Tunnetteko ketään normaalia äitiä

Kuulin et sellainen ois nähty porvoossa mut tais vaan olla kaupunkilegendaa.

En tiedä onko se vain ulkopuolisen edessä esittämistä, mutta moni puhuukin lapselleen tosi oudosti. Ymmärrän, että lapselle pitää puhua selkeästi, mutta kyse on kuitenkin ihmisestä kenelle voi puhua ihan normaalisti. En nyt puhu mistään pikkuvauvalle lässyttämisestä. Kaikki varmasti tietävät mistä puhetyylistä puhun.

Mainitsin korkeakoulutuksen siksi, että sosiaalinen rinkini koostuu lähinnä muista samanlaisista ketkä saavat esikoisensa vasta kolmekymppisinä eivätkä ole hoitaneet vauvoja juuri liiemmin. Kontrastiero maalaisserkkujen meininkiin on valtava eikä aina (mutta joskus) positiivisella tavalla.

Ei sillä korkeakoulutuksella ole muuten mitään väliä, paitsi juuri sen kannalta, että hankitaan biologisessa mielessä suhteellisen vanhana lapsia ja ollaan itsekin synnytty vanhoille vanhemmille. Suvun koko on usein pieni. Olen tälläinen itsekin, paitsi että meillä on iso suku. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäkää, että äiti voi pitää lastaan sylissä, lukea kirjoja, olla huolehtivainen ja lapsen hyvinvoinnista kiinnostunut ilman hurahtamista paljasjalkakenkiin hysteeristä suhtautumista auringossa olemiseen tai sormiruokailuun. Tätä juuri tarkoitan: luonnollista äitiyttä missä lapset kulkevat luonnollisesti mukana elämässä.

Muuten nää jutut on mielenkiintoisia, mutta voidaanko, pliis, jättää paljasjalkakengät tästä pois. Olen itse niitä käyttänyt yli kymmenen vuotta. En osaa nyt nähdä, miten ne liittyvät noihin ylisuorittaviin äiteihin.

t. neljän lapsen äiti, en periaatteesta leiki mukuloiden kanssa

Nyt on oudosti menty kasvatusasioissa takaisin johonkin keskiajalle, jolloin luultiin, että lapsi on "tabula rasa", johon kasvattaja tuo tärkeät asiat ja opit. Sitten tuli vaihe, jolloin lapset oli vapaita, esim. itse olin aika lailla täysin vapaa 70-luvulla. Syömään piti mennä tiettyyn aikaan ja kouluun, muuten ei juurikaan aikataulutettu. Vaikka voisin kuvitella, että esim. maataloudessa lapset on olleet aina vapaita heti sen jälkeen, kun työt on tehty :)  Mutta siis nykyään sinnikkäästi uskotaan kasvatuksen voimaan ja siihen, että kun oikein kovasti yrittää, niin sitten siitä lapsesta kasvaa tietynlainen. Erityisesti äidit ovat ottaneet tämän vastuulleen. En tiedä, mistä se ajatus tulee, että lasta pitää koko ajan kytätä ja sen pitää leikkiä tietyillä leluilla ja harrastaa ennen kouluikää. Ja kouluikäisenä pitää sitten jo harrastaa "tavoitteellisesti". Vapaa leikkikin on joku pieni hetki siellä aikataulussa ohjatun toiminnan välissä. "Rutiinit" ovat aivan järkyttävän tärkeitä (äideille selvästikin) ja auta armias, jos joku niitä uhkaa. Äidit puhuvat oudosti lapsilleen ja jos tenava katsahtaa ylöspäin, sille pitää pitää esitelmä kuusta ja planeetoista ja aurinkokunnasta ja yleensäkin kaikkea pitää koko ajan selittää lapselle. Ilmeisesti ajatus on, että se tieto siirtyy sen lapsen päähän, kun oikein sinnikkäästi selittää koko ajan. Lasta ei voi kieltää, paitsi jos esittää pitkän ja anteeksipyytävän perustelun kiellolleen ja lisää sen loppuun sanan "kulta". Sitä pitää muutenkin viljellä koko ajan, koska muuten lapsi luulee, ettei hänestä välitetä. Olen suurperheen äiti itse, mutta nyt jos pitäisi alkaa lapsia pusaamaan, en tiedä uskaltaisinko enää.

Lujan kiitos en. Mistä puhuttaisin kirjotettaisin tällä ja mualla jos ei Mutsista,kun se olisi normaali?

Minä ja muut samaa ikäluokkaa olevat (70-luvulla syntyneitä)

Kun 90-luvun puolivälissä alettiin lisääntymään, niin en tuntenut YHTÄÄN semmosta äitiä, mitä nykyään on.

Hirveetä suorittamista.

Eikä unohdettu myöskään itteemme