Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

"Ihmissuhteet avioidaan pääosin sillä perustein, mitä toinen voi minulle antaa, (vs. mitä yhdessä voimme rakentaa, elämää elää ja jakaa, myös tukea toinen toista tms)."

"Tällöin helposti sitten taas se syvempi sitoutuminen ihmisuuhteeseen jää puuttumaan."

"Ihmiset voivat tulla hyväksikäytetyiksi aika helpostikin tämänkaltaisen ihmisuhdekulttuurin pyörteissä."

Juuri sellaisesta puolisosta otin lopulta sen eron kolmen lapsen kanssa. Ei ole reilua lapsille, että toinen vanhempi ei ota vastuuta lapsistaan eikä kotitöistä. Juuri hyväksikäytöltä se alkoi tuntua. Ja apua hain saadakseni ymmärryksen tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä/toivosta. Olin oikeasti jo itsetuhon partaalla ennen päätöstäni. 

Aivan. Hyvä kun selvisit tuollaisesta. Sehän siinä välillä vaikeaa onkin, tunnistaa esim. toisen todellinen itsekkyys, erilainen arvomaailma ja perustavanlaatuiset ajatukset suhteesta. Aina kun niitä ei sanota ääneenkään, ainakaan kokonaisuudessaan, ja joskus myös vakuutellaan ihan päinvastaistakin, kuin mitä toiminta sitten välillä taas on. Kannattaakin katsoa enemmän toisen tekoja kuin sanoja arvioidessaan näitä suhteen peruspalikoita.

Mitenkään helppoa ja ilmiselvää tämä ei aina kuitenkaan ole. Varsinkin jos itse on sitoutunut suhteeseen ja yhteiselämään voimakkaasti. Toinen voi vakuutella esimerkiksi että hänkin on, ja välillä toimia pidempäänkin näin, mutta joskus kuitenkin se ihan muunlainen ajatusmaailma sieltä pohjalta sitten pulpahtelee esiin, toisinaan hyvinkin ikävillä tavoilla ja teoilla, ja tästä voi olla vaikea käsittää, että mistä ihmeestä oikein kiikastaa ja on kyse. Helposti sitä ajattelee, että kyseessä on ehkä jokin pintapuolisempi tai väliaikainen ongelma kuitenkin, jolle voisi tehdäkin jotain.

Itselleni on joskus ex-suhteessa ollut vaikea uskoa, että toinen todella voi ajatella niin itsekeskeisesti ja hyväksikäyttävällä tavalla. Ei meinannut mennä millään kaaliin, kun sellainen tuntui niin oudolta, ja suhteessa oli paljon hyvääkin ja tunteet voimakkaat. Mutta ilmeisesti tällaisia ihmisiä tosiaan on aika paljon. 

Tässä omassa ex-suhteessani aivan viimekädessä toisen arvo- ja ajatusmaailma tuli aika brutaalilla tavalla sitten kunnolla ilmi ja esiin, kun itselleni tuli vaikea tilanne terveysasioden kanssa. Suhtautuminen tähän tilanteeseen oli toisella ihan kamalaa ja käsittämättömän itsekeskeistä. Se oli aika traumaattinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ihmissuhteet avioidaan pääosin sillä perustein, mitä toinen voi minulle antaa, (vs. mitä yhdessä voimme rakentaa, elämää elää ja jakaa, myös tukea toinen toista tms)."

"Tällöin helposti sitten taas se syvempi sitoutuminen ihmisuuhteeseen jää puuttumaan."

"Ihmiset voivat tulla hyväksikäytetyiksi aika helpostikin tämänkaltaisen ihmisuhdekulttuurin pyörteissä."

Juuri sellaisesta puolisosta otin lopulta sen eron kolmen lapsen kanssa. Ei ole reilua lapsille, että toinen vanhempi ei ota vastuuta lapsistaan eikä kotitöistä. Juuri hyväksikäytöltä se alkoi tuntua. Ja apua hain saadakseni ymmärryksen tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä/toivosta. Olin oikeasti jo itsetuhon partaalla ennen päätöstäni. 

 

Aivan. Hyvä kun selvisit tuollaisesta. Sehän siinä välillä va

Kiitos tästä kommentista. Itsellä aivan vastaavanlainen traumaattinen kokemus sairastuttuani vakavasti. Toinen pesi kätensä täysin. Kesti kauan, että ymmärsin että asia on todella näin. En voinut ymmärtää, että joku voi olla noin itsekäs. Oli todella traumaattista. Enkä vieläkään täysin ymmärrä motiiveja. 

Jaaha, se on MP palannut palstalle kirjoittelemaan pitkiä tarinoitaan ilman nimimerkkiä.

"Aivan. Hyvä kun selvisit tuollaisesta. Sehän siinä välillä vaikeaa onkin, tunnistaa esim. toisen todellinen itsekkyys, erilainen arvomaailma ja perustavanlaatuiset ajatukset suhteesta."

Puolisolla nousi psyyken pintaan sairaalloinen mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus. Ei siinä arvot auttanut. Eikä ollut älystä kiinni. Eikä rahasta. Kuka jäisi liittoon, jossa toinen epäilee yhden lapsista olevan jonkun muun? Ei ainakaan rakastava vanhempi. Lapsia on suojeltava tuollaisilta ja tehtävä kaikkensa, että selviää. 

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, se on MP palannut palstalle kirjoittelemaan pitkiä tarinoitaan ilman nimimerkkiä.

Älkää menkö tähän mukaan tämä näkee MPtä kaikkialla varmaan kaupassakin luulee edellä olevan.

Vierailija kirjoitti:

 

Älkää menkö tähän mukaan tämä näkee MPtä kaikkialla varmaan kaupassakin luulee edellä olevan.

 

 Oot se sinäkin täällä aina kytiksellä, eikö oo muuta tekemistä? Tietää vielä kuka tämäkin on.

Eihän noilla kerrotuilla asioilla ole edes mitään yhteistä sen kanssa, mitä MP on kertonut ja kirjoitellut. Älkää nyt taas pilatko keskustelua vainoharhoillanne!

Mielestäni aivan älytöntä touhua...Mutta kukin tappaa tyylillään. Mä en vaan tuommoiseen suostuisi. 

Yksi varmaan täälläkin päivystää 24/7  aina aukioloaikana. Poistaa muissakin ketjuissa mukavia viestejä. Häiriköi, trollaa.

Lienee tunnettu myös hevostalli-erikoismiehenä. Välillä esiintyy naisena

Olen seurannut tätä ketjua alusta asti, viime aikoina näiden riitelyiden vuoksi vähemmän. Sen verran käyn katsomassa, jos joku on päivitellyt kuulumisia. 

Kiva kuulla että ap ja 28 ovat nyt molemmat onnellisia! Muutama myöhempi kirjoittaja ei ole viime aikoina kirjoitellut mitään, vähän on jäänyt mietityttämään tämän nuoren miehen tilanne uuden tyttiksen ja eksän kanssa tehdyn uuden vauvan jälkeen, sekä myös hukassan tilanne joka tuntuu kyllä vieläkin todella raastavalta. Toivon että hukassa on saanut elämäänsä eteenpäin kaikesta miehensä kaasuvalottamisesta huolimatta. Miehen käytöksen törkeys on lähes vertaansa vailla, ja toivon että hukassa saisi etäisyyttä että voisi toipua kaikesta rauhassa. Tilanteiden kuvaukset olivat sitä luokkaa että harvempi säilyisi järjissään moisessa pyörityksessä. 

Muutama täällä kommentoi että vaikka oli vaikea päästää irti, olisi ollut parempi lähteä aiemmin. Usein henkisesti pahoinpidelty on kuin panttivanki, ja saattaa kärsiä tukholmasyndroomasta, eli kuvitella tunteita kaappaajaansa kohtaan, niin pitkälle, että ei halua tulla "pelastetuksi". Tämä on käsittääkseni ihan normaali henkiinjäämisstrategia. Joissain tapauksissa voi olla kyse läheisriippuvuudesta. Omassa liitossani oli ehkä vähän molempia, näin jälkikäteen katsottuna. Erosta on jo kolmekymmentä vuotta, mutta vieläkin tulee ahaaelämyksiä joistakin jutuista. Monia asioita on vaikea katsoa objektiivisesti kun elää vielä sen keskellä. Silloin ulkopuolisen näkemys voi tuoda valoa asioihin joista ei itse oikein saa otetta. Parisuhdeterapiassakin voi käydä yksin. 

Nyt uudessa liitossa on uudet haasteet, puolison sairastaminen vaikuttaa paljon myös omaan elämään, lääkitys muuttaa persoonallisuutta ja usein on oma jaksaminen koetuksella. Kun toisen terveyden rapistuminen pienentää elämänpiiriä. Tähän kyllä tarvitsisi vertaistukea. 

Vierailija kirjoitti:

"Aivan. Hyvä kun selvisit tuollaisesta. Sehän siinä välillä vaikeaa onkin, tunnistaa esim. toisen todellinen itsekkyys, erilainen arvomaailma ja perustavanlaatuiset ajatukset suhteesta."

Puolisolla nousi psyyken pintaan sairaalloinen mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus. Ei siinä arvot auttanut. Eikä ollut älystä kiinni. Eikä rahasta. Kuka jäisi liittoon, jossa toinen epäilee yhden lapsista olevan jonkun muun? Ei ainakaan rakastava vanhempi. Lapsia on suojeltava tuollaisilta ja tehtävä kaikkensa, että selviää. 

Ihmisen luonne, arvot ja syvemmät ajaukset ja odotukset parisuhteesta, tulevatkin esiin ennen kaikkea tekoina, ei sanoina. Muuten ovat vain sananhelinää. Älyään voi käyttää hyvään tai huonoon.

Moni ohittaa suhteessa alkutaipaleella näitä ensimmäisiä punalippumerkkejä luonteen ja persoonan karummista puolista, joita saattaa siellä välillä vilahdella. Minä ainakin tein näin, kun jälkeenpäin ajattelee. 

Ihastumisen ja rakastumisen tunteessa on usein ne vaaleanpunaiset lasit päässä, järki vähän jätössä ja keskittyy siihen kaikeen hyvään. Ellei aluksi jo joitain radikaalimpaakin ilmene. Ihan jo hormonitkin vaikuttaa tässä voimakkaasti taustalla. Sinänsä ihan inhimillistä, mutta joskus vaarallista.

Ihmisen todellinen kokonainen luonne tulee usein kunnolla esiin vasta vähän pidemmän ajan kuluessa, lyhyemmän aikaa voi luonnettaan piilotella ja ihan esittääkin muuta. 

Tältä kannalta katsoen onkin hyödyllistä edetä uudessa suhteessa vähän hitaammin, ennenkuin suhteessa etenee syvemmälle tasolle. Ottaa omaa tilaa ja vähän etäisyyttäkin välillä, ja ihan tietoisesti tarkastella esimerkiksi sitä, onko teot ja sanat linjassa, tai näkyykö niitä pienempiä tunnusomaisia kontrolloinnin merkkejä? Onko vastasuoroisuus ja tasapuolisuus kunnossa? Miten toinen vaikka suhtautuu, jos itse haluaa muuttaa jotain jo sovittua suunnitelmaa? Löytyykö toisenkin asioiden ja ajan kunnioitusta ja huomiointia vähän pidemmänkin ajanjakson saatossa johdonmukaisesti, sekä normaalia joustoa vastavuoroisesti?

Sellainen tieto tuli itselläni vastaan, että 4 % ihmisistä (USA:ssa) on antisosiaalinen pers.häiriö, eli 1% psykopaatteja ja 3 % sosiopaatteja. Lisäksi 6 % narsisteja. Eli 10 % yhteensä. Joka kymmenes.

Miehillä nämä häiriöt ovat yleisempiä. Kevyemmin narsistispiirteisiä on sitten vielä lisäksi oma suuri joukkonsa. Muuten vaan kuspäistä ym. sitten vielä puhumattakaan.

Kannattaa muistaa tämä 10 %, kun deittailee, vaikka Suomen vastaavia lukuja ei nyt olekaan tiedossa. Silmät auki ja järki päässä, ja on hyvä ihan testatakin vähän toisen kykyä vastavuroisuuteen ja toisen kunnioitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Yksi varmaan täälläkin päivystää 24/7  aina aukioloaikana. Poistaa muissakin ketjuissa mukavia viestejä. Häiriköi, trollaa.

Lienee tunnettu myös hevostalli-erikoismiehenä. Välillä esiintyy naisena

Sinähän se täällä päivystät ja poistelet. Kukaan ei usko näitä sun vainoharhoja jostain hevosmiehestä. Tuumis Doris mikä oletkaan, älä tuo riitojasi muista ketjuista tänne.
 

Noista mainituista "posenttisuhteista" (psykopaatti, sosiopaatti, narsisti = 10 %) irtipääseminen ja irtipäästäminen sitten usein onkin aivan erityisen vaikeaa. Useista eri syitä johtuen. Niistä myös saa usein mukaansa erilaisia traumoja ja traumahäiriöitä.

* "prosenttisuhteista"

Usein kumpikin osapuoli löytää onnen huonon liiton/suhteen jälkeen. Ero on kaikkien etu, jos vanhemmilla ei enää synkkaa tai rakkaus loppuu. Monesti kuulee tai lukee kuinka lasten takia ollaan yhdessä, mutta lapsissa on se puoli, että aistivat kyllä kaiken. Lisäksi ei ole hyvä näyttää epäterveen suhteen mallia lapsille. 

Minulla sama tilanne ap:n kanssa. Kontakti lapsiin on, mutta ei normaalia suhdetta.

Pelottaa tulevat juhlat, rippijuhlat yms.

Minua ei isän luo huolita ja toisia juhlia lapset eivät ehkä halua.

Hävettää paljastaa tämä omalle sukulaisille, mutta mitä voin tehdä. En tiedä.

nostellaas

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne ap:n kanssa. Kontakti lapsiin on, mutta ei normaalia suhdetta.

 

Pelottaa tulevat juhlat, rippijuhlat yms.

Minua ei isän luo huolita ja toisia juhlia lapset eivät ehkä halua.

 

Hävettää paljastaa tämä omalle sukulaisille, mutta mitä voin tehdä. En tiedä.

 

 

Auttaisiko, jos juhlat pidettäisiin jossain vuokratussa tilassa?

12936, olen pahoillani puolestasi, että tilanne on tuo. 

Meillä pidettiin erilliset juhlat. Ja samaa ehdottaisin teidän tilanteessa. Jospa juttelisit lasten kanssa, kerta kontakti on, ja kertoisit, että haluat järjestää luonasi (tai jossain muualla) juhlat sinun puolen suvulle. 

Kysyisit juhlittavan toiveita asiaan. Ja kertoisit rehellisesti, että valitettavasti yhteiset juhlat ei onnistu. 

Elleivät sitten onnistu kuten joku ehdotti, jossain neutraalissa, vuokratilassa. 

Jos lapsi kieltäytyy kaksista juhlista, eikä sinua kutsuta isän luokse juhliin. Niin sinun sijassasi menisin esim. Rippijuhlissa kirkkoon ja onnittelisin lastani kirkon pihalla. 

Sukulaisille olisin rehellinen tilanteesta. Salailu ei auta ketään. 

Mutta, ymmärrän, että asiasta on vaikea puhua ja se hävettää helposti. Myös minun oli alkuun todella vaikea puhua avoimesti tilanteesta. Enkä aivan kaikille siitä puhu edelleenkään. En jaksa tuttaville selitellä. 

Mutta, sinun läheiset tuntee sinut, ja tietänee sinun ja lastesi aiemman suhteen. 

Totuus keventää sinun omaa taakkaasi muutenkin hankalassa tilanteessa. 

Ja vielä, muistathan, että perusaeki ja tavallinen tiistai on lopulta tärkeämpää kun mitkään juhlat. (Vaikka ajatus siitä, ettei saa lapsensa tärkeisiin hetkiin osallistua on kamala) kerta sinulla on yhteys lapsiisi, vaali sitä. Ja pysy osana lasteni elämää. 

Tsemppiä, ja paljon voimia sinulle! 

Ap

Ap

Huvitti tuo viimeinen lause: ja pysy osana lasteni elämää

Ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit :)

Sivusta tämä