Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Olen seurannut ketjua alusta asti, kommentoinutkin joskus. Täällä on selkeästi kymmenisen nimimerkillistä, eri ihmistä. Sitten varmaan kymmenittäin nimimerkitöntä kommentoiden satunnaisesti tai useammin.

On ollut loistava ketju, kunpa voisi jatkua niin. Liikaa vieraiden ihmisten asiat menee joillain ihon alle, eikö teillä ole omaa elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tarpeeksi useasti vaan jokainen ilmoittaa aloitustekstin asiattomaksi, niin koko keskustelu häviää.

Hyvä idea! Alankin ilmoittamaan aloitustekstin asiattomaksi.

Mikä mättää? Miksi et vain pysy pois ketjusta? Anna ketjun elää elämäänsä, eihän täällä pakko ole olla!!!

No Maratonparkuja pääsee tekemään sitten ihka uuden ketjun, siks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tarpeeksi useasti vaan jokainen ilmoittaa aloitustekstin asiattomaksi, niin koko keskustelu häviää.

Hyvä idea! Alankin ilmoittamaan aloitustekstin asiattomaksi.

Mikä mättää? Miksi et vain pysy pois ketjusta? Anna ketjun elää elämäänsä, eihän täällä pakko ole olla!!!

 

No Maratonparkuja pääsee tekemään sitten ihka uuden ketjun, siks.

Ei tarvis, jos tämä vaan jatkuis!

Tiedättekö sen ihmistyypin joka rikkoo vaikka oman elämänsä jos saa sillä vähän tehtyä kiusaa muille 

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Mutta edelleen uskon että jokaisessa parisuhteessa on myös joitakin asioita siedettävä vaikka ne olisivat hankalia. Kaikkea ei voi vaatia toisen muuttavan, eikä siinä ole minusta mitään mieltäkään. 

 

Täysin samaa mieltä. Ja kun tietää, miten vaikeaa itsensä muuttaminen on, niin onhan se yhtä vaikeaa toisellekin. Kumpi sitten on vaikeampaa, joustaa jossain asioissa vaiko katsella, kun toinen kamppailee asian kanssa? Ja muistutella ja ikään kuin vähän pomona seurailla, että toinen suorittaa tehtävää.

Tietysti on asioita, joista on tehtävä kompromissi, mutta on myös asioita, joissa on vaan annettava ihan kokonaan periksi, todettava, että tämä on sinulle tärkeää. Tätä olen harjoitellut ja hulluahan on se, että yleensä ne asiat on niitä, joissa on itsekin saavuttanut eniten = hyviä päätöksiä!

T: MaratonParkuja

 

Mitä MP mieltä -voisiko tuo ilmeisen hyvätuloinen mies hankkia siivousta ostopalveluna? Vai vaatisiko sekin kamppailua? Vai oisko kuitenkin niin että äijä käyttää hyväkseen puolison toimeliaisuutta täysin tietoisesti.. tai ei vaan välitä, että myös kaiketi vaativaa työtä tekevä puoliso kuormittuu :/ 

Oletko tän suhteen nalkuttajaksi leimattu miettinyt koskaan asiaa tuolta kantilta?

Vierailija kirjoitti:

 

 

 

Kirjoituksessani mihin vastailit, oli kyse yleisesti ottaen selvästi kaltoinkohtelevista, hyvin epäsuhtaisista ja dynamiikaltaan epäterveistä suhteista.

Ja jos joillekin eri nimikkeille aletaan lätkimään prosentteja, niin yhteensä jo narsisteja, psykopaatteja ja sosiopaatteja on joidenkin arvioiden mukaan jopa lähelle 10 %. Piirteiset päälle. Miehissä osuus on suurempi kuin naisissa, mutta molemmista kyllä löytyy. Myrkyllisiä suhteita on lisäksi muitakin. Harvinaista?

Jokainen saa tehdä omat tulkintansa, vaikka sitten jo siitäkin, mitä eri kokemuksia ja näkökulmia ja aiheita ketjun otsikko irtipäästämisen vaikeudesta voi kattaa.

Sulla vaikuttaa kuitenkin olevan aika kontrollinhaluiset käsitykset siitä, mitä ja mistä muut saisivat mielestäsi kirjoittaa ja miltä kantilta. Kova naputus siitä jo monessa viestissä. Pitäiskö vähän

Sama jatkaa:

Tällaisista kaltoinkohtelevista suhteista irtipäästäminen ja asioiden käsittely, voi olla myös erityisen vaikeaa ja haastavaa, ja osin erilaista verrattuana eroihin ns. normaalimmista suhteista. Eron käsittelyssä on hyvä huomioida silloin vähnän eri seikkoja, juuri myös tuon oman osuuden pohtimisen suhteen. Tästä jo aiemmin siis enemmän kirjoitinkin.

Nykymaailman aikaan ylipäätään huonot suhteet päättyvät usein eroon. Asia siis on aika yleinen, erokäsittely kaltoinkohtelusuhteissa voi olla pitkällistä ja vaikeaa, kuten myös suhteen muut vaikutukset, ja siksi siitä myös keskustellaan aika paljon.

- sama

Vierailija kirjoitti:

Ehdotan Pitäisi päästää irti mutta miksi se on niin vaikeaa - keskusteluketjun poistamista, koska siinä käytävää keskustelua ylläpitää enimmäkseen vain yksi ihminen eri nimimerkkien turvin. Hän esiintyy useana 5-8 nimimerkkinä, jotka keskustelevat keskenään ja tukee tätä luomaansa monen hahmon roolipeliä myös nimimerkittömillä kommenteilla sekä ilmeisesti vpn-yhteyden kautta isolla määrällä ylä- ja alapeukkuja sen mukaan mikä palvelee hänen tavoitteitaan. Ketju on jatkunut jo kolme vuotta ja usein jos se uhkaa kuihtua, tämä henkilö virittää uuden draaman tai keskustelun hahmojensa turvin.

Nyt kun asiasta on sanonut, hän luo ketjussa riitoja luomiensa hahmojen ja nimimerkittömien kommentoijien joiden takana itse on välille. Ilmapiiri on aggressiivinen ja järjetön ja ketju roikkuu silti koko ajan etusivulla poiminnoissa koska hän jatkaa kommenttipommitusta.

Eri tietoja yhdistelemällä on voinut päätellä että kyseessä

Nyt joudun ikäväkseni myöntämään, että ensimmäinen reaktio tämän lukemiseen oli ääneen nauraminen.

Mutta kun hetken pohdin, niin jos ei ollut trollausta, niin kannattaisikohan ilman sarvia ja hampaita harkita sitä, että kävisit vähän juttelemassa jossain?

Teoriasi on niin kaukaa haettu, ettei siinä ole mitään mieltä. Ja vaikka pitäisi paikkaansa, olisi ketju sittenkin täysin harmiton. Jos tätä pitää vauvapalstalla aggressiivisena, herää kysymys, onko muita ketjuja vilkaistu edes otsikkotasolla...

Sen verran rohkenen luottaa moderaattoreiden osaamiseen, että tuskin ovat kippaamassa yli 400 sivun ketjua ilman perusteltua syytä.

-Liekki

Olen paljon nyt itse jo sitten kauan eronneena miettinyt miten paljon parisuhteessa pitäisi sietää tai ymmärtää hankalia asioita ja tehdä kompromisseja. Koska välillä tarjokkaita ilmaantuu ja pälkähtää mieleeni, mitäs jos...Tämä mielestäni riippuu siitä kuinka paljon ihminen haluaa parisuhdetta tai kuinka hyvin hän viihtyy itsekseen. 

Itse olen jo tottunut elämään itsekseni ja minulla on aikuiset lapset  lapsenlapset sekä muutama ystävä ja tuttava. Elämäni on keskimäärin ihan ok. Siksi, jos seurustelu- tai parisuhteeseen alkaisin, olisin varmaan hyvinkin kriittinen, ja niin tunnustan olevankin. Myös ikä tekee tehtävänsä. Väsyn, tuskastun, jopa suutun helpommin. En halua sekasotkuja niin kotiini enkä mieleeni. Nautin yksinolosta ja minun täytyy saada välillä latautua jos sosiaalista elämää, asioista sopimisia, aikatauluja jne. on minun mielestäni liikaa. Silti olen sosiaalinen ja mieleltäni nopea enkä jaksaisi kumppanilleni vääntää rautalangasta. Jne. Jne. Jne....

Totta on, kuten on täälläkin jo sanottu, että aina parisuhteissa joutuu tekemään kompromisseja ja ei kaikki asiat ole mieleisiä. Mutta kyllä täytyy sanoa, että itselleni on vaikeaa edes ajatuksen tasolla haluta sellaisia muutoksia elämääni, että jo etukäteen potentiaalisesta  kumppaniehdokkaassta huomaisin, että tuossa ja tuossa asiassa joutuisin nielemään ja joustamaan. Puhumattakaan siitä, mitä nämä kumppaniehdokas joutuisi nielemään minun kanssani tiiviimmin yhdessä ollessaan. 

Eräs "ehto" on tietenkin, että pitäisi olla vetovoimaa, läheisyyttä, keskusteluyhteyttä ja viihtyä ylipäätään yhdessä. Tämä on nyt tullut esiin, että näitä on hyvin harvoin nykyään. 

Katsomme siis asioita hyvin erilaisista lähtökohdista. Jos on jo aikanaan perustanut perheen ja eronnut niin miettii ja sietää (tai jättää sietämättä) eri asioita ja haluaa potentiaalisesta parisuhteesta eri asioita kuin ne, joilla tämä varhaisempi vaihe on vielä menossa. 

Tämä ylläoleva kirjoitus on hyvä. Ja ajattelen että juurikin jokainen omista lähtökohdistaan päättää mikä on tärkeää. Omien viestieni pääpointti mitä yritin sanoa oli ehkä se, että jos suhde on hyvä ja siinä toisessa on ne elementit mitä kaipaa ja pitää tärkeänä, voisi ehkä ajatella että on asioita joista voisi joustaa. Esimerkiksi itse olen tunnistanut ne minulle ratkaisevan tärkeät ominaisuudet toisessa, se että kaikesta voidaan puhua ja voi luottaa, se että saa olla oma itsensä eikä tule tuomituksi koskaan. Kun nämä ominaisuudet löytyy toisesta, minulle on täysin toisarvoista moni muu asia tai niiden reiluus. Jollekkin muulle voi olla tärkeysjärjestys erilainen, eikä sitä voi kukaan ulkopuolinen sanoa oikeaksi tai vääräksi.

Ed viesti siis oli minun kirjoittama

-sinilintu

Minun puolisoni muutti pois maaliskuussa. Jo kesäkuussa uusi heila, johon kuulemma umpirakastunut. Haluaisi esitellä lapsillekin. Onko hän mennyt sekaisin? Itse pyysin hetken odottamaan lasten kanssa. Onko tuosta suhteesta pysyväksi. Ettei vai olisi hetken huumaa, laastari, kesäheila... 

Vierailija kirjoitti:

Kun tarpeeksi useasti vaan jokainen ilmoittaa aloitustekstin asiattomaksi, niin koko keskustelu häviää.

Hyvä idea! Alankin ilmoittamaan aloitustekstin asiattomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö sen ihmistyypin joka rikkoo vaikka oman elämänsä jos saa sillä vähän tehtyä kiusaa muille 

 

-Sinilintu

Niin siis kuten sinä joka tätä yksinpuhelua ylläpidät? Et hae hoitoa tilaasi vaan yrität saada enemmän kuin sinulle kuuluu yhteisellä keskustelualustalla. 

Vierailija kirjoitti:

Minun puolisoni muutti pois maaliskuussa. Jo kesäkuussa uusi heila, johon kuulemma umpirakastunut. Haluaisi esitellä lapsillekin. Onko hän mennyt sekaisin? Itse pyysin hetken odottamaan lasten kanssa. Onko tuosta suhteesta pysyväksi. Ettei vai olisi hetken huumaa, laastari, kesäheila... 

Uusi ihastus tuppaa sokaisemaan ihmisen. Enkä tällä tarkoita että olisi huono kumppanivalinta tai mitään sellaista, vaan että usein sen ihastumisen/rakastumisen läpi on joskus vaikea nähdä kokonaiskuvaa. Kuten sitä että lasten kanssa voisi olla hitaampikin etenemistahti. Se oma uusi ihmissuhde tuntuu niin ihanalta ja on varma että se tulee kestämään ikuisesti ja tuntuu niin mahtavalta että sen haluaa heti jakaa muiden kanssa. Eihän se toki sinänsä vaarallista ole, jos lapsille säilyy kuitenkin oma turvallinen koti?

-sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Tämä ylläoleva kirjoitus on hyvä. Ja ajattelen että juurikin jokainen omista lähtökohdistaan päättää mikä on tärkeää. Omien viestieni pääpointti mitä yritin sanoa oli ehkä se, että jos suhde on hyvä ja siinä toisessa on ne elementit mitä kaipaa ja pitää tärkeänä, voisi ehkä ajatella että on asioita joista voisi joustaa. Esimerkiksi itse olen tunnistanut ne minulle ratkaisevan tärkeät ominaisuudet toisessa, se että kaikesta voidaan puhua ja voi luottaa, se että saa olla oma itsensä eikä tule tuomituksi koskaan. Kun nämä ominaisuudet löytyy toisesta, minulle on täysin toisarvoista moni muu asia tai niiden reiluus. Jollekkin muulle voi olla tärkeysjärjestys erilainen, eikä sitä voi kukaan ulkopuolinen sanoa oikeaksi tai vääräksi.

Tuosta joustamisesta. Ihmisissä taitaa olla aika paljon ihan perusluonteen tasolla eroa siinä, kuinka paljon ihan luonnostaan pystyy ylipäätään hyvin mielin joustamaan. Toiset vaan ovat paljon joustavampia kuin toiset ihan perustaltaan. Varmasti myös esim. ikä ja elämäntilanteet vaikuttavat joustavuuteen.

Toisille joustaminen (ja kompromissit) on vastenmielistä ja vaikeaa ihan pienemmissäkin asioissa, ja toiset eivät edes sellaista arkista joustamista edes huomaa tekevänsä, kun se on heille osa ihan tavallista mukavaa elämää. Toki myös sillä on merkitystä, missä asioissa kukakin voi kivasti joustaa ja millaisissa taas ei.

Isoissa asioissa joustaminen on mielestäni sitten osaksi vähän eri asia.

Joka tapauksessa aika tärkeää on se, että joustaminen parisuhteessa kulkee molempiin suuntiin. Ja että toisen joustamista osataan varsinkin vähän isommissa asioissa myös arvostaa. Jos toinen ei jousta ja toinen joustaa automaattisesti paljon, niin suhteen dynamiikka helposti alka vääristyä, joskus hyvinkin epäterveeseen toimintamalliin suhteessa. Jos suhde alkaa ajautua kovin epäsuhtaiseksi tässä asiassa, niin molempien pitäisi kyllä erityisesti kiinnittää jonkinlaiseen tasapuolisuuden toteutumieen erityistä huomiota. Varsinkin tietenkin niissä isommissa asioissa.

Tästä teemasta tulee mieleen aika paljon myös tuo Hukassan tilanne, ja miten toisen hyväntahtoinen ja avarakatseinen joustaminen, ja toisen joustamattomuus (ja itsekeskeistyys yms. kyllä muutenkin) on vaikuttanut elämän kulkuun, ja millaiseen mielestäni aika ääritilanteeseenkin, se on sitten johtanut. 

Totta on tuo, että joustamisen täytyy tapahtua niin että se ei ole toiselle haavoittavaa. Ajattelen kuitenkin että se on osaltaan omalla vastuullani myös. Siis juuri se, miten paljon olen valmis kestämään. Ja jokatapauksessa sen ei mielestäni pitäisi tapahtua niin, että siihen vain ajaudutaan tai se tapahtuu koska toinen ei osaa pitää puoliaan, vaan toimiakseen se vaatii älyllisesti rehellistä keskustelua osapuolten kesken. On oltava kykyä itsereflektioon ja siihen että näkee omat tapeensa, toisen puutteet ja pystyy keskustelemaan niistä ja niiden sovittamisesta. 

Jos ne eivät ole sovitettavissa tai hiertävät, en näe että on yhtään parempi olla naama vinkurallaan asiasta joka päivä kuin olla erossa. Jos on vaan v käyrä pystyasennossa, oma mieli myrkyttyy. 

 

Meillä asioiden hoitaminen eivät tosiaankaan mene tasan, vaan kumppanini tekee keksimäärin paljon enemmän kuin minä. Kyse ei ole siitä etten pystyisi tekemään, mutta kuormitun monesta asiasta ainakin tällä hetkellä todella paljon, ja vastuun antaminen toiselle, joka ei kuormitu samalla tavalla, on ollut helpottavaa. Poden siitä paljon myös huonoa omatuntoa (osa koko kuormittumiseni ongelmaa). Olemme puhuneet asiasta paljon ja kumppani on tehnyt selväksi että häntä tilanne ei vaivaa. Mutta jos vaivaisi ja se sotkisi suhteemme, pyrkisin johonkin toisenlaiseen ratkaisuun. Minun on myös luotettava siihen, että hän on rehellinen tässä asiassa. Jos ei ole, en voi olla siitä vastuussa. Jokainen siis tällätavalla asettaa ne omat rajansa ja on myös niistä vastuussa.

-Sinilintu

 

Mitä MP mieltä -voisiko tuo ilmeisen hyvätuloinen mies hankkia siivousta ostopalveluna? Vai vaatisiko sekin kamppailua? Vai oisko kuitenkin niin että äijä käyttää hyväkseen puolison toimeliaisuutta täysin tietoisesti.. tai ei vaan välitä, että myös kaiketi vaativaa työtä tekevä puoliso kuormittuu :/ 

Oletko tän suhteen nalkuttajaksi leimattu miettinyt koskaan asiaa tuolta kantilta?

Vastataan, kun kysytään, joskaan en ihan ymmärrä kysymystä ehkä. Siis käsittääkseni mies onkin ehdottanut hankkivansa siivouspalveluja, mutta voin muistaa väärin. En jaksa nyt kahlata ketjua.

Siivouspalvelu ei kuitenkaan auta joka päiväisen järjestyksen ylläpitoon, ellei sitten ole kodinhoitaja kotona asumassa sisäkön kanssa. En itsekään ole mikään järjestyksen ihme, mutta suunnilleen kerran päivässä menee sentään astiat koneeseen ja vaatteet lojumasta paikalleen ja kerran viikossa imurointi ja muut. 

Siinä, että toinen on sotkuinen on semmoinenkin vaikutus, että itsekään ei jaksa korjata jälkiään, kun se tuntuu niin turhalta. Joten sotku kaksinkertaistuu ja varmaan jos lapsia on, oppivat samat tavat.

Aika pahalta kyllä kuulosti tuo toisenkin kertoma, jossa teini on jo opetettu suhtautumaan nuivasti palvelusväkeen.

T: MaratonParkuja

Minä en ala listaaman tänne omia vikojani ja puutteitani, sillä en halua ottaa riskiä siitä, että niitä aletaan mahdollisesti myös ilkeämielisesti ja vääristellen ruotimaan tai niistä piikittelemään. En edes ilman nimimerkkiä. Nimimerkillä kirjoittaen on vielä suurempi riski tulla räävityksi, ja myös myöhemmin noihin palaten, jos kertoo avoimesti puutteistaan. 

Tällaisiin keskustelunaiheisiin tarvitaan usein aika turvallinen ympäristö. Toiset toki ovat rohkempia, ja joillakin on kovempi nahka. 

Jo alustus aiheeseen oli toisia kirjoittajia arvosteleva, ja siten ikäänkuin viitoitti tietä ikävämmälle nuotille, joten ei kauheasti houkutellut oma avautuminen noin arasta ja henk.koht. aiheesta. 

Pisteet siis niille jotka kuitenkin uskalsi. Esim. Sinilinnun kommentti omista vioistaan oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja asiaansa hyvin valaiseva. Ja Hukassan kertomus aiheesta myös auttoi näkemään hänen lähtökohtansa omaan tilanteeseensa vielä paremmin. Kiitos muillekin rohkeille. 

Vierailija kirjoitti:

Totta on tuo, että joustamisen täytyy tapahtua niin että se ei ole toiselle haavoittavaa. Ajattelen kuitenkin että se on osaltaan omalla vastuullani myös. Siis juuri se, miten paljon olen valmis kestämään. Ja jokatapauksessa sen ei mielestäni pitäisi tapahtua niin, että siihen vain ajaudutaan tai se tapahtuu koska toinen ei osaa pitää puoliaan, vaan toimiakseen se vaatii älyllisesti rehellistä keskustelua osapuolten kesken. On oltava kykyä itsereflektioon ja siihen että näkee omat tapeensa, toisen puutteet ja pystyy keskustelemaan niistä ja niiden sovittamisesta. 

Jos ne eivät ole sovitettavissa tai hiertävät, en näe että on yhtään parempi olla naama vinkurallaan asiasta joka päivä kuin olla erossa. Jos on vaan v käyrä pystyasennossa, oma mieli myrkyttyy. 

Meillä asioiden hoitaminen eivät tosiaankaan mene tasan, vaan kumppanini tekee keksimäärin paljon enemmän kuin minä. Kyse ei ole siitä etten pystyisi tekemään, mutta kuormitun monesta asiasta ainakin tällä hetkellä todella paljon, ja vastuun antaminen toiselle, joka ei kuormitu samalla tavalla, on ollut helpottavaa. Poden siitä paljon myös huonoa omatuntoa (osa koko kuormittumiseni ongelmaa). Olemme puhuneet asiasta paljon ja kumppani on tehnyt selväksi että häntä tilanne ei vaivaa. Mutta jos vaivaisi ja se sotkisi suhteemme, pyrkisin johonkin toisenlaiseen ratkaisuun. Minun on myös luotettava siihen, että hän on rehellinen tässä asiassa. Jos ei ole, en voi olla siitä vastuussa. Jokainen siis tällätavalla asettaa ne omat rajansa ja on myös niistä vastuussa.

-Sinilintu

Omien terveiden rajojen asettaminen ja kertominen on tärkeää. Mutta mielestäni myös toisen oma-aloitteinen huomioiminenkin suhteessa, varsinkin toiselle tärkeissä ja olennaisissa asioissa, pitäisi olla arkipäiväistä ja normaalia, ihan molemmin puolin. Pieni huomiointi voi olla jossain kohtaa isokin juttu sille toiselle. Tasan kaiken ei tarvi minunkaan mielestäni kaikessa mennä, ihmisiä ja elämäntilanteita, tarpeita ja vaikka sairauksiakin, on niin erilaisia. Mutta jollain tavalla homman pitäisi silti olla mielestäni vastavuoroista, vaikka sitten kiittää ja pussaa jostain palveluksesta, jos ei sitten jotain muuta huomiointia toisella kertaa jossain ihan toisenlaisessa asiassa. Ei niiden asioiden tarvi olla aina mitään isoja. Kukin mahdollisuuksensa mukaisesti.

Jos itse osaa pitää luontevasti terveet rajat, eikä toinenkaan niitä koko ajan koettele tai koita väkisin venyttää, niin silloin itse asiassa se tervehenkinen toisen huomioinenkin käy myös vaivattomammin. Sitä ei tee silloin liikaa omalla kustannuksella, mutta ei toisaalta myöskään jumitu joustamattomuuteen, kuten myös voi joskus käydä, jos itsellä on haasteita mutkattomassa normaalissa omien rajojen pidossa, tai joutuu kovasti koko ajan pitämään suhteessa puoliaan.

Jos itsellä on (omien) rajojen hahmottamisen ja pidon kanssa jotain vaikeuksia, niin silloin on aika yleistä, että saattaa toisaalta olla rajaton välillä myös toisia kohtaan, eikä hahmota aina niin helposti muidenkaan rajoja.

Olen näitä jotka ovat kommentoineet sillon tällön. Pidän paljon tästä ketjusta, palaan lukemaan ajoittain.

Omasta erostani tulee kaksi vuotta kesällä. Nyt jälkiviisaana niin myönnän että meidän olisi pitänyt erota paljo aikasempaa.

Olin kynnysmatto ihan liian kauan. Exä komennuksilla ulkomailla, eli sinkkumiehen elämää sillon. Näin jatkui vuosia. Epäilin mutta ei jäänyt kiinni, kaksi puhelinta j n e. Tietty lopulta kiinnijääminen oli mahdotonta estää. Sai kuitenkin mahdollisuuden mutta ei lopettanut yhteyttä.

Kiitän rukouksissani ylempiö voimia että asiat vihdoin selvisi mulle.

Nyt olen tästä keväästä tapaillut mukavaa miestä. Saan läheisyyttä ja seksiä. Näillä mennää.

Jos joskus tulee uusi rakastuminen, tai jos tunteet kasvavat tapailumieheeni  niin olisihan se aivan mahtavaa.

Annan neuvon, isäni suusta. Kerran voi antaa anteeksi, toista eei.Toisesta kertaa pettämisestä on kehittynyt jo tapa.