Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita
30.06.2022 |
Mies on yksinkertaisesti päättäny, ettei suotu keskustelemaan vaikeista ja epämukavuusalueelleen osuvista asioista.
Näitä ovat mm.
- tunteet kuten rakkaus ja suhteen merkitys
- seksi, eli millaista, kuinka usein ja ehdotukseni tähän liittyen
- pitkän ajan suunnitelmat jotka ulottuvat yli vuoden päähän
- talousasioiden suunnittelu
- mikä tahansa ongelma, kuten aikatauluhaasteet tai erimielisyydet jostain
Näissä tilanteissa mies joko suuttuu, vaikenee tai kävelee fyysisesti pois paikalta. On silti sanonut, että haluaa rakentaa kanssani perheen ja elämän, mutta keskustelu aiheesta on mahdotonta. Rakkaus on pitänyt mut suhteessa nämä muutamat vuodet, mutta nyt alkaa luovuttaminen olla lähellä. Olo on lannistunut ja hylätty, epäilen miehen todellista halua suhteeseen ja sitoutumiseen ja ymmärrystä, mitä se vaatii.
Kommentit (500)
461/500
|
01.07.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei jaksa jauhaa itsestäänselvyyksistä jatkuvasti.
Oma vaimoni kääntää aiheen kuin aiheen kokemiinsa lapsuuden ja nuoruuden vääryyksiin; siis aihe kuin aihe, vaikka uusista perunoista.
Alan epäillä, ettei niitä vääryyksiä ole edes tapahtunut. Kääntää vain jokaisen asian ja teon itseään koskevaksi moitteeksi tai pilkaksi.
Hänen tulisi käsitellä ne lapsuuden ja nuoruuden traumat terapiassa tms. Niiden varjolla ei pitäisi syyttää muita, uhriutua ja olla näkemättä uusia ihmisiä ja tilanteita. Hänen tulisi ottaa vastuu käytöksestään hakeutumalla terapiaan eikä siirtää traumoja muihin. Kun vanhat tunteet ovat käsittelemättä niin silloin niitä purkaa ympäristöön.
Oma exäni muisteli vielä viisikymppisenä usein joskus ala-asteella kokemiaan vääryyksiä ja nöyryyttäviä tilanteita ja murheti niitä. Mitä tämmöisessä "keskustelussa" pitäisi miehen sanoa, kun koko asia tuntuu aivan absurdilta, ja haluaisi, että toinen parantuisi, eikä jauhaisi tällaisia asioita ja eläisi jossain menneisyydessä koko ajan? Miten toisen saa näistä irti, kun se paha olo kaatuu koko ajan niskaan ja aiheet on aivan älyttömiä? Pitäisikö tällaisista sitten jaksaa aina vaan keskustella vakavasti, vai mitä pitäisi tehdä? Kun ei ne jutut todellakaan nauratakaan.
Monet naisetkin on ihan henkisesti hajalla ja siksi naisten yleinen taipumus "puhua tärkeistä asioista" ja vuodattaa ongelmiaan miehen niskaan, voi olla todella raskasta myös miehelle. Koska ne kääntyvät aina siihen, että mies on huono, kun ei pysty auttamaan eikä toimi oikein. Kun se paha olo vaan on ja on.
Tuntuu olevan paha olo sullakin, muuten pystyisit suhtautumaan empaattisemmin?
Ei se ole menneessä elämistä, jos kuitenkin käy töissä, on tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita. Jos on lamaantunut masennukseen, on hoidon tarpeessa.
No on kai paha olo kun suhde on vuosikausia tällaista. Eihän kukaan halua, että toinen kärsii, mutta kun ei asialle voi mitään, eikä toinen suostu mihinkään hoitoon. Ja itse saa kantaa kaikki toisen ikivanhat ja varmaan suureksi osaksi kuvitellut kärsimykset.
Ymmärtäkää naiset sekin, että mieskin on ihminen ja yleensä sen naisen puolella, mutta hänenkin jaksamisessaan on rajansa eikä mies ole tottunut eikä halua eikä jaksa jauhaa samoista asioista aina. Miehet eivät pidä jatkuvasti "ruikuttavista" naisista, koska ovat tottuneet siihen, että vastoinkäymiset kestetään hammasta purren, eikä kysellä tippa linssissä joka toinen viikko että rakastatko.
Jos mies haluaa miehen niin eikö kannattaisi ottaa mies? Sitten taas toisessa lauseessa valitetaan, että suomalaiset naiset on liian vahvoja ja äijiä eikä herkkiä ja naisellisia. Päättäkää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samalainen ja nyt rupeaa olemaan mitta täynnä. Yhdeksän vuotta yrittänyt, ehkä sinkkuna olisi helplmpaa.
Kyllä sinkkuna on helpompaa kuin olla toivottomassa parisuhteessa.
Ihan vikat sivut on lukematta, mutta kyllä tämä keskustelu aika surutta paljastaa sen, että todella monet on menneet yksiin (toistuvastikin) itselleen aivan vääränlaisen ihmisen kanssa.
Nuorena/teininä sitä ei tietenkään oikein itsekään tunne aina itseään, mutta kyllä aikuisiällä jo pitäisi ymmärtää, ettei parisuhteeseen voi eikä pidä mennä ihmisen kanssa joka on ajatus- ja arvomaailmaltaan sekä elämäntyyliltään liian/aivan erilainen. Kuvitellaan, että kyllä se siitä kun kääntää toisenkin posken eikä luovuta, koska kyllä ne kulmat ajan myötä hioutuu eikä se vaihtamalla parane. Usein kuvitellaan myös, että toinen kyllä vielä muuttuu sellaiseksi unelmakumppaniksi.
Tuntuu että ulkoisesti on monella vaikka minkälaista vaatimusta/odotusta kumppania kohtaan (ja näistä ei tingitä), mutta sitten kaikki muu onkin tavallaan yhdentekevää josta kyllä voi joustaa. Sitten mennään yksiin sellaisenkin ihmisen kanssa jonka kanssa ei tykätä mistään samoista asioista, ei harrasteta/olla kiinnostuneita mistään samasta eikä edes jaeta samanlaisia arvoja vaikka noiden pitäisi olla ne asiat joissa ollaan jos ei samalla sivulla niin ainakin samalla aukeamalla.
Ja tämä tietenkin aiheuttaa sen, ettei mistään haluta eikä oikein uskallakaan puhua, koska aina tulee vaan eripuraa ja mökötystä kun kumpikaan ei tajua toista. Lisäksi sitten se lävähtäisi kunnolla kasvoille että tämä ihminen on aivan väärä mulle ja taas pitäisi aloittaa se parinhaku alusta.
Monella (miehellä) tuntuu olevan todella omituinen käsitys ihmissuhteista ja etenkin parisuhdemalli. Ihan kuin se kumppani/puoliso olisi lähinnä vihollinen joka pilaa oman elämän. Eikä tietysti ihmekään, jos toistuvasti valitsee sellaisen ihmisen jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Silloin tietenkin kaikki on hankalaa eikä kumpikaan tykkää mistään mistä toinen.
Mulla on sama tilanne paitsi että olen mies. Samoista AP:n asioista en saa millään keskustelua aikaan. Vaimo tilittää kyllä kyllästymiseen asti työasioidensa yksityiskohtia ja mitä kukakin sanoi ja teki. Mutta suhteen tilaa, tulevaisuutta, tunnepuolta, jne,. hän ei halua avata. Lapset on ja yhdessä yli 10 v. Välillä ahdistaa mutta minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tosi moni tän ketjun ihmisistä olisi terapian tarpeessa. Puolustellaan kaikenlaisia haitallisia suojamekanismeja, jotka vahingoittavat itseä ja ihmissuhteita.
Olen ehkä sitten terapian tarpeessa, kun mun mielestä ei ole ok sanoa tai tehdä jotain sellaista, mikä saa toisen itkemään. Olkoon itku sitten miten normaalia tahansa. En osaa ajatella niin, että noo se nyt tossa vähän aikaa itkee.
Kun tohon kaikkeen on avain se avoin kommunikaatio! Kyllä ilmaisen suoraan, jos koen jonkun itkettäneen mua tahallaan. Jos taas alan vaan itkeä niin no big deal, elämässä on tapahtunut oikeasti pahoja asioita ja silloin en ole itkenyt. Sen voi nähdä niinkin, että toinen kokee sut turvalliseksi, antautuessaan itkuun nähtesi.
Avoin kommunikaatio eli sanoo asian suoraan, vaikka tietääkin, että toinen alkaa itkemään? Toimitko samalla tavalla äitisi, siskosi, tyttäresi ja ystäviesi kanssa? Sanot suoraan, vaikka tiedät jo enenkuin sanot, että toinen alkaa itkemään? Meitä on tässä ketjussa ainakin yksi mies ja yksi nainen ( = minä), jotka vähän ihmettelemme tätä asiaa.
Avoin kommunikaatio ei tarkoita sitä, että asiat töräytetään jotenkin ikävästi vaan toisen kohtaamista, avoimuutta (rehellisyys), asettumista haavoittuvaiseen asemaan, tunnetason yhteyttä.
Ilmeisesti moni rämpii koko elämänsä yksinäisyydessä.
Itkettäminen on eri asia kuin se, että joku alkaa itkeä.
Jos sanoo suoraan ja rehellisesti, miten omasta mielestä jokin asia on, ei se ole mielestäni ikävästi töräyttämistä. On asioita, jotka voit yrittää ilmaista vaikka millaisin korulausein, mutta se silti loukkaa toista (esim ei koe puolisoaan enää seksuaalisesti viehättäväksi, koska puoliso on lihonut, ja sen vuoksi seksiä on vain harvoin). Onko se itkettämistä, jos tietää, että toinen alkaa itkeä? Jos on, saako silloin sanoa sen vai pitääkö jättää sanomatta?
Suoraa puhetta siis esimerkiksi: "oot tainnut lihoa, kun perseesi roikkuu entistä enemmän"
JOo tai vaikka miten susta on tullut tuollainen vätys, munasikaan ei seiso kuten ennen, senkin vanha vitjapalli.
Tai sitten asiat voi sanoa ihan eri tavoinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää haluan jutella,sitte päläpälpälä 3 tuntia, ja mitään ei tehdä eikä mikään muutu.Tai halutaan että mies tekee kaiken tai ainaki mahdollistaa(maksaa).
Sama uusiksi huomenna.
t.Mies
:)
Naisten ja miesten ero. Naisille puhuminen on puhdistavaa ja tärkeää. Sillä yritetään luoda yhteyttä sen miehen kanssa. Naiset keskenään tuntee yhteenkuuluvuutta juuri puheen kautta. Miehet taas kokevat pelkästään voimakasta stressiä asioiden analysoimisesta ja välttävät sitä viimeiseen saakka. Tämän välttelyn naiset kokevat hylkäämisenä. Joku kun keksisi, miten tästä ongelmasta päästään, niin että molemmat ovat tyytyväisiä :)
Niin, kun pystyis puhumaan edes niistä perusasioista, esim. että miten kotityöt ja lastenhoito jaetaan ja onko tarkoitus, että vain miehellä on vapaa-aikaa. Itse en niinkään naisena kaipaa turhaa lätinää ja asioiden vatvomista vaan oikeita ratkaisuja. Ilman keskustelua on vähän vaikea sopia asioista.
Ja kun ne kotityöt ym on pakko vaan jakaa ja tehdä jotenkin, niin päädytäänkin sitten tuollaisen puhumattoman puolison kanssa siihen tilanteeseen, että tämä uh riutuu kuinka toinen vaan päättää yksin kaikesta ja kaikki pitää tehdä toisen mielen mukaan eikä mulla ole minkäänlaista sananvaltaa mihinkään..
Sano miehellesi, että MINÄ käskin häntä keskustelemaan avauksessa mainitsemistasi asioista avoimesti ja kiihtymättä! Eiköhän ukko siitä tokene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta näyttää selltä, että se joidenkin miesten joustamattomuus ja ehdoton linja olla puhumatta naisen esille nostamista ongelmista on jonkinlaista valtataistelua. Heille parisuhde on ilmeisesti taistelua ja sotaa, jossa ei pidä koskaan antaa periksi missään,tai häviää sen. Koko suhtautuminen tulee ymmärrettäväksi tästä näkökulmasta. Eri asia sitten on, että kukaan nainen ei halua olla sellaisessa vastakkainasettelusuhteessa ja siksi lopulta tulee todennäköisesti ero.
Ongelmien juurisyy on siinä, että varsinkin naisilla on yleinen näkemys se, että nainen on aina automaattisesti oikeassa kaikessa, ja vaikka olisikin väärässä, niin sekin on jotenkin miehen vika.
Liian monelle naiselle mikään asia mikä ei mene täsmälleen heidän halujen ja visioiden mukaisesti, on se asia sitten "vaikea", jumalauta jostain suunnilteen haarukkojen ulkonäöstä ja ulko-oven kranssistakaan ei suostuta koskaan joustamaan, niin turha se on sit enää kertoo omista mieltymyksistä yhtään mitään, maksumieheksi siinä vaan joutuu jokatapauksessa muutenkin, ja jos miehelle jää valittavaksi vaan että kuunteleeko sitä maanittelua ja jäkätystä puol tuntia vai puol päivää, niin valinta on aika selvä.
Tässäkin jutussa näkee jo otsikosta ketä on tuossa huushollissa ottanu ne housut jalkaansa, kun listatut asiat on mukamas "vaikeita" aiheita.
Miksi minulla on nimenomaan tuollainen käsitys miehistä?
Tässä kommentissa muutenkin näkyy se sovinismi taas. Että naiset taas välittää ainoastaan vaan jostain sisustamisesta tai vaatteista.Ne oli esimerkkejä, toope, kyllä mä voin käyttää esimerkkeinä myös esimerkiksi filosofisia ja poliittisiakin ristiriitoja, mutta niissähän naiset jää auttamatta kakkoseksi aina, ja sit aletaankin kaivelee jotain ikivanhoja juttuja taas esille ja yrittää kääntää silläkin osastolla kaikki asiat päälaelleen, periaatteitahan ei saa miehellä olla, ellei ne ole samat kuin naisellakin, oli miehellä ja naisella niille kannoilleen jotain täysin järkeenkäypiä perusteitakin tai ei, ja ei, en tarkoita nyt mitään mutuilu-perusteluja vaan ihan oikeita perusteita, joita naisilta löytyy juurikaan missään aihepiirin tiimoilla harvoin.
Ostakaa ite omilla rahoillanne, kuskatkaa ja asentakaa keskenänne, ne mukamas "paremmat ja hienommat" ikeasta haetut pahvipaskanne ja rättinne, sellaisista sivuseikoista kuin laadusta välittämättä, sit voitte just syyttää tasan itseänne sentäs, kun ne teidän "paremmat" valinnat ilman minkäänlaista miehen konsultointia sprakaakin nolosti ihan normaalissa käytössäkin, ainahan voi lopulta itselleen vakuutella, että se meni vaikka siksi rikki että mies pieraisi liian kovaa, ei siitä että valintanne oli vaan jo tehtaalta lähtiessäkin pierusta hajoavaa paskaroinaa.
Mielestäni on jotenkin hauskaa, että sanot miten naiset kuvittelevat aina olevansa oikeassa, mutta samaan aikaan sanot, miten naiset ovat aina väärässä ja jäävät kakkoseksi.
Ettet nyt vaan projosoi omaa ajatusmalliasi, jossa kuvittelet olevasi aina oikeassa?
Ja huomaatko jälleen miten sovinisti asenne pukkaa esille. Jälleen kerran naiset ovat kiinnostuneita vaan sisustamisesta ja aina naiset on vaan väärässä kaikessa. Eivät osaa muka asentaa mitään tai eivät maksa mistään mitään.
Ja usein niitä mitään osaamattomia onkin nämä kyseiset miehet. Itselläkin on kokemusta yhdestä seurustelun tapaisesta miehen kanssa (jonka vasta näin jälkeenpäin ymmärsin olleen asenteiltaan tällainen palstalla usein mainittu k:ltti-uli-incel-mies) joka oli vähän joka käänteessä ylistämässä omaa osaamistaan/maskuliinisuuttaan ja muutenkin ylivertaisuutta naisia (ja muita ihmisiä) kohtaan.
Ja jumaleissön sitä halveksuntaa ja raivoa, kun tällaiselle miehelle paljastuu että nainen osaa/tietääkin jotain joka on miehelle itselleen ihan uppo-outo juttu, mutta jonka mies itsekin tajuaa sillä hetkellä olevan ihan normiasia, joka hänenkin olisi pitänyt tietää/osata.
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en puhunut ongelmista suhteessa pitkään aikaan, kun en halunnut olla se nalkuttava ja jankkaava nainen. Olin yhä masentuneempi ja masennuin vain yhä enemmän, kun mistään ei voinut puhua, kuin pinnallisista asioista.
Sitten lopulta tulikin ero.
Nyt olen tajunnut, että se taitaa olla tietyntyyppisten miesten tapa yrittää kontrolloida naisia sillä tavalla, että haukutaan heitä nalkuttaviksi ja jankkaaviksi ämmiksi. Ei tarvitse huolehtia tai tehdä mitään, kun vaan haukkuu naisia noilla nimikkeillä ja sitten naiset eivät uskalla puhua ongelmista ja vaikeista asioista.
Ei kaikki miehet onneksi ole, mutta todella yleistä tuo ainakin näin Suomessa.
Tuollaisissa suhteissa on sekin huono puoli, että jos tuohon malliin oppii ja tottuu niin lopulta ei enää itsekään osaa puhua mistään eikä uskalla avata suutaan edes normaalin miehen kanssa.
Ja se normaali mies sitten tekee omat johtopäätöksensä kun nainen on kuin kynnysmatto joka ei ole mitään mieltä mistään.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Ei tarvi olla lasten takia yhdessä! Lapsille on ero helpotus ja käytännön esimerkki, miten ohjataan elämää eikä ajelehdita tai jäädä tuleen makaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama tilanne paitsi että olen mies. Samoista AP:n asioista en saa millään keskustelua aikaan. Vaimo tilittää kyllä kyllästymiseen asti työasioidensa yksityiskohtia ja mitä kukakin sanoi ja teki. Mutta suhteen tilaa, tulevaisuutta, tunnepuolta, jne,. hän ei halua avata. Lapset on ja yhdessä yli 10 v. Välillä ahdistaa mutta minkäs teet.
Aika monikin tuntuu pelkäävän ihan oikeista asioista puhumista, koska sen myötä nykytilanne voi muuttua eikä venettä haluta keikuttaa.
Monille on myös paljon mieluisampaa taivastella ja juoruta muiden tekemisistä jopa sormi ojossa, kuin pitää huolta siitä omasta parisuhteesta ja kysyä kumppanilta millainen päivä hänellä oli tai mitä toiselle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies46 kirjoitti:
Seksi onkin vaikea asia puhua. Jos mies on huono seksissä eikä ota naista huomioon eikä pysty naista tyydyttämään eikä koskemaan ja hyväilemään oikein niin mies ei seksistä halua puhua. Miestä ei kannata neuvoa seksissä mikä tuntuu hyvälle naisesta koska mies siitä loukkaantuu koska mies luuli olevansa hyvä ja nainen sitten antaa neuvoja niin ei tee hyvää miehen itsetunnolle. Se on noloa miehelle eikä se halua puhua siitä sitten.
Niin ton voi siirtää kaikille elämän osa-alueille ja siinähän se sitten tulikin kiteytettynä.
Oon todella surullinen kaikkien teidän suomalaisten itserakentamissanne henkisissä vankiloissa elävien miesten puolesta. Ovi on auki, astukaa valoon ja elämään. Sitten nainenkin saa hekumallista seksiä ja mies saa röyhistellä aiheesta.
Niinpä. Tosin tilanteen korjaaminen valitettavasti harvemmin enää onnistuu siinä nykyisessä suhteessa, koska kaikki on jo mennyt niin monella tavalla pilalle kun on liian pitkään kärvistelty siinä huonossa suhteessa. Toista ei enää pysty näkemään _vaikka haluaisikin_ sellaisin silmin että suhteen voisi vielä aloittaa puhtaalta pöydältä vaan vahinko on jo tapahtunut eikä se ole korjattavissa.
Mutta tuostakin kaikesta pitää osata ottaa opiksi ja välttää samojen virheiden toistaminen uuden kumppanin kanssa. Lisäksi se uusi kumppani kannattaa valita paremmin kriteerein mitä edellinen eli eron jälkeen on hyvä olla sinkkuna ja oikeasti pohtia mitkä on asioita, joilla ei ole pitkässä juoksussa merkitystä tai joissa voi joustaa ja mitkä taasen on sellaisia joista ei voi tinkiä lainkaan eikä edes kompromissit tule kysymykseen. Näistä kun on jo kokemusta ainakin yhdessä pieleen menneessä parisuhteessa.
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
Jos on noin itsekeskeinen ja kykenemätön vastavuoroisuuteen, kommunikaatioon ja yhteyteen toisen kanssa, vain vahvistat niitä vastapuolen ahdistuksia ja muutenkin olisi parempi olla yksin, jos et toisten kanssa osaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei puhu, niin mies kokee sen turhaksi. Voi olla että asia on jo miehen mielestä loppuunkäsitelty tai mies kokee että hänelle annetaan keskustelussa vain huonoja vaihtoehtoja, joista se vaikeneminen on se paras. Tai kyse voi olla että mies kokee keskustelut syyttävinä ja lähinnä miehen vikojen luettelemisena. Tuntuu että tässäkin ketjussa naisilla on useasti keskusteluihin motivaationa ollut miehen käytöksen parantaminen. Kuvitelkaa tilannetta että olisitte parisuhteessa miehen kanssa, joka haluaisi toistuvasti syventää suhdetta keskustelemalla miten nainen voisi parantaa suhdetta käyttäytymällä ja tekemällä asioita eri tavalla. Miehen haluamalla tavalla. Kuulostaa jo ajatusleikkinä absurdilta. Silti ajatus toisinpäin tuntuu olevan yleinen käytäntö, johon "normaalin" miehen pitäisi vikuroimatta alistua.
Tuntuu kyllä kummalta kuinka moni on pariutunut ihan vääränlaisen ihmisen kanssa tai ainakin siinä pariutumisvaiheessa on priorisoitu aivan toisarvoisia asioita. Tai otettu vaan se joku joka edes vähän on sinnepäin.
Totta kai sitä sitten ollaan puolin ja toisin tyytymättömiä, kun kumpikaan ei ole suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on helppo ja hyvä olla ihan omana itsenään vaan pitäisi olla ihan toisenlainen. Se käy nopeasti hyvin raskaaksi tykätä itselle vastenmielisistä asioista unohtaen ne aidosti itselle tärkeät jutut, koska ne on toisen mielestä aivan tyhmiä ja vääriä kiinnostuksenkohteita.
Eikö se olisi helpompi jo aloittaakin suhde sellaisen ihmisen kanssa, joka on luonteeltaan samankaltainen sejä tykkää edes suurinpiirtein samanlaisesta elämäntavasta ja jakaa kiinnostuksen edes osin samanlaisiin harrastuksiin ja tekemisiin? Miksi edes mennä yhteen ihmisen kanssa joka ajattelee kaikesta liki päinvastoin mitä itse ja jonka arvot ei osu yksiin omien kanssa?
Eihän siitä voi tullakaan muuta kuin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
Parempi tehdä asioita, jotka vahvistavat hyvinvointia ja tasapainoista elämää ja toi ei ole sitä. Jos olet itse pahoinvoiva ja haluat olla, älä pakota toista siihen! Ei ihme, että kumppanisi "uhriutuvat" ja tulee soppaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies ymmärtää jättää ap:n. Mikään ei ole rasittavampaa kuin metasuhteileva nainen, jonka on pakko jankuttaa koko ajan tunteistaan, suhteen olemuksesta ja varsinkin erimielisyyksistä. Kuka nyt haluaisi velloa ristiriidoissa?
Ovatko vaihtoehdot siis "koko ajan" tai sitten ei lainkaan..?