Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12615)
Vierailija kirjoitti:
Juhlapäivä. Minä niitä kuvia en edelleenkään saa/osaa lisätä. Muuten tähän jotain laittaisin.
En enää muista tarkkaan, oliko se touko/kesäkuuta viime vuonna, kun mies erohalustaan kertoi. Sanoi, että juhannuksen voin vielä olla teidän kanssa. Tai jotain sen suuntaista.
Kaikki oli semmosta luopumista, viimeinen juhannus, viimeinen kesäloma anoppilassa jne.
On ollu ihan hirveä vuosi. Olen ollu niin pohjalla että en koskaan ennen.
Mutta, olen myös päässyt sieltä pohjalta ylös, löytänyt uudelleen omaa itseäni, joka oli jossain maan rakoon polettuna vuosia.
Mulla on paljon parempi olla ilman miestä. Ei tarvitse pingottaa. Ei tarvitse olla parisuhteessa mutta yksin. Ei tarvitse miettiä missä toinen menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Jne jne.
Juhannuksen aikaan luin kolme kirjaa aivan hyvällä omallatunnolla, ilman että tarvitsi kuunnella valitusta siitä että luen liikaa. Aivan, siitäkin voi saada negatiivista palautetta. Kuten lähes kaikesta tekemästään.On tässä vielä töitä tehtävänä, on myös huonoja hetkiä, huonoja päiviä. Mutta, onneksi jo enemmän hyvää. Tai ainakin semmosta tasasta, tyyntä.
Sitä tulevaa sovittelua/oikeudenkäyntiä odotan kauhulla. Mutta ei mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun hoitaa asiat sitä kautta. Jokainen ammattilainen kenen kanssa olen keskustellut, on ohjannut minua samaan suuntaan.
Sopimukset pitää saada aikaan.Vielä siihen vuoden takaiseen. Näihin aikoihin oli juhannuksen vietosta palattu, ja mies häipy omille teilleen. Tuska ja epätoivo oli niin kamala, että se sai mut kirjottamaan tänne. Kenellekkään en vielä asiasta ääneen puhunut. Tämä oli se kanava, missä asiat pääsi ulos päästäni ja sain onneksi!!! Tähän ketjuun seurakseni mahtavia ihmisiä, joilta sain kaipaamaani tukea.
Kiitos. Olette auttaneet minua tällä matkalla paljon!! Ja ketjusta on tullut tärkeä. Ja teistä ihmisistä, jotka tähän ketjuun kirjoitatte. Lämmin halaus kaikille.Koiran käytin lenkillä, nyt juodaan parvekkeella aamukahvia. Koiran kanssa. Kaikki lapset on mun luona, aivan ihanaa. Tuntu, että heräsin eloon kun kodissa on elämää. Sisarukset kinaa hyväntahtosesti (ja ei niin hyväntahtosesti),lasten kavereita ramppaa kylässä. On enemmän ruuanlaittoa, tiskiä ja sotkua, mutta nekin tekee mielellään. Kun on rakkaat kasassa. Jos aina olen pitänyt perhettä arvoasteikossa ykkösenä, on sen arvo entisestään vaan noussut. Tosin, enää ei ole merkitystä sillä ydinperheellä, mistä pidin liian kauan kiinni kynsin hampain kaikkien hyvinvoinnin kustannuksella. Vaan meillä on tosi hyvä näin.
Varmasti vielä tulee päivä, kun on ne sopimukset, asiat rullaa, exään ei tarvitse olla kun pakolliset yhteydessä ja näen kaikkia lapsiani säännöllisesti. Sitä päin ollaan menossa.Kolmas lomapäivä. Vien tänään auton öljynvaihtoon. Ensi viikolla reissuun.
Mukavaa vuosipäivää kaikille!!!
28, miten teidän juhannus meni???
Ap
Ihanaa kuulla, että sait nyt koko lapsikatraan (kavereineen päivineen) luoksesi, Ap! Saat taas toteuttaa ja nauttia niistä äitiyden kauneimmista puolista. Kiva että kotonasi on vilskettä. Ihan hykerryttää puolestasi :D
Luulenpa, että lapsillekin alkaa valjeta, että nyt on hyvä näin ja että äitikin on taas iloinen ja tyytyväinen kun ei tarvitse vääntää toimimattomassa liitossa. Parempi että on kaksi tyytyväistä vanhempaa eri talouksissa kuin hampaat irvessä väkisin samassa taloudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä olis ikinä kuuna kullanvalkeana päivänä uskonut et vauvapalstalla onnistuis vuoden mittainen "hyvänmielen" ketju. Vaik aihe murheinen, on löytynyt niin pal tsemppausta ja kannustusta, että kiitoskiitos kaikille. Muutama soraääni täällä tuhansien viestien joukossa. Ja et ketju on saanut olla! Ettei kukaan pöllöpää ole poistattanut.
Olen saanut itselleni niin pal hyviä vinkkejä, vaikka oma suhde onkin nyt ok. Mutta: en edelleenkään anna itsestäni liikaa pois. Ihan arkijutut: villakoiria on nurkissa, helteellä en siivoa. Piste. Jos se puolisoa haittaa... ei imuri ole lukitussa kaapissa! Eikä avainta minun taskussa. On ihana kesä. Loma. Jos juon kaljan tai siiderin puolilta päivin...voivoi. jos se herraa haittaa???
Nyt laitoin pihasaunan padan alle tulet, yhden maton likoon. Makkaratulet. Olut. Pesen matto kerrallaan, samalla sauna lämpiää...
Tuumis🌻
MaratonParkuja joutui myös nielaisemaan pariin kertaan ja katsomaan ikkunasta ulos, niin vihlaisi sydänalasta ajatella, että vuoden olemme kulkeneet yhdessä, kuka missäkin tilanteessa, omalta kantiltaan parhaansa mukaan muita tsemppaamassa.
Eri äänet ovat saaneet kuulua ja näkemykset näkyä. Harvinaista parhautta!
Uudemmat kertomukset mietittävät myös, niin myös miehen kertomus (sori, en nyt muista nimimerkkiä:-/), joka on rehellinen ja suora, itseä säästämätön. Ja vaatii paljon mietintää ja sitä, miten sen mietinnän tuo ulos, että osaisi edes vähän ilmaista, mitä oikein tarkoittaa.
Ja tietenkään emme anna ketjun kuihtua, vaan ainakin minä palaan sen äärelle kesän mittaan, muistelemaan ja miettimään ja omiakin haavoja sulkemaan.
Mutta ennen kaikkea: kuulumisia kuulemaan!!!!!
Mies 36v jakoi täällä tarinaansa, ainakin se on keskeneräinen. Käyn myös mielelläni lukemassa kaikkien kuulumisia.
Kirjoitelkaahan🙃
Tuumis🌻
En usko, että tämä ketju hyytyy tähän vuosipäivään. Aihe on ajankohtainen aina. Minusta on ihana ollut tajuta, että ketju on ollut niin monelle merkityksellinen, myös muille kun minulle ja Ap:lle. Olemme Ap:n kanssa todellakin rämpineet vuoden eteenpäin aikamoisessa suossa. Väliin on mahtunut ylä- ja alamäkiä.
Olen kyllä kasvanut ihmisenä valtavasti, myöskin tietynlainen lapsellisuus karissut (hyvä, että sentään 50v:nä). Hieman sisisin koventunut, mutta onneksi se herkkä, luonnollinen minä edelleen olen olemassa. Enkä itseäni halua muuttaa, tunnistan nyt kipeästi sen kuinka yritin itseäni muuttaa, tehdä itsestäni jotenkin paremman, haluttavamman jotta exä huomaisi minut.
Hieman siitä juhannuksesta, se oli kaikellalailla upea. Olen mökkimiehelle äärettömän kiitollinen, että heitti pelastusrenkaan. Oloni oli sen torstain suremisen jälkeen aivan kamala. Mies ajoi hakemaan minut, näki kotini, pakattiin tavarani ja lähdettiin kahdeksi yöksi kesäiseen kaupunkiin nauttimaan toisistamme. Mökkimies = yrittäjä yllätti minut täysin ja vaihtoi kokonaan vapaalle, ajomatkan jälkeen sammui kaikki työkalut. Saimme lempinimen "nuoripari". Söimme, joimme, juttelimme todella syvällisesti, kävelimme käsikädessä pitkin kaupunkia. Viikonloppu oli upea ja hämmentävä. En usko, että mikään kuitenkaan muuttui, meistä ei tule oikeata paria. Viihdymme yhdessä, kuulin kun mies puhui puhelimessa ja kertoi olevansa ko. kaupungissa hyvin merkityksellisen ihmisen kanssa ja sanoi minulle myöhemmin, että oli kovin onnellinen viikonloppuna.
Nyt nautin kesästä, tulevasta kesälomasta heinäkuussa, ulkomaanmatkastani ja ehkä tapailumiehestäkin (ehkä jos aikataulut osuu yksiin).
Palaan tänne kyllä aina, luen ajatuksella vielä Ap:n kirjoitukset viimeiseltä viikolta ja tutustun M36:n "tarinaan" paremmin.
Tätä kirjoittaessani ex soitti ja kertoi käyneensä lenkillä ja menevänsä nukkumaan kun menee yöksi töihin, nyt jäin miettimään mitä asiaa sillä oli. Ei mitään, miksi soitti .....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ihana ketju.
Kirjoitin tähän aiemminkin.
Omasta erostani on nyt 2,5 vuotta, silti edelleen joskus olen ymmällä miksi. Miksi en kelvannut. Tämä ketju on auttanut ymmärtämään ettei minussa sinänsä välttämättä ollut mitään vikaa. Joskus vaan käy näin.
On hyvä saada tietää ettei ole ainoa onneton.
28, mikä saa sinut ajattelemaan ettei mökkimiehestä ja sinusta tule paria?
Ap, kovasti voimia sinulle! Olet kulkenut aika matkan. Ihanaa kuulla, että sait kaikki lapset luoksesi. Valoa kohti olet menossa päivä päivältä. Asiat järjestyvät kyllä, varsinkin nyt, kun saat juridista apua.
Mies 36v, olen sanaton. Pitäisikö sinun nyt tarkkaan miettiä, miten olet joutunut tähän tilanteeseen. Itsetutkiskelun paikka siis. Toivottavasti pidät meidät ajan tasalla miten asiat etenevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuurankukka kirjoitti:
28, mikä saa sinut ajattelemaan ettei mökkimiehestä ja sinusta tule paria?
Ap, kovasti voimia sinulle! Olet kulkenut aika matkan. Ihanaa kuulla, että sait kaikki lapset luoksesi. Valoa kohti olet menossa päivä päivältä. Asiat järjestyvät kyllä, varsinkin nyt, kun saat juridista apua.
Mies 36v, olen sanaton. Pitäisikö sinun nyt tarkkaan miettiä, miten olet joutunut tähän tilanteeseen. Itsetutkiskelun paikka siis. Toivottavasti pidät meidät ajan tasalla miten asiat etenevät.
Miehelle ykkösenä tulee aina työ. Useamman yrityksen yrittäjänä ja vielä niin, että tekee myös itse duunia ko. yrityksissä. Työ on se joka antaa hyvän olon tunteen. Työ myös vie ympäri Suomea ja Eurooppaa. Töitä tehdään 24/7. On itse sanonutkin, että kuolee varmaankin töitä tehdessä. Ei ko. miehen elämään mahdu. Säännöt tapailuumme on selkeät. Se viimeisin Hänen luona tapahtunut vierailu oli katastrooffi, Hän koki niin suurta ahdistusta siitä, että työt painoi päälle ja ei pystynyt sitten olemaan. Juhannushan oli todella ihana, mutta se sai jopa nyt itseni mietteliääksi. Oliko jopa liian ihana, oli niin paljon enemmän kuin ystävyyttä ja hyvää seksiä. Kun kolme päivää sai koskettaa, pussailla ja kävellä käsi kädessä niin se sai mietteliääksi. Katsotaan nyt, mutta kyllä tämä näkemisen mahdottomuuteen ja miehen aikatauluun tulee kaatumaan.
Ihana tyyppi ja jotenkin tuntuu kurjalta, että toinen ei anna itsellensä lupaa hieman höllätä.
Ja miehellä on ristiriitainen olo, eli kokee kanssani kyllä olonsa erittäin hyväksi, mutta velvollisuudet repii toiseen suuntaan.
Laastarina tämä täytyy pitää, että ei pääse liian lähelle.
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään tulee kaksi viikkoa siitä, kun jäin lomalle ja exä tipautti pomminsa. Tilanne tällä hetkellä sama kuin aiemmin: tyttis ei ole ottanut yhteyttä enkä minä ole ottanut yhteyttä exään. Matka alkaisi keskiviikkona, joka on takaraja: menemme lasten kanssa jos tyttiksestä ei ole kuulunut mitään. Pakotan itseni myös tapaamaan exän ennen matkaa.
Vein lapset tiistaina vanhemmilleni. Äitini huomasi oitis jotain, mitä en ollut ajatellutkaan: hän saa uuden lapsenlapsen. Särkynytsydämistä poikaansa hän ei huomannut sääliä lainkaan. Eilen kun kävin lapset noutamassa, hän kertoi käyneensä exän luona. Tekemässä jotain, mitä naiset ikinä tekevätkään raskaana olevan exminiänsä luona. Hän oli myös möläytellyt asioita lapsille (tulevasta pikkusisaruksesta, ei onneksi muusta).
Ensimmäistä kertaa alun jälkeen olin nyt yksikseni. Eikä mennyt pitkäänkään kun seinät jo kävivät päälle. Soitin hyvälle ystävälleni (exän isoveljelle, ex on alkujaan kaverin pikkusisko). Menimme mökille, missä hän juotti minut tukevaan humalaan (kuten aikoinaan juotti ensimmäiseenkin). Hän otti puhelimeni kun yritin soittaa kännipuhelua tyttikselle, pienen painin jälkeen kun en siitä tahtonut luopua. Melkoisen sekaisin sitä on oltu. Mutta ehkä ystäväni metodeista oli hyötyä: olo on nyt hiukan parempi.
Olen nyt viikkoa viisaampi alkuperäisestä viestistäni ja haluan tyynnyttää huonoa omatuntoani korjaamalla muutaman asian. Pillerit. Ex ei valehdellut mitään. Ehkäisystä ei käyty mitään keskustelua eikä tehty mitään sopimusta. Tiesin exän syöneen pillereitä eron jälkeen. Kunnes ei enää syönyt. Raha, miksi ihmeessä kirjoitin mitään rahasta? Kirjoituksestani saattaa saada kuvan, että jakelisin jotain almuja, joista exän tulisi olla kiitollinen. Tilanne on pikemminkin päinvastoin. Olen hyvin urakeskeinen. Lasten syntymän jälkeen olisi ollut haastavaa jatkaa uran rakentamista työmatkoineen ja businessillallisineen ilman exän tukea. Vielä eron jalkeenkin exä jatkoi urani tukemista ottamalla päävastuun lapsista. Eikö hänelle siis kuulu osa myös uran tuomasta elintasosta? Johtui vain tilanteen tuomasta järkytyksestä, että kitisin mitään rahasta. Toivottavasti omatuntoni nyt rauhoittuu, kun sain nämä asiat järjestykseen.
Huomasin, etten ole kertonut juuri mitään tulevan lapsen aikatauluista. Minulle on kerrottu vaikka ja mitä raskausviikoista ynnä muista, mutta suurinosa on valunut järkyttyneesstä mielestäni kuin vesi hanhen selästä. Mutta tämän tiedän: laskettu aika on marraskuun lopulla, kahdeskymmenesjotain päivä. Alkuviikosta on ilmeisesti ollut joku ultra, mahdollisesti toinen(?).
-M36
Vierailija kirjoitti:
Tänään tulee kaksi viikkoa siitä, kun jäin lomalle ja exä tipautti pomminsa. Tilanne tällä hetkellä sama kuin aiemmin: tyttis ei ole ottanut yhteyttä enkä minä ole ottanut yhteyttä exään. Matka alkaisi keskiviikkona, joka on takaraja: menemme lasten kanssa jos tyttiksestä ei ole kuulunut mitään. Pakotan itseni myös tapaamaan exän ennen matkaa.
Vein lapset tiistaina vanhemmilleni. Äitini huomasi oitis jotain, mitä en ollut ajatellutkaan: hän saa uuden lapsenlapsen. Särkynytsydämistä poikaansa hän ei huomannut sääliä lainkaan. Eilen kun kävin lapset noutamassa, hän kertoi käyneensä exän luona. Tekemässä jotain, mitä naiset ikinä tekevätkään raskaana olevan exminiänsä luona. Hän oli myös möläytellyt asioita lapsille (tulevasta pikkusisaruksesta, ei onneksi muusta).
Ensimmäistä kertaa alun jälkeen olin nyt yksikseni. Eikä mennyt pitkäänkään kun seinät jo kävivät päälle. Soitin hyvälle ystävälleni (exän isoveljelle, ex on alkujaan kaverin pikkusisko). Menimme mökille, missä hän juotti minut tukevaan humalaan (kuten aikoinaan juotti ensimmäiseenkin). Hän otti puhelimeni kun yritin soittaa kännipuhelua tyttikselle, pienen painin jälkeen kun en siitä tahtonut luopua. Melkoisen sekaisin sitä on oltu. Mutta ehkä ystäväni metodeista oli hyötyä: olo on nyt hiukan parempi.
Olen nyt viikkoa viisaampi alkuperäisestä viestistäni ja haluan tyynnyttää huonoa omatuntoani korjaamalla muutaman asian. Pillerit. Ex ei valehdellut mitään. Ehkäisystä ei käyty mitään keskustelua eikä tehty mitään sopimusta. Tiesin exän syöneen pillereitä eron jälkeen. Kunnes ei enää syönyt. Raha, miksi ihmeessä kirjoitin mitään rahasta? Kirjoituksestani saattaa saada kuvan, että jakelisin jotain almuja, joista exän tulisi olla kiitollinen. Tilanne on pikemminkin päinvastoin. Olen hyvin urakeskeinen. Lasten syntymän jälkeen olisi ollut haastavaa jatkaa uran rakentamista työmatkoineen ja businessillallisineen ilman exän tukea. Vielä eron jalkeenkin exä jatkoi urani tukemista ottamalla päävastuun lapsista. Eikö hänelle siis kuulu osa myös uran tuomasta elintasosta? Johtui vain tilanteen tuomasta järkytyksestä, että kitisin mitään rahasta. Toivottavasti omatuntoni nyt rauhoittuu, kun sain nämä asiat järjestykseen.
Huomasin, etten ole kertonut juuri mitään tulevan lapsen aikatauluista. Minulle on kerrottu vaikka ja mitä raskausviikoista ynnä muista, mutta suurinosa on valunut järkyttyneesstä mielestäni kuin vesi hanhen selästä. Mutta tämän tiedän: laskettu aika on marraskuun lopulla, kahdeskymmenesjotain päivä. Alkuviikosta on ilmeisesti ollut joku ultra, mahdollisesti toinen(?).
-M36
Voi M36,
Kylläpä sopassa oot. Tästä on vain yksi tie: ylöspäin. Neuvoin jo aiemmin: laita tyttikselle viesti Ajattelen sinua/Ikävöin sinua. Tahdotko pitää hänet? Jos tahdot hänet matkalle, laita viesti. Ellei vastaa, anna tilaa.
Olisimpa halunnut nähdä äitisi ilmeen kun kerroit ja olla kärpäsenä katossa miniän ja anopin tavatessa... en naura tilanteellesi, mutta onhan tässä vähän hassujakin osioita. Kuten "lankomiehen" keinot parantaa oloasi viinaksilla.
Tsemppiä/hyvää matkaa/päivitäthän kuulumisia
Tuumis🌻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
Pikapikaviesti ennen töihin lähtöä: Tässä suhteessa mökkimiehen kanssa on lupa poimia rusinat pullasta. Olet sen ansainnut!💕
Tuumis🌻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
Pikapikaviesti ennen töihin lähtöä: Tässä suhteessa mökkimiehen kanssa on lupa poimia rusinat pullasta. Olet sen ansainnut!💕
Tuumis🌻
Ehdottomasti! Sitä en tarkoittanut ollenkaan!
Se vaan, että kun rusinat on napsittu, voi alkaa pullakin kiinnostamaan😂😀🥰
Eikä siinäkään ole mitään pahaa, jos sen oikeasti, aidosti, tekee avoimin silmin. Ja olen monta - ette tiedä tai no joo, kyllä te tiedätte miten monta - kertaa ajatellut, että miksi mä en vaan voinut nauttia ihanasta miehestä ja niistä kerroista, jolloin nähtiin, nauttia niiden välillä vapaudestani (sillä olihan aika mahtavaa vaan mennä viilettää myös kavereiden kanssa), että miksi mä aloin kuitenkin vonkua jotain enemmän?
Nyt muistin, kun 28 v nosti ne jutut taas silleen realistisesti mieleen, mistä Kiitos. On todella hyvä muistaa suhteen tämä puoli.
Siksi en voinut, että epäilen, että hyvin harvan itsetunto on niin graniittia, että kestää sen, että jää aina kakkoseksi. Että itse riutuu ikävässä ja on valmis pieniinkin tapaamisiin, kunhan vain nähdään. Ja toinen vakuuttaa, että tunteet ovat samat, laittaa just ihania viestejä, ostaa tuliaisia, osoittaa huomiota, mutta kun ei vaan ole läsnä. Liian usein lopulta käyt viimeisenä päivänä kivan näyttelyn yksin katsomassa tai pyytelet kavereita mukaan varatulle illalliselle.
Vieläkään en sekunttiakaan epäile miehen rakkautta. Siksihän se ero niin raastava oli. Mutta toisaalta ei tosiaankaan passaa unohtaa tai epäillä sitäkään, että jos hän nyt valitsisi, valinta olisi sama. Mennään sitku sinneku kun mä ekaks vaan tän ja tän projektin.
Jostain sain sen voiman lähteä ja todellakin ajattelen, että olin samassa tilanteessa kuin niin monet alkoholistin, narkkarin tai ukkomiehen jättävät. Hmm - olikohan tämä muuten syy, miksi valehtelin (ei tässä muuta sanaa voi käyttää) suhteesta, tai siis siitä, että se muka on jo loppunut? Ja muutenkin, kannanko häpeää edelleen jonkun verran siksi, että olen tähän alunperin suostunut?
Saipas taas ihmiset ajattelun aihetta.
Ja siitä puheenollen: tämä ketju on ainut paikka varmaan maailmassa, missä mietin vähän tai yön yli, mitä sanon. Että en sanoisi mitään täysin töttöröö röö. Siksi en osaa vielä vastata M36 viesteihin, mutta valitettavasti tämä ei varmaan pitkään kestä...
28, täältä tulee toista näkökulmaa: Ole avoin kaikille vaihtoehdoille ja anna miehelle mahdollisuus jos siltä tuntuu. Mene sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvälle. Saat todellakin tehdä niin kuin parhaalta tuntuu eikä elämässä tarvitse mennä minkään käsikirjan mukaan.
Mies36, jäin edelleen miettimään, oletko kunnolla pohtinut miten olet joutunut tähän tilanteeseen ja missä sydämesi oikeasti on. Käytännön asiat järjestyvät kyllä, kun tiedät näihin vastaukset. Olet toki tällä hetkellä varmasti hyvin järkyttynyt, joten voi olla vaikeakin analysoida tilannetta.
Voimia kaikille!
M36, pisteet sinulle siitä että jaoit varallisuuttasi exällesi joka mahdollisti uraasi.
Aikamoinen tilanne sinulla kyllä on!
Laita viestiä tyttöystävällesi ja kerro tilanne ja tunteesi rehellisesti.
Pallo on sitten hänellä ja sinun on tyytyminen hänen päätökseensä.
Lasten kanssa lähdet reissuun.
Jatkossa pidät itse huolen ehkäisystä etkä luota kumppanin siitä huolehtivan.
Hyvää kesää kaikille💐
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
Hmmm..... Hmm. Hm.
Parahin "28", ethän nyt vain hosu mihinkään suuntaan, ethän?
Miksi tässä olisi kiire tehdä nyt mitään ratkaisuja suuntaan tai toiseen? Tehän olette aivan alussa vasta. Tilanne (ja suhde) on uusi teille kummallekin, kummallakin vielä eron tuskatkin varmasti aika pinnassa. Kumpikin tarvitsee aikaa ja rauhaa käsitellä tilannetta ja sopeutua uusiin kuvioihin uuden ihmisen kanssa. Miehelle jo kertaalleen tuli paniikki ja häntä alkoi hirvittää ja haki hetkellisesti jo uospääsyä. Ryhdistäytyi ja palasi kuitenkin takaisin, kertoi mikä alkoi pelottaa. Nyt sinulla on se paniikin tapainen ja olet alkanut suojautua. Älä sulje Sydäntäsi, ethän? Teillä tuntuu olevan hyvä kommunikaatioyhteys. Puhehousut ja puhennekko päällä jo omasta takaa. On ihan ymmärrettävää, että teillä kummallakin nousee pelkoja pintaan ja tulee kaikenlaista tempoilua. Se kuuluu asiaan! Pystytte toivottavasti jatkossakin kertomaan ajatuksistanne ja tunnoistanne toisillenne avoimesti. Hiljaa hyvä tulee.
Voi olla että olen yltiö--optimisti, mutta minulle tuli jostakin nyt sellainen mahdollisuus mieleen, etä mitä jos Mökkimies tajuaakin sinun myötävaikutuksellasi, että työ ei olekaan koko elämä...? Se, että työnarkomaani kertoi olleensa hyvin onnellinen kanssas nimenomaan sinä viikonloppuna kun ei tehnyt töitä vaan heittäytyi täysillä hetkeen ja keskittyi nauttimaan yhdessäolostanne.... Minusta se kertoo valtavan paljon. Se, että hän on ehkä aiemmin ollut työnarkomaani - työ on ollut kaikki kaikessa, - voi tarkoittaa sitä, että hän on sillä työlä paikannut ja täyttänyt sitä aukkoa, joka elämässä on muuten ollut. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että mies olisi tulevaisuudessakin yhtä addiktoitunut työntekoon. Ehkä sinä olet avannut hänessä aivan uudenlaisia ajatuksia ja puhaltanut uusia raikkaita tuulia hänen elämäänsä. Antakaa toisillenne mahdollisuus. Ei ole kiire minnekään, eihän?
Tuli mieleeni Nalle Puhin talonrakennus. Puh rakensi parhaillaan itselleen taloa, mutta hän oli kovin huolissaan siitä, että entä jos hän ei osaakaan rakentaa tarpeeksi tukevaa taloa ja entä jos käy niin, että talo kaatuu.... Nämä aatokset kuultuaan Nasu, joka istui Puhin vieressä katselemassa rakennelmaa, oli pitkään vaiti. Sitten Nasu lausahti:
"Entä, jollei se kaadukaan?"
Kaikkea hyvää ja ihanaa sekä kasapäin rohkeutta ja uskallusta! teille, sekä tietenkin se
ISO HALI!!! <3 <3
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
Pikapikaviesti ennen töihin lähtöä: Tässä suhteessa mökkimiehen kanssa on lupa poimia rusinat pullasta. Olet sen ansainnut!💕
Tuumis🌻
10 viikkoa olen nyt niitä rusinoita poiminut ja hyvää on tehnyt. Elämään tuli paljon iloa ja valoa. On helpompi parantaa omaa lähielämää kun mieli ei ole synkkä, toinen tuo siihen ajoittain paljon mielihyvää, mutta ei varsinaisesti kuulu siihen lähielämään. Pidän kyllä itseäni sinkkuna. Mökkimies on iso aikuinen mies, merkitsen kyllä Hänelle enemmän kun ehkä tahtoisikaan, mutta toisaalta ei Hänen ole ikinä tarvinnut olla yksin eikä ihmissuhteet ole numero yksi hänelle. Se mikä on upeata kuinka pystytään keskustelemaan ihan kaikesta, seksistä, ihmissuhteista, elämästä ja se, että Hän on täysin rehellinen myös meistä. Niin kauan annan mökkimiehen vaikuttaa elämääni kun tuo siihen iloa ja valoa.
Olen iso tyttö jo.
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja tässä taasen, kun 28 v viestisi jälleen herätti uinuneet ajatukset. Toivottavasti osaan ilmaista niitä oikein, enkä ihan törpösti:-)
Joka tapauksessa: nyt kannattaa todellakin olla varovainen, että et vaihda masennusta työnarkomaniaan. Nimittäin se oikeasti on juttu siinä kuin alkoholismi tai narkkaaminen muutoin. Se oli yksi suuri syy siihen, miksi eromme lopulta tuli - en vaan oikein muistanut sitä enää! Ja nyt todella ihmettelen, että miksi en. Tietysti mies oli ihana, tietysti minä olisin voinut ymmärtää ja nähdä ja tajuta ja sitä siitä sinne ja tänne.
Mutta tosiaankin, tiedän, mitä se on, kun toinen on kuin pistoksissa, todella kuin narkki refloissa tai alkkis viinan vajeessa, ilman työtään. Itsekin olen kohtuullisen työhullu ja sehän meitä alun perin yhdistikin. Että tässä on kaksi intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa ihmistä, keskustelut olivat MAHTAVIA, tsemppasimme toisiamme, ratkoimme duunin ongelmia, puhuimme organisaatioista jne aamuyöhön, rakastelun lomassa tietenkin.
Mutta sitten alkoikin totuus paljastumaan. Olisi ollut loppujen lopuksi ihan sama, vaikka olisin ollut toinen nainen, samanlaista hyppimistä se oli hänen työnsä mukaan. Aluksi oli aivan mahtavaa, että hei mulla on treffit Pariisissa, totta kai. Vaan sen jälkeen tuli sitten kesiä, jolloin yksikään piknik lähipuistoon ei onnistunut, joissa kaikki oli sitku, pettymyksiä, kun sitkukaan ei toteutunut.
Ja jos onnistuikin painostuksen alla, riidalla, tms. niin tosiaan, toinen vilkuilee kelloa, puolisalaa kännyä, yllättäen ärähtelee...
Sori tämä vuodatus taas, mutta eiks tää ollut sitä, että täällä tehdään justiin sitä😀
Työnarkomania on edelleen vähän semmoinen, heh heh, minä nyt olen tämmöinen työnarkomaani, aivan kuin se olisi aika mageeta hei. Mutta ei se ole.
Joten nyt sanoisin, tosiaankin, että ole varovainen. Ymmärrän niin, mikä jäi mietittymään, oi että ymmärrän, miten hyvältä tuntuu tavata Oikea Ihminen, mutta tilanteessasi, jossa olet selviytymässä yhdestä mieheen liittyvästä tuskasta, olet juuri laskemassa edellisen taakan harteiltasi, mieti kiltti, oletko valmis ottamaan harteillesi uuden. Siitäkään huolimatta, miten ihana hän on😪
Apua MaratonParkuja, olipa kirjoitus, mutta Kiitos. Selvästi tiedät mitä kirjoitit.
Juuri näin. Huh, huh, pisti miettimään.
Olen todellakin tajunnut, että ko. henkilöstä ei ole tasapuoliseen parisuhteeseen ja se ei ole minua haitannut, sillä kyseessä on ollut laastari (ystävä/rakastaja). Juhannuksena näin nyt sen henkilön joka irtautuu töistänsä kokonaan ja se olikin sitten liian hyvää.
Mies on minulle myöntänyt, että kaikki suhteet ja viimeisin pitkä avioliittokin on päättyneet pääosin noihin työkuvioihin. Kun työ on aina ykkönen, kaikki muu tulee perässä.
Olen varovainen kyllä ja tiedostan, että tämä täytyy pitää kevyenä. Minun on pakko lopettaa tämä, jos ei pysy, tiedän, että muuten sattuu (taas).
On sieltä todellakin viestiä tullut työmatkalta, että kuinka ihana juhannus kanssani oli, mutta itse olen ollut aika viilipytty.
Mun on pakko jatkaa töitä, mutta Kiitos kirjoituksestasi, oli täyttä asiaa.
Pikapikaviesti ennen töihin lähtöä: Tässä suhteessa mökkimiehen kanssa on lupa poimia rusinat pullasta. Olet sen ansainnut!💕
Tuumis🌻
10 viikkoa olen nyt niitä rusinoita poiminut ja hyvää on tehnyt. Elämään tuli paljon iloa ja valoa. On helpompi parantaa omaa lähielämää kun mieli ei ole synkkä, toinen tuo siihen ajoittain paljon mielihyvää, mutta ei varsinaisesti kuulu siihen lähielämään. Pidän kyllä itseäni sinkkuna. Mökkimies on iso aikuinen mies, merkitsen kyllä Hänelle enemmän kun ehkä tahtoisikaan, mutta toisaalta ei Hänen ole ikinä tarvinnut olla yksin eikä ihmissuhteet ole numero yksi hänelle. Se mikä on upeata kuinka pystytään keskustelemaan ihan kaikesta, seksistä, ihmissuhteista, elämästä ja se, että Hän on täysin rehellinen myös meistä. Niin kauan annan mökkimiehen vaikuttaa elämääni kun tuo siihen iloa ja valoa.
Olen iso tyttö jo.
Ja kun kirjoitin tuota edellistä viestiä niin tähän väliin oli tullut monta kirjoitusta joita en siis nähnyt laisinkaan. Kirjoitukseeni tuli tauko kun exä tuli omilla avaimilla käymään yllättäen. Huokaus, toi pojalle ison kasan levyjä yms. Sanoin jälleen kerran, että voisi ilmoittaa tulostansa ja ringittää ovikelloa!
Luen ajatuksella nuo kirjoitukset myöhemmin, minulla on nyt kiire töiden kanssa.
Kiitos kun luette ja otatte kantaa.
Juhlapäivästä en niin tiedä, mutta merkkipäivä kyllä, ja iso virstanpylväs omalla polullanne, todella merkittävä käännekohta.
On ollut riipaisevaa lukea selviytymistarinoitanne ja tuntojanne. Ap ja 28, olette kulkeneet uskomattoman urheasti läpi kaikkien koettelemusten ja päässeet kuin päässeekin nyt selvästi voiton puolelle. Olette kasvaneet huimasti ihmisinä, vahvistuneet ja oppineet pitämään puolianne. Löytäneet oman, ehkä kadoksissa olleen itsenne uudelleen.
Kiitos tuhannesti, että nostitte kipeät asiat keskusteluun ja jaoitte kokemuksianne. Asia on koskettanut monia, kuten kommenteista on saatu lukea. Itsekin olen myötäelänyt voimakkaasti, on täällä ruudun toisella puolella valunut usein kyyneliäkin.
Samalla on paljon noussut omiakin tunteita käsiteltäviksi jo periaatteessa aikaa sitten käsitellyiksi luulemistani asioista, mutta uutta näkökulmaa on avautunut niihnkin. Ja jotenkin tämä kollektiivnen hyväntahtoisten ihmisten voima on jotakin uskomatonta. Kiitos että olen saanut olla mukana taivaltanne seuraamassa ja toivon mukaan osaltani teitä tukemassa ja rohkaisemassa. Kaikkea parasta teille toivon, te urheat! Ja nautitaan nyt tästä kesästä ja uusista tuulista, ihan jokainen!
ISO HALI!!! <3 <3