Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Eiköhän meissä kaikissa ole siis se pettäjän luonto.

On. Se on sitten luonteessa, toteuttaako sitä vai ei ja missä tilanteissa toteuttaa tai ei toteuta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen, joka päätyy valitsemaan pettämisen, hyvin todennäköisesti muissakin valinnoissaan noudattaa samantyyppisiä linjavalintoja.

Tämä oli tosin hyvin sanottu! Siis kun puhutaan ihan arkipäivän asioista, joita tosiaan sattuu koko ajan.

Aivan eri juttu sitten jotkut extraspesial-olosuhteet, joissa jokainen tosiaan voi tehdä mitä hyvänsä. Mäkin ihmettelen, että miksi on niin vaikea nähdä tai myöntää sitä, että joillain nyt vaan on vahvemmat periaatteet kuin toisille ja jotkut menee helpommin siitä mistä aita on matalin tai oma napa edellä. Ihan kuin semmoiset ihmiset olisi edes jotenkin kovin harvinaisia.

Uteliaisuuttani, kun tämä nyt on luonteessa tämä oma napa edellä niin mitä ne periaatteellisten ihmisten muut periaatteet ovat, joita noudattavat tunnollisesti toisin kuin aidan alta luikkijat? Vai pelkkä uskollisuus parisuhteessa? Kysyn arvioidakseni moraalisten standardien eroavaisuutta, vs ihan sitä vaan, ettei ihastu helposti (minä); saisi ketään vaikka haluaisikin /ei kelpaisi sellainen jonka saisi (ehkä minä tänäpäivänä); rakastaa ja haluaa yhä palavasti puolisoaan (minä); ei pidä irtoseksistä (minä); pelkää kiinnijäämistä ja jonkin asian menettämistä sen seurauksena; ei koskaan käy missään missä pettämiseen otolliset olosuhteet voisivat syntyä; ei osaa flirttailla (minä); laiska tai epäluuloinen (minä); epävarma itsestään, ulkonäöstään jne; pelkää tauteja tai juoruja.... JNE.

Mulla on jotain periaatteita kuten etten koskaan demonisoi lapsia tai arvioi / kohtaa heitä aikuisten standardeilla. En siedä kiusaamista. En kuluta ulkomaista hanhen tai porsaan lihaa, enkä vasikkaa ollenkaan. En juoruile. Nämä on ollut helppo pitää. Haluaisin myös ajatella että olen aina rehellinen. Tähän en ole yltänyt 100%, mutta haluaisin ajatella että olen pystynyt olemaan ankarankin rehellinen itselleni. Tämä on monelle vaikeampaa kuin minulle.

Miehistä liki 54 prosenttia kertoo joskus pettäneensä kumppaniaan, naisista liki 52 prosenttia. Ikäryhmästä 55-64-vuotiaat noin 69 prosenttia ...

No mussa herätti sellaisen ajatuksen, että 31 % ei ole pettänyt. Ne on varmaan ne lujaluontoisimmat ja lojaaleimmat.

Minähän siis tiedän jo, että minulla on pettäjän luonne, että ei tarvitse odotella eläkeikään, josko selviää.

Aika kovalta kyllä vaikuttaa tuo prosentti, oikeastaan uskomattoman kovalta, mutta kai se niin sitten on. En ole väittänytkään, etteikö monen luonteenlaadulla petettäisi. Se ei muuta itse asiaa.

Kysyn arvioidakseni moraalisten standardien eroavaisuutta, vs ihan sitä vaan, ettei ihastu helposti (minä)...

Niin tää on vähän se pointti. Ei ole kysymys moraalisista standerdeista, vaan luonteenlaadusta. Sä OLET sellainen, joka ei ihastu helposti, jne jne jne. Ne asiat muodostavat sinun luonteesi, persoonasi. Ja ne ovat (jos ymmärsin oikein) kokonaisuutena sellainen kombo, joka ei todennäköisesti johda puolisonkaan pettämiseen. Jollain toisella on toisenlainen luonteenlaatu, kombo, joka johtaa.

Tajusin vasta nyt, että tähän tosiaan voimakkaasti liitetään moraali ja etiikka, jota itse en kyllä tee. Moraalisia standardeja kun on niin monenmoisia ja ne ovat keskenään hyvin ristiriitaisia, nekin.

Vierailija kirjoitti:

Miehistä liki 54 prosenttia kertoo joskus pettäneensä kumppaniaan, naisista liki 52 prosenttia. Ikäryhmästä 55-64-vuotiaat noin 69 prosenttia ...

No mussa herätti sellaisen ajatuksen, että 31 % ei ole pettänyt. Ne on varmaan ne lujaluontoisimmat ja lojaaleimmat.

Minähän siis tiedän jo, että minulla on pettäjän luonne, että ei tarvitse odotella eläkeikään, josko selviää.

Aika kovalta kyllä vaikuttaa tuo prosentti, oikeastaan uskomattoman kovalta, mutta kai se niin sitten on. En ole väittänytkään, etteikö monen luonteenlaadulla petettäisi. Se ei muuta itse asiaa.

Yhy. Ei sunkaan siis siitä että tuo 31% ei ole koskaan kohdannut tilannetta jossa pettäminen olisi mahdollista? Kaikki ovat siis eläneet parisuhteissa koko aikuisikänsä. Ovat terveitä ja paljon tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, käyneet kenties viihteellä, tai työporukan yhteisillä matkoilla. Stimuloivia kohtaamisia on ollut jokaikisellä, sekä juuri samanaikaisesti tietysti vakituisessa suhteessaan haasteita, ehkä tunnepuolen puutteita tai kriisejä. Sosiaaliset taidot, ulkoiset olosuhteet, parisuhteen tilanne sekä oma, että petoskumppanitarjokkaan  markkina-arvo ovat kaikki natsanneet jokaisella tähän 31% kuuluvista ainakin kerran elämässä niin että heikompi periaatteiltaan olisi haksahtanut, mutta he eivät, koska heillä on korkeampi moraali?

Minusta kun melkein kolmanneksella on vaikeuksia löytää sitä ensimmäistäkään seurustelukumppania, niin onko kaikille tosiaan niitä pettämisen tilaisuuksia sitten tunkemassa ovista ja ikkunoista? Vai onko helppoa vain ylpeillä korkealla moraalillaan kun ei koskaan olisi tilaisuutta sitä testatakaan? Vähän niin kuin minä voin ylpeillä sillä etten ole irtoseksiä eläissäni harrastanut (eipä sitä tosin ole ollut tarjollakaan..)

Vierailija kirjoitti:

Kysyn arvioidakseni moraalisten standardien eroavaisuutta, vs ihan sitä vaan, ettei ihastu helposti (minä)...

Niin tää on vähän se pointti. Ei ole kysymys moraalisista standerdeista, vaan luonteenlaadusta. Sä OLET sellainen, joka ei ihastu helposti, jne jne jne. Ne asiat muodostavat sinun luonteesi, persoonasi. Ja ne ovat (jos ymmärsin oikein) kokonaisuutena sellainen kombo, joka ei todennäköisesti johda puolisonkaan pettämiseen. Jollain toisella on toisenlainen luonteenlaatu, kombo, joka johtaa.

Tajusin vasta nyt, että tähän tosiaan voimakkaasti liitetään moraali ja etiikka, jota itse en kyllä tee. Moraalisia standardeja kun on niin monenmoisia ja ne ovat keskenään hyvin ristiriitaisia, nekin.

Onko se "periaatteellisuus" tai "periaatteista kiinni pitäminen" sitten jotain muuta kuin moraali tai etiikka? Mua kun esim ei välttis säästänyt yhden yön suhteilta mikään periaate, vaan laiskuus, epäluuloisuus, kranttuus, ylikorostunut hygieniakäsitys jne. Voisin toki asetella pään päälle sädekehää ja kertoa, että periaatteet ne ovat jotka minut ovat puhtoisena pitäneet. Joissain miesryhmissä saisin varmaan tuolla muuten suurta suosiota, hmmm, pitääpä muistaa jos joskus vielä jään sinkuksi

Vierailija kirjoitti:

Kysyn arvioidakseni moraalisten standardien eroavaisuutta, vs ihan sitä vaan, ettei ihastu helposti (minä)...

Niin tää on vähän se pointti. Ei ole kysymys moraalisista standerdeista, vaan luonteenlaadusta. Sä OLET sellainen, joka ei ihastu helposti, jne jne jne. Ne asiat muodostavat sinun luonteesi, persoonasi. Ja ne ovat (jos ymmärsin oikein) kokonaisuutena sellainen kombo, joka ei todennäköisesti johda puolisonkaan pettämiseen. Jollain toisella on toisenlainen luonteenlaatu, kombo, joka johtaa.

Tajusin vasta nyt, että tähän tosiaan voimakkaasti liitetään moraali ja etiikka, jota itse en kyllä tee. Moraalisia standardeja kun on niin monenmoisia ja ne ovat keskenään hyvin ristiriitaisia, nekin.

Ei todennäköisesti johdakaan. Ja silti petin ja jätin. Vaati juuri ne satumaisen oikeanlaiset olosuhteet, että minun korkeat kertoimet kumottiin. Jos joku (vaikka itse) olisi veikannut, niin paljon olisi rahaa hävinnyt.

Se on jännä, miten narsismin kirjolla oleva kokee, että hänet on petetty, kun hänet jätetään. Ja kokee, että hänellä on oikeus kiusaa tehdä vielä. Kun ei osaa surra, eikä "mennä itseensä". Petetyn viha on uskomaton ja pitkäaikainen. Ei siinä toimi moraali, ei ymmärrys vaan luonne. Joku vaikka olisi ollut uskoton voi vilpittömästi katua ja tehdä parannustakin. Mutta jäykkä persoonallisuus ei kaiketi sulata sellaista käsitystä. Se vaatii empatiaa.

Ei todennäköisesti johdakaan. Ja silti petin ja jätin. Vaati juuri ne satumaisen oikeanlaiset olosuhteet, että minun korkeat kertoimet kumottiin. Jos joku (vaikka itse) olisi veikannut, niin paljon olisi rahaa hävinnyt.

Eli siis noi extraspesial. Tässä nyt puhuttiin siis tavallisesta elämästä, ei näistä poikkeuksien poikkeuksista, joihin sinä nyt itseskin luet. Ja toisaalta: oikeissa olosuhteissa siis se on sunkin luonteessa, se pettäminen.

Mä en voi ymmärtää tätä, enkä jaksa mäkään enempää menee ketjun aiheesta sivuun, että ei vaan voida myöntää, että tietynlaiset ihmiset valitsee sen pettämisen. Otetaan avuksi tutkimuksia, joiden prosentteja sitten aletaan vänkäämään. En tässä ketjussa siis jatka, jos joku haluaa vänkätä muualla, eli aloittaa ketjun, osallistun kyllä.

"Parisuhdeasiantuntijat kohtaavat paljon pareja, joiden suhteessa ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, mutta silti toinen tai molemmat osapuolet pettävät. Silloin väistämättä joutuu kohtaamaan ajatuksen, että pettämisessä ei aina ole kyse huonosta suhteesta tai edes pettäjän ongelmista. Kulttuurillisesti tällainen pettäminen on vaikeaa hyväksyä, koska luonnostamme haluamme aina etsiä syytä tai syyllistä. Jos molemmat ovat olleet tyytyväisiä, miksi ihmeessä pettää?

Pettämisen tapahduttua on tärkeää tarkastella miksi näin tapahtui, riippumatta siitä jatkuuko suhde.  Pettäjän kannattaa kysyä itseltään miksi? Miksi juuri hänen kanssaan? Miksi juuri nyt? Teinkö itse aloitteen? Yritinkö vastustella? Miltä minusta tuntui? Hainko toiminnallani vastausta johonkin kysymykseen? Löysinkö vastauksia? Ihminen ei usein itsekään ymmärrä miten on päätynyt tällaiseen tilanteeseen. Näitä kysymyksiä pohtimalla voi löytää syitä omalle käytökselle."

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/miksi-onnelliset-ihmiset-pettavat/

Vierailija kirjoitti:

"Parisuhdeasiantuntijat kohtaavat paljon pareja, joiden suhteessa ei ole ollut erityisiä vaikeuksia, mutta silti toinen tai molemmat osapuolet pettävät. Silloin väistämättä joutuu kohtaamaan ajatuksen, että pettämisessä ei aina ole kyse huonosta suhteesta tai edes pettäjän ongelmista. Kulttuurillisesti tällainen pettäminen on vaikeaa hyväksyä, koska luonnostamme haluamme aina etsiä syytä tai syyllistä. Jos molemmat ovat olleet tyytyväisiä, miksi ihmeessä pettää?

Pettämisen tapahduttua on tärkeää tarkastella miksi näin tapahtui, riippumatta siitä jatkuuko suhde.  Pettäjän kannattaa kysyä itseltään miksi? Miksi juuri hänen kanssaan? Miksi juuri nyt? Teinkö itse aloitteen? Yritinkö vastustella? Miltä minusta tuntui? Hainko toiminnallani vastausta johonkin kysymykseen? Löysinkö vastauksia? Ihminen ei usein itsekään ymmärrä miten on päätynyt tällaiseen tilanteeseen. Näitä kysymyksiä pohtimalla voi löytää syitä omalle k

Niinpä. Parisuhdeasiantuntijat ovat todenneet, että aina ei ole kysymys huonosta suhteesta tai pettäjän ongelmista. Mutta usein siis on. Voisi kuvitella näitä kommentteja lukiessa, että pettäjällä nyt vaan on sellainen hedonistinen luonne, ei siihen mitään muuta syytä tarvita :)

Joopa joo. Takana pitkä kansainvälinen ura, alkoi 1990-luvun alussa, pitkiä illallisia, tiimien kohotusiltoja, öitä pitkin Suomea ja sitten pitkin ulkomaita, läheisiä työkavereita, lukuisia yöpymisiä ja pitkiä työmatkoja, ehdotuksia sateli sieltä ja täältä, vakavia rakkaudentunnustuksiakin saanut kuulla milloin puskista, milloin jotain kyllä huomanneena, pettämiskerrat: 0.

Ikää on nyt 59, ehdotuksia tulee kyllä vieläkin, mutta kiirettä tässä pitää, jos kaikkien näiden nirsoilujen päälle pitäisi löytää se tyyppi, joka nämä päihittää ja sänkyyn hyppään.

Kaikki mullekin nuorena sanoi, että oota vaan, vielä tulee se houkutus, jota ei voi vastustaa. Ei ole näkynyt. Itse ajattelinkin tämän johtuvan siitä, että en ole kertaseksin perään, yhdenyön juttujen määrä on sama tasan nolla.

En pidä itseäni tippaakaan sen moraalisempana yksilönä kuin ketään muutakaan tämän vuoksi, satun vain olemaan sen luonteinen, että tämän tyylin seikkailu ei kiinnosta.

"Niinpä. Parisuhdeasiantuntijat ovat todenneet, että aina ei ole kysymys huonosta suhteesta tai pettäjän ongelmista. Mutta usein siis on. Voisi kuvitella näitä kommentteja lukiessa, että pettäjällä nyt vaan on sellainen hedonistinen luonne, ei siihen mitään muuta syytä tarvita :)"

Tai huono suhde. 

Maailman huonoinpia selityksiä pettämiselle: tilastollisesti kaikki muutkin pettää, kaikkihan aina pettää, jokainen oikean tilaisuuden tullen pettää.

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, miten narsismin kirjolla oleva kokee, että hänet on petetty, kun hänet jätetään. Ja kokee, että hänellä on oikeus kiusaa tehdä vielä. Kun ei osaa surra, eikä "mennä itseensä". Petetyn viha on uskomaton ja pitkäaikainen. Ei siinä toimi moraali, ei ymmärrys vaan luonne. Joku vaikka olisi ollut uskoton voi vilpittömästi katua ja tehdä parannustakin. Mutta jäykkä persoonallisuus ei kaiketi sulata sellaista käsitystä. Se vaatii empatiaa.

Itse olen monesti miettinyt että on kahdenlaisia ihmisiä. Kun olen tullut petetyksi mietin ensi tyrmistyksen jälkeen kuinka itse olin suhteessa vaikuttanut tilanteeseen että toinen näin toimi. Sama kun lapsi selvästi preferoi isän kotia ja tuli vähän pitkin hampain minun luokseni. Halusin miettiä, että mitenkähän se lapsi nyt kodit kokee ja voisinko itse tehdä jotain toisin, kun oli periaatteita joista en halunnut tinkiä, niin hyväksyin sitten sen että ne tekevät minun kodistani tässä kasvun vaiheessa sen kakkosvalinnan. Tarvitsen tuollaista asioiden prosessointia, jotten katkeroituisi, masentuisi, alkaisi kyynistyä. En yksinkertaisesti halua kohdata sellaista ajatusta, että joku toimii minua satuttavasti koska on vaan niin ilkeä tai välinpitämätön. Ettei minun tunteeni merkkaa mitään. Ajattelen mieluummin niin, että itselläkin on mahdollisuus oppia ja vaikuttaa tulevaisuudessa ettei niin enää kävisi että mulla palaa näpit. Ehkä sillä toisella on jokin syy, joka ei ole se että hän haluaa minua satuttaa tai nöyryyttää. Ehkä hän ei vain osaa juuri nyt toimia paremmin, tai ehkä minun mielestäni hyvä ei ole hyvä hänen mielestään. Jos ymmärtäisin sen syyn, voisin siirtää sen pois itsestäni: siis en olekaan niin yhdentekevä, ruma, ärsyttävä tmv. Minun itsetunnolleni tuo on ollut terveempi ajatusmalli.

Joku toinen ei sitten tarvitse tuollaista itsereflekointia päästäkseen yli pettymyksistä, vaan saa paremmin voimaa ja oman elämän hallinnan tunnetta vihantunteista. Ehkä. Tai sitten on niin kuin minä rajoittuneesta näkökulmastani ajattelen: viha ja katkeruus ja kyynisyys on kuin joisi myrkkyä itse.

Oho, keskustelu irti päästämisen vaikeudesta näyttää muuttuneen viime päivinä väittelyksi pettämisestä ja siihen liittyvistä luonteenpiirteistä ja oikeutuksista. Kommentitkin vaikuttavat olevan keskenään yllättävän homogeenisia kirjoitusasultaan - kuin yhden ja saman tahon kirjoittamia. Nimimerkkiä ei kellään, henkilökohtaisia kokemuksiakin vain aniharvassa kommentissa.

Tuntuuko kesnestäkään muusta siltä, että joku tekoälybotti on valjastettu suoltamaan tänne kirjoituksia?

Vierailija kirjoitti:

Oho, keskustelu irti päästämisen vaikeudesta näyttää muuttuneen viime päivinä väittelyksi pettämisestä ja siihen liittyvistä luonteenpiirteistä ja oikeutuksista. Kommentitkin vaikuttavat olevan keskenään yllättävän homogeenisia kirjoitusasultaan - kuin yhden ja saman tahon kirjoittamia. Nimimerkkiä ei kellään, henkilökohtaisia kokemuksiakin vain aniharvassa kommentissa.

Tuntuuko kesnestäkään muusta siltä, että joku tekoälybotti on valjastettu suoltamaan tänne kirjoituksia?

Keskustelu on käsitellyt aloituksesta lähtien nimenomaan pettämistä. Miksi, milloin, kuinka, mitä siitä seuraa jne. Auttaisikohan pettämisen erinäisten taustavaikuttimien ymmärtäminen joissain tapauksissa päästämään irti? Tai joskus jopa ehkäisemään pettämisen ja panostamaan siihen omaan suhteeseen mieluummin, jolloin ei tule tarvetta yrittää päästää irti..

Jos ymmärtäisin sen syyn, voisin siirtää sen pois itsestäni: siis en olekaan niin yhdentekevä, ruma, ärsyttävä tmv. Minun itsetunnolleni tuo on ollut terveempi ajatusmalli.

Minustakin on ollut erittäin mielenkiintoista lukea näitä pettämiskeskusteluja, antavathan ne raamia ja erilaista ajattelua. Vähän menee tietysti kinasteluksi, nimenomaan juuri siksi, että ihmiset lähestyvät näitä asioita niin eri kantilta ja erilaisilla tunnelatatuksilla. Vaikka nimimerkkejä ei ole, jäin mielikuvaan, että tuota keskustelua käy 3 tai 4 kirjoittajaa, mutta saatanhan olla väärässäkin. AI nyt on taas aika vainoharhainen luulo. Täytyisi olla todella sitoutunut ketjuun:-)

Tuo lainattu pisti taas miettimään. Ymmärrän ajatuksen, mutta näen tuon kyllä vähän kaltevana pintana. Tarkoitan, että vaikka se varmaan säästää itsetuntoa,, se myös tehokkaasti estää käsittelemästä asioita, jotka ehkä olisi hyvä käsitellä.

Nimittäin en itsekään usko, että usein ihmiset nyt pelkkää ilkeyttään tai pahuuttaan, vaan useimmiten silkkaa ajattelemattomuuttaan ja joskus välinpitämättömyyttään. Mutta silti on mielestäni myös jokseenkin arveluttava keino kääntää ne teot itseensä ikään kuin vastakkaisesti: eihän minulla tässä mitään tekemistä ole.

Tavallaan myös ristiriitainen selitysmalli: teko ei kohdistunut lainkaan minuun, syy on vain toisen ajattelumallissa, motiiveissa, jne., mutta minä olen vastuussa siitä, että ymmärrän, selvitän itselleni täysin nuo syyt ja olen ok niiden kanssa. Eli kyse ei ole minusta, mutta minun pitää teot käsitellä ja hyväksyäkin.

Lisäksi pelkään, että tuo ajattelumalli voi johtaa (en sano, että aina johtaa), siihen, että sallii itseään kohtaan huonon käytöksen selittämällä jo etukäteen toiselle paremmat motiivit kuin hänellä oikeastaan on.

Ja eihän toisen pskat temput useinkaan johdu siitä, että toinen olisi yhdentekevä, ruma, jne. Vaan ihan sen toisen omista jutuista johtuvia. 

T: MaratonParkuja

Joillain saattaa periaate ettei petä perustua ehkä siihen, että pelkää niin paljon paljastumista. Olosuhteet liitossa ovat niin hyvät taloudellisesti ja ei ota riskiä luopua siitä. Myös ympäristön paine ja kulissit. Ei kestäisi jos hänen pettämisensä tulisi ilmi. Houkutus pettämiseen on pienempi torjua mitä enemmän pitää parisuhdettaan ja siihen kuuluvia asioita tärkeänä tai jopa välttämättöminä säilyttää. Oli syy sitten periaatteet, talous,  mukavuussyyt, kulissit tai jopa rakkaus puolisoon. Ei siis nämä kaikki yhdessä vaan joku tai jotkut niistä. 

Myös se, että houkutuksia on ollut vähän. Jos ei ole erityisen seurallinen, sosiaalisesti avoin, helposti lähestyttävä jne. Silloin harvemmin tulee kiusauksia eteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho, keskustelu irti päästämisen vaikeudesta näyttää muuttuneen viime päivinä väittelyksi pettämisestä ja siihen liittyvistä luonteenpiirteistä ja oikeutuksista. Kommentitkin vaikuttavat olevan keskenään yllättävän homogeenisia kirjoitusasultaan - kuin yhden ja saman tahon kirjoittamia. Nimimerkkiä ei kellään, henkilökohtaisia kokemuksiakin vain aniharvassa kommentissa.

Tuntuuko kesnestäkään muusta siltä, että joku tekoälybotti on valjastettu suoltamaan tänne kirjoituksia?

Keskustelu on käsitellyt aloituksesta lähtien nimenomaan pettämistä. Miksi, milloin, kuinka, mitä siitä seuraa jne. Auttaisikohan pettämisen erinäisten taustavaikuttimien ymmärtäminen joissain tapauksissa päästämään irti? Tai joskus jopa ehkäisemään pettämisen ja panostamaan siihen omaan suhteeseen mieluummin, jolloin ei tule tarvetta yrittää päästää irti..

Tämä Keskustelu on alkanut siitä, että mies on todennut naiselle ettei enää rakasta tätä ja haluaa erota, ja AP toivoi ettei eroa tulisi eikä siinä vaiheessa ollut halukas päästämään irti (vrt. ketjun otsikko). Sitten mukaan keskusteluun liittyi 28 v yhdessä, joka tuskaili siksi, että mies vaiheili eikä tiennyt mitä haluaa, eikä kumpikaan ei osannut päästää irti. Meni todella pitkän aikaa ennen kuin taustalla ollut pettäminen viimein selvisi asianomaisille (olkoonkin että ketjun lukijat olivat tunnistaneet selvät merkit jo alkumetreiltä). Siinä vaiheessa sitten irti päästäminenkin alkoi helpottua.