3 vuotta juomatta, ratkesin ryyppäämään. Varoitus: alotus sisältää trigger-sanastoa alkoholisteille

Kello ei ole aamukymmentäkään. Katson ympärilleni sängyssä istuen. Maaliskuussa se lähti taas käsistä, ennen siisti pieni asuntoni on sotkuinen, lattialla on tölkkejä ja pulloja. Eilenillalla laitoin yöpöydälle valmiiksi kossukolan että on sitten aamuryyppy. Kuudelta heräsin ja join sen, oli niin hirveä horkka. Aamu on mennyt sitä lisää naukkaillessa.
Inhoan itseäni. Miksi mä tein tämän taas? Joudun ottamaan saikkua jotta voin katkaista tai ainakin yrittää tämän kierteen, en voi mennä töihin vapisten ja selvästi vieroitusoireista kärsien. En jaksa tätä kierrettä, oloni on kaamea. Ei nousuhumala iloa, on vaan pakko juoda että olo olisi edes jollakin lailla normaali. Että pääsee ulos ostamaan lisää. On sen verran jäljellä että riittää iltapäivään. Sitten meikkaan, laitan hiukset, lähden alkoon. Keksin siellä jonkun tarinan tyyliin kun meille on taas tulossa viikonloppuvieraita. Ha ha, mitään vieraita ei ole eikä tule koska en kehtaa tunnustaa ystäville ja perheelle että näin kävi taas. Pian ne alkaa kyselemään miksen ole ollut yhteydessä. Sitten joudun taas keksimään tekosyitä.
Alkoholistin elämä on vaikeaa. Yksinäistä ja täynnä itsevihaa. Baareissa en juo, en kehtaa ja se maksaa liikaa. Sen sijaan istun yksin sängyn laidalla, kyyneleet kasvoilla, kossukola kädessä, anonyymisti mammapalstalla avautunen, niinkuin se olisi vähemmän noloa.
Haluaisin perheen ja lapsia, mutta kuka ottaisi taakakseen tällaista rauniota, joka tulee loppuelämänsä taistelemaan viinapirun kanssa?

Tätä elämää ei toivoisi pahimmalle vihollisellekaan.