Onko kukaan päässyt yli kyllästymisestä parisuhteessa (eroamatta)?

Tahtomisesta on kyse, "tahdotko"...

Tunteet tulee ja menee pitkässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatko eritellä, mihin olet tarkalleen ottaen kyllästynyt?

Aika kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Esimerkiksi siihen, miten hän heti aamulla herätessä alkaa voivotella, että pitää mennä töihin mutta sitten torkuttaa ja lojuu sängyssä. En ole estänyt häntä nousemasta mutta sitten se jotenkin on minun syytä tai käyttää työtä selityksenä sille, että torjuu minun seuraani. Siis ei ehdi harrastaa seksiä mutta ehtii torkkua tai selata puhelinta. Töissä kotona ja oma pomonsa. Iltaisin vähän samaa, ei ehdi olla yhdessä kun on vielä yksi työjuttu, sitten kauppaan tai lenkille ilman minua. Viikonloppuisin töitä tai sitten torkkuu tai pitää palautua töistä ilman minua. On vähän olo, että olen vain työn hidasteena. Kun olen poissa, en ole tiellä.

Tämähän kuulostaa siltä, että sinä kyllä lähtökohtaisesti haluaisit läheisyyttä, mutta olet turhautunut ja pettynyt, kun et sitä saa - et kuitenkaan ehkä kyllästynyt? Kyllästynyt olisi kai iloinen, että miehen aika menee työjuttuihin.

Mies puolestaan kuulostaa siltä, että on kunnon burnarissa. Töitä pitäisi painaa, kaikki ajatukset työssä, mutta aikaiseksi ei oikein saa.

Ihmiset kuvittelee että parisuhteet on 50 vuotta pelkkää ilotulitusta, jänskää, panomaratonia. Sitten petytään kun arki saapuu eikä omat fantasiat ollutkaan totta.

Näin muodostuu sitten rakastumis-addiktio. Juostaan jatkuvasti sen rakastumisen huuman perässä, erotaan, uusi kehiin, erotaan, uusi, erotaan. Koko ajan oltava huumaa, muuten on tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatko eritellä, mihin olet tarkalleen ottaen kyllästynyt?

Aika kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Esimerkiksi siihen, miten hän heti aamulla herätessä alkaa voivotella, että pitää mennä töihin mutta sitten torkuttaa ja lojuu sängyssä. En ole estänyt häntä nousemasta mutta sitten se jotenkin on minun syytä tai käyttää työtä selityksenä sille, että torjuu minun seuraani. Siis ei ehdi harrastaa seksiä mutta ehtii torkkua tai selata puhelinta. Töissä kotona ja oma pomonsa. Iltaisin vähän samaa, ei ehdi olla yhdessä kun on vielä yksi työjuttu, sitten kauppaan tai lenkille ilman minua. Viikonloppuisin töitä tai sitten torkkuu tai pitää palautua töistä ilman minua. On vähän olo, että olen vain työn hidasteena. Kun olen poissa, en ole tiellä.

Tämähän kuulostaa siltä, että sinä kyllä lähtökohtaisesti haluaisit läheisyyttä, mutta olet turhautunut ja pettynyt, kun et sitä saa - et kuitenkaan ehkä kyllästynyt? Kyllästynyt olisi kai iloinen, että miehen aika menee työjuttuihin.

Mies puolestaan kuulostaa siltä, että on kunnon burnarissa. Töitä pitäisi painaa, kaikki ajatukset työssä, mutta aikaiseksi ei oikein saa.

Et voi parantaa toisen burnoutia.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko eritellä, mihin olet tarkalleen ottaen kyllästynyt?

omaan peilistä näkyvään naamaan varmaa

Burnout tarttuu.

Vierailija kirjoitti:

Panosta itseesi: uusia vaatteita, kasvohoito, kuntosalikortti, omia harrastuksia... Katso sitten, oletko kyllästynyt itseesi vai mieheen.

ihmettelen miksi tätä on pidetty huonona neuvona. Parisuhteessa tulee se jonkinlainen irtioton hetki alun symbioottisen elämän jälkeen. Ja tällä en edes tarkoita sitä, että 4 vuotta olisi oltu joka sekunti yhdessä, vaan toisen läsnäolo ja toiveet tulee alussa huomioitua korostuneesti ja sellainen koko ajan mielessä oleminen ei ahdista kun rakastumishormonit jyllää. Mutta sitten kuuluukin vähän erottautua toisistaan ja se voi tuntua loukkaavan korostuneelle välinpitämättömyydelle. Se on juuri se hetki kun voi ottaa aikaa itselleen ja omille tarpeille. Toisen seurakin alkaa molemmin puolin kiinnostamaan enemmän kun se on ne määrätyt hetket siellä omien menojen lomassa. Kyllä se siitä, käännä katsetta vaan rohkeasti sieltä kotoa ulos.

-kaksi pitkää parisuhdetta (20v ja 6v ->) ja monta kyllästymisvaihetta ohitettu :)

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanottu, et ole kyllästynyt vaan tyytymätön ja yksinäinen. Ota ongelmat puheeksi. Jos mies ei pysty tai halua keskustella ja muuttaa osaltaan käytöstään, niin sitten eroat.

Ja kaikille niille, jotka naureskelevat tunteiden sanoittamista lasten kanssa, olkoon tämä taas varoittavana esimerkkinä. Ihmisparka ei edes ymmärrä olevansa hylätty ja yksin, vaan kuvittelee kokevansa kyllästymistä.

minä en nyt ihan jaa tätä ajatusta. Arki on välillä kyllästyttävää kun tuntuu ettei tehdä muuta kuin töitä. Jos toisella on kuormittava työtilanne niin sillon pitää keksiä vaan muuta tekemistä ja odottaa, että tilanne helpottaa. Asiasta voi koittaa tietenkin keskustella, miettiä kuinka helpottaa tilannetta ja ilmaista, ettei näin voi jatkua ikuisesti, mutta kyllä ajoittain täytyy suhteessa sietää sitäkin, ettei ole huomion kohteena. Usein tulee vastaan vaikeita tilanteita kun vaikka menetetään läheisiä tms, silloinkin voi olla tylsää ja yksinäistä kun toinen suree.

up

Kiitos vastauksista.

Kyllä, mies on hyvin uupunut töistään.

Tulin viime sunnuntaina takaisin mökiltä. Oli iloinen jälleennäkeminen. Sen jälkeen koko viikon mies on työskennellyt yömyöhään, joten olen ollut iltaisin omissa oloissani. Tiedän hänellä olevan deadline tulossa, mutta kun kyse ei ole koskaan vain yhdestä projektista joka päättyy ja sitten helpottaa, vaan seuraava on jo nurkan takana. Tämä on siis asia, mihin en voi vaikuttaa.

Olen tarkkaillut omia tuntemuksia ja ajatuksia. Käännyn herkästi sisäänpäin, kun mahdollisuutta yhteyteen ei ole. Minulla on omia kiinnostuksen kohteita kyllä, en riipu miehessä ja olin helposti viikon yksin mökillä. Siellä vaan ei ollut samanlaista torjutuksi tulemisen tunnetta kuin silloin kun toinen on lähellä muttei kuitenkaan läsnä minulle. Kotona tuli parissa päivässä olo, että mitä minä täällä teen kun voisin olla yksin jossain missä minulle ei myöskään valiteta väsymystä ja pureta huonoja fiiliksiä. Ainainen tsemppaus ja lohduttaminen kyllästyttää. Kuin hän aina käyttäisi samoja vuorosanoja ja minä sitten vastaan omilla vanhoilla vuorosanoilla.

Usein olen odottelevassa tilassa. Olen usein odottanut viikonloppua, jotta voisi olla läheistä, yhteistä aikaa ja sitten pettynyt, kun mies haluaakin toipua töistä yksin. Nyt en odota mitään, tiedän että minulle ei ole jäljellä yhtään energiaa.

Lähes kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Saman mysteerin äärellä ollaan. Itse olen ajatellut vain yrittää pitää yllä yhteistä kivaa, mutta kun toinen ei halua jutella, tehdä mitään yhdessä tai edes seksiä harrastaa, niin enpä tiedä mitä voisi enempää tehdä.

Olin samassa tilanteessa. Puhuin puhuin ja puhuin tilanteesta ja sain kuulla olevani nalkuttaja koska kaikki on hyvin eikä mitään vikaa ole, olen päästäni sekaisin kun keksin ongelmia. Mikään ei minulle riitä, sanottiin.

Sanoin sitten että erotaan.

Siitäpä vasta parku alkoi ettei herranjumala nyt mitään semmoista kun kaikki on hyvin. Onko sulla toinen!?

Erosin sitten lopulta yksipuolisella ilmoituksella ja miehelle se tuli ihan puun takaa yllätyksenä. Puhui koko lähipiirin kuinka mulla on toinen, on varmaan aina ollut, voi häntä raukkaa miten nyt näin.

N50, yli 20v suhteessa.

Tavallaan. Seuraava vaihe on olla turta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyllästytty. 36v yhdessä ja kamalin uhka olisi jos joutuisi yksin elämään enkä sopeutuisi enää näin vanhana mihinkään uuteen suhteeseen helposti tai sen tyypin pitäisi olla täysin speciaali joka antaa omaakin rauhaa eikä vaadi fyysistä suhdetta muuta kuin että huolehditaan toisistamme jos jäisin leskeksi. 

Meidän ikäiset kaikki lähipiirissämme ovat eronneet vaihtelun takia ja nekin vaihtelu suhteet loppuneet niin että kaikki elävät loppujen lopuksi yksinäisinä kun ei enää ikääntyneenä flaksi käy eikä kelpaa kenellekkään.  Mitä järkeä siinäkään vaihtelemisessa on kun ei se hekuma kauaa kestä ja loppujen lopuksi jää yksineläväksi.  Täysin tyhmää niin ettei vanhana ole puolisosta turvaa niin ollen turvattomampaa elää yksin jos sairastuukin ja koko ajan pitää turvautua lähiomaisiin ollen niistä riippuvainen. 

Sun pitäisi kyllä kasvaa ihmisenä.

Ei ole mistään kotoisin tuollainen läheisriippuvuus.

Ei puolison niskaan voi sälyttää kaikkea.

Et sinä voi odottaa, että vaikka on puoliso, niin hän tekisi kaiken sinun puolestasi.

Tekee pahaa lukea tuollaisesta ripustautumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyllästytty. 36v yhdessä ja kamalin uhka olisi jos joutuisi yksin elämään enkä sopeutuisi enää näin vanhana mihinkään uuteen suhteeseen helposti tai sen tyypin pitäisi olla täysin speciaali joka antaa omaakin rauhaa eikä vaadi fyysistä suhdetta muuta kuin että huolehditaan toisistamme jos jäisin leskeksi. 

Meidän ikäiset kaikki lähipiirissämme ovat eronneet vaihtelun takia ja nekin vaihtelu suhteet loppuneet niin että kaikki elävät loppujen lopuksi yksinäisinä kun ei enää ikääntyneenä flaksi käy eikä kelpaa kenellekkään.  Mitä järkeä siinäkään vaihtelemisessa on kun ei se hekuma kauaa kestä ja loppujen lopuksi jää yksineläväksi.  Täysin tyhmää niin ettei vanhana ole puolisosta turvaa niin ollen turvattomampaa elää yksin jos sairastuukin ja koko ajan pitää turvautua lähiomaisiin ollen niistä riippuvainen. 

Sun pitäisi kyllä kasvaa ihmisenä.

Ei ole mistään kotoisin tuollainen läheisriippuvuus.

Ei puolison niskaan voi sälyttää kaikkea.

Et sinä voi odottaa, että vaikka on puoliso, niin hän tekisi kaiken sinun puolestasi.

Tekee pahaa lukea tuollaisesta ripustautumisesta.

Täh?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista.

Kyllä, mies on hyvin uupunut töistään.

Tulin viime sunnuntaina takaisin mökiltä. Oli iloinen jälleennäkeminen. Sen jälkeen koko viikon mies on työskennellyt yömyöhään, joten olen ollut iltaisin omissa oloissani. Tiedän hänellä olevan deadline tulossa, mutta kun kyse ei ole koskaan vain yhdestä projektista joka päättyy ja sitten helpottaa, vaan seuraava on jo nurkan takana. Tämä on siis asia, mihin en voi vaikuttaa.

Olen tarkkaillut omia tuntemuksia ja ajatuksia. Käännyn herkästi sisäänpäin, kun mahdollisuutta yhteyteen ei ole. Minulla on omia kiinnostuksen kohteita kyllä, en riipu miehessä ja olin helposti viikon yksin mökillä. Siellä vaan ei ollut samanlaista torjutuksi tulemisen tunnetta kuin silloin kun toinen on lähellä muttei kuitenkaan läsnä minulle. Kotona tuli parissa päivässä olo, että mitä minä täällä teen kun voisin olla yksin jossain missä minulle ei myöskään valiteta väsymystä ja pureta huonoja fiiliksiä. Ainainen tsemppaus ja lohduttaminen kyllästyttää. Kuin hän aina käyttäisi samoja vuorosanoja ja minä sitten vastaan omilla vanhoilla vuorosanoilla.

Usein olen odottelevassa tilassa. Olen usein odottanut viikonloppua, jotta voisi olla läheistä, yhteistä aikaa ja sitten pettynyt, kun mies haluaakin toipua töistä yksin. Nyt en odota mitään, tiedän että minulle ei ole jäljellä yhtään energiaa.

"Kyllästyttäisi" muakin, jos purettaisi huonoa fiilistä ja väsymystä. Saattaisin jopa käyttää tunteesta voimasanaa.

Miten elämä muuttuisi jos eroaisit? Oma itse on yhä mukana.