Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Rusinat pullasta voi tarkoittaa myös sitä että leikkii perhettä sinun kanssa ja on muun ajan sinkku. Ootko miettinyt voiko kuvioissa olla toinen nainen? Entä päihteet? Jossain viestissä kerroit että löysit tyhjiä viinapulloja jostain sängyn vierestä, ei kuulosta normaalilta.

Oli niin tai näin, sulla on kyllä oikeus määrittää itse haluatko jatkaa tällaista. Minä kysyisin mieheltä haluatko oikean avioliiton vai olla sinkku. Joko tai. Molemmat ei enää käy.

Tämä siis 28:lle.

28v vielä hieman jatkaa.

Mies ei ole koskaan sanonut, että ei enää rakasta. Vieläkään en tiedä tuliko masennus ensin vai "loppuiko rakkaus" ensin ja sitten tuli masennus. Mies ei osaa vastata tuohon niin synkissä vesissä / aivosumussa / usvassa meni Hänellä monta kuukautta. Pahinta ollut kokoajan kun mikään ei tunnu miltään. Nyt mies alkaa näyttämään paremmalta ja selkeästi löytänyt elämälle rytmin. Ihan selkeästi kaipaus asua yksin on ollut yksi syy.

Nyt mies ei ole hoitanut asioita minuunpäin kovin hyvin ja reilusti, mutta olisihan sitä paljon helpompi erota jos mies olisi ollut jotenkin huono mies 28 vuotta. Olisi paljon helpompi jos pystyisin vihaamaan tai ajattelemaan, että pääsinpä eroon p@skasta tyypistä.

Äh, nyt siirryn iloisempiin tunnelmiin ja alan katsomaan jotain hömppää, enkä häiriköi näillä typerillä kirjoituksillani enää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jauhetaan vielä tätä paskaa?

Ei tarvitse lukea. Itse ohitan keskustelut, jotka eivät itseäni kiinnosta ja suosittelen samaa Sinulle lämpimästi.

Vierailija kirjoitti:

28v vielä hieman jatkaa.

Mies ei ole koskaan sanonut, että ei enää rakasta. Vieläkään en tiedä tuliko masennus ensin vai "loppuiko rakkaus" ensin ja sitten tuli masennus. Mies ei osaa vastata tuohon niin synkissä vesissä / aivosumussa / usvassa meni Hänellä monta kuukautta. Pahinta ollut kokoajan kun mikään ei tunnu miltään. Nyt mies alkaa näyttämään paremmalta ja selkeästi löytänyt elämälle rytmin. Ihan selkeästi kaipaus asua yksin on ollut yksi syy.

Nyt mies ei ole hoitanut asioita minuunpäin kovin hyvin ja reilusti, mutta olisihan sitä paljon helpompi erota jos mies olisi ollut jotenkin huono mies 28 vuotta. Olisi paljon helpompi jos pystyisin vihaamaan tai ajattelemaan, että pääsinpä eroon p@skasta tyypistä.

Äh, nyt siirryn iloisempiin tunnelmiin ja alan katsomaan jotain hömppää, enkä häiriköi näillä typerillä kirjoituksillani enää.

Höpsö 28🙃

1) täällä saa vuodattaa... toivottavasti se helpottaa oloa

2) on ehkä silti hyvä tehä muutakin välillä. Ite suunnittelin kattoa: Missä olit silloin kun Diana kuoli? Ei ehkä hömppää... voi olla et itkeä tirautan...

Me ollaan koko viikko oltu molemmat kuumeessa. Nyt alkaa pikku hiljaa helpottaa

Kirjoittelen selkeämmin (ehkä), kun toivun...

Terkut🌻🌻🌻ja hyvät vkl

Ja Aplle kans

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Rusinat pullasta voi tarkoittaa myös sitä että leikkii perhettä sinun kanssa ja on muun ajan sinkku. Ootko miettinyt voiko kuvioissa olla toinen nainen? Entä päihteet? Jossain viestissä kerroit että löysit tyhjiä viinapulloja jostain sängyn vierestä, ei kuulosta normaalilta.

Oli niin tai näin, sulla on kyllä oikeus määrittää itse haluatko jatkaa tällaista. Minä kysyisin mieheltä haluatko oikean avioliiton vai olla sinkku. Joko tai. Molemmat ei enää käy.

Tämä siis 28:lle.

Tavallaan ei kyllä leiki perhettä, jollei lounastaukoja + kaupassa käyntiä lasketa perhetoiminnaksi.

Koskaan ei voi olla varma toisesta ihmisestä, uskoisin vahvasti, että toista naista ei ole ja itse asiassa erään ystävämme (miehen läheinen ystävä) kanssa törmäsimme viime viikolla ja puhe siirtyi "meidän eroon" niin mies sitä kauhisteli ja otti puheeksi myös sen ettei "miehelläni" ole mitään kiinnostusta muihinkaan naisiin. En tiedä ja toisaalta eroaminen kokonaan olisi helpompaa kun toinen nainen olisi.

Päihteet jäi kokonaan pois, tilalle tuli pakkomielle liikuntaan.

Kiitos kirjoituksesta ja kyllä olen vahvasti sitä mieltä että 5 kk:n erillään asuminen olisi pitänyt miehelle jo selkeyttää mitä tahtoo. Minun on ajateltava itseäni.

T: 28v yhdessä

Entä jos alkaisit itse elää vaan niin kuin olisit eronnut? Pakkaisit miehen tavarat pois kotona ja alkaisit käydä treffeillä muiden kanssa. Nauttisit vaan elämästä. Voi olla että menettäisit mielenkiinnon poissa olevaan mieheen ja pääsisit irti tuosta kuviosta.

Mitäpä ap: lle kuuluu?

Oletko saanut uutta kotia laitettua?

Toivottavasti tilanteenne selkiytyy, ap ja 28🌱🌱

Tuumis, saako kysyä miten te selätitte aviokriisin? Onko siitä pitkä aika ja onko asiat parantuneet sen jälkeen? Oisko sulla jotain viisaita sanoja muille täällä kriiseileville?

Voi että 28, tuo on niin raastava tuo teidän tilanne. Ei mitenkään helppo. Päätöksen tekeminen on varmasti vaikeaa, varsinkin kun toinen ei usko mitä sanot, vaan kiinnittyy entisestään.

Vaikeita asioita, todella vaikeita.

Pirullinen sairaus tuo masennus!

Täällä olen kotia saanut laitettua. Paljon on toki vielä hankittavaa.

Kaikki muu meneekin sitten tosi hankalasti. Mikään ei mene kuten suunniteltu. Jos voi vastustaa niin tässä hommassa vastustaa ihan kaikki.

Mutta, silti mulla on paljon parempi olla omassa kodissa. Pois sieltä ahdistavasta ilmapiiristä.

Enkä mä jaksa vääntää enkä tapella yhtään. Jos mies haluaa pitää lasten osotteet pitäköön. Sanoinki sille että pidä vaikka kokonaan, en todellakaan ala taistelemaan, en jaksa. Käykööt täällä vaikka joka toinen vkonloppu. Ihan sama mulle.

Tottakai tämän kodin ovi on aina auki lapsille. Ja saavat täällä olla ja elää kuten haluavat. Mutta mä en ala mihinkään oikeusvääntöön asiasta.

Esikoinen toki saa olla täällä, jos haluaa, tai mennä isälleen, jos haluaa.

Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan ja mimmoiseksi tämä menee.

Unettomia öitä on täällä vietetty ja mietitty mitä kaikkea tässä vielä eteen tulee. Ja edelleen pakollinen yhteys ex:ään säilyy. Etäämmältä kuitenkin helpompaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuumis, saako kysyä miten te selätitte aviokriisin? Onko siitä pitkä aika ja onko asiat parantuneet sen jälkeen? Oisko sulla jotain viisaita sanoja muille täällä kriiseileville?

Heip

Olen alusta asti osallistunut täällä keskusteluun. Kertonut tarinaani. Rohkaissut ja tsempannut Ap:tä ja 28:a. Neuvonut, torunut, ravistellut, lohduttanut.

Niinkuin kaikki, ketkä ketjun ovat lukeneet tietävät. Nyt tuntuu siltä, että kaikki on sanottu. Toki vielä myötäelän ja mielelläni luen tarinoita.

Tätä ketjua voi ymmärtää vain alusta asti lukeneet/osallistuneen. Ei kai kukaan voinut alussa kuvitella mikä romaani tästä syntyisi.

Ja: Ylpeänä koen että pääosan kolme naista ovat oman elämänsä Tähtiä: Ap, 28 ja minä, Tuumis

Ennenkuin "julkaisemme" seuraavaa, ehkä nimemme ovat Audrey, Vivien ja Meryl🌻

Romaaneista puheenollen tulee mieleen elokuvat, olisiko Tuumiksen tarina romanttista hömppää (lempparini), Ap:n tarina menisi enemmän piinaavan jännityksen ja jopa kauhuelokuvan puolelle ja (huokaus) omani olisi hemmetin huonoa komediaa (joka ei minua naurata laisinkaan).

Ja ehkä kyseessä ei vaan elokuvat, vaan pitkät sarjat jatkokausineen (ainakin Ap:n ja minun osalta).

28v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Romaaneista puheenollen tulee mieleen elokuvat, olisiko Tuumiksen tarina romanttista hömppää (lempparini), Ap:n tarina menisi enemmän piinaavan jännityksen ja jopa kauhuelokuvan puolelle ja (huokaus) omani olisi hemmetin huonoa komediaa (joka ei minua naurata laisinkaan).

Ja ehkä kyseessä ei vaan elokuvat, vaan pitkät sarjat jatkokausineen (ainakin Ap:n ja minun osalta).

28v yhdessä.

Vaude 28

Hauska idea. Kyllä me osaamme yhdessä myös nauraa...🌻

Tuumis

Onko 28:n mies sellaisessa asemassa, että hän olisi auktoriteettiasemassa joihinkin työnsä kautta? Opettaja tmv.? Entä jos hänellä ei ole toista naista, mutta joku toinen onkin syvästi häneen ihastunut ja ilmaissut tunteensa hänelle ja painostaa eroon? Määrätietoinen nuorempi nainen voisi manipuloida herkkää, heikkoa tai tunteellista miestä. Mies ei silloin haluaisi tehdä väärin ketään kohtaan, mutta tulee manipuloiduksi. Monihan ihastuu mieheen, joka on auktoriteettiasemassa itseen tavalla tai toisella. Esim. korkeakouluissa opiskelijanaiset silloin tällöin ihastuvat opettajiinsa jne.

Just a though. Sivusta.

Minä uskon Ap vahvasti, että tuo oma uusi koti on vahvasti kuitenkin se uuden alku ja se on se viiva janalla, josta voi jälkikäteen nähdä, että siitä alkaa toipuminen yms. Oma tupa ja oma lupa. Kaikki muut asiat etenevät siinä pikkuhiljaa, vaikeasti varmasti, mutta etenee.

Itselleni tämä koti on kuin vankila, olen keskellä muistoja, olen täällä aamusta iltaan arkena (etätyöt) ja viikonloppuna. Tiedostan kyllä myös, että missään täällä Helsingissä en asuisi kolmiossa näin edullisesti, eli pelkän vastikkeen hinnalla (kallis vastike), en siis pienimmässäkään yksiössä. Mies myös tietää, että kun asunto laitetaan myyntiin niin meillä alkaa keskustelut myös siitä missä poika asuu sen jälkeen. Poika haluaa asua sen kanssa joka asuu tässä, mutta sitten kun se ei ole mahdollista niin tilanne on uusi. En tiedä ahdistaa nämä seinät.

Kesälomaa kun ajattelen niin ihan oksettaa, kaikki rakkaimmat asiat veneily, asuntoautoilu, mökkeily tapahtuivat miehen kanssa ja ne on nyt minulta pois (minulla ei ole ajokorttia). Viime kesä oli kamala, kun kaikki shokki iski viikkoa ennen kesälomaa ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat ja surin yksin koko kesän. Olen tehnyt kaikkeni, että kesällä olisi jotain, mutta ystävillä on lomat suunniteltu perheen kesken (ja ymmärrän sen). Lapsellani on ihan omat suunnitelmat kesästä jne. Yksin ulkomaille menokaan näin onnettomalla kielitaidolla ei houkuta.

Minulla ja Ap:n lapsilla on ikäeroa, eli kun tuo minun oma ainokainen on jo niin iso, niin sillä on lukion/harrastuksien/ystävien + tyttöystävän kanssa niin kiireistä ja omatoimista, että ei minulla ole enää kuin kodin pystyssä pitäjän rooli.

Minun on todellakin pitänyt jo lapsestakin päästää irti.

Kyllä tämä ruikutus nyt saa riittää, sorry taas.

Aurinko paistaa jospa kävelylle lähtisi.

Hei ihanat ap, tuumis js 28 v. ja muutkin

Voimia ja halauksia kaikille!

Todellakin olette ihania <3 (luin koko ketjun kahdessa osassa juuri koko ajan myötäeläen, oli kuin jännitysnäytelmää/kauhutarinaa, jossa lukija sydämestään toivoo ja haluaa onnelliset vaukeuksien kautta parempaan elämään toiveet kaikille!)

ap, sinulle käytännön neuvo nyt: kerroit, että ositussopimus meni pankkiin osituksen jakoa varten niin menihän mukana myös sen asunnon oikea nykyinen arvo eri se pyyntihinta mitä sitä pyysitte jos se nyt muillekin myytäisi? Pitää mennä tai sopia osituksen määrä asunnon käyvästä nykyisestä arvosta (olitte niin kauan yhdessä, että tämä tärkeää huomioida, pankki ei välttämätyä huomaa millä hintaa se on ollut myynnissä eli minkä arvoiseksi nyt arvioitu).

Olette olleet niin kauan yhdessä, että olisi sinua kohtaan todella väärin hyvittää puolet arvosta vain alkuperäisestä ostohinnasta kun arvo on oikeasti tuo nykyinen.

Ymmärrän, että se on vain rahaa, mutta se on hyvä apu lisänä uuteen parempaan elämääsi. Narsistin kanssa ei voi kiltti ihminen meinaan käsittää mitä sumutusta tulee ja mutkistelya vaikka itse tarkoittaa vain hyvää kaikille (joo, kokemusta valitettavasti tullut), terv. uusi kevät

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon Ap vahvasti, että tuo oma uusi koti on vahvasti kuitenkin se uuden alku ja se on se viiva janalla, josta voi jälkikäteen nähdä, että siitä alkaa toipuminen yms. Oma tupa ja oma lupa. Kaikki muut asiat etenevät siinä pikkuhiljaa, vaikeasti varmasti, mutta etenee.

Itselleni tämä koti on kuin vankila, olen keskellä muistoja, olen täällä aamusta iltaan arkena (etätyöt) ja viikonloppuna. Tiedostan kyllä myös, että missään täällä Helsingissä en asuisi kolmiossa näin edullisesti, eli pelkän vastikkeen hinnalla (kallis vastike), en siis pienimmässäkään yksiössä. Mies myös tietää, että kun asunto laitetaan myyntiin niin meillä alkaa keskustelut myös siitä missä poika asuu sen jälkeen. Poika haluaa asua sen kanssa joka asuu tässä, mutta sitten kun se ei ole mahdollista niin tilanne on uusi. En tiedä ahdistaa nämä seinät.

Kesälomaa kun ajattelen niin ihan oksettaa, kaikki rakkaimmat asiat veneily, asuntoautoilu, mökkeily tapahtuivat miehen kanssa ja ne on nyt minulta pois (minulla ei ole ajokorttia). Viime kesä oli kamala, kun kaikki shokki iski viikkoa ennen kesälomaa ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat ja surin yksin koko kesän. Olen tehnyt kaikkeni, että kesällä olisi jotain, mutta ystävillä on lomat suunniteltu perheen kesken (ja ymmärrän sen). Lapsellani on ihan omat suunnitelmat kesästä jne. Yksin ulkomaille menokaan näin onnettomalla kielitaidolla ei houkuta.

Minulla ja Ap:n lapsilla on ikäeroa, eli kun tuo minun oma ainokainen on jo niin iso, niin sillä on lukion/harrastuksien/ystävien + tyttöystävän kanssa niin kiireistä ja omatoimista, että ei minulla ole enää kuin kodin pystyssä pitäjän rooli.

Minun on todellakin pitänyt jo lapsestakin päästää irti.

Kyllä tämä ruikutus nyt saa riittää, sorry taas.

Aurinko paistaa jospa kävelylle lähtisi.

Tää oli varmaan 28:n kynästä...

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon Ap vahvasti, että tuo oma uusi koti on vahvasti kuitenkin se uuden alku ja se on se viiva janalla, josta voi jälkikäteen nähdä, että siitä alkaa toipuminen yms. Oma tupa ja oma lupa. Kaikki muut asiat etenevät siinä pikkuhiljaa, vaikeasti varmasti, mutta etenee.

Itselleni tämä koti on kuin vankila, olen keskellä muistoja, olen täällä aamusta iltaan arkena (etätyöt) ja viikonloppuna. Tiedostan kyllä myös, että missään täällä Helsingissä en asuisi kolmiossa näin edullisesti, eli pelkän vastikkeen hinnalla (kallis vastike), en siis pienimmässäkään yksiössä. Mies myös tietää, että kun asunto laitetaan myyntiin niin meillä alkaa keskustelut myös siitä missä poika asuu sen jälkeen. Poika haluaa asua sen kanssa joka asuu tässä, mutta sitten kun se ei ole mahdollista niin tilanne on uusi. En tiedä ahdistaa nämä seinät.

Kesälomaa kun ajattelen niin ihan oksettaa, kaikki rakkaimmat asiat veneily, asuntoautoilu, mökkeily tapahtuivat miehen kanssa ja ne on nyt minulta pois (minulla ei ole ajokorttia). Viime kesä oli kamala, kun kaikki shokki iski viikkoa ennen kesälomaa ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat ja surin yksin koko kesän. Olen tehnyt kaikkeni, että kesällä olisi jotain, mutta ystävillä on lomat suunniteltu perheen kesken (ja ymmärrän sen). Lapsellani on ihan omat suunnitelmat kesästä jne. Yksin ulkomaille menokaan näin onnettomalla kielitaidolla ei houkuta.

Minulla ja Ap:n lapsilla on ikäeroa, eli kun tuo minun oma ainokainen on jo niin iso, niin sillä on lukion/harrastuksien/ystävien + tyttöystävän kanssa niin kiireistä ja omatoimista, että ei minulla ole enää kuin kodin pystyssä pitäjän rooli.

Minun on todellakin pitänyt jo lapsestakin päästää irti.

Kyllä tämä ruikutus nyt saa riittää, sorry taas.

Aurinko paistaa jospa kävelylle lähtisi.

Kun pääset omillesi, hankit tietysti ajokortin. Sitten voit vuokrata asuntoauton ja tehdä vaikka lyhyitä vkloppureissuja jonkun samassa elämäntilanteessa olevan ystävän kanssa, jos asuntoautoilusta pidät. Eihän se sen kummempaa ole. Se, että kehittää itseään, menee eteenpäin ja tekee sellaisia asioita, joita eksä ei uskonut sun voivan tehdä, on paras "kosto" ja hyväksi myös itsellesi. Älä jää surkuttelemaan mennyttä tai elämään museossa, vaan ota oman elämäsi ohjat takaisin omiin käsiisi. Ei se lomailu tai autoilu nyt yhden ukon varassa ole, hyvänen aika.

Vierailija kirjoitti:

Onko 28:n mies sellaisessa asemassa, että hän olisi auktoriteettiasemassa joihinkin työnsä kautta? Opettaja tmv.? Entä jos hänellä ei ole toista naista, mutta joku toinen onkin syvästi häneen ihastunut ja ilmaissut tunteensa hänelle ja painostaa eroon? Määrätietoinen nuorempi nainen voisi manipuloida herkkää, heikkoa tai tunteellista miestä. Mies ei silloin haluaisi tehdä väärin ketään kohtaan, mutta tulee manipuloiduksi. Monihan ihastuu mieheen, joka on auktoriteettiasemassa itseen tavalla tai toisella. Esim. korkeakouluissa opiskelijanaiset silloin tällöin ihastuvat opettajiinsa jne.

Just a though. Sivusta.

Itseasiassa miehen työ on aivan toisenlaista, hyvin miesvoittoinen ala, jota tehdään 95% yksin. Suorittavaa työtä paikasta toiseen, jota tehdään pääosin yksin ja iso osa päivästä menee autolla siirtymistä paikasta toiseen (yksin).

Luonne kyllä miehellä sellainen, että ketään ei halua satuttaa ja on kyllä kiltti. Toisaalta tuo masennus muutti miestä huomattavasti itsekkäämmäksi ja osa muutoksesta kyllä hyväkin, eli itsensä ja oman hyvinvoinnin etualalle laitto tuli kuvioon. Perheenä se oli kova hinta, mutta jos vanha elämä sai voimaan pahoin niin silloin piti lähteä.

28v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon Ap vahvasti, että tuo oma uusi koti on vahvasti kuitenkin se uuden alku ja se on se viiva janalla, josta voi jälkikäteen nähdä, että siitä alkaa toipuminen yms. Oma tupa ja oma lupa. Kaikki muut asiat etenevät siinä pikkuhiljaa, vaikeasti varmasti, mutta etenee.

Itselleni tämä koti on kuin vankila, olen keskellä muistoja, olen täällä aamusta iltaan arkena (etätyöt) ja viikonloppuna. Tiedostan kyllä myös, että missään täällä Helsingissä en asuisi kolmiossa näin edullisesti, eli pelkän vastikkeen hinnalla (kallis vastike), en siis pienimmässäkään yksiössä. Mies myös tietää, että kun asunto laitetaan myyntiin niin meillä alkaa keskustelut myös siitä missä poika asuu sen jälkeen. Poika haluaa asua sen kanssa joka asuu tässä, mutta sitten kun se ei ole mahdollista niin tilanne on uusi. En tiedä ahdistaa nämä seinät.

Kesälomaa kun ajattelen niin ihan oksettaa, kaikki rakkaimmat asiat veneily, asuntoautoilu, mökkeily tapahtuivat miehen kanssa ja ne on nyt minulta pois (minulla ei ole ajokorttia). Viime kesä oli kamala, kun kaikki shokki iski viikkoa ennen kesälomaa ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat ja surin yksin koko kesän. Olen tehnyt kaikkeni, että kesällä olisi jotain, mutta ystävillä on lomat suunniteltu perheen kesken (ja ymmärrän sen). Lapsellani on ihan omat suunnitelmat kesästä jne. Yksin ulkomaille menokaan näin onnettomalla kielitaidolla ei houkuta.

Minulla ja Ap:n lapsilla on ikäeroa, eli kun tuo minun oma ainokainen on jo niin iso, niin sillä on lukion/harrastuksien/ystävien + tyttöystävän kanssa niin kiireistä ja omatoimista, että ei minulla ole enää kuin kodin pystyssä pitäjän rooli.

Minun on todellakin pitänyt jo lapsestakin päästää irti.

Kyllä tämä ruikutus nyt saa riittää, sorry taas.

Aurinko paistaa jospa kävelylle lähtisi.

Kun pääset omillesi, hankit tietysti ajokortin. Sitten voit vuokrata asuntoauton ja tehdä vaikka lyhyitä vkloppureissuja jonkun samassa elämäntilanteessa olevan ystävän kanssa, jos asuntoautoilusta pidät. Eihän se sen kummempaa ole. Se, että kehittää itseään, menee eteenpäin ja tekee sellaisia asioita, joita eksä ei uskonut sun voivan tehdä, on paras "kosto" ja hyväksi myös itsellesi. Älä jää surkuttelemaan mennyttä tai elämään museossa, vaan ota oman elämäsi ohjat takaisin omiin käsiisi. Ei se lomailu tai autoilu nyt yhden ukon varassa ole, hyvänen aika.

Ystäviä on vain pari läheistä, mutta olemme eri elämäntilanteessa. Yhtäkään sinkkua ei ole tai toinen oli sinkku vielä joulukuussa, mutta nyt on superrakastunut ja viettää kaiken vapaa-ajan uuden miesystävän kanssa.

Ja ei mies ole ikinä jarruttanut minua missään tai ajatellut että en pystyisi johonkin, kannustanut aina ja auttanut tarvittaessa.

Totta on kyllä se, että tästä museosta pitää päästä pois ja ymmärtää, että koko elämän rakkaussuhteelle voi käydä näin. Pitäisi hyväksyä, että näin kävi. Yrittää löytää jotain järkeä tähän, asioita jotka tuntuvat hyvältä jne. Tiedän, että elämän onni ei voi olla yhden ihmisen varassa. Välillä pärjään todella hyvin, mutta liikaa yksinäistä aikaa murehtia.

28 v yhdessä

Nyt 28v yhdessä purkaa mielestään yhden mörön, ei tarvitse lukea, olen ollut nyt tuskissani yliaktiivinen.

Minulle iski juuri valtava kiukku, itku ja paha olo. Tuli hirveä viha miestä kohtaan ja paha olo omasta käytöksestäni koskien lastamme.

Minulla on mennyt tämä 10 kk oman tuskan keskellä, olen yrittänyt olla hyvä äiti, mutta varmasti on ollut hetkiä kun en ole pystynyt olemaan täysin läsnä ja hetkiä kun olen hermostunut älyttömän pienestä. Olen Teille kehunut kuinka tunneälykäs poika minulla on. Nyt iski päin kasvoja tämä kaikki. Kaikki lähti tämän päivän keskustelusta pojan kanssa, joka on kokoajan tuonut esiin sen kuinka muuttaa omaan kotiin heti kun täyttää 18v. En tiennyt kuinka pitkälle poika on asioita selvitellyt, tutkinut netistä, käynyt näytöillä, selvitellyt tukia mitä voisi saada jo alaikäisenä opiskelijana jne. Miettinyt vuokravakuuksia yms myöten kaikki. Itse muutin omaan kotiin ollessani 18v, mutta olin silloin jo kokopäivätöissä yms. Olen tietenkin ajatellut, että poika asuu kotona ainakin armeijaan asti. Nyt vaan tajusin, että kaikki se mitä olen välillä sanonut, että poika voisi asua isänsäkin kanssa jne ja olen tuskaillut tämän asunnon myyntiä jne.

Nyt iski se viha myös miestä kohtaan. Läheinen isä rikkoi aika raa'alla tavalla 16 vuotiaan pojan elämän, mitään varoittamatta muutti pois. Ei kertaakaan puhunut mistä kyse kotona jo ennen pois muuttoa, ei kertonut pojalle masennuksesta ei mistään. Lähti vaan pois. Nyt poika on elänyt äidin kanssa ja ihan varmasti olisi tarvinnut tukea ja kannustusta. Poika on sanonut muutaman kerran, että isä on yrittänyt soittaa, mutta ei ole jaksanut vastata yms. Olen kyllä keskustellut pojan kanssa isän masennuksesta ja asioista, en ole haukkunut isää pojalle tms. Nyt vaan iski kiukku siitä miten tämä kaikki on vaikuttanut poikaani. Poika on kasvanut / joutunut kasvamaan ison harppauksen hetkessä ja nyt minulle iski paniikki, että onko poikani elämä ollut ihan hirveätä. Nyt kyllä itse lopetan kaikki pahat puheet tästä kodista yms.

Nyt keskityn omaan hyvinvointiin ja poikaani, nyt riitti se tuho mitä mies on aiheuttanut kahden muun elämään.

Kiitos ja anteeksi.

28v yhdessä