Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se jonka mies 28 yhteisen vuoden jälkeen ilmoitti, että ei tunne mitään. Kirjoitin yksi päivä pitkät sepustukset, mutta tekstini hävisi kuin tuhka tuuleen, mutta kuvaa hyvin mitä pääkoppani käy läpi. Keitän kahvia laittamatta kahvinkeitintä päälle, lähden ovesta ilman avaimia, lähden ruokakauppaan ilman lompakkoa jne.

Meillä alkoi loma ja loman piti olla lapsivapaa romanttinen loma ja ihan ei mennyt putkeen se kun ihmettelen yksin kotona miten tässä näin kävi.

Meidän tilanne ei nyt ole ihan yksinkertainen, mieheni kun ei puhu niin hän on ties kuinka pitkään kasannut sisuksiinsa möykkyjä, painanu hulluna duunia ja ikäkriisi painaa. Minun mieheni, joka ei mene lekurille vapaaehtoisesti on nyt haketunut lekuriin. Kahden päivän aikana kolme lekuria, tänään 2h. Nyt on niin, että hän tosiaan pelkää, että pää hajoo. Loma meni, mutta seison rinnalla. Miksi mies, joka ei osaa puhua tunteistaan kasaa kaiken sisuksiinsa ja esittää että kaikki on hyvin, kunnes pahaolo kasvaa niin pahaksi ettei pysty pysähtymään. Se kaikki mitä vaistosin jo pari kuukautta sitten (pieniä hetkiä) oli vähän muuta kuin luulin.

Viikon olin siinä luulossa, että Hän on minut jättämässä ja kirjeelläni avasin sellaiset möykyt liikenteeseen, että oksat pois.

En siis tiedä miten meidän käy, mutta itse en ole lähtemässä nyt, päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Voi muruliini. Tsemppiä. Parasta lohtua ja rakkautta on pysyä rinnalla, kun on vaikeaa. Oma rakas puolisoni sanoi laittavansa minut taskuun ja vievänsä kotiin. Halasi lujasti. Minä jäin psykiatriseen sairaalaan, kun hän lähti. Sain avun ja nyt, kuusi vuotta myöhemmin olen niin tyytyväinen. Että kestimme - yhdessä💕

On ymmärrettävää, että suhteen haluaa pelastaa, kun tunteita on. En kuitenkaan usko, että saat pelastettua suhdetta sillä, että mukailet miestä ja olet kynnysmatto. Se ei houkuta jäämään. Mitään varmaa taktiikkaa suhteen pelastamiseen ei ole, mutta oman näkemykseni mukaan ainoa mahdollinen tapa on rajojen asettaminen. Usein asioita alkaa kaivata vasta, kun ne menettää. Jos olet aina saatavilla ja pahimmillaan vielä roikut miehessä, saa se miehessä vaan aikaan sen, että yrittää pontevammin lähteä. Eihän hän edes menetä mitään, jos fiilis on se, että saisi sinut koska tahansa takaisin ja voi kohdella sinua miten huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se jonka mies 28 yhteisen vuoden jälkeen ilmoitti, että ei tunne mitään. Kirjoitin yksi päivä pitkät sepustukset, mutta tekstini hävisi kuin tuhka tuuleen, mutta kuvaa hyvin mitä pääkoppani käy läpi. Keitän kahvia laittamatta kahvinkeitintä päälle, lähden ovesta ilman avaimia, lähden ruokakauppaan ilman lompakkoa jne.

Meillä alkoi loma ja loman piti olla lapsivapaa romanttinen loma ja ihan ei mennyt putkeen se kun ihmettelen yksin kotona miten tässä näin kävi.

Meidän tilanne ei nyt ole ihan yksinkertainen, mieheni kun ei puhu niin hän on ties kuinka pitkään kasannut sisuksiinsa möykkyjä, painanu hulluna duunia ja ikäkriisi painaa. Minun mieheni, joka ei mene lekurille vapaaehtoisesti on nyt haketunut lekuriin. Kahden päivän aikana kolme lekuria, tänään 2h. Nyt on niin, että hän tosiaan pelkää, että pää hajoo. Loma meni, mutta seison rinnalla. Miksi mies, joka ei osaa puhua tunteistaan kasaa kaiken sisuksiinsa ja esittää että kaikki on hyvin, kunnes pahaolo kasvaa niin pahaksi ettei pysty pysähtymään. Se kaikki mitä vaistosin jo pari kuukautta sitten (pieniä hetkiä) oli vähän muuta kuin luulin.

Viikon olin siinä luulossa, että Hän on minut jättämässä ja kirjeelläni avasin sellaiset möykyt liikenteeseen, että oksat pois.

En siis tiedä miten meidän käy, mutta itse en ole lähtemässä nyt, päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Voi muruliini. Tsemppiä. Parasta lohtua ja rakkautta on pysyä rinnalla, kun on vaikeaa. Oma rakas puolisoni sanoi laittavansa minut taskuun ja vievänsä kotiin. Halasi lujasti. Minä jäin psykiatriseen sairaalaan, kun hän lähti. Sain avun ja nyt, kuusi vuotta myöhemmin olen niin tyytyväinen. Että kestimme - yhdessä💕

Kiitos kirjoituksestasi. Pahinta tässä oli alkuun se kun luulin, että mies jättää. En alkuun tajunnut, että se juoksee karkuun omaa pääkoppaansa. Yritin puhua, mutta kun toinen menee ihan lukkoon ja fyysisiä oireitakin ollut pitkään. Nyt pikkuhiljaa myöntänyt, että olo on niin paha, että ei pysty pysähtymään ja ihan tosissaan pelkää. Sanoin miehelleni kun tämä kaikki alkoi, että rakastan niin paljon, että päästän lähtemään. Luulin, että on joku toinen. Nyt sanoin miehelleni, että en häviä mihinkään ja en suostu nyt eroamaan, että jos ei rakasta minua sen jälkeen kun saadaan olo muuten paremmaksi niin sitten asia on toinen. Ollaan koettu niin paljon yhdessä 28v aikana, että jos se on minusta kiinni niin tästäkin selvitään. Seison rinnalla, tuen, annan tilaa ja yritän huolehtia myös itsestäni. Rakkaus on riipivää, mutta olen sitä mieltä, että jos tilanne olisi toistepäin niin miehenikään ei heti lähtisi.

Sitä ihmettelen, et kai nää kaikki tajuaa käyttää kortsua äijiensä kanssa, kun äijät panevat jo uusia muijia samalla. Inhottaa ajatuskin.

Voi että, sinä, joka olet ollut 28v yhdessä. Onpa ikävä tilanne miehelläsi, mutta hienoa että hän on nyt hakenut apua. Ja toivottavasti sitä myös saa. Voimia teille kummallekkin raskaaseen tilanteeseen. Ihana, että olet rinnalla. Se on suurinta rakkautta.

Meillä minä huijasin itseäni ihanat 4 päivää. 4 päivää meillä on ollut miehen kanssa kivaa ja hyvä olla yhdessä. Minä tyhmänä tietenkin toivomaan että kyllä kaikki muuttuu hyväksi. Ja saadaan asiat korjattua.

Kunnes eilen taas putosin. Aloin puhumaan asiasta, eikä mikään ole miehen mielessä muuttunut. Hän on jo täysin irti minusta. Päätös on tehty. Tuntuu niin valtavan pahalle. En todellakaan tiedä miten selviän eteenpäin.

En vaan pysty repimään itseäni irti.

No, ensi viikoksi lähden pois. Sekin tuntuu niin vaikealle. Kun tiedänbtämän loppuvan, haluasin olla vaan lähellä.

Tuntuu niin pahalle kun on itse tehnyt virheitä jonka vuoksi rakkaus on loppunut.

Tiesinhän minä, että tämä romahdus tulee. Mutta toisaalta nautin niistä päivistä kun pystyin huijaamaan itseäni että kaikki olisi hyvin.

Pienin askelin eteenpäin. Kai. Vaikeaa on.

Ap

Kiitos ap kun päivitit tilannettasi.

Voi Ap, olen niin pahoillani puolestasi.

Olen siis tuo "28 vuotta yhdessä ollut".

Ei tämä nyt meilläkään ole helppoa, itselläni itku koko ajan kurkussa. Huoli toisesta, mutta nyt kun mieheni on hieman avautunut niin kyllä se Hänen paha olo kumpuaa niistä asioista, joista en haluaisi, eli taustalla jonkinlainen ikäkriisi. Muutettiin aikoinaan yhteen niin, että mies muutti mamman helmoista suoraan minun luokseni ja nyt tämä korona aika ollaan oltu todella tiiviisti yhdessä ja kuulemma sekin on tuntunut pahalta, että olen tehnyt 2 vuotta etänä töitä jne. Kyllä taustalla on myös se, että toinen tarvitsisi aikaa myös olla ihan yksin (kotona). Totta on se, että minulle on riittänyt mieheni enkä ole osannut yhtään ajatella, että toinen ei tunne samoin.

Mieheni on todella ahdistunut ja ollut nyt kaksi yötä pois kotoolta, lopulta minun toiveestani. Sillä näen kun toisen ahdistus kasvaa luonani kun en pysty peittämään kipuani. Lähden myös tänään itse pois, se ainut ystäväni raahaa minut heidän mökilleen ja tulen kotiin vasta maanantaina illalla. Saa mies olla kotona teinimme kanssa.

En ole laisinkaan varma miten meidän käy, voi olla kun mieheni pää selkenee, että lopputulos on ero. Sisimmissäni siihen jo varaudun, mutta haluan katsoa tämän loppuun.

Tässä taustalla on myös se, että meillä on ihan karmea vuosi muutenkin takana. Itse olin pienessä onnettomuudessa alkuvuonna ja tämä etätyö on saanut omankin pään hieman sekaisin. Odotin tätä kesää yhdessä mökkeillen ja asuntovaunureissua kun kuuta nousevaa. Nyt viikko lomaa takana ja toivoisin sen loppuvan, mieheni palaa ensiviikolla töihin. Pelkään miten itse jaksan. Pakko vaan yrittää.

En kyllä halua rakastaa enää ikinä jos tämän pitkän rakkauden menetän.

Vierailija kirjoitti:

Voi Ap, olen niin pahoillani puolestasi.

Olen siis tuo "28 vuotta yhdessä ollut".

Ei tämä nyt meilläkään ole helppoa, itselläni itku koko ajan kurkussa. Huoli toisesta, mutta nyt kun mieheni on hieman avautunut niin kyllä se Hänen paha olo kumpuaa niistä asioista, joista en haluaisi, eli taustalla jonkinlainen ikäkriisi. Muutettiin aikoinaan yhteen niin, että mies muutti mamman helmoista suoraan minun luokseni ja nyt tämä korona aika ollaan oltu todella tiiviisti yhdessä ja kuulemma sekin on tuntunut pahalta, että olen tehnyt 2 vuotta etänä töitä jne. Kyllä taustalla on myös se, että toinen tarvitsisi aikaa myös olla ihan yksin (kotona). Totta on se, että minulle on riittänyt mieheni enkä ole osannut yhtään ajatella, että toinen ei tunne samoin.

Mieheni on todella ahdistunut ja ollut nyt kaksi yötä pois kotoolta, lopulta minun toiveestani. Sillä näen kun toisen ahdistus kasvaa luonani kun en pysty peittämään kipuani. Lähden myös tänään itse pois, se ainut ystäväni raahaa minut heidän mökilleen ja tulen kotiin vasta maanantaina illalla. Saa mies olla kotona teinimme kanssa.

En ole laisinkaan varma miten meidän käy, voi olla kun mieheni pää selkenee, että lopputulos on ero. Sisimmissäni siihen jo varaudun, mutta haluan katsoa tämän loppuun.

Tässä taustalla on myös se, että meillä on ihan karmea vuosi muutenkin takana. Itse olin pienessä onnettomuudessa alkuvuonna ja tämä etätyö on saanut omankin pään hieman sekaisin. Odotin tätä kesää yhdessä mökkeillen ja asuntovaunureissua kun kuuta nousevaa. Nyt viikko lomaa takana ja toivoisin sen loppuvan, mieheni palaa ensiviikolla töihin. Pelkään miten itse jaksan. Pakko vaan yrittää.

En kyllä halua rakastaa enää ikinä jos tämän pitkän rakkauden menetän.

Voi ei. Ei kuulosta ollenkaan mukavalle.

Olen aiva samaa mieltä, en enää ikinä aio alkaa parisuhteeseen, jos/kun tästä tulee ero.

Pala on kurkussa jatkuvasti. Tuntuu pahalle sekin, että mies käyttäytyy lähes normaalisti. Hän on jo niin pitkällä erossa, että voi olla kanssani ilman suurempia tunnekuohuja. Minä taas hajoan sisältä palasiksi. Ja välillä se näkyy myös ulos.

Ap

Ap. Ettekö ole vielä kertoneet lapsille?

Meillä puoliso ilmoitti että voidaan asua yhdessä vielä hetki, aikoo kuitenkin tapailla toista samalla. Lapset minun vastuulla. Pakostakin tulee mieleen onko tullut hulluksi kun edes moista ehdottaa. On kuulemma niin tärkeä ettei voi luopua siitä. Ei kyllä mikään kovin järkevä tapaus se toinenkaan joten selvästi ovat toisensa ansainneet.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Ettekö ole vielä kertoneet lapsille?

Meillä puoliso ilmoitti että voidaan asua yhdessä vielä hetki, aikoo kuitenkin tapailla toista samalla. Lapset minun vastuulla. Pakostakin tulee mieleen onko tullut hulluksi kun edes moista ehdottaa. On kuulemma niin tärkeä ettei voi luopua siitä. Ei kyllä mikään kovin järkevä tapaus se toinenkaan joten selvästi ovat toisensa ansainneet.

Emme ole kertoneet lapsille. Minun mies kieltää, että hänellä olisi toinen. Vaikka vihjeitä toisen suuntaisesta totuudesta on.

Voi ei, on kyllä inhottava tilanne siellä. Voimia sinulle.

Ap

Ap. Eikö kannattaisi lapsille kertoa? He kyllä aistii jonkun olevan pielessä. Äitini sanoi ennen, että "ainahan se välillä huushollissa läikähtää", kun riitelivät isän kanssa. Oli jotenkin painostavaa mykkäkoulua. Lapsille vaikeaa, kun ei tiennyt milloin loppuu, loppuuko.

t. Se jolla oli puolen vuoden tuumaustauko

Vierailija kirjoitti:

Ap. Eikö kannattaisi lapsille kertoa? He kyllä aistii jonkun olevan pielessä. Äitini sanoi ennen, että "ainahan se välillä huushollissa läikähtää", kun riitelivät isän kanssa. Oli jotenkin painostavaa mykkäkoulua. Lapsille vaikeaa, kun ei tiennyt milloin loppuu, loppuuko.

t. Se jolla oli puolen vuoden tuumaustauko

Tästä ollaan keskusteltu, lapsille kertomisesta. Minä voisin olla sitä mieltä että kerrotaan mikä on tilanne. Mies on sitä mieltä että kerrotaan vasta sitten kun on jotain konkreettista sanottavaa. Eli tiedossa eron ajankohta, kuka muuttaa minnekkin jne.

Ei sitten olla vielä kerrottu. Enkä toisaalta osaisi edes vastata heiltä tuleviin kysymyksiin, juurikin noista konkreettisista asioista.

Aistivathan he varmasti tilanteen.

Vähän ohis

Mua naurattaa nää meidän tunnistusjutut:

"olen siis se, koka ollut yhdessä 28v"...

Ap, ja

"Minä, jolla oli puolen vuoden tuumaustauko"

Olis ollut helpompi keksiä nimimerkit, jos olisi arvannut, että näin hedelmällinen keskustelu syntyy...

Toivottavasti kaikkien asiat järjestyy🌻

t. tuumaustauko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Eikö kannattaisi lapsille kertoa? He kyllä aistii jonkun olevan pielessä. Äitini sanoi ennen, että "ainahan se välillä huushollissa läikähtää", kun riitelivät isän kanssa. Oli jotenkin painostavaa mykkäkoulua. Lapsille vaikeaa, kun ei tiennyt milloin loppuu, loppuuko.

t. Se jolla oli puolen vuoden tuumaustauko

Tästä ollaan keskusteltu, lapsille kertomisesta. Minä voisin olla sitä mieltä että kerrotaan mikä on tilanne. Mies on sitä mieltä että kerrotaan vasta sitten kun on jotain konkreettista sanottavaa. Eli tiedossa eron ajankohta, kuka muuttaa minnekkin jne.

Ei sitten olla vielä kerrottu. Enkä toisaalta osaisi edes vastata heiltä tuleviin kysymyksiin, juurikin noista konkreettisista asioista.

Aistivathan he varmasti tilanteen.

Vielä tästä:

Eikö olis kuitenkin parempi pikkuhiljaa kertoa, ette tulis lapsille liikayllätys kerralla, kuin puskista???

Tuumaustauko

:) Nimimerkit olis ollu kyllä hyvä ajatus. Mutta, hyvinhän näistä nykyisistäkin tunnistaa.

Olen samaa mieltä, että lasten kanssa olisi hyvä asiasta puhua. Meillä kuitenkin jo isot lapset joiden olisi hyvä tietää missä mennään. Ehtisivät asiaan sopeutua. Aistivat kuitenkin kodin tilanteen. Eihän heille kaikkea tarvitse avata. Vaan yleisesti tilanne missä mennään.

Tulee muuten heille valtavan isoja muutoksia kerralla. Vaikka isoja muutoksiahan ne on, vaikka olisi ennalta kerrottukkin.

En tiedä. Ehkä en halua kertoa, koska elättelen edelleen toiveita muutoksesta parempaan. Kertominen konkretisoisi asiaa liikaa. Nyt jo kasassa pysyminen on välillä todella vaikeaa. Tuntuu, että hajoan sisältä palasiksi ja ulos esitän tyyntä.

Ap

Hei Ap, miten pärjäilet ?

Itse olin to-ma ystäväni kanssa Heidän mökillä. Onneksi ystäväni repi minut matkaani ja sopivassa suhteessa kuunteli minua ja sai ajatukseni myös ihan muuhun. Pidennettyyn viikonloppuun mahtui muutaman itkun sekaan jopa hetkellisiä onnen hetkiä = kyllä se sauna, järvi, hyvä ruoka, juoma ja musiikki terää teki. Kivempaa toki olisi ollut ilman sydänsuruja. Uskomattoman hyvin nukuin ja söin.

Eilen illalla tulin kotiin ja eihän ne ongelmat mihinkään ole hävinnyt.

Mieheni on todella ahdistunut ja yöllä en saanut unta. Aamulla ovi kävi ennen seiskaa ja asiaa ihmeteltyäni hetken huomasin, että niin oli hävinnyt työvaatteetkin. Selvisi sitten, että mies todellakin peruutti oman lomansa ja on ihan normaalisti töissä, unohti vain minulle mainita asiasta. Eli meidän yhteinen 3 viikkoa meni kokonaan ja nyt mietin yksin, että mitä ihmettä teen. Jos olisi mahdollista niin palaisin itsekkin töitä tekemään ja säästäisin lomani myöhempään.

Meillä ei ole seksielämää nyt laisinkaan (se siitä lomalla varastoon ajatuksesta), eli mieheni on täysin turta ja mieli musta. Hassua on se, että muut singnaalit ja läheisyys on moninkertaista entiseen, eli pusuja ja halauksia on.

Tämä on vaan niin persuksista kun kaikki mihin mies on viitannut ja viittaa koskee suhteeseen ja siihen todellisuuteen, että suhde päättyy. Tänään mies sanoi, että haluaa pääkoppansa kuntoon ja haluaa "yrittää" olla yhdessä ja oma sydämeni huuttaa, että ei sen pitäisi olla yrittämistä.

Tässä on minunkin pakko kovettaa itseäni ja aloittaa kasaamaan elämääni muutakin sisältöä kuin mieheni.

Ap, ihan sydämestäni toivon Sinulle kaikkea hyvää ja uskoa siihen, että pärjäät kyllä. Miehesi on kyllä todella raaka kun antaa Sinun aika ajoin ajautua siihen luuloon, että kaikki hyvin. Käyttää kyllä oikeasti hyväksi.

Oma itkubiisini on tällä hetkellä :

Sara Siippolan kappale Kokonaan

Apuva, mitkä sanat. Ääni kovalle ja itkuhanat auki.

Artisti siis Sara Siipola.

Ja edellisen kirjoitti "se 28 vuotta yhdessä ollut".

Voi 28v yhdessä ollut ja ap. Toivon niin sydämestäni että saisitte asianne kuntoon.

Tsemppiterkut lähettää

Tuumaustauko

Vierailija kirjoitti:

Voi 28v yhdessä ollut ja ap. Toivon niin sydämestäni että saisitte asianne kuntoon.

Tsemppiterkut lähettää

Tuumaustauko

Kiitos Tuumaustauko Sinulle myötäelämisestä

Ja kyllähän meillä AP:n kanssa erinlainen tilanne on, mutta lopputulos voi olla sama. Ei ole nyt itselläni helppoa seistä masentuneen ihmisen rinnalla, joka ei pysty edes huomisesta mitään sanoa. Itsekkäästi sanottuna todella rankan tämän vuoden jälkeen, olin kipsipotilaana pari kuukautta jonka jälkeen töitä oli niin paljon, että luulin palavani loppuun niin olisin todella kaivannut lomaa. Eihän tämä nyt lomalta tunnu kun kaikki suunnitelmat ja lomamenot meni ja istun neljän seinän sisällä yksin sydän pahaa oloa täynnä. Enkä tavallaan miehelleni vihainen ole, en ole häntä tuollaisena nähnyt ikinä. Tässä yritän teinin edessä kuitenkin näytellä, että kaikki on hyvin.

Kun olisi joku oma suvun lomapaikka tms niin häviäisin nuolemaan haavojani.

Tämä loman menetys pitäisi kuitenkin niellä, jotta jaksan sen työn hoitaa loman jälkeen ja en voi kun toivoa, että mieheni saa itsensä kuntoon on sitten lopputulos mikä tahansa. Tietenkin toivon, että yhteinen taipaleemme jatkuu, mutta koville tämä nyt ottaa.

T: se 28v yhdessä ollut

Outoa nähdä miten on muitakin joilla niin sanotusti tilanne päällä. Minulle mies ilmoitti ero halustaan mun kesäloman ekana päivänä. Vähän ennen lomaa sain kuulla, että läheisellä on vakava sairaus, ja olen sitä surrut, lomaa odotin, että saan käsitellä asiaa rauhassa. Nyt sitten käsittelen myös tulevaa eroa, joka on pidettävä salassa etten kuormita tuota läheistäni joka sairastunut.. ilmeisesti mies on myös pettänyt, ei myönnä.. ajatukset todella sekaisin.