Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

No kyllä minun läheiseni ainakin vannoo miehen ihanuuden piikkiin vieläkin. Takertuu jokaiseen pieneen eleeseen, joka on muiden mielestä tavanomainen osoituksena tästä ihanuudesta. Esim. kun mies tuli hakemaan hänet ajoissa meiltä, ei siis myöhästynyt, niin hymisteli, että näin se minä olen tärkeä, että ajoissa tullaan. Tämmöistä on koko ajan. Jos tuosta ero ikinä tulee ja läheinen alkaa miehen näkemään niiden lasien läpi kuin vaikka minä, niin varmaan on samankaltaiset olot kuin aplla, eli että miten ihmeessä olen voinut ajatella noin.

Minusta ihan perusjuttu. Ja käsittämätön, jos kokemusta näistä ei ole, sen ymmärrän.

Koko ajanhan itsellä on juuri tämä epäuskoinen ja -toivonen fiilis, että pakkohan sun on nähdä. Mutta kun ei ole. Sehän tuossa on kuten yksi sanoikin, että sairastuu se toinenkin siinä vieressä.

Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää tasan millaista toisten liitossa/suhteessa on. Jos on tyytyväinen niin mitä se muille kuuluu. Ennemminkin ikävää on se, kun tuomitaan/vähätellään sitä eroa haluavaa/ottavaa. Ei kuitenkaan kenenkään tarvitse avautua muille liitossaan kipeistä kokemuksistaan.

Onhan niitä tyytyjiä miehissä ja naisissa. Kunhan vaan on se parisuhde. Talous ym.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minun läheiseni ainakin vannoo miehen ihanuuden piikkiin vieläkin. Takertuu jokaiseen pieneen eleeseen, joka on muiden mielestä tavanomainen osoituksena tästä ihanuudesta. Esim. kun mies tuli hakemaan hänet ajoissa meiltä, ei siis myöhästynyt, niin hymisteli, että näin se minä olen tärkeä, että ajoissa tullaan. Tämmöistä on koko ajan. Jos tuosta ero ikinä tulee ja läheinen alkaa miehen näkemään niiden lasien läpi kuin vaikka minä, niin varmaan on samankaltaiset olot kuin aplla, eli että miten ihmeessä olen voinut ajatella noin.

Minusta ihan perusjuttu. Ja käsittämätön, jos kokemusta näistä ei ole, sen ymmärrän.

Koko ajanhan itsellä on juuri tämä epäuskoinen ja -toivonen fiilis, että pakkohan sun on nähdä. Mutta kun ei ole. Sehän tuossa on kuten yksi sanoikin, että sairastuu se toinenkin siinä vieressä.

 

Minulla on kyllä kokemusta suhteesta narsistin kanssa, ei ole käsittämätöntä. Kyllä minä näin myös ne miehen huonot puolet ja käytöksen. Vaikka elin pitkään niin, että toivoin niiden hyvien aikojen ja sen alkuajan ihmisen olevan totta ja tämä toinen narsistinen puoli jotenkin parannettavissa. Pystyin kyllä puhumaan muillekin, että mies oli ailahtelevainen ja ennakoimaton jne. Vaikka olin edelleen kiintynyt ja rakastunutkin mieheeni en kieltänyt, ettei kaikki ole ok. 

Koska aloittaja nyt avasi itse tämän ketjun olisi luullut edes jotain tuontyyppistä mainitsevan kuitenkin täällä tuntemattomille ihmisille. Ymmärrän, ettei kaikki halua tutuilleen välttämättä puhua, mutta jossain terapiassa tai tämänkaltaisessa ketjussa kyllä. 

 

Yleensä narsistisessa suhteessa pitempään elänyt näkee huonot asiat kyllä, mutta haluaa takertua niihin hyviin jollei ole valmis eroamaan. Mutta se ei tarkoita, että silti olisi sokea kumppanin käytökselle. Ja sopivassa tilanteessa ne myöskin pystyy tuomaan julki. Totta on sekin, että vasta jälkeenpäin näkee sen koko tilanteen ja toivottoman yrityksensä yrittää muuttaa toista. 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Kansainvälisesti narsistien esiintyvyys väestössä on noin 0,51 %.

Älkää hyvä ihmiset käyttäkö tätä narsisti sanaa minään muotisanana.

Jos ero on tullut, ei tarkoita että miehesi on narsisti. Nyt valoja päälle!

0,51% suomalaisista tarkoittaa lähes 30 000.

On mielestäni varsin yleistä, eikä liity varsinaisesti narsismiin, että jos on suhteessa, jossa on isoja ongelmia, mutta pitää suhteen jatkoa vielä mahdollisena ja toivoo sitä, niin silloin moni ei halua välttämättä kertoa liikaa ikävyyksiä puolisostaan ja suhteesta, sen varalta, jos päätyvät jatkamaan. On aika tavallista haluta ikäänkuin suojella suhdetta ja toista näin. 

Itse en myöskään koe ap:n antaneen alussakaan ymmärtää, ettei miehellä olisi huonoja puolia. Ja tulihan niitä miehen huolestuttavalta kuulostavia toimia ja vikoja ainakin omiin silmiini esiin jo siellä ekallakin sivulla jo, kuten nähdäkseni monella muullakin, ihan normaalin kerronnan yhteydessä.

Minusta on tullut myös esiin pitkän kaavan kautta sekin, että ap:llä on kestänyt koko todellisuus ja kokonaisuus kaikessa karuudessaan ymmärtää, hahmottaa ja koota hyvän tovin ja loksautella palasia pidempäänkin paikoilleen. Ja itsensä loksautella paikoilleen myöskin. On ollut pitkä prosessi.

Ja sehän nyt sitten muutenkin vaihtelee ihmisestä riippuen, mitä asioita, kuinka paljon, missä, milloin ja kenelle, haluaa jakaa. 

Vierailija kirjoitti:

En ole nyt puolella enkä vastaan kumpaankaan ap:n tarinassa. Mutta hieman minua, ehkä sitten muitakin, hämäsi ketjun alussa, kun ap näki miehensä niin "ihanana". Kun oli kuitenkin useampi lapsi niin mikään ihan tuore suhde ei ollut kyseessä. Yleensähän tässä vaiheessa marsisti on jo näyttänyt karvansa. Siinä vaiheessahan kuvio on niin, että vaikka ei haluaisikaan erota ja tilananne on hämmentävä, niin kuitenkin näkee ja kertoo heti alkumetreillä niistä kumppanin ikävistäkin piirteistä. Vaikka narsisti on kaasuvalottanut ja manipuloinut niin on ihan pakko olla silti tietoinen, että vaikka ei itse halua tai pääse irrottautumaan, ettei mies todellakaan ole niin ihana. Miehellä niitä huonoja puolia ap:n mukaan ei ollut. Ne ilmestyivät vasta kun ero sitten lopulta, oliko miehen toimesta, konkretisoitui ja uusi nainen julkistettiin. 

Tätä kautta ymmärrän, että tämä alkutarinan luonnehdinta ja sitten muuttuessa muuksi jotenkin hämärtää,

Minä mietin ihan samaa silloin, että näkemys miehestä muuttui nopeasti kun ero toteutui.  Oma mies erosi, en sano narsistisesta, mutta vahvasti manipuloivasta naisesta aikoinaan kun olimme vasta työtovereita. Kyllä hän kertoi mulle näistä ikävistä puolistakin, aluksi vähän huumorin kautta, sitten jo luottamuksellisemmin. Toisaalta hän myös puolusteli ja vähätteli naisen toimintaa. Se oli sellaista ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista. Mutta ei hänen näkemyksensä muuttunut eron tultua todeksi. 

Nainen  taas ylisti ikuista rakkauttaan,  suhdetta ja miestä, kunnes mies todella lähti. Sen jälkeen hän oivalsi että mies on narsisti ja suhde kaikinpuolin epätasa-arvoinen ja huonoin 7 vuotta hänen elämässään. Pari kertaa koitti vielä kuitenkin vedota yhteenpaluun toivossa kunnes katkaisi lopullisesti välit.

"Minä mietin ihan samaa silloin, että näkemys miehestä muuttui nopeasti kun ero toteutui.  Oma mies erosi, en sano narsistisesta, mutta vahvasti manipuloivasta naisesta aikoinaan kun olimme vasta työtovereita. Kyllä hän kertoi mulle näistä ikävistä puolistakin, aluksi vähän huumorin kautta, sitten jo luottamuksellisemmin. Toisaalta hän myös puolusteli ja vähätteli naisen toimintaa. Se oli sellaista ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista. Mutta ei hänen näkemyksensä muuttunut eron tultua todeksi. 

Nainen  taas ylisti ikuista rakkauttaan,  suhdetta ja miestä, kunnes mies todella lähti. Sen jälkeen hän oivalsi että mies on narsisti ja suhde kaikinpuolin epätasa-arvoinen ja huonoin 7 vuotta hänen elämässään. Pari kertaa koitti vielä kuitenkin vedota yhteenpaluun toivossa kunnes katkaisi lopullisesti välit."

Minusta aika ristiriitaisia tunteita myös ap:llä alussa jo. Ja esiin tulee miehen ikävääkin toimintaa ja luonnetta. Ei omaan silmääni myöskään ihan mitään miehen suitsutusta.

Ks. Ote ekan sivun keskustelusta alla. Ap on kertonut, että on ehdottanut miehen rakkauden loppumisen ja erohaujen ilmaisun jälkeen, että muuttaisivat eri huoneisiin, mutta mies ei sitä halunnut. Seksiä vielä on.

- "Miten pystyt tuohon (seksiin), jos hän on sanonut, ettei enää rakasta ja haluaa pois?" 

-  Ap: "En tiedä. Välillä ihan ok. Ja välillä tulee todella paha olla ja käytetty olo. Tiedän, että mies on niin läheisyyden kipeä, että hänelle on oikeastaan se ja sama kuka olisi vieressä, kunhan joku on lähellä ja kainalossa ja sitä seksiä saatavilla.
Kait tämä on jotain itsensä kiduttamista. Ja kun kieltäydyn, hän vuosien kokemuksella tietää miten saa minut syttymään, enkä lopulta enää heikkona pysyy sanomaan ei. Ja sitten itken yksin jälkikäteen."

Haastan sinutkin lukemaan aloituksen ja ekan sivun kommentoinnin uudestaan, ja kerro sitten millainen kuva suhteen (ja perheen) dynamiikasta sinulle piirtyy? Kumpi vaikuttaa hallitsevalta ja kontrolloivalta, ja kumpi alistuu, mukautuu ja elää hämmennyksessä ja epätietoisuudessa? Bongaatko merkkejä siitä, että toinen hyväksikäyttää ja alentaa toista, kumpi? Muita huomioita?

Oho, lainaukset heitti ihan viksalleen edellisessä viestissä, koitan laittaa paremmin uudestaan.

"Minä mietin ihan samaa silloin, että näkemys miehestä muuttui nopeasti kun ero toteutui.  Oma mies erosi, en sano narsistisesta, mutta vahvasti manipuloivasta naisesta aikoinaan kun olimme vasta työtovereita. Kyllä hän kertoi mulle näistä ikävistä puolistakin, aluksi vähän huumorin kautta, sitten jo luottamuksellisemmin. Toisaalta hän myös puolusteli ja vähätteli naisen toimintaa. Se oli sellaista ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista. Mutta ei hänen näkemyksensä muuttunut eron tultua todeksi. 

Nainen  taas ylisti ikuista rakkauttaan,  suhdetta ja miestä, kunnes mies todella lähti. Sen jälkeen hän oivalsi että mies on narsisti ja suhde kaikinpuolin epätasa-arvoinen ja huonoin 7 vuotta hänen elämässään. Pari kertaa koitti vielä kuitenkin vedota yhteenpaluun toivossa kunnes katkaisi lopullisesti välit."

Minusta aika ristiriitaisia tunteita myös ap:llä alussa jo. Ja tuo esiin miehen ikävääkin toimintaa ja luonnetta. Ei omaan silmääni myöskään ihan mitään miehen suitsutusta.

Ks. Ote ekan sivun keskustelusta alla. Ap on kertonut, että on ehdottanut miehen rakkauden loppumisen ja erohaujen ilmaisun jälkeen, että muuttaisivat eri huoneisiin, mutta mies ei sitä halunnut. Seksiä vielä on:

- "Miten pystyt tuohon (seksiin), jos hän on sanonut, ettei enää rakasta ja haluaa pois?"

- Ap: "En tiedä. Välillä ihan ok. Ja välillä tulee todella paha olla ja käytetty olo. Tiedän, että mies on niin läheisyyden kipeä, että hänelle on oikeastaan se ja sama kuka olisi vieressä, kunhan joku on lähellä ja kainalossa ja sitä seksiä saatavilla.
Kait tämä on jotain itsensä kiduttamista. Ja kun kieltäydyn, hän vuosien kokemuksella tietää miten saa minut syttymään, enkä lopulta enää heikkona pysyy sanomaan ei. Ja sitten itken yksin jälkikäteen."

Haastan sinut lukemaan aloituksen ja ekan sivun kommentoinnin uudestaan, ja kerro sitten millainen kuva suhteen (ja perheen) dynamiikasta sinulle piirtyy? Kumpi vaikuttaa hallitsevalta ja kontrolloivalta, ja kumpi alistuu, mukautuu ja elää hämmennyksessä ja epätietoisuudessa? Bongaatko merkkejä siitä, että toinen hyväksikäyttää ja alentaa toista, kumpi? Muita huomioita?

Ei tuossa aloittajan kuviossa ole mies pelkästään läheisyydenkipeä.  Kyllä monessa kommentissa tulee esiin, että myös aloittaja haluaa olla miehen lähellä ja seksiä. Siksi ei myös eri makuuhuonetta. Myös sanoo rakastavansa ja toivovansa suhteen palaavan takaisin entiseksi. (miehen peruvan eropäätöksensä esimerkiksi). 

En sano, että aloittaja ja miehensä ovat mitenkään poikkeuksia näissä vastaavissa tarinoissa. Näinhän se monesti menee hyvin monilla. Kunnes jompikumpi tekee konkreettisen eropäätöksen. Sen jälkeen suhteen dynamiikka ja tunnetasot muuttuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa aloittajan kuviossa ole mies pelkästään läheisyydenkipeä.  Kyllä monessa kommentissa tulee esiin, että myös aloittaja haluaa olla miehen lähellä ja seksiä. Siksi ei myös eri makuuhuonetta. Myös sanoo rakastavansa ja toivovansa suhteen palaavan takaisin entiseksi. (miehen peruvan eropäätöksensä esimerkiksi). 

En sano, että aloittaja ja miehensä ovat mitenkään poikkeuksia näissä vastaavissa tarinoissa. Näinhän se monesti menee hyvin monilla. Kunnes jompikumpi tekee konkreettisen eropäätöksen. Sen jälkeen suhteen dynamiikka ja tunnetasot muuttuvat. 

Jos tuollainen kuin ap:n eroajat ja varsinkin miehen toiminta silloin ja jatkossa, on susta normimeininkiä, niin hrrr.....

Minä haluan ainakin pysyä tuollaisista "normaaleista" suhteista ja "normaaleista" eroista ainakin hyvin, hyvin, hyvin kaukana.

Jos tuollainen kuin ap:n eroajat ja varsinkin miehen toiminta silloin ja jatkossa on susta normimeininkiä, niin hrrr.....

Minä haluan ainakin pysyä tuollaisista "normaaleista" suhteista ja "normaaleista" eroista ainakin hyvin, hyvin, hyvin kaukana.

Kuten sanoin, oli jonkun mielestä normaalia tai ei, vastaavantyyppisiä tarinoita on hyvin paljon. Esimerkiksi juuri, että seksiä on loppuun saakka, jopa vielä eron jälkeenkin monilla. Joko keinona yrittää pitää tietoisesti toisesta kiinni tai sitten vain molemmilla tai toisella läheisyydenkaipuu ja tottumus yhteiseen seksiin. Irtipäästäminen toisesta ja oma irtipääseminen, usein monet eri versiot siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa aloittajan kuviossa ole mies pelkästään läheisyydenkipeä.  Kyllä monessa kommentissa tulee esiin, että myös aloittaja haluaa olla miehen lähellä ja seksiä. Siksi ei myös eri makuuhuonetta. Myös sanoo rakastavansa ja toivovansa suhteen palaavan takaisin entiseksi. (miehen peruvan eropäätöksensä esimerkiksi). 

En sano, että aloittaja ja miehensä ovat mitenkään poikkeuksia näissä vastaavissa tarinoissa. Näinhän se monesti menee hyvin monilla. Kunnes jompikumpi tekee konkreettisen eropäätöksen. Sen jälkeen suhteen dynamiikka ja tunnetasot muuttuvat. 

 

Minä ajattelin ettei aloittaja halunnut eri makkareita koska niin kauan kun on läheisyyttä on vielä toivoa.  Eri sänkyihin siirtyminen olisi merkinnyt myöntymistä eroon, eikä hän ollut siihen vielä valmis. Eihän se välttämättä kovin loogista ole se käyttäytyminen kun ero ja koko elämän muuttuminen pelottaa.

Kun itse olin jo miehen kanssa sopinut erosta ja hänellä oli jo uusi tyttökaverikin, heräsin yhtenä yönä kun hän oli tullut huoneeseeni ja yritti kosketella. Tilanne ei tehnyt kummallekaan kunniaa ja hän pyysikin seuraavana aamuna anteeksi.  Oli ottanut yksin olohuoneessa vähän viskiä ja tullut jotenkin sentimentaaliseksi. Kuvitellut että ehkä voisi vielä yrittää. Tajusi itsekin kyllä selvittyään kuinka absurdi ajatus se oli, että seksi korjaisi vuosien aikana kehittyneen etäisyyden. 

Vierailija kirjoitti:

"Minä mietin ihan samaa silloin, että näkemys miehestä muuttui nopeasti kun ero toteutui.  Oma mies erosi, en sano narsistisesta, mutta vahvasti manipuloivasta naisesta aikoinaan kun olimme vasta työtovereita. Kyllä hän kertoi mulle näistä ikävistä puolistakin, aluksi vähän huumorin kautta, sitten jo luottamuksellisemmin. Toisaalta hän myös puolusteli ja vähätteli naisen toimintaa. Se oli sellaista ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista. Mutta ei hänen näkemyksensä muuttunut eron tultua todeksi. 

Nainen  taas ylisti ikuista rakkauttaan,  suhdetta ja miestä, kunnes mies todella lähti. Sen jälkeen hän oivalsi että mies on narsisti ja suhde kaikinpuolin epätasa-arvoinen ja huonoin 7 vuotta hänen elämässään. Pari kertaa koitti vielä kuitenkin vedota yhteenpaluun toivossa kunnes katkaisi lopullisesti välit."

 

Minusta aika ristiriitaisia tunteita myös ap:llä alussa jo. Ja tuo esiin miehen

Sanon lyhyesti että eroa tekevä lähtökohtaisesti hallitsee tilannetta aina ja eron torjuva joutuu alistumaan tilanteessa tavalla tai toisella. Ei siihen mitään narsismia tarvita. Sen joka ei halua on aina helpompi hallita tilannetta kuin sen joka haluaa. Vähän kuin parisuhde jossa toinen haluaa seksiä ja toinen ei, kumpi on tilanteessa niskan päällä? Tai kun toinen haluaa pitää kämpän siistinä ja toinen vähät välittää. Sitten on tietysti näitä parisuhteiden pitkään kehittyneitä dynamiikkoja missä yksi ei halua enää jatkaa parisuhdetta mutta toinen onnistuu silti yhä päättämään että suhdehan muuten jatkuu. Niissä voi monesti jo puhua vaikka narsistista ja hänen kumppanistaan läheisriippuvasta.

Kuten sanoin, oli jonkun mielestä normaalia tai ei, vastaavantyyppisiä tarinoita on hyvin paljon. Esimerkiksi juuri, että seksiä on loppuun saakka, jopa vielä eron jälkeenkin monilla. Joko keinona yrittää pitää tietoisesti toisesta kiinni tai sitten vain molemmilla tai toisella läheisyydenkaipuu ja tottumus yhteiseen seksiin. Irtipäästäminen toisesta ja oma irtipääseminen, usein monet eri versiot siitä. 

Kun oli kyse kuitenkin ap:n suhteesta ja erosta, niin pääpointit siitä on tainnut sulla mennä nyt kuitenkin autuaasti ohi. Tai et ole ketjua juuri lukenut. Jos tässä nyt yhtäkkiä puhutaan jostain läheisyydenkaipuusta jonain päällimmäisenä asiana, eikä esimerkiksi miehen henkisestä väkivallasta, kontrolloinnista, manipuoinnista, lapsista vieraannuttamisesta tai narsistisesta käytöksestä.

Mutta ymmärrän, jos kokemusta, tietoa ja näkemystä noista asioista ei ole, niin ei ehkä tunnista ja voi mennä ohi. Mutta sitten, jos itse pitää tuollaista kaikkea mainitsemaani oikeasti ja ajatuksen kanssa normaalina käytöksenä, niin se on kyllä aika huolestuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

"Minä mietin ihan samaa silloin, että näkemys miehestä muuttui nopeasti kun ero toteutui.  Oma mies erosi, en sano narsistisesta, mutta vahvasti manipuloivasta naisesta aikoinaan kun olimme vasta työtovereita. Kyllä hän kertoi mulle näistä ikävistä puolistakin, aluksi vähän huumorin kautta, sitten jo luottamuksellisemmin. Toisaalta hän myös puolusteli ja vähätteli naisen toimintaa. Se oli sellaista ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista. Mutta ei hänen näkemyksensä muuttunut eron tultua todeksi. 

Nainen  taas ylisti ikuista rakkauttaan,  suhdetta ja miestä, kunnes mies todella lähti. Sen jälkeen hän oivalsi että mies on narsisti ja suhde kaikinpuolin epätasa-arvoinen ja huonoin 7 vuotta hänen elämässään. Pari kertaa koitti vielä kuitenkin vedota yhteenpaluun toivossa kunnes katkaisi lopullisesti välit."

 

Minusta aika ristiriitaisia tunteita myös ap:llä alussa jo. Ja tuo esiin miehen

Mulle piirtyi hyvin vahvasti alusta asti kuva miehestä joka haluaa vapautensa, mutta ei ole valmis maksamaan sen hintaa: syyllisyyttä, kodin ja perheen menetystä, kenties taloudellisia menetyksiä.. Ja sitten kiukuttelee siinä harmistuneena kun ei palaset vain loksahtele paikoilleen. Eli ts vaimo ei ymmärrä poistua vähin äänin ja antaa miehen kokeilla vapauttaan ilman seurauksia. En havainnut narsismia vaan havaitsin epäkypsyyttä ja pelkoa. Ja läheisriippuva vaimo oli sitten se toinen puolikas joka näppäili juuri niitä kipeitä kohtia, siis herätti syyllisyyttä, huolta, tunnetta että pitäisi ottaa vapaudenhuumassaan myös kumppani huomioon. Jos ap olisi sanonut että ok erotaan vaan, saat niin paljon aikaa kuin haluat, minä ja lapset ollaan joka toinen viikko isovanhemmilla, olisi mies ollut luultavasti tyylikkäin ja huomaavaisin eroaja ihmiskunnan historiassa. Ja ylistäisi exäänsä nyt uudelle naisystävälleen. Perus ihmisluonnon omanapaisuutta ja sokeutta toisen tunteille.

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, oli jonkun mielestä normaalia tai ei, vastaavantyyppisiä tarinoita on hyvin paljon. Esimerkiksi juuri, että seksiä on loppuun saakka, jopa vielä eron jälkeenkin monilla. Joko keinona yrittää pitää tietoisesti toisesta kiinni tai sitten vain molemmilla tai toisella läheisyydenkaipuu ja tottumus yhteiseen seksiin. Irtipäästäminen toisesta ja oma irtipääseminen, usein monet eri versiot siitä. 

 

Kun oli kyse kuitenkin ap:n suhteesta ja erosta, niin pääpointit siitä on tainnut sulla mennä nyt kuitenkin autuaasti ohi. Tai et ole ketjua juuri lukenut. Jos tässä nyt yhtäkkiä puhutaan jostain läheisyydenkaipuusta jonain päällimmäisenä asiana, eikä esimerkiksi miehen henkisestä väkivallasta, kontrolloinnista, manipuoinnista, lapsista vieraannuttamisesta tai narsistisesta käytöksestä.

Mutta ymmärrän, jos kokemusta, tietoa ja näkemystä noista asioista ei ole, niin ei ehkä tunnista ja voi mennä ohi. Mut

Sen verran asetun nyt puolustamaan toisen kirjoittajan näkemystä että nuo vieraannuttamiset ym loukkaamiset tapahtui vasta kun välit olivat menneet jo huonoksi.  Alussa kaikki oli vielä sillä tavalla hyvin että ap olisi halunnut jatkaa yhteiseloa. On tyypillistä että suht sopuisat välit menee ilmiriidaksi erossa, eikä eron jälkeen olla enää toisilleen sama ihminen kuin siihen asti, vaan kilpailija ja jopa vihollinen.  Harmihan se on, miksi ei voi huonoa oloaan suhteessa tuoda ajoissa esille ja keskustella tietä eroon.  Miksi se menee riitelyksi.

Mulle piirtyi hyvin vahvasti alusta asti kuva miehestä joka haluaa vapautensa, mutta ei ole valmis maksamaan sen hintaa: syyllisyyttä, kodin ja perheen menetystä, kenties taloudellisia menetyksiä.. Ja sitten kiukuttelee siinä harmistuneena kun ei palaset vain loksahtele paikoilleen. Eli ts vaimo ei ymmärrä poistua vähin äänin ja antaa miehen kokeilla vapauttaan ilman seurauksia. En havainnut narsismia vaan havaitsin epäkypsyyttä ja pelkoa. Ja läheisriippuva vaimo oli sitten se toinen puolikas joka näppäili juuri niitä kipeitä kohtia, siis herätti syyllisyyttä, huolta, tunnetta että pitäisi ottaa vapaudenhuumassaan myös kumppani huomioon. Jos ap olisi sanonut että ok erotaan vaan, saat niin paljon aikaa kuin haluat, minä ja lapset ollaan joka toinen viikko isovanhemmilla, olisi mies ollut luultavasti tyylikkäin ja huomaavaisin eroaja ihmiskunnan historiassa. Ja ylistäisi exäänsä nyt uudelle naisystävälleen. Perus ihmisluonnon omanapaisuutta ja sokeutta toisen tunteille.

Mitähän sekalaista sepustusta oikein selität. 

Ja tietenki tämä vain - pelkäävä ja vähän epäkypsä -  mies nytkin vain pelkää epäkypsästi sitä, että mahdollistaisi ap:lle normaalin suhteen lastensa kanssa ja lopettaisi viimein henkisen väkivallan, vieraannuttamisen ja manipuoinnin. Jos joku kutsuu tuota vakavalla naamalla todella epäkypsyydeksi, niin sitten joo....

Vaikka ap olisi seisonut päällään kuusen latvassa, niin se ei olisi miehen luonteeseen (ja luonnevikaan) auttanut yhtään mitään.