Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös sama tilanne, sillä erolla että on jo myöntänyt että on toinen. Ikää hällä kohta 50 vuotta ja tehnyt kaikki ihan klassiset ikäkriisin temput.

Lapsille tämä on hirveää, ovat vielä pieniä, ei edes teinejä.

Voimia sinullekkin.

Lasten reagointia minäkin kovasti mietin. Vaikka ovat jo "isoja" niin pahimmassa murrosiässä/tulossa pahimpaan murrosikään. Ja siihen päälle vielä vanhempien ero ja sen myötä heidän elämässään tapahtuvat isot muutokset. Toivon todella, että raha riittää heidän jatkaa harrastuksiaan. Mies ei ole ikinä niihin osallistunut, eikä omien sanojensa mukaan aio niitä maksaa jatkossakaan. Ja kilpailullinen urheilu maksaa jo aikalailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itken ja luen, sillä Ap:n kirjoittama teksti on kuin omasta kynästäni.

28 vuotta ollaan oltu mieheni kanssa, yksi lähes 17 vuotias lapsi meillä on. Minä rakastan edelleen niin paljon, että sattuu. Mieheni ei ole osannut puhua tunteista ikinä. Noin kaksi kuukautta olen vaistonut, että kaikki ei ole hyvin ja olen yrittänyt kysyä asiasta. Pieniä hetkiä ja asioita kun vaistoni on yrittänyt varottaa. Nyt sunnuntaina mieheni ilmoitti, että hänen pää on sekaisin, kaikki on yhtä harmaata massaa ja mikään ei tunnu miltään eikä hän tiedä mitä haluaa elämältään. Ainoastaan työssä ja eräässä kausiluontoisessa harrastuksessa on mitään järkeä enää. Enempää hän ei nyt pysty puhumaan kun hänen pitää kuulemma saada oma pää kuntoon ensin.

Tämän parin kuukauden aikana mieheni on aika-ajoin ollut paikalla, mutta ei läsnä, ekan kerran ikinä torjunut läheisyyteni (kerran, mutta seksiä on ollut), menot on hänellä lisääntynyt, outoa ärsyyntymistä ja ilkeilyäkin ollut jne niin ja tämän viikon jälkeen alkava loma on ahdistanut Häntä suunnattomasti.

Tekisin ihan mitä vaan, että mieheni rakastaisi minua jälleen. Kipeetä tekee niin, että en pysty syömään enkä nukkumaan ja ihan oksennan. Tätä ei onneksi mieheni näe, sillä on työmatkalla ja kaksi yötä pois. Päästän kyllä Hänet menemään, sillä jos rakkaus loppuu niin se loppuu.

Se on vaan jäätävää kun itse on niin rakastunut edelleen, iloinnut siitä kuinka asuntolainakin saatu maksettua juuri jne. Kuvittelin vielä lauantaina, että elämme elämämme loppuun asti yhdessä.

Ensimmäisen vuorokauden vielä ajattelin, että kun täytämme tänä vuonna molemmat 50 v, että kyseessä olisi jonkinlainen 50 v kriisi, mutta mitä enemmän asiaa mietin ja niitä merkkejä niin kyllä se rakkaus on vaan loppunut.

En rehellisesti tiedä miten tästä selviää 😭

Voi ei. Voimia sinulle kovasti. Juuri noin minäkin reagoin, itkin, oksensin, en pystynyt syömään, en nukkumaan. Ja edelleen tulee hetkiä, kun ruoka ällöttää ja uni karkaa, ahdistus valtaa pään. Ja sitten kun ero konkretisoituu, ja muutamme erilleen, tiedän että romahdan täysin.

Toivon sydämestäni, että saisitte liittonne vielä kuntoon.

Ei sitä turhaan sanota, että avioero on kuoleman jälkeen elämän isoimpia kriisejä.

Kiitos ja voimia myös Sinulle.

Tässä oikeasti huomaan kuinka pieneksi olen elämäni kutistanut kun mieheni on samalla ollut se paras ystäväni jonka kanssa olen tehnyt kaikki asiat. Yhtä lukuunottamatta ystävät ovat jääneet vuosien varrella. Mieheni on se jonka kanssa mieluiten teen kaiken. Ihan pelottaa tuo alkava loma, sillä meillä 2 ekaa viikkoa ns lapsivapaata. Huh, huh ..... mitä siitä tulee.

Pakko tässä vaan yrittää jaksaa, eilen tein 14h töitä.

Jospa loma, ja lapsivapaa auttaisi teitä, ja löytäisitte toisenne uudelleen. Meillä minä yritin sitäkin miehelle ehdottaa, mutta ei enää halua.

Todella, tässä huomaa miten elämässä ei ole enää omia ystäviä. Tuleva totaalinen yksinäisyys hirvittää. Varsinkin, jos lapset alkavat olemaan puolet ajastaan isällään. Sitäkin suren aivan valtavasti. En tehnyt lapsia ollakseni vain puoliksi heidän elämässään.

Miehellä on paljon omia ystäviä, ja omaa tekemistä, ja sen myötä ero on varmasti hänelle helpompi.

Miehelläni on urheilutaustaa, valmentaa ja muitakin harrastuksia ja sitä kautta ystäviä todella paljon, ollut siis aina. Ja meillä tosiaan huomasin ekat merkit ja pari kuukautta sitten, tiedä sitten kauan mies on asioita miettinyt jo ennen. Eli ero on kyllä miehellä helpompi kun on sitä työstänyt jo pitkään.

Lapsista puheenollen niin olen aina sen tiennyt, että jos erottaisiin niin poika muuttaisi isänsä kanssa. Nyt meillä poika täyttää 17 v ja olen aivan varma siitä. Meillä on ihana poika ja minulla läheiset ja hyvät välit kyllä, mutta mieheni on ollut mahottoman hyvä isä. Ovat todella läheisiä.

Tänään olen ollut muuten itkemättä, paitsi kun tähän ketjuun törmäsin. Syödä vielä kun pystyisin, ei ole aamupalan jälkeen mikään maistunut.

Ja Ap:lle vielä, että ymmärrän hieman tuon seksipuolenkin, sillä haluja meillä naisillakin. Itse vähän vitsailin ystävälleni, että sekstailen kesälomalla mieheni kanssa silti ihan vaan varastoon ennen kuin annan hämähäkinseittien kasvaa. Totuus on se, että en ole rakastellut kuin mieheni kanssa 28 vuotta, viimeset 10 vuotta ollut ihaninta ja aktiivisinta ikinä. En edes pysty kuvittelemaan, että kukaan muu koskettaa. Aika säälittävää tiedän.

Sinun tilanne on kyllä jo siinä pisteessä (ikävä kyllä), että rikot itseäsi henkisesti tosi pahasti rakastelemalla miehesi kanssa. Mies kyllä pystyy rakastelemaan ilman tunteita, meillä naisilla usein kyse on enemmästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

Mies ei halua että asiaa kerrotaan vielä kenellekkään. Kaikista vähiten lapsille.

On omilla reissuillaan, ja työreissuilla. Lomaa ei pidä meidän muiden kanssa. Kuulema siinäkin syy minussa, että vuosi vuodelta siirtänyt enemmän lomiaan syksyyn (metsästys...)

Minä toivon niin kovin asioiden korjaantuvan, etten pysty siirtymään toiseen huoneeseen. Heikko mikä heikko.

Kaikki menee siis ihan vaan miehen ehdoilla? Se pompottelee sua, KÄYTTÄÄ sua seksiin ja omiin kulisseihin ja kuitenkin on ottanut asiakseen olla täysin vapaa susta muuten. Suhde ei takuulla korjaannu jos olet tuollainen lapanen. Siirry toiseen huoneeseen ja ehdoton ei seksille. Se rikkoo sut eikä auta eroamaan henkisessä mielessä. Mies saattaa hyvinkin tajuta, että hänet on todella otettu tosissaan ja huomaa, että ei tahdokaan erota. Nyt annan sille kaikki vapaudet. Vapauden olla sun kanssa ja vapauden tapailla muita, jne. Laita rajat ja pakota mies valitsemaan aidosti. Se pitää sua jonain itsestään selvyytenä ja uskoo saaneensa ikuisen hallintaoikeuden sun kehoon. Miten se ei suututa sua? Miksi edes haluaisit olla tuollaisen miehen kanssa? Siirry pois, muuta pois, mitä tahansa. Mies joko tahtoo sut tai ei. Mikään läheisyys tai seksitemppu ei sitä tee, jos hän on päätöksensä tehnyt. Satutat vain itseäsi. 

Tämä on niin totta. Se olen minä, kehen tässä eniten sattuu. Tässähän minä vain kaivan omaa hautaani jatkamalla ja yrittämällä, kun toinen on jo luovuttanut.

Oikeasti tämä keskustelu on ollut silmiä avaava, ja huomaan miten typerä minä olen, kun yritän kaikkeni mukaan roikkua suhteen riekaleissa kiinni.

Joskus vauvapalstalta saa siis oikeasti apua, eikä pelkkää kuittailua.

Kiitos siitä kaikille. Pakko ottaa itseä niskasta kiinni, avata silmät ja tehdä omia ratkaisuja. Vaikka se sattuu nii valtavan paljon. Mutta sattuu tämäkin epämääräisyys.

Tämä ketju on todellakin onnistunut. Itsekin luin mielenkiinnolla. Oma liitto on nyt vakaalla pohjalla, 28v takana. Alussa räiskähteli, minä muka päätin kaikesta, rajoitin miehen tekemisiä. No kun tuosta selvittiin, aloin kysellä hänen mielipiteitään enemmän. Ei väliä, ihan sama. Oli vastaus. Ero ollut lähellä, kerran oli joku puolen vuoden koeaika erota vai ei. Minulla ollut vaikea masennus kahdesti. Silloin en halunnut nähdä ketään muita, paitsi puolisoani. Oli tuki ja turva. Paras ystäväni.

Tsemppiä teille kaikille eronneille, pettyneille ja rakastaville🌻🌻🌻

Ap:n kannattaa hakea keskusteluapua ja tukea itselleen jo nyt. Kirkon perheasiain neuvottelukeskus on ilmainen paikka, jossa on oikein ammattitaitoiset työntekijät.

Tilanne on todella vaikea ja ahdistava ja viskaa varmasti tunteita laidasta toiseen. Hae nyt apua, niin jaksat paremmin ja irti päästäminen voi alkaa. Voimia ap!

Tilanne on epäreilu, tuntuu että mies haluaa lakaista kaiken eletyn elämän pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä uuden ihmisen kanssa. Ja se todellakin tarkoittaa sitä, lapsia näkee kun kerkee jne. Tässä sitä vaan miettii että mitä on tehnyt ansaitakseen tämän. Moniko nainen toimii näin kun ikäkriisi tulee? Niinpä.

Kuulostaa niin tutulta. Itse olin melkein kaksi vuotta miehen kanssa, joka on toistuvasti kertonut ettei hän rakasta, ei näe minua romanttisesti yms hirveätä. Ja joo, silti meni kauan että seksi jäi kokonaan pois. Lopulta se meni siihen pisteeseen, etten kyennyt enää saamaan seksistä edes fyysisesti mitään. Siinä vaiheessa oli helppo lopettaa.

Lopulta mies muutti pois, kun vaadin sitä. Toivoin kuitenkin, että hän alkaisi kaivata ja haluaisi takaisin. Tuskallista on, että joudun koko ajan olemaan tekemisissä vauvaikäisen lapsen takia. Alussa helpotti, mutta nopeasti aloin tuntea itseni tosi surkeaksi. Tästä on jo muutama kk ja edelleen kamppailen asian hyväksymisen kanssa. Todella rankkaa, tsemppiä kaikille saman asian kanssa kamppaileville.

Itse mietin hölmistyneenä, miten toiselta se rakkaus loppuu ykskaks. 28 vuotta yhdessä, ei riitoja ja aktiivinen seksielämä. Mihin se häviää ..... Kaikki se mitä on edessä, teinille kertominen joka mullistaa hänen elämän, asunnon myyminen ja erilleen muutto, sukulaisille ja ystäville kertominen. Hirvittää, pelottaa ja sattuu. Rakastan niin paljon ja tällä hetkellä tuntuu, ettei omassa elämässä tule olemaan mitään järkeä enää ikinä. Vaikeata tämä on miehellenikin varmasti, olemme tunteneet kauan jo ennen kuin meistä tuli pari. Sen tiedän, että en halua rakastaa ikinä enää, ei tämmöistä kipua halua kokea ikinä enää.

Mitä sitten kun miehen pää selviää ikäkriisistä?

Meillä oli hyvä parisuhde, talo, kesämökki, säätöjä jne. Kaikki myytiin ja nyt asutaan osakkeissa, ei enää mitään omaa. Lapset on oireilleet, liian iso mullistus tuli. Isä on liian kiireinen tavatakseen lapsiaan ja rahat polttaa itseensä eikä lapsille heru edes käyttörahaa.

Elää kuin teini nykyään.

Kaikki vastuu ja asioiden järjestely jäi minulle. Tuntuu kuin toinen olisi täysin seonnut.

Ehkä karma hoitaa loput?

Hei ap. Osta kiva kesämekko, käy kampaajalla... tee jotain nautittavaa itsellesi. Muuta omaan huoneeseen, älä suostu seksiin, kun se satuttaa sinua. Älä huomioi miestäsi. Ole ryhdikäs. Peukkuja täältä aitan maalauksesta👍

Ei ketjuun löytyisi miestä kertomaan fiiliksistä?

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

Mies ei halua että asiaa kerrotaan vielä kenellekkään. Kaikista vähiten lapsille.

On omilla reissuillaan, ja työreissuilla. Lomaa ei pidä meidän muiden kanssa. Kuulema siinäkin syy minussa, että vuosi vuodelta siirtänyt enemmän lomiaan syksyyn (metsästys...)

Minä toivon niin kovin asioiden korjaantuvan, etten pysty siirtymään toiseen huoneeseen. Heikko mikä heikko.

Älä herranen aika sentään anna tuollaiselle miehelle enää seksiä! EI YHTÄÄN!

Siis nyt kaivat nainen oman sisusi esille ja kerrot hänelle, että herra on vapaa lähtemään ja sinä tarvitset jonkinlaisen aikaikkunan siihen milloin tämä tapahtuu. Ja sillä välin erotyöskentely alkaa nyt, ja ihan ensimmäisenä se on siinä, että sinä petaat sänkysi jonnekin muualle. Osta vaikka ikeasta uusi jos ei sohva kelpaa, mutta nyt loppui tämä sinun tarpeidesi lapasena oleminen!

Ja kaikella myötätunnolla: hakeudu terapiaan. Tarvitset oikeasti oman aikuisen itsesi ja tunnon omasta arvostasi tuohon eroon niin että lapsillakin on joku mahdollisuus selvitä. Ota terapiasta siihen kaikki hyöty ja apu mitä vain saatavilla on. Mutta se alkaa siitä, että laitat tuon äijän touhuille NYT stopin ja alat arvostaa itseäsi sekä omia tarpeitasi.

Kertonee jotain, että näistä kommenteista, takerrun tuohon kirjoitukseen missä pitkä liitto nyt vakaalla pohjalla. Vaikka välillä ollut puolenvuoden tuumaustauko. Takerrun ja mietin, että voisiko tämäkin liitto vielä pelastua?

Ja samalla olette niin oikeassa siinä, että nöyristely ja lapasena oleminen pitää minun lopettaa. Ja hakea itselleni apua. Jotta voin olla vahva aikuinen lasteni takia, kun ero konkretisoituu.

Ja sinä kohtalotoveri jonka liitto kariutumassa 28v jälkeen, olen ajatellut seksistä juuri noin. Kerään varastoon, ja eron jälkeen harrastan korkeintaan itsekseni. Minäkään en ole 16 vuoteen ollut kenenkään muun kanssa. Eikä tällä hetkellä tunnu, että koskaan haluaisinkaan olla.

Koita syödä vähän, jotain helppoa, mitä ei tarvitse pureskella. Olen huomannut että semmoisen saa helpommin alas. Toivotaan, että saatte puhuttua alkavalla lomalla.

Minulla oli eilen todella ahdistava ilta. Tuntui että tukehdun. Pitäisi opetella joku tapa, vaikka lähteä kävelemään, aina kun ahdistus valtaa mielen. En vaan vielä ole pystynyt. En myöskään vielä ole pystynyt muuttamaan toiseen huoneeseen, ja laittamaan raameja tälle ero asialle. Kuitenkin se, että toinen ottaa kainaloon tuntuu niin hyvälle. Huomaan öisinkin oikein odottavani, kääntyykö hän ja ottaa kainaloon. Ja jos ei, se harmittaa. Tyhmää. Tiedän.

Pitäisi varmaan tutustua tuohon kirkon terapia apuun. Juttelu jonkun kanssa tekisi hyvää. Nyt en voi puhua kenellekkään. Kun mieshän on siis sitä mieltä, että asiasta ei vielä puhuta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten kun miehen pää selviää ikäkriisistä?

Meillä oli hyvä parisuhde, talo, kesämökki, säätöjä jne. Kaikki myytiin ja nyt asutaan osakkeissa, ei enää mitään omaa. Lapset on oireilleet, liian iso mullistus tuli. Isä on liian kiireinen tavatakseen lapsiaan ja rahat polttaa itseensä eikä lapsille heru edes käyttörahaa.

Elää kuin teini nykyään.

Kaikki vastuu ja asioiden järjestely jäi minulle. Tuntuu kuin toinen olisi täysin seonnut.

Ehkä karma hoitaa loput?

Jotenkin toivon todella, että karma hoitaa loput.

En ymmärrä tätä ihmisissä jotka voi vaan unohtaa lapsensa kun joku kriisi puskee päälle. Tai muuten eron myötä. En ymmärrä ajatusta, että kun erotaan erotaan myös lapsista. Onhan elämä toki helpompaa, kun ei tarvitse toisista huolehtia. Voi mennä ja hurvitella miten haluaa.

Kavahdan aina kun joku sanoo miten paljon helpompaa on kun lapset on paikalla vaan joka toinen viikko. Joo, varmasti on. Mutta ei ne lapset ole semmosta tilannetta itselleen valinneet. Miten joku ei halua kuulua omien lastensa elämään? Ihan kokoaikaisesti, iloineen ja suruineen?

Tsemppiä sinulle. Ja lapsille. Eivät lapset voi ymmärtää miksi toinen vanhempi hylkää. Ei ihme että reagoivat. Jättää ikuisen jäljen. Ja se on yksi syy, miksi taistelen liittoni puolesta. Vaikka olenkin lapanen. Ettei lasten tarvitsisi kestää sitä kaikkea eron aiheuttamaa tuskaa.

MIllaisen teinipojan kanssa olet suostunut olemaan niin pitkään parisuhteessa? Mies ilmoittaa, tekee päätöksiä, ja sinä ihmettelet, kun et osaa ottaa irti. Noh, ei tuollaisessa tilanteessa voikaan otta tuosta vain irti. Olet kokenut suhteen ihan hyväksi ja miehesi ei niinkään. Näen tilanteen ihan samana , kun puolisoni yhtäkkiä kuoli ja piti sisäistää mitä tapahtui. Ei se ihan hetkessä onnistunut, vaan vei jonkun vuoden sopeutua tapahtuneeseen. Kuitenkin ihmiset ympärillä sanoivat, että pitää mennä eteenpäin, Ihan kuin 20 vuotta yhteistä elämää olisi pitänyt vetää vessasta alas ja unohtaa, miten ne 20 vuotta ovat vahva osa minua ihmisenä. Ja minussa ne myös pysyvät.

En tajua, miksi mies haluaa seksiä kanssasi ja sinä suostut. Nypitään rusinat pullasta! Halutaan otta irti laskujen maksamisen arkipäivästä, kauppareissupäivistä, mutta pidetään tiukasti kiinni kivasta. Tosi lapsellista sekin,

Ap taitaa olla vielä sen verran shokissa, että mies voi tyynesti tahtoa, päättää ja käyttää ap:ta hyväkseen. Ap ei ole vielä astunut todellisuuteen, joten usko hyvä ihminen ettet anna miehen tehdä sinun kanssa enää mitään sellaista mitä kadut parin vuoden kuluttua. 

Mies voisi myös miettiä, miten parisuhteessa on myös alamäkiä. Juuri se, mistä vihkivalassaki puhutaan myötä- ja vastoinkäymisistä. Ne ovat juuri tällaisia tilanteita, jolloin tuntuu kuin kaikki olisi tylsää ja "ei enää rakasta". Hyvin harva eroa harkitessaantajuaa, mitä on kun turvallista arkea ei enää ole, Sitä kumma kyllä kaipaa eniten kuin villiä seksiä kesäyössä.

Vierailija kirjoitti:

Kertonee jotain, että näistä kommenteista, takerrun tuohon kirjoitukseen missä pitkä liitto nyt vakaalla pohjalla. Vaikka välillä ollut puolenvuoden tuumaustauko. Takerrun ja mietin, että voisiko tämäkin liitto vielä pelastua?

Ja samalla olette niin oikeassa siinä, että nöyristely ja lapasena oleminen pitää minun lopettaa. Ja hakea itselleni apua. Jotta voin olla vahva aikuinen lasteni takia, kun ero konkretisoituu.

Ja sinä kohtalotoveri jonka liitto kariutumassa 28v jälkeen, olen ajatellut seksistä juuri noin. Kerään varastoon, ja eron jälkeen harrastan korkeintaan itsekseni. Minäkään en ole 16 vuoteen ollut kenenkään muun kanssa. Eikä tällä hetkellä tunnu, että koskaan haluaisinkaan olla.

Koita syödä vähän, jotain helppoa, mitä ei tarvitse pureskella. Olen huomannut että semmoisen saa helpommin alas. Toivotaan, että saatte puhuttua alkavalla lomalla.

Minulla oli eilen todella ahdistava ilta. Tuntui että tukehdun. Pitäisi opetella joku tapa, vaikka lähteä kävelemään, aina kun ahdistus valtaa mielen. En vaan vielä ole pystynyt. En myöskään vielä ole pystynyt muuttamaan toiseen huoneeseen, ja laittamaan raameja tälle ero asialle. Kuitenkin se, että toinen ottaa kainaloon tuntuu niin hyvälle. Huomaan öisinkin oikein odottavani, kääntyykö hän ja ottaa kainaloon. Ja jos ei, se harmittaa. Tyhmää. Tiedän.

Pitäisi varmaan tutustua tuohon kirkon terapia apuun. Juttelu jonkun kanssa tekisi hyvää. Nyt en voi puhua kenellekkään. Kun mieshän on siis sitä mieltä, että asiasta ei vielä puhuta.

Ap

Kun jatkat seksiä miehen kanssa niin muista että saatat saada sukupuolitaudin koska mies selvästi panee muitakin ja tuskin huolehtii suojautumisesta.

Käyttäydyt kuten ennen vaikka mies on lähdössä. Mies ei halua sitä mitä olit ja olet. Entä jos ryhdistäytyisit ja rupeaisit tekemään omia päätöksiä? Joko mies lähtee nopeammin tai sitten ihastuu uudellen (eitodennäköistä mutta ehkä parempi mahdollisuus mitä lahnailemalla). Nyt olet kuin kuollut kala joessa ja menet sinne mihin muut vievät. Jos alat uida ja suuntaat sinne mihin haluat.

Jos haluat puhua tilanteesta muille niin kerro miehelle että aiot puhua. Jos kieltää niin kerro ettei miehellä ole oikeutta päättää sinun elämästäsi eikä varsinkaan kun haluaa erota. Eikä sinun tarvitse valehdella miehen puolesta muille eron syystä.

En tiedä auttaisiko tällainen ryhdistäytyminen suhteeseen mutta olisiko sinulla jatkossa parempi olo kun alkaisit tehdä asioita sen eteen että oma elämäsi järjestyisi etkä vain ajelehtisi muiden päätösten mukaan.

Jokatapauksessa tsemppiä ap!

Ap. Keskustelkaa nyt perusteellisesti, mitä teidän mielestänne rakkaus on. Siitä voi aueta uusia ratkaisuja. Vähän tuntuu, ettei mies edes tiedä, että rakkaus ei ole itserakkautta, vaan toisen ihmisen rakastamista.

Se on totta, että olen varmasti vielä shokissa tilanteesta, enkä todellakaan ole täysin sisäistänyt miehen ilmoitusta. Ja tämä tämmöinen roikkuminen rippeissä ei ainakaan helpota tilanteen ymmärtämistä.

Tuokin on niin totta, että minulla on varmasti parempi olla itseni kanssa, joskus ajan päästä, kun otan oman elämäni omiin käsiini. Pitäisi aktiivisesti alkaa tehdä suunnitelmia oman tulevaisuuden suhteen. Ja lasten. Alkuun näitä mietinkin, nyt jotenkin olen jättänyt ne taka-alalle ja alkanut lillua tässä välitilassa, ja tyhmästi toivoa asioiden taas paranevan. Vaikka eihän ne parane. Mies on jo niin irti ja päätöksensä tehnyt, että hänelle on ihan sama olla tässä vielä pakollisen ajan verran. Ei se hänen lopulliseen päätökseen vaikuta. Hän valmistelee uutta elämäänsä kokoajan ja minä olen sitten taas tyhjän päällä, kun eron aika tulee.

Pakko alkaa miehen kanssa puhumaan tästä erosta, ja käytännön ratkaisuista, asuminen, talon myynti, lapset jne.

Alkuun puhuttiin, kun hän ilmoitti halustaan erota. Nyt olen sulkenut tämän kaiken pois. Suojatakseni itseäni, eli elääkseni valheessa.

Vierailija kirjoitti:

Toivotaan, että kuolette molemmat vaikka tulipaloon. Onko muita typeriä juttuja?

Noniin, tulihan tähänkin, todella hyvään ketjuun joku pölvästi kommentoimaan. Harmi, että koit tarvetta jättää tuon kommentin.

Luulen että tästä keskusteluketjusta on oikeasti ollut tukea useammalle samassa tilassa kamppailleelle/kamppailevalle.

Jospa tulevat kommentit olisi taas järkevämpiä, ja sinä, joka tuonntyperyyden kävit kirjoittamassa miettisit hetken kannattiko.

Läheisriippuvuus on helvetti!

Voi ap. Olen se, joka koki puolen vuoden koeajan. Meillä toimi. Kumpikin pohti tosissaan, haluaako jatkaa yhdessä vai olisiko ero parempi. Päätettiin jatkaa.

Tavallaanhan pitkässä liitossa tämä päätös pitää tehdä joka päivä. Ja ottaa toinen ihminen huomioon kaikissa päätöksissä. MOLEMPIEN!

Teillä näyttää toinen tekevän päätöksiä ja toinen sopeutuu. Ei sen niin pidä mennä. Liitto on kahden kauppa. Ja vielä lapset, millaisen kuvan he saa parisuhteesta. Pienilläkin padoilla on korvat, he kuulee ja aistii monenlaista, mitä ei uskoisi. Oppivat miten isä kohtelee äitiä, voivat ottaa mallia.

Kortit pöytään ja asiat selväksi. Kaikille!

Tsemppiä muruliini. Sä pystys kyllä🌻