Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että tein virheen hankkiessani lapsen.
30.06.2022 |
Lapsi on ihan tarkoituksella tehty ja kovasti toivottu, mutta en pääse yli enkä ympäri siitä tosiasiasta, että nämä pari vuotta on olleet ihan täyttä kuraa, eikä loppua näy. Kyse ei ole edes "vain" univelasta tai siitä, että seksielämä loppui, vaan myös siitä että koko oma elämä katosi johonkin. Kertoo jotain, että olen nykyään yksin ruokakauppaan päästessäni hyvällä tuulella, koska se on nyt mun ainoa "me time", jolloin kukaan ei ole vaatimassa mitään, hajottamassa jotain tai aikeissa syödä jotain syötäväksi kelpaamatonta. Koti on kuin pommin jäljiltä, kahvinsa saa juoda kylmänä ja ruoan syödä jäähtyneenä. Työura on menossa viemäristä alas, kun ei ehdi eikä jaksa venyä. Missään ei ehditä tai pystytä käymään kahdestaan eikä käydä oikein muutenkaan kun jokainen reissu on väkisinkin sellainen operaatio. Monesti huomaan kaipaavani entistä elämääni. Jos olisin nähnyt tämän kaiken ennalta, en olisi ehkä lähtenyt koko hommaan.
Kommentit (281)
ilmotus vaan lastensuojeluun ettet jaksa,saat elämäsi takasin ja mahtavaa että tohdit kaivata oikeaa elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vain yksi elämänvaihe. Uralle tulee olemaan aikaa. Harrastuksille tulee olemaan aikaa. Kaksi vuotta on lyhyt aika ihan uudesta ihmisestä.
Yrität nyt tehdä ja olla kaikkea yhtäaikaa. Onko sinulla yleensäkin tapana ottaa liian monta projektia, ja sitten romahtaa niiden alle?
Hyväksy että tämä on nyt sinun pääprojektisi vielä noin vuoden -pari, sitten asiat alkaa muuttua.Sekä: miksi teet tätä yksin, onko sinulla muutenkin vaikeuksia rajoittaa projektia, pyytää apua, delegoida.
Jonkun muun tekemä on ihan yhtä hyvä. Käytä isovanhempia. Älä päästä miestä aikamiespojaksi. Käytä pitopalvelua, ulkoista siivousta, maksa jollekin teinille että on pari tuntia lapsenvahtina, kun käytte lähellä syömässä -ja vaikka hotellissa. Käykää mummolassa niin että lapsi nukkuu heidän kanssa, te hotellissa. Jne.Tajuaako muumimamma ettei kaikilla ole hollilla auttavia käsiä saati varoja mihinkään kotiapuun?
Kyllä tääkin muumimamma vähän ihmettelee miten kaksi aikuista eivät pärjää yhden lapsen kanssa ilman että seksi loppuu, hermot on riekaleina, koti kaaoksessa ja työura mentetty.
Vierailija kirjoitti:
Onko sun mahdollista helpottaa arkea jotenkin (siivooja, lastenhoitaja?) ja ottaa myös sitä omaa aikaa hieman enemmän? Tietysti sellaistakin pitäisi olla. Lisäksi sanoisin että 3-vuotiaan kanssa voi olla jo helpompaa ja mielekkäämpää, kun lapsella alkaa olla jotain pientä järkeä päässä. Ja sitten ekaluokkalaisella jo reippaasti enemmän, ja 10-v ei enää suunnilleen kaipaa seuraasi ja ihmettelet että mitäs nyt sitten.
Sitten kun lapsukainen on 13, alkaa vasta se varsinainen vanhemmuuden autuus. Saat kuulla lapseltasi, naapureitasi, sosiaalilta ja poliisilta kuinka hyvä olet vanhemman roolissasi.
Sitä odotellessasi, nauti nykyisestä rauhasta, kun vielä voit!
Ehdotan, että haet apua, ajoissa! Vielä on aikaa.
Ensimmäisen lapsen kohdalla tuo ahdistus oli valtava, tuntui kun olisi jumissa ja elämä loppuu ja työnsin lasta hoitoon ja yritin sinnikkäästi pitää kiinni omista jutuista..paloin ihan loppuun..no nyt lapsia on 7😅Asioihin osaa suhtautua, että aikansa kutakin..lasten kanssa vaiheet vaihtelee ja välillä on ollut tosi rankkaa esim.sairastelukierteet, uniongelmat yms..nyt niihin osaa jo suhtautua rauhallisesti, että tämä vaihekkin menee ohiEi oo kiire mihinkään eikä se elämä karkaa vaikka välillä pysähtyykin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin aloituksen ja huomasin, että et kerro lapsestasi mitään.
Ehdotan, että alat pohtia enemmän kuka ja millainen tyyppi se sun lapsesi on. Unohda kaikki suorittaminen ja ihan aidosti tutustu siihen pieneen ihmiseen. Mistä hän tykkää, onko jotain tuttuja piirteitä peritty sinulta?
Osaako jo jotain erityistä?
Omat lapseni tykkäsivät hulluna musiikista kuten minäkin, niin paljon kuunneltiin musiikkia ja tanssitin lapsia sylissä ja myöhemmin jorailtiin yhdessä. Siinä oli pala myös "vanhaa minua", sain tehdä mitä tykkäsin.
Lapset tykkäsivät tosi paljon ulkoilla ja itse olen fanaattinen kävelijä, joten tarkoituksella valitsin aina leikkipuiston kaukaa että sain kävellä itse. Parasta oli kun sai kävellä vauvan kanssa pari tuntia päivässä!
Ruuanlaittoa inhoan, joten syötiin hyvin helppoa spagettia ja lihapullia tms. Inhoan myös siivoamista, joten kämppä sai olla tavarasta tyhjä.
Mutta opetin lapset olemaan fiksusti kahvilassa/ravintolassa, aloitettiin jostain helposta (ABC, tilaa poistua jos iskee uhmahepulit ym.)ja pikkuhiljaa siirryttiin hienompiin paikkoihin. Työpäivän jälkeenkin voi lasten kanssa vaikka ajella kahvilaan hetkeksi juttelemaan, sekin tuo omaan elämään sitä vanhaa hyvää fiilistä.
Sovi miehesi kanssa milloin teillä on hyvä hetki harrastaa seksiä. Spontaaniuden voit unohtaa, sovitte vaan milloin olisi molemmilla aikaa ja pidätte jostain ajasta/päivästä kiinni. Tylsää mutta saapahan seksiä.
Pyydä lastenhoitoapua! Pääset kampaajalle, kaverille, viihteelle tai mitä vaan.
Mun omat lapset on nyt 14- ja 17-vuotiaat, usko tai älä, mutta kaipaan hirveästi sitä aikaa kun mun pienet halus vielä mut mukaan Lego-leikkiin tai luettiin iltasatuja toista tuntia. Mutta irti on päästettävä ja mulla on todellakin nyt sitä omaa aikaa.
Susta ei ehkä nyt tunnu siltä, mutta toi pikkulapsiaika menee hetkessä. Yritä vähän NAUTTIA siitä, tee siitä vaikka oikein juttu että mitä kaikkea sullekin kivaa voi lasten kanssa tehdä. Se on sun lapsi! Siis oikeasti, se on sun oma lapsi josta sä voit ainakin yrittää kasvattaa ihan mielettömän tyypin ja unohtaa kaikki ylimääräiset jutut nyt vähäksi aikaa.
Mä en ihan ymmärrä, miksi moni vanhempi valittaa, ettei ole vuosikausiin omaa aikaa tai parisuhdeaikaa. Miksei ne vaan palkkaa lastenhoitoapua vaikka kerran kuussa/parissa viikossa? Eikä ole vain yhtä tapaa kasvattaa lasta. Jos ei vaan kiinnosta leikkiä lapsen kanssa, niin voi puuhata sen kanssa monella muulla tavalla, joka tuntuu itselle mieluisemmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei tehdä, niitä saadaan jos saadaan..
Jep turpaanki aina saadaan. Lapsien tekeminen on kyllä vielä helpompaa kun niiden tekemättä jättäminen kun ei tarvitse edes ehkäisyä käyttää.
Sulla on vain yksi lapsi, koeta nyt vain pärjätä. On myöhäistä hiiren haukotella, kun pää on kissan suussa, kuten sanonta kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten yksi lapsi estää koko elämän?
Eikö lapsi nuku päikkäreitä (viikonloppuisin)?
Eikö käy yöunille vanhempia aikaisemmin, jolloin ehtisi illasta olla hetken itsekseen?
Eikö mies voi vahtia lasta, että pääset itse käymään edes tunnin? Tuon ikäisen lapsen voi jättää yöksikin omalle isälle, eikä lapsi siitä kärsi. Tuttavien vaimot on lähteneet jopa viikonlopuksi kavereille, kun lapsi ollut 9kk (pulloruokinnassa) ja toinen jätti reilun 1v ja vajaa 3v lapset isälleen. Elossa selvisivät.
Minulla on 1,5v lapsi ja 3kk vauva ja molemmat on pienestä asti olleet isällään, kun olen käynyt kaupungilla/syömässä/uimassa puolesta tunnista pariin tuntiin. Molemmat on myös olleet isovanhemmilla sen puolisen tuntia, mikä on mennyt kun on miehen kanssa käyty kahdestaan uimassa. Esikoinen on yksinään ollut kuusikin tuntia (ennen kuopuksen syntymää) hoidossa. Eikö teillä ole isovanhempia, jotka voisivat edes pari tuntia taaperoa vahtia? Useimmat normaalilla järjellä varustetut isovanhemmat varmasti ilahtuisivat jos saavat poimia ns. rusinat pullasta tekemällä tunnin-pari kivoja asioita lapsenlapsen kanssa, jos vaan ovat riittävän lähellä.
Kaiken muun voi allekirjoittaa. Ei mene viittä minuuttia, ettei roskat olisi levitetty ympäri keittiötä, kahvinpurut pitkin kämppää, sähköpatterit väännetty tappiin, taaperon omat vaatteet kannettu makkarista olkkariin, vauvan vaatteet levitetty ja vedetty jalkaan ja äidin sukat ja sukkahousut levitetty ympäriinsä. Joo ja mieheltä häviää maksukortit, ajokortit, Kela-kortit. Huulirasva on tuhottu ja syöty, pihalla syö lehtokotilot, lehdet ja kaiken muun, mutta oikea ruoka ei sitten kelpaa. Paitsi margariini ja voi suoraan paketista. Huutaa yöt ja riekkuu päivät. Vauvakin nukkuu paremmin.
Kauhulla odotan, kun kotona on kaksi taaperoa :'D
Eipä se siitä taida miksikään muuttua.
Kohta edessä Wilma-ralli, mutta tosin sitten muksun kanssa voi jo puhua.
Sitten teini-ikä, ja sitten ei puhutakaan.
Jatko-opiskelut, rahaa palaa. Sitten saattaa olla pieni ajanjakso jolloin voi taas olla oma itsensä. Tänä siis ennen kuin aletaan olla ovella lapsenlapsen kanssa että kattosko mummu viikonlopun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia, etten voi ihan samaistua. Mutta seuratessani lähipiirin perheitä olen alkanut miettiä, että joillekin meistä vanhemmuus voi olla raskaampaa kuin toisille. Se, että joku olisi koko ajan riippuvainen minusta, tuntuu todella raskaalta jo ajatuksenakin, vaikka saisinkin järjestettyä omaa aikaa yms. Tuo, että kaikki elämänalueet repsottavat, kuten ap kuvaa, kuulostaa tosi rankalta. Siis että et saa omaa aikaa, et ehdi pitää kotia kunnossa, uraan ei ehdi panostaa eikä parisuhdeaikaa ole. Kuulostaa ihan kaaokselta.
Kuuntelin koko lapsuuteni äitini ja mummoni päivittelyä perhe-elämän raskaudesta. Joskus enon vaimo vielä säesti vieressä. Vaikka he osoittivatkin tykkäävänsä meistä lapsista, niin rivien välistä kuulin aina "nuo penskat sotkee, penskojen kanssa pitää sitä ja tätä, aina pitää ruokaa olla laittamassa..."
Isoista perheistä kommentti oli yksinkertaisesti: "Hyi."
"Ei sitä naisihminen ehdi kirjoja lukea/harrastaa/lakata kynsiä/mitä ikinä, kun on nuo PENSKAT!"
Sotkeentuneista vaatteista oltiin vihaisia enkä vielä tänä päivänäkään ymmärrä, eikö pyykkikoneita oltu keksitty vielä 80-luvulla ? Avannossako he pesivät? No joo, ehkä mummo oli aikoinaan pessyt käsin ja hoitanut lehmätkin siinä sivussa, mutta äitini sukupolven luulisi pitävän pyykinpesua lastenleikkinä.
Ja jokaisella näistä mainitsemistani äideistä on (ollut) kaksi lasta, ei erityislapsia, ei yksinhuoltajuutta. Mutta mulle jo jäänyt mieleen tämä taustamarina ja tuli nyt mieleen, kun ap:n aloituksen luin. Ehkä äitiys on raskasta? Ehkä vaatimukset nykyään ovat kovat? Ehkä kaikki eivät osaa nauttia lapsesta, vaan näkevät vain työmäärän ja epäilen itse olevani juuri samanlainen, joten en kärsi lapsettomuudestani.
Mietin joskus itsekin, miksi äitini ja mummoni ovat tehneet lapsia, jos me kerran niin työläitä oltiin.
Lapsi on lahja. Sun perspektiivi vaatii nyt hieman eri vinkkeliä. Ja tiedän noi fiilikset. Mutta hetkeksi, katso hiljaa sun elävää lasta, kuinka hän tutkii ja kasvaa.. Unohda hetkeksi kaikki mitä aattelet tarvitsevasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu totaalisesti ja lopullisesti, kun saa lapsen.
Minua ahdisti se vastuun taakka, joka tuntui rusentavalta, kun sain lapsen. En osannut varautua siihen, sitä ei voi mitenkään harjoitella naapurin/sukulaisten lapsilla etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia, etten voi ihan samaistua. Mutta seuratessani lähipiirin perheitä olen alkanut miettiä, että joillekin meistä vanhemmuus voi olla raskaampaa kuin toisille. Se, että joku olisi koko ajan riippuvainen minusta, tuntuu todella raskaalta jo ajatuksenakin, vaikka saisinkin järjestettyä omaa aikaa yms. Tuo, että kaikki elämänalueet repsottavat, kuten ap kuvaa, kuulostaa tosi rankalta. Siis että et saa omaa aikaa, et ehdi pitää kotia kunnossa, uraan ei ehdi panostaa eikä parisuhdeaikaa ole. Kuulostaa ihan kaaokselta.
Kuuntelin koko lapsuuteni äitini ja mummoni päivittelyä perhe-elämän raskaudesta. Joskus enon vaimo vielä säesti vieressä. Vaikka he osoittivatkin tykkäävänsä meistä lapsista, niin rivien välistä kuulin aina "nuo penskat sotkee, penskojen kanssa pitää sitä ja tätä, aina pitää ruokaa olla laittamassa..."
Isoista perheistä kommentti oli yksinkertaisesti: "Hyi."
"Ei sitä naisihminen ehdi kirjoja lukea/harrastaa/lakata kynsiä/mitä ikinä, kun on nuo PENSKAT!"
Sotkeentuneista vaatteista oltiin vihaisia enkä vielä tänä päivänäkään ymmärrä, eikö pyykkikoneita oltu keksitty vielä 80-luvulla ? Avannossako he pesivät? No joo, ehkä mummo oli aikoinaan pessyt käsin ja hoitanut lehmätkin siinä sivussa, mutta äitini sukupolven luulisi pitävän pyykinpesua lastenleikkinä.
Ja jokaisella näistä mainitsemistani äideistä on (ollut) kaksi lasta, ei erityislapsia, ei yksinhuoltajuutta. Mutta mulle jo jäänyt mieleen tämä taustamarina ja tuli nyt mieleen, kun ap:n aloituksen luin. Ehkä äitiys on raskasta? Ehkä vaatimukset nykyään ovat kovat? Ehkä kaikki eivät osaa nauttia lapsesta, vaan näkevät vain työmäärän ja epäilen itse olevani juuri samanlainen, joten en kärsi lapsettomuudestani.
Mietin joskus itsekin, miksi äitini ja mummoni ovat tehneet lapsia, jos me kerran niin työläitä oltiin.
Hyvä kirjoitus! Jokin murros ihmisten ajattelussa lienee menossa, kun yhä useampi miettii vakavissaan lapsettomaksi jäämistä. Joillain biologinen tarve menee kuitenkin se ohi heittämällä. Ennen vanhaan sosiaalinen ilmapiiri piti lapsettomia hylkiöinä, mutta ei enää. Nykysukupolven ei enää ole pakko lähteä lapsiperhekaaokseen, jos ei halua...
Onko isovanhempia? Ainakin usein isovanhemmat hoitavat lasta todella mielellään. Kysy vaikka äidinäidiltä, jos on olemassa ja osaa hoitaa, ja voit saada apua. Tämä siis, jos olette väleissä. Muutkin käy toki. Kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla niin, ettei pysty etukäteen kuvittelemaan, että lapsi mullistaa elämän totaalisesti?
Ihan jokainen varmasti tietää, ettei ihmislapsi ole mikään koiranpentu, joka osaa kävellä ja kakkia pihalle jo siinä vaiheessa, kun se tuodaan kotiovesta sisään, vaan täysin kaikessa huoltajastaan riippuvainen olento, jota ei voi, eikä saa, vuosikausiin jättää ilman valvontaa edes vartiksi.
Olisi varmaan ihan järkevää lasta harkitsevan ottaa hoiviinsa vaikka joku itkevä ja pissaava vauvnukke ja pelata sen kanssa samoilla säännöillä kuin oikean vauvan kanssa pitäisi, jollei muuten pysty kuvittelemaan, miten sitovaa vanhemmuus on. Tai mennä viikoksi (oikeasti päiväkin riittää) pikkulapsiperheeseen kylään katsomaan ja osallistumaan siihen hauskuuteen kun hetkeksikään ei voi niitä naperoita päästää silmistään, pelkkä lähikaupassa käynti on monen tunnin hikinen operaatio, jollei toinen vanhempi ole paikalla ja koti on uudelleensisustettu lapsenkestäväksi ja lapsiturvalliseksi, eli mitään ei voi olla missään ja kaikki, mitä on on aina pitkin lattiaa.
Minulla ei ole lapsia juuri siksi, että ne sitovat liikaa ja joka kerta kun vierailen lapsiperheissä, onnittelen itseäni viisaasta valinnasta. En mitenkään pystyisi elämään niin, että koko ajan pitäisi olla toinen käsi ojossa nappaamassa tahattomasti itsetuhoista lasta hihasta kiinni. Lemmikkejä minulla on ja sitovathan nekin, mutta ne voi jättää aivan huoletta kotiin, kun lähtee kauppaan/töihin/ym. tietäen, että sekä koti että eläimet ovat kunnossa kun tulee takaisin.
Lapsen jos jättää yksin kahden minuutin vessakäynnin ajaksi, pahimmillaan pois tullessa jossain palaa ja tenavalta puuttuu kaikki hampaat ja kolme sormea (noin kärjistetysti).Ymmärrän siis oikein hyvin ap:n tunteet, mutten sitä, miten ei voi ottaa asioista selvää ennen kuin tekee niinkin valtaisan elämänmuutoksen kuin lapsenhankinta on. Harva vaihtaa edes työpaikkaa tekemättä etukäteen tutkimusta, millaista siellä uudessa paikassa mahdollisesti olisi, vaikka p*skan työn voi aina jättää ja etsiä uuden. Lapsesta eroon pääseminen on huomattavasti haastavampi ja raastavampi prosessi ja silti niitä tehdään yhtään pohtimatta etukäteen, mitä kaikkea se nyytti tuo mukanaan.
Jep. Jos nuori nainen on hankkimassa koiranpentua, kaikki toitottavat hänelle, kuinka koira sitoo, vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja kehottavat harkitsemaan tarkkaan asiaa. Kukaan ei selitä näitä samoja juttuja lapsesta haaveilevalle nuorelle parille vaan pelkästään kyselevät "milloinkas teille tulee vauva?". Vaikka lapsi sitoo koiraa enemmän.
Tämä viesti ei ollut kohdennettu ap:lle vaan yleisesti pohdin.
Kaikki jotka aiotte hankkia lapsen tai lapsia, niin muistakaa, että se on sitoumus huolehtia lapsesta kestää noin parikymmentä vuotta.
Välttämättä sittenkään ei " huoli" väisty, jos on käynyt niin, että lapsi ei pärjää omillaan eikä voi ottaa vastuuta omasta elämästään.
Ja itselläni ainakin tosiaan vieraiden lasten hoitaminen ja sen myötä tullut kokemus esimerkiksi jatkuvasta saatavilla olosta sai kyllä miettimään lapsen hankintaa omalla kohdalla. Että kyllä siitä ihan konkreettista realistista kuvaa lapsiarjesta saa.