Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Nyt realistisuutta! Älä enää uskottele yhtään enempää kuin mitä mies sanoo.

Ero ja piste.

Pysy jämäkkänä, älä mene ja äläkä helly omiin toiveisiisi ja kuvitelmiisi.

-> Eroprosessin aika.

Se on kuule ap nyt niin, että vaikka ero tällä kertaa peruuntuisi sen aiheuttama pelko, että se uusiutuu on aina läsnä. Särjetty ruukku ei vettä pidä, on henkistä väkivaltaa pitää sinua löysässä hirressä.

Tunnen tuskasi, koska koen parhaillaan sitä samaa. Minun mieheni taas ei ole niin reilu, että kertoisi kaiken olevan ohi. Han vain matkusti ja ilmoittu matkallaan sairastuneensa. On kuulemma edelleenkin niin sairas ettei pystyisi, kuin kuulemma ambulanssikyydillä matkustamaan. Itsenäisyyspäivästä lahtien ollut kipeä.

Olen jo luovuttanut toivon. Kun kysyn, jäätkö sinne tai tuletko vielä joskus tänne kotiisi, niin ei vastaa.

Koen olevani, kuin ne "Gabriel, tule takaisin" leffan ikäneidot.

Suosittelisin että ette nukkuisi samassa sängyssä ja seksi pois. Vähän töniä takaisinpäin. Niin on miehellekin kurjempaa se loppu. M

Pariterapiaan mies ei lähde. Ei ole enää halua korjata asioita.

Eroterapia voisi olla hyvä. Pitää tutustua.

Se on varmasti ihan totta, että mieskään ei arvosta, koska en itse arvosta itseäni.

Se toiseen huoneeseen muuttaminen tuntuu ihan valtavan isolle asialle. Ehkä ensi viikolla teen sen, kun lapset on pois kotoa.

Niin varmasti pitäisi hoitaa vaan omat ja lasten ruuat ja pyykit. Kyllähän mieskin häipyy ja syö itsekseen jossain muualla, niin halutessaan.

Toisaalta toivon, että hän jäisi kunnolla rysän päältä kiinni, ei tarvitsisi enää arvailla ja jossitella. Tai myöntäisi toisen suhteen. Ehkä hän tänään, juhlittuaan illan ulkona töppää jotenkin, tai kertoo totuuden. Tai, jättää tulematta kotiin.

Kokoajan tuntuu niin pahalle että pakahdun.

Pitäisi tehdä kaikkea omaa juttua, mutta en saa itseäni niskasta kiinni ja liikkeelle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan enää tuollaisen jälkeen toivoo,  että rakkaus syttyisi uudestaan ja kaikki palautuisi ennalleen. Sinua käytetään häikäilemättä hyväksi ja olisit vielä valmis rakastamaan moista ällötystä. Muutat nyt samantien toiseen huoneeseen, teet ruoat vain itsellesi ja lapsille, samoin pyykki. Kasvata nyt herranjestas edes sen verta selkärankaa ja katso asiaa ulkopuolisen silmin. Se sattuu, mutta mitä nopeammin aloitat surutyön, sitä nopeammin pääset siitä yli. Arvosta pliis itseäsi edes sen verran, ettet annan miehen pompottaa sinua ja pitää löysässä hirressä ja takaisin et moista kuvotusta halua!

Tässä voi piillä totuus siinä mielessä, et jos annat itseäsi kohdella miten vain, et arvosta itseäsi. Miksi miehesi arvostaisi?

Kiitos tästä viisaasta ajatuksesta :"Jos annat itseäsi kohdella miten vain, et arvosta itseäsi. Miksi miehesi arvostaisi ?".

Se on niin kristallinkirkas. Ainakin minulle selkisi paljon.

Nyt me murheelliset, eron keskellä olevat. Muistetaan helliä itseämme. Nyt kaikki rajoitukset pois. Jos tekee mieli suklaata tai leivoksia, niin nyt nautitaan niitä. Käydään kahviloissa, leffassa ja koetetaan saada muuta ajateltavaa. Kampaaja, kosmetologikaynnit, uusi hajuvesi kohottavat itsetuntoa ja tekevät hyvää. Surun aika on myöhemmin. Mitä kauemmaksi pystytään siirtämään suremista, sitä vaimeampana se sitten joskus iskee. Voi, voi siitähän on jo pari vuotta, mitä minä vanhoja muistelemaan.

Niin varmasti pitäisi siitä seksistä luopua. Mieheltä kun olen kysynyt miksi haluaa vielä, on vastannut vain että ei siinä asiassa ole koskaan ollut mitään vikaa.

Kuten täällä on aiemmin kirjoitettu, halut on naisillakin. Ja tavallaan (tyhmästi, tiedän) sitä jotenkin ajattelee harrastavansa seksiä varastoon. Jos vaikka loppu elämänsä on sitten ilman. Vaikka jälkikäteen monesti onkin vielä kurjempi, käytetty olo.

Minä kaipaan niin kovin miehen kainaloon, läheisyyttä ja kosketusta. En pysty repimään itseäni irti. Vaikka sitten olenkin säälittävä lapanen, jota ei kunniota kukaan.

Ap ja muutkin, kuinka sujuu? Itsellä ei olossa kehumista.

Kehun vielä uudestaan tätä ketjua. Harvinainen hyvänmielen ketju, vaikka aihe surullinen. Uskon oikeasti, että moni saa hyviä vinkkejä.

Yksi pointti tuli vielä mieleen: pitkässä liitossa on mielestäni erittäin tärkeää, että molemmilla on myös omaa elämää. Meillä mies golfaa, minä hoidan puutarhaa. Mies ajelee moottoripyörällä, minä käyn kesäteatterissa tai konsertissa. Yhdessä reissataan, mökkeillään, laitetaan ruokaa yms. Leikillä aina sanotaan, et sulle tuli laatuaikaa, kun tehdään eri juttuja.

Tämmöstä kertoili se, jolla oli puolen vuoden harkinta-aika pitkässä liitossa

Meillä on omaa aikaa kummallakin. Olisimme kaivanneet enemmän yhteistä aikaa. Ilman tukiverkkoja se vaan jäi aivan liian vähälle.

Hautauduimme arjen jalkoihin.

En tiedä, tällä hetkellä on petollisen hyvä olla. Lapset ovat pois. Mies tuli perjantain illan vietosta suoraan kotiin, hyvissä ajoin. Eilen meillä oli yhdessä todella mukavaa.

Onko se väärin tehdä kaikkensa pelastaakseen liittonsa? Vaikka sitten olisi lapanen? Vaikka eron käsittely siten pitkittyisi ja siirtyisi? Voisiko käydä niin, että toinen kuitenkin ymmärtäisi mitä kaikkea hyvää meillä on, ja rakkaus löytyisi uudelleen?

Voisimmeko jonain päivänä olla vain tyytyväisiä, että ei luovutettukkaan?

Totta kyllä sekin, että varmasti eron uhka jäisi pitkiksi ajoiksi leijumaan päälle, vaikka liitto nyt pelastuisi. Saisiko se tekemään töitä liiton eteen? Muistamaan ettei mikään ole itsestään selvää?

Ja voihan olla, että joskus tulisi aika, että mietitään, olisi kuitenkin pitänyt erota jo silloin. (Eli nyt) mutta olisimme ainakin saaneet lapsille lisäaikaa ennen eroa.

Näin nämä ajatukset laukkaa aivan laidasta laitaan. Jossain vaiheessa on myös sen vakavan keskustelun paikka, nyt kun ollaan kahden. Mutta en halua vielä tätä hetkellistä hyvääoloa sillä pilata. Tiedän, että tulen täältä taas tipahtamaan tuskaan. En jaksa sitä juuri nyt. Haluan huijata hetken itseäni, että kaikki on hyvin.

Miten teillä muilla menee?

Ap

Ap älä jää roikkumaan välitilaan. Itse miehenä

olen tehnyt sen virheen enkä enää tiedä miten tästä selvitään. Ei ollut vaimolla kanttia lähteä kun vuosia sitten ilmoitti ettei enää kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Ap älä jää roikkumaan välitilaan. Itse miehenä

olen tehnyt sen virheen enkä enää tiedä miten tästä selvitään. Ei ollut vaimolla kanttia lähteä kun vuosia sitten ilmoitti ettei enää kiinnosta.

Niin. Tiedostan tämän. Mutta, pelkään ettei minusta ole ottamaan sitä ratkaisevaa askelta. Aivan liian paljon on pelissä. Ehkä minustakin tulee välitilassa roikkuja. Ellei mies sitten tee lopullista päätöstä.

Miehelläsi on selkeästi kriisi itsensä kanssa. Hän ei välitä mistään, kaikki ongelmat ovat selkeästi sinun syytä hänen mielestään. Ei usko, että asioille voi tehdä mitään. Sen uhalla voi sitten rikkoa oman perheen.

Voimia ap:lle.

Ap. Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia. Oma tilanteeni jo eskaloitui. Voin sanoa nyt kokemuksesta että et tiedä oikeasti vähääkään mitä taustalla on tapahtunut tai tapahtuu koko ajan. Mieti se pahin ja satuttavin vaihtoehto ja kerro se kymmenellä niin alat olla lähellä.

Meilläkin puoliso olisi halunnut hitaan ja rauhallisen eron, taustalla puuhaili kuitenkin ihan täysin päinvastaisia asioita. Järkyttävää miten joku voi tehdä noin toiselle mutta näköjään voi. Tavallaan hyväkin että selvisi, vatvominen loppui tasan siihen.

Ap ja muut, mikä on tilanne?

Lasten takia ei kannata jäädä suhteeseen. Muistan itse omasta lapsuudesta kun vanhemmilla oli vaikeaa ja mietittiin veljen kanssa että miksei ne eroa kun se olisi meillekin paljon helpompaa kun aluksi kuunnella sitä riitelyä, ja vielä pahempaa, lopulta katsoa sitä miten he välttelivät toisiaan eivätkä puhuneet juuri mitään. Itse lähdin jo alaikäisenä kotoa, vanhemmat erosi seuraavalla viikolla kun isoveli muutti pois

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä eroon miehestä! Et saa häntä enää takaisin tuossa tilanteessa. Minä olen ollut elämäni varrella molempien osapuolien paikalla ja voin sanoa, että uusi nainen vie nyt miehen kaikki ajatukset. Sinua se voi painaa paremman puutteessa, mutta uusi nainen on aina ykkönen. Nyt lähdet äkkiä pois aloittelemaan omaa elämää. Mies saattaa joskus aikanaan tajuta ettei elo ole ruusuilla tanssimista uuden naisen kanssa ja silloin sinulla voi olla vielä saumaa saada mies takaisin. Jos enää silloin haluat. Tuskin haluat.

TÄMÄ!

Miljoona kertaa tämä.

Jos haluat, että on mitään toivoa, että mies vielä havahtuisi / tulisi takaisin, niin tee tämä heti. Muuta pois, keskity itseesi ja hyvinvointiisi, rakenna uutta kivaa elämää itsellesi, tee tasajako lastenhoidon suhteen niin, että mies ei pääse hylkäämään heitä, kuten usein käy.

Älä jää tuohon enää hetkeksikään.

Ja ennen eroa järjestä mieheltä tekstarilla tai kirjallisesti mustaa valkoisella, että hän ei rakasta ja haluaa erota, jos haluat myöhemmin näyttää tutuille. Yleensä mies alkaa mustamaalata ex vaimoa, joka oli niin hirveä ja mies viaton uhri.

Täällä vielä yksi kohtalotoveri. Viikko sitten mies jäi kiinni pettämisestä. Syynä se, ettei tuntenut välillämme mitään. Ehkä ikäkriisi taustalla, kun aloitti kuntokuurin pari vuotta sitten ym.

Tietoa seuranneena päivänä istutin miehen alas ja kirjasimme paperille, miten jaamme elämämme, jos ero tulee. Vaadin selkeitä näkemyksiä esim. Siitä miten lasten huolto hoidetaan, miten vakuutukset jaetaan, bonuskortit ym. Niinkin pieni asia, kuin autotalliin kerättyjen työkalujen arvottaminen ja se, että vaadin hyvityksen itselleni hallitunkista tms. Tuntui herättävän miehen, että ei hänkään tästä lähde omin ehdoin mihinkään. Itse toki bluffasin koko ajan ja toivoin miehen järkiintyvän. Jotain jäi itämään, koska nyt on kummallakin tahtotila yrittää vielä yhdessä. Minulla ihan vaan sen takia, että rakastan edelleen enkä halua päästää irti. Jos oma tilanne olisi sellainen, että olisin kyllästynyt ja ihan sama- fiilis, olisin valmis toteuttamaan tekemämme jakosuunnitelmat. Tällainen suunnittelu myös helpottaa minun ajatusprosessia, että tiedän, miten suunnilleen elämäni jatkuisi.

Onko tänä kesänä miehet, tai siis osa tullut hulluksi!!! ???Tuntuu villiintyvän koronan jälkeen liian vapaille laitumille😯. Ei se aina ole ruoho vihreämpää aidan toisella puolen, vaikka aluksi tuntuisikin niin. Arki koittaisi siinäkin virityksessä😲

Minä olen se jonka mies 28 yhteisen vuoden jälkeen ilmoitti, että ei tunne mitään. Kirjoitin yksi päivä pitkät sepustukset, mutta tekstini hävisi kuin tuhka tuuleen, mutta kuvaa hyvin mitä pääkoppani käy läpi. Keitän kahvia laittamatta kahvinkeitintä päälle, lähden ovesta ilman avaimia, lähden ruokakauppaan ilman lompakkoa jne.

Meillä alkoi loma ja loman piti olla lapsivapaa romanttinen loma ja ihan ei mennyt putkeen se kun ihmettelen yksin kotona miten tässä näin kävi.

Meidän tilanne ei nyt ole ihan yksinkertainen, mieheni kun ei puhu niin hän on ties kuinka pitkään kasannut sisuksiinsa möykkyjä, painanu hulluna duunia ja ikäkriisi painaa. Minun mieheni, joka ei mene lekurille vapaaehtoisesti on nyt haketunut lekuriin. Kahden päivän aikana kolme lekuria, tänään 2h. Nyt on niin, että hän tosiaan pelkää, että pää hajoo. Loma meni, mutta seison rinnalla. Miksi mies, joka ei osaa puhua tunteistaan kasaa kaiken sisuksiinsa ja esittää että kaikki on hyvin, kunnes pahaolo kasvaa niin pahaksi ettei pysty pysähtymään. Se kaikki mitä vaistosin jo pari kuukautta sitten (pieniä hetkiä) oli vähän muuta kuin luulin.

Viikon olin siinä luulossa, että Hän on minut jättämässä ja kirjeelläni avasin sellaiset möykyt liikenteeseen, että oksat pois.

En siis tiedä miten meidän käy, mutta itse en ole lähtemässä nyt, päivä kerrallaan mennään eteenpäin.