta 2015 kesäkuuhun asti suoritin historian perusopinnot siis Jyväskylän avoimen yliopiston kautta. Myöhemmin sain ne hyväksiluettua sitten yhdeksi sivuainekokonaisuudeksi, kun pääsin opiskelemaan ranskan kieltä pääaineena Jyväskylän yliopistoon 6 vuotta sitten. Nykyään opiskelen ranskan kieltä pääaineena Helsingin yliopistossa tosin, mutta tulipahan opiskeltua jo jotain välivuosinakin. Samoja kirjoja käytetään historian pääsykoemateriaalina Helsingin yliopistoon kuin mitä luin aikoinaan noita avoimen yliopiston historian perusopintojen kursseja varten.

T: M28

Mun äiti heitti mut ulos kotoa kun en päässyt heti lukion jälkeen jatko-opintoihin. Olin kuulemma epäonnistunut, minusta ei tule koskaan mitään ja tuotan hänelle häpeää. Hän ei rupea elättämään kaltaistani toimetonta. Olin siis pyrkinyt ihan hyvällä todistuksella valtsikkaan ja jäin 3. varasijalle, pisteitä puuttui 1,5. :D Meinasin syrjäytyä tuossa kohdassa, hain apua sossusta ja sain maksusitoumuksen ruokaan ja välttämättömiin tarvikkeisiin. Jonkun ohjaajan kanssa haettiin mulle asuntoa ja asuin päihdeongelmaisten kansoittamassa kerrostalossa. Joka päivä oli jotain järjestyshäiriötä.

Tilanne johti masennukseen, enkä jaksanut hakea pariin vuoteen mihinkään. Roikuin työkkärin kursseilla ja aloin vihata yhteiskuntaa. Sitten repäisin ja hain uudestaan sinne valtiotieteelliseen ja pääsin kirkkaasti sisään. Samassa katkaisin lopullisesti välit myös äitiini. Miksi hän tällaisen luuserin kanssa haluaisi olla tekemisissä? Vasta toisella yrityksellä yliopistoon ja ikääkin jo 21-v.

Joillain ottaa tosi koville, jos koulutuspolku poikkeaa yhtään "tavanomaisesta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä nuo asiat edes kuulu isovanhemmille mitenkään.

Eikö teidän perheessä eri sukupolvet keskustele asioista?

Kyllä meidän perheessä eri sukupolvet keskustelee asioista.

Sukulaisille ne eivät kuulu.

Mitä te juttelette sukulaisten kanssa? Ette pidä yhteyttä sisaruksiin tai omiin vanhempiin?

Sinä et siis osaa normaalia käytöstä? Vai miksi kyselet tyhmiä?

Normaalia käytöstä on puhua sisarusten ja vanhempien kanssa omasta ja perheen elämästä. Miksi vastailet tyhmiä?

Normaalia käytöstä on tosiaan jutella sisarusten ka vamhempien kanssa. Ei sukulaisten.

Luultavasti isovanhemmat elävät omaa nuoruusaikaansa eivätkä tajua, että maailma on todella muuttunut niistä ajoista. Ennen ei ollut tietoakaan aikuisopiskelusta tai siitä, että nykyisin kouluttaudutaan useampaan ammattiin. He ovat todennäköisesti kouluttautuneet ammattiin, jonka vanhemmat ovat valinneet, eivät he itse. Voi olla, että nykynuorten valinnanvapaus on liikaa. Ei kannata turhaa stressata, eivät he mielipiteitään muuta. Nuorelle lykkyä omiin valintoihin.

Siis mitä niiden isovanhempien sitten pitäisi kysellä? Että miksi et päässyt ja miksi et lukenut vai mitä keskustelua ap nyt kaipaa?

Tottahan se on, että jos ei päässyt opiskelemaan eikä ole vaihtoehtoa 2 valmiina, niin sitten töihin vai mitä se nuori ajatteli tehdä, etsiä itseään vuoden verran ja mielellään isovanhempien kustannuksella? Fiksuimmat menevät iltalukioon ja parantavat todistusta ensi vuoteen mennessä, mutta jos nuori ei tätä kerro isovanhemmille, niin mitä ihmettä heiltä nyt odotetaan?

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat on seitsemänkymppisiä, esikoisen opiskelemaan haku lähestyy. Muistelevat omia opiskeluaikojaan ja silloisia vaatimuksia, edes mun yliopistoaikojen systeemit ei ole enää mielessä, vaikka siis ihan skarppeja ovat edelleen.

Selvästi sitä vaan iän myötä kyky sopeutua uuteen ja muistaa tällaiset alati muuttuvat järjestelmät on heikentynyt. Onneksi ovat mukavia ihmisiä, eiköhän lapselle riitä tukea, vaikka ymmärrys vaatii useampia toistoja. 

Miten ne vaatimukset on muuttuneet? Uutena on nyt ensikertalaispisteet ja pelkällä todistuksella opiskelemaan pääsy, vanhaa on pääsykokeet. Osata pitää, jotta saa opiskelupaikan ja sillä "tavoitejärjestyksellä" on todella merkitystä. Muuten en nyt oikein keksi, mikä lukion jälkeisessä pääsykoerumbassa on muuttunut.

Lisäksi tuo sukupolvi on niitä ensimmäisiä, joilla oli mahdollisuus opiskella kesäyliopistossa ja avoimessa yliopistossa, joten kyllä he tietävät uudetkin reitit elämässä eteenpäin. Monella tuntemallani noin 65v ikäisellä on 2-3 ammattia, joten he tietävät jopa sen, miten merkonomista edetään maisteriksi töiden ohessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat on seitsemänkymppisiä, esikoisen opiskelemaan haku lähestyy. Muistelevat omia opiskeluaikojaan ja silloisia vaatimuksia, edes mun yliopistoaikojen systeemit ei ole enää mielessä, vaikka siis ihan skarppeja ovat edelleen.

Selvästi sitä vaan iän myötä kyky sopeutua uuteen ja muistaa tällaiset alati muuttuvat järjestelmät on heikentynyt. Onneksi ovat mukavia ihmisiä, eiköhän lapselle riitä tukea, vaikka ymmärrys vaatii useampia toistoja. 

Miten ne vaatimukset on muuttuneet? Uutena on nyt ensikertalaispisteet ja pelkällä todistuksella opiskelemaan pääsy, vanhaa on pääsykokeet. Osata pitää, jotta saa opiskelupaikan ja sillä "tavoitejärjestyksellä" on todella merkitystä. Muuten en nyt oikein keksi, mikä lukion jälkeisessä pääsykoerumbassa on muuttunut.

Lisäksi tuo sukupolvi on niitä ensimmäisiä, joilla oli mahdollisuus opiskella kesäyliopistossa ja avoimessa yliopistossa, joten kyllä he tietävät uudetkin reitit elämässä eteenpäin. Monella tuntemallani noin 65v ikäisellä on 2-3 ammattia, joten he tietävät jopa sen, miten merkonomista edetään maisteriksi töiden ohessa.

En tarkoittanut tässä pelkästään yliopistoon pääsemistä, vaan opintoja kokonaisuutena. Paljon on edelleen samaa, sitä en kiellä. 

Lähinnä pohdiskelin sellaisia vanhenemisen ensimmäisiä hienoisia merkkejä, joita nyt vanhemmissa huomaa, kuten että entistä enemmän muistelevat vanhoja, sen sijaan että keskusteltaisiin tulevasta. 

Onkohan näitä kaupan kassalle kuuluttajia "meidän Pirkon Petteri-poika menee oikein yliopistoon, siitä tulee kuulkaas maisteri" ja sitten kun ei menekään (pääse ensimmäisellä yrittämällä), niin ollaan niin noloja? Piti jo rehvastella etukäteen.

Luulen, että isovanhemmat ajattelevat lähinnä sitä, että nuori ei jää vain kotiin makaamaan. Käytännössähän vaihtoehtoja ovat juuri töihin meno, opinnot avoimessa yliopistossa tai näiden yhdistelmä, samalla tulevan kevään pääsykokeisiin valmistautuen. Varmaan ap kannustaa vanhemanana nuortaan näihin asioihin eikä vain ole sitä mieltä, että isovanhemmat ovat väärässä siinä, että töitä pitäisi tehdä eikä vain kotona maata?

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä niiden isovanhempien sitten pitäisi kysellä? Että miksi et päässyt ja miksi et lukenut vai mitä keskustelua ap nyt kaipaa?

Tottahan se on, että jos ei päässyt opiskelemaan eikä ole vaihtoehtoa 2 valmiina, niin sitten töihin vai mitä se nuori ajatteli tehdä, etsiä itseään vuoden verran ja mielellään isovanhempien kustannuksella? Fiksuimmat menevät iltalukioon ja parantavat todistusta ensi vuoteen mennessä, mutta jos nuori ei tätä kerro isovanhemmille, niin mitä ihmettä heiltä nyt odotetaan?

No, kyllä yleensä on tapana kannustaa ja olla empaattisia, esimerkiksi "nyt ei onnistanut, mutta seuraavalla kerralla sitten, älä ole harmissasi".

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että isovanhemmat ajattelevat lähinnä sitä, että nuori ei jää vain kotiin makaamaan. Käytännössähän vaihtoehtoja ovat juuri töihin meno, opinnot avoimessa yliopistossa tai näiden yhdistelmä, samalla tulevan kevään pääsykokeisiin valmistautuen. Varmaan ap kannustaa vanhemanana nuortaan näihin asioihin eikä vain ole sitä mieltä, että isovanhemmat ovat väärässä siinä, että töitä pitäisi tehdä eikä vain kotona maata?

Ei vaan kuulu isovanhemmille mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että isovanhemmat ajattelevat lähinnä sitä, että nuori ei jää vain kotiin makaamaan. Käytännössähän vaihtoehtoja ovat juuri töihin meno, opinnot avoimessa yliopistossa tai näiden yhdistelmä, samalla tulevan kevään pääsykokeisiin valmistautuen. Varmaan ap kannustaa vanhemanana nuortaan näihin asioihin eikä vain ole sitä mieltä, että isovanhemmat ovat väärässä siinä, että töitä pitäisi tehdä eikä vain kotona maata?

Niin. Kyllä sillä on varmasti väliä miten asian esittää. Jos tyyliin käsketään vaan luovuttamaan, koska ei sinusta siihen ole, niin kyllähän se aiheuttaa pahaa mieltä. Ei tarvitse sanoa tätä suoraan, mutta joistain asenteista/kommenteista vaan huokuu sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti heitti mut ulos kotoa kun en päässyt heti lukion jälkeen jatko-opintoihin. Olin kuulemma epäonnistunut, minusta ei tule koskaan mitään ja tuotan hänelle häpeää. Hän ei rupea elättämään kaltaistani toimetonta. Olin siis pyrkinyt ihan hyvällä todistuksella valtsikkaan ja jäin 3. varasijalle, pisteitä puuttui 1,5. :D Meinasin syrjäytyä tuossa kohdassa, hain apua sossusta ja sain maksusitoumuksen ruokaan ja välttämättömiin tarvikkeisiin. Jonkun ohjaajan kanssa haettiin mulle asuntoa ja asuin päihdeongelmaisten kansoittamassa kerrostalossa. Joka päivä oli jotain järjestyshäiriötä.

Tilanne johti masennukseen, enkä jaksanut hakea pariin vuoteen mihinkään. Roikuin työkkärin kursseilla ja aloin vihata yhteiskuntaa. Sitten repäisin ja hain uudestaan sinne valtiotieteelliseen ja pääsin kirkkaasti sisään. Samassa katkaisin lopullisesti välit myös äitiini. Miksi hän tällaisen luuserin kanssa haluaisi olla tekemisissä? Vasta toisella yrityksellä yliopistoon ja ikääkin jo 21-v.

Joillain ottaa tosi koville, jos koulutuspolku poikkeaa yhtään "tavanomaisesta".

Onko tää tarina tottakaan? Mahtaa olla raskas ja jäykästi ajatteleva äiti jos on.

Omille vanhemmilleni parissa välivuodessani oli sulattelemista 20 vuotta sitten, ja kuulinpa vähän aikaa sitten ihan nykyisästä, joka ei millään meinannut ymmärtää lapsensa välivuotta. Tosin yllä kerrottuun verrattuna ihan maltillisia hämmästelyjä.

Joillain ihmisillä on kauhean jäykkä ajattelu. Ihan vain se, että me hankimme esikoisen ennen vakityötä ja omistusasuntoa oli joidenkin mielestä kauhean erikoinen valinta. Kummallakin oli kuitenkin tutkinto hyvin työllistävällä alalla, töitä ja säästöjä, eikä mitään ongelmaa missään.

Ihmiset kai tarvitsevat monenlaisia mielen muureja estämään sen että pelot eivät vyöry sisään.