Isovanhempien käytös lapsenlasta kohtaan, joka jäi ilman opiskelupaikkaa.
Jos lukion jälkeen ei pääse heti ensimmäisellä yrittämällä haluamaansa kouluun, niin töihin sitten vaan koska on epäonnistunut. Mitä sitä sitten turhaan enää haikailemaan sen toiveammatin perään.
Ei kannustusta, vain kiusallista hiljaisuutta, ei kysymyksiä aiheesta sen enempää lapselta. Ihan kuin lapselle ei enää tarvitsisi puhua yhtään mistään asiasta.
Tuntuu, että tämä on isompi pettymys isovanhemmille kuin lapselle itselleen.
Tulee kiusallinen välivuosi, jonka aikana nämä kyllä vieraantuvat vielä enemmän toisistaan.
Onko kellään muulla tällaista?
Kommentit (106)
Eipä nuo asiat edes kuulu isovanhemmille mitenkään.
Meillä
Esikoinen on kaikin puolin ollut pettymys.
Mummo varsinkin hakemalla hakee syitä moittia/arvostella häntä.
Ensimmäinen lapsenlapsi hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat lienevät mun vanhempien ikäisiä, joilla on ihan oma käsityksensä koulupolusta, lukiosta suoraan yliopistoon. Pidin itse aikoinani 1980-luvulla välivuoden, sillä ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin. Vanhemmilleni se oli kauhea häpeän aihe, en tiedä, kertoivatko kenellekään, että en opiskele mitään, kun asuin toisessa kaupungissa. Olin heidän mielestäni ihan epäonnistunut. Nyt kun asia tuli puheeksi vuosikymmenien jälkeen, niin eivät enää edes muistaneet välivuottani.
Todennäköisesti ovat juurikin samanikäisiä.
Lapsi on aika ihmeissään tästä käytöksestä, ei ollenkaan ymmärrä miten menee noin tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä nuo asiat edes kuulu
isovanhemmille mitenkään.
Ei pitäisi kuulua,
Mutta meillä näköjään kuuluu.
Valitettavasti.
Yliopistoon haettaessa välivuodet olivat ennen ihan tavallisia. Vain pieni osa pääsi ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan. Että ei kannata ottaa tuosta stressiä. Avointen korkeakouluopintojen kautta väylä voi aueta hyvinkin. Ja joskus tekee hyvää myös tehdä ensin vähän töitä ja kasata rahaa opiskeluun. Työelämä saattaa näyttää myös uuden suunnan opiskelu-uralle. Eli aina se on eteenpäin, vaikka nokalleen kaatuisi.
Jos ihan keskustelisit itse isovanhempien kanssa aihe mikä sinua heisä ärsytää aina.Nostat kissan pöydälle. Huomioo nyt on 10 päivää helle jakso olut ja se miten se vaikutaa nihin,jopa voi aiheutaa muistisairaus ym.On minun lapsen lapsellani isän vanhemat ,jotka ei hyväksy minua heidän minjän äitiä ,Kun en ole ylioppilas! Joten tansein sade tanssia siitä kun lapsen lapsemme ei olekaan ylioppilas.Vaan opiskele ammatti koulussa.On varmaan kova paika siellä isän puoleinen suku,lapsen lapsi ei akateminen.Hurra,huraa.Äidin puolen äiti nauraa. Yhtä arvokas kuin jokainen ihminen on.Oli lukio,amatikoulu,ammatti korkea koulu.Tai suoran peruskoulusta kaupaan töihin,siivojaksi ymm
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä nuo asiat edes kuulu
isovanhemmille mitenkään.Ei pitäisi kuulua,
Mutta meillä näköjään kuuluu.
Valitettavasti.
Mistä ne edes tietåå siitä?
Omat vanhemmat on seitsemänkymppisiä, esikoisen opiskelemaan haku lähestyy. Muistelevat omia opiskeluaikojaan ja silloisia vaatimuksia, edes mun yliopistoaikojen systeemit ei ole enää mielessä, vaikka siis ihan skarppeja ovat edelleen.
Selvästi sitä vaan iän myötä kyky sopeutua uuteen ja muistaa tällaiset alati muuttuvat järjestelmät on heikentynyt. Onneksi ovat mukavia ihmisiä, eiköhän lapselle riitä tukea, vaikka ymmärrys vaatii useampia toistoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihan keskustelisit itse isovanhempien kanssa aihe mikä sinua heisä ärsytää aina.Nostat kissan pöydälle. Huomioo nyt on 10 päivää helle jakso olut ja se miten se vaikutaa nihin,jopa voi aiheutaa muistisairaus ym.On minun lapsen lapsellani isän vanhemat ,jotka ei hyväksy minua heidän minjän äitiä ,Kun en ole ylioppilas! Joten tansein sade tanssia siitä kun lapsen lapsemme ei olekaan ylioppilas.Vaan opiskele ammatti koulussa.On varmaan kova paika siellä isän puoleinen suku,lapsen lapsi ei akateminen.Hurra,huraa.Äidin puolen äiti nauraa. Yhtä arvokas kuin jokainen ihminen on.Oli lukio,amatikoulu,ammatti korkea koulu.Tai suoran peruskoulusta kaupaan töihin,siivojaksi ymm
Lääkkeet.
Nuorella pitää olla joko työpaikka tai opiskelupaikka. Jos nuori ei opiskele niin sitten menee töihin. Ja uutta hakemusta täytetään paremmalla onnella seuraavana keväänä.
Mun lapsi pääsi monimuoto-opintoihin, ko. opintolinjaa ei ollut tarjolla päiväopetuksena silloin kun hän haki. Lisäksi on ollut tätä koronaa tässä.
Aika asiattomasti alkoi tulla ohjeita siihen, että kyllä nuoren kuuluu olla päiväopetuksessa, ei verkko-opetuksessa.
Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat lienevät mun vanhempien ikäisiä, joilla on ihan oma käsityksensä koulupolusta, lukiosta suoraan yliopistoon. Pidin itse aikoinani 1980-luvulla välivuoden, sillä ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin. Vanhemmilleni se oli kauhea häpeän aihe, en tiedä, kertoivatko kenellekään, että en opiskele mitään, kun asuin toisessa kaupungissa. Olin heidän mielestäni ihan epäonnistunut. Nyt kun asia tuli puheeksi vuosikymmenien jälkeen, niin eivät enää edes muistaneet välivuottani.
Todennäköisesti ovat juurikin samanikäisiä.
Lapsi on aika ihmeissään tästä käytöksestä, ei ollenkaan ymmärrä miten menee noin tunteisiin.
Voi olla myös niin, että
isovanhemmat ovat siksi hiljaa, että tahtovat olla hienotunteisia tätä lasta kohtaan.
Pelkäävät , että asiasta puhuminen aiheuttaa painostusta tätä lasta kohtaan. Näin ainakin meillä.
Kyllä jutellaan , jos lapsi itse keskustelee asiasta meidän kanssa,
Meidän vaari oli hieno mies. Aina sano, että teette just niinku haluatte ettekä kuuntele muiden typeriä juttuja miten elämää eletään. Jos kouluun mihin haluaa ei pääse heti, niin toisella yrittämällä pääsee yleensä. Jos ei se sitten vieläkään onnistu, niin on oman elämän välikysymyksen paikka, että haluaako sinne sitten oikeasti. Mummi ja muut ja tädit aina hoki sitä, että pitää tehdä sitä ja tätä blaa blaa. Vaari oli, että vtttuttt. Se mistä on itse onnellinen, niin se pitää tehdä. Meidän vaarilla oli aina miljoona hyvää vaihtoehtoa asioihin, jos haluaa kokeilla. Vaari huomas meistä kaikista lapsenlapsista jotain erikoista missä joku on hyvä ja ehdotti, että ootko muuten miettinyt, mutta teet itse päätökset. Mä luin itse kokiksi, koska ollu aina kiinnostunut safkasta ja olin hyvä siinä jo lapsena. Hain lääkikseen eka ja se ei sit napannut. Silloin vaarini sanoin, että hei mites toi safka, kun olet aina ollut hyvä siinä ja kiinnostunut siitä. Niinpä hain kouluun ja lähdin maailmalle aikoinaan.
Ei ole tuollaista. Sen verran etäisiäkin isovanhemmat ovat olleet, etteivät tarkemmin tiedä asioistamme.
Mutta tarvitseeko sitä eka yrittämällä päästäkään? Uutta yritystä vaan seuraavalla kerralla. Omilla lapsillakaan eka yritys ei ole aina onnistunut, mutta aina on sanottu, että siitä ei pidä lannistua, vaan pitää suunnitella eteenpäin ja käyttää aika hyödyllisesti.
Tekisin selväksi mitä mieltä olen tuollaisista myrkyllisistä isovanhemmista ja pitäisin huolen etteivät pääse pahoittamaan lapseni mieltä. Tukisin ja kehuisin lastani entistä enemmän. Nythän hän juuri sitä tarvitsee.
Meillä taas alettiin häiriköidä kun esikoinen pääsi huippulukioon. Yritettiin painostaa siirtymään toiseen lukioon (miten se Helsingissä edes tapahtuu) ja jauhettiin loputtomiin, miten lapsi nyt uupuu jne.
Meni välit poikki.
Vierailija kirjoitti:
Nuorella pitää olla joko työpaikka tai opiskelupaikka. Jos nuori ei opiskele niin sitten menee töihin. Ja uutta hakemusta täytetään paremmalla onnella seuraavana keväänä.
Näin on ehkä ollut sinun nuoruudessasi. Ajat ovat muuttuneet.
Isovanhemmat ovat oikeassa. Töihin vaan ja ensi keväänä uutta hakuyritystä kehiin. Sitten on jo mukava pesämunakin opintoja varten kasassa ellei ole hassannut kaikkea menemään.
Jos ei päässyt kouluun, niin töitä on tietenkin hyvä nyt tehdä, jos niitä onnistuu saamaan.
Sano nuorellesi, että nyt hänen ei sitten tarvitse enää miettiä uravalintoja tehdessään sitä, pahoittaako isovanhemmat mahdollisesti mielensä, jos nuori valitsee "väärän alan".
Isovanhemmat lienevät mun vanhempien ikäisiä, joilla on ihan oma käsityksensä koulupolusta, lukiosta suoraan yliopistoon. Pidin itse aikoinani 1980-luvulla välivuoden, sillä ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin. Vanhemmilleni se oli kauhea häpeän aihe, en tiedä, kertoivatko kenellekään, että en opiskele mitään, kun asuin toisessa kaupungissa. Olin heidän mielestäni ihan epäonnistunut. Nyt kun asia tuli puheeksi vuosikymmenien jälkeen, niin eivät enää edes muistaneet välivuottani.