Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

tästäkin keskustelusta voi todeta yhden asian:

se kuka ensimmäisenä avaa suunsa, saa aina eniten uskollisia tukijoita.

Sama tilanne voi näyttää eri suunnista katsottuna ihan kuin puhuttaisi eri henkilöistä ja erosta, mutta se joka ottaa offenssiivin positiokseen ja kertoo ensimmäisenä oman näkemyksensä hallitsee sitä miten tilanne ulkopuolelta nähdään.

Toinen joutuu puolustusasemiin ja vähän selittelemään.

Miehissä on paljon niitä jotka ei avaa suutaan, eikä selittele.

Rehellisesti sanoen en ymmärrä tätä "suosion" laskeskelua. Kyseessä on anonyymi vauva-palsta, vaikka jotkut meistä nyt ovatkin nimimerkkiä valinneet käyttää. Hitonko väliä, kuinka moni kenenkin sanomisista tykkää, jos itse seisoo mielipiteensä takana?

Eivät ne tykkäykset tai mielipiteet puolesta tai vastaan kenenkään arvoa ihmisenä määritä.

-Liekki

"Jokainen meistä haluaa nähdä itsensä pystyvänä ja kykenevänä, siinä saa vain olla tarkkana, ettei samalla tule asettaneeksi itseään muiden yläpuolelle. Tilanteet ja ihmiset eivät ole vertailukelpoisia. Jotenkin voisin myös kuvitella, ettei siskosikaan osa narsistin lempilampsena ole ollut mitenkään auvoisa, vaikka hän sinua väärin kohtelikin."

Ei kannata asettaa diagnooseja toisten kirjoituksien ja oman haperuutensa pohjalta. Voin kuitenkin kertoa, että äitini oli Viipurissa syntynyt ja pieni lapsi, kun sota syttyi ja joutuivat sieltä evakkoon. Ja toisenkin kerran joutui vielä sen tekemään, kun olivat palanneet sinne. Eli todennäköisesti erittäin traumatisoitunut pienenä. Ei siis kannata asettua sinne yläpuolelle diagnosoimaan/kuvittelemaan omiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tästäkin keskustelusta voi todeta yhden asian:

se kuka ensimmäisenä avaa suunsa, saa aina eniten uskollisia tukijoita.

Sama tilanne voi näyttää eri suunnista katsottuna ihan kuin puhuttaisi eri henkilöistä ja erosta, mutta se joka ottaa offenssiivin positiokseen ja kertoo ensimmäisenä oman näkemyksensä hallitsee sitä miten tilanne ulkopuolelta nähdään.

Toinen joutuu puolustusasemiin ja vähän selittelemään.

Miehissä on paljon niitä jotka ei avaa suutaan, eikä selittele.

Rehellisesti sanoen en ymmärrä tätä "suosion" laskeskelua. Kyseessä on anonyymi vauva-palsta, vaikka jotkut meistä nyt ovatkin nimimerkkiä valinneet käyttää. Hitonko väliä, kuinka moni kenenkin sanomisista tykkää, jos itse seisoo mielipiteensä takana?

Eivät ne tykkäykset tai mielipiteet puolesta tai vastaan kenenkään arvoa ihmisenä määritä.

Tuskin ketään niin hirveästi kiinnostaa oman kommentin suosio jossain keskustelupalstalla. Sen sijaan tosielämässä naisen näkemys parisuhdekriiseissä tunnetaan ympäristössä useammin kuin miehen, koska kuten olemme täällä melko yksimielisesti jo todenneet, miehet vähemmän puhuvat. Nainen siis hallitsee sitä tilannekuvan välittymistä ihmisille lähipiirissä ja sen ulkopuolellakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tästäkin keskustelusta voi todeta yhden asian:

se kuka ensimmäisenä avaa suunsa, saa aina eniten uskollisia tukijoita.

Sama tilanne voi näyttää eri suunnista katsottuna ihan kuin puhuttaisi eri henkilöistä ja erosta, mutta se joka ottaa offenssiivin positiokseen ja kertoo ensimmäisenä oman näkemyksensä hallitsee sitä miten tilanne ulkopuolelta nähdään.

Toinen joutuu puolustusasemiin ja vähän selittelemään.

Miehissä on paljon niitä jotka ei avaa suutaan, eikä selittele.

Rehellisesti sanoen en ymmärrä tätä "suosion" laskeskelua. Kyseessä on anonyymi vauva-palsta, vaikka jotkut meistä nyt ovatkin nimimerkkiä valinneet käyttää. Hitonko väliä, kuinka moni kenenkin sanomisista tykkää, jos itse seisoo mielipiteensä takana?

Eivät ne tykkäykset tai mielipiteet puolesta tai vastaan kenenkään arvoa ihmisenä määritä.

Jaahas, ja nyt meni taas taattuun, tuttuun vakkariteesiin. Ihan kuin olisin lukenutu tuon saman jo täällä moneenkin kertaan. Äkkiäkös tarttui uuteen vai oliko kuitenkin jo vanha. 

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen meistä haluaa nähdä itsensä pystyvänä ja kykenevänä, siinä saa vain olla tarkkana, ettei samalla tule asettaneeksi itseään muiden yläpuolelle. Tilanteet ja ihmiset eivät ole vertailukelpoisia. Jotenkin voisin myös kuvitella, ettei siskosikaan osa narsistin lempilampsena ole ollut mitenkään auvoisa, vaikka hän sinua väärin kohtelikin."

Ei kannata asettaa diagnooseja toisten kirjoituksien ja oman haperuutensa pohjalta. Voin kuitenkin kertoa, että äitini oli Viipurissa syntynyt ja pieni lapsi, kun sota syttyi ja joutuivat sieltä evakkoon. Ja toisenkin kerran joutui vielä sen tekemään, kun olivat palanneet sinne. Eli todennäköisesti erittäin traumatisoitunut pienenä. Ei siis kannata asettua sinne yläpuolelle diagnosoimaan/kuvittelemaan omiaan.

En hetkeäkään epäile, etteikö äitisi olisi traumatisoitunut aivan niin kuin omanikin (kranaatista osuman saaneen sotaveteraanin tytär). Käytännössä kaikki narsistit myös ovat, vaikka en nyt tässä käyttänyt sitä niinkään dignoosina kuin kuvaamaan häiriintyneisyyden tasoa. Eihän kukaan mielenterveydeltään normaali käyttäydy sillä tavalla kuin kuvailit.

Minun "haperuuteni", kuten sitä julmasti nimitit, on perua samoista traumoista, joita äitini ei itsessään halunnut kohdata ja laittoi sitten kiertämään.

Sitä voi laittaa vahingon eteenpäin tietämättään, tai tietoisesti. Siirtää oman pahan olonsa eteenpäin tai pyrkiä kohtaamaan itse demoninsa ja olemaan ystävällinen muille.

Minä keskityn nyt kohtaamaan omani.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja,

Ok :) Näin helposti minut saa takaisin, kun osaa vain oikeista naruista vetää. Eli täällä ollaan edelleen. Eikä ollut tarkoitus loukata ketään, vaikka välillä hieman kärjistänkin asioita. 

Liekki, kiitos pitkästä viestistä ja eipä voi muuta sanoa kuin, että nostan hattua kyllä sinulle. Pitkä, rakentava keskustelu ja osasit tuoda esille rajasi ja osoittaa toiselle, että et ole itsestäänselvyys. Olipa lopputulos suhteen kannalta mikä tahansa niin minusta tämän tilanteen hoidit kyllä ihan 10+. Nyt vaan jatkat samalla linjalla ja pidät rajasi.

Kuurankukka

Kiitos kaunis ja ihana että saitte asian setvittyä MaratonParkujan kanssa. Näin sivusta seuraten on vaikea kuvitella, että kumpikaan teistä lähtökohtaisesti tarkoittaisi mitään pahaa toiselle :)

Kirjoittaminen on herkkä laji. Ehkä tässä pitäisi itse kunkin omaksua enemmän Koiviston oppeja, ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, jos muuta ei ole syytä olettaa.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen meistä haluaa nähdä itsensä pystyvänä ja kykenevänä, siinä saa vain olla tarkkana, ettei samalla tule asettaneeksi itseään muiden yläpuolelle. Tilanteet ja ihmiset eivät ole vertailukelpoisia. Jotenkin voisin myös kuvitella, ettei siskosikaan osa narsistin lempilampsena ole ollut mitenkään auvoisa, vaikka hän sinua väärin kohtelikin."

Ei kannata asettaa diagnooseja toisten kirjoituksien ja oman haperuutensa pohjalta. Voin kuitenkin kertoa, että äitini oli Viipurissa syntynyt ja pieni lapsi, kun sota syttyi ja joutuivat sieltä evakkoon. Ja toisenkin kerran joutui vielä sen tekemään, kun olivat palanneet sinne. Eli todennäköisesti erittäin traumatisoitunut pienenä. Ei siis kannata asettua sinne yläpuolelle diagnosoimaan/kuvittelemaan omiaan.

En hetkeäkään epäile, etteikö äitisi olisi traumatisoitunut aiv

Narsistinen persoonallisuushäiriö on aivan eri asia kuin traumatisoitunut. Haperuuteen viittasin sillä, ettet omaa ammatillista osaamista etkä tunne äitiäni eli positiosi puhua hänestä on hapero.

On kyllä todella vastenmielinen ilmiö tuo narsistiksi leimaaminen jopa yleisellä keskustelupalstalla aivan tuntemattomia ihmisiä. Toivottavasti kukaan ei nyt erehdy leimaamaan Ukrainan sodan pakolaisiakin narsisteiksi tuolla em. logiikalla.

Pakotettu immobilisaatio (forced immobilization) on avaintekijä sotatraumassa, tilanteet joissa sotilaiden on toimittava rajoitetuissa tiloissa kyvyttöminä välttämään vaaraa. Tämä koskee myös siviilejä sota-alueilla, jotka ovat loukussa kellareissa tai piiritetyissä kaupungeissa. Liikkumattomuus ja kyvyttömyys poistua tilanteesta muistuttaa vaikutuksiltaan naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivalta, lasten hyväksikäyttöä tai poliittisten vankien kidutusta."

https://traumaterapiakeskus.com/sotatrauma-ja-sen-kohtaaminen/

Tämä keskustelu on nyt mennyt hiukan yli hilseen. Hyvä, että keskustellaan syvällisemmin, mutta nyt on taidettu mennä äärest laitaan. Kun tavallisia tallaajia kuitenkin ollaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on nyt mennyt hiukan yli hilseen. Hyvä, että keskustellaan syvällisemmin, mutta nyt on taidettu mennä äärest laitaan. Kun tavallisia tallaajia kuitenkin ollaan. 

Yhdyn kommenttiin, ja tunnistan oman roolini asioiden eskaloitumisessa. Pahoittelut siitä. Se on jännä, miten osin tiedostamattomatkin negatiiviset tunteet tihkuvat viesteihin ja leviävät kanssaeläjiin. Epävarmuus ja pelko ovat vaikeita tunteita kannatella.

Itselleni eilinen oli jotenkin tunnetasolla vaikea, ja ymmärrän aikaisempaa paremmin, miksi tietyntyyppinen keskustelu sai aikaisemmin ketjussa paljon tilaa. Yritän parantaa suoritusta omasta puolestani ja toivottelen tässä kohden kaikille mielipiteistä ja kuppikunnista riippumatta erinomaisen rentouttavaa viikonloppua :)

-Liekki

Mielenkiintoista keskustelua täällä käyty ja kyllä tänne kaikki kirjoitukset mahtuu.

Liekki nimimerkin kirjoitukset on saanut minut miettimään lapsuuttani ja sitä millainen olen nyt. Ja vaikka koin olevani rakastettu niin kyllä se isäni alkoholin käyttö minuun on vaikuttanut kovasti. Isäni oli kovin pidetty persoona, myös työelämässä. Lapsena vain ne viikonloput ja kaikki juhlapyhät oli tuskaa, aina mietti milloin "kemut" alkaa. Todellisia vaaratilanteita muistan vaan muutaman kun keskellä yötä juostiin rappukäytävässä isää karkuun. Aikuisena jouduin häpeämään työelämän karkeloissa, kun olimme samassa työyhteisössä. Isästäni tuli todella ilkeä humalassa, eikä kukaan säästynyt niiltä "mielipiteiltä". Tiettyjä tilanteita ei ole ikävä.

Olen aina ollut alkoholin käytön suhteen "järkevä", en ole osannut juoda itseäni humalaan vaan huomaan olevani se tarkkailija. Vaikka olisi kuinka hauskaa niin jähmetyn odottamaan jonkinlaista katastrofia.

Minua kutsutaan äärettömän kiltiksi, kärsivälliseksi, joustavaksi ja suvaitsevaksi. 

Exä oli äärettömän kiltti myös, ei osannut kenellekään sanoa ei. Aina oli auttamassa, kuskaamassa jne. Aina sain päättää asiat jne. Hitto se välillä turhatti, kun odotti toiselta mielipidettä.

Jatkan ..... 1/2

Jatkan 2/2

Ne minulle nykyään lähimmät (poikani lisäksi) esim. paras ystäväni ja mökkimies ovat aivan minua vastakohtia, eli todella voimakkaita persoonia, vahvatahtoisia, itsevarmoja jne. Välillä aikamoisia jyriä. Ystäväni olen tuntenut reilusti yli 30 vuotta ja osaan kyllä pitää puoleni, molemmat tiedostavat tilanteen ja välillä naureskelemme sille. 

Alussa juuri se exän ja mökkimiehen erilaisuus ihan kaikessa viehätti. Ovat siis kuin yö ja päivä ulkoisilta olemuksiltaan, mielipiteiltään ja toiminnoiltaan. Alussa oli valtavan ihana kun rinnalla oli ihminen, jonka mukana tuli vain kuljettua (toinen päätti ja toimi). 

Nyt kun olemme mökkimiehen kanssa olleet "pitempää" yhdessä niin on ollut ihana huomata, että molemmat on oppineet toisistamme. Itse olen oppinut tuomaan haluni ja tarpeeni kuuluviin ja vahvakin persoona on oppinut tulemaan vastaan ja pehmennyt isosti. Näin sen pitäisikin toimia, kaksi kovin erilaista persoonaa yhdessä, mutta ymmärretään toista ja tullaan vastaan. 

Olen nykyään kovin onnellinen nainen.

Tämä oli vain tällaista mietintää yleensäkin itsestäni. 

Luen täältä kaikki viestit aina ja vaikka kaikkeen ei itse osallistu niin monia asioita jää miettimään. 

Kiitos kirjoittajille ja ihanaa viikonloppua,

T: 28v yhdessä 

Sorry, vielä jatkan.

Täällä on kovasti keskusteltu "timanteista ja p@skasta". Ottamatta kantaa muuten niin haluan sanoa, että oma suhteeni päättyi kovin rumasti mm. valheiden ja roikottamisen takia. Ymmärrän sen, että henkilö rakastui toiseen ja ero olisi sattunut, mutta sen kanssa olisi ollut helpompi elää. 

Silti haluan sanoa, että olin onnellinen Hänen kanssaan kuitenkin lähes 28 vuotta. En kadu sitä aikaa, saimme ihanan lapsen ja elimme parisuhdetta, jossa teimme yhdessä paljon, olimme läheisiä ja en epäile laisinkaan sitä, että minua ei olisi rakastettu. Itse sain rakastaa lähes 28 vuotta, toisen rakkaus loppui jossakin vaiheessa, mutta en koe että elämäni meni hukkaan tai että katuisin yhteisiä vuosia. Ne vuodet oli hyviä, rumaa loppua lukuunottamatta.

Vaikka siis olen pettynyt siitä miten kaikki päättyi niin siitä että päättyi en koe vihaa. Eli, koen että exä toimi täysin p@skasti lopussa minua kohtaan, mutta ei se ole täysin p@ska tyyppi.

28 v yhdessä 

Hei 28v yhdessä!

Ketjun lukeneena, tyyliisi ihastuneena, tykkään.

Hymyjä sinulle

T: Jii

ajattelen näistä että maratonparkuja on aika kova tyyppi. Mutta tuo timantista pskaa kosketti itsenäni sinällään että eihän tässä tarvi hioa jotain mitä ei ole.

Palaan ehkä joskus omalla tarinallani, tähän asti olen saanut paljon muiden keskustelusta-

Vierailija kirjoitti:

ajattelen näistä että maratonparkuja on aika kova tyyppi. Mutta tuo timantista pskaa kosketti itsenäni sinällään että eihän tässä tarvi hioa jotain mitä ei ole.

Palaan ehkä joskus omalla tarinallani, tähän asti olen saanut paljon muiden keskustelusta-

Tiedätkö, itse jäin miettimään myös kiivastakin keskustelua aiheesta. Tuo MaratonParkujan kommentti kolahti itseenikin. Että siis ei tarvitse hioa jotain mitä ei ole. Se sai miettimään asiaa joka suuntaan ja omalla kohdallani kuitenkin oli pakko todeta, että ruma loppu ei itselläni kuitenkaan muuttanut sitä että hyvä yhteinen elämä oli, vaikka loppu olikin p@skaa. Eikä exä timanttia ollut, mutta kukapa olisi 28 vuotta pelkkää timanttia 

Tämän ketjun parhautta on se, että keskustelut herättelee ja puolin + toisin käy välillä tunteisiin.

Mielelläni kuulisin tarinasi, mutta vain jos Sinusta tuntuu siltä.

28 v yhdessä 

"Ja sitten sellainenkin tapaus lähelläni, että oikein vaativa ja ahnas vaimo hyljeksi miestään kunnolla ja kauhukseni sanoi minulle, että kunpa kuolisi se mies

Niin. Ja nyt jos olemme loogisia, tuotakin vaimoa pitäisi miehen uudessa liitossaan hyvällä muistaa, kelata enemmän niitä vaimon hyviä puolia kuin olla sitä mieltä, että huh huh miten pskasti minusta ajatteli ja minua kohteli."

Olet M-Parkuja oikeassa. Läheltä seurattuna suhde jatkui kuin amerikkalaisessa elokuvassa. Vaimo esitti kaikille, miten hyvin menee. Pariterapiassakin kävivät ja siellä terapeutti oli pyytänyt naista, että jospa annetaan nyt miehen kertoa se oma näkemys/kokemus. Itse tämän kertoi minulle. Vuodet vierivät ja mies sai aikamoiset sydärit, mutta pääsi siksi eläkkeelle, mistä hän nautti. Sitten tapahtui kauheita eli mies löytyi kuolleena kotoaan. Oman käden kautta. Vaimo olikin löytänyt uuden miehen ja lähtenyt. Näin sai sitten kokonaan okt:n ja vapaa-ajan asunnon. Uusiin naimisiin meni heti.

Me kaikki ystävät ja monet muutkin olemme järkyttyneitä ja puhuimme siitä, että emme oikeastaan oikeasti tunne koko naista. Siis kokonaista. Tästä johtuen olen pohtinut, että kannattaako olla rehellinen, jos ihastuu suhteen ulkopuoliseen ja kertoa siitä psolle. Jospa vain ottaisi eron ja sanoisi, että olemme kasvaneet erilleen.

Että tämä keskustelu osaakin herättää monenlaisia ajatuksia.

Paskasta ja timanteista... Minun on vaikea nähdä, että kukaan olisi yksiselitteisesti mitään, mutta ääripäitä kyllä löytyy. 28:n ex on selvästi ollut hahmo, joka ei ole joko tunnistanut tai osannut puolustaa rajojaan. Alkujaan hyvä liittokin voi ajautua umpikujaan, jos toinen piilottaa kaikki tunteensa, joiden epäilee olevan muille hankalia. Läheisyys katoaa, kun olennaisia asioita jää sanomatta, ja etäisyys kasvaa. Pienistä asioista kasvaa puroja, jokia, järviä ja loppuviimein valtameriä. Ja sitten kun siirrytään tekoihin piilotettujen tunteiden pohjalta, alkaakin olla jo liian myöhäistä. Se ei tosiaan ole niinkään paskan kuin keinottoman henkilön merkki.

Sitten on näitä oman elämänsä jerekaralahtia, jotka paskovat säännönmukaisesti oman ja muiden elämän, eikä kantti tai älli riitä edes katumiseen tai terveeseen häpeään.

Kaikki mokaavat joskus, ja jotkut mokaavat koko ajan. Hiilestä timanttiin ja timantista paskaan on täältä katsoen tekojen mittainen elämänpituinen matka. Oppiminen sen varrella on sallittua ja jopa suotavaa.

-Liekki

Hei vaan.

Mahtavaa keskustelua täällä, paljon ajatuksia herättäviä pointteja.

Itse olen tällä hetkellä onnellinen, ettei minun tarvitse elää pettääkö se- ajatusten keskellä. Eikä muutenkaan pohtia muuta kuin sitä kuka minä olen ja mitä minä haluan. Tai no, todella paljon toki mietin lapsia. Mutta, tämäkin keskustelu täällä, saa minut ymmärtämään entistä paremmin sen, miten tyytyväinen elämääni olen itsekseni. Ilman mitään parisuhteen kiemuroita.

Minulta puuttuu kokemus oikeasti hyvästä ja tasavertaisesta parisuhteesta, ehkä siksi valitsen mielummin olla yksin?

Joskus voi olla niin, että parisuhde lähtee heti alkumetreiltä väärille urille, ja sitä junaa on enää vaikea kääntää. Ajattelen, että meille kävi näin, juna lähti jo alussa väärälle raiteelle ja meni kokoajan vaan enemmän ja enemmän vinoon. Enkä minä osannut tai uskaltanut hypätä pois kyydistä, vaikka sitä ajattelin usein. Siksi haluan olla 100% varma, että mahdollinen seuraava suhde lähtisi heti oikeaan suuntaan. Ja siksi haluan olla varma siitä kuka minä olen ja mitä minä haluan. En halua eksyä jälleen itseltäni. 

Onneksi perhe on perustettu, eikä siihen suhde junaan ole senkään vuoksi kiire. Tämä kiire oli varmasti yksi syy, miksi aikoinaan siihen väärään junaan hyppäsin ja se syy miksi jäin.

Kaikki tämäkin keskustelu täällä auttaa sillä matkalla. Sitä saa ajattelemisen aihetta ja miettii asioita paljon laajemmin, kuin ehkä miettisi vain jos itsekseen pähkäilisi ilman aivan vastakkaisia mielipiteitä asioista.

Elämässä on kaikki tällä hetkellä oikein hyvin. Loma teki tehtävänsä ja jaksamista löytyy taas. Muutenkin asiat on varsin hyvin. On toki isojakin asioita jotka voisi olla paljon paremmin. On asioita jotka ajoittain ahdistaa. Mutta nekin pitää suhteuttaa tähän kokonaistilanteeseen, joka on nyt oikein hyvä. Ja niitä vinksallaan olevia asioita joille ei voi mitään pitää vaan sietää.

Tämä elämäni raskain mylly jonka läpi olen jauhautunut, ja jossa edelleenkin pyörin, on opettanut minulle valtavan paljon. Olen kasvanut ihmisenä paljon, asioiden tärkeysjärjestys on vahvistunut ja myös mennyt uusiksi. Se mikä elämässä oikeasti on tärkeää on kirkastunut. Ja joskus ilo on revittävä hyvin pienistä asioista. 

Ja jos jotain, olen oppinut päästämään irti. Ja sen olen opetellut kantapään kautta. On tässä pitänyt päästää irti niin monesta asiasta ja ihmisestä että harjoitusta on todella tullut. Samaa tapaa asian opetteluun en voi suositella kenellekkään.

Mutta samalla kun olen päästänyt irti, olen huomannut kuinka paljon elämässäni on ihmisiä jotka haluavat minulle hyvää. Muistatteko, kun kirjoitin joskus kuinka yksin olen, ettei ole ketään? Niin kylläpä vaan on. Nyt kun ihmisille, niille elämäni omille ihmisille, on tilaa, aikaa ja mahdollisuus niin heitä on. Ja se on ollut ja on todella kannatteleva asia itselleni. On ihanaa kun voi ympäröidä itsensä vain ja ainoastaan hyvää tekevillä ihmissuhteilla. On mahtavaa huomata, että on ihmisiä jotka seisoo rinnalla ja tarvittaessa kannattelee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Että tämä keskustelu osaakin herättää monenlaisia ajatuksia.

Paskasta ja timanteista... Minun on vaikea nähdä, että kukaan olisi yksiselitteisesti mitään, mutta ääripäitä kyllä löytyy. 28:n ex on selvästi ollut hahmo, joka ei ole joko tunnistanut tai osannut puolustaa rajojaan. Alkujaan hyvä liittokin voi ajautua umpikujaan, jos toinen piilottaa kaikki tunteensa, joiden epäilee olevan muille hankalia. Läheisyys katoaa, kun olennaisia asioita jää sanomatta, ja etäisyys kasvaa. Pienistä asioista kasvaa puroja, jokia, järviä ja loppuviimein valtameriä. Ja sitten kun siirrytään tekoihin piilotettujen tunteiden pohjalta, alkaakin olla jo liian myöhäistä. Se ei tosiaan ole niinkään paskan kuin keinottoman henkilön merkki.

Sitten on näitä oman elämänsä jerekaralahtia, jotka paskovat säännönmukaisesti oman ja muiden elämän, eikä kantti tai älli riitä edes katumiseen tai terveeseen häpeään.

Kaikki mokaavat josk

Lisään tähän vielä sen, että siinä kohtaa kun keinottomuus johtaa valehteluun, toisen terveyden vaarantamiseen, taloudelliseen hyväksikäyttöön ja kaksinaamaisuuteen, niin saa siitä timantistakin valettua paskaa. Eli ei se hyvä menneisyys pese pois nykyhetkeä tai oikeuta toimimaan toista kohden väärin.

-Liekki