Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tunnetteko ketään normaalia äitiä
30.06.2022 |
Siis sellaista kuka lasten saamisen jälkeen ei ole muuttunut henkisesti ihan tädiksi ja ole myynyt sieluaan luomusoseille ja paljasjalkakenkien ilmaiseen markkinointiin? Sellaista kenen elämä jatkuu kuta kuinkin normaalisti, on ystäviä, harrastuksia ja omaakin elämää. Omat mielenkiinnonkohteet, puhuu normaalisti ja on luonteva. Kuulun itse siihen korkeasti koulutettujen ryhmään missä moni kolmekymppisenä esikoisensa saava näkee lapsen ensimmäistä kertaa vasta itse synnytettyään. Sellaisten menoa on välillä todella tuskaista seurara vierestä. Kaikki vaikuttaa hirveän keinotekoiselta ja epäluontevalta. Pelkään samaa kohtaloa.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa voisinkin olla normaali ihminen, eikä aina äiti. Olen lapsen kanssa 24 / 7, ei hengähdystaukoa.
Ei lapset sulje sitä pois, sinä suljet itse. Minä olen yh ja elän aivan normaalia elämää lapset tulee mukana. Lenkkeilen, harrastan, patikoin ym. Musta se on vaan selittelyä etteikö lasten kanssa voi olla oma itsensä, vaan on pakko olla pelkästään se hurahtanut äiti 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se epäluontevuus on seurausta siitä jos miettii liikaa miltä oma äitiys muiden silmissä näyttää. AP sulla on sama ongelma, mutta tuot sitä esiin tässä muodossa. Pelkäät niin paljon äitiyteen hurahtamista että teet tällaisen aloituksen vauvafoorumille. Itsetutkiskelua voi harrastaa ilman että tarvitsee ivaillen verrata muiden elämää omaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, itseni. Meillä ei sormiruokailla eikä nukuta perhepedissä, enkä ole hurahtanut yhtään mihinkään. Yritän ottaa äitiyden rennosti, mutta samalla en halua tinkiä esim. kodin siisteyden suhteen. En myöskään halua puhua lapseni ruuansulatuksessa muiden kuin lapsen isän kanssa.
Hienoa, että "normaalina" oleminen on sulle se prioriteetti numero 1. Onnea!
Mitä ihmettä? Siis minä teen asiat omalla tavallani, koska minä olen tällainen. Että kun saa lapsen, on pakko lopettaa olemasta oma itsensä ja hurahtaa äitiyteen? Justiinsa.
Kerro nyt vielä että mitä se äitiyteen hurahtaminen on ja miksi sitä ei saisi tapahtua?
Enpä ole missään vaiheessa kieltänyt ketään hurahtamasta äitiyteen, eikä kuulu minulle millään tavalla, jos joku niin haluaa tehdä. Ihan samalla tavalla toivoisin, ettei minua vastaan hyökättäisi, ja saisin olla rauhassa omanlaiseni äiti. Vastasin ainoastaan ap:n kysymykseen anonyymisti keskustelupalstalla. En todellakaan mene kenellekään päin naamaa saati selän takana ihmettelemään, miksi kukakin on päättänyt vauvansa kanssa toimia.
Tottakai saat elää haluamallasi tavalla, mutta kysyinkin mielipidettäsi ja sitä mihin se perustuu, jos pidät äitiyteen hurahtamista sellaisena asiana, jota et halua itsellesi? Mitä se käytännössä tarkoittaa ?
En halua kadottaa itseäni. On eri olla innostunut uudesta elämänvaiheesta ja kaikkeen siihen liittyvästä vs pakonomaisesti suorittaa elämää ja kadottaa ahdistuneena itsensä.
Tottakai tunnen. Aluksi äitiys täyttää elämän, koska äiti on vauvan kanssa kotona ja elämässä alkanut uusi ja jännittävä vaihe. Moni vanhempi pohtii toki jatkossakin lapseen liittyviä asioita. Ehkä olisi vähän outoa, jos ei lainkaan pohtisi.
Lasken kuuluvani tähän korkeasti koulutettujen ryhmään. Työskentelen yliopistolla tutkijan virassa, minulla on kolme lasta, koira, mies ja omakotitalo. Olin 32 kun vanhin syntyi.
Nuorin on tyttö, ja hänen kanssaan jaamme hevosharrastuksen. Käymme yhdessä tallilla ja tyttö on jo taitava ponin selässä. Keskimmäinen pelaa amerikkalaista jalkapalloa ja me istumme miehen kanssa katsomossa sekä osallistumme seuran toimintaan. Vanhin menee nyt lukioon ja on kiinnostunut enemmän omista jutuistaan kavereitten kanssa, tosin hänen kanssaan opettelimme juuri ennen koronasulkuja laitesukellusta jota jatkamme nyt.
Että semmoista hössötystä sitten.
Normaalia reippaita liikunnallisia lapsia normaalit osallistuvat ja kanustavat vanhemmat vaikka molemmat korkeammin koulutettuja. Eiköhän normaali terve maalaisjärki sano miten ollaan ja eletään lapsen kanssa. Meillä ainakin menty sillä periaatteella eikä mitään ongelmia sen suhteen.
Kaikenlaistahan sitä voi kaivella ja ihan itse tekemällä tehdä, lapsi on ihminen ja tarvitsee täyspäiset vanhemmat. Mikään lastenkasvatuksen professori ei tarvitse olla, oma turvallinen ja rakastava itsensä, se riittää.
Tuo se hössötystä on että kaiken maailman palstoilla pitää keksiä olemattomia probleemia ja esittää jotain kummallista ja erityistä. Mitä merkillisempiä trendejä kasvaa kuin maasta polkaisten ja niistä sitten keskustellaan ja pohditaan. Antakaa lasten olla lapsia ja kehittyä omalla yksilöllisellä tahdillaan ja tavallaan olemalla tukena ja turvana mutta päästämällä myös irti turhasta hössötyksestä. Osallistumalla lapsen elämään, se on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai nytkö paljasjalkakengät on se juttu? Ja sormiruokailu ilmeisesti.
Ensimmäisen kanssa jaksaa säätää kaikki hömpötykset. Seuraavat sormiruokailevat muutenkin kun et ehdi niitä syöttämään.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä olisi nyt tärkeää vaan antaa jokaisen olla ihan just sellainen äiti kun on. Ei arvostelua yms ellei lapsia selvästi laiminlyödä. Vanhemmuus on kuitenkin sellainen juttu, jossa jokainen (normaali empatiakyvyllä varustettu) yrittää parhaansa ja siksi sen arvostelu voi tehdä todella kipeää. Vinkki siis, anna ystäviesi vaan olla äläkä arvostele heidän jokaista liikettään. Jos joskus tulet äidiksi niin säkin saat olla just sellainen kun oot.
Kannattaa sitten varautua siihen, että ystävät kaikkoavat ja pahimmassa tapauksessa myös puoliso. Ei kukaan jaksa katsella vuosikaupalla jotain kuplassa elävää äitiä, joka ei huomaa tai huomioi ympäristöään lainkaan. Maailma ei pysähdy siihen, kun joku saa lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutamia, mutta paljon enemmän näitä psykoosissa olevia. Jännä juttu että psykoosiperheiden elämä päättyy jopa todennäköisesti eroon, kun taas normaalit jatkavat yhdessä. Miksi tästä ei puhuta naisille neuvolassa?
Siis vain naisille? Voisko tässä olla yksi syy? Kaikki tuupataan äidin vastuulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa voisinkin olla normaali ihminen, eikä aina äiti. Olen lapsen kanssa 24 / 7, ei hengähdystaukoa.
Ei lapset sulje sitä pois, sinä suljet itse. Minä olen yh ja elän aivan normaalia elämää lapset tulee mukana. Lenkkeilen, harrastan, patikoin ym. Musta se on vaan selittelyä etteikö lasten kanssa voi olla oma itsensä, vaan on pakko olla pelkästään se hurahtanut äiti 24/7.
En ole pystynyt parisuhteeseen tai edes tapailemaan ketään. Kyllä vaan elämä tuntuu olevan lapsen ehdoilla elämistä. Toki mekin harrastetaan ja tehdään paljon asioita. Olen totaaliyh. On kuitenkn eri asia tehdä asioita, kun lapsi roikkuu jalassa kiinni.
Nimenomaan haluaisin olla jotain muuta kuin äiti, aina välillä.
Töihin en ole vielä ehtinyt ja parisuhdehaaveet siintää tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että Suomessa ei ole etelä-Eurooppalaista perhekulttuuria on monen asian summa. Kyse ei kuitenkaan ole täysin vain lapsivihamielisestä käyttäytymisestä täällä, vaan kyllä siinä keskivertoäidilläkin olisi sopeutumisvaikeutensa siihen (perhe)kulttuuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, itseni. Meillä ei sormiruokailla eikä nukuta perhepedissä, enkä ole hurahtanut yhtään mihinkään. Yritän ottaa äitiyden rennosti, mutta samalla en halua tinkiä esim. kodin siisteyden suhteen. En myöskään halua puhua lapseni ruuansulatuksessa muiden kuin lapsen isän kanssa.
Hienoa, että "normaalina" oleminen on sulle se prioriteetti numero 1. Onnea!
Mitä ihmettä? Siis minä teen asiat omalla tavallani, koska minä olen tällainen. Että kun saa lapsen, on pakko lopettaa olemasta oma itsensä ja hurahtaa äitiyteen? Justiinsa.
Kerro nyt vielä että mitä se äitiyteen hurahtaminen on ja miksi sitä ei saisi tapahtua?
Enpä ole missään vaiheessa kieltänyt ketään hurahtamasta äitiyteen, eikä kuulu minulle millään tavalla, jos joku niin haluaa tehdä. Ihan samalla tavalla toivoisin, ettei minua vastaan hyökättäisi, ja saisin olla rauhassa omanlaiseni äiti. Vastasin ainoastaan ap:n kysymykseen anonyymisti keskustelupalstalla. En todellakaan mene kenellekään päin naamaa saati selän takana ihmettelemään, miksi kukakin on päättänyt vauvansa kanssa toimia.
Tottakai saat elää haluamallasi tavalla, mutta kysyinkin mielipidettäsi ja sitä mihin se perustuu, jos pidät äitiyteen hurahtamista sellaisena asiana, jota et halua itsellesi? Mitä se käytännössä tarkoittaa ?
En halua kadottaa itseäni. On eri olla innostunut uudesta elämänvaiheesta ja kaikkeen siihen liittyvästä vs pakonomaisesti suorittaa elämää ja kadottaa ahdistuneena itsensä.
Itse varmaan kuuluun tuohon kategoriaan joka kadottaa itsensä, mutta toisaalta ei se ole yksin äitiyden syytä vaan monen asian summa. Lisäksi on ollut masennusta vuosien varrella aina enemmän tai vähemmän. Jos on henkisiä vaikeuksia, on se elämä on pitkälti suorittamista lapsen kanssa, koska asioita ei voi jättää tekemättäkään. Sitten sitä vaan yrittää tehdä minkä pystyy. Ulkopuolisille varmaan näyttää hysteeriseltä välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä olisi nyt tärkeää vaan antaa jokaisen olla ihan just sellainen äiti kun on. Ei arvostelua yms ellei lapsia selvästi laiminlyödä. Vanhemmuus on kuitenkin sellainen juttu, jossa jokainen (normaali empatiakyvyllä varustettu) yrittää parhaansa ja siksi sen arvostelu voi tehdä todella kipeää. Vinkki siis, anna ystäviesi vaan olla äläkä arvostele heidän jokaista liikettään. Jos joskus tulet äidiksi niin säkin saat olla just sellainen kun oot.
Kannattaa sitten varautua siihen, että ystävät kaikkoavat ja pahimmassa tapauksessa myös puoliso. Ei kukaan jaksa katsella vuosikaupalla jotain kuplassa elävää äitiä, joka ei huomaa tai huomioi ympäristöään lainkaan. Maailma ei pysähdy siihen, kun joku saa lapsen.
Eipä ne sitten ole oikeita ystäviä olleetkaan.
Mistähän maailman pysähtymisestä sinä puhut! Lapsi jos mikä nimenomaan on ikuista liikettä ja osa jatkumoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutamia, mutta paljon enemmän näitä psykoosissa olevia. Jännä juttu että psykoosiperheiden elämä päättyy jopa todennäköisesti eroon, kun taas normaalit jatkavat yhdessä. Miksi tästä ei puhuta naisille neuvolassa?
Siis vain naisille? Voisko tässä olla yksi syy? Kaikki tuupataan äidin vastuulle?
Monestihan se menee niin, että äitiä syytetään huosta hoitamisesta, vaikka isä ei ole edes yrittänyt hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehille tuon on pakko olla aivan täyttä helvettiä. Monesti mietin jos mies menettäisi samalla tavalla järkensä ja vaatisi naista osallistumaan hullutuksiin, niin moniko nainen olisi vuoden kuluttua siinä rinnalla, en minä ainakaan jaksaisi tuollaista, vaan ohjaisin hoitoon. Olen seurannut ystäväni miestä, kuinka hänen elämänhalunsa laskee päivä päivältä. Rakentaa ystävälleni taloa, tekee iltaisin kotitöitä, eikä seksiä ole ollut vuoteen. Tekisi mieli helpottaa miesparan oloa.
Eikö mies aio muuttaa rakentamaansa taloon vai miksi se tulee vain naisen käyttöön? Kenen idea oli ruveta rakentamaan vauvavuonna? Vaikuttaa sitlä, että sinä itse haluat tuon miehen itsellesi. Se taloko sinua noin houkuttaa?
Pienen lapsen äidiksi tulo on iso murros jo ihan hormonaalisesti, saati sitten muuten. Joten antakaa naisille tilaa olla mitä ovat. Kunhan tietysti lapsi on turvassa. Se oma persoona palaa jokaisella varmasti muutaman vuoden päästä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Miehille tuon on pakko olla aivan täyttä helvettiä. Monesti mietin jos mies menettäisi samalla tavalla järkensä ja vaatisi naista osallistumaan hullutuksiin, niin moniko nainen olisi vuoden kuluttua siinä rinnalla, en minä ainakaan jaksaisi tuollaista, vaan ohjaisin hoitoon. Olen seurannut ystäväni miestä, kuinka hänen elämänhalunsa laskee päivä päivältä. Rakentaa ystävälleni taloa, tekee iltaisin kotitöitä, eikä seksiä ole ollut vuoteen. Tekisi mieli helpottaa miesparan oloa.
Sinä et taida hirveästi miehiä tuntea, kun kuvittelet etteivät he koskaan hurahda? Voin kuule kertoa, että on olemassa sellaisia harrastuksia, etteivät ne ole ainoastaan sen miehen vaan koko perheen, halusi perhe sitä tai ei. Lähipiirissä on parikin tällaista harrastavaa miestä, ja kyllä siinä vaimokin joutuu osallistumaan ainakin välillisesti esim. siten, että harrastuskauden koittaessa miehen aikataulut pyörivät sen ja töiden välillä.
Vauvavuosi ja siitä eteenpäin on rankka rupeama, kai se nyt vähän ihmistä muuttaa johonkin suuntaan vaikka kuinka yrittäisi pitää elämänsä samanlaisena.
Minä ja ystäväpiirini. Kaikki korkeasti koulutettuja, on uraa, harrastuksia, omia matkoja ja elämää. Yhdessä ollessa puhutaan enimmäkseen muusta kuin lapsista (toki myös niistä, kun ovat kuitenkin iso osa elämää).
Lasten tuottama työmäärä on valtava, eikä niitä töitä voi juuri lykätä. Vaan ne menee tietyllä rytmillä, halusi tai ei.
Itse yritän ottaa omaa aikaa kokkaamalla ruokaa ennalta niin, että välillä jää aikaa tehdä muuta. Näin keväällä käytännössä pihatöitä.
Alue: Aihe vapaa
Mun mielestä olisi nyt tärkeää vaan antaa jokaisen olla ihan just sellainen äiti kun on. Ei arvostelua yms ellei lapsia selvästi laiminlyödä. Vanhemmuus on kuitenkin sellainen juttu, jossa jokainen (normaali empatiakyvyllä varustettu) yrittää parhaansa ja siksi sen arvostelu voi tehdä todella kipeää. Vinkki siis, anna ystäviesi vaan olla äläkä arvostele heidän jokaista liikettään. Jos joskus tulet äidiksi niin säkin saat olla just sellainen kun oot.