Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Vierailija kirjoitti:
Hei kaikki, päivittelenpä minäkin vähän kuulumisia, vaikka ne nyt ei niin auvoisia olekaan. Kuten kerroin, läheisellä nuorella oli vaikeuksia tai oikeastaan tarkemmin sanoen läheisen nuoren läheisellä, eli avopuolisolla. Valitettavasti ne päättyivät pahimmalla mahdollisella tavalla.
Nyt on mieli yhtä aikaa tyhjä ja täynnä kaikenlaisia kysymyksiä ja tunteita. Monet asiat tuntuvat pieniltä ja toisaalta pienet asiat kohtuuttoman isoilta ja vaikeilta.
Muuta en nyt oikein osaa sanoa, mutta kun tänne on ollut tapana jossain vaiheessa tulla mieltään purkamaan niin tarve siihen tuli nytkin.
Kaikille toivon parasta kevättä ja valo onneksi lisääntyy, pidetään huolta itsestämme ja toisista lähellä!
Terkuin MaratonParkuja
Tekikö läheisesi avopuoliso siis itsemurhan vai mitä tämä tarkoittaa? Miksi? Oliko hänellä ollut siis pitkään jotain mt-ongelmia.
Otan osaa suruunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kuulla kaikista.
Jotenkin itselläni läikähtää rinnassa kun Kuurankukka kirjoitti " että, olen onnellinen nainen". Tiedän niin tunteen. Jokaisella onnen tunteet tulee erinlaisista asioista. Uskoisin, että näin vahvoja onnen tunteita en osaisi tuntea jos välissä ei olisi ollut niin paljon surua, pelkoa ja pahaa oloa. En pidä onnellisuutta itsestäänselvyytenä, en asiana joka seuraa koko elämän, onnellisuus on niin monen asian summa. Nyt nautin tästä tunteesta täysillä, annan onnen näkyä ja elän. Huomisesta ei tiedä, sitä ei kannata murehtia.
Ja MaratonParkulle kommentoin myös, että en minä suuttunut "tunnen Sinut" tyypille, vaikka hieman epämiellyttävänä kirjoitukset koin. Edelleenkään en kadu mitään kirjoittamaani, eksän osalta olisi kovin mielenkiintoista jos lukisi kaikki kirjoittamani (tajuaisiko laisinkaan mitä olen käynyt läpi).
Ja kyllä minulla olisi paljonkin kirjoitettavaa eksästä, mutta en minä hänen elämäänsä enää elä.
Poika asuu vielä kotona, mutta kovasti järjestelevät tyttöystävän kanssa asioita, että oikeastaan odotan vain ilmoitusta, että kämppä on ja muuttopäivä on xx. Eksällä oli tähän hyvin vahvat mielipiteet ja "toimintaohjeet".
Kesää kohti mennään = )
Ap, Tuumis, Liekki, Hukassa ja muut, mitä kuuluu?
28 v yhdessä
Moi 28 ja Ap, jos hollilla
Mulla sujuu mukavasti. En muista, oonko kertonut, mut meill on asunto myös maalla ja edelleen kaipungissa. Maaseutu vei sydämeni, olenhan maatilan kasvatti. Puolisoni käy enempi kaupunkikodissa, lyhyt matka golfaamaan... joo, kentät on auki etelässä.
Ollaan tutustuttu kymmeniin uusiin ihmisiin, vakkariasukkaita ja mökkiläisiä. Kyläbaarissa tai terassilla kokoonnutaan, huomenna on yhteiset pilkkikisat. Paljon kaikenlaista toimintaa, valaistut ladut lähtee pihasta, samoin marjametsät, lenkkimaastot.
Meidän tuumaustauko aikanaan oli hyvästä. Sen aikana pohdittiin jatkoa kumpikin ja päätös on pitänyt. Yhdessä 31v, olisko tauko ollut jotain 26v sitten...
Joku onkin sanonut, että se päätös pitää tehdä joka päivä: tuon ihmisen kanssa tahdon elää.
28, ihana lukea viestejäsi :) Nainen! Jatka samaan malliin
Ap, olisi kiva kuulla sinusta : )
Ihanaa kevättä Kaikille
Tuumis
Toivottavasti tarkoitat kuitenkin täysi-ikäistä lasta, sillä kyllä huoltajan velvollisuus on huolehtia siitä, ettei lapsen ratkaisut ole kohtalokkaita ja joskus pitää olla se "inhottava" vanhempi, joka jo pelkällä elämänkokemuksella tekee toisen puolesta ratkaisuja, minkä tietää olevan lapsen parhaaksi.
Ilman muuta tarkoitan aikuista, siis sen ikäistä ihmistä, joka tekee aikuisen ihmisen päätöksiä kuten avioero. Suru tilanteessa on silloin tämön aikuisen lapsen ja hän kaipaa tukea eikä missään nimessä hänen kuulu tukea omia vanhempiaan, jotka surevat hänen ratkaisujaan. Siinä menee monta asiaa pieleen.
Jos oma lapseni eroaisi (ja on eronnutkin), voin toki kokea haikeutta ja vaikka ihan suruakin. Itse tunnistan tällaista, kun menetän sen läheiseksi käyneen ihmisen, lapsen entisen puolison, ainakin osittain. Toki myös koen myötäsurua lapsen puolesta jne. Nämä tunteet täytyy kuitenkin käsitellä omien ystävien tms. tai tarvittaessa ammattiauttajan kanssa, jotta jaksan äitinä tukea lastani ja mahdollisia lapsenlapsia. Myös puolison tukena olen tällaisissa tilanteissa ollut. Mutta ehdottomasti en ala omaa suruani vuodattaa eronneiden niskaan.
Hei vaan.
MaratonParkuja, osanottoni kaikille asianosaisille. Oletan, että ymmärsin viestisi oikein ja läheisesi avopuoliso päätyi lopulliseen tekoon. Se koskettaa aina todella kovasti. Tottakai sen isommin mitä läheisempi ihminen kyseessä. Jää niin monta avointa kysymystä. Voimia kovasti kaikille joita asia koskettaa. Niin surullista ja turhaa.
Kunpa apua saisi ajoissa ja matalalla kynnyksellä. Niin moni nuori ihminen voi niin kovin huonosti eikä apua saa mistään. Apua ei saa vaikka sitä pyytää ja hakee. Saatika ne nuoret jotka eivät halua avun piiriin. Kieltäytyvät kaikesta siitäkin mitä olisi saatavilla.
On raskasta ja pelottavaa läheisille koittaa elää siinä vieressä. Tukea ja kannatella kaikin mahdollisin tavoin.
28, Tuumis, Kuurankukka kiva kuulla teidän kuulumisianne. Hienoa, että asiat hyvin ja elämä hymyilee.
28, ymmärrän täysin päätöksesi olla puhumatta exästäsi. Tämän yhteisen matkan myötä kuvittelen arvaavani mistä kyse. Voimia sinne. Onneksi oma elämäsi on hyvässä tasapainossa ja jaksat varmasti sen avulla nyt käynnissä olevan asian paremmin. Iso muutos tulossa pojan muuton myötä. Tsemppiä siihenkin. Luonnollinen jatkumo elämässä, vaan koskettaa se silti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa hyvin voidaan, vaikka heillä useampi isä onkin. Puolison kanssa rakastetaan toisiamme, vaikka joku yrittääkin kiilaa laittaa väliimme. Sanomme häntä rouva aurinkoiseksi :D
28 olisi hyvä kertoa niistä exänsä uusista selvinneistä käänteistä, niin osaisi sitten Hukassan kaltaiset elämässään sekaisin olevat naiset varautua siihen mitä kaikkea siellä taustalla voikaan olla meneillään. Ehkä olisi helpompi lähteä suhteesta tai ainakin luopua turhasta sinisilmäisyydestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28 olisi hyvä kertoa niistä exänsä uusista selvinneistä käänteistä, niin osaisi sitten Hukassan kaltaiset elämässään sekaisin olevat naiset varautua siihen mitä kaikkea siellä taustalla voikaan olla meneillään. Ehkä olisi helpompi lähteä suhteesta tai ainakin luopua turhasta sinisilmäisyydestä
Menisi varmaan jo liian tunnistettavaksi, jos 28 alkaisi tehdä tähän tiliä exän uusista edesottamuksista. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei hän muutenkaan välitä kertoa enää kovin yksityiskohtaisesti tarinan käänteistä. Sama koskee Hukassa-nimimerkkiä, etenkin kun hän on saanut palstalla aika yksimielisen lynkkauksen kieltämättä erityisen hankalassa tilanteessaan. Mies 36:n vähintäänkin erikoinen tapauksen jeesustelu sai hänet jo vetäytymään keskustelusta, enkä yhtään ihmettele. Toki olisi ollut mielenkiintoista kuulla näidenkin tarinoiden kehittymisestä, mutta ei kukko käskien laula.
Välillä on tuntunut, että jotkut (onneksi harvat) ihmiset haluavat vain tirkistellä täällä toisten elämää ja vaatia uusia päivityksiä oman uteliaisuutensa tyydyttämiseksi. Nosto! Nosto! Up!
Haluan vaan muistuttaa, ettei kellään ole velvollisuutta avata kaikkia elämänsä käänteitä palstalla. Ollaan kiitollisia siitä, että joku aina välillä rohkenee kirjoittaa hyvinkin arkaluontoisista ja henkilökohtaisista asioista, sillä ne tosiaan voivat nostaa esiin hyvinkin erikoisia ja ennalta-arvaamattomia tilanteita ja olosuhteita, joista voi olla kaikille opiksi kun niistä syntyy hyvää keskustelua. Emme kuitenkaan voi vaatia sitä.
Parhaiten tämäkin, monia suoranaisesti auttanut ja monien muiden silmiä tehokkaasti avannut hieno keskustelu jatkuu, kun pyrimme ymmärtämään ja tukemaan toisiamme rakentavasti. Ja keskustelemme myös itse. Tämähän on kaiketi vapaaehtoinen, interaktiivinen foorumi?
Iso kiitos vielä Ap:lle, joka aikanaan avasi keskustelun. Mahtavaa nähdä, miten hän on kaikessa puserruksessa löytänyt itsensä ja saanut koottua sirpaleista uuden elämän. You go, girl! Samoin on ollut riipaisevaa seurata 28:n tarinaa ja sitä, miten lempeän pitkämielisesti hän on jaksanut uskoa, toivoa ja rakastaa (vaikka kuraa ja kurjia tapahtumia ja käänteitä on hänellekin osunut enemmän kuin laki sallii). Sitä kykyä me kaikki tarvitsemme. Ja etenkin MaratonParkujan ja Kuurankukan aina viisaat ja harkitut suorasukaiset, mutta silti rohkaisevat näkemykset ovat saaneet toteamaan, että kurjasta maineestaan huolimatta on vauvapalstalla keskustelemassa myös todella täysipäisiä, tasapainoisia ihmisiä, jotka aidosti haluavat keskustella rakentavasti. Mitä suurin kiitos kaikesta tästä, on ollut ilo osallistua. Ja hyvää kevättä kaikille.
Lasku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 olisi hyvä kertoa niistä exänsä uusista selvinneistä käänteistä, niin osaisi sitten Hukassan kaltaiset elämässään sekaisin olevat naiset varautua siihen mitä kaikkea siellä taustalla voikaan olla meneillään. Ehkä olisi helpompi lähteä suhteesta tai ainakin luopua turhasta sinisilmäisyydestä
Menisi varmaan jo liian tunnistettavaksi, jos 28 alkaisi tehdä tähän tiliä exän uusista edesottamuksista. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei hän muutenkaan välitä kertoa enää kovin yksityiskohtaisesti tarinan käänteistä. Sama koskee Hukassa-nimimerkkiä, etenkin kun hän on saanut palstalla aika yksimielisen lynkkauksen kieltämättä erityisen hankalassa tilanteessaan. Mies 36:n vähintäänkin erikoinen tapauksen jeesustelu sai hänet jo vetäytymään keskustelusta, enkä yhtään ihmettele. Toki olisi ollut mielenkiintoista kuulla näidenkin tarinoiden kehittymisestä, mutta ei
:) :) :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos perään huuteluista ja pahoittelut hiljaisuudesta :) Tässä on ollut sitä kuuluisaa kaikkea. Sitten viime kuuleman olen käynyt juttelemassa muutamaan kertaan työpsykologilla, hakenut apua hermoston ylivireyteen, alkanut käymään vertaistukiryhmässä ja lukenut mittavan määrän kirjallisuutta liittyen rajojen asettamiseen, miellyttämiseen, läheisriippuvuuteen ja kiintymyssuhdemalleihin.
Siinä sivussa olen joutunut soveltamaan oppeja käytäntöön, kun tuntuu, että vähän joka elämänalueella on suhteellisen isoja haasteita ja pakko pitää pintansa. Samalla tuntuu että elän mahdollisesti nyt sitä murrosikää, joka aikanaan olosuhdesyistä jäi vaiheeseen. Ainakin kosketus vihantunteisiin tuntuu löytyvän ajoin hieman yllättävissäkin yhteyksissä - kanssaihmisten riemuksi.
Kahden viikon Penani suhteen koin viimein jonkinlaisen irtautumisen viime viikolla, kun jouduin ajamaan hänen asuntonsa ohi, ja näin auton pihassa. Se tuntui hetken sietämättömän pahalta, mutta myöhemmin samana päivä huomasin tunnesiteen omalta puoleltani katkenneen. Seuraavana päivänä tulikin sitten aivan valtava traumatakauma, joka ilmeni ensi kertaa vuosiin itsetuhoisina ajatuksina ja täydellisenä lamaantumisena ja toivottomuutena. Sinnittelin jotenkin päivän läpi itkeskellen käymättä kertaakaan edes ulkona. Yöllä rentoutuessani tunne sitten vähitellen hälveni, eikä (luojan kiitos) ole palannut.
Tajusin, että nämä ovat niitä tunteita, joita olen teini-iässäni kokenut, kun perheeni ja etenkin äitini ovat jättäneet minut selviämään täysin yksin aiheuttamiensa traumojen kanssa. Ja että Pena oli vain yritys elää uudelleen samat tapahtumat eri lopputulemaa tavoitellen.
Olen kuluneella viikolla hätinä muistanut että Penaa koskaan olikaan. Ei sillä, ettei tässä olisi ollut kaikkea muutakin. Mutta olen lopettanut hänen somensa seuraamisen, eikä ajatus ole oikeastaan käynyt mielessäkään. Koko mies tuntuu aivan vieraalta ja etäiseltä. Muiden asioiden herättämä viha on saanut näkemään myös hänen toimintansa eri valossa, vähemmän häntä ja enemmän itseäni ymmärtäen.
Edelleen näen, että ilman traumojamme olisimme voineet olla hyvinkin yhteensopivia, mutta mites se menikään, vettä sillan alla?
-Liekki
Onko ollut täällä aikaisemmin, mutta laitanpa kuitenkin. Erittäin hyvä ja asiantevaa keskustelua erosta, parisuhteista, pettämisestä ym. Oon oppinut noista keskusteluista paljon. Niissä on myös eron kokeneiden omia kertomuksia.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-70713019
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasku, kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Ja muutenkin kovin viisaasta ja osuvasta kirjoituksestasi.
Liekki, mukava kuulla sinusta. Vaikkei kuulumiset kaikkein riemukkaimpia olekkaan. Olet kuitenkin tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu, se on jo iso askel eteenpäin. Traumojen kanssa ikävä kyllä vaan kestää. Mennään eteen ja taakse, ylös ja alas ja ehkä jonain päivänä voi sanoa toipuneensa? Tai ainakin oppineensa elämään yhdessä traumojensa kanssa.
Sitä minä olen opetellut ja opettelen. Elämään yhdessä kaiken ikävän kanssa. On ollut helpottavaa päästää irti siitä ajatuksesta että sitten kun tämä kaikki on ohi. Koska ei tämä lopu. Jollain tasolla jotain ikävää on käynnissä kokoajan. Välillä on tasasempaa, välillä käydään lähempänä pohjaa. Onneksi aaltoliike on nykyään lempeämpää, ei tule enää niin syviä ja pitkiä pohjia.
Olen mennyt todella syvälle itseeni, seissyt peilin edessä ja tuijottanut itseäni todella syvälle. Olen ruotinut joka mutkan ja miettinyt missä meni vikaan? Kuka minä olen? Miten haluan tätä elämää elää? Mikä on totta ja mikä ei? Mikä on minulle tärkeintä? Ja sitä teen edelleen tasaisesti. Saan syytöksiä sieltä ja täältä. Aina niiden edessä pitää pysähtyä ja miettiä onko niissä pohjaa? Vai onko ne tyhjiä syytöksiä? Joskus on todella vaikea itsekkään tietää mikä on totta ja mikä ei? On vielä hetkiä kun mietin, olenko todella niin päästäni sairas etten ymmärrä toimivani erittäin haitallisesti? Onneksi olen käynyt tätä matkaa jo niin kauan, kerännyt ympärilleni ihmisiä jotka kokevat samankaltaisia asioita. Kerännyt ympärilleni ammattilaisia jotka toimivat peilinäni sen suhteen että mitenkäs kaikki oikein menikään. Toki on myös ystäviä, ja läheisiä, mutta heillä tämä kaikki menee niin syvälle tunteisiin etten halua heitä kaikella kuormittaa enkä enää kerro kaikkea, heitä säästäkseni.
On ollut opeteltava laittamaan rajat. Ja pidettävä niistä kiinni. Mutta myös ymmärrettävä tarkastella niitä kriittisesti. On pitänyt kasvattaa todella vahva selkäranka. On uskallettava puolustaa itseään ja lapsiaan jopa ammattilaisia vastaan joilla vääristynyt näkymä tilanteesta. On taisteltava tuulimyllyjä vastaan. Ja huolehdittava siinä samalla itsestään sen minkä jaksaa. Oltava itselle lempeä ja hellä. Annettava aikaa. Hyväksyttävä se, että tämmöistä tämä nyt on.
On hetkiä kun ei jaksaisi. Tekisi mieli romahtaa, antaa olla ja jäädä sängynpohjalle ikuisiksi ajoiksi. Onneksi nykyään silloin laitan viestin jollekkin vertaiselleni, saan sieltä tsemppiä ja jaksan taas.
Jatkan taistelua itseni ja lasteni eteen. Välillä saan pelkkää paskaa vastaan. Mutta välillä tulee myös ilonpilkahduksia. Ja minusta on tullut todella hyvä huomaamaan nämä joskus niin kovin pienetkin ilonrippeet.
Ja jos jotain voin tehdä sen eteen, että joku toinen joskus tulevaisuudessa voisi vastaavalta säästyä. Jotain sen eteen, että ammattilaiset ymmärtäisivät paremmin, eivät käyttäisi haitallista puhetta työssään, sen teen. Minua se enää auta, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa jotain toista.
Ap
Kiitos kun kerrotte kuulumisianne.
Lasku, kiitos kauniista sanoista ja viisaasta kirjoituksesta.
Ap, kunpa osaisin sanoa jotain rohkaisevaa. Olet käymässä läpi melkoista matkaa. Olet kuitenkin päässyt jo pitkälle, vaikka ei aina tunnu siltä. Toivon sinulle voimaa ja valoa elämääsi. Todellakin toivon, että vielä jonain päivänä nämä kaikki vaikeudet ovat taakse jäänyttä elämää ja voit olla onnellinen. Tuntuu aivan kohtuuttomalta, että vielä avioeron jälkeen joutuu kärsimään tuolla tavalla. Avioeron pitäisi olla vapautus avioliittoon kuuluneista ongelmista. Helpotus vihdoinkin vaikeiden vuosien jälkeen.
Tuumis, melkein näen sinut viuhtomassa hiihtoladuilla, jotka lähtevät pihasta. On hienoa kuulla esimerkki avioliitosta, jossa molempien erilaiset tarpeet on saatu yhteen sovitettua, vaikka toinen viihtyy enemmän maalla ja toinen kaupungissa. Jokainen tekee omanlaisensa parisuhteen ja pääasia on, että se toimii molemmille.
Liekki, sinulta tulikin nyt päivän helmi. Nimittäin tuo oivallus, että yritit luoda Penan kanssa samanlaiset olosuhteet kuin lapsuudessa, mutta erilaisella lopputuloksella. Eli toisin sanoen pyrkimys ratkaista lapsuuden trauma parisuhteessa. Väitän, että näin me ihmiset toimimme tyypillisesti parisuhteissa ja tuo on hyvin tavallinen tilanne. Jokainen tuo omaan parisuhteeseensa omat menneisyyden selkäreppunsa traumoineen ja niitä yritetään sitten ratkaista parisuhteessa. Onkin vanha viisaus pysähtyä kuuntelemaan itseään silloin kun reagoi hyvin vahvasti vaikkapa riitatilanteessa. Onko siellä taustalla joku trauma tai lapsuuden kokemus, jota sen hetkinen tilanne muistuttaa? Väitän, että kaikilla on tällaisia tilanteita joskus. Kun näistä tulee tietoisiksi, on jo ottanut valtavan harppauksen eteenpäin. Kuten Liekki on juuri tehnyt.
28 ja MaratonParkuja, kovasti voimia molemmille mitä ikinä käyttekään nyt läpi. Mielellään kuulisin molemmista. Ja Hukassa, missä oletkaan? Toivottavasti et hukassa.
Kuurankukka
Vierailija kirjoitti:
"Tajusin, että nämä ovat niitä tunteita, joita olen teini-iässäni kokenut, kun perheeni ja etenkin äitini ovat jättäneet minut selviämään täysin yksin aiheuttamiensa traumojen kanssa. Ja että Pena oli vain yritys elää uudelleen samat tapahtumat eri lopputulemaa tavoitellen."
No tämä se sitten jysähti! Kiitos, Liekki. Nyt kun tuon noin osuvasti sanoitit, taisit saada minut ymmärtämään jotakin hyvin, hyvin olennaista omasta elämästäni , teinivuosina koetusta isosta traumasta sekä sen vaikutuksesta melko koukeroiseen ihmissuhde-elämääni vuosien ja vuosikymmenten varrella.
Täytyypä vetäytyä pohtimaan, tarkastelemaan ja makustelemaan tätä havaintoa oikein kunnolla. Kiitos vielä!
Tätä ketjua vilkuillessa on kyllä tuntunut usein siltä, että täällä sama ihminen kirjoittaa monella nimimerkillä.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua vilkuillessa on kyllä tuntunut usein siltä, että täällä sama ihminen kirjoittaa monella nimimerkillä.
Juu, saman olen huomannut. Köyhä elämä jollain 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua vilkuillessa on kyllä tuntunut usein siltä, että täällä sama ihminen kirjoittaa monella nimimerkillä.
Juu, saman olen huomannut. Köyhä elämä jollain 😆
Juu esimerkiksi sillä joka tietoisesti ja vapaaehtoisesti elämänsä käyttää sellaiseksi epäilemänsä ketjun lukemiseen
"Jos minkä tahansa ikäinen lapsemme..."
Toivottavasti tarkoitat kuitenkin täysi-ikäistä lasta, sillä kyllä huoltajan velvollisuus on huolehtia siitä, ettei lapsen ratkaisut ole kohtalokkaita ja joskus pitää olla se "inhottava" vanhempi, joka jo pelkällä elämänkokemuksella tekee toisen puolesta ratkaisuja, minkä tietää olevan lapsen parhaaksi.