Minulla ei mene koskaan ruokahalu, ei vaikka olisin kuinka sairas. Ruoka maistuu aina enkä pysty laihduttamaan. - lihava nuori nainen

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin ettei mikään voi viedä multa ruokahalua. Sitten sain reissusta noro-viruksen. Kahteen viikkoon ei maistunut ruoka sitten yhtään, pakotin itteni jotain syömään.

En siis tarkoita että hanki noro, tuli vaan otsikosta mieleen... Kannattais hankkia joku harrastus mistä innostut niin että ruoka unohtuu. Ja terapoit itteäs silleen että katot joka aamu peiliin ja sanot "minä olen hyvä juuri tällaisena". Lopulta siihen alkaa uskomaan, CBT tyyliin.

Kiitos, voisin kokeilla. Jos manifestivoin itselleni normaalin hoikan kropan :D pitäisi uskoa itseensä enemmän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuorotellen tiukkaa ketoosia ja ahmimista kuulostaa hulluudelta.

Vuorotellen kiellät ruoat tiukasti ja sitten ahmit? Ketoosihan ei ole elämäntapa mitä voisit pitää pitkään yllä

Niin, tiedän, että on hullua. Enkä kestä tätä.

Jokainen epäonnistuminen saa vain lannistumaan enemmän. Olen ahmija ja tunnesyöppö.

Ylipainoa on 20kg.

Ap

Tunnesyöppöyden taakse voi paeta olematonta itsekuria. Laita itsesi tilille siitä mitä teet itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile naputtelua (the tapping solution). Siitä löytyy ilmaisia videoita ja se on tosi helppo metodi. Se on auttanut ainakin mua purkamaan haitallisia käytösmalleja.

Kiitos vinkistä! Katson netistä tietoa, en ole kuullutkaan mielestäni mutta kokeilen :)

Ap

Onko sulla harrastuksia ja tekemistä? Mitä teet työpäivän jälkeen? Tai aterian jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Outoa, koronan kourissa meni haju- ja makuaisti täysin. Joku veetuili, että nyt sitten laihdut, mitä vielä pakkohan siinä oli syödä ja hunajateetä juoda. Vanhuus tuo armeliaisuutta itseä kohtaan, olen taas onnellisempi,  jos tästä selviän.

Paljon paranemista toivotan!

Itsekin flunssan kourissa ollut jo reilun viikon, ei meinaa helpottaa. Tähän itseasiassa laihtumisen tyssäs. Oli jo monen viikon hyvä putki ja olin laihtunut pari kiloa. Sitten tuli flunssa enkä jaksanut mennä kauppaan, tilasin kaikkea epäterveellistä ja tässä sitä ollaan.

Ap

Mistäänhän en mitään tiedä, mutta ainakin niillä television hengenvaarallisesti lihavilla jotka eivät myöskään välitä mistään muusta kuin syömisestä eivätkä pysty lopettamaan, on vakavia ongelmia mielenterveyden kanssa. En nyt sano ap sinua samanlaiseksi, mutta tarkoitan että jos et pysty kontrolloimaan itseäsi ja olet jonkun asian suhteen käytännössä pakkomielteinen, niin ehkä kannattaa miettiä että onko henkisesti ihan kuosissa ja oisko siellä suunnassa jotain parannettavaa, ettei tarvitsisi lohduttaa itseään ruoalla kun mikään muu elämässä ei tunnu miltään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

ps. Toivottavasti lopetat puhumasta itsestäsi niin, että "en koskaan laihdu" tai "tulen olemaan aina lihava". Jos toitotat itsellesi että se on totta, alat uskoa siihen ja käyttäytyä sen mukaisesti. Puhu itsellesi kauniimmin äläkä tuomitse itseäsi etukäteen koko loppuelämäksesi.

Ap. Olen ns. ikuinen laihduttaja, mutta nyt paino putoaa. Sain tämän maailman yksinkertaisimman ohjeen pojaltani, joka on laihduttanut noin 40 kiloa. Ei tarvitse laskea kaloreita.

Ohje kuuluu:

Syö pieniä annoksia 2-3 tunnin välein

Oma syömikseni on seuraavanlainen.

klo 8 aamulla mikropuuro (kourallinen kauraryyniä ja vettä) 1 dl mehukeittoa, 1 appelsiini

klo 11 puolikas kanafile, perunaa ja salaattia , usein myös kasviksia

klo 14 . päiväkahvi, 1 voileipä, puolikas banaani

klo 17 toinen kanafilepuolikas ja kasviksia

klo 20 pari hedelmää, pieni leivänpala ja 1 dl maitoa.

Täällä on kohtalotoveri! Olen tosin jo 40-vuotias, joten en mikään nuorikaan. Mutta olen laihduttanut/pohtinut laihduttamista jo alle kouluikäisestä. Ja valitettavasti olen tullut siihen tulokseen, että meitä on yksilöitä, joiden ruokahalu käy ylikierroksilla. Olen syönyt perusterveellisesti eli lautasmallin mukaan, olen karpannut ja jopa sitä Ozempic-lääkettä olen pistänyt. Mutta muutama kilo, korkeintaan 10 alas ja sitten se nousee taas. Kun ei vaan jaksa tapella kahden asian kanssa: nälän ja ruokahalun. 

Laihtuminen vaatii aina kalorivajeen, muuten ne lautasmallit ei auta. Mutta mun elimistö on jo siinä pisteessä, että nälkä hyökkää kimppuun ja saa ahmimaan, vaikka pitäisin kuinka pientä kalorivajetta. Jos ei lähipäivinä, niin seuraavalla viikolla tulee sellainen olo, että ruokahalu riehuu.

Kaikille näille tekosyy-kommenteille olen jo turtunut. En kai minä nyt vuosikymmeniä itseäni viitsisi huijata? Haluan laihtua, mutten ole onnistunut. Harmittaa. Muuten olen elämäni rakentanut aika kivaksi. Aloitan aina terveellisen elämän, joka ei siis kaadu ensimmäiseen työpaikan kahvikakkuun vaan ihan siihen rehelliseen ruokahaluun. Ja ei, en harrasta kitukuureja. Tässä on kuitenkin muutama vuosikymmen painon kanssa tapeltu niin alan tuntea jo elimistöni oikut. 

Olen muuten ollut hieman ylipainoinen jo lapsesta asti. Iso vauva ja aina terkkarit huomauttelivat äidilleni. Meillä ei juuri herkuteltu, pikemminkin pidettiin kuria karkkien yms kanssa. Mutta siitä ehkä seurasi sellainen paitsi jäämisen olo. Jotenkin tuntui, että kaverit saivat syödä vapaammin herkkuja ja nauttia niistä, meillä se oli jotenkin nihkeää. Ymmärrän, jos terkkarit huomauttelivat äidilleni niin ei sitä oikein voi antaa lapsen herkutella, jotenkin pitää toppuutella. Ja minä tietenkin otin itseeni ja varastin aina herkkuja kylässä, mummolassa tai jopa juustoa kotijääkaapista. 

Mutta, ajattelen niin että minä olisin se, joka jäisi nälkävuosinakin henkiin. Täytyyhän evoluution meitäkin tuottaa. 

Enkä edes väitä, etten laihtuisi, jos tekisin kaiken oikein. Mutta en jaksa enää. En jaksa miettiä joka suupalaa ja pohtia onko tässä nyt proteiinia vai mitä..? Ja kävisin salilla ja lenkillä monta kertaa viikossa. Olen toki näitäkin tehnyt, mutta ylipainon puolella painoni on silti aina ollu, ainakin BMI 30.

Kohtalotoveri eli viesti 28/28 kuittaa vielä tuohon viestin 27/28 ruokavaliomalliin, että olisin kyllä kiukkuinen kuin ampiainen ja nälässä koko ajan, jos noin pitäis syödä.

Ja vielä noista harrastuksista. Herttainen neuvo, mutta nälkä iskee kun on iskeäkseen. Se lyö läpi mielenkiintoisimmankin tekemisen. Ja viimeistään seuraavalla aterialla lähtee, jos on yrittänyt jotenkin huijata nälkää.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Olen ns. ikuinen laihduttaja, mutta nyt paino putoaa. Sain tämän maailman yksinkertaisimman ohjeen pojaltani, joka on laihduttanut noin 40 kiloa. Ei tarvitse laskea kaloreita.

Ohje kuuluu:

Syö pieniä annoksia 2-3 tunnin välein

Oma syömikseni on seuraavanlainen.

klo 8 aamulla mikropuuro (kourallinen kauraryyniä ja vettä) 1 dl mehukeittoa, 1 appelsiini

klo 11 puolikas kanafile, perunaa ja salaattia , usein myös kasviksia

klo 14 . päiväkahvi, 1 voileipä, puolikas banaani

klo 17 toinen kanafilepuolikas ja kasviksia

klo 20 pari hedelmää, pieni leivänpala ja 1 dl maitoa.

Sama jatkaa. Tällä ruokavaliolla on myös jatkuva nälkä loppunut. Tuossa on kanafile, mutta voi olla muutakin proteiinia, esim kalaa, lihaa tms.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Olen ns. ikuinen laihduttaja, mutta nyt paino putoaa. Sain tämän maailman yksinkertaisimman ohjeen pojaltani, joka on laihduttanut noin 40 kiloa. Ei tarvitse laskea kaloreita.

Ohje kuuluu:

Syö pieniä annoksia 2-3 tunnin välein

Oma syömikseni on seuraavanlainen.

klo 8 aamulla mikropuuro (kourallinen kauraryyniä ja vettä) 1 dl mehukeittoa, 1 appelsiini

klo 11 puolikas kanafile, perunaa ja salaattia , usein myös kasviksia

klo 14 . päiväkahvi, 1 voileipä, puolikas banaani

klo 17 toinen kanafilepuolikas ja kasviksia

klo 20 pari hedelmää, pieni leivänpala ja 1 dl maitoa.

Ei tarvitse syödä 2-3 tunnin välein vaikka syökin pienempiä annoksia. Ei se ole maksalle ja haimallekaan terveellistä olla koko ajan töissä.

Vierailija kirjoitti:

Mistäänhän en mitään tiedä, mutta ainakin niillä television hengenvaarallisesti lihavilla jotka eivät myöskään välitä mistään muusta kuin syömisestä eivätkä pysty lopettamaan, on vakavia ongelmia mielenterveyden kanssa. En nyt sano ap sinua samanlaiseksi, mutta tarkoitan että jos et pysty kontrolloimaan itseäsi ja olet jonkun asian suhteen käytännössä pakkomielteinen, niin ehkä kannattaa miettiä että onko henkisesti ihan kuosissa ja oisko siellä suunnassa jotain parannettavaa, ettei tarvitsisi lohduttaa itseään ruoalla kun mikään muu elämässä ei tunnu miltään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

ps. Toivottavasti lopetat puhumasta itsestäsi niin, että "en koskaan laihdu" tai "tulen olemaan aina lihava". Jos toitotat itsellesi että se on totta, alat uskoa siihen ja käyttäytyä sen mukaisesti. Puhu itsellesi kauniimmin äläkä tuomitse itseäsi etukäteen koko loppuelämäksesi.

Kiitos viestistä. Aloitan vaikka lopusta. Tuo, että kirjoitin etten koskaan..

Tein sen siksi, koska aina kun ajattelen, että nyt minä teen sen(!) ja onnistun niin jostain syystä menee persiilleen. Olen niin monta kertaa sen todennut, että ajattelin nyt huvikseni välillä jotain käänteispsykologiaa vaikka vähän epäilyttikin kertoa tuo noin.

Olet varmasti oikeassa, tuollainen ajattelu saattaa vain viedä syvemmälle suohon.

Sitten nuo psykologiset syyt. Voi että...

Voisin hyvin olla hengenvaarallisesti lihava ehkäpä jos ajattelen, että siihen tarvitsee tuon turvattoman sisäisen tunteen ja elämän hallitsemattomuuden, traumakäytöksen.

Minä olen kuitenkin ihminen, jolla on muitakin tunnepuolen riippuvuuksia kuin syöminen, joten keskityn myös niihin. Nikotiini, työnteko, alkoholi, suorittaminen, pelaaminen, syömättömyyskin on yksi keino hallita ja saada tietynlaista tyydytyksen tunnetta.

Itse olen vain aina yrittänyt taistella eteenpäin mutta tiedän, että taustani ovat vaikeat, olen kasvanut kiltiksi, tunnolliseksi ihmiseksi joka osaa muokata olemistaan ympäristön mukaan. Itselleni en valitettavasti täysin elä vaan olen jatkuvasti valppaana, jonkinlaisessa stressitilassa.

Nytkin on suoritettavana paljon kaikkea ja olo on kuitenkin passiivinen. Elämä rasittaa ja samalla on puskettava nyt eteenpäin ja päästävä terapiaan.

Minä olen syntynyt alkoholistien ja vakavien my-ongelmien keskellä, jossa oli myös seksuaalista väärinkäytöstä ja jatkuvaa emotionaalista hylkäämistä.

Olen kuitenkin siihen nähden todella hyvin pärjännyt (pystynyt peittelemään) ja elänyt tunne kerrallaan, päivä kerrallaan. Omia kipujani sietäen ja taas huutaen, kun en vain onnistu. En pärjää yksin. Olen liian syvällä nyt jostain syystä näiden omien käyttäytymismallien kanssa.

Valmiiksi haurasta itsetuntoa ei yhtään parantanut väkivaltainen suhde, joka sekoitti minut jotenkin kokonaan. Sen jälkeen lihoin 25 kg lyhyessä ajassa ja terveys meni jäätävän huonoon suuntaan niin lyhyessä ajassa. Oli outoa miten sellainen taistelu ja selviytyminen pystyi vaikuttamaan niin kokonaisvaltaisesti. Nyt pahimman yli menty mutta jotenkin se vaikutti hormonitoimintaan tai johonkin kehooni niin, etten ole enää pystynyt esim laihtumaan. Ennen se oli paljon helpompaa itselleni, niin psyykkisesti kun fyysisesti.

Tiedä mitä on tapahtunut minulle kokonaisuudessaan.

Toipunut olen reilun vuoden, siihen päälle tullut paljon uutta. Opiskelu, työt, kaupunki yms.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mistäänhän en mitään tiedä, mutta ainakin niillä television hengenvaarallisesti lihavilla jotka eivät myöskään välitä mistään muusta kuin syömisestä eivätkä pysty lopettamaan, on vakavia ongelmia mielenterveyden kanssa. En nyt sano ap sinua samanlaiseksi, mutta tarkoitan että jos et pysty kontrolloimaan itseäsi ja olet jonkun asian suhteen käytännössä pakkomielteinen, niin ehkä kannattaa miettiä että onko henkisesti ihan kuosissa ja oisko siellä suunnassa jotain parannettavaa, ettei tarvitsisi lohduttaa itseään ruoalla kun mikään muu elämässä ei tunnu miltään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

ps. Toivottavasti lopetat puhumasta itsestäsi niin, että "en koskaan laihdu" tai "tulen olemaan aina lihava". Jos toitotat itsellesi että se on totta, alat uskoa siihen ja käyttäytyä sen mukaisesti. Puhu itsellesi kauniimmin äläkä tuomitse itseäsi etukäteen koko loppuelämäksesi.

Niin ja paljon hyvää sinulle takaisin. Oli tämäkin kaunis viesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistäänhän en mitään tiedä, mutta ainakin niillä television hengenvaarallisesti lihavilla jotka eivät myöskään välitä mistään muusta kuin syömisestä eivätkä pysty lopettamaan, on vakavia ongelmia mielenterveyden kanssa. En nyt sano ap sinua samanlaiseksi, mutta tarkoitan että jos et pysty kontrolloimaan itseäsi ja olet jonkun asian suhteen käytännössä pakkomielteinen, niin ehkä kannattaa miettiä että onko henkisesti ihan kuosissa ja oisko siellä suunnassa jotain parannettavaa, ettei tarvitsisi lohduttaa itseään ruoalla kun mikään muu elämässä ei tunnu miltään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

ps. Toivottavasti lopetat puhumasta itsestäsi niin, että "en koskaan laihdu" tai "tulen olemaan aina lihava". Jos toitotat itsellesi että se on totta, alat uskoa siihen ja käyttäytyä sen mukaisesti. Puhu itsellesi kauniimmin äläkä tuomitse itseäsi etukäteen koko loppuelämäksesi.

Kiitos viestistä. Aloitan vaikka lopusta. Tuo, että kirjoitin etten koskaan..

Tein sen siksi, koska aina kun ajattelen, että nyt minä teen sen(!) ja onnistun niin jostain syystä menee persiilleen. Olen niin monta kertaa sen todennut, että ajattelin nyt huvikseni välillä jotain käänteispsykologiaa vaikka vähän epäilyttikin kertoa tuo noin.

Olet varmasti oikeassa, tuollainen ajattelu saattaa vain viedä syvemmälle suohon.

Sitten nuo psykologiset syyt. Voi että...

Voisin hyvin olla hengenvaarallisesti lihava ehkäpä jos ajattelen, että siihen tarvitsee tuon turvattoman sisäisen tunteen ja elämän hallitsemattomuuden, traumakäytöksen.

Minä olen kuitenkin ihminen, jolla on muitakin tunnepuolen riippuvuuksia kuin syöminen, joten keskityn myös niihin. Nikotiini, työnteko, alkoholi, suorittaminen, pelaaminen, syömättömyyskin on yksi keino hallita ja saada tietynlaista tyydytyksen tunnetta.

Itse olen vain aina yrittänyt taistella eteenpäin mutta tiedän, että taustani ovat vaikeat, olen kasvanut kiltiksi, tunnolliseksi ihmiseksi joka osaa muokata olemistaan ympäristön mukaan. Itselleni en valitettavasti täysin elä vaan olen jatkuvasti valppaana, jonkinlaisessa stressitilassa.

Nytkin on suoritettavana paljon kaikkea ja olo on kuitenkin passiivinen. Elämä rasittaa ja samalla on puskettava nyt eteenpäin ja päästävä terapiaan.

Minä olen syntynyt alkoholistien ja vakavien my-ongelmien keskellä, jossa oli myös seksuaalista väärinkäytöstä ja jatkuvaa emotionaalista hylkäämistä.

Olen kuitenkin siihen nähden todella hyvin pärjännyt (pystynyt peittelemään) ja elänyt tunne kerrallaan, päivä kerrallaan. Omia kipujani sietäen ja taas huutaen, kun en vain onnistu. En pärjää yksin. Olen liian syvällä nyt jostain syystä näiden omien käyttäytymismallien kanssa.

Valmiiksi haurasta itsetuntoa ei yhtään parantanut väkivaltainen suhde, joka sekoitti minut jotenkin kokonaan. Sen jälkeen lihoin 25 kg lyhyessä ajassa ja terveys meni jäätävän huonoon suuntaan niin lyhyessä ajassa. Oli outoa miten sellainen taistelu ja selviytyminen pystyi vaikuttamaan niin kokonaisvaltaisesti. Nyt pahimman yli menty mutta jotenkin se vaikutti hormonitoimintaan tai johonkin kehooni niin, etten ole enää pystynyt esim laihtumaan. Ennen se oli paljon helpompaa itselleni, niin psyykkisesti kun fyysisesti.

Tiedä mitä on tapahtunut minulle kokonaisuudessaan.

Toipunut olen reilun vuoden, siihen päälle tullut paljon uutta. Opiskelu, työt, kaupunki yms.

Ap

Voi että, onpa sulla aikamoinen polku ollut kuljettavana ja on vieläkin. Hyvä että terapia on siellä ajatuksissa. Ajattelinkin, että varmaan taustalla on jotain pahaa oloa jos tuntuu ettei jonkun asian tekemistä voi lopettaa. Luonnollistahan se on hakeutua mielihyvän pariin jos muuten puskee pelkkää pahaa oloa joka puolelta, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Vaikutat analyyttiseltä ja fiksulta tyypiltä, joten näin tälleen netin yli heitettynä sanoisin että sulla on erinomaiset mahdollisuudet saada terapiasta iso hyöty. Vaikka onkin vaikea tausta. Sille ei tietenkään mahda enää mitään, mutta tulevaisuudelle mahtaa.

Kirjoitit tuolla aiemmin kivasti että pitää manifestoida se unelmavartalo/terveys/mikä nyt olikaan. Just sitähän se "en laihdu koskaan" kääntäen on, että ei lannista itseään vaan on oman itsensä suurin tsemppari. Vaikka sulla onkin isolta kuulostavia (ja varmasti tuntuvia) ongelmia, niin jotenkin sulla on mun mielestä hyvä asenne kuitenkin. Oot myös vielä tosi nuori ja ihan ajan kuluminenkin tekee vielä monta muutosta sun asenteisiin ja tapoihin ja ihan kaikkeen. Hakeudu nyt sinne avun piiriin, niin pääset hissuksiin etenemään (muista että ensimmäinen kontakti ei oo vielä välttämättä se jonka kanssa synkkaa ja pääsee oikeasti töihin, sekin voi olla hieman mutkainen matka!). Toivon sulle kaikkea hyvää! <3

t: lainaamasi

Tommonen ruoanhimo voi olla merkki sisäloisista. Ne vaikuttavat hormonieritykseen ja omaksi edukseen saavat aikaan sen, että sinulla on jatkuva nälkä. Milloin olet viimeksi syönyt matokuurin? Kerran vuodessa olisi ihan suotavaa sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistäänhän en mitään tiedä, mutta ainakin niillä television hengenvaarallisesti lihavilla jotka eivät myöskään välitä mistään muusta kuin syömisestä eivätkä pysty lopettamaan, on vakavia ongelmia mielenterveyden kanssa. En nyt sano ap sinua samanlaiseksi, mutta tarkoitan että jos et pysty kontrolloimaan itseäsi ja olet jonkun asian suhteen käytännössä pakkomielteinen, niin ehkä kannattaa miettiä että onko henkisesti ihan kuosissa ja oisko siellä suunnassa jotain parannettavaa, ettei tarvitsisi lohduttaa itseään ruoalla kun mikään muu elämässä ei tunnu miltään. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

ps. Toivottavasti lopetat puhumasta itsestäsi niin, että "en koskaan laihdu" tai "tulen olemaan aina lihava". Jos toitotat itsellesi että se on totta, alat uskoa siihen ja käyttäytyä sen mukaisesti. Puhu itsellesi kauniimmin äläkä tuomitse itseäsi etukäteen koko loppuelämäksesi.

Kiitos viestistä. Aloitan vaikka lopusta. Tuo, että kirjoitin etten koskaan..

Tein sen siksi, koska aina kun ajattelen, että nyt minä teen sen(!) ja onnistun niin jostain syystä menee persiilleen. Olen niin monta kertaa sen todennut, että ajattelin nyt huvikseni välillä jotain käänteispsykologiaa vaikka vähän epäilyttikin kertoa tuo noin.

Olet varmasti oikeassa, tuollainen ajattelu saattaa vain viedä syvemmälle suohon.

Sitten nuo psykologiset syyt. Voi että...

Voisin hyvin olla hengenvaarallisesti lihava ehkäpä jos ajattelen, että siihen tarvitsee tuon turvattoman sisäisen tunteen ja elämän hallitsemattomuuden, traumakäytöksen.

Minä olen kuitenkin ihminen, jolla on muitakin tunnepuolen riippuvuuksia kuin syöminen, joten keskityn myös niihin. Nikotiini, työnteko, alkoholi, suorittaminen, pelaaminen, syömättömyyskin on yksi keino hallita ja saada tietynlaista tyydytyksen tunnetta.

Itse olen vain aina yrittänyt taistella eteenpäin mutta tiedän, että taustani ovat vaikeat, olen kasvanut kiltiksi, tunnolliseksi ihmiseksi joka osaa muokata olemistaan ympäristön mukaan. Itselleni en valitettavasti täysin elä vaan olen jatkuvasti valppaana, jonkinlaisessa stressitilassa.

Nytkin on suoritettavana paljon kaikkea ja olo on kuitenkin passiivinen. Elämä rasittaa ja samalla on puskettava nyt eteenpäin ja päästävä terapiaan.

Minä olen syntynyt alkoholistien ja vakavien my-ongelmien keskellä, jossa oli myös seksuaalista väärinkäytöstä ja jatkuvaa emotionaalista hylkäämistä.

Olen kuitenkin siihen nähden todella hyvin pärjännyt (pystynyt peittelemään) ja elänyt tunne kerrallaan, päivä kerrallaan. Omia kipujani sietäen ja taas huutaen, kun en vain onnistu. En pärjää yksin. Olen liian syvällä nyt jostain syystä näiden omien käyttäytymismallien kanssa.

Valmiiksi haurasta itsetuntoa ei yhtään parantanut väkivaltainen suhde, joka sekoitti minut jotenkin kokonaan. Sen jälkeen lihoin 25 kg lyhyessä ajassa ja terveys meni jäätävän huonoon suuntaan niin lyhyessä ajassa. Oli outoa miten sellainen taistelu ja selviytyminen pystyi vaikuttamaan niin kokonaisvaltaisesti. Nyt pahimman yli menty mutta jotenkin se vaikutti hormonitoimintaan tai johonkin kehooni niin, etten ole enää pystynyt esim laihtumaan. Ennen se oli paljon helpompaa itselleni, niin psyykkisesti kun fyysisesti.

Tiedä mitä on tapahtunut minulle kokonaisuudessaan.

Toipunut olen reilun vuoden, siihen päälle tullut paljon uutta. Opiskelu, työt, kaupunki yms.

Ap

Voi että, onpa sulla aikamoinen polku ollut kuljettavana ja on vieläkin. Hyvä että terapia on siellä ajatuksissa. Ajattelinkin, että varmaan taustalla on jotain pahaa oloa jos tuntuu ettei jonkun asian tekemistä voi lopettaa. Luonnollistahan se on hakeutua mielihyvän pariin jos muuten puskee pelkkää pahaa oloa joka puolelta, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Vaikutat analyyttiseltä ja fiksulta tyypiltä, joten näin tälleen netin yli heitettynä sanoisin että sulla on erinomaiset mahdollisuudet saada terapiasta iso hyöty. Vaikka onkin vaikea tausta. Sille ei tietenkään mahda enää mitään, mutta tulevaisuudelle mahtaa.

Kirjoitit tuolla aiemmin kivasti että pitää manifestoida se unelmavartalo/terveys/mikä nyt olikaan. Just sitähän se "en laihdu koskaan" kääntäen on, että ei lannista itseään vaan on oman itsensä suurin tsemppari. Vaikka sulla onkin isolta kuulostavia (ja varmasti tuntuvia) ongelmia, niin jotenkin sulla on mun mielestä hyvä asenne kuitenkin. Oot myös vielä tosi nuori ja ihan ajan kuluminenkin tekee vielä monta muutosta sun asenteisiin ja tapoihin ja ihan kaikkeen. Hakeudu nyt sinne avun piiriin, niin pääset hissuksiin etenemään (muista että ensimmäinen kontakti ei oo vielä välttämättä se jonka kanssa synkkaa ja pääsee oikeasti töihin, sekin voi olla hieman mutkainen matka!). Toivon sulle kaikkea hyvää! <3

t: lainaamasi

Oi, kylläpä tämä viesti lämmitti. Kiitos kun sain mahdollisuuden avautua, en kuitenkaan ajattellut, että tuohon kukaan juuri haluaa sanoa mitään mutta sinä kerroitkin sydäntä lämmittävän näkökulmasi.

Uskon myös jossain sisälläni, että minä selviän ja pääsen näiden yli. Minä vielä olen näiden asioideni yläpuolella ja kiitollinenkin jonain päivänä.

On vain kestettävä nyt tämä aikakausi. Yritän selvitä ja välillä useammin menee tuohon mielihyvän hakemiseen mutta kun saan niitä voimia tässä kerättyä niin on kaikki mahdollisuudet sellaiseen elämään, joka on minua varten ja olen sen itse rakentanut.

Olen pirullisen paljon käynyt sisäistä keskustelua, epätoivoa, tuskaa ja huutoa, itsensä inhoa, maailmantuskaa ja mielialalääkkeitä sekä jopa itsm. yritys tuon kaiken jälkeen tuli vielä huippuna.

Sen jälkeen kun en onnistunut niin suorittamiset ja kuitenkin olen yrittänyt rauhoittua mielen tasolla. Tämä on kivikkoista mutta uskon kaiken tämän kuuluvan asiaan.

Ainoa mikä harmittaa niin on tuo yritys, silloin se tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.

No mutta, selviän. Tiedän, että meillä kaikilla on kipumme ja polkumme, täytyy vain yrittää löytää ratkaisu sisäisiin lukkoihin, jotka estävät elämästä ja saavat juuri haitallisia takapakkeja aikaan. On paha tunne kun kokee, että ei enää kasva ihmisenä, vaan mätänee sisäisesti. Ehkä kuitenkin minun on ollut pakko henkisesti luopua jostain itsestäni ja se on sattunut valtavasti ja vienyt niiden asioiden äärelle, joista haen väliaikaista lohtua ja tiedostamattomuuden tunnetta.

Ehkä pitäisi vain uskaltaa kohdata rohkeasti ja kestää se kipu. Tähän otan kuitenkin terapian, pääsen peilaamaan tunteita ja ehkä ymmärrän paremmin kokonaisuutta.

Toivottavasti löydän hyvän terapeutin, yritän löytää sellaisen jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa tunnen oloni turvalliseksi ja hän vakuuttaa minut ammattitaidollaan esim traumojen suhteen.

Kiitos edelleen. Nautinnollista kesää ja hyvää jatkoa, vaikutat empaattiselta ja vähintäänkin tunneälykkäältä ihmiseltä, oli tärkeää, että kirjoitit, lämmin halaus täältä.

Ap

Tuo taitaa olla binge eatingiä. En ole aiheen asiantuntija mutta vähän häiriöiseltä kuulostaa (itselläni siis vähän sama, mulla kyllä sitä että pidän itseäni nälässä liian pitkään jonka jälkeen syön tavallista ruokaa liikaa, ja olen perusplösö.)

Syö ravitsevaa ruokaa, niin et tunne nälkää.

Sama. Olen pienestä asti syönyt liikaa. Perhe olo turvaton ja ruoka toi turvaa ja lohdutti. Koen, että olen ahmimishäiriöinen. Olen välillä kironnut itseäni, että varmaan kuolinvuoteellakin on nälkä.

Ravitsemusterapeutti voisi osata auttaa.