Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

28, mä tunnen sinut! Ei voi olla totta, maailma on tosiaan pieni!

Tuolla omalla tekstilläni koitan jotenkin avata sitä, miksi huonoon suhteeseen jää. Ja kun sitä on tehnyt isoja päätöksiä suhteeseen lähteäkseen, ei kehtaa myöntää edes itselleen, saatika muille, että vihkoon meni. Sitä vaikenee, ei puhu siitä todellisuudesta. Ei myönnä sitä itsellekkään. Tarrautuu niihin pieniin hyviin asioihin. Selittelee ja uskoo muutokseen. Etsii syitä, että ehkä tää nyt vaan on alun sopeutumista, ehkä nyt sitten työstressiä, kunhan tämä tästä tasaantuu niin sitten... ja koskaan ei tullut sitä tasaantumisen hetkeä. Ja siihenkin tottui.

Kunnes tulee ero. Eikä ole enää tarvetta piilotella todellisuutta vaan alkaa puhumaan asioista kuten ne on ollut. Silloin herää ihmisillä epäily valehtelusta, uhriutumisesta, katkeruudesta. Mietitään, että miksi se sitten jäi, jos suhde oli niin huono? Miksi se ei eronnut aiemmin? Ja näitä samoja sitä miettii itsekkin. Ajatellaan, että ero oli niin kova pala, että siksi sitä haluaa mustamaalata sen exän, vierittää syyt pois itsestään. Se nyt vaan on niin katkeroitunut.

Meillä näin ei ole. Kuten olen jo aiemminkin todennut, minä olen parhaimmillani ilman parisuhdetta. Minussa on paljon parannettavaa, paljon vikoja sillä saralla. Olen erittäin onnellinen siitä, että vihdoin erosimme. 

Kenties on heitäkin jotka erosta katkeroituvat ja kertovat valheita exästään.

Tai sitten heilläkin on siihen syynsä? Ehkä se mustamaalaus onkin ollut todellisuus? Syy miksi pysyivät siinä huonossa suhteessa kauankin. Vaikka syy olisi kuinka huono ja järjetön, syy se on ollut silti. On niin kovin helppo sanoa sivusta, tai olla jälkiviisas. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuolla omalla tekstilläni koitan jotenkin avata sitä, miksi huonoon suhteeseen jää. Ja kun sitä on tehnyt isoja päätöksiä suhteeseen lähteäkseen, ei kehtaa myöntää edes itselleen, saatika muille, että vihkoon meni. Sitä vaikenee, ei puhu siitä todellisuudesta. Ei myönnä sitä itsellekkään. Tarrautuu niihin pieniin hyviin asioihin. Selittelee ja uskoo muutokseen. Etsii syitä, että ehkä tää nyt vaan on alun sopeutumista, ehkä nyt sitten työstressiä, kunhan tämä tästä tasaantuu niin sitten... ja koskaan ei tullut sitä tasaantumisen hetkeä. Ja siihenkin tottui.

Kunnes tulee ero. Eikä ole enää tarvetta piilotella todellisuutta vaan alkaa puhumaan asioista kuten ne on ollut. Silloin herää ihmisillä epäily valehtelusta, uhriutumisesta, katkeruudesta. Mietitään, että miksi se sitten jäi, jos suhde oli niin huono? Miksi se ei eronnut aiemmin? Ja näitä samoja sitä miettii itsekkin. Ajatellaan, että ero oli niin kova pala, että siksi

Ap, minua ihmetyttää vain se, että miksi ihmiset tyytyvät ja koteloituvat siihen. Siinä mielessä saattoikin olla onni, että jo kovassa lapsuudessa opin etsimään ratkaisuja ja iloa vaikka mistä. Ja opin jo varhain lähtemään pois kotoa muualle ja muihin juttuihin. Ehkä juuri se emotionaalinen shitti lapsuudessa jo opetti minut katsomaan raakaakin todellisuutta ja päästämään irti ja tarttumaan apuun. Ja rohkaistumaan toivoon ja uusiin mahdollisuuksiin. Kovan hinnan olen tietty maksanut siitä kaikesta, mutta kannatti kuitenkin kaikki se. Tsemppiä sullekin!

Vierailija kirjoitti:

Ap, minua ihmetyttää vain se, että miksi ihmiset tyytyvät ja koteloituvat siihen. Siinä mielessä saattoikin olla onni, että jo kovassa lapsuudessa opin etsimään ratkaisuja ja iloa vaikka mistä. Ja opin jo varhain lähtemään pois kotoa muualle ja muihin juttuihin. Ehkä juuri se emotionaalinen shitti lapsuudessa jo opetti minut katsomaan raakaakin todellisuutta ja päästämään irti ja tarttumaan apuun. Ja rohkaistumaan toivoon ja uusiin mahdollisuuksiin. Kovan hinnan olen tietty maksanut siitä kaikesta, mutta kannatti kuitenkin kaikki se. Tsemppiä sullekin!

En ole Ap, mutta minua ei ihmetytä. Ihmiset jotka osaavat päästää irti ja tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin harvemmin solmivat useiden vuosikymmenten suhteita. Kuinka päästää irti ihmisestä, jonka rinnalla ajatteli kulkevansa kunnes kuolema erottaa? Niin myötä- kuin vastamäessä. Ja eikö nyt ole nimenomaan se vastamäki, eikö minun kuulu seistä rinnalla, taistella tästä? Ei tässä olla luopumassa yhdestä ihmissuhteessa vaan koko elintavasta. Elämästä, jota on yhdessä rakennettu vuosikymmeniä. Talosta, joka on yhdessä rakennettu kodiksi. Jonka lastenhuoneet ovat yhdessä asutettu. Pakotanko heidätkin jättämään kotinsa? Kulkemaan reppuselässä talosta toiseen, katselemaan vanhempiensa uusia suhdesotkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minua ihmetyttää vain se, että miksi ihmiset tyytyvät ja koteloituvat siihen. Siinä mielessä saattoikin olla onni, että jo kovassa lapsuudessa opin etsimään ratkaisuja ja iloa vaikka mistä. Ja opin jo varhain lähtemään pois kotoa muualle ja muihin juttuihin. Ehkä juuri se emotionaalinen shitti lapsuudessa jo opetti minut katsomaan raakaakin todellisuutta ja päästämään irti ja tarttumaan apuun. Ja rohkaistumaan toivoon ja uusiin mahdollisuuksiin. Kovan hinnan olen tietty maksanut siitä kaikesta, mutta kannatti kuitenkin kaikki se. Tsemppiä sullekin!

En ole Ap, mutta minua ei ihmetytä. Ihmiset jotka osaavat päästää irti ja tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin harvemmin solmivat useiden vuosikymmenten suhteita. Kuinka päästää irti ihmisestä, jonka rinnalla ajatteli kulkevansa kunnes kuolema erottaa? Niin myötä- kuin vastamäessä. Ja eikö nyt ole nimenomaan

Ymmärsit nyt väärin. Siis lapsena hakeuduin srk:n kerhoihin, kirjastoon, kavereihin ym. Nuorena muutin au-pairiksi 16 vuotiaana. 17-vuotiaana menin naimisiin ja opiskelin ja tein töitä. Sitten olen eronnutkin ja käynyt terapiat. Päästänyt irti huonoista jutuista, ihmissuhteista ym. Opiskellut niin vallan mahdottomasti ja tehnyt paljon rohkeutta vaativia valintoja työelämässäkin. Jos teillä ei ole muuta kuin isä ja äiti ja parisuhde ja perhe, niin se on teidän elämä.

"En ole Ap, mutta minua ei ihmetytä. Ihmiset jotka osaavat päästää irti ja tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin harvemmin solmivat useiden vuosikymmenten suhteita. Kuinka päästää irti ihmisestä, jonka rinnalla ajatteli kulkevansa kunnes kuolema erottaa?"

Jatkan vielä: Voi herramunvereni, mitä tyhmyyttä. Olisiko mun pitänyt jäädä sinne lapsuuden kotiin menettämään mielenterveyteni? Siis sun mielestä uuteen siirtyminen tarkoittaa uuteen ihmissuhteeseen vaihtamiseen. Mutta mulla ei tarkoita, katsos kun elämässä on muutakin. Olen siis apua halenut ongelmiin ja sun mielestäkö ei olisi pitänyt? Apua, en muistanut, että kaltaisiasikin ihmisiä on.

Vierailija kirjoitti:

"En ole Ap, mutta minua ei ihmetytä. Ihmiset jotka osaavat päästää irti ja tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin harvemmin solmivat useiden vuosikymmenten suhteita. Kuinka päästää irti ihmisestä, jonka rinnalla ajatteli kulkevansa kunnes kuolema erottaa?"

Jatkan vielä: Voi herramunvereni, mitä tyhmyyttä. Olisiko mun pitänyt jäädä sinne lapsuuden kotiin menettämään mielenterveyteni? Siis sun mielestä uuteen siirtyminen tarkoittaa uuteen ihmissuhteeseen vaihtamiseen. Mutta mulla ei tarkoita, katsos kun elämässä on muutakin. Olen siis apua halenut ongelmiin ja sun mielestäkö ei olisi pitänyt? Apua, en muistanut, että kaltaisiasikin ihmisiä on.

En tehnyt yhtäkään väitettä sinusta tai valinnoistasi. Kuinka voisinkaan, en tiedä sinusta mitään. Totesin vain ymmärtäväni, miksi on vaikeaa luopua pitkästä parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En ole Ap, mutta minua ei ihmetytä. Ihmiset jotka osaavat päästää irti ja tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin harvemmin solmivat useiden vuosikymmenten suhteita. Kuinka päästää irti ihmisestä, jonka rinnalla ajatteli kulkevansa kunnes kuolema erottaa?"

Jatkan vielä: Voi herramunvereni, mitä tyhmyyttä. Olisiko mun pitänyt jäädä sinne lapsuuden kotiin menettämään mielenterveyteni? Siis sun mielestä uuteen siirtyminen tarkoittaa uuteen ihmissuhteeseen vaihtamiseen. Mutta mulla ei tarkoita, katsos kun elämässä on muutakin. Olen siis apua halenut ongelmiin ja sun mielestäkö ei olisi pitänyt? Apua, en muistanut, että kaltaisiasikin ihmisiä on.

En tehnyt yhtäkään väitettä sinusta tai valinnoistasi. Kuinka voisinkaan, en tiedä sinusta mitään. Totesin vain ymmärtäväni, miksi on vaikeaa luopua pitkästä parisuhteesta.

No kuitenkin otit mun kommentin siihen eli toki ymmärsin sun vastaavan siihen.

Täällä on näköjään pahinta olla ihminen, joka karuistakin olosuhteista lähtee omilleen ja tekee valintoja. Ei uhriudu, ei petä eikä kyllä ole jätettykään. Korkeasti koulutettu ja apua ajoissa hakeva. Ei tipu empatiaa. Alapeukkuja sataa hänelle. Itsepetoksessa eläminen ei vie hyvään ja apua kannattaa aina hakea ajoissa. Jännä! 

"Totesin vain ymmärtäväni, miksi on vaikeaa luopua pitkästä parisuhteesta."

Niin, minähän en pohtinut sitä, miten pitkästä ja ap:n kertoman mukaan huonosta parisuhteesta voi luopua vaan sitä, miten voi koteloitua niin, että kieltäytyy kohtaamasta ongelmat ja hakemasta niihin apua. Ja kerroin, miten olen itse oppinut hakemaan apua kohtaamiini ongelmiin ja saanut avun. Se luetun ymmärtäminen...

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näköjään pahinta olla ihminen, joka karuistakin olosuhteista lähtee omilleen ja tekee valintoja. Ei uhriudu, ei petä eikä kyllä ole jätettykään. Korkeasti koulutettu ja apua ajoissa hakeva. Ei tipu empatiaa. Alapeukkuja sataa hänelle. Itsepetoksessa eläminen ei vie hyvään ja apua kannattaa aina hakea ajoissa. Jännä! 

"Empatialla tarkoittaa kykyä ja halua pyrkiä ymmärrykseen, mitä toinen ihminen saattaa tuntea ja kokea sekä taitoa asettua toisen henkilön asemaan. Hyvää kohtaamista edistää kiinnostus toisen ajatusmaailmaan, sen sijaan että kuvittelee tietävänsä, millainen toinen henkilö on tai mitä hän ajattelee tai tuntee."

Olet nyt toistuvasti kertonut, ettet ymmärrä muiden toimintaa ja ilmaissut ajoin loukkaavaan sävyyn mielipiteesi muiden suoriutumisesta. Toisin sanoen suoraan kertonut, että sinulla ei ole empatiaa tai arvostusta muita kohtaan, eikä myöskään halua pyrkiä siihen (kun muut ovat yrittäneet avata sinulle kokemuksiaan). Kerrot myös mielelläsi, miten hieno ihminen olet itse ja miten paljon neuvokkaammin toiminut kuin kritiikkisi kohteet. Tämän jälkeen uhriudut, kun sinulle ei osoiteta empatiaa tai arvostusta.

En tiedä hahmotatko itse toimintasi ristiriitaisuuden, mutta joku nero joskus muotoili ajatuksen "jos haluu saada, on pakko antaa". Kunnioitus ja arvostus ovat kaksisuuntaisia teitä.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näköjään pahinta olla ihminen, joka karuistakin olosuhteista lähtee omilleen ja tekee valintoja. Ei uhriudu, ei petä eikä kyllä ole jätettykään. Korkeasti koulutettu ja apua ajoissa hakeva. Ei tipu empatiaa. Alapeukkuja sataa hänelle. Itsepetoksessa eläminen ei vie hyvään ja apua kannattaa aina hakea ajoissa. Jännä! 

"Empatialla tarkoittaa kykyä ja halua pyrkiä ymmärrykseen, mitä toinen ihminen saattaa tuntea ja kokea sekä taitoa asettua toisen henkilön asemaan. Hyvää kohtaamista edistää kiinnostus toisen ajatusmaailmaan, sen sijaan että kuvittelee tietävänsä, millainen toinen henkilö on tai mitä hän ajattelee tai tuntee."

Olet nyt toistuvasti kertonut, ettet ymmärrä muiden toimintaa ja ilmaissut ajoin loukkaavaan sävyyn mielipiteesi muiden suoriutumisesta. Toisin sanoen suoraan kertonut, että sinulla ei ole empatiaa tai

Pahoitellen voin kertoa sinulle Liekki, että työssäni kohtaan juuri ihmisiä, jotka hakevat apua konfliktitilanteissa. Samoin olen kouluttanut ihmisiä, jotka joutuvat kohtaamaan työssään kuolevia ihmisiä, joten eiköhän se jo kerro minusta paljon. Ihmiset, joilla on ongelmia omien rajojen kanssa, ylittävät helposti myös toisten rajoja ja projisoivat omia juttujaan toisiin.

Pahoitellen voin kertoa sinulle Liekki, että työssäni kohtaan juuri ihmisiä, jotka hakevat apua konfliktitilanteissa. Samoin olen kouluttanut ihmisiä, jotka joutuvat kohtaamaan työssään kuolevia ihmisiä, joten eiköhän se jo kerro minusta paljon. Ihmiset, joilla on ongelmia omien rajojen kanssa, ylittävät helposti myös toisten rajoja ja projisoivat omia juttujaan toisiin.

Ei syytä pahoitteluihin. Työsi liittyy tähän keskusteluun ihan tasan yhtä paljon kuin minun kaksi akateemista tutkintoani tai se, mitä teen työkseni: ei ollenkaan. Se, mitä teemme, ei määritä meitä juuri mitenkään. Se, miten teemme, paljonkin.

Arvostan kyllä pohjimmaista viestiäsi siitä, että ei kannata jäädä peukalonsa päälle istumaan, kun hommat menevät vinoon. Ja sitä, että olet itse elänyt niin kuin opetat.

Sitä en arvosta, että sinulta löytyy nähtävästi hyvin vähän ymmärrystä niille, jotka eivät vuosien tai vuosikymmenten jälkeen pysty irtautumaan haitallisista ihmissuhteista tai toiminta- ja ajattelumalleista. Tunnut jotenkin ajattelevan, että jos jokin ei tapahdu heti, se ei tapahdu ollenkaan ja että kaikkien pitäisi pystyä samaan kuin sinä. Kuitenkin muutos vie aina aikaa, ja me ihmiset olemme niin hyvässä kuin pahassa kovin erilaisia kyvyissämme ja kokemuksissamme. 

En ole vielä nähnyt yhtään kommentoijaa, joka olisi sitä mieltä että kyllä on parasta vain lamaantua ja jäädä vatuloimaan sinne sammakonkeittokattilaan samalla kun märehtii kaikkia kokemiaan epäoikeudenmukaisuuksia. Sen sijaan parhailta kommentoijilta kylläkin paljon ymmärrystä ja tukea sen hyväksymiseen, että se ei ole juuri koskaan helppoa. Ja vinkkejä siihen, miten päästä tilanteissa eteenpäin. Ja paljon, paljon tuon ymmärryksen ja (vertais)tuen voimalla tapahtunutta edistystä. Onhan ap:kin nyt aivan eri ihminen kuin ketjun lähtötilanteesta.

Itsessäni esimerkiksi ap herättää kunnioitusta, erityisesti kyvyssään havaita myös oman toimintansa puutteet ja jatkaa niiden työstämistä. Toisissa taas tuntuu heräävän ärsytys siitä, että maailma ei sittenkään ollut valmis luomistyön ensimmäisenä päivänä. Ja huomaamatta tuntuu jäävän, etteivät he nyt itsekään ole välttämättä saavuttaneet kehityksensä lakipistettä.

Meitä on moneen junaan, ja toiset voi kohdata kunnioituksella, vaikka ei heidän toimintaansa ymmärtäisikään.

-Liekki

"Työsi liittyy tähän keskusteluun ihan tasan yhtä paljon kuin minun kaksi akateemista tutkintoani tai se, mitä teen työkseni: ei ollenkaan."

Minä en ole kritisoinut ap:a koskaan vaan juuri kertonut, etten ymmärrä sitä itsepetosta/koteloitumista tyytymään. Ja sitten kerroin oman oppimiseni. Työn vaatimat taidot toimivat kyllä myös ilman työsuhdetta eli juristi osaa myös siviilissä samat asiat kuin työssään, samoin muurari. Sinua nyt jotenkin hiertää minun muutamat kirjoitukseni täällä, mutta se on sun ongelma.

Vierailija kirjoitti:

"Työsi liittyy tähän keskusteluun ihan tasan yhtä paljon kuin minun kaksi akateemista tutkintoani tai se, mitä teen työkseni: ei ollenkaan."

Minä en ole kritisoinut ap:a koskaan vaan juuri kertonut, etten ymmärrä sitä itsepetosta/koteloitumista tyytymään. Ja sitten kerroin oman oppimiseni. Työn vaatimat taidot toimivat kyllä myös ilman työsuhdetta eli juristi osaa myös siviilissä samat asiat kuin työssään, samoin muurari. Sinua nyt jotenkin hiertää minun muutamat kirjoitukseni täällä, mutta se on sun ongelma.

Niin, kerroit ettet ymmärrä ja että itse olet toiminut toisin, merkittävästi paremmin ja neuvokkaammin. Useammallekin meistä. Eikö se ole kritisointia? Syitä erilaisiin toimintatapoihin on koitettu myös avata sinulle moneen otteeseen, hyvin huonolla menestyksellä.

Mitä tulee itsepetokseen ja koteloitumiseen, niin kyllähän sinäkin nyt näet ap:n valtavan edistyksen lähtotilanteeseen verrattuna, jos olet lukenut ketjun lävitse?

Joskus myös tarvitaan hetkellistä koteloitumista, jonka aikana kerätään voimia seuraavaan ponnistukseen. Ainakin itselläni edistys on ollut mallia kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Sen perusteella, mitä minulle on kerrottu, tämä on täysin normaalia. Kyse on kuitenkin todella raskaista asioista, joilla on vaikutusta koko elämään. Sitä enemmän, mitä pidempään tilanne on jatkunut ja mitä seurauksia sillä on itselle ollut.

Olet selvästi saanut elää hyvän elämän, ja sinulla on varmasti hyviä oppeja, joita muutkin voisivat hyödyntää. Mutta voisiko ne saada hieman enemmän muiden vajavaisuuksia ymmärtäviin kääreisiin kiedottuina?

-Liekki

Parahin Liekki, nyt olisi hyvä aika taas lukea nuo tämän palstan keskustelusäännöt.

"Muista aihe ja asia. Pysy keskustelupalstan aiheessa ja kirjoita asioista omasta näkökulmastasi, älä keskity muiden kirjoittajien arvosteluun."

https://www.vauva.fi/keskustelualueen-saannot

Liekki,

Olipa mielenkiintoista kuulla keskustelustanne, joka jäi nyt jotenkin vähän mieltä kaihertamaan kumminkin!

Tunnistan niin monia juttuja kaikesta, mitä kirjoitat. Hyvin usein käytät jopa samoja sanoja, jotka itsekin käyttäysin, tämä on jo vähän hämmentävää:-)

Mitä mieheen tulee, olen Kuurankukan kanssa samaa mieltä, 10+ että sait mielipiteesi sanottua. Mutta jäin miettimään, miten suhteen dynamiikka etenee = onko sitä mahdollista oikeasti muuttaa. Jos mies on jo siirtynyt eteenpäin, eli tapailee muita, mitähän se sitten oikeasti tarkoittaa?

Vaikea sanoa mitään järkevää. Mielelläni kuulisin, miten jatkokeskustelut menevät!

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Liekki,

Olipa mielenkiintoista kuulla keskustelustanne, joka jäi nyt jotenkin vähän mieltä kaihertamaan kumminkin!

Tunnistan niin monia juttuja kaikesta, mitä kirjoitat. Hyvin usein käytät jopa samoja sanoja, jotka itsekin käyttäysin, tämä on jo vähän hämmentävää:-)

Mitä mieheen tulee, olen Kuurankukan kanssa samaa mieltä, 10+ että sait mielipiteesi sanottua. Mutta jäin miettimään, miten suhteen dynamiikka etenee = onko sitä mahdollista oikeasti muuttaa. Jos mies on jo siirtynyt eteenpäin, eli tapailee muita, mitähän se sitten oikeasti tarkoittaa?

Vaikea sanoa mitään järkevää. Mielelläni kuulisin, miten jatkokeskustelut menevät!

T: MaratonParkuja

Huomenta MaratonParkuja

Ja kiitos viestistä! Hauska kuulla, että tunne samankaltaisuudesta on molemminpuolinen. Itselläni on tuntuma, että se liittyy taipumukseen edetä asioissa ns. järki edellä (ja joskus sitten vähän tunteiden kustannuksella...). Hyvänä puolena ainakin itselleni tulee tietty analyyttisyys ja asioiden tarkastelu loogisina kokonaisuuksina. Huonona sitten taas se, että joskus tulee tahattomasti astuttua asiapaavona muiden varpaille, vaikka ei yhtään asiaa niin tarkoittanut. En tiedä jaatko kokemuksen?

Ap, Tuumis, Kuurankukka ja varsinkin 28 tekevät vaikutuksen tässä suhteessa nimenomaan erilaisuudellaan. Sillä niin paljon kuin arvostan meidän erinomaisia ominaisuuksiamme (:D), on ihanaa kun niitä tasapainotetaan lempeällä elämänviisaudella, joka ei kuitenkaan ole kynnysmattoilua. Rispekt, niin sanotusti. Parhaimmillaan erilaisten persoonallisuuksien vuorovaikutus hyödyttää kaikkia, ja tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi keskusteluanne oli ilo seurata se 350+ sivua ennen kuin itse mukaan hyppäsin.

Mitä tulee mieheen, niin pohdin vielä pari päivää sitten aivan samoja asioita dynamiikasta ja sen muuttamisesta. Aivan vakavasti mietin, onko tämä minulle hyvä vastakappale ja pystyykö siitä sellaista tulemaan. Mutta kun tämä ei ole pelkästään minussa tai hänessä, vaan meissä.

Sittemmin totesin, että sitähän ei tiedä, ennen kuin kokeilee. Ja tärkeintä on pysyä itselleen uskollisena. Minä en voi - enkä halua - kontrolloida sitä, mitä mies tekee. Sen verran toki, että saa luvan ottaa peräsimensä pois Tinderistä, jos minun kanssani haluaa yhtään mitään neuvotella. Ja ääneen myös totesin, että seksi ei lukeudu tämän tutustumisajan luontoisetuihin. Jos nämä ehdot eivät sovi, niin sitten on hyvä ja jatkaa tinderöintiään.

28 kirjoitti hetki sitten hauskasti ihmissuhdedynamiikoistaan, ja pakko varmaan punastellen tunnustautua normaalioloissa itse enemmän jyräksi kuin sopeutuvaksi. Toivon kuitenkin, että neuvotteleva ja ymmärryksensä puitteissa toisen huomioon ottava jyrä. Ehkä parisuhdekontekstissa juuri sitten hämmennystä on herättänyt vastapuolissa se, että alun jyrästä on kuoriutunut jossain vaiheessa ansiokas kynnysmatto. Tätä voisin ehkä nyt alkaa työstää, ja olla johdonmukaisesti oma itsensä.

Jos se ei enää tämän suhteen puitteissa onnistu, niin seuraavissa sitten. Elämä kun on oppimiskokemus :)

-Liekki

Oon taas mökillä. Jo 2-3 vuotta. Nyt olen yksin.

Olen osannut irrottaa vanhasta ja uudesta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on näköjään pahinta olla ihminen, joka karuistakin olosuhteista lähtee omilleen ja tekee valintoja. Ei uhriudu, ei petä eikä kyllä ole jätettykään. Korkeasti koulutettu ja apua ajoissa hakeva. Ei tipu empatiaa. Alapeukkuja sataa hänelle. Itsepetoksessa eläminen ei vie hyvään ja apua kannattaa aina hakea ajoissa. Jännä! 

Minusta tässä juuri tuli klassinen malliesimerkki uhriutumisesta... Ei muuta kuin marttyyrinviittaa ostamaan!