Miksi yliopistossa opiskelun vaativuutta aina vähätellään?

Kun on suorittanut luonnontieteellisen koulutuksen ja seurannut läheltä humanistien koulutusta, niin vaativuudessa on aika selkeä ero.

Ehkä jossain on joku, jonka mielestä esimerkiksi matematiikka yliopistotasolla on helppoa, mutta ainakaan omalle kohdalleni sellaisia ei ole osunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin joillakin aloilla opiskelun vaativuutta on ollut pakko vähentää, koska opiskelijoiden taso heikkenee vuosi vuodelta. Itse olen opettanut yhteiskuntatieteiden opiskelijoille tilastomenetelmiä ja vaikeaa näyttää monille olevan. Toisaalta jos on liian tiukkana, opiskelijat eivät valmistu ja yliopistolta loppuvat rahat...

Siinä vaiheessa, kun sosiaalityöntekijä on kotikäynnillä päihdeongelmaisen mt-potilaan luona ja miettii kuinka häätöuhan alla oleva pelastetaan jonkun katon alle lämpimään, niin sinun tilastotieteen kurssien opeilla ei tee mitään.

Yliopisto ja työelämä on hyvin hyvin kaukana toisistaan.

Herääkin kysymys, miksi sosiaalitanttoja yms. koulutetaan yliopistossa, kun he eivät ikinä tule tuottamaan ja soveltamaan tieteellistä tietoa.

Sitten kansan syvät rivit niputtavat vakuutusmatemaatikot, lääkärit, proviisorit, fyysikot jne. samaan turhaan yliopistolaiskategoriaan noiden persoonallaan työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden, tarhantätien ja liikunnanopettajien kanssa. Toiset tarvitsevat työssään yliopistokoulutusta, toiset eivät.

Millä perusteella se korkeampi koulutus on tarpeen? Keiden koulutus on turhaan korkeakoulupohjainen? Kysytäänkö kansan syviltä riveiltä?

Oletko koskaan kuullut valituksia sosiaalityön ja lastensuojelun tilasta? Vasta 2016 tuli voimaan nimikesuoja, jolloin vain yliopistokoulutuksen saaneet sosiaalityöntekijät (tai tutkintoa opiskelevat "kandit") voivat harjoittaa ammattia. Tai edes sijaistaa. No, koko soppaa ei ole 6 vuodessa saatu pistettyä jengoilleen, mutta juurikin alan asiantuntijoiden tekemä systemaattinen suunnittelu, kehittäminen ja tutkimustiedon tuottaminen (akateemiset valmiudet) muuttaa tilannetta hiljalleen. Viranomaisvaltaa käyttävät koulutetut ammattilaiset, ei kuka vaan puoskari ilman syvällistä ymmärrystä rakenteista, laeista ja velvollisuuksista.

Kysehän ei ole vain asiakasohjauksesta, vaan huono-osaisuuteen ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttamisesta ja tämän vaikuttamisen suunnittelusta. Ennalta-ehkäisyn mahdollistamisesta. Resurssien suuntaamisesta. Tutkimustiedon tuottamisesta päättäjille ja ammattilaisille. Toki se on myös läheisesti asiakkaiden kanssa tehtävää työtä, koska vain siten muutos mahdollistuu. Sitä tehdään heille, heidän kanssa. Teoria ja tieto pohjana, valmiudet hyödyntää tietoa käytännössä sekä kyetä seuraamaan myös ajankohtaista kehitystä ja osallistua siihen.

Tunnen ihmisiä eri tieteenaloilta ja monella alalla koulutus antaa suoraan sanottuna paljon suppeammat tutkimukselliset valmiudet, jos lainkaan. Kaiken tutkimustiedon arvioinnissa myös laajempi tutkimusteoreettinen ymmärrys on plussaa, ei vain oman kirjallisuuskatsauksen laatiminen häthätään. Moni maisteri ei edes tiedä, mikä on teoreettinen viitekehys tai ole kuullutkaan vertaisarvioinnista ynnä muusta. Tutkimuksen läpinäkyvyys ja sen rajoitukset eivät ole tiedostettu asia, jolloin oma lähdekritiikkikin on mitä on. Mutta näinhän se on, ihmisillä on muiden antamia ennakkoluuloja ilman tietoa, ei mitään uutta tässäkään keskustelussa siis.

Olen opiskellut sekä luonnontieteitä & humanistisia aineita. Olisi mukavaa että näitä molempia osattaisiin arvostaa. Ehdottomasti tärkein takataskuun jäänyt oppi on oma ajattelu/ kriittinen ajattelu/ asioiden kyseenalaistaminen, siihen tyyliin että pystyt myös perustelemaan rationaalisin argumentein, minkä vuoksi olet asiasta X juuri tätä mieltä. Mielipiteetön elämä on tylsää. Vaatii hioutunutta taitoa ja diplomaattista järkähtämättömyyttä tässä öyhöttäjien todellisuudessa pysyä rauhallisen tyynenä oman hyvin perustellun tieteellisen näkemyksen takana.

Osa kursseista tuntui haastavilta, osa helpoilta.

Vähän niinkuin elämä ylämäkineen ja alamäkineen.

Osa kursseista on sinun kursseja, osassa voisit vaihtoehtoisena suoritustapana lukea mielummin vaikka sellaisen vanhanaikaisen puhelinluettelon ulkoa. Jos vain mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Jos osaa kirjoittaa esseen niin yliopistossa opiskelu on helppoa. Muutoin törmää ongelmiin.

T. Kaksi maisterin tutkintoa suorittanut

Esseen kirjoittaminen ei ole helppoa.

Mutta esimerkiksi omissa opinnoissa ei tarvinnut kirjoittaa yhtään esseetä. Laskuja, harjoitustöitä ja labratehtäviä senkin edestä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on mielestäni huono vertaus, koska lääkelaskut ovat paljon vaikeampia minulle kuin esim.teologia tai psykologia. En näe hirveästi eroa lukion ja yliopiston välillä. Kunhan oppii rakentamaan esseen, toistetaan sitä samaa kaavaa pitkään tai joskus käydään tentissä. 

Yliopiston vaikeutta voidaan vähätellä, mutta suurin ongelma on mielestäni yliopiston vaikeuden liioittelu; ihmiset eivät pääse hallinnollisista esteistä ikinä yli ja saa työn vaatimaa lappua, jos he rakentavat yliopistosta mielessään jonkun hirveän mörön ja vaikean asian. Tunnistan itsessänikin valitettavasti tätä taipumusta, koska on paljon ihmisiä, joiden intresseissä on paisutella yliopiston ihmeellisyyttä esim.siksi, että he eivät ole pärjänneet urheilussa tai taiteissa ja kaikki itseluottamus perustuu tutkintoon, joka on saatu istumalla ja kirjoittamalla. 

Tulevaisuudessa toivottavasti lukuisissa tapauksissa yliopiston paperin voi saada kaikille avoimesta tentistä, kuten yleisen kielitutkinnon paperin. 

En ole nähnyt mitään järkevää vasta-argumenttia sille, miksi tuollaista systeemiä ei perustettaisi. Eräs nilviäinen rupesi kerran nillittämään siitä, kun pääsi yhden kirjoitusvirheen takia saivartelemaan jostain tutkintojen muotoyksityiskohdasta, mutta se ei vaikuttanut perusargumenttiin mitenkään. Tällaista pikkusaivartelua ja pikkuviisastelua välillä näkee.

Lukio on sitten muuttunut paljon viimeisen parinkymmenenvuoden aikana, koska mun mielestä lukiolla ja yliopistolla oli paljonkin eroa. Alkaen siitä, että yliopisto luennoilla ei laskettu poissaoloja ja sen myötä vastuu omasta oppimisesta oli enemmän itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska yliopisto-opinnot voi olla helppoja joillekin. Suoritin tuplatutkinnon neljässä vuodessa aika vähällä opiskelulla. Tietenkin toiset joutuvat ponnistelemaan enemmän opinnoissa, en väitä että kaikille opiskelu on helppoa.

Toisille on koulukin helpompaa, kuin toisille. Olemme erilaisia oppijoita. Se, mitä minä peräänkuulutan on se, että tarkoitus on myös muokata ajatusta ja oppia. Jos yliopisto on pelkkää teknistä suorittamista, ilman ajattelua ja pohdiskelua, menee se hukkaan. Jokaisen aineen ja suorituksen tulisi muuttaa meissä jotakin. Se on oppimista. Teknisesti voi olla tosi hyvä, mutta sisältö voi silti puuttua.

Helppouden lisäksi kannattaa muistaa, että opinto-ohjelmissa on eroja esimerkiksi siinä, miten kursseja voi suorittaa. Kaikkia kursseja ei voi vain tenttiä tai suorittaa yhdellä esseellä. Jotkut kurssit saattaa kestää koko vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti kuulee ettei yliopisto vaadi kuin hyvät istumaluhakset. Ja mitäs se tarkoittaakaan. Pitkäjänteisyyttä, motivaatiota, tunnollisuutta, vuosien ajan.

Kyllä ainakin luonnontieteellisellä puolella vaadittiin nimenomaan älyä. Istumalla ja pänttäämällä ei saavuttanut mitään, piti oivaltaa.

Oivallus kuitenkiin saavutetaan istumalla ja pänttäämällä. Harvassa on ne jotka oppii matematiikkaa ilman, että itse laskevat harjoituksia.

Sivusta kommentoin, että ei kai matematiikan harjoitusten tekemistä voi pitää pänttäämisenä. Pänttääminenhän on esim. aivohermojen tai vieraan kielen sanojen ulkoa opettelua. Matematiikan tehtävät ovat ongelmanratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tulevat papit opiskelevat teologisessa "tiedekunnassa" ? Miksi eivät kunkin uskonlahkon omassa raamattukoulussa tai vastaavassa?

Miksi teologinen lainausmerkeissä? Meinaatko, että "teologisessa" voisi opiskella yleisesti uskontotieteitä, mutta papiksi pitäisi opiskella vain raamattupiirissä?

No vähän tähän suuntaan meinaan kyllä. Tosin samalla ymmärrän palkkapapiston syyt hankkiutua akateemisen sateenvarjon alaisuuteen. En kylläkään näitä syitä hyväksy.

Jos viilataan pilkkua, niin yliopistosta ei valmistu pappeja, vaan teologian maistereita. Papiksi vihitään sitten erikseen ymmärtääkseni kirkon toimesta.

Yliopistossa vaikeusaste riippuu valitusta alasta. On esim. iso ero siinä opiskeleeko lastentarhanopettajaksi vai filosofiksi. Enkä tarkoita työn määrää tunneissa, vaan ajattelun syvyyttä ja abstraktiota. Ja tällä en tarkoita myöskään sitä, etteikö lastentarhanopettajaksi opiskeleva ansaitsisi opinnoistaan ja työstään kiitosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin joillakin aloilla opiskelun vaativuutta on ollut pakko vähentää, koska opiskelijoiden taso heikkenee vuosi vuodelta. Itse olen opettanut yhteiskuntatieteiden opiskelijoille tilastomenetelmiä ja vaikeaa näyttää monille olevan. Toisaalta jos on liian tiukkana, opiskelijat eivät valmistu ja yliopistolta loppuvat rahat...

Siinä vaiheessa, kun sosiaalityöntekijä on kotikäynnillä päihdeongelmaisen mt-potilaan luona ja miettii kuinka häätöuhan alla oleva pelastetaan jonkun katon alle lämpimään, niin sinun tilastotieteen kurssien opeilla ei tee mitään.

Yliopisto ja työelämä on hyvin hyvin kaukana toisistaan.

Herääkin kysymys, miksi sosiaalitanttoja yms. koulutetaan yliopistossa, kun he eivät ikinä tule tuottamaan ja soveltamaan tieteellistä tietoa.

Sitten kansan syvät rivit niputtavat vakuutusmatemaatikot, lääkärit, proviisorit, fyysikot jne. samaan turhaan yliopistolaiskategoriaan noiden persoonallaan työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden, tarhantätien ja liikunnanopettajien kanssa. Toiset tarvitsevat työssään yliopistokoulutusta, toiset eivät.

Yliopistotutkinnot ei yleisesti valmista ammattiin, vaikka joihinkin työpaikkoihin on vaatimuksena joku tietty tutkinto. Samalla tutkinnolla voi työllistyä eri aloille julkiselle ja yksityiselle sektorille.

Vaativuus on suhteellinen käsite. Jo lukiossa itselle oli haaste saada aineeseen edes minimipituus aiheesta, mistä en olisi voinut välittää tuon taivaallista. Sen sijaan matematiikan yhtälöitä ratkoin mielelläni pelkästään aivopähkinänä. Yliopistossa olisin yhtälailla repinyt hiukset päästä, jos olisi pitänyt yrittää jaaritella kasvatus- tai oikeustieteellisistä aiheista esseitä.