Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Eikohän kaikki kohoteta Ap:n irrottautumisen vuoksi onnittelumalja tänä Pääsiäisenä!

Täällä kohoaa lasillinen Apn kunniaksi! Parempaa on varmasti edessä sinulla. Toivottavasti käyt täällä edelleen kertomassa miten menee.

Miten menee 28:lla?

28, huhuu? Mitä kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Käräjät käynyt, kiitos että kerroit oman tarinasi. Helppoa ei ole sinulla ollut.

Saan näistä teidän kertomista kokemuksistanne paljon neuvoja, voimaa, armollisuuttakin koska ymmärrän etten ole ainoa.

Arvostan jokaista joka auttaa kertomalla omista kokemuksista, tsemppaamalla, kannustamalla, myötätuntoisesti kanssaelämällä tätä pitkää, vaikeaa matkaa.

Arvostan niitä kommentteja joissa sanotaan suoraan asioista. Ne herättää minua ymmärtämään.

Olen nyt muuttanut omaan kotiin.

Tavaroiden pakkaaminen oli tosi vaikea ja rankka kokemus. Olin välillä ihan rikki, vaan itkin lattialla.

Ja miehen kanssa kaikki meni tietysti hyvin hankalasti. Joka tavaran sai taistella mitä mukaan otin. Ei olisi alkuun antanut ottaa mitään. Yhdessä käytiin tavaroita läpi, silti penkoi pakatut laatikot ja laski aterimia, otti maljakoita. Jne jne. Oikeestaan meni jo naurettavuuden puolelle se homma.

Itse muuttoon otin onneksi ulkopuolista apua, loppui se haukkuminen siihen. Itse muutto meni yllättävän kivuttomasti ja fiilis yllättävän hyvä. Ehkä siksi, etten hässäkässä ole ehtinyt ajattelemaan.

Tulee olemaan kova paikka, kun lapset lähtee isälle. Tai 2 kolmesta lähtee.

Mies keräsi myös lapsilta avaimet pois. Kuulema antaa ne sitten aina kun siellä ovat. Paitsi se yksi joka vaan käy siellä, ei ilmeisesti avainta tarvitse ollenkaan. En ymmärrä.

Tosi paljon tässä on tapahtunut, ja hankalaa on ollut. Kaikki menee tosi vaikean kautta. Ja kaikki on vielä auki ja levällään. Pankkiin pitäisi mennä ensi viikolla.

Siinäkin mies sanoo ensin että paperit on siellä valmiina. Ja seuraavana päivänä on taas joku ongelma. Haluaa ilmeisesti pitää viimeiseen asti epätietoisuudessa.

No, asiat edistyy kuitenkin. Pala kerrallaan. Mulla on koti, ja mulla on lapset. Oli niiden osote missä vaan, tää on myös niiden koti. Aina. Jospa hyvä, vahva suhde lapsiin kantaisi tän kaiken yli.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille.

Ap

Kiva kun kirjoitit kuululmisiasi. Muista tosiaan, että pankki katsoo vain pankin etua, ei sinun etua. Hommaa nyt kiireen vilkkaa itsellesi luotettava asianajaja, häneltä tulet saamaan kullanarvoisia neuvoja lasten asioitten järjestämiseen. Tuollaisen miehen kanssa ei asiat järjesty puhumalla, eikä sopuisasti. Muista, että narsisti saa helposti pystyyn riidan yksinkin. Narsistit käyttävät riitelyä ja huutamista pelottelukeinona, manipulointikeinona, väsytyskeinona. Siihen ei pidä alistua. Vaikka itse haluaisit hoitaa asiat sopuisasti, .niin se ei nyt onnistu, eikä se johdu sinusta vaan tuosta miehenkuvatuksesta. Hommaa luotettava asianajaja, hoida kaikki asiat ex-miehen kanssa kirjallisesti, tarkistuta kaikki paperit asianajajalla ennen kuin allekirjoitat. Ja hommaa jollakin keinolla objektiivista näyttöä miehesi todellisesta luonteesta: tekstiviestejä, tai sinäkin voit nauhoittaa miehen puheita, tai tai... vaikkapa nauhoittaisit keskustelunne, miten lasten asiat tulisi järjestää. Tsemppiä, sinä pärjäät kyllä! Itse sain vaikeina hetkinä voimaa raamatusta, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan: on aika sotia, ja on elää rauhassa, on aika rikkoa, ja on aika rakentaa, jne (tai miten se nyt sanatarkasti menikään). Nyt on elämässäsi "sodan" ja "rikkomisen" aika, se kestää aikansa ja sitten se on ohi. Se menee ohi. Varmasti. Ja sitten tulee myös rakentamisen, ja rauhassa elämisen ajat.

Tuli mieleen vielä yksi ajatus. Sinä itse, harkittuasi tiedät, kannattaako näin toimia vai ei. Kun miehelle kerran on raha niin tärkeää, ja haluaa itselleen edullisen ositussopimuksen, niin onnistuisikohan, että asetat ositussopimuksen allekirjoituksesi ehdoksi, että lasten asiat sovitaan ensin? Missä lapset asuvat, milloin tapaavat etävanhempaa (ja toisiaan, jos asuvat eri osoitteissa), mitkä ovat elatusmaksut,...? Kaikki sovittuna, ja allekirjoitettuna sopimus, ennen kuin allekirjoitat ositussopimuksen? Vai innostaisiko tuo vain miestä entistä enemmän tekemään kiusaa? Tajuaako tuo mies, että on saamassa edullisen ositussopimuksen?

Ja tee joku päivä maljakonostosreissu, vaikka Ikeaan, ja reissun päälle hae puntti kauniita keväisiä tulppaaneita. Ikioma maljakkosi, ikiomat itse hankkimasi kauniit kukkaset, ja ikioma kotisi jossa on rauhallinen, levollinen tunnelma. Kukaan ei hauku, ei huuda, ei rähjää.

Kaikkea hyvää elämääsi, ja lapsillesi.

28, huhuu. Miten menee?

Vierailija kirjoitti:

28, huhuu. Miten menee?

Kiitos kysymästä.

Olin lomalla viime viikon, todellisuudessa tein töitä ma ja ti osan päivää. Keskiviikkona lähdin siskoni + siskon kolmen koiran kanssa mökkeilemään ja vietettiin ihanat neljä päivää luonnon keskellä ulkoillen, saunoen, yazya pelaten .... unohtamatta hyvää ruokaa + viiniä. Ja kyllä teki hyvää!. Pysyin pois netin ihmeellisestä maailmasta lopulta yli 5 vuorokautta ja sekin teki hyvää.

Viime viikkoa edeltävänä viikkona yritin puhua miehen kanssa, mutta eihän se onnistunut ja nyt sitten hyväksyin sen, että emme puhu. Olisin itse sitä oman pääkoppani takia tarvinnut. Tapasimme ko. viikolla 5 kertaa. Mutta nyt (melkein) voin sanoa, että emme ole nähneet 10 päivään. Näimme eilen 10 min parkkipaikalla (en päästänyt sisään). Meidän siis piti eilen nähdä alkujaan, mutta laitoin miehelle viestin, että ei nähdä, että en halua nähdä. Ei kait ollut sitä viestiä nähnyt ja ollessani kävelylenkillä soitti, että missä olen. Juteltiin hetki, mutta karkasin siitä aika pikaisesti. Nyt tiedän, että miehellä ensviikonloppuna harrastukseen liittyvää menoa ja minulla sitten taas menoa seuraavalla viikolla peräti to-ma (ystäväni mökille pitkä viikonloppu). Tein sen päätöksen, että nyt huhtikuussa en halua nähdä miestä laisinkaan. Toki minun täytyy se Hänelle vielä ilmaista.

En tiedä se viikko kun nähtiin ja olisin halunnut puhua niin minulla oli tosi paha olla, itkin monta kertaa päivässä, nukuin huonosti yms.

Nyt kun olen ollut näkemättä 10 päivään niin olo on helpompi, suren vähemmän, en ole itkenyt kertaakaan yms. Haluan pitää tämän olon, en halua miettiä nyt vakavia.

T: 28 v yhdessä

Hyvä 28, varmaan viisainta tuo totaalinen katko tapailuille.

Saat ajatella suhdettanne ja sen jatkoa rauhassa.

Kaunista kevättä kaikille!

Ja Ap:lle, olet nyt tehnyt valtavan harppauksen muuttaessasi uuteen kotiin. Ole armollinen itsellesi ja anna kaikenlaisten tunteiden tulla. Ensimmäisten öiden aikana voi iskeä vaikka minkälaista paniikkiakin tai sitten nukut kuin tukki. Tiedän, että ensimmäiset sellaiset yöt kun lapset ovat isällään voivat olla todella vaikeita, mutta Sinä pärjäät. Toivon, että päällimmäisenä tunteina Sinulla olisi kuitenkin helpotus siitä että pääsit omaan tupaan johon miehellä ei ole avainta, eikä määräysvaltaa. Pikkuhiljaa muut asiat kuntoon.

Halaus täältä 28 v:ltä.

Ja terkkuja kaikille kirjoittajille, olette ihania.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä 28, varmaan viisainta tuo totaalinen katko tapailuille.

Saat ajatella suhdettanne ja sen jatkoa rauhassa.

Kaunista kevättä kaikille!

Tähän vielä kommentoin, että muuta en ole tehnytkään kohta 10 kk:n aikana kun ajatellut suhdettamme. Siitä minun ajattelusta kun ei ole ollut mitään "hyötyä". Kaikki on tapahtunut miehen tahdon mukaisesti ja jotenkin minusta 5 kuukauden aikana kun ollaan asuttu erossa niin miehen pitäisi jo tietää mitä haluaa, ikävöikö jne. Minulla on niin vahva tunne, että mies ei halua päästää kokonaan irti, mutta ei halua yhteenkään. Tämä on läheinen ystävyys-suhde johon nyt kuuluu halailu ja pussailu (erotessa). Ei se ole sitä mitä haluan, joko ollaan yhdessä tai erossa. Niin paljon on ollut henkistä kipua ja paljon käsittelemättömiä asioita, että en ole varma pystyykö niiden kanssa yhdessä elämään, onko liian paljon mennyt rikki.

Uskon, että oikea tauko näkemiselle tekee molemmille hyvää, mutta kyllä minun on ihan pakko alkaa myöskin luovuttamaan toivon suhteen, en toivu tästä muuten ikinä.

Tämä 10 kuukautta on kyllä vahvistanut sen, että todellakin rakastin täysiä edelleen, ei oltu minun puoleltani yhdessä tottumuksen vuoksi.

T:28v yhdessä

Hienoa 28, että olet päässyt isoja harppauksia eteenpäin ja osaat asettaa rajoja. On tärkeää osata kuunnella itseään ja kroppa kyllä kertoo myös, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Palaan vielä tuohon aiemmin esittämääni oivallukseen, joka oli aikoinaan minulle mullistava. Eli käänne tapahtui parempaan kun aloin ajatella, mitä minä haluan parisuhteelta eli millaisen parisuhteen tulevaisuudessa.

Ajattelin niin, että joko saan sen tämän nykyisen miehen kanssa tai sitten tulevaisuudessa jonkun muun kanssa. Mietin myös mitä itse voin tehdä asioiden hyväksi ja mitä en.

Meillä kävi niin, että alettiin rakentaa parempaa avioliittoa yhdessä. Helposti olisi kuitenkin voitu luisua vanhoihin huonoihin tapoihin, jos en olisi tuota ajatustyötä osaltani tehnyt.

Olet jo pitkällä kun osaat ajatella, mitä itse haluat. Kun löydät oman äänesi ja kuuntelet sitä, parempaa on luvassa varmasti.

Ihmettelen mikä motiivi jollain on roikottaa toista suhteessa vaikka ei ole mitään mielenkiintoa tai rakkautta jäljellä itsellä. Onko kellekään selvinnyt miksi jotkut toimivat näin? Halutaan syödä kakku ja säästää se, olla naimisissa ja erossa, rusinat pullasta ilman vastuuta? Vai onko joku sivusuhde tai ihastus joka ei olekaan vielä varma nakki ja pidetään toista varalla? Äärimmäisen julmaa ja vastuutonta käytöstä. Tulee paha mieli kun lukee tällaisia juttuja.

Mekin kriiseilimme suhteessamme noin 5 vuotta sitten. Saimme asiat kuntoon, kaikki tuntui todella hyvältä. Menimme naimisiin. Ja nautin muutaman vuoden. Kunnes mies kertoi kaiken olleen puoleltaan valetta, halusi eron. Ja erosimme.

Olisiko kannattanut erota jo ensimmäisen kriisin aikana? Ehkä. Ainakin nykyinen elämäntilanne olisi eri mitä nyt.

Minäkin hehkutin ihmisille, miten kannattaa yrittää viimeiseen asti, ja asiat voi parantua ja suhteen pelastaa.

Kyllä nyt tunnen itseni tyhmäksi kun näin tein. Koska kaikki pohjautui miehen taholta valheeseen. Vaikka puheillaan puhui aivan muuta.

En tiedä miten neuvoisin nyt? Yrittämään, vai suosiolla eroamaan? Ettei tuska siirry, vaan tulee käsitellyksi heti.

Älkää ainakaan naimisiin menkö!!! Ikinä.

Jos toisen rakkaus on loppu, ei siinä auta mikään yrittäminen. Parempi olla toiselle rehellinen ja luovuttaa.

Niin, miksi ylipäätään haluaisit olla  jonkun sellaisen kanssa, joka puolestaan ei halua olla sinun kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Mielestään on vain rahottaja. Vaikka minä en ikinä ole häneltä rahaa vailla. Maksan omat ja lasten menot, ja laskut. Kun rahat ei riitä, tingin lähinnä omista menoista. Hän hoitaa lainan lyhennykset. + omat menonsa

Siitäkin on sitä mieltä, että maksaa meidän muiden kiittämättömien asumista. Lapsetkaan eivät osaa olla asiasta kiitollisia.

Kuka omistaa teidän kotinne? Nyt Ap ala selvittää taloudellista tilannettasi. Lasten ja kodin menot voi helposti olla enemmän kuin asuntolaina, eli on mahdollista että oikeasti sinä rahoitat enemmän mutta mies ei tajua sitä. Äläkä vaan muuta itse pois yhteisestä kodista ilman huolellista harkintaa mitä vaikutuksia sillä voi olla.

28 v yhdessä toteaa, että kaikki viimeiset kirjoitukset sisältää niitä asioita joita olen pohtinut paljon itsekseni.

Jos mieheni rakkaus on loppu niin miksi ihmeessä ei päästä irti, miksi on niin julma. Ymmärrän masennuksen ja ymmärrän lääkkeiden tuoman turtuneisuuden johonkin asti, mutta kaikkea se ei selitä. Ja sinänsä "mies ei syö rusinoita pullasta", eli seksielämä meillä loppui jo useita kuukausia sitten. Olen miehelle sanonut useasti, että ymmärrän sen jos rakkaus on loppunut, että se sattuu, mutta pärjään kyllä ja sanonut, että tarvitsen kunnon tauon yhteydenpidolle, että en pysty olemaan "vain" ystävä. Tuntuu, että entistä enemmän pitää kiinni.

Ja kyllä mielessäni käy nuo asiat, että miksi haluaisin olla ihmisen kanssa, joka ei halua olla minun kanssani. Se miten miehen masennus räjähti käsiin viikkoa ennen lomaamme, ts. ajatus yhteisestä lomasta oli viimeinen niitti jne.

Sitä vaan on niin tyhmä kun itse rakastaa ja toinen antaa toivoa, että itsensä irtirepäiseminen on todella vaikeata. Järki kyllä sanoo, että se pitää tehdä, mutta kun oma mieli ei vielä 10 kk myöhemminkään ymmärrä koko eroa. Tästä kärsin minä henkisesti kyllä, mutta muuta vahinkoa / "hyväksikäyttöä" tässä ei ole, eli mies ei mitenkään hyödy tilanteesta rahallisesti, ei seksiä jne.

Ja kyllä olen miettinyt mitä haluaisin, haluaisin että rinnallani olisi henkilö johon voisin luottaa, saisin rakastaa ja tulla rakastetuksi, henkilö joka haluaa olla kanssani, ei hylkää, haluaa minua ja minä häntä jne.

Voisinko kuitenkaan enää luottaa, olla varma siitä, että ei hylkää uudestaan jne.

Haluaisin elää hyvää elämää ja olla onnellinen ja nyt kun täytin 50v niin tämä korostuu kun äitini kuoli syöpään 54 vuotiaana. Julma ikä itselläni tulla jätetyksi. En haluaisi olla surullinen loppuelämääni, noutaja voi tulla kenelle milloin tahansa, mutta äitiäni olen taas miettinyt yllättävän paljon.

Kamalasti mietteitä.

Ihanaa viikonloppua kaikille.

T:28v yhdessä.

Koska ihminen vallanhaluinen.

28, sydän särkyy kun lukee sinun mietteitä. Kuka tahansa pohtisi samoja asioita varmasti sinun tilanteessa. Oletko puhunut miehelle omista tunteistasi suoraan? Ja jos puhuisit, mitä hän vastaa tai vastaisi? On julmaa roikottaa toista tuolla tavalla. Kyllä jokainen ansaitsee ihmisen joka oikeasti haluaa olla sinun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

28, sydän särkyy kun lukee sinun mietteitä. Kuka tahansa pohtisi samoja asioita varmasti sinun tilanteessa. Oletko puhunut miehelle omista tunteistasi suoraan? Ja jos puhuisit, mitä hän vastaa tai vastaisi? On julmaa roikottaa toista tuolla tavalla. Kyllä jokainen ansaitsee ihmisen joka oikeasti haluaa olla sinun kanssa.

Kiitos sanoistasi.

Olen yrittänyt puhua tunteistani suoraan ja niin että yritän päästää toisen kokonaan pois, mutta on kiinni kun takiainen eli aina suuremman keskustelun jälkeen näkemiset vaan lisääntyy. Silloin pari viikkoa sitten tosissani yritin tehdä eroa, mutta olisin halunnut sen yhden kipeän hetken keskusteluineen. Olisin halunnut sanoa kaiken kipeän ulos ja jättää jäähyväiset. Tiedän, että tulen sen jälkeen romahtamaan täysin niin kipeätä tämä ikävä ja kaipaus tekee. Näimme viikon aikana viitenä päivänä ja keskusteluun ei päästy, lapsi sairaana kotona jne. Nyt tässä meni melkein 2 viikkoa ettei nähty, no tänään se meni rikki. Käytiin päivällä syömässä ja käytiin ruokakaupat, sanoin miehelle että meidän täytyy keskustella ja alkaa miettimään asuntojärjestelyitä yms, että olen nyt 5 kk maksanut turhaan yhtä vesimaksua yms. Tämä koti ahdistaa muistoineen minua hirveästi.

Ja kyllä sen taas tänään tunsin, kyllä mies minusta edelleen välittää ja paljonkin. Miehelle vaan riittäisi se, että pysyn tällä lailla Hänen elämässä "ystävänä". Ei mies ole ollut valmis asunnon myyntiin, asuu virallisesti vielä täällä, iso osa tavaroista täällä jne. En minä tätä ihan ymmärrä, että jos ei rakasta niin miksi pitää kiinni. Tänään halattiin pitkään erotessa, liian pitkään ja itku tuli, yritin vaan vetäytyä pois ja miehellä tekee pahaa kyyneleeni ja halaa vaan lisää. Siksi minun on väkisten irrotettava itseni, surtava suru, en toivu muuten ikinä.

28v yhdessä