Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Mp-stä on tullut kunnon provo 😝 Tuskin on enää sama tyyppi kun ketjun alusa

Kyllä on. Ja myönnän, että lähden nyt näihin vedätyksiin, jossa asioita paljastellaan yksityiskohtia yksi kerrallaan "olenkos missään sanonut" tyyliin liikaa mukaan. Pitänee hiljentyä, koska Kuurankukkakin on palannut, joten tunnen, että jos tämä menee pidemmälle kaikilla on taas ikävää.

Esim. tässä tapauksessa kyllä viestini oli vain sanoa, että yleensä se irtipäästäminen on myös siinä päässä, jossa on kaikki hyvin, jos asiat kesken jää.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Mp-stä on tullut kunnon provo 😝 Tuskin on enää sama tyyppi kun ketjun alusa

Tämä viesti tässä nyt kyllä se provo on.

Mielestäni on nyt ihan asiallisesti tuotu omat näkökulmat ja huomiot esiin. Jos harmittaa, että toinen on ehkä jostain eri mieltä, tai tuo toisia näkökulmia keskusteluun, niin ei siitä kannata pelihousujaan repiä.

Käytkö MaratonP ikinä töissä vai työajallako näitä tekstejä kirjoitat :D Tuntuu, että joka toinen tai kolmas kirjoitus on aina sinun.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kummatkin kokolailla tiedä kun erotilanne tulee mistä kaikesta eropäätös on koostunut ja mitä suhteessa on tapahtunut. Tuskin on jäänyt miettimään puuttuvia erokeskusteluja jos on jo uuden kumppaninkin kanssa ollut pitkään. 

En oikein ole tajunnut ennen, että niin monille tai joillekin eron syy jää niin epäselväksi tai sanotaan epätoivotuksi tapahtumaksi kuin nyt täällä tuntuu olevan. Luulisi jotain enteitä olevan miltei kaikilla. Jotenkin käytös ja puheet muuttuneet. Joko itsellä tai toisella tai molemmillakin. 

Onhan joku yhteenveto tai keskustelu hyvä käydä. Mutta ei ne useinkaan mitään uutta mukanaan tuo. 

Näkökulma: On ollut enteitä, puhe ja käytös ovat muuttuneet. On ehkä epäilty pettämistä, keskusteltukin asioista. Puoliso on kiistänyt kaiken ja ehkä vielä syyttänyt toista turhista epäilyksistä. Kunnes sitten on riittävästi vatuloinut ja tekee eropäätöksen ilmoitusluontoisesti omista lähtökohdistaan siirtyen suoraan toisen käsivarsille.

Jätetty osapuoli - kuten esim. 28 v. - on saattanut olla syvästi huolissaan toisen hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Etsinyt syitä muutoksiin itsestään ja pyrkinyt parantamaan omaa toimintaansa parisuhteessa. Tukemaan toista vaikeina hetkinä. Palkka: yksipuolinen eroilmoitus ilman keskustelua. Menetetään ehkä yhteinen koti ja puolet ajasta jälkikasvun kanssa, jos sellaista on. Tai vastaavasti saadaan syvimmän surun ja tuskan hetkellä pääasiallinen vastuu lapsista, kun toinen keskittyy uuteen romanssiinsa.

Vaikka merkit ovat olleet varsin ilmeisiä, epäilen silti vahvasti, että tällaisissa tapauksissa monella jätetyllä osapuolella tarve käydä läpi sitä, miten hommat tarkalleen ottaen menivätkään.

En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa, mutta pelkästään sellaisen kuvitteleminen tuntuu minusta äärimmäisen pahalta jätetyn osapuolen näkökulmasta. Uskot, luotat, rakastat. Annat kaikkesi suhteeseen: itsesi ja tärkeimmän mitä sinulla on - aikasi. Toinen käyttää hyväkseen ja on suhteessa tasan niin kauan kuin se puhtaasti omista itsekkäistä näkökulmista on tarkoituksenmukaista. Ja jättää sitten, kun ei koe enää mitään hyötyjä jäämisestä.

Eihän se pettymys, viha (tai suoranainen raivo), suru, epäusko, epätoivo tai muu siitä heti keskustelemallakaan katoaisi. Mutta keskustelusta kieltäytyminen tai valehtelun jatkaminen ikään kuin kruunaavat petoksen. Lisäksi todennäköisyydet toki vielä puoltavat sitä, että eron tuolla tavoin hoitaneelta vastapuolelta ei löydy selkärankaa ja kykyä ottaa vastuuta tekemisistään jälkeenpäinkään.

Itse olen toisenlaisissa yhteyksissä ollut valmis antamaan anteeksi hyvinkin pahasti minua satuttaneita asioita, kun toinen on vilpittömästi anteeksi pyytänyt - ja muuttuneella käytöksellään katumuksensa konkreettisesti osoittanut. Valitettavan harvoin näin kuitenkaan käy, jolloin vastuu tunteiden läpikäynnistä ja niistä irrottautumisesta on - taas kerran - loukatulla osapuolella. Katkeroituminen ei kannata, mutta tietyllä tavoin voin ymmärtää sen.

Korostan vielä, että yllä kirjoitettu ei tietenkään koske kaikkia eroja ja osapuolia, vaan nimenomaan kuvatun kaltaista tilannetta.

Ehkä kaikesta tästä keskustelusta minulle tärkein oppi onkin tullut (ap:n lisäksi) 28 veeltä, joka lopetti ymmärtämisen, kun hänen rajansa tulivat vastaan. Mistään riippumatta meidän kenenkään ei pitäisi jäädä suhteisiin, työpaikkoihin tai tilanteisiin, jos jääminen asioiden päättymistavasta riippumatta jää harmittamaan jälkikäteen.

Toisia on hyvä pyrkiä ymmärtämään, mutta ei itsensä kustannuksella.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Käytkö MaratonP ikinä töissä vai työajallako näitä tekstejä kirjoitat :D Tuntuu, että joka toinen tai kolmas kirjoitus on aina sinun.

MP, älä vahingossakaan ala vastailla näihin. Ei ole kenenkään asia ja niin oon minununkin kirjoituksia joka toinen jos vastaamaan alan. Ota kohteliaisuutena että olet päässyt jonkun tai jopa joidenkin ihon alle noin. 

Vierailija kirjoitti:

Ja voisiko miehellä olla ollut jokin muukin syy alussa seurata eksänsä julkaisuja kuin vain huoli että onhan hän kunnossa? 

Kuule, mitenkään en voi tietää. Parempi, että minä en sano mitään, koska missäänhän ei ole sanottu että. Minä en todellakaan voi tietää teidän eksakti tilanteenne on. Tuntuu jopa siltä, että haluat tulkita kaikkea sanomaani hyvin kirjaimellisesti. 

En minä tiedä tosiaankaan miksi seuraatte, miksi mies on pettynyt ja pahoilla mielen ja miksi sinä vieressä olet myös pettynyt ja pahoilla mielin.

Oma kantani vain on, että kun jutut on menneisyyttä voisi ajatella, että omaa energiaa kannattaa jonkin verran säännöstellä siten, että ei kauheasti ilostu, pety ja pahoita mieltään asioista, jotka siellä menneisyydessä ovat. Yleensä kun ovat siellä vielä syystä.

Go, nyt tullee taas joku uusi kierre, jossa pääset kertomaan, mikä viestinnässäni on vialla. Siihenhän t

Näinhän se on. Kaiken kertaaminen tai aiheeseen lisääminen mitä ei joko ole kerrottu, tai on jäänyt huomaamatta jos on kerrottu, on vähän väkisin spekulaatiota. Niinkuin tuo oman energian tuhlaaminen menneisyyden murheille. Keskustelun aihe oli katkeruuden elättäminen heikosti läpikäsitellyn eron jälkeen, joten siksi otin esille esimerkin katkeruuden hellimisestä ei lähes ollenkaan läpikeskustellun eron jälkeen. Tuohon voi hyvin mukaan laskea sitten ne säälit ja huolet ja muutkin tunteet, joita moni tuntee eron jälkeen olipa sitä käsitelty tai ei: tunteita jotka toivottavasti jäävät hiljalleen historiaan.

Ensimmäisessä kommentissasi mulle vastasit muuten aiheeseen ja kysymykseen ja kun spekuloit, kerroit esittäväsi nyt spekulaatiota :)

Joissain kirjoituksissa toistuu jonnilainen sormi pystyssä opettamisen tuntu. Ehkä joku kirjoittaja onkin ammatiltaan pedagogi.

Muistatteko joskus lapsena kun tulitta kaverilta kotiin parkumaan äitille että kaverit kiusasi, lähdin karkuun ja sitten kaaduin pyörällä ja nyt on housu rikki. Ja sen sijaan että äiti olis jutellut siitä että kaverit kiusasi, hän alkoi moittimaan, ettei pitäisi pyörällä ajaa niin varomattomasti ja katto nyt kun housutkin on rikki. Ai niinkö? Mä kun luulin, että aina on fiksu ajatus sotkea pyörällä täysillä katse taaksepäin ja törmätä katulamppuun. Onpa hyvä että lähti puheeksi niin nyt tiedän olla katsomatta takana huutelevia kiusaajia kun ajan pyörällä!

Eiköhän MP pysty itse itseään puolustamaan. Onkohan täällä joku ihminen koko ajan päivystämässä ihan sitä varten, että rientää sekunnissa puolustamaan kun hiukankaan alkaa tulla tiukempaa vastusta MP:n kommentteihin. Liki samoilla lauseillakin: "MP, älä vahingossakaan ala vastailla näihin". Miten on edes mahdollista. 

Tottahan tuo kommentti oli, että MP on aktiivinen ja kirjoittaa pitkiä tekstejä perehtyen tarkasti siihen mitä toiset ovat kirjoittaneet. Aikaahan se vie jos on töissä. 

MP, älä vahingossakaan ala vastailla näihin. Ei ole kenenkään asia ja niin oon minununkin kirjoituksia joka toinen jos vastaamaan alan. Ota kohteliaisuutena että olet päässyt jonkun tai jopa joidenkin ihon alle noin. 

Nii, älä helekutissa vastaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mp-stä on tullut kunnon provo 😝 Tuskin on enää sama tyyppi kun ketjun alusa

Tämä viesti tässä nyt kyllä se provo on.

Mielestäni on nyt ihan asiallisesti tuotu omat näkökulmat ja huomiot esiin. Jos harmittaa, että toinen on ehkä jostain eri mieltä, tai tuo toisia näkökulmia keskusteluun, niin ei siitä kannata pelihousujaan repiä.

Vähä huonosti vanheni tää toisen puolesta puolustautuminen 😁

"Ensimmäisessä kommentissasi mulle vastasit muuten aiheeseen ja kysymykseen ja kun spekuloit, kerroit esittäväsi nyt spekulaatiota :)"

Sitä saa mitä tilaa. Olisit asiallisestikin voinut viedä keskustelua eteenpäin jo stoinen jotain väärin sanoo mutta hymiöllä pätät lähteä tuolle linjalle. Mutta onkees et varmaan ottanut vaikka hyviäkin pointteja tuli. Ikävä on sun sävy. Hymiöt pn passagren tapa olla nokkela.

No mä tiedän että en ole MP. Luulen että joku muukin täällä tietää että ei ole. Mistähän se tieto sulle saatais kun jaksaa noin kamalasti ihan työpaikkoja myöten kinostella. 

28, samalla tavalla kuten Liekki, myös minä nostan hattua sinulle, että lopulta vedit rajat ja pistit itse mahdottoman suhteen poikki. Samalla myös valitsit, että et halua jäädä katkeruuteen vellomaan, vaikka sinulla olisi ollut siihen kaikki ymmärrettävät syyt eksäsi käytöksen takia.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt hyvin selkeästi kertoa, että mies on pettynyt kun tämä hänen eksänsä, jonka puolesta mies oli jo hyvin iloinen, ei olekaan niin onnellinen elämässään saavuttamiinsa ilon aiheisiin, että se olisi saanut vuosia vanhan mielipahan hieman laantumaan. Näin usein on, että ihminen toivoo läheisille ja entisille läheisille hyviä asioita ja tuntee murhetta jos hyvät asiat eivät toteudukaan. Jos emme olisi koskaan kohdanneet, ei mies olisi ollut tietoinen tästä edelleen hyvin akuutista mieliharmin tunteesta.

Ymmärrän, kuten sanoin. Mutta kysynpä minäkin uudelleen, kun tuntuu, että minun pointtini ei mene nyt läpi yhtään sen enempää kuin sinunkaan minulle:-)

Kysyn, mitä järkeä teidän on lähteä mukaan tähän vellomiseen? Edelleen en tiedä, mitä on tapahtunut, mutta viittasit, että "pahempaakin" kuin pelkät vihaiset viestit on  hänen taholtaan tullut. Jokainen meistä kai tosiaan katselee milloin kenenkin

Elämässä kun on joskus hyväksyttävä juuri se, että se ei ole täydellistä. Joskus menneisyyteen jää ikäviä, harmittavia juttuja. Surullisia ja toivoo, että ne olisivat menneet jotenkin toisin. Mutta pakkohan sitä olisi vaan eteenpäin jatkaa.

Totta. En tosin tiedä mikä tuossa jutussa antaa olettaa ettei näin olis toimittu. 

Sain minäkin sen kuvan, että ei mieskään hommasta ihan yli jos kotona sureksii exän tilaa niin että nykyinenkin siinä saa pahan mielen. EHkä olisi tuon hymiökirjoittelija kannattanut avata enemmän sitten heti kärkeen.

Mutta itse asiasta olen kyllä muutaman kanssa samaa mieltä siitä että samahan se on kummassa velloo syyllisyydessä vai katkeruudessa kyllä siitä syyllisyydestäkin kannattaisi eroon päästä. Ei se sen jalompi tunne ole kuin katkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa yksittäisiin tapauksiin totean, että uskon niin, että katkeruuteen jääminen voi olla myös oma valinta. 

Tunnen ihmisiä, jotka ovat valinneet jäädä katkeruuteen vellomaan vuosikausiksi, jopa vuosikymmeniksi riippumatta siitä, miten ero on mennyt. Asioita on saatettu käsitellä entisen puolison kanssa ja terapiassa, mutta silti mikään ei ole auttanut. 

Olen päätellyt niin, että katkeruus on joskus vain yksinkertaisesti oma valinta. Se ilmeisesti palvelee jotain tarkoitusta ihmisellä. Ikään kuin haluaisi edelleen olla jotenkin yhteydessä eksään, vaikka edes vihan kautta. Vaikka oma elämä jäisi elämättä eikä pääsisi eteenpäin. Vaikka lähipiiri kuten lapset kärsisivät tilanteesta kuinka.

Siltä se minusta ulkopuolelta vaikuttaa. Tapauksia on useita ja ne ovat muuten hyvin erilaisia.

Eron sattuessa kannustaisin ihmisiä menemään eteenpäin. Loputon vellominen ja tuskan pitkittäminen e

Kyllä se on just näin. Erosta katkerimmat ihmiset mun piireissä on sitäpaitsi itse olleet suhteissaan aivan törkeitä. Rakkaimman ystävän ex mies mm hankki itselleen liiton aikana päihderiippuvuuden, vaikka toinen kuinka yritti puhua ja innostaa päihteettömään ajanviettoon. Kavalsi rahaa ystävältäni. Sanomattakin selvää että jätti omat maksunsa hoitamatta, jätti kaikki velat ystäväni hoidettavaksi. Oli muutenkin täysi holhokki jo ennen päihdeongelmaansa. Ystävän moka toki ettei älynnyt ajoissa heivata miestä jonka kanssa oli kasvanut teinistä aikuiseksi. Ja lapsille jaksaa vuodesta toiseen laulaa samaa laulua kiittämättömästä äidistä.

Toinen mies pahoinpiteli toisen ystäväni ja sitten katkerana yrittää kaikin tavoin kostaa kun ystävä lähti nykimään. 

Yksi nainen petti ja jätti aviomiehensä, sen jälkeen punkkasi tämän vierashuoneessa ilmaiseksi työviikkonsa, käytti miehen autoa jne, ihan täyttä toisen hyväntahtoisuuden hyväksikäyttöä. Sitten ruikuttaa katkerana somessaan kun miehelle riitti ja pisti välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa yksittäisiin tapauksiin totean, että uskon niin, että katkeruuteen jääminen voi olla myös oma valinta. 

Tunnen ihmisiä, jotka ovat valinneet jäädä katkeruuteen vellomaan vuosikausiksi, jopa vuosikymmeniksi riippumatta siitä, miten ero on mennyt. Asioita on saatettu käsitellä entisen puolison kanssa ja terapiassa, mutta silti mikään ei ole auttanut. 

Olen päätellyt niin, että katkeruus on joskus vain yksinkertaisesti oma valinta. Se ilmeisesti palvelee jotain tarkoitusta ihmisellä. Ikään kuin haluaisi edelleen olla jotenkin yhteydessä eksään, vaikka edes vihan kautta. Vaikka oma elämä jäisi elämättä eikä pääsisi eteenpäin. Vaikka lähipiiri kuten lapset kärsisivät tilanteesta kuinka.

Siltä se minusta ulkopuolelta vaikuttaa. Tapauksia on useita ja ne ovat muuten hyvin erilaisia.

Eron sattuessa kannustaisin ihmisiä menemään eteen

Kerronpa vielä tuosta viimeisestä "hauskan" jutun. Kun tällä naisella oli mennyt lopulta sukset ristiin entisen aviomiehensä kanssa ja mies heitti hänet pihalle, hän teki someen pitkän päivityksen josta sai käsityksen että hän suree tuon miehen kuolemaa. Läheiset kyselivät päivityksen kommenteissa huolissaan että mitä ihmeen kamalaa on tapahtunut, joihin nainen ei vastannut mitään. Moni luuli että hänen pitkäaikainen ystävä, kerran aviomies, on kuollut äkillisesti.

No, tälle naiselle varmaan ihminen, josta ei hänelle ole enää hyötyä, on yhtä kuin kuollut.

Lämpimästi kiitos Liekki ja Kuurankukka 💕

Arvostan valtavasti kirjoituksianne.

Liekin kirjoitus sai aikaan kylmät väreet, siinä oli ymmärrettynä koko oma eroni, tunteet jota kävin läpi.

Näin jälkikäteen kun katson taaksepäin niin kaksi valtavaa asiaa oli: 1. eli se päivä kun riuhtasin itseni irti siitä roikottamisesta = ymmärsin että en toivu/pääse eteenpäin jos annan tilanteen jatkua ennalleen. Teki kipeää, mutta tuli tunne, että tein jotain hyvää itselleni. 2. Toinen asia oli mökkimiehen tulo elämääni.

Tunnen itseni niin hyvin, että 2:sta ei olisi tapahtunut ennen 1:stä.

Elämä on sattumia täynnä, mökkimiehen tulo elämääni oli todella eheyttävää. Joskus mietin millaista elämäni olisi jos 1- ja 2:sta ei olisi tapahtunut.

Äärettömän kiitollinen olen siitä, että mökkimies elämääni tupsahti. Meillä on hyvä olla. Havahduin myös siihen, että ollaan oltu kohta (lokakuu) 2,5 vuotta yhdessä, eli kyseessä on elämäni toiseksi pisin suhteeni.

28 v yhdessä 

Ja MaratonParkujalle tsemppiä, olet tehnyt vaikutuksen moniin niin "hyvässä kuin pahassa". Ihan varmasti pääosin hyvässä.

Itse nyt ruokatauolla ja sitten pari tuntia töitä. Sitten alkaa mökkimiehen ja minun kesälomaviikko, matkalaukut pakattu.

Hyvää viikonloppua kaikille,

28v yhdessä 

Jos on ollut kolmiodraama, valehdeltu ja petetty ja ero on ollut ruma ja huonosti ja loukaten hoidettu, sekä asiat jääneet käsittelemättä, niin on se joskus vähän niinkin, että niin makaa kuin petaa. On epärealistista odottaa, että se jätetty olisi nopesti sujut tapahtuneiden asioiden ja vaikka niiden valheiden kanssa. (Sopuisamman ja tavallisemmankn eron käsittelyssä usein kestää.)

Mielestäni on siis joskus vähän tekopyhää toivoa tuollaisen jälkeen, ettei pahaa verta joskus jäisi. Ja että "sormet ristissä toivoo, että se jätetty ja petetty olisi jatkossa onnellinen" tms, ja sillä samalla mennyt sitten saataisiin kuitattua ja saisi itselleenkin paremman omantunnon ja puhtaammat paperit.

Tämä nyt ihan yleisesti, tapauksia on hyvin erilaisia. Mitään vainoamista ja haitantekoa en tokikaan eron jälkeen ymmärrä ja sellaisen tuomitsen, enkä tuollaisesta nyt puhu. (Vaan vaikka vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista ja ehkä niiden jostain sanallisestakin ilmaisemisesta kohtuuden rajoissa.) Se, että nousee negatiivisia tunteita muutamankin vuoden jälkeen, niin on ihan inhimillistä myös, jos ero meni ruman kautta, tai oli kyse vaikka jostain ihan muusta asiasta elämässä, jossa satutettiin pahasti ja kohdeltiin huonosti.

Ja sitten korostetaan anteeksiantamisen ja armollisuuden merkitystä jne. Onhan ne toki hienoja asioita itsessään, mutta ei kyllä mikään velvoite tai oletusarvo. Asioilla on syyt ja seuraukset myös. Oma vastuu asioiden kulkuun olisi hyvä myös tunnistaa.

Jos valehdellaan, petettään ja satutetaan syvältä, niin ei pitäisi olla yllätys, että se voi herättää monia negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Ja nousta esiin vielä myöhemminkin, jos tapahtuma nousee esiin ja vaikka kohtaa näitä ihmisiä.

Nykyään välillä törmää sellaisiin ajatuksiin myös, että normaalit vihan, suru, epätoivon, menetyksen tms. tunteet olisivat "uhriutumista" tms. Joskus on kyse siitäkin, ettei toista loukannut "pahasti tekiijä" itse halua ottaa vastuuta omista toimistaan ja sen ihan luonnollisista seurauksista, tunteita ja reaktioista. Vierittää kaiken vain toisen vastuulle "käsittelemään omat tunteensa" ja pesee näin omat kätensä syiden ja seurauksien kulusta.

Ihmiet eivät ole koneita tai enkeleitä, eikä sellaista tosilta pidä odottaa, vaan koittaa käyttäytyä ja toimia itsekin niin, ettei niitä valtavan vihan ja epäreiluuden tunteita toiselle alunperinkään synny.

Ei kaikki ja aina voi olla, että voi, annan anteeksi vaikkei kukaan pyydäkään, meditoin tässä metsässä ja käsittelen itseni kanssa nämä vaikeat tunteeni. Joskus sellainen seesteisyyden ja ylipääseminen odottaminen itseltä tai toisilta, on enemmän tunteiden tukahduttamista, kuin niiden todellista kohtaamista ja käsittelyä. Ja "posiitiivista toksisuutta".

Itse näen tuollaisen haitallisena ja epärehellisenä. Vaikka "meditoinnissa metsässä" tai positiivisiin(kin) asioihin huomion kiinnittämisessä ei mitään vikaa sinänsä tietenkään ole, mutta odotus siitä, ettei negtiivisia tunteita juuri olisi, eikä niitä saisi myöskään ilmaista, tai ne pitäisi nopeasti muuttaa armollisuudeksi ja anteeksiannoksi, ei ole ihan tervettä. Onko kukaan muu törmännyt tähän ilmiöön? Kaiken pitäisi olla naminami, rakkaudellista ja ihanaa. "positives vibes only" tms.

Itseäni ei ole jätetty toisen takia (ainakaan tietääkseni), joten ajatukseni tähän ei kumpua sellaisesta omasta kokemuksesta, vaan yleisemmin kaikenlaisen petoksen ja valehtelun teemoista.