***ELOISAT keskellä viikkoa (ke-to)***
Kommentit (50)
Viime yö meni ihan älyttömän hyvin. Vauvan osalta siis. Vauva nukahti joskus puoli 11 kieppeillä yöunille, heräsi syömään puoli neljä ja seuraavan kerran heräsi VASTA aamukahdeksalta. Siis aivan ruhtinaallista. Itse olen vaan aivan älyttömän väsynyt kun flunssa painaa päälle.
Kaippa tässä nyt sitten käy niin, että mä en pääse :( Tänään on ollut nimittäin pahin flunssapäivä tähän mennessä, joten en usko, että paranee huomiseen mennessä. NYYH. Jos ihmeparantuminen tapahtuisi, niin sitten tulen, mutta muutoin en. Laitan vielä huomenna aamupäivällä tänne viestiä, että miltä tuntuu. Toivon mukaan pääsisin EDES sinne marraskuun alun tapaamiseen...
TÖISTÄ: Kävin tänään taas kokoustamassa tuosta mun työprojektista. Meillä oli aika erilaiset näkemykset siitä työn lopputuloksesta. Mutta mä sitten teen kuten halutaan, vaikka osa ideoista oli mun mielestä vähän ääliömäisiä jos suoraan sanotaan. Pistin vielä paperille ne jutut mitä haluavat, joten sitten jos jälkikäteen huomaavat, että mun juttu olis toiminut paremmin, niin voin ainakin sanoa, että tein juuri niin kuin te asian halusitte tehtävän ;)
OPEMAMMA: minkä ikäisiä lapsia olet opettanut? Oletko siis erityisopettaja, vai miten se oli? Ei tarvitse täällä paljastaa jollet halua.
RIKKINÄISET RINNAT: Rintakumia voi varmaan kokeilla, ehdottomasti imuote kannattaa tarkastaa, kokeile erilaisia imetysasentoja (vauvan jalat äidin kainalossa tai vauva " istuma-asennossa" hajareisin äidin reiden päällä, äiti puolittain selällään maaten niin, että vauva syö melkein kasvot alaspäin, äiti konttausasennossa...), bepanthen-voidetta, ILMAKYLPYJÄ (puhalla ilmaa vaikka hiustenkuivaajalla), puhtaus ja kuivat nännit on myös tärkeä juttu. Joskus kai sammas vauvalla voi myös aiheuttaa tulehdusta nänniin ja silloin se ei pääse paranemaan.
En nyt muista mitä muuta piti kommentoida.
Jamssa + tytsy tänään 2kk
Pistänpäs oman lusikkani soppaan. Esikoisen kakka oli aina vihreetä sillon kun miula oli rintatulehdus :). Mutta siis ihan ok on se kakan väri. Tosin kaverini pojalta otettin joskus labrakokeita kakan värin takia, eli vähän on aina lääkäristäkin kiinni et miten tuohon reagoidaan, no labrakokeissa ei näkyny mitään.
Mie menin antaa vauvalle liikaa cuplatonia ja nyt olen täällä yltä päältä puklissa....
Olen melkein päivittäin käynyt lukemassa teidän kuulumisia, mut en oo saanu aikaseksi itse kirjottaa. Niin, aamupäivällä kirjotin piiitkät jutut ja sit ne hävis bittiavaruuteen;saa nähdä miten nyt käy...
Poika on ihanan hymyileväinen ja kovasti jokeltelee ja tykkää jumppaleluaan katsella ja ojentelee käsiään leluja kohti. Kovasti seurallinen myös, ei kauaa viihdy yksikseen. Yöt on mennyt nyt jo pidemmän aikaa tosi kivasti, alkaa nukkumaan siinä yhdeksän pintaan ja parilla-kolmella syötöllä nukkuu tonne aamu kuuteen-seitsemään, tyttö se meidät sitten herättelee niihin aikoihin. Aamupäivällä nukkuu välillä pätkittäin, välillä taas yhdet pitemmät unet (tänään esim. nukkui 9-13 välisen ajan heräten välissä vaan syömään)ja iltapäivällä vaunuissa kahdesta neljään tuntia vaihdellen. (tänään kaksi tuntia) Illalla ottaa pieniä unia kantoliinassa.
Rintamaidolla mennään edelleen, eilen neuvolassa paino oli 6700 g ja pituutta 62,1 cm.
Pidempi reissukin on takana ja matka meni mukavasti. Oltiin mun isällä pohjois-savossa, matkaa reilu 400 km, lauantaista maanantaihin. Poika nukkui kopassaan tyytyväisenä koko matkat, välissä söi pari kertaa ja vaipat vaihdettiin, ja taas nukahti. Harmittaa vaan mun isällä lasten takia, kun se polttaa sisällä, vaikkakin yhdessä huoneessa käy poltteleen mut se haju leviää koko taloon, yök:( sit vaatteet haisee kauheelle ku kotio tulee, joutuu peseen vaikka ei olis käyttänytkään. On kyllä kehittynyt tilanne parempaan suuntaan siitä kun mä olin vauva, nimittäin jo edesmennyt mummoni kertoi joskus kun olin lapsi mulle että kun olin vauva ja oltiin käymässä samaisessa paikassa (silloin siellä asui mummoni ja ukkini) ekaa kertaa syntymäni jälkeen, makasin sängyn päällä ja mummo oli kauhistellut kun oli vieraita tullut katsomaan vauvaa ja siinä tupruttelivat ympärilläni ja minä siellä savun keskellä nökötin. Sillon 70-luvun keskivaiheilla se taisi olla melko yleistä polttaa sisällä. Mulla oliki lapsena paljon korvatulehduksia...
Tytön kaksvuotisjuhlatkin oli ja meni ja taas tuli leluja paljon lisää lattioilta kerättäväksi;) Nyt odotellaan pojan ristiäisiä seuraavaksi,ne kun on viikon päästä lauantaina. Välillä elämä on yhtä juhlaa vaan!
Ja välillä taas ei...Tänään kun oltiin ulkona lasten kanssa, tyttö sai kamalat raivarit kesken hiekkalaatikkoleikkien kun ei saanut tuttia sitä halutessaan. Päätin olla antamatta periksi ja tyttö makasi maassa ja huusi ja potki minkä jaksoi, varmaan lähemmäs puoli tuntia. Yritin keksiä muuta ajateltavaa ja lopulta käytiin eteisessä vähän tuttia imemässä josko se helpottais, mut ei auttanut mikään, sama huuto alkoi kun mentiin takas ulos. Ei kun sisälle sitten ja unohdettiin kauppareissu. Tytölle tosiaan tutti tullut ihan liian tärkeäksi, söisi sitä koko ajan päivälläkin. Ennen vauvan syntymää ei syönyt kun nukkuessa, nyt yritetään pitää et ei ulkona sentään syö tutia. Taitaa olla luvassa lyhyitä ulkoilureissuja...Onko muiden parivuotiailla tätä ongelmaa??
Nyt on sen verran pitkä et taidan jatkaa toises viestissä lisää
Joulusta oli aikasemmin puhetta; Mekin ilmeisesti vietetään joulua melko kotosalla, mun äidillä voidaan käydä joulupäivänä saunomassa ja syömässä, mut aatto oltas oman perheen kesken. Viime joulu reissattiin, oltiin mun isällä jouluaatto ja joulupäivä, tokana joulupäivänä ajettiin siitä miehen vanhemmille vielä muutamaksi päiväksi. Nyt tekee mieli viettää semmonen rauhallinen joulu oman porukan kesken, omien traditioiden mukaan ja hötkyilemättä turhia. Poltella kynttilöitä, syödä hyvää ruokaa ja katsella lasten sädehtiviä silmiä...On se joulu vaan ihanaa aikaa.
Valitettavasti mekään emme pääse osallistumaan teidän tapaamiseen, sen verran monen mutkan takana asutaan kuitenki sieltä Hesasta päin katsottuna:)Mutta toivottavasti teillä jotka menette, on antoisa tapaaminen ja mukavia hetkiä.
Nyt täytyy mennä, tiedossa muutenki pitkästä aikaa tiukka ilta, nimittäin mies työreissulla ja tulee vasta perjantaina.
Emppusimppu ja " Elmo" 2 kk ja 4 pv.
Hyvä kun silmät pysyy auki. Serkun perhe kävi tänään ekaa kertaa meillä kylässä, kun ovat syyslomalla. Mukavaa oli, mutta oma projektinsa oli siivota ja leipoa ennen sitä...huoh, kaikesta selviää näköjään vaikka konstit on monet. Esim. kesken murotaikinan nyppimisen ajattelin, että loistavaa, jos Eeli nyt vaunuistaan parkaisisi, ja kuin tilauksesta korviini kantautui Wuaaaa. Koska en nyrkki taikinassa voinut jöödö vaunuja hyssyttelemään, otin kantokopan sisälle jaroikutin sitä toisella kädellä ja yritin yksikätisesti jatkaa omenapiirakan tekoa. Muistelin aikaa, jolloin mulla oli aikaa asetella omenanviipaleet kauniisti lomittain omenapiirakan päälle. Nykyään ne tulee aan viskattua siihen. Mutta maistuvaa tulee niinkin. Kun laitoin piirakan uuniin, huomasin pojan taas nukkuvan, joten vein kantokopan takaisin ulos vaunuihin.
Kuivakakusta unohdin kokonaan sulatetun voin, joka odotti hellan päällä, kun laitoin kakun uuniin...tuli todella kuivaa kakkua ;-) No ei, ihan hyvää tuli siitäkin ilman rasvaa.
Oon nyt tosi kahden vailla tuon tapaamisen kanssa. Halua tulla on valtava, mutta jotenkin hirvittää jättää täysin lapsenhoitotaidoton 70v vaari tänne kahden uhmiksen kanssa. Hyvässä lykyssä molemmat nukkuu siihen asti kun mies tulee kotiin, mutta pahassa tapauksessa kakkonen herää lyhyiden unien jälkeen, ei jatka unia, tekee kakat vaippaat ja kiukuttelee sitten täällä väsyneenä kakat housuissa pari tuntia...Isälläni ei edes ole ollut omaa kännykkää, vaan käyttää samaa äitini kanssa, mutta kuin tilauksesta olivat juuri tänään hankkineet hänellekin oman puhelimen. Päätän huomenna, mitä teen. Yhtenä hetkenä olen tulossa, koska kyllähän he nyt pienen hetken pärjää, toisella hetkellä taas näen kauhukuvia kaikesta...Tuntuu niin väärältä, että näin huono tuuri osui juuri tapaamispäivälle. Ensin mulla piti olla ihan koko päivä vapaa, kun poikien piti mennä äidilleni jopa yöksi. Sitten tuli hänelle menoja, joten yöhoito peruuntui, ja anoppini lupasi hoitaa pojat, Sitten hekin peruivat eikä mieheni saa vapaata...voi hanhi!
Nyt herättelemään Eeliä, joka jo toista päivää peräkkäin nukkuu päivän pisimmät unet näin illasta, ku yleensä ne on nukuttu 12-16 ja illalla vain pienemmät tirsat.
LILLEFILLE vielä, että pidäthän rinnat kuivina, etteivät haudu suojissa. Ja kannattaa tarkistaa, ettei vaan ole mikään sammas/sienijuttu.
Pumpuli ja pojat
Pumpuli
Meillä menee vauvan maha ihan kamalan kipeäksi limsasta. Puolen litran pullon vielä voi juoda, mutta enemmän jos alkaa litkiä, niin sitten on ihan kamalat mahakivut. Tän olen nyt testannut kolme kertaa, joten taitaa meikäläisen limpsan juominen jäädä imetyksen ajaksi.
Muuten en ole huomannut minkään ruoka-aineiden tai juomien vaikuttavan vauvaan.
Jamssa
Samma här kun jamssa, olen huomannut limsan tekevän vauvalle mahavaivoja enkä siksi ole juonutkaan pitkään aikaan lasillista enempää. Minkään muun en ole huomannut tekevän vaivoja.
Ei meinaa keritä koneelle nykyään millään...
Harmin paikka kun niin monella on tullut nyt esteitä tapaamispäivälle :( Koittakaahan nyt kipeät parannella itteänne ja lapsianne! Pumpulille vielä et nuo vanhat ihmiset saattaa usein yllättääkin siinä miten pärjäävät lasten kanssa. Pinna on yleensä jo vähän venynyt. Tykkääkö teidän pojat kuunnella kun niille luetaan? Jos varaisit vaarille pinon hyviä kirjoja joita vois pojille lukea? Tai tekevätkö legoilla jotain? Siis sellaista rauhallista tekemistä ettei pojat hoksais alkaa riehumaan. Ja kyllä ne aina paremmin malttaa istua leikkimässäkin kun aikuinen istuu seurana ja on vähän mukana. Ja onhan lapset [u]yleensä[/u] vähän vieraskoreita....
[b]mahanpuruista[/b]: Se kaali taitaa olla ainoa selkeä tähän mennessä. Kahviakin juon kaks mukillista aamuisin ja päivälläkin saatan pari kuppia hörppästä. Kyllä Toivo silti musta ihan hyvin nukkuu, varsinkin vaunuissa :) Limua en ole kyllä juonut pitkään aikaan, mut pari saunasiideriä kylläkin :/ En ole niidenkään huomannut vatsavaivoja aiheuttaneen.
Ootteko muut huomanneet että on [b]perjantaina muuttuneita liikennejärjestelyjä[/b] ainakin lahdentiellä ja jossain kehälläkin tais olla kun on Lahdessa se suurkokous jonne Putinkin on menossa. Ottakaahan selkoa reiteistä ennenkuin tulette tapaamiseen ettei tule ikäviä yllätyksiä!!
Ja taas jäi varmaan kommentoimatta tusina asiaa jotka jo kerkes unohtumaan...
Peeveli ja Toivo 7½vkoa
Aamu on alkanut taas kukonlaulun aikaan...Nelonen katselee Pikku Traktoria dvd:ltä ja kaikki muut nukkuvat.
Vimpula oli muutaman päivän aivan sekaisin rytmistään ja kovin levoton sen takia. Eilen sai sitten nukuttua oman rytminsä mukaan ja ilalla mies istui pojan kanssa sohvalla ja sanoi, että on se vaan ihanaa kun poika on taas oma itsensä. Muutos oli aivan ilmeinen. Meillä tuo arkirutiinien ylläpitäminen on tärkeää jotta homma sujuisi ja näyttää se olevan tärkeää myös lapsille. Tapaaminen on meidän kannalta ihan hyvään aikaan, poika nukkuu autossa tulomatkalla pitkät unet ja simahtaa taas autoon kun lähdetään kotiin.
PUMPULI: Meillä seitsemääkymppiä lähestyvä vaari (itsellä ollut vai yksi lapsi) pärjää aivan loistavasti kolmosen ja nelosen kanssa, taitaa pärjätä parhaiten. Hän ei ole todellakaan kovin lastehoitotaitoinen (vaipanvaihto täyttä hepreaa, mutta housuvaipoilla pärjätään...), mutta kompensoi sen leikkimällä ja lukemalla ja olemalla aidosti lasten kanssa. Meillä vaari on lasten suurin suosikki, ehdottomasti! Vaari saa lapset syömäänkin todella hyvin ja rauhoittumaan jutuillaan.Hermot ovat kuminauhaa mutta jämäkkyyttäkin löytyy jos tarve vaatii, vaarin mielestä kyllä kovin harvoin tarvetta. Pihallakin nuo touhuavat yhdessä aivan innoissaan, ovat kyllä välillä yltäpäältä mudassa. Mutta jos lapsilta kysytään niin vaarin pitäisi muuttaa meille tai käydä ainakin joka päivä!
Voi harmi kun tuo flunssa nyt jyrää ja monet joutuvat jäämään pois tapaamisesta. Tulkaahan mukaan marraskuiseen tai joulukuiseen tapaamiseen...laitan pinoon infoa tai sitten Pumpuli tekee sen kun tietää paikan jossa tavataan. Kertaan vielä että kuukausitapaamiset ovat joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, tämän vuoden puolelle 3.11. ja 1.12. Paikaksi ajateltiin vaihtelevasti esim. Sanomatalon kahvilaa tai Kampin liikekeskuksen jotain kahvilaa, muitakin sopivia ehdokkaita kannattaa miettiä kun tiedetään aina kuinka paljon on tapaamiseen tulossa. Minulle nuo keskustan paikat ovat aika jees, sillä joudun tulemaan Turusta junalla jos mies ei pääse mukaan kuskaamaan.
Jaaha sitten lähden laittamaan aamupalaa kun tuo kolmonenkin heräsi. Maidontuoksuista syyspäivää kaikille ja pikaista paranemista sairastuville!
Opemamma ja Vimpula
meillä yö ok,heräs puol 2 söi ja sitten heräs vasta 7.00!!! en kyllä osannu nukkuu ekan herätyksen jälkeen. nooh..yritin vielä nukuttaa vähän niin huutohan siitä tuli :S nyt nukkuu hetken sitterissä.
pakko pitää jotakin rytmiä ku yleensä pääsee vaunuilee 8.00-> ni ottaa siinä ekat torkut ja nytte ku tarhas oli joku syys juttu ni esikoinenki on himassa. pitkät päikit lähetään vaunuilee että jaksaa pikkanen. mä oon tullu siihen tulokseen et ton luonne on sellanen ettei taho nukkuu muuten ku hirveen huudon jälkeen. illat menee hyvin nukahtamisen suhteen.
jooh..mitähän muuta mulla oli en nyt muista mutta palailen taas..:)
k.h.p ja möhnis 6vkoa+1pvä
ps.joo niin ens vkonloppuna ois ristiäiset :) muutettiin nimi ja mummot luulee et tästä tulee se kiia maria joka eka piti laittaa...;)
Voi vietävä tuota flunssaa, joka näyttää iskeneen nyt yhdelle sun toiselle! Meilläkin on juuri flunssa selätetty ja tiedän ettei mikään ole kurjempaa kuin pienen vauvan nuha, kun ilma ei kulje ja saa miettiä millä putket saadaan taas auki. Toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin pääsee tapaamiseen, me ollaan ainakin vielä tulossa *koputtaa puuta*
Viime yö meni ihan loistavasti, pikkuherra meni nukkumaan klo 21 ja heräsi syömään 4.30 ja seuraavan kerran aamulla seitsemän jälkeen kun oli reppana valunut kapalonsa sisälle ja peitto oli naamalla. En tiedä kauanko muuten olisi vedellyt hirsareita:)
Vatsanpuruista: minä en ole huomannut, että mikään tietty ruoka-aine aiheuttaisi vatsanväänteitä, mutta ehkä en ole vain tarkastellut asiaa kovin hyvin. Vauva tuntuu olevan muutenkin perustyytyväinen ja itkee vain harvoin.
Eilen tulikin pikkumiehellä 3kk täyteen ja tänään mennään neuvolaan saamaan ensimmäinen rokote. Tulen myöhemmin ilmoittelemaan miten koetuksesta selvittiin ja paljonko meillä on kasvettu.
Pantoufle
Huomenta,
Me oltiin muuten eilen kampissa ja siellä on muuten lastenhoitoa 2 euroa tunnilta taisi olla. Itse tuli vaan vauvalassa poikettua. Bebes liikkeessäkin oli joku imetystukiviikko meneilään. Kävin sit ostaa yhden boobs paidan lentokonereissuja ja muutakin varten.
Vähän jo innostunut olo huomisesta tapaamisesta:)
Tänään lhdetään vielä suhaamaan Mäntsälään asti kaveria tapaamaan.
Hei meidän joulutapaaminen onkin sitten vauvojen pikkujoulut kun kerran on joulukuukin sitten. Parantukaapas pian flunssaiset!
Pia ja tyttö 2,5kk
Ei tämä flunssa ota parantuakseen. Jään siis pois huomisesta tapaamisesta. Todella masentavaa.
Pitäkää hauskaa ja toivottavasti tapaamme marraskuun alussa kuitenkin.
Jamssa + tyttö 2kk
että moni on joutunut perumaan tulonsa tapaamiseen. Olin niin odottanut teitä kaikkia näkeväni! Meidän jatkotulemisista kun en niin osaa sanua. Mutta kiva, kun kuitenkin moni pääsee tapaamiseen. Teitä on mukava nähdä, HUOMENNA JO! :D (ellei taivas putua sillävälin niskaan)
miten teillä nukutaan/nukuttiin tän ikäsenä päikkäreitä?? tyttö on nytten 6vkoa ja 1pvän
tuntuu että vetelee pätkäunia ja marisee sitten kun on väsyny,nyt nukkuu vaunuissa pihalla,mut tulihan sinne pari yöntimppaa meluu :@
nukkus ees sen 2h putkeen ni jaksais taistella joteski. kun tuo nukku 10.05-10.30 yhet unet (heräs 7.00) sitten nyt nukkus ne pitkät unet ku haetaan yleensä siskoo eskarista ja sitte illasta ottaa muutamat nokkaunet (5-max 30min) riittääköhän ne ton ikäselle? nukkuu yöt kummiskin hyvin.. viime yö 21.00 nukahti ja heräs 1.30 söi ja sitte heräs 7.00
K.H.P. Meillä nukkuu päiväunet hieman miten sattuu. Nyt on nukkunut tunnin verran sitterissä, mutta yleensä ei päivällä nuku kuin pari puolen tunnin pätkää...jos sitäkään kunnolla. Meillä ei ole parvekevaunuja, joten ulkona ei olla nukuttu. Paitsi kävelylenkillä...jos älyää vaunuihin nukahtaa! Toivoisin pidempää päiväunta..vaikka itse en kummiskaan nuku silloin, kun on aina hinku koneelle ja tehdä muuta.
Yö meni suht ok. Nukkumaan 24.00...heräs puol viis...söi ja nukkui puol seiskaan. Söi ja nukahti. Nukkui vielä neuvolaan asti (8:40) ja sielläkin oli sitten uninen ja söi vasta 9:15 siellä. Kotona nukuttiin taas pari tuntii...ja nyt toiset unet menossa. Paitsi, että heräilee jo! Ens yönä kokeilen kapaloa...vaikka luulen, että se ei tykkää.
Poika painaa nyt 5020g ja on 57cm pitkä. Hattu 40cm. Menee kuulemma kasvukäyrien mukaan. Yrittivät taas udella maidon määrää...sanoin vain, että 80-100ml sillon tällön... Jälkitarkastus samalla ja kaikki kunnossa!
T: Pia ja Vempula 6vk 3pv
kuis tein illat menee kun nukkuu kanssa huonosti?
meillä toi möhnis oli 5vkosena 5380g ja 56,1cm ja nyt oon seurannu niin syö sen 80-100ml yleensä juo 90ml pidän sen 2h ainaski väliä. saa nähä mikä jättiläinen toi on,menee kuulema + käyrillä :S mikään ei oo neuvolassa hyvä.esikoisesta valitettiin et liian vähän tulee painoa ja nytte valitetaan päin vastoin :S
nyt pitää taas mennä,ärsyttää ku kaikki pitää tehä nopee ku toi nukkuu. on nukkunu nyt sen 2h..
Illat on aika rankkoja, kun poika alkaa siinä kymmenen aikaan kiukutella väsymystä ja ei meinaa nukahtaa...syötän ja vaihdan yleensä vaipan tähän aikaan ja tuntuu haluavan vain seurustella! Ääntelee ja nauraa ja silmät lupsuvat väsymystä. Kun on syönyt niin näyttää nukkuvan, mutta sängyssä herää ja kitisee. Melkeen joka ilta menee kahteentoista ja jännitän iltoja ihan sikana! Sen jälkeen sitten sujuu yö rauhallisesti nukkuen ja syöttäen.
Tänään neuvolassa kyselivät ihan kauheesti kaikkee ja vastailin ympäripyöreitä...Painon suhteen...kyllä se tasaantuu, kun saa jalat alleen luulen minä! En jaksa enää niiden neuvoja niin vakavasti. Anna sille maitoa aina kun on nälkä. Varmaan on rauhallisempikin, kun ei pidetä nälässä. Olen tästä ainakin huomannut.
Pia ja Vempula
niimpä,ehkä se aika raja on masuvaivoja aatellen vaan.
meillä kanssa illat on sellasta että jännitän sitä nukuttamista että tuleeko huuto jne.. mä alan nukuttaa tota jo 20.00 jälkeen ku syötän jne..mut eilen se vaan nauro kun vein tuttia ja teki kakat. kannattaa sitä kapaloo muutes koklaa mä kapaloin jos alkaa olee muutenki väsyny ja ei malta sylissä olla ihmisiks ni nappaan kapaloon ja hyssytän ni nukahtaa ees pikkaseks aikaa sylkkyyn. ja sitte muuteski se ei herää vaikka laskee sänkyyn ku ei tuu sitä lämpötila heittelyy ja kun kädet ei osu mihkään jne..:) meillä on toiminu ja yöks en paa ku vaipan ku tuntuu et on hikinen muutenki. meillä makkarissa 26-27 astetta vaikka patterit kiinni :S siks toi voi olla kanssa tollanen kitisevä ku meillä on olkkarissakin 25 astetta. toiv. saadaan muutosta. oon valittanu kyllä ;)
Kysyin asiaa tänään neuvolan tädiltä ja hänen mukaansa on täysin normaalia että ulosteen joukossa voi olla vihreää, limamaista " klönttiä" . Liittyy vaavin suoliston kehitykseen ja siihen miten maito siellä missäkin kehitysvaiheessa pilkkoutuu ja muuttaa muotoaan. Ei siis syytä huoleen.
Tämä oli siis yhden ammattilaisen näkemys asiasta.