Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että keskimäärin ihmiset pohtivat eroa kaksi vuotta ennen kuin eroavat. Se on pitkä aika yrittää vielä saada parisuhdetta kuntoon. Siinä vaiheessa varmaankin käydään niitä keskusteluja (toivottavasti), että miten suhdetta pitäisi parantaa, jotta molemmat sitä haluavat. Tai yritetään selvittää ongelmia, jotka vaikuttavat parisuhteeseen. Jos kehitystä ei tapahdu, toinen väsyy ja pistetään lusikat jakoon.

Sen sijaan tässäkin ketjussa on monta tarinaa siitä, kun ero on tullut yllättäen, hoidetaan nopeasti tai toinen vain häipyy emotionaalisesti ja fyysisestikin, hankkii oman kämpän tai häipyy reissuilleen. Silloin melkein poikkeuksetta takana on salasuhde. Jos on rakastunut toiseen, tuskin on enää mitään tehtävissä. Miettikää itseänne kun olette olleet rakastuneita. Mikä maailman voima olisi silloin saanut teidät jättämään suhteen tai kiinnostumaan jostain muusta?

Eli olisi tärkeää tunnistaa tilanteet, milloin kannattaa vielä yrittää ja milloin se on vain toivotonta ajan ja energian hukkaa. Rehellisyyttä toivoisi kaikilta osapuolilta, jotta jokainen voisi tehdä omat valintansa vapaasti eikä niin, että toinen huijaa toista salaamalla todellisen tilanteen.

Kuurankukka

 

Se kaikkein tärkein kysymys eroa pohdittaessa on tämä: Haluanko tosiaan viettää loppuelämäni tämän ihmisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä et ole koskaan tokikaan ollut minkäänlaisissa ikävissä tilanteissa, mutta moni kertoo mm viivyttelemisestä lapsen hankkimisen kanssa. Siinähän suhde jatkuu vain toisen ehdoilla, toisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päättää koko suhde, ellei halua luopua omasta haavestaan.

Olen toki ollut monenkinlaisissa ikävissä tilanteissa, iso osa ihan itsekin aiheuttamiani. 

Olen myös siten yksinkertainen ihminen, että ajattelen, että jos toinen viivyttelee asian kanssa, on kyse asiasta, jota hän ei halua tehdä. Ei hän muuten viivyttelisi. Ja tekisin siitä johtopäätökset. Varmaan teksi ihan kamalan kipeää ja tuntuisi todella epäreilultakin. Ajattelisin kyllä myös vaihtoehtoa: haluanko todella tehdä lapsen ihmisen kanssa, joka epäröi yhtään? Se helpottaisi omaa päätöksen tekoa.

Muutoinkin niinhän se eron teossa on aina: sitä pitää vaan miettiä, mitä kom

Toinen osapuoli ei ilmeisesti vain halua todellisuudessa sitoutua, vaikka rauhoitellakseen ehkä muuta väittääkin.

 

Toinen osapuoli ei ilmeisesti vain halua todellisuudessa sitoutua, vaikka rauhoitellakseen ehkä muuta väittääkin.

Tätä olen aina itse ihmetellyt, että miten joku tuhlaa omaa elämäänsä rauhoitteluihin sen sijaan, että sanoisi suoraan ja alkaisi elää sitä oman näköistään elämää?

Eihän tuo voi rauhoittelijallakaan olla mitenkään hyvä parisuhde, vai voiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain, että keskimäärin ihmiset pohtivat eroa kaksi vuotta ennen kuin eroavat. Se on pitkä aika yrittää vielä saada parisuhdetta kuntoon. Siinä vaiheessa varmaankin käydään niitä keskusteluja (toivottavasti), että miten suhdetta pitäisi parantaa, jotta molemmat sitä haluavat. Tai yritetään selvittää ongelmia, jotka vaikuttavat parisuhteeseen. Jos kehitystä ei tapahdu, toinen väsyy ja pistetään lusikat jakoon.

Sen sijaan tässäkin ketjussa on monta tarinaa siitä, kun ero on tullut yllättäen, hoidetaan nopeasti tai toinen vain häipyy emotionaalisesti ja fyysisestikin, hankkii oman kämpän tai häipyy reissuilleen. Silloin melkein poikkeuksetta takana on salasuhde. Jos on rakastunut toiseen, tuskin on enää mitään tehtävissä. Miettikää itseänne kun olette olleet rakastuneita. Mikä maailman voima olisi silloin saanut teidät jättämään suhteen tai kiinnostumaan jostain muusta?

Miten niin loppuelämä? Sanoisin itse, että toistaiseksi. Niin kuin työsopimuskin on toistaiseksi.

 

Ajattelen niin, että pettäminen on valinta. Jokaisella ihmisellä on vapaus valita pettääkö vai ei. En näe sitä luonteen piirteenä enkä olosuhteiden seurauksena.

Jokainen kantakoon vastuun omista valinnoistaan

Kuurankukka

No onhan ne luonteenpiirteet, temperamentti, jne. sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, mitä me valitsemme. Minusta ihmisen olisi juuri hyvä huomioda nämä, tunnistaa omat luonteenpiirteensä.

Jos esimerkiksi on luonteeltaan sellainen, että välttää konflikteja hinnalla millä hyvänsä, niin kyllä siinä on vaarana, että suhteestakin mieluummin lähtee "koska rakastuin ja tälle ei voi mitään"-taktiikalla kuin riitelemällä ulos.

Itse pettäjänä voin sanoa, että kyllä se on luonteessa. Olen mukavuudenhaluinen, itsekäskin ja ennen kaikkea lyhytnäköinen. Valitsen muissakin asioissa erilailla kuin esim. sisareni, joka on hyvin kauaskatsoinen ja rauhallinen.

Tiedostan kuitenkin tämän itsessäni, eikä se mitenkään siis poista vastuutani näistä valinnoista. Tiedän, että minun vain pitää pysähtyä miettimään valintojani tarkemmin kuin jonkun toisen, jolta ne paremmat valinnat tulee kuin luonnostaan, hehe.

Vierailija kirjoitti:

No onhan ne luonteenpiirteet, temperamentti, jne. sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, mitä me valitsemme. Minusta ihmisen olisi juuri hyvä huomioda nämä, tunnistaa omat luonteenpiirteensä.

Jos esimerkiksi on luonteeltaan sellainen, että välttää konflikteja hinnalla millä hyvänsä, niin kyllä siinä on vaarana, että suhteestakin mieluummin lähtee "koska rakastuin ja tälle ei voi mitään"-taktiikalla kuin riitelemällä ulos.

Itse pettäjänä voin sanoa, että kyllä se on luonteessa. Olen mukavuudenhaluinen, itsekäskin ja ennen kaikkea lyhytnäköinen. Valitsen muissakin asioissa erilailla kuin esim. sisareni, joka on hyvin kauaskatsoinen ja rauhallinen.

Tiedostan kuitenkin tämän itsessäni, eikä se mitenkään siis poista vastuutani näistä valinnoista. Tiedän, että minun vain pitää pysähtyä miettimään valintojani tarkemmin kuin jonkun toisen, jolta ne paremmat valinnat tulee kuin luonnostaan, hehe.

Jahas. Minä puolestaan olen äärettömän harkitseva ja hidas liikkeissäni, enkä todellakaan välttele konflikteja vaan minun on saatava selvittää kaikki mielen päällä olevat asiat heti ja juurta jaksaen. Puolisoni on suorastaan turvallisuushakuinen, muutosvastarintainen ja lähes loputtomiin kärsivällinen ja joustava. Hän ei pysty elämään erimielisyyksien kanssa, vaan pyrkii sopuun mahdollisimman nopeasti vaikka omasta mielipiteestään luopumalla. Impulsiivisiksi meitä ei voi kumpaakaan luonnehtia. Silti lähdimme aiemmista suhteistamme uskottomuuden kautta. Minä rationalistina vähemmän salaa, hän empaatikkona enemmän.

Miten muutama kuukausi elämästä ja siihen liittyvät moneen muuttujaan perustuvat valinnat kertovat ihmisen persoonasta enemmän kuin 50 vuotta päinvastaisia valintoja? Olin elämäni ainoan työttömyysjakson aikana myöskin syrjäänvetäytyvä ja aloitekyvytön, sen kolmisen kuukautta. Ehkä se kertoo enemmän persoonastani sitten kuin lähes 50 vuotta puuhakasta elämää?

Vierailija kirjoitti:

Nälkäänsä varastava ei ole sama eettisesti kuin ahneuttaan varastava varakas. Ja jos mun lasta yritettäisiin vahingoittaa vaikkapa raiskauksella, niin kyllä kävisin kimppuun ja voisin tappaa.

Etiikassa on se vika, että se on subjektiivinen ja riippuu aina kokijasta. Nälkään varastava saattaa aiheuttaa kauppiaan konkurssin ja hänen perheelleen merkittävää vahinkoa tai ainakin kaikkien muidenkin ruoan hintaan korotuksen. Joku sitten ei varasta vaan on vastaavasti nälkäisempi nousseen hinnan myötä. Uskon että nälkäinen saisi avun pyytämällä. Yhtäkaikki, asialla ei sinänsä ole etiikan kanssa tekemistä kun pohditaan liittyykö uskottomuus johonkin sisäsyntyiseen tai opittuun pimeään pettäjän luonteeseen. Väitän että ei, vaan kuten henkirikoskin, pettäminen onnistuu keneltä vain, mutta mitä se vaatii olosuhteilta on persoonakohtaista. 

Miten muutama kuukausi elämästä ja siihen liittyvät moneen muuttujaan perustuvat valinnat kertovat ihmisen persoonasta enemmän kuin 50 vuotta päinvastaisia valintoja? Olin elämäni ainoan työttömyysjakson aikana myöskin syrjäänvetäytyvä ja aloitekyvytön, sen kolmisen kuukautta. Ehkä se kertoo enemmän persoonastani sitten kuin lähes 50 vuotta puuhakasta elämää?

Niin, kenties se kertoo. Ainakin se kertoo, että olet jokseen tilannejohteinen persoona, jos noin ääripäihin menee toiminta vain tilanteiden vaihtuessa. Ei impulsiivisuus siis tarkoita, että se johtaa pettämiseen, eikä harkitavaisuus, että ei petä. Ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole.

Mutta sinullakin näyttäisi olevan tosiaan luonteessa se, että tilanne määrittelee toimintaasi aika rankastikin.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, minkä ration kautta itse päädyit pettämään tai miten sitä selitteli empaattisempi miehesi? Tarkoitus ei ole loukata tai pottuilla, vaan oikeasti kiinnostaa. Nimittäin itse olen pohtinut itseni kautta näitä nyt enemmänkin ja tahtoisin päästä vielä enemmän "juurille".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nälkäänsä varastava ei ole sama eettisesti kuin ahneuttaan varastava varakas. Ja jos mun lasta yritettäisiin vahingoittaa vaikkapa raiskauksella, niin kyllä kävisin kimppuun ja voisin tappaa.

Etiikassa on se vika, että se on subjektiivinen ja riippuu aina kokijasta. Nälkään varastava saattaa aiheuttaa kauppiaan konkurssin ja hänen perheelleen merkittävää vahinkoa tai ainakin kaikkien muidenkin ruoan hintaan korotuksen. Joku sitten ei varasta vaan on vastaavasti nälkäisempi nousseen hinnan myötä. Uskon että nälkäinen saisi avun pyytämällä. Yhtäkaikki, asialla ei sinänsä ole etiikan kanssa tekemistä kun pohditaan liittyykö uskottomuus johonkin sisäsyntyiseen tai opittuun pimeään pettäjän luonteeseen. Väitän että ei, vaan kuten henkirikoskin, pettäminen onnistuu keneltä vain, mutta mitä se vaatii olosuhteilta on persoonakohtaista. 

Uskot, että nälkäinen saa avun pyytämällä. Jopas! Jos omat lapset näkisivät nälkää, niin varastaisin suurelta s-, k- ryhmältä tai Lidliltä. Jos tästä seuraa hinnan korotuksia, niin kannattaa ajatella yhteiskunnallisesti, että miten tämä nälän näkeminen on syntynyt. Nyt hallituksen politiikka ajaa noin 17 000 lasta köyhyyteen lisää ja ruokajonoissa on jopa lapsia ja tosi sairaita. Äänestäjien vastuu? Ja sitä paitsi me maksamme jo nyt hinnoissa tästä politiikasta. Lisäksi hinnan korotuksiin vaikuttaa ilmastonmuutos, mm. suklaan hinta noussut hurjasti. Kenen on vastuu? Mitä tulee pettämiseen, niin osalla se on laiskuutta tai itsekkyyttä ja osalla keinottomuutta. Itse olen ratkaisukeskeinen ja jopa etunojaan ajatteleva enkä suosi uskottomuutta omassakaan toiminnassani. Mikäli rakastuisin jossain vaikeassa elämäntilanteessani, niin en veisi sitä fyysiseen uskottomuuteen vaan olisin rehellinen. Tässä ketjussa on minusta katsottuna keinottomuutta ja ajelehtimista, ei suinkaan vertaistukea, ellei sitä pahan olon purkamista siksi katsota.

Väitän että ei, vaan kuten henkirikoskin, pettäminen onnistuu keneltä vain, mutta mitä se vaatii olosuhteilta on persoonakohtaista. 

Eri, mutta miten tämä eroaa siis siitä, kun kansanomaisesti sanotaan, että se on luonteessa? 

Mielenkiintoista kyllä kuulla näitä tarinoita toiseltakin puolelta, ainakin itselläni avaa ajatuksia. Siksi luin mielelläni myös M36 tarinoita, kun eihän näistä koskaan pettäjät suoraan puhu...

Vierailija kirjoitti:

Väitän että ei, vaan kuten henkirikoskin, pettäminen onnistuu keneltä vain, mutta mitä se vaatii olosuhteilta on persoonakohtaista. 

Eri, mutta miten tämä eroaa siis siitä, kun kansanomaisesti sanotaan, että se on luonteessa? 

Mielenkiintoista kyllä kuulla näitä tarinoita toiseltakin puolelta, ainakin itselläni avaa ajatuksia. Siksi luin mielelläni myös M36 tarinoita, kun eihän näistä koskaan pettäjät suoraan puhu...

Ne M36 silloiset puheet olivat tosi ylimielisiä. Jostain varakkaasta suvusta, jossa ex-vaimo koulutettuna oli ok ja uusi tyttöystävä vähemmän koulutettavana epäilyttävä. Täällä jopa pohdittiin sitä, että onko uusi rahan perässä. Herregud! Minkäs perässä se M36 ja ex-vaimo oli? Mikäli edes koko stoori oli totta, niin sääli uutta naista, kun noin moukkiin sotkeentui mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten muutama kuukausi elämästä ja siihen liittyvät moneen muuttujaan perustuvat valinnat kertovat ihmisen persoonasta enemmän kuin 50 vuotta päinvastaisia valintoja? Olin elämäni ainoan työttömyysjakson aikana myöskin syrjäänvetäytyvä ja aloitekyvytön, sen kolmisen kuukautta. Ehkä se kertoo enemmän persoonastani sitten kuin lähes 50 vuotta puuhakasta elämää?

Niin, kenties se kertoo. Ainakin se kertoo, että olet jokseen tilannejohteinen persoona, jos noin ääripäihin menee toiminta vain tilanteiden vaihtuessa. Ei impulsiivisuus siis tarkoita, että se johtaa pettämiseen, eikä harkitavaisuus, että ei petä. Ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole.

Mutta sinullakin näyttäisi olevan tosiaan luonteessa se, että tilanne määrittelee toimintaasi aika rankastikin.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, minkä ration kautta itse päädyit pettämään tai miten sitä selitteli empaattisempi miehesi? Tarkoitus ei ole louk

Nyt on vaan niin, että on ollut vastaavia tilanteita joissa en ole pettänyt. En siis pettänyt kun pidimme ex-puolison kanssa nuorina taukoa. En pettänyt kun hänen uskottomuutensa selvisi jne.

Kyllä molempien uskottomuuteen taisi vaikuttaa eniten se, että entisistä suhteista oltiin valmiita luopumaan. Oli ns vihreä valo päällä, tietoisesti tai tiedostamatta, en tiedä. Mies oli kuulemma ihastunut minuun jo kauan, muttei koskaan kuvitellut sen etenevän mihinkään koska olin perheellinen. Kunnes sitten eteni kun jotain tapahtui joka sai minut viimein luovuttamaan suhteestani. Ennen sitä en edes ollut huomannut tuon työkaverin ihastusta. Hän ei suhteeni kariutumisesta tiennyt, eikä siitä tiennyt kukaan muukaan kuin itse ja silloinen mies, asuimme erosta sovittuamme yhdessä vielä vuoden.

Mies taas oli ihan ok etäsuhteessa. Ei palavia tunteita mutta ihan mukavaa. En tiedä miksi ei eronnut tuollaisesta jo aiemmin, varmaan kun ei ollut parempaakaan tiedossa ja seurustelukumppani halusi pitää suhteesta kiinni vaikka tiesi ettei se miehelle ole lopunelämän suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nälkäänsä varastava ei ole sama eettisesti kuin ahneuttaan varastava varakas. Ja jos mun lasta yritettäisiin vahingoittaa vaikkapa raiskauksella, niin kyllä kävisin kimppuun ja voisin tappaa.

Etiikassa on se vika, että se on subjektiivinen ja riippuu aina kokijasta. Nälkään varastava saattaa aiheuttaa kauppiaan konkurssin ja hänen perheelleen merkittävää vahinkoa tai ainakin kaikkien muidenkin ruoan hintaan korotuksen. Joku sitten ei varasta vaan on vastaavasti nälkäisempi nousseen hinnan myötä. Uskon että nälkäinen saisi avun pyytämällä. Yhtäkaikki, asialla ei sinänsä ole etiikan kanssa tekemistä kun pohditaan liittyykö uskottomuus johonkin sisäsyntyiseen tai opittuun pimeään pettäjän luonteeseen. Väitän että ei, vaan kuten henkirikoskin, pettäminen onnistuu keneltä vain, mutta mitä se vaatii olosuhteilta on persoo

En jaksa vääntää tuosta sen enempää kuin että tyydyn toteamaan etten ole koskaan kuullut yhdenkään suomalaisen kuolleen moderneina aikoina nälkään ja aliravitsemuskin on äärimmäisen harvinaista jolloin taustalla on omista valinnoista johtuva poikkeava ruokavalio tai oma /huoltajan sairaus (jollaiseksi lasken päihdeongelman myös).

Sen sijaan taloustaitojen hallinnassa on puutetta, kotitaloustaitojen niin ikään, ja köyhyyskierteessä on kyse useimmiten toistuvista haitallisista valinnoista kuten ylivelkaantuminen, toisinaan myös sairauksista ja sitä edeltävästä vähävaraisuudesta.

Mediassa tai tosielämässä en ole koskaan kohdannut sellaista köyhäksi itsensä kokevaa, jolla olisi ravitsemuksen kanssa haasteita. Ja kyllä, myös minun lapseni jättää kouluruoan väliin ja sitten menee isälleen valittamaan ettei kaapissamme ole mitään syötävää kun ei viitsi paistaa kananmunaa, keittää mannapuuroa, sulattaa marjoja rahkan kaveriksi jne. Jos en vanhempanakaan pystyisi hänelle noista puoli-ilmaisista pitkään säilyvistä elintarvikkeista loihtimaan jotain suuhun pantavaa vaa retkottaisin esim humalassa sohvalla niin nälkäään se sitten varmaan menehtyisi.

Edellistä komppaan siltä osin että syksyllä kauppaketjut listasi varastetuimpia elintarvikkeita. Ne oli juustot, lohi ja naudan sisäfile...

Kyllä molempien uskottomuuteen taisi vaikuttaa eniten se, että entisistä suhteista oltiin valmiita luopumaan. 

Eli siis olosuhteet. Kuten sanottua, joillain on luonteessa toimia tietyissä olosuhteissa tietyllä tavalla ja toiset toimii luonteensa mukaisesti siinä samassa tilanteessa eri tavalla.

En tiedä, miksi tämä asia on jotenkin niin vaikea myöntää. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä molempien uskottomuuteen taisi vaikuttaa eniten se, että entisistä suhteista oltiin valmiita luopumaan. 

Eli siis olosuhteet. Kuten sanottua, joillain on luonteessa toimia tietyissä olosuhteissa tietyllä tavalla ja toiset toimii luonteensa mukaisesti siinä samassa tilanteessa eri tavalla.

En tiedä, miksi tämä asia on jotenkin niin vaikea myöntää. 

Nyt joudut pikkuisen perustelemaan miksi se on luonteessa. Mikä siis on se pettäjän luonne? Onko se jotain sukua tappajan luonteelle ja onko sitten olemassa sellainenkin luonne joka ei tapa missään olosuhteissa, koskaan? Vai joudummeko kaikki toteamaan että meillä on kuin onkin tappajan luonne, oikeanlaisia olosuhteita ei vain ole tullut kohdalle? mistä sinä tiedät sanoa onko sinulla pettäjän luonne, ei vaan ole sattunut oikeita olosuhteita kohdalle?

Oletko koskaan katsellut vaikka hypermarketissa ihmisvirtaa? Tuleeko mieleen mitään muuta syytä tai olosuhdetta miksi moni ei ole uskoton, ainakaan juuri nyt, kuin luonne?

Mikä siis on se pettäjän luonne? 

Ei tietenkään ole mitään erityistä pettäjän luonnetta, vaan pettäminen liittyy yleisesti luonteenpiirteisiin. Siis siihen, miten ja minkälaisia valintoja, päätöksiä, toimintapoja, jne jne jne ihmisellä yleisesti ottaen on.

Jos jonkun luonteenpiirteisiin kuuluu vahva periaatteellisuus, esimerkiksi, se näkyy muissakin asioissa kuin pettämisessä. Tarkoitan, että tällainen ihminen ei tee valintoja, jotka ovat hänen periaatteitaan vastaan. Sen sijaan vähemmän periaatteellinen ihminen voi toimia jossain tilanteissa myös omia periaatteitaan vastaan helpommin. Esimerkiksi, huomautan. Muutkin luonteenpiirteet tietysti vaikuttavat.

Ei se, että pettää puolisoaan ole mikään henkilöstä ja persoonasta erilllään oleva asia, joka vain taivaista tapahtuu jollekin ja jollekin toiselle ei. Tai asia, joka olisi jonkun taivaallisen valinnan piirissä, joka on täysin erillään muista henkilön ja persoonan valinnoista. 

Kyllä ihminen, joka päätyy valitsemaan pettämisen, hyvin todennäköisesti muissakin valinnoissaan noudattaa samantyyppisiä linjavalintoja.

Kyllä ihminen, joka päätyy valitsemaan pettämisen, hyvin todennäköisesti muissakin valinnoissaan noudattaa samantyyppisiä linjavalintoja.

Tämä oli tosin hyvin sanottu! Siis kun puhutaan ihan arkipäivän asioista, joita tosiaan sattuu koko ajan.

Aivan eri juttu sitten jotkut extraspesial-olosuhteet, joissa jokainen tosiaan voi tehdä mitä hyvänsä. Mäkin ihmettelen, että miksi on niin vaikea nähdä tai myöntää sitä, että joillain nyt vaan on vahvemmat periaatteet kuin toisille ja jotkut menee helpommin siitä mistä aita on matalin tai oma napa edellä. Ihan kuin semmoiset ihmiset olisi edes jotenkin kovin harvinaisia.

Miehistä liki 54 prosenttia kertoo joskus pettäneensä kumppaniaan, naisista liki 52 prosenttia. Ikäryhmästä 55-64-vuotiaat noin 69 prosenttia ...

Siis mitä vanhempi olet sitä todennäköisemmin olet ollut joskus uskoton. Herättääkö tämä mitään ajatuksia?

Karkeasti kolmannes aikuisikäisistä on juuri nyt sinkku. Vajaa kolmannes on elänyt pitkäaikaisessa selibaatissa, heistä valtaosa vasten tahtoaan. Ja silti enemmän kuin kaksi kolmannesta eläköityvistä on joskus ollut uskoton.

Eiköhän meissä kaikissa ole siis se pettäjän luonto.

Oman empiirisen kokemuksen mukaan hieman useampi pettäjä pettää enemmän kuin kerran ja selittää itselleen tekojaan 'jollain' ja hieman harvemmin kuin joka toinen lausuu "en olisi koskaan voinut kuvitella pettäväni".. Mene ja tiedä sinä olet tuohon 64 ikävuoteen mennessä yksi heistä joka "ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan".