Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita
30.06.2022 |
Mies on yksinkertaisesti päättäny, ettei suotu keskustelemaan vaikeista ja epämukavuusalueelleen osuvista asioista.
Näitä ovat mm.
- tunteet kuten rakkaus ja suhteen merkitys
- seksi, eli millaista, kuinka usein ja ehdotukseni tähän liittyen
- pitkän ajan suunnitelmat jotka ulottuvat yli vuoden päähän
- talousasioiden suunnittelu
- mikä tahansa ongelma, kuten aikatauluhaasteet tai erimielisyydet jostain
Näissä tilanteissa mies joko suuttuu, vaikenee tai kävelee fyysisesti pois paikalta. On silti sanonut, että haluaa rakentaa kanssani perheen ja elämän, mutta keskustelu aiheesta on mahdotonta. Rakkaus on pitänyt mut suhteessa nämä muutamat vuodet, mutta nyt alkaa luovuttaminen olla lähellä. Olo on lannistunut ja hylätty, epäilen miehen todellista halua suhteeseen ja sitoutumiseen ja ymmärrystä, mitä se vaatii.
Kommentit (500)
361/500
|
30.06.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Ootko koskaan harkinnut self helpiä, terapiaa tai jotain muuta kehittymismenetelmää? Sussa olisi potentiaalia, mutta jotain ihmeellisiä lukkoja, joista pitäisi päästä eroon.
Puutun nyt teidän keskusteluun. Olen nainen ja törmään tuohon samaan asiaan ihan ystävienikin kanssa. Jotkut ystäväni kestävät suoraa palautetta ja jotkut taas loukkaantuvat. Loukkaantuvat silloinkin, kun ovat pyytäneet multa suoraa palautetta. Kysymykseen "näytänkö lihavalta tässä mekossa?" toiselle voi vastata, että "näytät, valitse joku muu mekko" ja toiselle taas on sanottava, että ei näytä. Valkoinen valhe, jotta ei pahoita toisen mieltä. Isommissa asioissa voi mennä koko ystävyyssuhde poikki, jos sanoo suoraan.
No, sinä tiedostat sen että on erilaisia ihmisiä ja osaat lukea tilannetta. Tuo toinen väittää, että kaikki ovat x, joten hänen on toimittava y.
Mä olen tuon toisen kanssa samaa mieltä siitä, että suhteen alkuvaiheessa ei ehkä ole kovin järkevää kokeilla, voiko töräyttää suoraan vai ei. Vasta sitten, kun oppii tuntemaan toista paremmin, opii myös tietämään, voiko ottaa puheeksi toisessa olevat ongelmapiirteet vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kirjoita miehellesi vähän kuten kirjoitit tännekin. Pyydä lukemaan huolella ja vastaamaankin. Painota sitä myös, että on ne konkreettisetkin tai tunnepuolen asiat ja tilanteet, joita ei saa puhuttua, kun ei synny yhteyttä. Sen lisäksi se käytös tai mistä se kertoo ja miltä se sinusta tuntuu. Pyydä huomioimaan vastauksessa molemmat puolet asiasta. Pyydä myös kertomaan omaa näkemystä siitä, miksi asiat menevät noin. Tällainen saattaisi auttaa jäsentämään asioita jatkossa.
O ko toi koskaan toiminut kellään? Mä kerran yritin kirjoittaa miehelle viestejä, kun hänen kanssaan ei voinutpuhua. Niistä kirjoituksistahän veti sellaiset pultit, että kuulemma jos kerran vielä saa kirjoitetun viestini, niin eroaa samantien.
Puoliso lukee, ei kommentoi. Yritän keskustella, kertoo lukeneensa, mutta turha kuulemma jauhaa enää vanhoista. Ahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Ootko koskaan harkinnut self helpiä, terapiaa tai jotain muuta kehittymismenetelmää? Sussa olisi potentiaalia, mutta jotain ihmeellisiä lukkoja, joista pitäisi päästä eroon.
Puutun nyt teidän keskusteluun. Olen nainen ja törmään tuohon samaan asiaan ihan ystävienikin kanssa. Jotkut ystäväni kestävät suoraa palautetta ja jotkut taas loukkaantuvat. Loukkaantuvat silloinkin, kun ovat pyytäneet multa suoraa palautetta. Kysymykseen "näytänkö lihavalta tässä mekossa?" toiselle voi vastata, että "näytät, valitse joku muu mekko" ja toiselle taas on sanottava, että ei näytä. Valkoinen valhe, jotta ei pahoita toisen mieltä. Isommissa asioissa voi mennä koko ystävyyssuhde poikki, jos sanoo suoraan.
No, sinä tiedostat sen että on erilaisia ihmisiä ja osaat lukea tilannetta. Tuo toinen väittää, että kaikki ovat x, joten hänen on toimittava y.
Mä olen tuon toisen kanssa samaa mieltä siitä, että suhteen alkuvaiheessa ei ehkä ole kovin järkevää kokeilla, voiko töräyttää suoraan vai ei. Vasta sitten, kun oppii tuntemaan toista paremmin, opii myös tietämään, voiko ottaa puheeksi toisessa olevat ongelmapiirteet vai ei.
Mä en oikeastaan muutenkaan suhteessa osoittelisi ihmistä suoraan ongelmapiirteistä vaan toisin esille, että on asia x, joka aiheuttaa asiaa y ja koska elämä olisi mukavampaa ilman asiaa y tai asian z kanssa, niin ratkottaisiin se yhdessä. En leimaisi, että koska sinä paska olet tommonen jörrikkä niin pilaat ilmapiirin viiden kilsan säteellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin taannoin hetken. Itkin kerran pari minuuttia hiljaa itsekseni ja järkytyin siitä, että mies ei reagoinut mitenkään. Ei ottanut kainaloon tms. Itku ei liittynyt häneen mitenkään, olin väsynyt töistä ja ylistressaantunut. Muukin tunneilmaisu oli "kielletty". Hymyillä olis toki saanut ja nauraa hänen jutuilleen ja ihailla häntä. Muuta sitten ei.
Meinasin juuri aloittaa keskustelun samasta aiheesta. Meillä sairaudet ja kaikki niihin liittyvä aiheuttaa puolisossa, ei mitään tunnelukkoa, vaan tunnepommin. Ei ole muutenkaan mikään puheliain kaveri, mutta olen pitänyt sitten muusta käytännönläheisyydestään.
Meillä on ollut lähinnä juuri sairauksiin liittyen riitoja, jolloin kieltäytyy puhumasta ja suuttuu ja lähtee pois paikalta. Nyt oli pahin kun tarvitsin tietoja lapsemme terveyteen liittyen ja hän sai aivan omituisen kohtauksen, jossa huusi vain, ettei aio puhua tästä ja lopulta lähti ovet paukkuen. En oikeastaan tiedä edes syytä. Oliko itse tilanne jotenkin niin pelottava, vai kokiko, että syytän häntä jostain. Ei sillä oikeastaan ole edes merkitystä, koska hän on isä ja aikuinen ihminen, joten pitäisi kyetä sen verran artikuloimaan tärkeässä asiassa.
Nyt ollaan vietetty muutama päivä hiljaiseloa asian suhteen. En tiedä edes miten jatkaa tästä. Jos otan aiheen esiin, niin alkaa taas sama mökötys tai päätös ettei se ole enää keskustelun arvoinen.
Mietin jopa suhteen jatkoa tästä syystä. Hän on muuten hyvä mies ja meillä on pieniä lapsia, joten en kevyesti lähde eroamaan. Mietityttää kuinka voimme jatkaa ja miten häneen voi luottaa. Entä jos itse sairastun vakavasti?
Ja niin. Nämä asiat eivät tietenkään tulleet ilmi kuin vasta lasten ja korona ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Ei sovittaisi ei. En katselisi tuntia pidempään tunteiden tuuliviiriä joka ei hallitse tunteitaan
Tämän ketjun miesten mielestä itku, keskustelu, puhuminen ym. on jotenkin epänormaalia ja eräänlainen peli, valtataistelu. Onko tosiaan näin, että kommunikointi ja ongelmien ratkominen on pelimiesten game over?
Ja se, että kykenette miehet puhumaan kavreiden, työpaikan kokouksissa jne. kuin älykkäät aikuiset(?) niin oman vsimon kanssa se ole mitenkään mahdollista?
Missä sinnikkyys ja huomioiminen parisuhteessa, kun samaan aikaan kykenette muita naisia ym. kyllä huomoimaan, kuuntelemaan???
Erikoinen yhtälö. M.O.T
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Ei sovittaisi ei. En katselisi tuntia pidempään tunteiden tuuliviiriä joka ei hallitse tunteitaan
Kyllä mä hallitsen tunteeni, JOS HALUAN. Mutta kun en halua. Voin olla vakava, nauramatta, itkemättä, keimailematta, saamatta orgasmia, näyttämättä suuttumusta. Mutta kun sellainen elämä ei ole mulle. Olen elänyt perheessä, jossa ei saanut näyttää tunteitaan ja se teki sairaaksi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Samaa epäilen sinusta, on jäänyt päälle joku pakotettu tunteiden tukahdutus ja suojamekanismina pidät tunteita hölmöjen höpötyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Itse asiassa moni, joka tiedostaa itkun olevan myös vallankäytön väline, on ollut kyseisen vallankäytön kohteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun miesten mielestä itku, keskustelu, puhuminen ym. on jotenkin epänormaalia ja eräänlainen peli, valtataistelu. Onko tosiaan näin, että kommunikointi ja ongelmien ratkominen on pelimiesten game over?
Ja se, että kykenette miehet puhumaan kavreiden, työpaikan kokouksissa jne. kuin älykkäät aikuiset(?) niin oman vsimon kanssa se ole mitenkään mahdollista?
Missä sinnikkyys ja huomioiminen parisuhteessa, kun samaan aikaan kykenette muita naisia ym. kyllä huomoimaan, kuuntelemaan???
Erikoinen yhtälö. M.O.T
Ei ole. Elämä on narsistiselle ja tunneköyhälle ihmiselle peliä ja suurimmat kiksit saa toisen manipuloinnista eikä aidoista oikeista tunteista. Mitään oikeaa ja aitoa hyvää oloa ei tiedetä edes olevan olemassakaan. Surullista sinänsä, ovat itsensä vankeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Ihmiset ovat erilaisia. Mä itken hyvin harvoin, vaikka olenkin nainen. Kun itken, on tapahtunut jotain todella kamalaa. Joku on kuollut, joutunut vakavaan onnettomuuteen, talo palanut tms. Jos itkisin siksi, että joku on pahoittanut mun mieleni tai antanut mulle negatiivista palautetta, joutuisin töissäkin itkemään vähintään kerran viikossa. Vaikka ymmärränkin, että toiset ovat herkempiä kuin toiset, silti mulle tulee tunne, että olen tehnyt tai sanonut jotain tosi pahaa, jos saan toisen ihmisen itkemään. Ja kyllä, se saa mut tuntemaan syyllisyyttä.
Toinen ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Ei sovittaisi ei. En katselisi tuntia pidempään tunteiden tuuliviiriä joka ei hallitse tunteitaan
Kyllä mä hallitsen tunteeni, JOS HALUAN. Mutta kun en halua. Voin olla vakava, nauramatta, itkemättä, keimailematta, saamatta orgasmia, näyttämättä suuttumusta. Mutta kun sellainen elämä ei ole mulle. Olen elänyt perheessä, jossa ei saanut näyttää tunteitaan ja se teki sairaaksi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Samaa epäilen sinusta, on jäänyt päälle joku pakotettu tunteiden tukahdutus ja suojamekanismina pidät tunteita hölmöjen höpötyksenä.
Itseasiassa minun lapsuudessa sai näyttää tunteita. Elämän tuoma kokemus on vain näyttänyt että tunteista ei ole mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa kun ne saa tekemään asioita mitkä ei ole millään tavalla järkeviä. Elämästä hukkui suurin osa ongelmista kun aloin miettiin asioita järjellä enkä tunteilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Itse asiassa moni, joka tiedostaa itkun olevan myös vallankäytön väline, on ollut kyseisen vallankäytön kohteena.
Tämän takia sanoin että itku on vallankäyttö väline
Vierailija kirjoitti:
Meinasin juuri aloittaa keskustelun samasta aiheesta. Meillä sairaudet ja kaikki niihin liittyvä aiheuttaa puolisossa, ei mitään tunnelukkoa, vaan tunnepommin. Ei ole muutenkaan mikään puheliain kaveri, mutta olen pitänyt sitten muusta käytännönläheisyydestään.
Meillä on ollut lähinnä juuri sairauksiin liittyen riitoja, jolloin kieltäytyy puhumasta ja suuttuu ja lähtee pois paikalta. Nyt oli pahin kun tarvitsin tietoja lapsemme terveyteen liittyen ja hän sai aivan omituisen kohtauksen, jossa huusi vain, ettei aio puhua tästä ja lopulta lähti ovet paukkuen. En oikeastaan tiedä edes syytä. Oliko itse tilanne jotenkin niin pelottava, vai kokiko, että syytän häntä jostain. Ei sillä oikeastaan ole edes merkitystä, koska hän on isä ja aikuinen ihminen, joten pitäisi kyetä sen verran artikuloimaan tärkeässä asiassa.
Nyt ollaan vietetty muutama päivä hiljaiseloa asian suhteen. En tiedä edes miten jatkaa tästä. Jos otan aiheen esiin, niin alkaa taas sama mökötys tai päätös ettei se ole enää keskustelun arvoinen.
Mietin jopa suhteen jatkoa tästä syystä. Hän on muuten hyvä mies ja meillä on pieniä lapsia, joten en kevyesti lähde eroamaan. Mietityttää kuinka voimme jatkaa ja miten häneen voi luottaa. Entä jos itse sairastun vakavasti?
Ja niin. Nämä asiat eivät tietenkään tulleet ilmi kuin vasta lasten ja korona ajan myötä.
Täälläkin sama. Ikinä ei ole saanut puhua sairauksista ja ei varsinkaan miehen vanhempien kuullen. Kaikki pitää salailla ja mies salilee jopa oman päänsärkynsä, vaikka hänellä on omia päänsärkylääkkeitä omassa kaapissaan,kun muun perheen ovat yhteisessä lääkekaapissa.
Joku häpeän tunne ja huonommuuden tunneko syynä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin juuri aloittaa keskustelun samasta aiheesta. Meillä sairaudet ja kaikki niihin liittyvä aiheuttaa puolisossa, ei mitään tunnelukkoa, vaan tunnepommin. Ei ole muutenkaan mikään puheliain kaveri, mutta olen pitänyt sitten muusta käytännönläheisyydestään.
Meillä on ollut lähinnä juuri sairauksiin liittyen riitoja, jolloin kieltäytyy puhumasta ja suuttuu ja lähtee pois paikalta. Nyt oli pahin kun tarvitsin tietoja lapsemme terveyteen liittyen ja hän sai aivan omituisen kohtauksen, jossa huusi vain, ettei aio puhua tästä ja lopulta lähti ovet paukkuen. En oikeastaan tiedä edes syytä. Oliko itse tilanne jotenkin niin pelottava, vai kokiko, että syytän häntä jostain. Ei sillä oikeastaan ole edes merkitystä, koska hän on isä ja aikuinen ihminen, joten pitäisi kyetä sen verran artikuloimaan tärkeässä asiassa.
Nyt ollaan vietetty muutama päivä hiljaiseloa asian suhteen. En tiedä edes miten jatkaa tästä. Jos otan aiheen esiin, niin alkaa taas sama mökötys tai päätös ettei se ole enää keskustelun arvoinen.
Mietin jopa suhteen jatkoa tästä syystä. Hän on muuten hyvä mies ja meillä on pieniä lapsia, joten en kevyesti lähde eroamaan. Mietityttää kuinka voimme jatkaa ja miten häneen voi luottaa. Entä jos itse sairastun vakavasti?
Ja niin. Nämä asiat eivät tietenkään tulleet ilmi kuin vasta lasten ja korona ajan myötä.
Täälläkin sama. Ikinä ei ole saanut puhua sairauksista ja ei varsinkaan miehen vanhempien kuullen. Kaikki pitää salailla ja mies salilee jopa oman päänsärkynsä, vaikka hänellä on omia päänsärkylääkkeitä omassa kaapissaan,kun muun perheen ovat yhteisessä lääkekaapissa.
Joku häpeän tunne ja huonommuuden tunneko syynä?
Tai sitten vain haluaa pitää itsellään edes jotain yksityisyyttä.
Ihan tosi moni tän ketjun ihmisistä olisi terapian tarpeessa. Puolustellaan kaikenlaisia haitallisia suojamekanismeja, jotka vahingoittavat itseä ja ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Joo fiksuahan tuo olisi. Mutta milloin mikään suhde menee täysin rationaallisesti. Jos toisen kanssa on hyvä olla, heikoista kommunikointitaidoista huolimatta, niin harva poutasäällä haluaa pahoittaa toisen mielen.
Se on eräänlainen tappio suhteelle, jos ääneen sanoo, että kommunikointi ei pelaa. Ja kuka tuon uskaltaa ääneen sanoa, varsinkaan jos seurustelua on takana vasta vähän aikaa. Ton kun mies sanoo naiselle suhteeen alussa, niin toiselle tulee riittämättömyyden tunne.
Jaa. Multa mies saisi täydet pisteet. Ei siitä, että toteaisi turhautuneena, että kommunikaatio ei pelaa vaan rakentevasti, että tehdään tästä kommunikaatiosta parempaa ja sitten itsekin osallistuisi siihen hommaan. Minä ainakin haluan ymmärtää miestä ja mikään muu kuin kommunikaatio ei luo sitä ymmärrystä.
Ja jos se ymmärrys tuo lopulta sen esiin, ettei sovitakaan yhteen, voidaan hyvissä väleissä haajaantua etsimään sopivampaa eikä kiduta vuosia huonossa suhteessa. Ja parhaimmillaan se luo hyvän kumppanuuden ja toimivan suhteen.
Olet sitten se yksi nainen sadasta. Ainakin omien kokemuksien mukaan naiset ylianalysoi suhteen alussa kaiken ja tyyliin kavereidensa kanssa käyvät läpi käyttämiäni sanamuotoja ja hymiötä. Suomalainen nainen on lähtökohtaisesti hyvin epävarma itsestään. Onnistumisprosentti sillä, että suhteen alussa voisi nostaa naisen huonot kommunikointitaidot esille ovat prosentin luokkaa. 99% varmuudella nainen alkaa piehtaroimaan epävarmuudensa kanssa ja alkaa pohtia jatkossa jokaista sanaansa. Mikä aiheuttaa sen, että seurassani ei ole enää hauskaa. Ja kun seurassani ei ole enää kivaa, vaan vaivaannuttavaa juttu loppuu.
Toivon todella, että naisille voisi suoraan ja rehellisesti sanoa ongelmista. Toivon todella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että toi toive on ihan turha ja ongelmien kanssa täytyy olla hirveän hienovarainen. Toki sitten, kun suhde on vakiintunut niin sitten asioista voi useimpien kanssa puhua ja puhua myös suoraan, mutta alkuvaiheessa miehen kannattaa pitää turpamsa kiinni.
Täällä palstalla on vähän liiankin hyvä kuva naisista. Palstan mallinainen ottaisi kritiikin tai minkä tahansa palautteen rauhallisesti ja analysoivasti vastaan. Kun totuus on se, että joko alettaisiin riehumaan, itkemään tai sitten piehtaroimaan epätoivossa.
Voihan ****!!!
Itkeäkään ei saa? Mutta hymyillä pitäisi?
Tiedätkö miksi suomalainen nainen on niin epävarma? Siksi, että se mies on mykkä eikä luo turvallisuudentunnetta eikä tunnetta rakastettuna olemisesta. Jos kerran jo rakastamisen sanominenkin on niin vaikeaa, että se voidaan ehkä kerran elämässä sanoa ja sitten uudelleen, jos se loppuu.
Olen ollut suhteessa sekä suomalaisen kulttuurin miesten että kahden muun kulttuurin ja ne suomisuhteet ovat olleet aina täydelliset katastrofit, kuten myös oma isäsuhteeni suomaliseen isään. Kaksi muuta kulttuuria (ei mitään tiettyä kuunsirppiuskontoa tms vaan ihan länsimaalaisia) ovat olleet ihan toiselta planeetalta ja niiden avulla olen itse kasvanut ehjäksi ihmiseksi.
No mies lähtökohtaisesti ei halua sanomisellaan aiheuttaa toiselle huonoa oloa. Jos mies tietää, että nainen alkaa itkeä ja tuntea riittämättömyyden tunnetta, jos hänelle mainitsee siitä, että hänen kanssaan on joskus hankala keskustella, niin mies jättää sen sanomatta, koska ei halua luokata toista.
Jos vaaditaan mieheltä suoraan ongelmista puhumista, niin silloin mielestäni on ihan reilua myös olla itkemättä, kun sen palautteen saa. Se toisen paha olo ja itku tuntuu miehestä vielä superkamalalta, koska hän on ehtinyt pohtimaam mielessä 100 kertaa, että nostanko asian esille vai en. Syyllisyyden tunne on hirveä. Ja mitä luulet sanooko mies tuon jälkeen enää mitään suoraan? Ei sano.
Pitäisikin oppia ymmärtämään, että itkemisessä ei ole mitään pahaa. Se on tunnereaktio vähän niin kuin nauru. Itkeminen on ihan normaalia ja se kuuluu ihmisyyteen. Ole iloinen että sanasi merkitsevät ja koskettavat. Itku menee ohi (vieläpä parhaiten niin, että toinen ihminen lohduttaa) ja puhumisen aika tulee sen jälkeen.
Mieskin saa itkeä. Siinä ei mene mitään rikki. Päinvastoin itku puhdistaa ja kunnon itkun jälkeen on sellainen olo että voi lähteä uutta kohti.
Ohis
Itku on liian monelle naiselle vallankäyttö väline kun tihrustaa aina kyyneliä että saisi tahtonsa läpi kun tietää että mies vaivautuu itkua tihrustavasta pikkulapsesta
Itse asiassa moni, joka itse käyttäisi itkua vallankäytön välineenä, kuvittelee jonkun toisenkin tekevän niin. Tai vaivaantuu toisen itkusta.
Itselleni itku on kuin hymykin (en myöskään hymyile vallankäyttönä, vaikka mahdollista toki sekin olisi), tunnereaktio. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku pitää sitä manipulaationa tai vaivautuu tai pitää pikkulapsena. Ei sovittaisi yhteen lainkaan.
Itse asiassa moni, joka tiedostaa itkun olevan myös vallankäytön väline, on ollut kyseisen vallankäytön kohteena.
Tämän takia sanoin että itku on vallankäyttö väline
On sairasta kuvitella, että se olisi sitä jokaiselle. Ja miten pahaa pitää ajatella kumppanistaan, että ajattelee hänen manipuloivan itkulla?