Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
7458, en minä Hukassa olevan miestä mitenkään syytä. Kirjoitin vain kuten asiat ovat. Voihan olla, että ovat tehneet sopimuksen sivusuhteen kanssa. Joko mies pitää nyt taukoa yhteydenpidosta oikeasti tai sitten vain juttelee noin Hukassa olevalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kaikille pitkästä aikaa. Huomasin kyllä, että minua on kaivattu. On vain ollut vaikea päättää mitä paljastaa. Ja ehkä tietyt silmät ovat väsyneet odottamaan päivityksiäni. Mutta tulevat asiat joka tapauksessa hänellekin selviksi ennen pitkää.
Loppukesällä exän kotiapulainen lähti opiskelemaan ja yhtäkkiä exä olikin paljon halukkaampi sopimaan kanssani lapsenhoitovuoroista ja yökyläilyistä. Mutta vain yhdeksi yöksi kerrallaan, jotta lapsiviikonloppuni olisi mahdollisimman rikkonaisia. Jouduin hieman kiristämään häntä, jotta lapsi siirtyi noudattamaan samaa tapaamissopimusta isosiskojensa kanssa nyt vuodenvaihteessa. Muutakin muuttuu, lapsi menee päivähoitoon ja exä palaa töihin ensiviikolla. Mielestäni hän on aika nuori siihen, vaikka ei mielipiteelläni tietenkään ole merkitystä asiaan. Enkä sitä ole ilmaissutkaan. Enkä ole tarjonnut itseäni rooliin. Tulkitsen asian siten, että hän on yksinäinen. Laitan nämä tunteet samaan piiloon kaiken muunkin myötätunnon ja säälin kanssa, jota kenties häntä kohtaan tunnen ja pysyttelen tiukasti asialinjalla. Vaikka kesän päivityksessä muuta uhosin, niin en riitauttanut huoltajuusasiaa. En halunnut käydä riitelemään, jottei tapaamisasiat muutu hankaliksi. Kävin syyslomalla kahden vanhimman kanssa reissussa, kun tuntui että olivat jääneet hiukan paitsioon. Podin tietysti huonoa omaatuntoa niitä kohtaan, jotka jätin jälkeen.
Tyttis. Varsin vähättelevästi nimetty. Hän on sentään kihlattuni sekä avopuolisoni ja odottaa lastani (ei ole vielä julkaistu). Hän irtisanoutui kesällä töistään ja elää tukien ja säästöjensä turvin. Hän on huomannut korkekouluopinnot työläiksi, mutta pärjää silti hyvin. Olemme asuneet nyt yli puolivuotta yhdessä ja sopeutumista on tarvittu puolin ja toisin. On ollut tarpeen priorisoida tilaa niille, jotka täällä kokoaikaisesti täällä asuvat (huono omatunto). Tyttiksen lapsella on toinen lastenhuoneista ja kaksi vanhinta jakaa toisen. Työhuone on jälleen työhuone ja pääasiassa tyttiksen tila. Nuorimmainen nukkuu retkisängyssä meidän makuuhuoneessa, josta hänet pitää pian siirtää isompien seuraan. Ja koska lapsiluku tästä nousee, niin tuntuu että asunto on jäämässä pieneksi. Enkä voi taikoa ylimääräistä huonetta kuten exä teki. Kotimme on kaava-alueella ja asoy muotoinen, joten uutta silmäilemme. Mutta ilman kiirettä. Emme myöskään mahdu enää yhteen autoon edes nykyisten lasten kanssa, joten pitäisi nöyrtyä ja ostaa lestavankkurit.
Elämä ei useinkaan noudata käsikirjoitusta, mutta tässä silti käsikirjoitus. Kesäkuussa meillä on häät, jonka jälkeen haemme perheen sisäistä adoptiota. Heinäkuussa lapsi syntyy ja varmaan syksyllä saamme adoptiopäätöksen. Tai näin toivon asioiden käyvän. Hieman outoa kyllä. Reilu vuosi sitten minulla oli kaksi lasta. Vajaan vuoden päästä viisi. Ja salaisuus ei ole enää salaisuus ja käy toisinaan kylässä. Eli ehkä 5,5 lasta.
-M36 (nykyään M38)
Itse olen tällainen "toinen nainen".
On ollut mielenkiintoista lukea tekstejänne. Vähän niin kuin kurkistus miltä se näyttää toiselta puolelta.
Mitään en kadu, minun on hyvä näin ja minulle sopii tämä. Nautin. Nauttikaa myös te elämästä! Liian lyhyt ikävissä asioissa pyörimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tällainen "toinen nainen".
On ollut mielenkiintoista lukea tekstejänne. Vähän niin kuin kurkistus miltä se näyttää toiselta puolelta.
Mitään en kadu, minun on hyvä näin ja minulle sopii tämä. Nautin. Nauttikaa myös te elämästä! Liian lyhyt ikävissä asioissa pyörimiseen.
Täällä toinen, mutta ex-toinennainen. Voin kokemuksesta kertoa, että et kadu vielä. Mutta todennäköisesti tulee se päivä, jolloin katsot noita aikoja taaksepäin ja ajattelet, että voi hlvetti mitä ajan ja energian hukkaa. Turhaa se katuminenkin on, mennyt on mennyttä, mutta kyllä näin jälkeenpäin mietin, miten monelta nöyryytykseltä, jota en tyhmä semmoiseksi edes tajunnut, olisin voinut itseni säästää.
Luja oli mullakin usko silloin, että minun on hyvä näin.
Elämä ei useinkaan noudata käsikirjoitusta, mutta tässä silti käsikirjoitus. Kesäkuussa meillä on häät, jonka jälkeen haemme perheen sisäistä adoptiota. Heinäkuussa lapsi syntyy ja varmaan syksyllä saamme adoptiopäätöksen. Tai näin toivon asioiden käyvän. Hieman outoa kyllä. Reilu vuosi sitten minulla oli kaksi lasta. Vajaan vuoden päästä viisi. Ja salaisuus ei ole enää salaisuus ja käy toisinaan kylässä. Eli ehkä 5,5 lasta.
Näinhän se tuppaa olemaan, että aina ne asiat elämässä järjestyvät, tavalla tai toisella. Ja nythän elämä on mallissa, jossa ei enää salaisuuksia ole, joten siitä on todella hyvä jatkaa eteenpäin. Itse olen monesti miettinyt, että siinä aikaisemmassa tilanteessasi minulla olisi pää takuulla hajonnut moneen otteeseen ja moneen suuntaan.
Adoptiopäätös on todella hyvä, jos biologinen isä ei hantille laita = ei ole odotettavissa repiviä riitoja sieltä suunnalta. Näin kaikki lapset ovat "samalla viivalla". Hieman mietin, miten ex tulee suunnitelmiin reagoimaan, olettaisin sieltä kyllä tulevan draamaa. Kenties on kuitenkin laskenut, että sinun lapsilukusi on täynnä ja muutenkin vaikuttaa ihmiseltä, joka ns. turvaa omiensa puolet (itsensä) aina. Nythän sitten Avovaimokin ja kohta aviovaimo on samalla viivalla. Tuskin häntä varsinaisesti miellyttävä ajatus.
Ottamasi linja on varmasti hyvä, asiallisesti vaan, tuli mitä tuli. Ja ennen kaikkea hyvä, että linjat on vedetty jo tässä vaiheessa, ei vasta sitten, kun ollaan taas ytimessä ja myrskyssä.
Hyvää uutta vuotta teille ja tietysti myös kaikille muille!
T:MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tällainen "toinen nainen".
On ollut mielenkiintoista lukea tekstejänne. Vähän niin kuin kurkistus miltä se näyttää toiselta puolelta.
Mitään en kadu, minun on hyvä näin ja minulle sopii tämä. Nautin. Nauttikaa myös te elämästä! Liian lyhyt ikävissä asioissa pyörimiseen.
Täällä toinen, mutta ex-toinennainen. Voin kokemuksesta kertoa, että et kadu vielä. Mutta todennäköisesti tulee se päivä, jolloin katsot noita aikoja taaksepäin ja ajattelet, että voi hlvetti mitä ajan ja energian hukkaa. Turhaa se katuminenkin on, mennyt on mennyttä, mutta kyllä näin jälkeenpäin mietin, miten monelta nöyryytykseltä, jota en tyhmä semmoiseksi edes tajunnut, olisin voinut itseni säästää.
Luja oli mullakin usko silloin, että minun on hyvä näin.
Tässä on jo eteenpäin menty toisena naisena olemisesta. Mies laittanut eron vireille vihdoin ja osan tavaroista tuonut jo luokseni. Vaimo ei saanut ratkaisua tehtyä, joten mieheni piti tehdä ratkaisu sitten yksin. Tai minun kanssani.
Näin on hyvä.
Miksi sanot, että vaimo ei saanut ratkaisua tehtyä?. Miksi hänen olisi pitänyt? Eiköhän se mies siinä ole vaiheillut teidän kahden välillä ja hänen vastuullaan se ratkaisu oli. Pöyristyttävän itsekeskeistä ajattelua sinulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista olisi kuulla näiltä toisilta naisilta, että miten he voivat lähteä tuollaiseen kuvioon mukaan? Ei vaikuta edes omatunto vaivaavan? Mielestäni naisten kuuluisi aina pitää toistensa puolia ja olla lojaaleita toisiaan kohtaan. En koskaan voisi elää itseni kanssa, jos lähtisin särkemään toisen elämää. Ja vielä ylpeilisin sillä ja puhuisin vaimosta väheksyvästi kuinka hän ei ole päätöstä saanut aikaan. Meitä on moneen junaan ja tuollainen juna ei todella olisi minua varten. Hurja lukea, että tuollaisia ihmisiä todella on olemassa.
"Tässä on jo eteenpäin menty toisena naisena olemisesta. Mies laittanut eron vireille vihdoin ja osan tavaroista tuonut jo luokseni. Vaimo ei saanut ratkaisua tehtyä, joten mieheni piti tehdä ratkaisu sitten yksin. Tai minun kanssani.
Näin on hyvä."
Nämä numero kakkoset eivät useinkaan ymmärrä, että jos kakkosesta tulee ykkönen niin kakkosen paikkaan otetaan uusia hakemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on jo eteenpäin menty toisena naisena olemisesta. Mies laittanut eron vireille vihdoin ja osan tavaroista tuonut jo luokseni. Vaimo ei saanut ratkaisua tehtyä, joten mieheni piti tehdä ratkaisu sitten yksin. Tai minun kanssani.
Näin on hyvä.
Minäkin ihmettelen, mitä ratkaistavaa vaimolla oli? En itse voisi ikinä kuvitella, että istuskelisin kotona odottelemassa, että joku toinen nainen tekee ratkaisun siitä, milloin minä muutan jonkun miehen kanssa yhteen. Lisäksi en tuossa tilanteessa ottaisi kyllä miestä luokseni, vaan odottaisin, että hän ensin hankkii ihan oman kämpän ja katselisin hieman pidempään, miten siellä alkaa sujumaan. Toisin sanoen, onnistuuko normaalit elämänhallinnan taidot, vai ovatko ne olleet sen vaimon varassa.
Kun vähän vaikuttaa siltä, että siellä elämässä monetkin asiat ovat olleet naisen takana.
Olen myöntänytkin täällä olevani pienimielinen ihminen ja sen vuoksi minulle ei toisen naisen elämä sopisi päiväksikään. En voisi ajatella tilannetta, jossa minun tapaamiseni miehen kanssa riippuvat siitä, mitä hän ensin on sopinut jonkun toisen kanssa ja sitten kerrotaan minulle, milloin minua tavataan.
Mutta nämä asiat on kyllä varmaan sinullekin jo kaverien puolesta kerrottu, mutta tavallaan varmaan noissakin tilanteissa hämärtyy, mikä oikeastaan on eteenpäin menemistä.
T: MaratonParkuja
Ja minä mietin sitä valheiden määrää mihin tämmöinen petoksella alkanut suhde perustuu. Toki, voi olla todella aitoa rakastumista ja hyvin hoidettuja eroja exien suuntaan, edessä onnellinen tulevaisuus, varmasti näitäkin tapauksia on. Mutta voi olla myös täysin valheelle perustuvaa toimintaa. Tietääkö se toinennainen aina totuuden siitä miehestä johon rakastunut? Entä sitten kun/jos totuus paljastuu siitä, minkälainen prinssi tämä suuri rakkaus onkaan? Kun on jo luovuttu paljosta ja uskottu suureen rakkauteen? Uskotaan kaikki valheet siitä, miten kaheli se exä on. Ja jonain päivänä herätään todellisuuteen sen suhteen, että kuka se kaheli oikeasti onkaan. Ja silloin ollaan jo pahasti jumissa. Ja onhan niitäkin tapauksia missä se exä on ihan oikeasti juuri sitä mitä kerrotaan olevan. Ja on niitä, missä toista naista roikotetaan sivussa kauan, eikä edes aiota erota. Ja on niitä, että rakastutaan oikeasti ja erotaan ja eletään yhdessä onnellisena elämän loppuun asti. Vaan on se kuluttavaa varmasti ihan kaikille osapuolille. Salailua ja piilottelua. Valheita valheiden perään. Huonoa omaatuntoa. Yök. Ei kiitos minulle. Mutta, kaikki eläköön elämänsä kuten haluaa. Jos haluaa elää sen asian kanssa, että rikkoo perheen, nii siitä vaan. Kait se rakkaus on sitten niin suurta ja mahtavaa että tämmöiset sivuseikat ei siinä huumassa paina laisinkaan.
M36, melkoinen kuvio. Onneksi tunnut tietävän mitä haluat jatkossa ja menet sitä kohden. Toivottavasti tyttiksen lapset saavat kuitenkin olla myös isänsä kanssa. Jos heillä semmoinen on. Ja jos isä lastensa kanssa haluaa olla. En muista miten kuvio sen osalta meni. Onnea ja tsemppiä uusperheen, suurperheen kuvioihin. Ei varmasti mitenkään helppo kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi en tuossa tilanteessa ottaisi kyllä miestä luokseni, vaan odottaisin, että hän ensin hankkii ihan oman kämpän ja katselisin hieman pidempään, miten siellä alkaa sujumaan. Toisin sanoen, onnistuuko normaalit elämänhallinnan taidot, vai ovatko ne olleet sen vaimon varassa.
Maratonparkujahan sen taas kiteytti. En voi käsittää näitä naisia, jotka antavat miehen muuttaa suoraan luoksensa sieltä vaimon helmoista. Miehellä ei siis ole mitään omaa selkärankaa tai kykeneväisyyttä hoitaa omia asioitaan edes asunnon verran.
Ja kun se suhteilu on niin erilaista kuin oikeasti yhdessä asuminen. Kannattaisi todellakin ihan itsensä vuoksi vähän kelailla ja katsella minkälainen helmi on tosissaan omaan kämppään tulossa.
Onpas paljon tullut hyviä kirjoituksia. Erityisesti Liekki ja Käpy, miten oivaltavia tarinoita. Lämmittää myös kuulla, että tästä ketjusta on ollut apua monelle.
Hukassa, kuulostaa hyvältä että saat nyt ulkopuolista apua. Olen huolissani, miten saat oman äänesi kuuluviin edes itsellesi tuossa kuviossa kun mies on tavallaan sekoittamassa päätäsi koko ajan. Kuulostaa myös siltä, että mennään miehen tahdon mukaan. Onko koskaan edes vakavasti keskusteltu siitä, mitä sinä haluat? Esimerkiksi yksiavioisen suhteen? Nyt on vahvoja tunteita mukana vähintään toisella osapuolella kuten epäilinkin. Tämän pitäisi olla herätyskello nyt molemmille. Jonkinlainen muutos tarvitaan, suuntaan tai toiseen.
M36, kiitos päivityksestä. Huhhuh. Elämäsi kuulostaa hyvin monimutkaiselta. Eipä voi muuta sanoa.
Liekki ja Käpy. Kirjoituksenne saivat minut pohtimaan rajojen asettamista ja rajattomuutta parisuhteessa. Lieneekö meidän naisten helmasynti enemmän kadottaa omat rajat ja oma ääni parisuhteessa. Itsetutkiskelun nimeen vannon edelleen. Kun tunnemme omat tarpeemme ja tunteemme, osaamme olla aidompia myös toisille ihmisille. Läheisyyden ja etäisyyden dilemma lienee mukana kaikissa parisuhteissa jollain tavalla. Eikä meistä kukaan ole valmis koskaan. Elämä on jatkuvaa oppimista.
Ap, kirjoitat niin viisaasti ja elämänkokemus kuultaa kirjoituksistasi. 28, toivottavasti saat asuntoasiat järjestykseen. Jonkinlainen negatiivinen sävy on ilmestynyt kirjoituksiisi viime aikoina. Lieneekö sitten nämä raha-asiat nostavat ikäviä tunteita pintaan. Tähän astihan olet voinut elää pitkälti niin kuin eksää ei edes olisi, mutta nyt on tilanne pakko kohdata kun asunto on myytävä. No, sittenpähän pääset lopullisesti eroon koko sotkusta.
Voimaa ja valoa kaikille.
Kuurankukka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä toisten naisten tarinoita kun täältä lukee, niin eipä se ihme ole, ettei ex-vaimoilta löydy lämpimiä tunteita entisten kumppaneidensa uusia puolisoita kohtaan. 28veetäkin täällä soimattu myrkyllisistä kommenteista. Mutta jos asenne on noin omahyväinen ja inhimillisyys täysin kateissa, niin kukapa siinä jaksaisi kovin lempeitä ajatuksia suoda. En itse haluaisi päästää edes lapsiani noin itsekkääseen kasvuympäristöön ottamaan oppeja
Miehen vaimo ei enää vuosiin pitänyt huolta itsestään. Lihoi ja hänestä tuli suoraan sanottuna ruma. Kävi vain töissä ja hoiti kotia. Muuhun ei aika riittänyt.
Mies lähti etsimään oman tasostaan seuraa.
Nämä toinen nainen -jutut ei yhtään puhuttele minua. En osaa edes kuvitella itseäni tuollaiseen kuvioon mihinkään rooliin. Ja olen kyllä ihan samaa mieltä MaratonParkujan kanssa, että en kyllä oman kattoni alle moista helmeä ottaisi joka on heilunut kahden naisen välissä osaamatta tehdä päätöstä. Miten ihmeessä sellaisessa suhteessa edes tietää mitä on rakkaus tai miten voi luottaa toiseen? Ei riitä mielikuvitus minulla.
Ehkä M36 osaat valaista asiaa. Miten ihmeessä Tyttis voi luottaa sinuun enää koskaan? Hyvä on tietysti, että olet osannut vihdoin tehdä päätöksen ja toivon mukaan pysyä siinä. Ja salaisuudet on historiaa.
Kuurankukka
Liekki, Käpy ja Hukassa saivat minut miettimään näitä terapiajuttuja. Onhan se nyt myös hemmetin nurinkurista, että se on Hukassa, joka terapiaan lähtee. Tarkoitan, että siitä voi olla apua, varmasti onkin, mutta Liekin ja Kävyn kertomukset + kokemukset saivat tuumailemaan.
Entä, jos terapeutti ei olekaan tilanteen tasalla ja ammattitaitoinen, vaan sekoittaa päätä lisää lähtemällä linjalle, miten Hukassa nyt voi enemmän ja enemmän tukea aviomiestä, joka nyt on selkeästi kriisissä? Jospa sieltä ei löydykään se oma ääni, vaan jotain muuta?
Minulla ei ole mitään kokemusta terapiasta tai oikeastaan minkään muunlaisesta ohjauksesta vai miksi sitä sanoisi, mitä nyt töiden kautta on tullut haastatteluiden tai tiimiytymisen tukemisen tms. kautta, joten oikeasti en osaa näistä mitään sanoa.
Olen varmaan ihan hakoteillä, mutta itse ehkä etenkin Hukassa tilanteessa aloittaisin siitä, että juttelisin ystävien kanssa, edes yhden, joka tuntee teidät molemmat. Tai sukulaisen. Ihan vain saadaakseen turvallista perspektiiviä. Tämä voi olla kovin vaikeaa, kukapa tahtoisi likapyykkiään kaikille levittää, jos nyt tämä vertaus sallitaan. Mutta omasta kokemuksesta olen aina saanut ystäviltä ne parhaat neuvot.
T: MaratonParkuja
Vierailija kirjoitti:
Miehen vaimo ei enää vuosiin pitänyt huolta itsestään. Lihoi ja hänestä tuli suoraan sanottuna ruma. Kävi vain töissä ja hoiti kotia. Muuhun ei aika riittänyt.
Mies lähti etsimään oman tasostaan seuraa.
Ei hyvä jumala mikä kommentti! Olisikohan mies voinut osallistua kodinhoitoon ja helpottaa vaimonsa taakkaa? Entäs kun sinä kohta peset äijän pyykit ja laitat hänelle ruuat ja siinä samalla vanhenet ja rupsahdat? Silloin mies nostaa taas kytkintä ja vaihtaa nuorempaan ja kauniimpaan. Kirjoitapa tuo kommenttisi nyt johonkin muistikirjaan niin voit aikanaan lukea sen itsellesi. Tai ehkäpä valehteleva ja itsekäs mies vaihtoi oman tasoiseen seuraan; toiseen valehtelevaan ja itsekkääseen tyyppiin. Huhhuh toivottavasti nämä kakkosnaisten jutut ovat provoja eikä todellisesta elämästä tuollaisia tyyppejä oikeasti löydy!
Miksi nimimerkin Hukassa kommentit saavat täällä noin paljon yläpeukkuja vaikka kaikki pitävät häntä täytenä kynnysmattona?