Lue keskustelun säännöt.
Muita, joista ei tunnu ikinä tulevan kenenkään ylintä ystävää?
30.06.2022 |
Toki aina voi miettiä, että mistä sen sitten satavarmaksi tietää mihin sijoituu sillä kavereiden/ystävien "arvoasteikolla" (eihän kaikki sitä välttämättä kerro), mutta kyllähän sen välillä jostain saattaa kuulla taikka tuntea. :D Esimerkiksi se itse ylimpänä ystävänä pitämä tyyppi alkaakin yhtäkkiä kertoa, että hän menee viikonlopuksi parhaimman ystävän luokse yökylään tai jotain muuta tämmöistä, mistä se asia käy ilmi.
Mä en tiiä mikä mussa on. Kaitpa mä olen jotenkin tylsä tyyppi, mutta tuntuu etten ole varmaan ikinä kokenut sellaista sydänystävyyttä, jossa tietäisin olevani jonkun tärkein sydänystävä. Olen luotettava, avoin (ainakin omasta mielestäni), kuuntelen ja annan ystävilleni huomiota ja rakkautta, mutta silti tulee monesti vähän turha olo. Ihan kuin en olisi toisille yhtä tärkeä mitä ehkä he ovat minulle.
Muita? Onko kellään muulla sellainen olo, että ihan kuin kukaan ei oikeastaan piittaisi niin paljoa? :D Tämä ei ole nyt mikään itkualoitus. Muuten vain olen välillä miettinyt tätä asiaa.
Kommentit (24)
Samaistun, mutta parempi niin. Olin erään ihmisen kanssa ylimmät ystävät, mutta sitten hän paljastui narsistiksi. Oli onnistunut manipuloimaan minua todella hyvin. Elämässäni on muutamia hyviä kavereita, ne riittävät. Oli nimittäin aika pudotus, kun tämä ex-ystävä ei ollutkaan sitä mitä kuvittelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aavistustakaan, pitääkö joku ystävistäni mua parhaana ystävänään. Itse en jaottele ystäviäni parhaaseen, toiseksi parhaaseen jne.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt voi kuulostaa todella oudolta, mutta minulta loppui sekä halu että tarve jakaa mitään asioitani tai tuntojani tuossa 45 vuoden tienoilla. En siis pelkää tulevani petetyksi tai muuta, mutta ei vaan ole enää mitään syvempää tarvetta jakaa. Tähän ehkä vaikuttaa todella pitkä terapia alla. Kuuntelen sujuvasti jaksaessani muiden murheita, ja tietysti joistakin mielenkiinnonkohteistani (kirjallisuus) syntyy keskustelua. Ei tuo kuitenkaan riitä syvempään ystävyyteen, ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen jotenkin käsitelleeni ihmisyyden läpikotaisin, ja jollakin tasolla se kyllästyttää minua. Joo, outoa, tiedän.
Mun mielestä ei lainkaan outoa! Itsekin olin nuorena kiinnostunut ihmisistä ja jaoin asioita mielelläni. Nyt 47-vuotiaana olen surukseni vähän kyllästynyt ihmisten juttuihin, aika paljon itsekehua ja arkiasioiden puuduttavaa vatvomista tai sitten sitä miljoona kertaa kuultua keittiöpsykologiaa. En myöskään halua että elämääni puututaan yhtään enää. Edelleen rakastan keskustelua mutta enemmän ilmiöistä tms. Surettaa kun en ole enää niin ihmisrakas ja vähän pelkäänkin läheisyyttä,että mun pitäisi olla terapeutti.
En oletakaan olevani jonkun paras ystävä, tai kyllä, kumppanini paras ystävä toki. Muuten yritän vaan itse olla hyvä ystävä kaikille ja nautin kaikista, jotka osoittavat minulle ystävällisyyttä.
Varmaan se olisi mukavaa, jos olisi yksi sellainen erittäin läheinen ystävä, jonka kanssa jaetaan kaikki, mutta sellainen myös vaatii aika paljon, enkä ole varma, miten realistista se olisi.