Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (13316)
Aidosti selkeärajainen ja ns. turvallisesti kiintynyt ihminen ei harrasta kumpaakaan näistä toimintamalleista, minkä vuoksi draamankaari tuppaa jäämään torsoksi.
No kuule tämä! Ihmettelin jo homman kuluessa ja etenkin saatuani järkeni takaisin😂 että mitähän helevettiä tuossa oikeastaan tapahtui. Jossain aikaisemman keskustelun vaiheessa totesinkin, että kyllä minä koen, että olin jotenkin ihan järjiltäni siinä loppuvaiheessa.
Osaa selittää se, että eihän ihminen ole yksiulotteinen, joten hänessä tietysti oli monenlaisia piirteitä. Eikä suhde tietenkään ollut alusta loppuun vekslaamista. Eli tietysti nyt kun täysin historian värittämänä kerron asioista, nämä loppuajan tapahtumat saavat ylikorostuneen aseman ja kaikupohjan. Missään nimessä en halua hänestä luoda kuvaa, että olisi vedättänyt minua tms. tai ylipäätään manipuloinut. Ei minulla hänestä ole mitään pahaa sanottavaa ihmisenä, me vain emme olleet toisillemme yhtään sopivat, toisaalta siinäkään ei yksiulotteisesti.
Tuo dopamiini-juttu on takuulla täysin totta ja todellakin siinä näkee, miten ihminen ei ollenkaan niin itsensä rouva tai herra kuin ajattelee olevansa. Etenkin vierestä on helppo mennä sanomaan, että teet nyt näin ja jokainen järkevä ihminen näkee, jne. kun ei ole siinä koukussa. Se on kuin käkikännisen käskisi kävellä suoraan.
Ja minuun kyllä tuo selitys herkeämmin uppoaa kuin puheet kaksoisliekeistä tms, mutta niitä en oikein edes ymmärrä.
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma tilanteeni on ollut hiukan rauhallisempi viimeaikoina. Olen ollut vähän seesteisempi töissäkin. Oman ihmissuhteeni asiaa en vieläkään oikein ole tohtinut avata täällä, pelkään tunnistettavuutta. Mutta ehkä jossain vaiheessa jotakin. Mutta siis ei minulla ole mitään hätää tai tuollaista draamaa kuin esim Hukassa olevalla. Sikäli sillä ei ole niin väliä.
-Sinilintu
Kyllä sillä on väliä. Olen ajatellut sitä, että olet ainakin masennusvaarassa, ellei jo masennuksessa. Jos puhuminen täällä yhtään auttaisi, kyllä olisi meillä mielenkiintoa kuunnella. Olen varma, että puhun usean puolesta!
T: MaratonParkuja
Koirankoulutus pohjautuu pitkäjänteiseen, systemaattiseen ja johdonmukaiseen palkitsemiseen. Muuten tulee sutta ja sekundaa.
Huomio sivusta.
Onpas tämä mennyt nyt Maratonparkujan yksinpuheluksi (tai jokaiseen kommenttiin on hänellä mielipide). Harmi sinänsä, hyvä ketju muutoin ollut.
Tässähän meni tovi lukea noin 150 kirjoitusta ja olin palstalta pois vain pari vuorokautta.
Täytyy nyt vielä hetken sisäistää kaikkea lukemaani, mutta pakko todeta että äärettömän mielenkiintoista pohdintaa ja lahjakasta ilmaisua (tästä erityiskiitos Liekille ja MaratonParkujalle). Paljon hyviä kirjoituksia myös nimimerkittömiltä.
Kiitos Hukassa, että kirjoitat ja toivottavasti kirjoittamisesta saat apua monella tapaa. Palaan vielä (ehkä) omilla kommenteillani, mutta täällä on niin hyvin otettu kantaa, että ei minulla oikein ole lisättävää. Se rehellisyys miehen puolelta tökkii eniten, aiemminkin miehesi on luvannut täyttä rehellisyyttä, mutta niin vain jäi kiinni valheesta. Sydämestäni riipaisee se kuinka kiire miehelläsi oli toisen naisen syliin Sinulle tärkeän ja ihanana pitämäsi loman jälkeen. Oliko se miehelle jokin palkinto siitä kuinka hyvin hoiti "perhevelvoitteen". Herättää muistoja minussa kovasti.
Sinilintu, jos rohkaistut niin kirjoita ihmeessä. Kuraa tulee välillä niskaan, mutta pääosin kuitenkin ihania ihmisiä kommentoimassa.
Minun pitää vielä lukea joitakin kirjoituksia uudemman kerran, että pää ymmärtää kaiken lukemansa.
28 v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koirankoulutus pohjautuu pitkäjänteiseen, systemaattiseen ja johdonmukaiseen palkitsemiseen. Muuten tulee sutta ja sekundaa.
Huomio sivusta.
Siinä mielessä johdonmukaiseen, että palkitaan aina samoista asioista, ei mistä sattuu. Ja alussa toki jatkuvasti.
Pidemmällä aikavälillä sitten
"Satunnainen palkitseminen koiran koulutuksessa tarkoittaa, että koira saa palkkion vain silloin tällöin, kun se tekee halutun asian, eikä aina. Tämä tekee käytöksestä vahvemman, koska koira ei koskaan tiedä, milloin palkinto on tulossa, ja se on motivoituneempi yrittämään jatkuvasti."
-Liekki
Ap:n kirjoitus Hukassa nimimerkille oli kipeän ihanaa lukemista ja oli todella tärkeä kirjoitus. Todellinen kasvutarina ihmiseltä, joka on kulkenut kolmen vuoden aikana valtavan matkan.
Hukassa on niin keskellä kaikkea, että ei näe tarpeeksi lähelle. Ja äärettömän hyvin ymmärrän sen, perhe + lapset + rakkaus + pelko uudesta pitää pinteessä. Kuitenkin Hukassan kirjoitukset ovat äärettömän järkeviä, eli en näe, että Hukassa olisi jotenkin altavastaaja. Hukassa on luonteeltaan äärettömän rakastava ja pitkäpinnainen. Uskon, että tulee vielä se päivä kun Hukassa miettii, että "miten ihmeessä siedin niin pitkään". Jossakin vaiheessa Hukassa "päästää irti" (tavalla tai toisella). Edelleen olen sitä mieltä, että Hukassa ansaitsisi parempaa.
28 v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä olisi asettaa rajoja, jollei voi luottaa toisen niitä noudattavan?
On varmasti totta, että suhde on kyllä pahasssa jamassa tuossa tilanteessa. Ja monen eronkin syy.
Rajojen laitto on kuitenkin ennen kaikkea teko myös itseään kohtaan. Ainakin omanarvontuntoa, itsetuntoa ja oikeudenmukaisuutta kohtaan. Viesti itsellekin siitä, että minulla on väliä, minun tunteillani ja toiveillani on yhtälailla merkitystä. Itsensä hukkaa, jos omat rajat kovin hämärtyy.
Kuka minä olen ja miten haluan elää. Kuka minä en olen ja miten en halua elää. Joskus tuo jälkimmäinen voi olla hyvä ohjenuora silloin, jos ajatukset ja tilanne on sekava ja ristiriitinen. Miten toimin niin, että saan elämästäni pois sen, mitä tiedän, etten varmasti halua. (Enkä tarkoita eroa ainona ratkaisuna.)
Ja vaikka esimerkiksi ero voi tehdä todella kipeää, niin ero ja lisäksi se, jos ei ole juurikaan koittanut pitää puoliaan ja toinen on kävellyt yli mennen tullen, voi tehdä jälkeenpäin vielä ekstrasti kipeää, vaikka toki syy rumasti tekemiseen ja toisen tallomiseen sen tekijän onkin.
Suurinpaan osaan omista toimista, sanomisista, päätöksistä / rajanvedosta, ei myöskään tarvitse toisen suostumusta. Joskus se raja on vaikka se, että kerään ja pesen tätä lähtien vain omat pyykkini (kun toinen ei osallistu kotitöihin). Tai avaa suuni ja ihan vain ilmaisen, että haluaisin että tässä asiassa toimitaan näin, sopiiko? (Toimii toinen sen mukaan sitten tai ei.) Oman mielipiteen tai toiveen ilmaisuun ei sinällään toiselta lupaa tarvitse, ja sekin on jo itsessään oleellista. Viimeinen raja siinä avioliitossakin on sitten se, että haluan avioeron ja haen sitä nyt. Nyt muutan pois. Sekin on rajanlaittoa. Sitäkin toinen joutuu noudattamaan.
Voidaan pohtia, mitkä sitten ovat hyviä tapoja asettaa rajoja? Kuten tässäkin ketjussa on nyt vähän jo tehty. Usein rajan laitto on pelkkä asenne, käytös, oma toiminta. Rajan laitto on ihan arkisissa tilanteissa ja tavallisissa valinnoissa joka päivä. Kun on itse tiedostanut ja miettinyt jonkin asian, niin sen mukaan sitten toimii (laittaa rajan) usein ikäänkuin jo aivan itsestään. Ei omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen tarkoita ylipäätän pääasiassa aina mitään suoraan sanomista jostain tietystä ongelmasta toiselle, vaan ihan jokapäiväiset omat valinnat, toimet ja toiminta, joiden takana seisoo ja elämältään haluaa, on asioiden ja rajojen määrittämisen perusta. Jos rajanpidossa ei ole ongelmaa, niin tämähän on usein hyvinkin automaattista mutkatonta toimintaa suhteessa, joka myös usein estää niiden isompien ongelmien kehittymistä. Joskus tietenkin rajojen laitto voi olla suhteessa sitäkin, että sanoo selvästi, että "tämä ei minulle käy". Ja on tilanteita, joissa tätäkin tarvitaan.
Lähtökohtaisesti ainakin uhkailu, panoistus, määräily, nalkutus ja kontrollointi, ovat varmastikin pääsääntöisesti niitä huonompia tapoja asettaa tai koittaa asettaa rajoja. Niitä hyvä tapoja sen sijaan on ainakin oma vakaa, johdonmukainen tai jämäkkäkin toiminta, selvästi sanominen ja sanojen takana seisominen. Ystävälliset eleet ja mukavasti esitetyt toiveet. Arjen tavallinen kohtelias toistakin arvostava viestintä. Hyvässä toimivassa molemmin puolin huomiovassa suhteessa rajojen laitto voi monesti olla hyvinkin pieniä, tavallisia ja hienovaraisiakin tekoja, sanomisia tai käytöstä.
On varmasti hyvä osata sekin tunnistaa, milloin hakkaa parisuhteessa samojen asioiden kanssa päätä seinään, varsinkin jos nämä asiat ovat niitä ratkaisevia suhteessa. Milloin kannattaa alkaa huolehtia vain pelkästään omista asioita ja keskittyä vain niihin, ei enää yhteisiin. Sehän tarkoittaa sitten kyllä mielestäni jo parisuhteesta luopumista.
Montako koiraa olet kouluttanut ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tervehdys kaikille,
Viikonloppu vietetty internetistä irrallaan, ja tekipähän hyvää.
Vai oliko se niin, että minäkin olen vain yksi saman kirjoittajan sivupersoonista, joka tekee juuri sopivan hetkellä paluun eetteriin puolustaakseen "vakkarien" kunniaa? Ja jos olen, eikö olekin loistavaa, että provosointini onnistuu näin hyvin ja saan vedettyä hernenenukerhosta aikaa ja energiaa omaksi viihteekseni? Vai palkitseeko kavalan huijaukseni paljastaminen ja oikeassa oleminen niin paljon, että se tekee mielipuolisen yksinpuheluni seuraamisesta ja kommentoimisesta vaivan väärtin?
Kas siinä vasta kysymyksiä.
Hieman vakavammin: nimimerkittömillä kommentoijilla on usein todella hyviä mielipiteitä, ja olen pyrkinyt niihin myös viittaamaan ajan ja tilan sallimissa rajoissa. Monisanaisena joudun valitsemaan taisteluni, kun kaikkeen ei vain ehdi. Välillä tuntuu tylyltä jättää vastaamatta minut mainitseviin kommentteihin, olivatpa
Liekki, yksi ihmisyyden keskeisiä elementtejä taitaa olla tarve löytää muista ihmisistä itselle keskeisten minuuden palikoiden osalta näin. Kun tällaisen yhteyden tapahtuu, sillä on ihmeellinen vaikutus.
Kiitos tästä kommentista. Kiitos aivan hirveästi. Juuri tässä hetkessä se auttoi minua asiassa, joka on hyvin kipeä ja vaikea.
En nyt ala sen tarkempaan analyysiin, mutta vielä kerran kiitos. Maailmassa on toinenkin ihminen, jonka ytimessä on paljon samaa kuin minun.
Tuike
Liekiltä lainaus: "Muistan, kun 28 v oli eron ollessa vielä vaiheessa käynyt joku viikonloppu istuksimassa jossain ja ehkä suudellut(?) tuntematonta illan aikana. Tämä muistaakseni aiheutti pahennusta ja vauvan syvien rivien moraalipoliisit varoittelivat pettämisestä. Kuitenkin se oli nimenomaan ihanan tunnehörhömme hyvä yhteys omaan itseensä, joka pelasti hänet uhrin asemalta ja siirsi sen sijaan Mökkimiehen käsivarsille. 28 v tunnisti, kun tilanne oli hänelle liikaa - riippumatta miehestä ja hänen olosuhteistaan, ja vihelsi pelin poikka. Ja aika pian tämän jälkeen tapahtuikin sitten aivan ihania asioita.
Tarinassa olisi voinut käydä varsin toisin, jos 28 v olisi jäänyt ymmärtämään masentunutta miestä itsensä kustannuksella. Hänen onnensa ja taitonsa oli kuunnella itseään".
KIITOS tästä kirjoituksesta. Mielenkiintoista pohdintaa. Ja olen jopa otettu siitä, miten olet analysoinut kirjoituksiani
Olin jotenkin jopa unohtanut tuon aika viattoman kohtaamiseni ja suuteloinnin tuon herra X:n kanssa. Totuus kuitenkin on se, että sillä oli varmasti järjettömän suuri vaikutus oman tarinani kulkuun ja nimenomaan irti päästämiseen. 10 kuukautta kuitenkin elin äärettömän kipeässä vaiheessa, jossa varsinaisesti ei oltu erottu, mutta kaikki oli rikki ja tietämättäni silloin mies eli jo kahden naisen välissä. Se oli kuitenkin aikaa, kun olisin tehnyt mitä vain pitääkseni perheeni kasassa. Kunnes tajusin kaksi ratkaisevaa asiaa, miehen vähäiset puheet oli enemmän ja enemmän ristiriidassa tekojen kanssa ja tajusin, että päin naamaan valehtelua on ollut niin paljon, että en pystyisi ikinä luottamaan. Silloin päästin irti ja erosin lopullisesti.
Ja kun elämä on yllätyksiä täynnä niin hyvässä kuin pahassa niin elämäni sitten otti uuden suunnan.
Kiitos vielä Liekki.
28 v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun hienouksia on kyllä kirjoitukset, jotka saa pohtimaan asioita itsessään. Vaikka oman eron kipeys on jo takana niin eteen tulee monia pohdittavia asioita joita voi peilata moneen elämäntilanteeseen. Hienoja oppeja nykyiseen elämään.
Lämpimästi kiittäen kaikki kirjoittajia,
28v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Montako koiraa olet kouluttanut ?
Eiköhän tuo koirankoulutus esimerkkinä ollut tarkoitettu nimenomaan kuvaamaan dopamiinijärjestelmän toimintaa, ihmisilläkin, ja omasta muististani siinä nimenomaan riippuvuuden syntymekanismeja.
Ehkäpä riippuuvuuspohjainen koirankoulutuskaan ei ole se paras vaihtoehto kokonaisuudessaan, vaikka se jossain määrin ainakin siis toimisi ja koukuttaisi voimakkaasti? Eihän se kylmää - kuumaa suhde tai on-off suhde ihmisilläkään ole se toivotuin ja terveellisin suhdemuoto, ja sellainen saa ihmisetkin siis toisinaan "hulluiksi" ja käytönnössä addikteiksi tällaisissa suhteessaan.
En ole perehtynyt koirankoulutukseen sen syvemmin muuten. Tuosta palkitsemisjärjestelmän / dopamiinijärjestelmän toiminnasta aivoissa ihmisillä olen jonkin verran jostain aiemminkin lukenut. Traumasiteeksikin tällaista kylmää - kuumaa vaihteluun, taikka tarkemmin vielä kaltoinkohtelun ja hylkäämisen - hyvinkohtelun ja rakastavan kohtelun vuorotteluun, perustuvaa suhdetta on muistaakseni jossain yhteyksissä tituleerattu.
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä päivä on ollut suhteellisen vaikea loman loppuessa ja arjen ja sen mukanaan tuomien vaikeuksien lähestyessä. Se hankalien tunteiden kanssa toimeentuleminen ei tosiaan kuulu ihan allekirjoittaneen ydinvahvuuksiin, parisuhdekontekstissa tai muuten.
Kun välillä tuntuu, että sitä ei osaa muuta kuin sössiä elämänsä mitä moninaisimmilla tavoilla, niin tässä hiljan monilta teiltä tulleet kiittävät sanat herkistivät tällä kertaa kyyneliin. On jotenkin hämmentävää, että pystyy kokemaan tulevansa näin ymmärretyksi ja nähdyksi ihan vain olemalla oma itsensä.
Joten kiitos kiitoksista, ihana että olette ja että ketju on. Jotenkin tämä on luonut ymmärrystä siitä, että meillä ihmisillä on enemmän yhteistä kuin erillistä ja että useimmat meistä kohtaavat melkoisen kohtuuttomia tilanteita jossain vaiheessa elämää. Ja että yhdessä niistä selvitään.
Jatketaan selviämistä :)
-Liekki
En tiedä mitä teet työksesi Liekki mutta sinun pitäisi tehdä jotakin mihin liittyy kirjallista ilmaisua. Sen verran vahvoilla siinä olet. Ja samaistumishalaus täältä noille tuntemuksista sleviämisille, olen erittäin paljon samanlainen tuossa
-Sinilintu
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä ollut paljon keskustelua, hyvää sellaista!
Toivottavasti ihana MaratonParkuja et harmistu, kun sanon että nauroin ääneen, kun lainasit minua hmmmphillä varustetussa kommentissa. Ärhäkkää pikkumyymäisyyttä havaittavissa!
Jos summaan viime sivujen keskustelua, yhteistä vaikuttaisi olevan kehotus Hukassalle tunnistaa ja asettaa vahvat omat rajat. Muuten linjat tuntuvatkin vaihtelevan harmaan ja mustavalkoisen välimaastossa. Ketä kuunnella?
MaratonParkujalla muistaakseni oli taustallaan pitkä suhde, jossa veivattiin edestakaisin ja yritettiin turhaan löytää harmoniaa, vaikka molemmilla siihen sinällään halua olikin. Ap:n mies taas (kuten aloituksesta voi lukea) ilmoitti hänelle ajatuksistaan, kun päätökset oli jo tehty, ja toinen nainen tukevasti kuvioissa. 28 v:n mies arpoi vaihtoehtojensa välillä kertomatta tuskin juuri mitään sisäisestä kamppailustaan kummallekaan naiselle. Toyboy piti sanansa millilleen, j
Nämä Liekin kirjoitukset vaan petraavat ajan kuluessa ja ketjun edetessä kun sika juoksuaan. Ihan mahtavaa luettavaa! Kiitos Liekki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä ollut paljon keskustelua, hyvää sellaista!
Toivottavasti ihana MaratonParkuja et harmistu, kun sanon että nauroin ääneen, kun lainasit minua hmmmphillä varustetussa kommentissa. Ärhäkkää pikkumyymäisyyttä havaittavissa!
Jos summaan viime sivujen keskustelua, yhteistä vaikuttaisi olevan kehotus Hukassalle tunnistaa ja asettaa vahvat omat rajat. Muuten linjat tuntuvatkin vaihtelevan harmaan ja mustavalkoisen välimaastossa. Ketä kuunnella?
MaratonParkujalla muistaakseni oli taustallaan pitkä suhde, jossa veivattiin edestakaisin ja yritettiin turhaan löytää harmoniaa, vaikka molemmilla siihen sinällään halua olikin. Ap:n mies taas (kuten aloituksesta voi lukea) ilmoitti hänelle ajatuksistaan, kun päätökset oli jo tehty, ja toinen nainen tukevasti kuvioissa. 28 v:n mies arpoi vaihtoehtojensa välillä kertomatta tuskin juuri mitään sisäisestä kamppailustaan kumm
Nämä Liekin kirjoitukset vaan petraavat ajan kuluessa ja ketjun edetessä kun sika juoksuaan. Ihan mahtavaa luettavaa! Kiitos Liekki!
Anteeksi OT, mutta jäin miettimään tuota sanontaa, että petraako sika todellakin juoksuaan loppua kohden? Onko niillä jokin turbovaihde, jonka pistävät vielä silmään kun muilla jo hyytyy? Jäin nauramaan tätä elävää mielikuvaa vantteran saparohännän iloisesta pinkomisesta ja uudesta vauhtivaihteesta korvat luimuun painen :D
Mutta joo, Liekin kirjoitukset on kyllä olleet hyviä ja mielenkiintoisia. En vaan saa naurua loppumaan tuosta mielikuvasta :D
Vierailija kirjoitti:
Tämä päivä on ollut suhteellisen vaikea loman loppuessa ja arjen ja sen mukanaan tuomien vaikeuksien lähestyessä. Se hankalien tunteiden kanssa toimeentuleminen ei tosiaan kuulu ihan allekirjoittaneen ydinvahvuuksiin, parisuhdekontekstissa tai muuten.
Kun välillä tuntuu, että sitä ei osaa muuta kuin sössiä elämänsä mitä moninaisimmilla tavoilla, niin tässä hiljan monilta teiltä tulleet kiittävät sanat herkistivät tällä kertaa kyyneliin. On jotenkin hämmentävää, että pystyy kokemaan tulevansa näin ymmärretyksi ja nähdyksi ihan vain olemalla oma itsensä.
Joten kiitos kiitoksista, ihana että olette ja että ketju on. Jotenkin tämä on luonut ymmärrystä siitä, että meillä ihmisillä on enemmän yhteistä kuin erillistä ja että useimmat meistä kohtaavat melkoisen kohtuuttomia tilanteita jossain vaiheessa elämää. Ja että yhdessä niistä selvitään.
Jatketaan selviämistä :)
-Liekki
Niin jatketaankin! Kiitos itsellesi <3 <3 <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi OT, mutta jäin miettimään tuota sanontaa, että petraako sika todellakin juoksuaan loppua kohden? Onko niillä jokin turbovaihde, jonka pistävät vielä silmään kun muilla jo hyytyy? Jäin nauramaan tätä elävää mielikuvaa vantteran saparohännän iloisesta pinkomisesta ja uudesta vauhtivaihteesta korvat luimuun painen :D
Mutta joo, Liekin kirjoitukset on kyllä olleet hyviä ja mielenkiintoisia. En vaan saa naurua loppumaan tuosta mielikuvasta :D
Ei aavistustakaan, onko tuo juoksevan sian kiihdyttäminen faktaa vai fiktiota (tai juoksevatko siat ylipäätään). Tuo on ilmaus, jota sanavalmis isoäitini tapasi viljellä, ja joka sitten periytyi ensin äidilleni ja siitä edelleen minulle. Minuakin se hymyilyttää, ja omissa mielikuvissani näen niiden niskaa vasten painautuvien luimukorvien lisäksi saparonkin oikenevan suoraksi, kun sika oikein antaumuksella viilettää pitkin kesäisen pellon piennarta :D
Oma tilanteeni on ollut hiukan rauhallisempi viimeaikoina. Olen ollut vähän seesteisempi töissäkin. Oman ihmissuhteeni asiaa en vieläkään oikein ole tohtinut avata täällä, pelkään tunnistettavuutta. Mutta ehkä jossain vaiheessa jotakin. Mutta siis ei minulla ole mitään hätää tai tuollaista draamaa kuin esim Hukassa olevalla. Sikäli sillä ei ole niin väliä.
-Sinilintu