Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Vierailija kirjoitti:
"kieltämättä. mutta tää keskustelu on sen miljoona kertaa käyty, että kuinka erota ihmisestä joka ei ole oikein tasapainoinen. Toisaalta jos sinua veemäisesti kidutetaan parisuhteessa jossa puoliso ei halua seksiä niin ei varmaan kannata itse ottaa ja panna sitä suhdetta poikki?
Vuotaako sydämesi näin verta myös jokaiselle miehelle joka elää tahtomattaan seksittömässä liitossa? Miestä siinä kidutetaan veemäisesti ja naisen pitäisi kasvattaa selkäranka ja laittaa suhde poikki jos ei seksi kerran kiinnosta?"
Mulla ei falskaa/vuoda mikään, mutta tuo passiivis-aggressiivinen toiminta on inhottavaa ja raukkamaista. Reppanahan tuommoinen on. On naisia, jotka väkivallan uhallakin eroavat.
Ja sulla on nyt rohkeana naisena suoraviivainen ja käytännönläheinen ohje kaikille jotka tulevaisuudessa joutuu tuollaiseen tilanteeseen, eikö niin.
Voin kertoa, että 95% ottaa mieluummin itse turpaan kun elää loppuelämänsä jonkun toisen henki kontollaan, jonkun mistä on kauan välittänyt.
Jännä ettei sulla löydy yhtään neuvoa sellaiselle jonka puoliso on jalka oven välissä jo menossa, mutta ei oikein haluaisi laskea irti kun niin maan kauhiasti ahdistaa. Sen on ihan ok riehua, mustamaalata, pelailla lapsilla ja uhkailla itsemurhalla (siis jos on nainen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän tässä aloittajan tarinassa joitain ärsyttää kun on täällä toistuvasti, niin aloittajan toimesta kuin joidenkin muidenkin sanottu, että aloittajan tapaus ei ole millään lailla tavallinen vaan jotenkin hyvin, hyvin erikoislaatuinen ja poikkeava etteivät muut voi sitä tajuta. Täälläkin on uskoakseni kuitenkin hyvinkin monia erilaisia erokohtaloita ja ihmiskokemuksia.
Yleensä sitä ei jää kaipaamaan ihmistä, vaan sitä tunnetta minkä se kerran sai aikaan.
Koska nyt se saa aikaan vain surua ja kipua, niin järkevä luovuttaisi heti, mutta nämähän ei ole järjen asioita.
Täällä on niin monta asiantuntijaa. Ehkä joku osaisi kertoa millainen se sitten olisi se jätetyn kannalta hyvä ja oikeaoppinen ero, kronologisesti alkaen siitä kun eron mahdollisuus alkaa pyöriä mielessä.
Onpa täällä taas kirjoituksia, yleisesti ottaen niihin vastaamalla tuskin saan minäkään tuotua enää fiksua taistoon "vakkarit vs. kriittiset". Siinä lienee kaikki sanottu ja painavasti molemmin puolin. Joten jatkan tästä.
Kyllä olen nähnyt myös fiksuja eroja. Niissä eroa haluava on punninnut oman mielensä ja kun päätös on tehty, kertonut siitä asiallisesti ja pitänyt päänsä. Jos eron syy esimerkiksi on, kuten se usein on, että ne sellaiset tunteet ovat kuolleet, eihän se siitä enää muutu. Se pitää vain uskaltaa kertoa suoraan, vaikka tietää, että se satuttaa.
Pitää kertoa suoraan myös, että nyt ei ole enää kyse siitä, että jos meillä olisi seksiä enemmän tai enemmän käytäisiin dinnereillä ja kylpylöissä, tilanne muuttuisi.
Sitten tulee se paha osio: on otettava vastaan ne toisen tunteet. Pettymys, suuttumus, hätä, paniikki, epäusko ja kyllä, ne yritykset muuttaa mieli. Hyvin usein miehet etenkin, sori seksismini, kuitenkin ottaa vastaan tarjotun seksin, mikäs ettei, eihän tässä, samaahan se on kuin ennenkin. Ei ole. Sinä haluat erota, joten miksi annat vinkkiä, että teille vielä on jotain intiimiä yhdessä?
Kaikkein tärkein asia on, että ei horju päätöksessään. Ja jos nyt kuitenkin horjuu, silloin olisikin sitten reilua antaa mahdollisuus sille, että kaikki kivet käännetään. Yhdessä.
Ei tämä eroamisen asia ole sen kummempi kuin muutkaan asiat elämässä. Jos haluaa jotain saavuttaa, tehdä, pitää mennä sitä kohti määrätietoisesti eikä olla viipun vaapun sinne ja tänne suuntaan ja jossitella mielessään ja ehkäillä toisen kanssa.
Siinäpä resepti, jota omassa elämässäni olen nähnyt ehkä kolmen eroajan noudattavan. Muut ovat sitten menneet joko tuota hellyyden tietä tai kertarysäyksellä.
T: MaratonParkuja
Lainaus: "jätti kaikki liki 30-vuodessa kootun omaisuuden ja asunmon kalustuksineen heille. Otti mukaan vain omat henkilökohtaiset tavaransa."
Henkilökohtaisesti sanon, että tämä on suurin harhaluulo mitä tuodaan esille. Siis se, että jättäjä kuvittelee että siinä on jotain hienoa jättää "se yhdessä koottu omaisuus toiselle". Itse elän sen kaiken jalomielellä jätetyn omaisuuden keskellä ja tätä krääsää on. On exän vanhempien ja mummon eripari astiastoa, vuositaulua yms "roinaa". Yhdelle pikkasen liikaa. Kirjahyllyt täynnä kirjoja, levyjä jne. Muuta tästä sitten yksiöön kolmion ja kolmen ihmisen elämän romujen kanssa. Nyt elän toivossa, että saan edes. Arabiaa poikani matkaan alkuvuodesta jonka jälkeen alkaa todellinen tavaroiden hävitys. Autottoman ihmisen on aika vaikea hävittää rikkinäistä sohvaa ja keittiön pöytää tuoleineen kaatopaikalle jne.
Usein voi myös olla, että se on exän nykyisen ajatus, että alkaa silmissä kiilumaan kuinka paljon niissä mahtaa olla rahaa kiinni.
Ja ei se aina ole helppoa myöskään ole saada niitä henkilökohtaisia tavaroita pois.
Tämä nyt vaan oma kokemus.
28 v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaus: "jätti kaikki liki 30-vuodessa kootun omaisuuden ja asunmon kalustuksineen heille. Otti mukaan vain omat henkilökohtaiset tavaransa."
Henkilökohtaisesti sanon, että tämä on suurin harhaluulo mitä tuodaan esille. Siis se, että jättäjä kuvittelee että siinä on jotain hienoa jättää "se yhdessä koottu omaisuus toiselle".
No joo, tosta pitikin vielä sanoa. En oikein minäkään osaa nähdä sitä, että erossa ei osata ottaa asiallisesti reilusti omiaan pois minään sankaritekona. Kyllä se toinen voi joo heittäytyä hankalaksi, mutta ainakin minä ja monet muut neuvoivat esim. APta, että juristi peliin ja omat pois pesästä.
Paitsi että se on itselle hyväksi, uuden elämän rakentamisen suhteen, se on sille toisellekin lopulta oikein. Hänkin aloittaa aidosti uudelta pohjalta, omillaan. Ei jää junnaamaan taloudellisestikaan siihen entiseen elämään.
Asia on tietysti eri, jos on menty todella nuorina yhteen ja toisen elämä on ollut kokonaan kotona, mutta eiköhän se aika usein ole ollut sitä yhdessä sovitusti. Tunnen miehiä, jotka ylpeillen kertovat, että ei heidän vaimon tarvitse töitä ja olen ymmärtänyt, että eivät toivokaan vaimon töitä tekevän, koska pitävät siitä, että koti on tiptop ja lasten päät kammattuna, kun isi tulee kotiin.
Mutta epäilen, että suurin osa suomalaisista eroavistakin pariskunnista on sellaisia, että töitä on tehnyt molemmat ja puoliksi menee tienattu.
T: MaratonParkuja
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin monta asiantuntijaa. Ehkä joku osaisi kertoa millainen se sitten olisi se jätetyn kannalta hyvä ja oikeaoppinen ero, kronologisesti alkaen siitä kun eron mahdollisuus alkaa pyöriä mielessä.
Onpa täällä taas kirjoituksia, yleisesti ottaen niihin vastaamalla tuskin saan minäkään tuotua enää fiksua taistoon "vakkarit vs. kriittiset". Siinä lienee kaikki sanottu ja painavasti molemmin puolin. Joten jatkan tästä.
Kyllä olen nähnyt myös fiksuja eroja. Niissä eroa haluava on punninnut oman mielensä ja kun päätös on tehty, kertonut siitä asiallisesti ja pitänyt päänsä. Jos eron syy esimerkiksi on, kuten se usein on, että ne sellaiset tunteet ovat kuolleet, eihän se siitä enää muutu. Se pitää vain uskaltaa kertoa suoraan, vaikka tietää, että se satuttaa.
Pitää kertoa suoraan myös, että nyt ei ole enää kyse siitä, että jos meillä olisi seksiä enemmän tai enemmän käytäisiin din
Hyviä neuvoja. Miepä kerron miten tuo käytännössä menee:
otettava vastaan ne toisen tunteet -niin siis käytännössä lähtee ulos ja kaahaa autolla pihasta, näpyttää viestin matkalta että ajaa kallioleikkaukseen ja sitten kännykkä pois päältä. Saat seuraavana päivänä kiinni ja alkaa nyyhkiminen, ettei ole enää mitään syytä elää. Suostuttelet takaisin kotiin ja annat pölyn hetken laskeutua. Seuraavan kerran se on vessaan lukkojen taa pilleripurkin kanssa. Sitten heilutellaan haulikkoa. Eihän se mitään varmastikaan oikeasti tee.. mutta yöt valvot miettimässä, mitä jos tekeekin? Anteeksi nyt horjujan puolesta, ettei tuo ihan viikossa tai kahdessa jalostu tuosta eri osotteiksi.
Jos haluaa jotain saavuttaa, tehdä, pitää mennä sitä kohti määrätietoisesti - näinhän se on. Määrätietoisesti pysyt viestissäsi miettien kuitenkin voinko toista aivan yksin jättää. Mitä jos sattuu jotain, mitä jos taas alkaa puhelimet laulaa perheenjäsenille ja esimiehelleni, tai someen jotain älytöntä vuodatusta tai irtisanoutuminen duunista, lääkkeitä nyt on ainakin käyty mankumassa iso läjä taas, miksi hemmetissä lääkärit antaa jos jonkinlaista nappia tälle taas.. Ja näin on kuukausi kulunut epäselvässä tilassa.
Ihmetteletkö jos noissa olosuhteissa käy mielessä, että selvä juttu, minä jään sinun mieliksesi, mutta kuten olen kertonut jo, en rakasta enkä halua läheisyyttä. Katsotaan miten pitkään jaksat viihtyä tässä väkisin säilytetyssä suhteessa.
Jälleen päästään siihen, että jättäjän pelot ja tunteet on typeryyden, laiskuuden, itsekkyyden, jne merkki, sinustakin. Sen sijaan se että joku tarjoaa itseään miehelle joka on kerta toisensa jälkeen tehnyt selväksi, ettei arvosta, rakasta tai pidä oikein edes ihmisen arvoisena, no sehän johtuu vain siitä, että on niin erikoislaatuinen tapaus ja erikoinen ihminen ettei kukaan sellaista koskaan ole kohdannutkaan. Mistä sinä tai muut kirjoittajat tiedätte miten erikoislaatuinen ihon alle päässyt jätettävä jollain toisella on? Mitäpä jos siellä onkin itse narsisti, emotionaalisen manipulaation master mind, sellainen alitajuntaan ryömivä tunteiden ohjailija, ettet sinä tai suurin osa ole sellaista koskaan kohdannut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kieltämättä. mutta tää keskustelu on sen miljoona kertaa käyty, että kuinka erota ihmisestä joka ei ole oikein tasapainoinen. Toisaalta jos sinua veemäisesti kidutetaan parisuhteessa jossa puoliso ei halua seksiä niin ei varmaan kannata itse ottaa ja panna sitä suhdetta poikki?
Vuotaako sydämesi näin verta myös jokaiselle miehelle joka elää tahtomattaan seksittömässä liitossa? Miestä siinä kidutetaan veemäisesti ja naisen pitäisi kasvattaa selkäranka ja laittaa suhde poikki jos ei seksi kerran kiinnosta?"
Mulla ei falskaa/vuoda mikään, mutta tuo passiivis-aggressiivinen toiminta on inhottavaa ja raukkamaista. Reppanahan tuommoinen on. On naisia, jotka väkivallan uhallakin eroavat.
Ja sulla on nyt rohkeana naisena suoraviivainen ja käytännönläheinen ohje kaikille jotka tulevaisuudessa joutuu tuollaiseen tilanteeseen, eikö niin.
Voin kertoa,
Ei ole mitään kaavaa olemassa. Itse ennen avioeroa aikoinaan kävimme pariterapiassa. Seuraavan avoeron tekeminen oli yllättävän helppoa, kun ei ollut yhteisiä lapsia ja oli vain 8 vuoden suhde. Ja petti siinä lopussa ja käyttäytyi myös uhkaavasti. Soitteli vielä perään. Opiskelin silloin uuden tutkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin monta asiantuntijaa. Ehkä joku osaisi kertoa millainen se sitten olisi se jätetyn kannalta hyvä ja oikeaoppinen ero, kronologisesti alkaen siitä kun eron mahdollisuus alkaa pyöriä mielessä.
Onpa täällä taas kirjoituksia, yleisesti ottaen niihin vastaamalla tuskin saan minäkään tuotua enää fiksua taistoon "vakkarit vs. kriittiset". Siinä lienee kaikki sanottu ja painavasti molemmin puolin. Joten jatkan tästä.
Kyllä olen nähnyt myös fiksuja eroja. Niissä eroa haluava on punninnut oman mielensä ja kun päätös on tehty, kertonut siitä asiallisesti ja pitänyt päänsä. Jos eron syy esimerkiksi on, kuten se usein on, että ne sellaiset tunteet ovat kuolleet, eihän se siitä enää muutu. Se pitää vain uskaltaa kertoa suoraan, vaikka tietää, että se satuttaa.
Pitää kertoa suoraan myös, että nyt ei ole enää kyse siitä, että jos meillä olisi seksiä enemmän tai enemmän käytäisiin din
Vaikka miten tätä kääntäisi ja vääntäisi niin tuolla oli aiemmin esimerkki jostain naisesta joka ensin koitti salaa tulla raskaaksi toiselle miehelle ja seuraavaksi vaati lasta ex-mieheltä jota oli kaiken huipuksi aiemmin itse pettänyt. No sehän oli näiden miesten vika, kun eivät pitäneet kiinni rajoistaan. Naiselta sitä rajojensa ilmaisemista ei kuitenkaan odoteta vaan vika on taas (aivan ansaitusti) miehen kun kohtelee naistaan huonosti.
Ei siinä mitään, voi ihan rehellisesti myöntää olevansa ääreensä feministi, jos on vaikka lapsuutensa viettänyt jossain naisia väheksyvässä yhteisössä ja muutenkin kun myöhäinen äänioikeus, raiskaus avioliitossa kriminalisoitu vasta 1971 ja niin edelleen.
minä elän kuitenkin tässä päivässä ja kun ympärillä on vain tasavertaisuutta kunnioittavia, arvostettavia miehiä ex-miehestä esimieheen ja nykyisestä isäpappaan, niin mulla tuo asenne tökkää siihen osaan aivorunkoa jossa arvioin oikeudenmukaisuutta. Ex-miehen kanssa tehtiin muuten ero keskustellen ja varmaan kahden vuoden aikana. Niin joo, hänellä oli tapanaan ottaa asiat mitä sanon rauhallisesti ja tosissaan. Ei tarvinnut pelätä että alkaa soittelemaan ympäriinsä tai hillumaan astaloiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Metsänkorvessa mökillä nykyisin yksin tai pojan kanssa. Aviomies lähti reilu kaksi vuotta sitten ja mökkitonttu vähän sitten luimistellen karkuun. Se satu oli siinä. Molemmat erot nyt valmiit. Kysykää. Vastaan.
Vierailija kirjoitti:
"Yleensä sitä ei jää kaipaamaan ihmistä, vaan sitä tunnetta minkä se kerran sai aikaan.
Koska nyt se saa aikaan vain surua ja kipua, niin järkevä luovuttaisi heti, mutta nämähän ei ole järjen asioita."
No kyllä minulla ainakin se kipu saa hakemaan ratkaisua tilanteeseen. Pariterapeutit yleisesti toteavatkin, että liian myöhään haetaan apua ja pitkitetään asioita. Ja kuten Sixten Korkmankin toteaa: Pessimisti ei pety, mutta optimistina elämä on hauskempaa. Myös filosofi Popper vetoaa optimismiin ja uusiin ratkaisuihin paremman elämän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulepas nyt 28. Olen arvostanut kommenttejasi, mutta nyt tuntuu, että kirjoittaa ihan mitä vaan, niin ärsyynnyt.
Kun kerroin, että mies jätti tuon 30-vuotta kerätyn omaisuutensa exälleen kerroin vain realistisen totuuden. En kehuakseni jotain, tämä oli tähän tilanteeseen sopiva ratkaisu eron jälkern.
Olisitko ollut sitten tyytyväinen, jos mies olisikin pakottanut itkevän, eroa ja muuttoa vastustavan ex-vaimonsa muuttamaan vastentahtoisesti, lapsetkin olisivat joutuneet asumaan eri asunnossa kuin lapsuuskodissaan. Pakotettu muutto olisi heijastunut heihin erittäin monessa asiassa, äitinsä mielentilan kautta myös. Tässä nimenomaan oli niin, että exä itse välttämättä halusi jäädä tähän asumaan, irtaimistoinern. Jos mies olisi vaatinut oman osuutensa erossa niin silloin exä ei olisi myöskään pystynyt jäämään vaan olisi ollut pakotettu muuttamaan. Huonekalut ym. Olivat tälle exälle tärkeitä, vaikkeivat ehkä ole kaikille.
Olisiko siis kaikenkaikkiaan ollut sinun moraalillesi parempi, että mies olisi vaatinut kaiken menevän kuten laki määrää? Maksanut minimielatuksen, pitänyt lapsia vain minimin, ei ostanut eikä maksanut lapsille mitään ylimääräistä, ei maksanut exälleen jonkin aikaa asumiskuluja, ei auttanut mitenkään? Talo myyntiin, exä syvästi inhoamaansa kerrostaloon tai pieneen rivariin. Mies olisi ottanut ihan turhaan mukaansa puolet kaikesta irtaimistosta vain periaatteen vuoksi? Miten tämä olisi ollut tälle pienituloiselle, eroa kipuilevalle exälle jotenkin parempi ratkaisu? Vain, koska " mikään irtaimisto tai omaisuus ei korvaa..." mutta kyllä se jotain, ja paljonkin, ainakin tälle exälle merkitsi ja helpotti elämää. Se oli hänen ylpeydelleen kunnia asia jäädä vanhaan asuntoon. Ei ikinä, mikään teko, korvaa eroa, jos niin pitäisi edes jonkun edes ajatella. Ero on ero ja ratkaisut sen jälkeen jokaisella omansa.
Vain sen takia, että sinä et välittänyt ottaa vastaan asuntoa ja omaisuutta tämä mies nyt teki jotenkin väärin? Koska eroa ei voitu välttää, yhteen jääminen ei ollut heillä vaihtoehto.
Kun te kaikki exät ette ole samanlaisia ja omaisuuteen suhtautuminen ja taloudellinen tilannekin on erilainen.
", raiskaus avioliitossa kriminalisoitu vasta 1971 ja niin edelleen."
Sori, mutt se kriminalisoitiin vasta vuonna 1994.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos siellä onkin itse narsisti, emotionaalisen manipulaation master mind, sellainen alitajuntaan ryömivä tunteiden ohjailija, ettet sinä tai suurin osa ole sellaista koskaan kohdannut?
No siitähän onkin kyse, että mitä todennäköisemmin on, jos käytös kuvailemaasi on. Joten sen vuoksi ihmettelenkin toistuvasti, miksi juuri APn kohdalla tämä olisi mahdoton selitys ja todennäköisempi on, että hän itse sitä ja tätä ja ihan vielä ilkeyttään.
Ymmärrän, että sellaisesta kuviosta on vaikea päästä irti. Mutta sitähän nyt ei kysytty, vaan kysyttiin, mitkä ovat askeleet hyvään eroon. Siihen vastasin, en kysymykseen, mitä tehdä, jos vastassa on manipulaation master mind. Sillä kenties sinäkin myönnät, että suurin osa erotilanteista ei mene niin, että vastassa on tuota? Vaan on kyseessä ih
Silti oikeasti, jos vastassa oleva on täysin rajaton, vastuuton ja itsetuhoinen on erittäin vastuutonta jäädä siihen muka hoitamaan tätä ihmistä. Silloin haetaan ammattiapua ensin itselle ja toivottavasti myös saa toisen suostumaan avun piiriin.
Jos vastassa on manipulaation master mind, silloin vasta vastuu itselle siirtyykin. Silloin on tehtävä rajujakin ratkaisuja sen suhteen, miten ja mihin välinsä katkoo. Silloin on hieman enemmän vastaanotettavaa, kieltämättä. Olisikin hyvä, että myöntäisi itselleen, että tässä on nyt vastassa voima, johon ei minun kyvyillä vastata ainakaan jatkamalla myötäilyä, joka lienee tullut tosin jo suhteessa olon aikana tavaksi.
Mitäpä kävi noissakin kallioleikkaustapauksissa, auttoiko se, että mies jatkoi ymmärtämistä ja käsittääkseni seksielämää?
T: MaratonParkuja
Kyllähän kakskasin mieskin olisi voinut vaatia asunnon myyntiä heti, kun läksi. Mutta siellä frouva asunee edelleen. Ja se mies taisi jättää vain vanhoja työkalujaan. Ja tulee saamaan asunnon myynnistä omansa, kunhan jätetty frouva toipuu ja hankkiutuu muualle asumaan. Tuskin sentään omaa osuuttaan exä jättää hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Kuulepas nyt 28. Olen arvostanut kommenttejasi, mutta nyt tuntuu, että kirjoittaa ihan mitä vaan, niin ärsyynnyt.
Kun kerroin, että mies jätti tuon 30-vuotta kerätyn omaisuutensa exälleen kerroin vain realistisen totuuden. En kehuakseni jotain, tämä oli tähän tilanteeseen sopiva ratkaisu eron jälkern.
Olisitko ollut sitten tyytyväinen, jos mies olisikin pakottanut itkevän, eroa ja muuttoa vastustavan ex-vaimonsa muuttamaan vastentahtoisesti, lapsetkin olisivat joutuneet asumaan eri asunnossa kuin lapsuuskodissaan. Pakotettu muutto olisi heijastunut heihin erittäin monessa asiassa, äitinsä mielentilan kautta myös. Tässä nimenomaan oli niin, että exä itse välttämättä halusi jäädä tähän asumaan, irtaimistoinern. Jos mies olisi vaatinut oman osuutensa erossa niin silloin exä ei olisi myöskään pystynyt jäämään vaan olisi ollut pakotettu muuttamaan. Huonekalut ym. Olivat tälle exälle tärkeitä, vaikkeivat ehkä ole
Pariin edelliseen kommenttiin peilaten: jos kyse ei ole niinkään sukupuolesta vaan toimijuudesta. Nähdään jättäjä niin kuin subjektina, toimijana ja jätetty objektina, voimattomana ajelehtijana joka odottaa puolison ratkaisuja kuin pää pölkyllä. Ollaan siis aina heikommaksi koetun puolella ja kun itse nähdään parisuhde valta-asetelmana, jossa yksi voi päättää ja toinen on vailla päätösvaltaa. Kertoo ehkä siitä, että taustallaan on hyvin traditionaalinen parisuhde, ja ehkä siksi meidän myöhempien ikäpolvien on välillä vähän vaikeaa ymmärtää kuinka he tilanteita tulkitsevat. Kukaan ei halua armonpaloja. Kun asenne on jo valmiiksi että parisuhteen päättäjä on samalla kaltoinkohtelija, on sen talon, ryijyn tai ruohonleikkurin jalo jättäminen kuin katkeransuolainen laiha hyvityksen yritys itsekkäältä hylkääjältä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän kakskasin mieskin olisi voinut vaatia asunnon myyntiä heti, kun läksi. Mutta siellä frouva asunee edelleen. Ja se mies taisi jättää vain vanhoja työkalujaan. Ja tulee saamaan asunnon myynnistä omansa, kunhan jätetty frouva toipuu ja hankkiutuu muualle asumaan. Tuskin sentään omaa osuuttaan exä jättää hänelle.
Voi voi. Kun kakskasin mies ei ole tähän päivään mennessä suostunut edes puhumaan asunnon myynnistä tai roiniensa pois kuljettamisesta. On väistellyt ja lopettanut puhelun ja ollut vastaamatta, kun kakskasi on yrittänyt asiaa hoitaa. Kakskasi asuu siellä siihen saakka nyt ennen kuin just täysikäistynyt lapsi muuttaa pois. Maksaa miehenkin puolesta vastikkeet jne. ja mies palaa sitten jossain vaiheessa varmaan antamaan suostumuksen laittaa rahat tilille.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos siellä onkin itse narsisti, emotionaalisen manipulaation master mind, sellainen alitajuntaan ryömivä tunteiden ohjailija, ettet sinä tai suurin osa ole sellaista koskaan kohdannut?
No siitähän onkin kyse, että mitä todennäköisemmin on, jos käytös kuvailemaasi on. Joten sen vuoksi ihmettelenkin toistuvasti, miksi juuri APn kohdalla tämä olisi mahdoton selitys ja todennäköisempi on, että hän itse sitä ja tätä ja ihan vielä ilkeyttään.
Ymmärrän, että sellaisesta kuviosta on vaikea päästä irti. Mutta sitähän nyt ei kysytty, vaan kysyttiin, mitkä ovat askeleet hyvään eroon. Siihen vastasin, en kysymykseen, mitä tehdä, jos vastassa on manipulaation master mind. Sillä kenties sinäkin myönnät, että suurin osa erotilanteista ei mene niin, että vastassa on tuota? Vaan on kyseessä ih
Silti oikeasti, jos vastassa oleva on täysin rajaton, vastuuton ja itsetuhoinen on erittäin vastuutonta
"Silti oikeasti, jos vastassa oleva on täysin rajaton, vastuuton ja itsetuhoinen on erittäin vastuutonta jäädä siihen muka hoitamaan tätä ihmistä. Silloin haetaan ammattiapua ensin itselle ja toivottavasti myös saa toisen suostumaan avun piiriin."
Mitähän varten esim aloittajan mies jäi niin pitkäksi aikaa, I wonder.
niin, ja ei jatkanut ymmärtääkseni seksielämää. Vaan nimenomaan rimpuili siinä välitilassa vielä kesän yli.
Nauratta kun nyt joillekin exille ei olekaan mitään arvoa jos joku mies jättää liki 200 000 asunnon jakamatta kokonaan ex-vaimolleen vaatimatta ositusta. Nyt samaan aikaan kuitenkin annetaan neuvoja Hukassa olevalle ja muillekin turvata eron jälkeen omaisuitensa ja ottaa selvää, ettei mies vaan huijaa rahallisesti. Miksi ihmeessä jos sillä yhteisesti omistamalla asunnolla ei ole erotessa mitään arvoa. Yhtä hyvinhän se silloin voi jäädä miehelle kuin sille ex-vaimollekin kun se on noin arvoton. Kun on naurettavaa pitää jonakin uhrauksena luopua omaisuudestaan kun sen tekeekin mies. Mitä kaksinaismoraalia.
Olisitteko noin myötämielisiä silloin, kun joku mies ilmoittaisi exällern, että minäpä nyt jäänkin asumaan tähän vanhaan yhteiseen asuntoon ja sinä lähdet ja otat vain omat tavarasi. Että ei erossa mitään hyvitetä siilä omaisuudella ja irtaimistolla. Yhtä tyhjän kanssa mokomat ositukset.
Miettikääpä nyt hurskaassa ja joitain eronneita miehiä aliarvostamassa mielessänne vähän mitä kirjoitatte.
Onhan tässä kieltämättä pieni kontrasti kun on monta kertaa kuultu et Ap on kohdannut niin vaikean ihmisen ettei useimmilla oo sellaisesta kokemusta joten turha lähteä epäilemään Ap tarinaa tai arvostelemaan kuin hän on itse toiminut.
Tämän jutun mies taas on veemäinen aikaansaamaton kiduttaja, eikä suinkaan "kohdannut niin hankalaa ihmistä ettei useimmilla ole sellaisesta kokemusta joten turha lähteä epäilemään hänen kokemustaan tai arvostelemaan miten hän on toiminut"