Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Miehen rahat pitävät sinut siellä?

Luulen, että moni traumaattisessa suhteessa elävä toivoisi sydämensä pohjasta, että kyseessä olisi vain raha, josta voisi luopua!

On tämä aina hauska, joskin varma vauva, heitto. Nykysuomessa aika harva pärjää jollain miehen rahoilla. Mutta jos niin on, että taloudellisesti oikeasti lähteä esim. väkivaltaisesta suhteesta, onhan se aivan järkyttävä ja kamala tilanne. Siinä vasta olisikin hyvät neuvot tarpeen.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen rahat pitävät sinut siellä?

Luulen, että moni traumaattisessa suhteessa elävä toivoisi sydämensä pohjasta, että kyseessä olisi vain raha, josta voisi luopua!

On tämä aina hauska, joskin varma vauva, heitto. Nykysuomessa aika harva pärjää jollain miehen rahoilla. Mutta jos niin on, että taloudellisesti oikeasti lähteä esim. väkivaltaisesta suhteesta, onhan se aivan järkyttävä ja kamala tilanne. Siinä vasta olisikin hyvät neuvot tarpeen.

T: MaratonParkuja

 

No, oma äiti on sanonut ihan suoraan  ettei jättänyt pettävää isääni, koska ei olisi halunnut jättää meitä lapsia sille sialle, mutta ei halunnut elää kituuttaa vähillä rahoilla lasten kanssa vain siksi ettei toinen saanut pidettyä hoisujaan jalassa. Molemmat työssäkäyviä, isä toki suurituloinen. Kun hän on valittanut isästä, olen heittänyt, että itsehän päätit jäädä. Johon hän pian sanoo ivallisesti että olisinko minä sitten halunnut kerrostaloon kituuttamaan mieluummin. No, multa ei muistaakseni kysytty, ja toisaalta omapa on elämänsä.

Oikeasti elämä ei aina mene 100% niinkuin on suunnitellut ja sitten pitää tehdä valintoja ja kompromisseja. Taloudelliset asiat vaikuttaa päätöksiin luonnollisesti, miksi sitä pitää koittaa jotenkin peitellä?

Oikeasti elämä ei aina mene 100% niinkuin on suunnitellut ja sitten pitää tehdä valintoja ja kompromisseja. Taloudelliset asiat vaikuttaa päätöksiin luonnollisesti, miksi sitä pitää koittaa jotenkin peitellä?

Totta kai vaikuttavat. Kuitenkin oma kokemus sanoo, että harvempi tekee saman ratkaisun kuin äitisi. Suurin osa tuntemistani ihmisistä, jotka ovat eroon päätyneet, ovat siitä myös taloudellisesti kärsineet, sillä kaksi elättäjää on eri asia kuin yksi. 

Voi kyllä olla niinkin, että äidilläsikin on muita syitä, jonkinlainen henkinen riippuvuus mieheen, mutta taloudelliset syyt on helpompi itselleenkin hyväksyä, ne kun ovat "järkeviä" syitä. Harva kykenee myöntämään juuri sitä irrationaalisuutta, mikä pitelee epäterveessä ja myrkyllisessä, jopa vahingoittavassa suhteessa. Joten ihan samalla tavalla taloudelliset asiat voi olla sitä itselleen selittelyä kuin mikä muukin.

Ja hyvin usein onkin, sillä suurin osa myös pärjää sen jälkeen, kun ero sitten kuitenkin on otettu, vaikka etukäteen on pelottanut.

Joten, tuskin yritetään peitellä, vaan useimmiten vaan ei ole talousasioista kyse, vaan vielä kipeämmistä.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen rahat pitävät sinut siellä?

Luulen, että moni traumaattisessa suhteessa elävä toivoisi sydämensä pohjasta, että kyseessä olisi vain raha, josta voisi luopua!

On tämä aina hauska, joskin varma vauva, heitto. Nykysuomessa aika harva pärjää jollain miehen rahoilla. Mutta jos niin on, että taloudellisesti oikeasti lähteä esim. väkivaltaisesta suhteesta, onhan se aivan järkyttävä ja kamala tilanne. Siinä vasta olisikin hyvät neuvot tarpeen.

T: MaratonParkuja

 

No, oma äiti on sanonut ihan suoraan  ettei jättänyt pettävää isääni, koska ei olisi halunnut jättää meitä lapsia sille sialle, mutta ei halunnut elää kituuttaa vähillä rahoilla lasten kanssa vain siksi ettei toinen saanut pidettyä hoisujaan jalassa. Molemmat työssäkäyviä, isä toki suurituloinen. Kun hän on valittanut isästä, olen heittänyt, että itsehän päätit jäädä. Johon hän pian sanoo ivallisesti että olisinko minä sitten halunnut kerrostaloon kituuttamaan mieluummin. No, multa ei muistaakseni kysytty, ja toisaalta omapa on elämänsä.

Oikeasti elämä ei aina mene 100% niinkuin on suunnitellut ja sitten pitää tehdä valintoja ja kompromisseja. Taloudelliset asiat vaikuttaa päätöksiin luonnollisesti, miksi sitä pitää koittaa jotenkin peitellä?

 

Olet oikeassa siinä, että harvoin elämä menee juuri kuten on sen suunnitellut, mutta onko se nyt sitten jotenkin komeampaa kituuttaa isossa hampaat irvessä jossain kalliissa omakotitalossa arvostetulla asuinalueella, kuin voida hyvin rauhallisessa, vähän vaatimattomammassa kerrostaloasunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Edelleen kiellän sen, että olen minkään kieltämässä kilven lailla tosiasiat. Päinvastoin, minä uskon, että kirjoittajat itse kyllä tietävät tosiasiat, jotka heitä koskevat. Nimittäin sekin on tosiasia, jos ei vielä kykene repimään itseään. Jos vain seisoo siellä risteysasemalla.

Olen vain  ollut sitä mieltä, että juniin tuuppiminen ja raiteiden osoittelu ei välttämättä lopulta auta. Mistä tuuppija etenkin näin netin yli ihan oikeasti tietää tuuppivansa oikeaan suuntaan? On minusta todella rohkeaa ajatella tietävänsä. Enkä usko, että junaan tuupattu on yhtään sen vähemmän traumatisoinut kuin asemalla seisoja. Olen jokaisen kanssa keskustellessani ollut johdonmukainen: päätösten tulee saada ottaa niin kauan kuin aikaa kuin ne ottaa ja niiden tulee olla omia, ei ulkopuolelta osoiteltuja. 

Sen sijaan tosiasia on myös, että se risteyspaikka voi olla yksinäinen. Tai vastaavasti erittäin hälyinen. Silloin voi se

"minä uskon, että kirjoittajat itse kyllä tietävät tosiasiat, jotka heitä koskevat" tässä täytyy kunnioittavasti olla eri mieltä. Tämäkin palsta on täynnään toisen puolesta selittämistä ja suoranaista itsepetosta. Olen itsekin syyllistynyt siihen! Minä koen jälkikäteen että ne ystävät jotka eivät sanoneet oikein mitään tai pyörittelivät sellaista toisaalta-toisaalta kehää ja päättivät aina keskustelun että " sinun pitää itse päättää mikä sinulle on hyväksi", he oikeasti halusivat vain eroon siitä keskustelusta. Joko eivät välittäneet ja aihe kyllästytti tai sitten empaatikkona oli vaikea sanoa suoraan. He ketkä paukuttelivat suoraan tulemaan että mulle valehdellaan ja osoittivat epäloogisuuksia mulle kerrotuissa selityksissä, he auttoivat mua sitten irrottautumaan tilanteesta kun evidenssi alkoi kasautua valehtelijan vastaan. Kun tuli se viimeinen niitti, ei se tullut yllätyksenä ja jostain illuusion sumuverhon takaa, vaan ystävät oli puheillaan pakottaneet jo valmistautumaan mielenperällä siihen. Ilman heitä oisin senkin varmaan selitellyt pois tai antanut vielä yhden mahdollisuuden. Siinä hetkessä oli vaan olo että voi *ttu "Sonja" ym oli niin oikeassa koko ajan. Nyt riittää! Eikä sattunut yhtään, vaan tuntui helpotuksesta.

MP taitaa osua tässä juuri siihen kipeään naulan kantaan:

"Harva kykenee myöntämään juuri sitä irrationaalisuutta, mikä pitelee epäterveessä ja myrkyllisessä, jopa vahingoittavassa suhteessa. Joten ihan samalla tavalla taloudelliset asiat voi olla sitä itselleen selittelyä kuin mikä muukin."

He ketkä paukuttelivat suoraan tulemaan että mulle valehdellaan ja osoittivat epäloogisuuksia mulle kerrotuissa selityksissä, he auttoivat mua sitten irrottautumaan tilanteesta kun evidenssi alkoi kasautua valehtelijan vastaan.

Kyllähän täällä on tätä tehty aika tavallakin. Itsekin monta kertaa epäröin enteriä painaa, että menenköhän nyt alueelle, josta oikeasti en tiedä mitään. Että minulla ei ole tässä mitään tosiasiaa todellakaan tarjota, vaan ainoastaan omasta elämästäni lähtöisin olevia fiiliksiä, johtopäätöksiä ja tulkintoja.

Minusta ei oikein voi verrata näitä tilanteita, meitä täällä netissä lukemassa ja hyviä ystäviä, jotka ovat olleet elämässä mukana pidempään ja tuntevat oikeasti ihmiset ja tilanteet.

En menisi puolitutullekaan laukomaan satuttavia totuuksia sen perusteella, mitä esim. jossain yksittäisessä tilanteessa olen vierestä ohimennen todistanut. Kyllä minä aika pitkään kartoittaisin, mikä se varsinainen tilanne kokijan omasta mielestä on, en lähtisi siitä, että takuulla tajuan missä mennään ja mitä pitää tehdä.

Ystävät on sitten ihan eri asia todellakin. Heille kyllä sanon tasan suoraan, mitä olen näkevinäni tilanteessa, mutta sanani yritän siinäkin valita. Ei ole pakko valita niitä satuttavimpia, vaan voi hakea asian sanomista monellakin tavalla.

Mutta en ihan käsitäkään, mikä vastakkain asettelu tästä nyt on ketjussa tullut. Nämä ovat vahvasti luonne- ja kokemuskysymyksiä. 

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

MP taitaa osua tässä juuri siihen kipeään naulan kantaan:

 

"Harva kykenee myöntämään juuri sitä irrationaalisuutta, mikä pitelee epäterveessä ja myrkyllisessä, jopa vahingoittavassa suhteessa. Joten ihan samalla tavalla taloudelliset asiat voi olla sitä itselleen selittelyä kuin mikä muukin."

Niinpä. Silloin on hyödyksi joku, mieluiten tietty läheinen henkilö joka on sun puolella, mut paremman puutteessa joku rationaalisesti ajatteleva nettituttava, puhaltamassa sitä sumuverhoa sitkeästi pois. Esim tyyliin, harrastatko yhä seksiä pettävän kumppanisi kanssa koska oikeasti itse haluat sitä, vai siksi että ajattelet että pidättäytymällä seksistä annat miehelle syyn hakea sitä muualta? Jos jälkimmäinen syy niin haluan huomauttaa että kotona saatu seksi ei vähennä sen toisen naisen kanssa touhuamista. Se ei ole nollasummapeli. Toiseen naiseen ihastuminen lisää libidoa ja siksi kotonakin voi olla seksuaalisesti virittynyt ilmapiiri, enemmänkin kuin ennen sivusuhdetta.

No MP on kyllä ollut harvinaisen kärsivällinen vastaamaan myös näihin syytöksiin joita koko ajan saa. Toiset syyttää että puuttuu kaikeen ja toiset että ei sano tarpeeksi suoraan. Kyllä sanoo suoraan mutta ei jää jankuttamaan jos asinaomainen sanoo että ei pidä paikkaansa. Eikä jää jankuttamaan omaa ratkaisuaan.

"Niinpä. Silloin on hyödyksi joku, mieluiten tietty läheinen henkilö joka on sun puolella, mut paremman puutteessa joku rationaalisesti ajatteleva nettituttava, puhaltamassa sitä sumuverhoa sitkeästi pois."

Mutta entäs jos puhaltelee väärään suuntaan? Eli vaikka kirjoitttaja sanoisi että harrastan seksiä koska ihan itse haluan ei uskota vaan sanotaan vaan koko ajan että etkä halua vaan teet sen tämän vuoksi. Näin ollen mitkään sumuverhot ei ole hälvenneet on vaan puhallettu lisää sumua peliin kun on jo hukattu mistä edes puhutaan kun toisen täytyy vaan yrittää kertoa että ei noin se ei ole. Sitäkin on tämä ketju täynnä. Otatko esim. sinä huomioon että saatat olla ihan väärässä ja näin sotkea toisen ajatuksia vielä pahemmin?

Vierailija kirjoitti:

No MP on kyllä ollut harvinaisen kärsivällinen vastaamaan myös näihin syytöksiin joita koko ajan saa. Toiset syyttää että puuttuu kaikeen ja toiset että ei sano tarpeeksi suoraan. Kyllä sanoo suoraan mutta ei jää jankuttamaan jos asinaomainen sanoo että ei pidä paikkaansa. Eikä jää jankuttamaan omaa ratkaisuaan.

Hmm, nyt en tiedä miten asian ilmaisisin. Mutta sanotaan vaikka niin että ei kannata ottaa näitä niin kovin henkilökohtaisesti. Ihmiset on erilaisia ja niinpä näkee lääkkeetkin näihin elämän kriiseihin eri tavoin. En ole lukenut ketjua mutta en minä ainakaan ole sua mistään syytellyt,  hyvänen aika, jos en vaikka kaikesta ollakaan samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

"Niinpä. Silloin on hyödyksi joku, mieluiten tietty läheinen henkilö joka on sun puolella, mut paremman puutteessa joku rationaalisesti ajatteleva nettituttava, puhaltamassa sitä sumuverhoa sitkeästi pois."

Mutta entäs jos puhaltelee väärään suuntaan? Eli vaikka kirjoitttaja sanoisi että harrastan seksiä koska ihan itse haluan ei uskota vaan sanotaan vaan koko ajan että etkä halua vaan teet sen tämän vuoksi. Näin ollen mitkään sumuverhot ei ole hälvenneet on vaan puhallettu lisää sumua peliin kun on jo hukattu mistä edes puhutaan kun toisen täytyy vaan yrittää kertoa että ei noin se ei ole. Sitäkin on tämä ketju täynnä. Otatko esim. sinä huomioon että saatat olla ihan väärässä ja näin sotkea toisen ajatuksia vielä pahemmin?

Tietysti pitää uskoa mitä toinen sanoo, koska hän  varmasti todella ajattelee niin. Ehkä mielen pohjalle jää jokin siemen jota pohtia,  se kai on vain hyvä asia?

Henkkoht en pitäisi koskaan hyvänä ideana jatkaa suhdetta kahteen päätyyn pelaajan kanssa niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Mut se olen vain minä. Minä en löytäisi lohtua siitä että loppuun saakka oli kuitenkin hyviäkin hetkiä, mulle se tuntuisi siltä että tulin manipuloiduksi. Mutta jälleen, vain minun tunteitani nämä.

Niin, minä olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että rationaalisuus ei ole ihan niin suoraviivainen juttu kuin luulisi😀

Pidän itseäni rationaalisena, ellen jopa yksioikoisena. Silti joudun pongaamaan ajattelustani lähes päivittäin nimenomaisesti logiikkavirheitä. Joudun huomaamaan lähes kaikilla elämän osa-alueilla, että ajatuskulkuni ovat toki loogisia minusta, minun mielestäni, sillä noh niin, ne tulevat minun mielestäni. 

Sen sijaan toiset eivät välttämättä näe, että logiikka toimii noin ja keskustelun myötä on myönnettävä, että kyllä, vaikka olemme eri mieltä, olemme molemmat loogisia sinällään, meillä on vain eri lähtökohdat. Samoin samaa mieltä ollessa voi päätyä asiaan eri logiikkaketjun kautta.

Tunneasioissa taas koko loogisuuden vaatiminen minusta on jotenkin vähän pieleen. Jos joku asia ei uppoa, kuten nyt vaikka hyvä neuvo, vaikka se olisi maailman paras, niin ei se sitten uppoa. Elän tätä todeksi juuri nyt. Taisin kertoakin jo ystäväni, jolla on suhde varattuun ja alkaa tilanteet kuumenemaan. Onhan se hämmentävää, miten mikään keskustelu ei ikään kuin etene, vaan kiertää samaan alkupisteeseen aina. Kun on ne tunteet. Tekisihän sitä mieli välillä kirkua turhautuneisuudesta, mutta eihän se mitään auta.

Yllättäen kuitenkin hankalimmaksi asiassa nousee itsekeskeisyys, sillä on todella vaikeaa, kun itse ei oikein voi purkaa näitä asioita missään. Tietenkään en puhu kenellekään muulle ystävän asioita, mutta aivan kummallisia ahdistuksia tästä nousee omaankin mieleen, vaikka eihän asia siis minun ole.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Niin, minä olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että rationaalisuus ei ole ihan niin suoraviivainen juttu kuin luulisi😀

Pidän itseäni rationaalisena, ellen jopa yksioikoisena. Silti joudun pongaamaan ajattelustani lähes päivittäin nimenomaisesti logiikkavirheitä. Joudun huomaamaan lähes kaikilla elämän osa-alueilla, että ajatuskulkuni ovat toki loogisia minusta, minun mielestäni, sillä noh niin, ne tulevat minun mielestäni. 

Sen sijaan toiset eivät välttämättä näe, että logiikka toimii noin ja keskustelun myötä on myönnettävä, että kyllä, vaikka olemme eri mieltä, olemme molemmat loogisia sinällään, meillä on vain eri lähtökohdat. Samoin samaa mieltä ollessa voi päätyä asiaan eri logiikkaketjun kautta.

Tunneasioissa taas koko loogisuuden vaatiminen minusta on jotenkin vähän pieleen. Jos joku asia ei uppoa, kuten nyt vaikka hyvä neuvo, vaikka se olisi maailman paras, niin ei se sitten uppoa.

En ole lukenut tuosta ystävästäsi. Mutta sen verran sanon että kun puhutaan logiikasta vs tunteet ja turhautumisesta, niin usein kolmiodraaman osapuolet ovat vain saman kolikon vastakkaiset puolet. Usein ainoa joka kuviossa tekee aktiivisesti päätöksiä, on se keskellä oleva vaiheilija. Eikä hänkään ole kykenevä usein loogiseen ajatteluun, eikä edes päätöksiin, kun ne tunteet. Ja tulisiko toisaalta logiikan ohjaillakaan sellaista päätöstä, vai kantaako tunteella tehty päätös pidemmälle, en tiedä. 2 ihmistä odottaa passiivisina että kolmas tekee päätöksiä, joita hän on ilmeisesti kykenemätön tekemään, syystä tai toisesta.

Se että moni (ilmeisesti sinökin) osaa osottaa tuosta asetelmasta sen kenelle päätöksen teko "kuuluisi" enemmän kuin toisille kahdelle johtuu vain moraalisesta närkästyksestä. Toisaalta me emme tiedä kuinka epäitsekkäästi ja korkeaa moraalia osoittaen pariskunta on ennen tuota kolmatta osapuolta toisiaan kohdelleet (?)

Se että moni (ilmeisesti sinökin) osaa osottaa tuosta asetelmasta sen kenelle päätöksen teko "kuuluisi" enemmän kuin toisille kahdelle johtuu vain moraalisesta närkästyksestä. Toisaalta me emme tiedä kuinka epäitsekkäästi ja korkeaa moraalia osoittaen pariskunta on ennen tuota kolmatta osapuolta toisiaan kohdelleet (?)

Hmm. Itse en ole kovin innostunut ratkomaan näitä tunnepuolen asioita moraalin kannalta, tai siis en ilmeisesti osaa, sillä en tiedä, keneen tuossa nyt viittaat ratkaisijana. Minä en näe (tämän olen sanonut jo aiemminkin, sori te, kenelle menee toistoksi), että en näe tuossa mitään ykkösiä tai kakkosia, vaan ainoastaan kolme samassa kuplassa pyörivää ihmistä, joille kaikille suhde on yhtä toksinen. Tosin mies pääsee yrittämään sitä, että hoitaa suhteita eri linjastoilla, kirjoittaa kahta tarinaa, mutta ainakin tässä tapauksessa sen verran päällekkäin menee, että ei ole kovin onnistunutta.

Kyllähän suurimmassa osassa näitä tapauksia kuitenkin taitaa olla, että ratkaisun lopulta tekee jompi kumpi naisista, eikä vaiheilija. Yleensä toinen kyllästyy peliin ja pistää sen poikki. Ja yleensä se on ensin se avioliiton ulkopuolinen ja jonkun ajan päästä, kun avioliitto ei korjaannu, vaimo. 

Ja sitten erikseen nämä tapaukset, joissa suhde etenee niin pitkälle, että ollaan jo yhteen muuttamassa kun vaimo saa tiedon, että avioliitossa on jotain vialla. Ja sehän on se, mihin ystävänikin nyt tukeutuu, että kyllä näin voi käydä. Itse olen skeptisempi, koska tosiaan tunnen miehenkin (ovat siis molemmat pitkäaikaisia työkavereita). En vaan jotenkin hänen puheistaan tms. nyt kuitenkaan ole saanut sitä kuvaa, että avioero olisi ainakaan vielä ajankohtainen.

En taida kyllä ajatella, että neuvoni ystävällekään kummoisia ovat, sillä jos tunne on vahva, ts. katsoo, että suhde on tämän arvoinen ja haluaa katsoa, mihin se johtaa, niin voihan sitä vierestä luetella vaikka tilastoja, mutta ne tuskin vakuuttavat nekään.

Elämä on kyllä jännittävä seikkailu, ihmisenä kasvaminen jatkuu vauvasta vaariin. Omalta osaltani voin sanoa, että viimeiset 3,5 vuotta ovat muuttaneet minua enemmän kuin sitä edeltävät 20 vuotta. Olen aina ollut itseäni kohtaan ankara, mutta muita kohtaan äärettömän kärsivällinen, suvaitsevainen,  joustava ja avarakatseinen. Edelleen lähtökohtaisesti haluan ajatella hyvää ihmisistä ja uskoa puhetta. Toinen puoli minusta kuitenkin tietää, että niin paljon vääryyttä mahtuu ihmissuhteisiin ja itsekästä puhetta pulppuaa. Ennen kaikki oli musta-valkoista, mutta nykyään kokemukseni ja ikäni ovat saaneet tajuamaan muitakin sävyjä.

Tärkeintä on ne omat rajat ja itsensä tunteminen. Löytää onnellisuus arjesta ja oppia olemaan onnellinen myös yksin. Siis rakentaa oman elämän onni arkeen ja hyvään oloon itsensä kanssa. Oman onnellisuuteni kruunaa ihminen jonka rinnalla saan kulkea tällä hetkellä. Olla lähellä ja jakaa ajatuksia. 

Viimeisimmät kirjoitukset sai miettimään kaikkea tätä matkaa. Jokaisen on elettävä oma elämä, tehtävä omat päätökset, valittava omat taistelut, hyväksyttävä että toisen ihmisen tekemisiin ei voi vaikuttaa, mutta omien päätöksen kanssa pitää elää.

Sorry, tuuletin vähän omaa päätäni.

28 v yhdessä 

Kirjoitan nyt pitkästä aikaan hyvin henkilökohtaista ja kipeätä asiaa.

Olen juuri tällä hetkellä todella onnellinen, onnellisempi kuin ikinä olisin uskonut voivani olla. Toisen kanssa on niin hyvä olla, toisen lähellä iskee mieleen uskomaton rauha, pelkästään ääni saa hyvänolon hormoonit jylläämään, vieressä nukkuen uni on sikeämpää jne. Pidän tästä kiinni ja nautin jokaisesta hetkestä. Se tunne kun saat olla täysin oma itsensä, yhteinen huumori, intohimo ...

Niin, onnekkaita olemme kun toisiimme törmäsimme.

Silti, "pieni" varjo elämässämme kulkee mukana. Totuus on se, että kenenkään elämän pituudesta emme tiedä, mutta selvää on meillä se, että todennäköisyys pitkään yhteiseen elämään on olematon. Mökkimiehen sairaudet etenevät ja se on totuus, huolissaan on todella moni läheinen. Mökkimies elää ihan täyttä elämää, mutta ne sairaudet kulkee mukana kokoajan ja sanotaan näin, että täysin niiltä ei pysty silmiä peittämään. Olemme aiheesta nyt pystyneet keskustelemaan ja siinä mielessä möröt mielestä on pois. Elämme nyt onnellisina, mutta onhan se myönnettävä että joskus käy mielessä, että miksi toinen ei voisi olla ihan terve.

Tämäkin kaikki on opettanut sen, että elämästä kannattaa nauttia juuri nyt ja kertoa tärkeille ihmisille kuinka rakkaita ovat.

28 v yhdessä 

Voi ei, 28v:-(

Eihän tuohon mitään sanoja ole. Olen niin pahoillani! Vähän ja huonosti ne sanat lohduttaa, mutta tosihan on, että ei se tervekään voi aina tietää, missä se loppu on, eli onko niin terve kuin kuvittelee. Jotain voi olla, vaikka ei ole ilmennyt. Mutta selvää se on, että jos tietää, niin sitten tietää, eikä sitä pois mielestä kokonaan saa.

On hyvä, että voitte jutella, aihe on todella vaikea ja kipeä. Itselläni voisi jäädä sanat kurkkuun! 

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Se että moni (ilmeisesti sinökin) osaa osottaa tuosta asetelmasta sen kenelle päätöksen teko "kuuluisi" enemmän kuin toisille kahdelle johtuu vain moraalisesta närkästyksestä. Toisaalta me emme tiedä kuinka epäitsekkäästi ja korkeaa moraalia osoittaen pariskunta on ennen tuota kolmatta osapuolta toisiaan kohdelleet (?)

Hmm. Itse en ole kovin innostunut ratkomaan näitä tunnepuolen asioita moraalin kannalta, tai siis en ilmeisesti osaa, sillä en tiedä, keneen tuossa nyt viittaat ratkaisijana. Minä en näe (tämän olen sanonut jo aiemminkin, sori te, kenelle menee toistoksi), että en näe tuossa mitään ykkösiä tai kakkosia, vaan ainoastaan kolme samassa kuplassa pyörivää ihmistä, joille kaikille suhde on yhtä toksinen. Tosin mies pääsee yrittämään sitä, että hoitaa suhteita eri linjastoilla, kirjoittaa kahta tarinaa, mutta ainakin tässä tapauksessa sen verran päällekkäin menee, että ei ole kovin onnistunutta.

Kyllä

Ainoa hyväksi kokemani neuvo vastaavassa tilanteessa oli: aina kun huomaat miettiväsi miehen motiiveja, puheita ja aikeita, lopeta! Ja käännä ajatukset siihen mitä sinä itse tarvitset ja haluat, omiin motiiveihisi myös. Nyt, ja tulevaisuudessa. Todellisten tapahtumien ja olosuhteiden valossa.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, 28v:-(

Eihän tuohon mitään sanoja ole. Olen niin pahoillani! Vähän ja huonosti ne sanat lohduttaa, mutta tosihan on, että ei se tervekään voi aina tietää, missä se loppu on, eli onko niin terve kuin kuvittelee. Jotain voi olla, vaikka ei ole ilmennyt. Mutta selvää se on, että jos tietää, niin sitten tietää, eikä sitä pois mielestä kokonaan saa.

On hyvä, että voitte jutella, aihe on todella vaikea ja kipeä. Itselläni voisi jäädä sanat kurkkuun! 

T: MaratonParkuja

Kiitos MaratonParkuja.

Kaduin jo vähän, että kerroin, mutta toisaalta tämäkin puoli kuuluu elämään. Onnen hehkutuksen takana voi olla kipeitäkin asioita. Tänään olen ollut herkillä jostakin syystä ja tuo on todellakin totta, että kun tietää niin eihän sitä mielestään kokonaan saa.

Aihe oli vaikea ottaa puheeksi, monta yritystä se vaati sillä pala nousi kurkkuun välittömästi. Pystymme puhumaan kaikesta, mutta tämä oli vaikein käymämme keskustelu. Se piti kuitenkin käydä.

Onneksi kun olemme yhdessä niin asia ei pyöri mielessä, mutta kulkeehan se mukana. Vuoden vaihteen tapahtumat sai tajuamaan asian tosissaan ja toki sen jälkeen tullut paljon lisätietoa. Sanotaan näin, että kyseessä useampi erillinen sairaus ja kaikki vaikuttaa toisiinsa, ei helppo yhdistelmä. Kyseessä ei kuitenkaan ole minkäänlaisista muistisairauksista. Tähän en palaa tarkemmin. Kun tapasin mökkimiehen niin mitään diagnoosia ei ollut, paperilla täysin terve mies. Näin se elämä heittelee meitä.

Mökkimies haluaa elää nyt täysin normaalia elämää täysillä ja pelkäämättä. On miettinyt asioita paljonkin.

Minä kuljen rinnalla ja paljon on yhteisiä suunnitelmia tälle syksylle ja toki siitä eteenpäinkin.

28 v yhdessä