Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä MP mieltä -voisiko tuo ilmeisen hyvätuloinen mies hankkia siivousta ostopalveluna? Vai vaatisiko sekin kamppailua? Vai oisko kuitenkin niin että äijä käyttää hyväkseen puolison toimeliaisuutta täysin tietoisesti.. tai ei vaan välitä, että myös kaiketi vaativaa työtä tekevä puoliso kuormittuu :/ 

Oletko tän suhteen nalkuttajaksi leimattu miettinyt koskaan asiaa tuolta kantilta?

Vastataan, kun kysytään, joskaan en ihan ymmärrä kysymystä ehkä. Siis käsittääkseni mies onkin ehdottanut hankkivansa siivouspalveluja, mutta voin muistaa väärin. En jaksa nyt kahlata ketjua.

Siivouspalvelu ei kuitenkaan auta joka päiväisen järjestyksen ylläpitoon, ellei sitten ole kodinhoitaja kotona asumassa sisäkön kanssa. En itsekään ole mikään järjestyksen ihme, mutta suunnilleen kerran päivässä menee sentään astiat koneeseen ja vaatteet lojumasta paikalleen ja kerran viikossa imurointi ja muut. 

Kuinka sinä ratkaisisit dilemman. Mies ei pysty järjestelemään tavaroita, tai ripustamaan pyykkejä niin, että ne kuivuvat. Perheen toinen aikuinen kuormittuu. Siivooja ei auta kuin pistemäisesti. Neuvotella tai ohjeistaa ei voi, koska ei ihminen enää muutu.

Itse ajattelisin, että siivooja auttaisi viemään yhden tunnin parin tehtävän kokoisen kuorman viikossa. Hyvä alku olisi jo se :)

Mietin vaan tässä että voisiko asioita esittää vähemmän kärjistävästi kuin esim: "teini on jo opetettu suhtautumaan nuivasti palvelusväkeen." Itse en ajattele siivoojaa palvelusväkenä, vaan ammattinsa itsenäisenä harjoittajana. Palvelusväki termiä pidän aika vanhatavana, eikä se mielestäni kuvaa enää tätä päivää kun siivous- ja hoiva-alan ammattilaiset ovat itsenäisiä yrittäjiä, tai sellaisen työntekijöitä ja työskentelevät usealle eri asiakkaalle. Eivät siis kenenkään kantaväkeä saati omaisuutta. Toisaalta tuo termi opettaa suhtautumaan nuivasti.. no, voihan sen niinkin nähdä. Itse ajattelen, että siinähän mies vain harjoittaa oman luonteensa piirteitä eli sellaista huolimattomuutta jossa ei muista viedä teepussia roskiin. Olemme mielestäni keskustelussa oppineet että tällainen on persoonallisuudenpiirre, jolle henkilö ei kertakaikkiaan voi mitään, eikä se tarkoita mitään pahaa: siis tarkoitus ei ole olla mitenkään nuiva. Kuinka voisi silloin olla tarkoitus opettaa jotakuta toistakaan nuivaksi. [opetettu on passiivimuoto verbistä opettaa, joka tarkoittaa aktiivista toimintaa, jossa siirretään tietoa, taitoa tai ajattelumallia henkilöltä toiselle] Hän ei vaan pysty viemään teepussia roskiin. Vaimo tulee siinä neuvoskelemaan, joka on vaan merkki siitä, etteivät he sovi yhteen ja suhde on liian vaikea. Pitäisikin hakea kompromissia jossa mies on jo osansa hoitanut kun osti siivoojapalvelun. Jos väliajalla on sotkuista niin naisen pitäisi oppia sitä sietämään. Ja sitten ne lapset, no kunhan eivät siinä opi sivussa nuivaksi, arvostelevaksi tai nalkuttamaan, niin kaikki on hyvin.

Mutta mennäänpä asiaan: Miksi sinä haastat riitaa ja näykit toisia kirjoittajia, pistät sanoja heidän suuhunsa ja provoat? Onko kaikki hyvin? Tuossa on nyt yläpuolella parikin esimerkkiä, vastaat luultavasti tosin ettet ymmärrä missä ja kuinka. Odotan tässä jotain käännettä joka toisi ketjuun eloa -onko seuraavaksi suunnitteilla joku "nämä viimeisen viikon kirjoitukset eivät sitten kuulu minulle, terveisin oikea MaratonParkuja" tmv?

Vierailija kirjoitti:

Olen näitä jotka ovat kommentoineet sillon tällön. Pidän paljon tästä ketjusta, palaan lukemaan ajoittain.

Omasta erostani tulee kaksi vuotta kesällä. Nyt jälkiviisaana niin myönnän että meidän olisi pitänyt erota paljo aikasempaa.

Olin kynnysmatto ihan liian kauan. Exä komennuksilla ulkomailla, eli sinkkumiehen elämää sillon. Näin jatkui vuosia. Epäilin mutta ei jäänyt kiinni, kaksi puhelinta j n e. Tietty lopulta kiinnijääminen oli mahdotonta estää. Sai kuitenkin mahdollisuuden mutta ei lopettanut yhteyttä.

Kiitän rukouksissani ylempiö voimia että asiat vihdoin selvisi mulle.

Nyt olen tästä keväästä tapaillut mukavaa miestä. Saan läheisyyttä ja seksiä. Näillä mennää.

Jos joskus tulee uusi rakastuminen, tai jos tunteet kasvavat tapailumieheeni  niin olisihan se aivan mahtavaa.

Annan neuvon, isäni suusta. Kerran voi antaa anteeksi, toista eei.Toisesta kertaa pettämisestä o

Kiitos asiallisesta ja rakentavasta kommentista!

100% samaa mieltä ja ihanaa kuulla, että universumi todella toimii niin, että sonnasta versoo lopulta kaunis kukka kun vaan istuttaa pienen siemenen ja malttaa odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ala listaaman tänne omia vikojani ja puutteitani, sillä en halua ottaa riskiä siitä, että niitä aletaan mahdollisesti myös ilkeämielisesti ja vääristellen ruotimaan tai niistä piikittelemään. En edes ilman nimimerkkiä. Nimimerkillä kirjoittaen on vielä suurempi riski tulla räävityksi, ja myös myöhemmin noihin palaten, jos kertoo avoimesti puutteistaan. 

Tällaisiin keskustelunaiheisiin tarvitaan usein aika turvallinen ympäristö. Toiset toki ovat rohkempia, ja joillakin on kovempi nahka. 

Jo alustus aiheeseen oli toisia kirjoittajia arvosteleva, ja siten ikäänkuin viitoitti tietä ikävämmälle nuotille, joten ei kauheasti houkutellut oma avautuminen noin arasta ja henk.koht. aiheesta. 

Pisteet siis niille jotka kuitenkin uskalsi. Esim. Sinilinnun kommentti omista vioistaan oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja asiaansa hyvin valaiseva. Ja Hukassan kertomus aiheesta myös auttoi näkemään hänen läh

Kopioin tähän sen keskustelun avauksen kokonaan:

Olisi mielenkiintoista kuulla mitä on itsetutkiskelun tuloksena löytänyt.

En ole koko ketjua tokikaan lukenut, mutta sen mitä olen, niin hyvin vähän on tullut esille mitä eronneet itse ovat oppineet omista virheistään. Joku sanoo että on liian mukautuva ja kiltti, kyllä, mutta itse en ainakaan tunne yhtään ihmistä, jolta ei löytyisi yhtäkään sellaista heikkoutta tai vikaa joka aiheuttaa harmia läheisille. Onko kukaan löytänyt itsestään sellaisia vikoja?

Arvaan että joku tai useampikin tyrmää tämän kysymyksen koska tämä on tsemppiketju ja vertaistukea tai jotain. Mutta minä voisin nyt tarjota nimenomaan vertaistukena oman näkemykseni: ilman oman toiminnan tutkimista ja tiedostamista en olisi nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Saattaisin olla jopa katkera jos kokisin, että minä virheettömänä ihmisenä sain syyt niskoilleni erosta ja minulle tuli taloudellisia menetyksiä.

"Jo alustus aiheeseen oli toisia kirjoittajia arvosteleva, ja siten ikäänkuin viitoitti tietä ikävämmälle nuotille". Todellako?

Ylläolevalle kommentoijalle kaikkea hyvää kun on löytynyt mukava mies. Itselle on tullut vuosien mittaan vaikeaksi löytää miestä suhteeseen, jossa saisi läheisyyttä ja seksiä. Ei siksi, etteikö olisi muutamia ollut ehdolla. Mutta kun en tunne heihin vetovoimaa. Kun ajattelen edes suutelemista heidän kanssaan, niin ei. Ja silloin ei myöskään läheisyys ja seksi ei minulle onnistu, sen tiedän itsestäni. 

Kavereina menisivät, mutta on kiusallista molemmille kun tajuan, että haluaisivat muutakin. Enkä ole sentyyppinen, että vedättäisin. En edes viitsisi, ei ole sen väärtti. 

Vierailija kirjoitti:

Ylläolevalle kommentoijalle kaikkea hyvää kun on löytynyt mukava mies. Itselle on tullut vuosien mittaan vaikeaksi löytää miestä suhteeseen, jossa saisi läheisyyttä ja seksiä. Ei siksi, etteikö olisi muutamia ollut ehdolla. Mutta kun en tunne heihin vetovoimaa. Kun ajattelen edes suutelemista heidän kanssaan, niin ei. Ja silloin ei myöskään läheisyys ja seksi ei minulle onnistu, sen tiedän itsestäni. 

Kavereina menisivät, mutta on kiusallista molemmille kun tajuan, että haluaisivat muutakin. Enkä ole sentyyppinen, että vedättäisin. En edes viitsisi, ei ole sen väärtti. 

 

Kiitos erittäin hyvästä ja kiinnostavasta viestistä joka tuo keskusteluun lisää asiasisältöä ja näkemystä!

Meitä on muitakin siis, jotka löytävät kerran vuosikymmenessä, jos sitäkään, miehen joka vetoaa fyysisesti. En ole itse koskaan ihastunut kenenkään ulkonäköön, tuntuu etten edes osaa laittaa miehiä järjestykseen ulkonäön perusteella. Ja sitten jos joku miellyttääkin silmää niin joku ele, ääni tai jutut saattaa pilata koko homman. Ensin pitäisi tutustua ja sitten vasta natsaa, jos natsaa, myös fyysisesti. Olen miettinyt että jos eroaisin niin olisi lottovoittoon verrattavissa tavata enää ketään toista. Itse ehkä yrittäisin ensin tutustua kaveripohjalta mahdollisimman moneen, mutta tottahan se on ettei kumppania etsivä sellaiseen välttämättä lähde, mistä ei todnäk tule mitään syvempää.

Jaha, nyt on otettu MP nalkutuksen kohteeksi. Toivottavasti hällä pokka pitää ja antaa olla omassa arvossaan.

Se on ihan totta, että kumppania haluava ei etsi kaveripohjalta. Ei kannata tuhlata kummankaan aikaa. Ja tosiaan johtaa usein kiusallisiin tilanteisiin kun toinen innostuu ja saa sitten kohteliaasti selitellä ettei loukkaa toista. Mieluummin rauhassa itsekseen kuin jossain puolivillaisessa joka ei kuitenkaan johda muuhun kuin kaveruuteen. Kavereita on jo tarpeeksi. 

Minulle on monet parisuhteessa olevat ystävät juuri sanoneet noin, että mikset vaan yritä tutustua eri miehiin kavereina. Mitäs sen väliä nyt niin on. No on sen väliä. Ei sellaiset viritelmät tuntu yhtään kivalta jos tarkoituksena olisi syvempi ja läheisempi suhde. Päinvastoin, aika pian alkaa kyllästyttää. En jaksa käydä treffeillä "turhan päiten". Kyllä tiedän aika nopeasti klikkaako vai ei. Ja sen vielä nopeammin ettei klikkaa. 

Vikojenetsintä-aiheen aloitusviesti kuului kokonaisuudessaan ja kontekstissään seuravaalla tavalla, alussa oli lainaus ap:n viestistä 30.3.2025 klo 10.33 :

"Lasku, kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Ja muutenkin kovin viisaasta ja osuvasta kirjoituksestasi.

Liekki, mukava kuulla sinusta. Vaikkei kuulumiset kaikkein riemukkaimpia olekkaan. Olet kuitenkin tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu, se on jo iso askel eteenpäin. Traumojen kanssa ikävä kyllä vaan kestää. Mennään eteen ja taakse, ylös ja alas ja ehkä jonain päivänä voi sanoa toipuneensa? Tai ainakin oppineensa elämään yhdessä traumojensa kanssa.

Sitä minä olen opetellut ja opettelen. Elämään yhdessä kaiken ikävän kanssa. On ollut helpottavaa päästää irti siitä ajatuksesta että sitten kun tämä kaikki on ohi. Koska ei tämä lopu. Jollain tasolla jotain ikävää on käynnissä kokoajan. Välillä on tasasempaa, välillä käydään lähempänä pohjaa. Onneksi aaltoliike on nykyään lempeämpää, ei tule enää niin syviä ja pitkiä pohjia. 

Olen mennyt todella syvälle itseeni, seissyt peilin edessä ja tuijottanut itseäni todella syvälle. Olen ruotinut joka mutkan ja miettinyt missä meni vikaan? Kuka minä olen? Miten haluan tätä elämää elää? Mikä on totta ja mikä ei? Mikä on minulle tärkeintä? Ja sitä teen edelleen tasaisesti. Saan syytöksiä sieltä ja täältä. Aina niiden edessä pitää pysähtyä ja miettiä onko niissä pohjaa? Vai onko ne tyhjiä syytöksiä? Joskus on todella vaikea itsekkään tietää mikä on totta ja mikä ei? On vielä hetkiä kun mietin, olenko todella niin päästäni sairas etten ymmärrä toimivani erittäin haitallisesti?  ..."

"Olisi mielenkiintoista kuulla mitä on itsetutkiskelun tuloksena löytänyt.

En ole koko ketjua tokikaan lukenut, mutta sen mitä olen, niin hyvin vähän on tullut esille mitä eronneet itse ovat oppineet omista virheistään. Joku sanoo että on liian mukautuva ja kiltti, kyllä, mutta itse en ainakaan tunne yhtään ihmistä, jolta ei löytyisi yhtäkään sellaista heikkoutta tai vikaa joka aiheuttaa harmia läheisille. Onko kukaan löytänyt itsestään sellaisia vikoja?

Arvaan että joku tai useampikin tyrmää tämän kysymyksen koska tämä on tsemppiketju ja vertaistukea tai jotain. Mutta minä voisin nyt tarjota nimenomaan vertaistukena oman näkemykseni: ilman oman toiminnan tutkimista ja tiedostamista en olisi nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Saattaisin olla jopa katkera jos kokisin, että minä virheettömänä ihmisenä sain syyt niskoilleni erosta ja minulle tuli taloudellisia menetyksiä."

Jatkan vielä, että se on tosiaan pienestä kiinni, että kiinnostusta ei ole, saattaa olla juuri joku ele tai ääni. Tai joku tapa, joka vaan ei tunnu kivalta. Jossain oli, että väärät kengät. Tunnustan olevani eräs niistä naisista, joille väärät kengät ovat sammuttaneet kiinnostuksen. Ja toisinpäin. Mies, jolla oli kivat ja asiaan sopivat kengät herätti kiinnostuksen. 

Ja kokonaanhan tuo AP:n kirjoitus (30.3.2025 klo 10.33), johon siis vianetsintää-itsestä-aloitusviestissä  viitattiin, kuului siis näin: (Mustattuna kohta, jota ennen lainaus oli katkaistu.) 

"Lasku, kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Ja muutenkin kovin viisaasta ja osuvasta kirjoituksestasi.

Liekki, mukava kuulla sinusta. Vaikkei kuulumiset kaikkein riemukkaimpia olekkaan. Olet kuitenkin tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu, se on jo iso askel eteenpäin. Traumojen kanssa ikävä kyllä vaan kestää. Mennään eteen ja taakse, ylös ja alas ja ehkä jonain päivänä voi sanoa toipuneensa? Tai ainakin oppineensa elämään yhdessä traumojensa kanssa.

Sitä minä olen opetellut ja opettelen. Elämään yhdessä kaiken ikävän kanssa. On ollut helpottavaa päästää irti siitä ajatuksesta että sitten kun tämä kaikki on ohi. Koska ei tämä lopu. Jollain tasolla jotain ikävää on käynnissä kokoajan. Välillä on tasasempaa, välillä käydään lähempänä pohjaa. Onneksi aaltoliike on nykyään lempeämpää, ei tule enää niin syviä ja pitkiä pohjia. 

Olen mennyt todella syvälle itseeni, seissyt peilin edessä ja tuijottanut itseäni todella syvälle. Olen ruotinut joka mutkan ja miettinyt missä meni vikaan? Kuka minä olen? Miten haluan tätä elämää elää? Mikä on totta ja mikä ei? Mikä on minulle tärkeintä? Ja sitä teen edelleen tasaisesti. Saan syytöksiä sieltä ja täältä. Aina niiden edessä pitää pysähtyä ja miettiä onko niissä pohjaa? Vai onko ne tyhjiä syytöksiä? Joskus on todella vaikea itsekkään tietää mikä on totta ja mikä ei? On vielä hetkiä kun mietin, olenko todella niin päästäni sairas etten ymmärrä toimivani erittäin haitallisesti? Onneksi olen käynyt tätä matkaa jo niin kauan, kerännyt ympärilleni ihmisiä jotka kokevat samankaltaisia asioita. Kerännyt ympärilleni ammattilaisia jotka toimivat peilinäni sen suhteen että mitenkäs kaikki oikein menikään. Toki on myös ystäviä, ja läheisiä, mutta heillä tämä kaikki menee niin syvälle tunteisiin etten halua heitä kaikella kuormittaa enkä enää kerro kaikkea, heitä säästäkseni.

On ollut opeteltava laittamaan rajat. Ja pidettävä niistä kiinni. Mutta myös ymmärrettävä tarkastella niitä kriittisesti. On pitänyt kasvattaa todella vahva selkäranka. On uskallettava puolustaa itseään ja lapsiaan jopa ammattilaisia vastaan joilla vääristynyt näkymä tilanteesta. On taisteltava tuulimyllyjä vastaan. Ja huolehdittava siinä samalla itsestään sen minkä jaksaa. Oltava itselle lempeä ja hellä. Annettava aikaa. Hyväksyttävä se, että tämmöistä tämä nyt on.

On hetkiä kun ei jaksaisi. Tekisi mieli romahtaa, antaa olla ja jäädä sängynpohjalle ikuisiksi ajoiksi. Onneksi nykyään silloin laitan viestin jollekkin vertaiselleni, saan sieltä tsemppiä ja jaksan taas. 

Jatkan taistelua itseni ja lasteni eteen. Välillä saan pelkkää paskaa vastaan. Mutta välillä tulee myös ilonpilkahduksia. Ja minusta on tullut todella hyvä huomaamaan nämä joskus niin kovin pienetkin ilonrippeet. 

Ja jos jotain voin tehdä sen eteen, että joku toinen joskus tulevaisuudessa voisi vastaavalta säästyä. Jotain sen eteen, että ammattilaiset ymmärtäisivät paremmin, eivät käyttäisi haitallista puhetta työssään, sen teen. Minua se enää auta, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa jotain toista.

Ap "

Olipas hieno kommentti tuolta henkilöltä, joka kirjoitti omasta itsetutkistelustaan eron jälkeen. Näitä tämänkaltaisia juuri itsekin olisin kaivannut. Ihmeteltävän vähän, vaikka ketju on pitkä ja monet kertovat eroistaan. 

Kiva, että Ap päivitit kuulumisia :)

Aop kertoo tutkiskelleensa itseään ja miettineensä mikä meni vikaan. Mutta onko esimerkiksi joku esimerkki konkreettisesti jossa hän tuntee tehneensä jotenkin väärin. Minulle tulee tunne, että hän miettii enemmänkin sitä miksi hänelle nyt on tapahtunut näitä asioita. Eli miksi häntä kohtaan on toimittu näin. Eikä sitä, mikä olisi ollut hänen oma osuutensa ko. tapahtumiin. 

Mikä tämä virhejankutus nyt on. Ihmiset kirjoittelevat siitä mistä haluavat puhua. Monet nyt myös eron jälkeen uuden kumppanin hausta. Ei se vanhemmalla iällä helppoa ole minäkin olen ollut yksin nyt neljättä vuotta itseksenii. Sinällään neuvo kavereista voisi olla hyvä kun ihmiset voi tutustuttaa sitten omiin kavereihinsa. Niinkin monet suhteet alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä virhejankutus nyt on. Ihmiset kirjoittelevat siitä mistä haluavat puhua. Monet nyt myös eron jälkeen uuden kumppanin hausta. Ei se vanhemmalla iällä helppoa ole minäkin olen ollut yksin nyt neljättä vuotta itseksenii. Sinällään neuvo kavereista voisi olla hyvä kun ihmiset voi tutustuttaa sitten omiin kavereihinsa. Niinkin monet suhteet alkaa.

Kyllä kyllä. Minustakin olisi kyllä kiinnostavaa kuulla mitä muut on itsestään oivaltaneet eron jälkipohdinnoissa. Esim on vaikeaa puhua näistä tosi henkilökohtaisista jutuista kuten että seksi ei ollut oikein tyydyttävää, vaan mekaanista kilpajuoksua orgasmiin ja olin niin hölmö, etten tehnyt asialle mitään etten loukkaisi. Toinenhan saattoi miettiä ihan samaa ja olla hiljaa, ettei loukkaisi. Ja lihominen esim, tosi henkilökohtaista, vaikeaa puhua muuten kuin anonyyminä. Tai omat pohdinnat siitä että käytin kaiken hellyyden ja rakkauden osoitukset lapseen ja mies taisi jäädä kylmettymään sivulle. Jne. Tällaisia omia pohdintoja, ei niistä tarvii nokkiintua kenenkään. 

Ja olen monesti miettinyt aloittajaa ja hänen miehensä julmalta ainakin kuulostavaa toimintaa. Voiko olla jotain molemminpuolistakin loukkaantumista ja kaunaa taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä virhejankutus nyt on. Ihmiset kirjoittelevat siitä mistä haluavat puhua. Monet nyt myös eron jälkeen uuden kumppanin hausta. Ei se vanhemmalla iällä helppoa ole minäkin olen ollut yksin nyt neljättä vuotta itseksenii. Sinällään neuvo kavereista voisi olla hyvä kun ihmiset voi tutustuttaa sitten omiin kavereihinsa. Niinkin monet suhteet alkaa.

 

Näköjään kaikki on nyt jankutusta. Nämähän on melko uusia aiheita täällä. Eikö ole mukavaa ja piristävääkin hiukan erilaisistakin aiheista keskustella täällä? Tämä omien virheiden miettiminen. Nekin mietteet liittyvät eroon ja eron jälkeiseen elämään. Myös eron jäleisen kumppaninhaku on monelle vaikeaa. Tai haluaako olla ilman kumppania. Tai toisille on ja toisille ei, ei voi yleistää. 

Mihin Hukassa ja 28 vuotta on kadonneet?

Keskustelin kerran erään ystävän kanssa juuri näistä omien virheiden tai tietämättömyyden tunnustamisesta. Sanoin, että minun on helppoa sanoa, että anteeksi nyt taisinkin tehdä väärin tai virheen tai  nyt en tiedäkään tuota asiaa. Tai, että olen tehnyt siinä asiassa ymmärtämättäni aikoinaan virheen tai kohdellut väärin. 

Olen aina protestoinut laulua "En päivääkään vaihtaisi pois", että itsellä kyllä olisi montakin päivää joita haluaisin vaihtaa. Hän sanoi, että ei tuollainen ajattelutapa ole lainkaan yleistä. Vaan ihmisten on hyvin vaikea sanoa noita asioita ääneen, jopa edes miettiä hiljaa itsekseen. Eivät pysty edes itselleen tunnustamaan. En ollut ajatellut tätä asiaa silloin. 

En ole täydellinen, tietenkään. Mutta esimerkiksi minulla ei ole yhtään kilpailuviettiä, voimakasta kunnianhimoa tai johtamisviettiä. Ehkä näille ihmistyypeille joilla näin on, niin on vaikeampaa tunnustaa omia virheitään. 

Minä olen mukavuudenhaluinen, jopa jossain asioissa laiska, suurpiirteinen, hajamielinen, omiin ajatuksiini vaipuva, jätän viime tippaan, aina tulee kiire sovittuun asiaan jne. Näitähän riittäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Aop kertoo tutkiskelleensa itseään ja miettineensä mikä meni vikaan. Mutta onko esimerkiksi joku esimerkki konkreettisesti jossa hän tuntee tehneensä jotenkin väärin. Minulle tulee tunne, että hän miettii enemmänkin sitä miksi hänelle nyt on tapahtunut näitä asioita. Eli miksi häntä kohtaan on toimittu näin. Eikä sitä, mikä olisi ollut hänen oma osuutensa ko. tapahtumiin. 

Minusta on aika selvää, että tällaiset kommentoijat eivät ihan taida nähdä, minkätyyppisestä pahasti alistavasta, kontrolloivasta ja monella tavalla kaltoinkohtelevasta sekä traumatisoivasta suhteesta ap on eronnut, eikä se toiminta ole loppunut myöskään eroon yhteisten lapsien takia. Syy sinne kenen syy päasiassa on. 

Syitä ja puutteita itsestä saa etsiä tuollaisen suhteen osalta enemmänkin niistä asioista, miksi esim. sieti toisen kontrollia, itsekkyyttä ja epäreiluutta niin pitkään, ja miksi ei nähnyt / halunnut nähdä karua todellisuutta suhteestaan ja toisen jatkuvasta haitallisesta toiminnasta jo paljon aiemmin. Miksi ei tehnyt mitään aiemmin. Usein mukana on itsesyytökset tästä asiasta eron jälkeen. Ap on myös ruotinut useissakin viestieissään omia puutteitaan ja virheitään.  

Muunlaista asioiden käsittelyä, traumoista selviämistä ja jälkien paikkaamista, oman itsen vahvistamista, on kyllä sitten tuollaisen suhteen läpikäyneenä vielä se paljon isompi annos. 

Itsetutkiskelu ja omien puutteiden realistinen miettiminen, kuin myös toisen kaltoinkohtelun mahdollistamisen pohtiminen, on hyvä, mutta omaan piikkiin ei voi ottaa toisen kohtuutonta jatkuvaa toimintaa ja käytöstä, suhteen pääasiallisia isoja ongelmia, jos kerran näin on ollut. Aina puntit kun eivät kertakaikkiaan ole ollenkaan tasan. Kyllä asiat pitää laittaa mittasuhteisiin, ja väärintekijä ja kaltoinkohtelija on omista teoistaan vastuussa.

Jos suhteessa on ollut myös esim. manipulointia ja valheellista syyttelyä, kuten ap:n suhteessa, ja eron jälkeen edelleen lasten kautta, niin siinä voi olla aika pitkään hukassa, mikä oli totta ja mikä ei, ja miten asiat todella ovat ja olivat. Taitava manipulointi on voimallinen ase. Enkä näe hirveän hedelmälliseksi kovin syyllistää sen kohteeksi joutunutta.

Realistisemman todellisuukuvan kaivaminen esiin on tuossa tilanteessa tärkeää, ja tietenkin manipuloijan vaikutuspiiristä pääseminen edes pääasiallisesti eroon. Kuten ap tuossa maaliskuisessa viestissään kirjoitti: "(olen) Kerännyt ympärilleni ammattilaisia jotka toimivat peilinäni sen suhteen että mitenkäs kaikki oikein menikään. " Oikein hyvä. Tuollaisesta suhteesta ja pitkällisestä kaltoinkohtelusta toipuminen on usein pitkä tie.

Lainaan erään mielestäni ihan asiallista kommenttia " Ja olen monesti miettinyt aloittamaa ja hänen miehensä julmalta ainakin kuulostavaa toimintaa. Voiko olla jotain molemminpuolistakin loukkaantumista ja kaunaa taustalla" ? 

Tuossa pitkässä nimimerkittömässä viimeisimmässä kommentissa  edelleen keskitytään aloittajan häneen kohdistuviin asioihin. Miksi kesti liian kauan lähteä, miksi antoi tehdä sitä ja tätä. Mutta edelleenkään ei yhtään sellaista ajatusta, riippumatta kuinka manipuloitu hän oli tai miksi lapset nyt tekivät niin tai näin, että olisiko kuitenkin ollut jotain sellaista mitä hän olisi tehnyt itse jotenkin väärin suhteessa. Ei pelkästään, että hänen olisi itseään kohtaan tarvinnut tehdä toisin vaan onko hän toiminut oikein koko suhdetta ajatellen. Koko ajan katsotaan vain, että mies on ollut sellainen ja lapset tehneet niin. En osaa nyt pukea tätä paremmin mitä ajan takaa ja saan sapiskaa kun tähän puutun. 

Ymmärrän alistetun suhteen. Mutta aina on kuitenkin kaksi ihmistä suhteessa. Ei se niinkään voi mennä, että vain toisessa on kaikki vika. Tai anoa vika on, ettei osannut pitää puoliaan tms. Kyllä siellä aina on kumpaankin suuntaan nyansseja ja tapahtumia, väärinkäsityksiä, loukkauksia, sanottuja ja sanomattomia asioita.