Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Parahin Liekki, nyt olisi hyvä aika taas lukea nuo tämän palstan keskustelusäännöt.

"Muista aihe ja asia. Pysy keskustelupalstan aiheessa ja kirjoita asioista omasta näkökulmastasi, älä keskity muiden kirjoittajien arvosteluun."

https://www.vauva.fi/keskustelualueen-saannot

Pata kattilaa soimaa

"Niin, kerroit ettet ymmärrä ja että itse olet toiminut toisin, merkittävästi paremmin ja neuvokkaammin. Useammallekin meistä. Eikö se ole kritisointia? Syitä erilaisiin toimintatapoihin on koitettu myös avata sinulle moneen otteeseen, hyvin huonolla menestyksellä."

Eihän kritisointia ole se, että kertoo, miten on itse toiminut. Faktahan on se, että ihminen helposti pyrkii välttämään kipua. Hyvin rakennettu valhe voi tarjota turvallisuuden, toivon tai jännityksen tunteen, jota usein tylsä tai karu totuus ei voi tarjota. Ja tämä ei ole mitään kritisointia vaan tunnustettu fakta psykologiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näköjään pahinta olla ihminen, joka karuistakin olosuhteista lähtee omilleen ja tekee valintoja. Ei uhriudu, ei petä eikä kyllä ole jätettykään. Korkeasti koulutettu ja apua ajoissa hakeva. Ei tipu empatiaa. Alapeukkuja sataa hänelle. Itsepetoksessa eläminen ei vie hyvään ja apua kannattaa aina hakea ajoissa. Jännä! 

Minusta tässä juuri tuli klassinen malliesimerkki uhriutumisesta... Ei muuta kuin marttyyrinviittaa ostamaan!

Minuahan nauratti tuo nurinkurisuus. Voi jösses, ei oo todellista.

Minä en ole kritisoinut ap:a koskaan vaan juuri kertonut, etten ymmärrä sitä itsepetosta/koteloitumista tyytymään

Pointti varmaan on, että täällä useimmat kuitenkin ymmärtää ap:n koteloitumisen, ja siksi ovat kanssasi eri mieltä tai alapeukuttavat. Huom. on eri asia ymmärtää miksi joku niin toimii (kun on mahdollisesti itsekin toiminut niin), kuin että olisi sitä mieltä että se on tavoiteltava asia. 



-eri

Jotenkin minulle tulee ajatus, että nämä kaksi kirjoitusta tuolla aiemmin, minun kirjoituksen jälkeen puhui samasta mutta kuitenkin eri asiasta? 

Hän joka tekstini perään kommentoi, ettei ymmärrä koteloitumista, kertoi perään että kenties hänet on tältä koteloitumiselta pelastanut jo lapsuudessa opittu selviytyminen ja haitallisista asioista irrottautuminen.

Ja seuraava kommentoija kommentoi sitä, miten pitkästä parisuhteesta on vaikea irrottautua, koska siinä on niin paljon muutakin kuin se parisuhde. Ja monesti se kaikki muu painaa enemmän kuin se parisuhde itsessään.

Vaikka ensimmäisen kommentoijan tekstiä olikin lainattu tämän toisen kommenttiin, en minä ainakaan tulkinnut vastauksen olevan suoraan hänelle, vaan yleisesti siihen pohdintaan miksi siihen huonoon suhteeseen jää.

Ikävää, että tämä ensimmäinen kommentoija otti toisen kommentoijan tekstistä itseensä ja pahoitti mielensä. Minä tulkitsin asian aivan toisin.

Kaikilla meillä on oma historiamme joka ohjaa meitä tekemissämme päätöksissä sen nykyhetken lisäksi. Se mikä toimii yhden kohdalla voi toisella mennä aivan toisin. 

Ap

"Ikävää, että tämä ensimmäinen kommentoija otti toisen kommentoijan tekstistä itseensä ja pahoitti mielensä."

Lähinnä tyrmistyin siitä kommentista, koska kommenttini fokus oli muualla. Enitenhän siinä kommentissani kerroin todellakin vaikeista lähtökohdistani (kärsimyksestä) ja miten paljon olen joutunut tekemään töitä sen kanssa jo pienestä pitäen. Siihen toinen tulee paasaamaan joistain lastenvaunuista kulkemassa eri kotien välillä. Se oli tragikoomista minusta. Minun lapseni eivät ole seilanneet missään ja olen heidät joutunut yksin kasvattamaan, kun mies jätti kaikki vasuunsa.

7848 korjaus: jätti vastuunsa.

Jäin vielä pohtimaan tätä asiaa. Ja mietin, että kenties minut piti kiinni, sai koteloitumaan se, että olen kokenut turvallisen lapsuuden. Vanhempani ovat edelleen yhdessä. Olen nähnyt miten välillä riidellään, menee huonosti ja silti vedetään yhtä köyttä ja perhe, lapset, tulee aina ykkösenä. Ehkä se sai minut aina vaan yrittämään? Minulle on opetettu, että ihmiselle kannattaa antaa toinen mahdollisuus. Halusin kynsinhampain pitää kiinni siitä, että lapsillani olisi ehjä perhe. Pitkä parisuhde oli mielestäni ihanne asia. Ennen omaa kokemustani en oikein ymmärtänyt ihmisiä jotka erosivat. Neuvoin eropohdinnoissa olevia ystäviä tekemään töitä parisuhteen eteen. 

Olen pitkään pohtinut, mikä asia on mennyt ns. Huonosti, jotta olen päätynyt tähän, jotta jäin ja siedin, miksi irrottautuminen oli niin vaikeaa. Kuten niin monella on taustalla rikkonaista lapsuutta, traumaa, tai jotain muuta. Mutta voiko syy ollakkin turvallisuudessa, siinä, että ympärilläni olevat ihmiset ovat aina halunneet minulle hyvää? Olen aina voinut luottaa siihen, että saan apua ja minua rakastetaan omana itsenäni. 

Toki, isäni oli reissutöiden vuoksi pois kotoa aina välillä. Hän oli mustasukkainen. Äitini oli joskus yksin vastuussa arjesta kotona. Joskus he riitelivät kovastikkin. Kenties näiden pohjalta normalisoin sitä meidänkin arkeamme, joka kuitenkin oli jotain aivan muuta. En kuitenkaan sitä tajunnut, koska en ollut semmoista koskaan kokenut?

En tiedä. Näitä ajatuksia kirjoitan nyt, sitä mukaa kun ne mieleeni tulevat, sen kummemmin en ole asiaa vielä ehtinyt pohtimaan. Mutta, sainpa tästä jälleen itselleni yhden ajatuksen ja näkökulman lisää. Tätä en välttämättä olisi tullut ajatelleeksi ilman tätä ketjua. Ja saa nähdä mihin pohdinnoissani päädyn kunhan asia saa rauhassa muhia.

Edelleen toki puolustan ydinperhettä ja sitä, että suhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Mutta missä menee se raja? Milloin on kaikille parasta että erotaan? Ero ei todellakaan ole aina huono asia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä teillä kaikilla on tavattoman monipuolinen elämä, vaatii taitoa. Tosin parien elämän yhteiset asiat tuntuvat olevan monella kadoksissa. Yhteinen tekeminen, harrastuksen myötä, ei tunnu tärkeältä.

Miksi seksi pelaa niin suurta osaa teillä suhteissa? Nyt on trendi, ettei niin suuresti tukeuduta toiseen henkilöön ja elämä on rauhallisempaa, eikä ketään loukata. Siis trendi on yleistymässä.

Minulle olisi mahdotonta elää vilkasta elämää omien ja toisista liitoista tulleiden lasten kanssa ja samalla pitää olla yhteyksissä vielä exiin ja ehkä saada vielä lapsi uuden miehen/naisen kanssa. Olisi henkisesti vaikeaa revittää itseään joka suuntaan. Siinä välissä vielä miettiä ja masentua liiton purkautumisen takia.

Olen myös eronnut, mutta siitä pääsee yli ja sitten naurattaa kaikki siihen liittyvä. Samoin kannattelen vain itseäni niiltä 15 vuodelta, jotka olin liitossa. Minun vierelläni kulkee vain ne minun as

Tuli tästä sinun kirjoituksestasi mieleen, että vähän samanlaisia tunteita on minulla, kun luen osan kirjoituksia täällä.

Eron syyksi listataan puolison harrastuksia ja harrastamattomuutta, seksin määrää tai laatua, puolison - tai oma - paino jne.

En pysty ollenkaan samastumaan. Minulle tärkeintä on kunnioitus, rakkaus ja yhteys, se että meillä on pitkä yhteinen historia ja siksi on helppo puhua ja toinen tietää myös sen saman historian. On tärkeää tietää, että toinen tukee heikkonakin ja puutteellisenakin ja elämän hyvin vaihtelevissa vaiheissa.

Minulle on aika lailla sama, mitä mieheni harrastaa. Osaa harrastuksista inhoan ja hän sen myös tietää eikä häntä taas kiinnosta osa minun harrastuksistani. Annamme toisillemme tilaa näihin ja nautimme niistä. Välillä teemme asioita yhdessä ja paljon vain olemme yhdessä sen kummemmin tekemättä. Seksiä on ja ei ole, vaihdellen.

Minulla on siis pitkä liitto takana, mutta jos niin kävisi, että mies lähtisi tai menehtyisi, en tosiaankaan ottaisi ihmistä, joka vaatisi minulta seksiä tietyn määrän tai tietynlaista ulkonäköä. Aivan mahdoton ajatus. Sen vielä lisään, että olen nuoruudessa yhtenään kauniiksi kehuttu ihminen ja joutunut käymään itseni kanssa pitkän tien siinä, että se oli aina se, jota ihmiset toistelivat. Se oli minulle taakka ja etsin varta vasten puolison, jolle se oli toissijainen asia minussa.

Sen kummempaa en tällä viestilläni halua sanoa kuin sen, että kaikki eivät ajattele, että puolison vuoksi pitää yrittää. Minusta ei kerta kaikkiaan pidä, ainakaan liikaa. Toki pitää olla reilu ja jakaa elämä niin aineellisesti kuin työmääräkin jotenkin sovitusti (ottaen huomioon vaikkapa erilaiset käsitykset siisteydestä jne.), mutta että pitäisi olla hehkeä ja tehdä kaikenlaista, mistä ei pidä. Minusta ja minun liitossani ei. Toisenlaiset näkemykset muiden liitoissa toki hyväksyn, kunhan niistä on yhteisymmärrys.

Toisen kunnioitus ja arvostus eivät täyty, jos toinen jätetään selittämättä. Luulen, että se loukkaa siinä määrin että sen hyväksyminen vie aikaa. 

Tilannepäivitys: soiteltiin miehen kanssa. Alunperin aikomus ei ollut keskustella kovin vakavia, mutta vahvan univajeen ohjaamana tilanteet eskaloituivat.

Hän olisi halunnut tapailla kasuaalisti ja katsoa mitä tapahtuu (pitäen Tinderin voimassa), ja minä totesin, että nyt ei kyllä pysty. Käytiin melko tiukkasävyinen keskustelu, jossa yhteisymmärrys oli periaatteessa muttei välttämättä käytännössä läsnä. Kävi ilmi, että hän oli tulkinnut minun haluavan sitoutumista liian nopeasti - ja saattaa olla siinä täysin oikeassa. Hän puolestaan haluaa mennä puhtaasti (omien) tunteiden ohjaamana ilman rajoitteita, ja minun multipersoonani ei tässä vaiheessa elämää pysty moiseen, vaan tarvitsee jonkinlaista vakautta, turvaa ja jatkuvuutta. Such is life.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hallinnantarpeeni tuhoaa orastavan suhteen, ja tuskin viimeinenkään. Vaikka toki niin toivon. Nyt on kuitenkin aika opetella sietämään omia tunteitaan, ja ehkä hieman vähemmän haastavassa ympäristössä...

Eteenpäin, sanoin Liekki lumihangessa.

Hienoa, että pystyitte selvittämään asiaa.

No eihän tuollainen mies edes ole oikeasti sinusta kiinnostunut, jos aikoo tapailla muita ja vieläpä kertoo sen sinulle päin naamaa.

Ei tuossa mitään kontrollin tarvetta sinulla ole vaan ihan normaalit tunteet! Ei kukaan itseään kunnioittava nainen suostu tuollaiseen tapailuun, missä mies pyörittää muitakin.

Adios vaan tuollaiselle ääliöille. Ansaitset parempaa.

Kaffebulla kirjoitti:

No eihän tuollainen mies edes ole oikeasti sinusta kiinnostunut, jos aikoo tapailla muita ja vieläpä kertoo sen sinulle päin naamaa.

Ei tuossa mitään kontrollin tarvetta sinulla ole vaan ihan normaalit tunteet! Ei kukaan itseään kunnioittava nainen suostu tuollaiseen tapailuun, missä mies pyörittää muitakin.

Adios vaan tuollaiselle ääliöille. Ansaitset parempaa.

Kiitos näkemyksestä, allekirjoitan sen siinä suhteessa, että mies ei tosiaan ole varma tunteistaan minua kohtaan, ja onkin ollut siitä täysin avoin sen jälkeen, kun onnistuin panikoinnilla paljastamaan omat korttini. Ei muuten ole ensimmäinen kerta.

Tunnistan itsessäni läheisriippuvuuden piirteitä, ja taipumusta ihastua kauniisiin sanoihin. Myös halua lukita vastaus liian varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kunnolla tunnetaan. Ja toki jos itse haluaa sitoutua ja toinen ei, niin ainoa oikea ratkaisu on jatkaa eri teitä.

En pidä miestä ääliönä, itselleni epäsopivana kylläkin. Ja kyllä tässä joutuu vähän töitä itsensä kanssa tekemään, että pystyy säilyttämään maltin matkassa silloinkin, kun on tunteita. Olet kyllä oikeassa siinä, että kaikki me silti ansaitsemme kumppanin, joka on yhtä sitoutunut suhteeseen kuin mitä itse olemme.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

No eihän tuollainen mies edes ole oikeasti sinusta kiinnostunut, jos aikoo tapailla muita ja vieläpä kertoo sen sinulle päin naamaa.

Ei tuossa mitään kontrollin tarvetta sinulla ole vaan ihan normaalit tunteet! Ei kukaan itseään kunnioittava nainen suostu tuollaiseen tapailuun, missä mies pyörittää muitakin.

Adios vaan tuollaiselle ääliöille. Ansaitset parempaa.

Kiitos näkemyksestä, allekirjoitan sen siinä suhteessa, että mies ei tosiaan ole varma tunteistaan minua kohtaan, ja onkin ollut siitä täysin avoin sen jälkeen, kun onnistuin panikoinnilla paljastamaan omat korttini. Ei muuten ole ensimmäinen kerta.

Tunnistan itsessäni läheisriippuvuuden piirteitä, ja taipumusta ihastua kauniisiin sanoihin. Myös halua lukita vastaus liian varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kunnolla tunnetaan. Ja toki jos itse haluaa sitoutua ja toinen ei, niin ainoa oikea ratka

Kauanko tapailitte?

Kauanko tapailitte?

Vastaus hävettää ja naurattaa niin paljon, etten melkein pysty kirjoittamana sitä :D Mutta kyllä, kokonaista nelisen viikkoa ennen kuin seinä tuli vastaan.

Auttaa ehkä ymmärtämään myös itsekritiikin?

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Kauanko tapailitte?

Vastaus hävettää ja naurattaa niin paljon, etten melkein pysty kirjoittamana sitä :D Mutta kyllä, kokonaista nelisen viikkoa ennen kuin seinä tuli vastaan.

Auttaa ehkä ymmärtämään myös itsekritiikin?

-Liekki

Ei toki suhteen kesto ole mitenkään hyvä mittari mutta hieman auttaa hahmottamaan kuinka paljon kannattaa hakata päätä seinään. Jos jo tuossa vaiheessa tarvitaan vakavia keskusteluita niin next.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

No eihän tuollainen mies edes ole oikeasti sinusta kiinnostunut, jos aikoo tapailla muita ja vieläpä kertoo sen sinulle päin naamaa.

Ei tuossa mitään kontrollin tarvetta sinulla ole vaan ihan normaalit tunteet! Ei kukaan itseään kunnioittava nainen suostu tuollaiseen tapailuun, missä mies pyörittää muitakin.

Adios vaan tuollaiselle ääliöille. Ansaitset parempaa.

Kiitos näkemyksestä, allekirjoitan sen siinä suhteessa, että mies ei tosiaan ole varma tunteistaan minua kohtaan, ja onkin ollut siitä täysin avoin sen jälkeen, kun onnistuin panikoinnilla paljastamaan omat korttini. Ei muuten ole ensimmäinen kerta.

Tunnistan itsessäni läheisriippuvuuden piirteitä, ja taipumusta ihastua kauniisiin sanoihin. Myös halua lukita vastaus liian varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kunnolla tunnetaan. Ja toki jos itse haluaa sitoutua ja toinen ei, niin ainoa oikea ratka

 

Ymmärrän miestä siinä, että hän haluaa rauhassa tapailla kasuaalisti ilman paineita ja katsoa, mitä tapahtuu. Hän ei halua sitoutua liian nopeasti, mikä on täysin ok ja järkevää. Mutta se, että samaan aikaan harrastaa tinderöintiä, ei oikein tunnu hyvältä ajatukselta. Tinderiin ehtii oikein hyvin sitten, jos pitemmällä aikajänteellä teillä ei natsaa.

Ymmärrän sinua siinä, että haluaisit keskittyä yhden ihmissuhteen tutkailuun ja rakentamiseen kerrallaan. Ehkä pyrit pääsemään siihen eksklusiiviseen tilaan hieman nopeammin kuin mihin mies on valmis.

Uskon että kunnollinen toiseen tutustuminen tapahtuu parhaiten niin, että suhteelle ja tutustumiselle antaa aikaa ja rauhaa muodostua ja keskittyy yhteen kumppaniehdokkaaseen kerrallaan. Olisi hienoa jos pystyisitte tulemaan asiassa kumpikin puolitiehen vastaan toisianne: kasuaalista treffailua ilman sitoutumista tässä vaiheessa, ja tinderöinti tauolle siksi aikaa.

Uskon että kunnollinen toiseen tutustuminen tapahtuu parhaiten niin, että suhteelle ja tutustumiselle antaa aikaa ja rauhaa muodostua ja keskittyy yhteen kumppaniehdokkaaseen kerrallaan. Olisi hienoa jos pystyisitte tulemaan asiassa kumpikin puolitiehen vastaan toisianne: kasuaalista treffailua ilman sitoutumista tässä vaiheessa, ja tinderöinti tauolle siksi aikaa.

Tätä ehdotin, ja se ei tosiaan herralle käynyt. Joten johtopäätös ei ollut vaikea. Aktiivista tapailua ehti olla ennen ongelmia tosiaan noin kuukauden verran, mutta sen lisäksi tässä tuli melkein kuukauden lisäaika sen vuoksi, että meillä ei ollut tilaisuutta keskustella aikaisemmin. Alkuun tuli juteltua todella henkilökohtaisistakin asioista, enkä suinkaan itse ollut se, joka johti ryntäilyä.

Usein otan myös asioista vastuuta, joka ei minulle varsinaisesti kuulu. Joten kiitos tästä kommentista, antoi perspektiiviä.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Kauanko tapailitte?

Vastaus hävettää ja naurattaa niin paljon, etten melkein pysty kirjoittamana sitä :D Mutta kyllä, kokonaista nelisen viikkoa ennen kuin seinä tuli vastaan.

Auttaa ehkä ymmärtämään myös itsekritiikin?

-Liekki

Oops :D

Ei ihme, että mies pelästyi. Neljä viikkoa on kyllä tosi lyhyt aika, vaikka olisitte tavanneet päivittäin sen ajan. Ja etenkin, jos näitte vain muutaman kerran viikossa. Jos sitäkään.

Mietihän  rehellisesti asiaa: miten itse reagoisit, jos olisit tapaillut jotakuta sinänsä kivan ja hyvän tuntuista tyyppiä vasta muutaman kerran, ja hän jo vaatisi, ettet saa tavata muita. Luultavasti arvelisit joutuneesi narsistin kynsiin ja pakenisit...