Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Mitä tulee itsepetokseen, niin mielestäni siihen liittyy myös tuo jyrkkä ilmoitus, että en tarvitse neuvojanne (niitä käsittääkseni kyllä ei annettukaan), en välitä mielipiteistänne ja tulin vain kertomaan, että näin voi elää täysin onnellista elämää ja pulinat pois.

Olen ollut tilanteessa, jossa ystävä on elänyt vastaavaa elämää. Kaikki yritykset edes keskustella asian muista puolista kuin juuri tuo, että minä rakastan miestäni, mies rakastaa minua ja minä ja rakastaja rakastamme ja kaikilla on kaikki ihan hyvin ja homma on täysin hallinnassa tyrmättiin täysin. Välit menivät, kun tapani mukaan en osannut olla muuta kuin suora. Tilanne oli hämmentävä, kun kyseessä oli ihan tavallinen, järkiperäinenkin tyyppi, jonka kanssa aiemmin oltiin keskusteltu asioista laidasta laitaan.

Itse tuli tunne, että ensinnäkin ollaan vahvassa dopamiinikoukussa, joka muuten on narkkitila, jota ei kannata aliarvioida. Sehän voi tulla myös esim. urheilusta, olen nähnyt senkin suuröveriksi vetämisen. Toisekseen voiko olla ymmärtämättä sitä huumaa, joka syntyy siitä ihanuudesta, että kaksi mahtavaa miestä haluaa vain minua, on vain minua varten, pitää minua kaikkein kalleimpana, jne. Siinä vaan on se, että kyyninen minä menee ja epäilee tätä.

Tarkoitan, että aviomies voisi muuttaa mielensä prinsessastaan, jos tietäisi totuuden ja rakastajalla ihan oikeasti on se oma elämä. Jossa on oma prinsessa. 

Ja sitä paitsi: jos rakkaus on aitoa, kyllä sitä erotaan. Ei sitä tyydytä viettämään iltaa siellä ja tuntia täällä. Joten tuossa tilanteessahan pääsemme takaisin vanhan kunnon pullan rusinoihin: voisihan sitä edes yön pimeydessä itselleen tunnustaa, että sitä minä tässä nyt teen ja nypin rusinoita niin kauan kuin niitä riittää.

Sekä olla valmistautunut siihen, että tulee todennäköisesti päivä, kun käsissäni on reikäinen, rusinaton pullanriekale.

Senkin vielä sanon, että yleensä näistä tarinoista kerrotaan juuri noin, että ajattelin vain kertoa, mitä se oikea pettäjän arki on, kun eihän siitä voi tietää, kun ei ole sitä kokenut. Kokemusta tietysti ei voi tietää, mutta nämä tarinat ovat kyllä suorastaan hämmentävän samankaltaisia. Kuviossa tuntuu olevan vain muutama lore, narratiivi, joka toistuu. Vielä en ole onnistunut keneltäkään kuulemaan pettämistarinaa, joka olisi näistä poikennut siten, että se olisi yllättänyt. 

Tarkoitus ei ole ketään loukata, mutta tähän ketjuun jos kirjoittaa, ottaa riskin, että kirjoituksia tullaan ruotimaan!

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu siltä, että pettäjä pettää itseään. Tuo oli hyvä näkökulma MaratonParkujalta.

Jos tunnustaisi itselleen, millaisessa kuviossa oikeasti elää ja mitä tekee puolisolleen, saattaisi korttitalo ja kulissit romahtaa. Sen sijaan uskottelee, että elää unelmaliitossa kuin prinsessa jolla on kaksi prinssiä ja vieläpä suojelee omaa puolisoaan kun ei kerro, että on todellisuudessa vienyt häneltä mahdollisuuden päättää millaista elämää hän haluaa elää, millainen on hänen unelmaliittonsa ja jopa vaarantaa hänen terveytensä mielenterveydestä puhumattakaan.

Me ihmiset olemme kovin erilaisia ja se näkyy tässäkin ketjussa. Itse näen jotenkin hyvin surulliseksi sen, että unelmaliitto käsittää lähinnä komeat kulissit ja kämppissuhteen. Joillekin se voi riittää, minulle ei.

On myös tervetullutta kuulla erilaisia näkemyksiä ja näitä pettämistarinoita. En kuitenkaan lähtisi yleistämään että kaikki

Ehkä vähän inhorealistisesti sanottu, mutta kun tuolla Prismassa katselee meitä suomalaisia noin niin kuin keskimäärin, niin aukeaa aika valaisevasti mikä on yksi oleellinen syy sille, että valtaosa on uskollisia liitoissaan. Mitenkähän tämän muotoilisi.. harvalle keski-ikäiselle kelpaisi enää sellainen seksikumppani jonka olisi realistista saada. Ainakin omasta elämästä on aika tyystin flirtti kadonnut oman suhteen ulkopuolella sen jälkeen kun 40 tuli lasiin. Olen toisaalta yhä rakastunut kumppaniini, mutta eipä se silmäpeliltä aiemmin pidätellyt. Olen vaan nykyisellään kokolailla näkymätön miehille. Olen kai ihan viehättävä, ikäisekseni. Ja ikäistäni ei miehet enää huomaa. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tulee itsepetokseen, niin mielestäni siihen liittyy myös tuo jyrkkä ilmoitus, että en tarvitse neuvojanne (niitä käsittääkseni kyllä ei annettukaan), en välitä mielipiteistänne ja tulin vain kertomaan, että näin voi elää täysin onnellista elämää ja pulinat pois.

Olen ollut tilanteessa, jossa ystävä on elänyt vastaavaa elämää. Kaikki yritykset edes keskustella asian muista puolista kuin juuri tuo, että minä rakastan miestäni, mies rakastaa minua ja minä ja rakastaja rakastamme ja kaikilla on kaikki ihan hyvin ja homma on täysin hallinnassa tyrmättiin täysin. Välit menivät, kun tapani mukaan en osannut olla muuta kuin suora. Tilanne oli hämmentävä, kun kyseessä oli ihan tavallinen, järkiperäinenkin tyyppi, jonka kanssa aiemmin oltiin keskusteltu asioista laidasta laitaan.

Itse tuli tunne, että ensinnäkin ollaan vahvassa dopamiinikoukussa, joka muuten on narkkitila, jota ei kannata aliarvioida. Sehän voi tulla myös

Ihminen eroaa kunhan on valmis eroamaan.

Itsepetosta kyllä, siinä osut oikeaan. Sivusuhteen ensi vaiheessa sitä kuvittelee, että voi pitää molemmat: vanhan turvallisen elämän ja uuden ja houkuttelevan. Ei vaan tajua sitä, että oikeasti tiedostamattaan etsii vaan reittiä ulos siitä vanhasta -> pettää itseään ja piilottaa itseltään todelliset motiivinsa.

Sen sijaan en näe kyllä asiaa sillä tavalla synkästi kuin sinä, siis pettäjän kannalta. Minä näen että uskottomuus on usein itsensä valmistelemista yhteen elämän suurimmista ja mullistavimmista päätöksistä. Ei ole valmis vielä luopumaan, muttei oikein osaa ollakaan. Hukassa etsii jotain kiintopistettä johon voisi uskaltaa kiinnittyä, kun se vanha elämän punainen lanka tuntuu haurastuvan. Vaikkei uusi suhde kantaisikaan pitkälle niin uskottomuudesta silti usein jää molemmille osapuolille käteen jotain positiivista: viimeinkin joutuu päästämään irti epätyydyttävästä suhteesta ja pakon edessä rakentamaan uuden elämän. Montaa asiaa varmasti jää kaipaamaan ja miettimään, mutta se ei ole yleisestä uskomuksesta huolimatta merkki siitä että kaipaisi takaisin siihen päättyneeseen ihmissuhteeseen. Lopulta kumpikaan.

Tuo edellinen on hyvä näkökulma. Usein pettäminen enteilee eroa, sillä silloin on jo henkisesti lähtenyt avioliitosta ja etsii vaan tietä ulos. Soisi vaan näiden petettyjen kannalta, että voisi olla edes rehellinen. Ehkä se rehellisyys sitten edellyttää että ensin pitäisi olla rehellinen itselleen. Itsetutkiskelua peräänkuulutan edelleen. Se sopii moneen elämäntilanteeseen.

 

Kuurankukka

Vaikkei uusi suhde kantaisikaan pitkälle niin uskottomuudesta silti usein jää molemmille osapuolille käteen jotain positiivista: viimeinkin joutuu päästämään irti epätyydyttävästä suhteesta ja pakon edessä rakentamaan uuden elämän. 

Myönnän, että olen raadollisempi ihminen kuin sinä. Nimittäin uskon kyllä, kun ihminen sanoo, että oikeasti suhteessa on kaikki ihan hyvin ja silti pettää. Uskon, että todellakin voi haluta säilyttää molemmat elämät. 

Toisaalta minun on vaikea uskoa, että ihminen edes alitajuisesti on sellainen, että alkaa tunne-elämän vajeita tms. ratkoa ikään kuin rationaalisesti = olen epätyydyttävässä suhteessa, siispä haen uutta suhdetta. Enemmänkin uskon siihen, että tilaisuuden tullen sitä vaan ajautuu tunteiden viemänä toimimaan miettimättä ja asiat etenee sitten painollaan, kenellä mihinkin suuntaan. Luonteesta on sitten kiinni, miten reilusti tai rehellisesti ne etenevät.

Ja sitten oikeasti on olemassa itsekkäitä ihmisiä, jotka haluavat nyppiä ne rusinat ja tekevät omassa mielessäänkin melkoisia kommervenkkejä selittääkseen, miksi eivät ole itsekkäitä. 

Mutta oli niin tai näin, niin eiköhän sentään ole selvää, että se positiivinen, mikä pettämisen jälkeen jää molemmille käteen tulee toiselle pikkariikkisen kovemmalla hinnalla kuin toiselle? Lisäksi tämä on nyt ristiriitaista: toisaalta sanot (oletan puhuvani saman keskustelijan kanssa, korjaa, jos erehdyn) että esimerkkitapauksessa esim. mies elää juuri sitä elämää, jota haluaa, toinen ei riistä häneltä mitään uskottomuudella, jne. Mutta sitten kuitenkin pettämisen jälkeen hän onkin päässyt irti epätyydyttävästä suhteesta.

Tässähän se pihvi tapaa olla: niin se toinen tosiaankin kuvittelee elävänsä unelmasuhteessa. Joten voi olla pitkä aika, ennen kuin ymmärtääkin sen olleen epätyydyttävä ja sellainen, että piti alkaa rakentamaan uutta elämää.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen on hyvä näkökulma. Usein pettäminen enteilee eroa, sillä silloin on jo henkisesti lähtenyt avioliitosta ja etsii vaan tietä ulos. Soisi vaan näiden petettyjen kannalta, että voisi olla edes rehellinen. Ehkä se rehellisyys sitten edellyttää että ensin pitäisi olla rehellinen itselleen. Itsetutkiskelua peräänkuulutan edelleen. Se sopii moneen elämäntilanteeseen.

 

Kuurankukka

 

Pitää usein paikkaansa myös sen petetyn osalta, jolla ei, jälleen inhorealistisesti, ole juuri nyt mitään muutakaan kuin se olemassa oleva suhde. On helppoa pettää itsensä kuvittelemaan että tämä suhde on nyt kerrassaan mahtava, kun ei ole näkyvyyttä muuhunkaan.

Puhun tässä nyt sellaisen raatorehellisen eron käyneenä. Lapsen isälle olisi käynyt seksitön kaveriliitto vaikka loputtomiiin. Hän oli juoksunsa juossut ennen kuin lapsemme syntyi, minä en asiasta tosin tiennyt ennen kuin se erokeskustelussa tuli esille. Hänelle koti ja perhe oli se kaikkein tärkein, hän olisi halunnut pitää niistä kiinni. Erosimme niin, että hän sai pitää kotinsa, minä sain taas vapauden lähteä uuteen suhteeseen. 

Eihän ero näyttänyt aluksi tietenkään tuovan hänelle mitään muuta kuin menetyksiä. Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin hän on aviossa uuden ihmisen kanssa. Varmasti hänelle sopivamman tässä elämänvaiheessa.

Ero ei tuonut aluksi lapsellekaan mitään positiivista. Nyt hänellä on kuitenkin sisarpuolet ja "isäpuoli" joka on monella tapaa omaa isää läheisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vaikkei uusi suhde kantaisikaan pitkälle niin uskottomuudesta silti usein jää molemmille osapuolille käteen jotain positiivista: viimeinkin joutuu päästämään irti epätyydyttävästä suhteesta ja pakon edessä rakentamaan uuden elämän. 

Myönnän, että olen raadollisempi ihminen kuin sinä. Nimittäin uskon kyllä, kun ihminen sanoo, että oikeasti suhteessa on kaikki ihan hyvin ja silti pettää. Uskon, että todellakin voi haluta säilyttää molemmat elämät. 

Toisaalta minun on vaikea uskoa, että ihminen edes alitajuisesti on sellainen, että alkaa tunne-elämän vajeita tms. ratkoa ikään kuin rationaalisesti = olen epätyydyttävässä suhteessa, siispä haen uutta suhdetta. Enemmänkin uskon siihen, että tilaisuuden tullen sitä vaan ajautuu tunteiden viemänä toimimaan miettimättä ja asiat etenee sitten painollaan, kenellä mihinkin suuntaan. Luonteesta on sitten kiinni, miten reilusti tai rehellisesti ne etenevät.<

Edelleen mun on henkilökohtaisesti mahdotonta uskoa, että sellaisen lämmön ja kihelmöinnin ja jännitteen ylläpitäminen olisi mahdollista yksipuolisesti. En ole ainakaan kertaakaan tavannut sellaista hetken myöhemmin eroon päättynyttä tai uskottomuudesta kärsivää suhdetta, jossa pariskunta vaikuttaisi sivusta katsoen kovinkin lämpimille tai hellitteleville toisiaan kohtaan. En tiedä onko joissain suhteissa se normaalitilanne sitten se monesti mainittu "olihan meilläkin ongelmamme", koska minun hajonneessa liittossani se "olihan meilläkin ongelmamme" johti kyllä eroon. Samalla tavalla ihmettelen puskista tullutta eroa tai pettämistä liitossa, jota kuvaillaan "tavalliseksi arjeksi, ei miksikään ilotulitukseksi". Pitkittyessään, ilman selvää ulkoista syytä, se ei mielestäni kuulu olla mikään suhteen normaalitila.

Ex miehen kanssa näistä ongelmista ja arkistumisesta juteltiin kyllä ihan avoimesti, että kumpikaan ei elänyt sellaisessa uskossa, että tää on varmaan näin tuolle toisellekin ihan fine.

Edelleen mun on henkilökohtaisesti mahdotonta uskoa, että sellaisen lämmön ja kihelmöinnin ja jännitteen ylläpitäminen olisi mahdollista yksipuolisesti. En ole ainakaan kertaakaan tavannut sellaista hetken myöhemmin eroon päättynyttä tai uskottomuudesta kärsivää suhdetta, jossa pariskunta vaikuttaisi sivusta katsoen kovinkin lämpimille tai hellitteleville toisiaan kohtaan. 

Siinähän se onkin, että ei sitä pidetä yllä yksipuolisesti tilanteissa, joissa pettäjä todella tahtoo säilyttää molemmat. Aika useinhan pettäjällä on tilanne, että se sivusuhde tuo virtaa myös sinne kotiin. Kun piristyy, nin piristyy. Ja jos se oma puoliso on todellakin kuitenkin vielä rakas, hänessä ei ole mitään vikaa, seksi on ollut hyvää, jne niin eihän se kuin piristyy. Ja tiedän: niin niin miten voi olla seksi hyvää jos suhde...mutta kun siinä se on. Hyvissäkin suhteissa petetään, ihan oikeasti. Maailman kauneimpia naisia petetään. 

Näissä suhteissa siis pointti on, että pettäjä oikeasti ei aio, eikä tahdo, lähteä. Hän ei hae tietä ulos, vaan itselleen lisää. 

Kiinni jäädäänkin yleensä sen vuoksi, että ihminen on paitsi tarkka, myös tyhmä. Eli se toinen kuitenkin herkistyy joillekin vinkeille ja toinen taas luottaa fiksuuteensa ja siihen, että "kukaan ei tiedä mitään". 

Sinun tilanteesi oli erilainen, mutta se ei ole kaikkien pettäjien tilanne, sinä aioit lähteä, mutta erittäin monet suunnittelevat jäävänsä. Jos vain kykenevät säilyttämään tilanteen, jossa heillä on kaikki: hyväuskoinen puoliso, joka on innokas yhdessä säilyttämään kipinän sekä ihan jotain omaa pientä kivaa.

T: MaratonParkuja

"Olemmeko valmis kestämään eron tuoman kivun vai parisuhteen jatkamisesta johtuvan kivun. Kumman kivun kautta tai kohtaamalla saavutamme mahdollisesti sen, mitä tavoittelemme. En tiedä osaanko selittää riittävän selkeästi, mutta ehkä saitte jonkinlaisen käsityksen asiasta. Viittaan tällä ennen kaikkea Hukassan kirjoittamaan edelliseen viestiin."

Sen verran voinee kuitenkin todeta, että eron kipu menee suremalla ja uuden elämän mukanaan tuomilla asioilla ohi. Sen sijaan Hukassan kohdalla, jos jatkaa miehen avointa suhdetta, niin ei ole sellaista varmuutta. Todennäköisyys nimittäin on, että mies tapaakin sellaisen naisen, jonka kanssa haluaakin kokonaisen suhteen. Tämän olen nähnyt entisen naisystäväni elämää seuratessa. Hänellä oli sivusuhteita ja sen lisäksi vielä satunnaisiakin suhteita ja mies oli hyvin ymmärtäväinen ja tiesi ainakin ne pisimmät suhteet. Lopulta nainen tapasi sitten tyypin, jonka kanssa muuttikin yhteen ja jatkoi monogaamisesti ainakin aikansa. Erosivat sittemmin ja sitten naisella oli sellainen etähyötysuhde pitkään, kun ex-miehensä taas löysi erittäin fiksun uuden vaimon, jonka kanssa ei vastaavia ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikkei uusi suhde kantaisikaan pitkälle niin uskottomuudesta silti usein jää molemmille osapuolille käteen jotain positiivista: viimeinkin joutuu päästämään irti epätyydyttävästä suhteesta ja pakon edessä rakentamaan uuden elämän. 

Myönnän, että olen raadollisempi ihminen kuin sinä. Nimittäin uskon kyllä, kun ihminen sanoo, että oikeasti suhteessa on kaikki ihan hyvin ja silti pettää. Uskon, että todellakin voi haluta säilyttää molemmat elämät. 

Toisaalta minun on vaikea uskoa, että ihminen edes alitajuisesti on sellainen, että alkaa tunne-elämän vajeita tms. ratkoa ikään kuin rationaalisesti = olen epätyydyttävässä suhteessa, siispä haen uutta suhdetta. Enemmänkin uskon siihen, että tilaisuuden tullen sitä vaan ajautuu tunteiden viemänä toimimaan miettimättä ja asiat etenee sitten painollaan, kenellä mihinkin suuntaan. Luonteesta on sitten kiinni, miten reilusti tai rehellisesti ne etenevät.<

Voi että. Pääsinpä tutustumaan työtoveriini hieman läheisemmin kuin olisin välittänyt aikoinaan, kun hän työreissussa pyrki hotellissa huoneeseeni. Kävimme kuitenkin ihan kiinnostavan, hänelle ehkä hyödyllisenkin keskustelun. Hän kertoi, että on nuoresta saakka ollut suhteessaan ja siihen on saatu kaksi lasta. Mutta mikään ei ole tuntunut miltään enää aikoihin. Hän vain odottaa seuraavaa työpäivää ja seuraavaa ja seuraavaa.. Hän haluaisi erota, mutta pelkää jättää lapsensa, koska ei usko että lasten suhteen asioista pystyttäisi sopimaan hyvässä hengessä. Hän oli käynyt vieraissa jo aiemmin ja ollut ihastunutkin johonkin kolmanteen osapuoleen pitkän aikaa.

Kyselin vähän hänen tunteistaan lastensa äitiä kohtaan ja heidän yhteiselämästään ylipäätään. Vaikutti, että tullaan toimeen, mutta yhteistä ei enää ole. Harmaata arkea. Sanoin oman kantani, ettei hänen tilanteensa ratkea jonkun kolmannen sängyssä ja kehotin miettimään ihan ensin miten suhteensa kanssa aikoo edetä ja sitten vasta alkaa katsella uusia mahdollisuuksia. Esitin, että hänen pelkonsa estää häntä nyt ratkaisemasta asiaa omassa päässään, mutta kuitenkaan solmu ei aukea ennen kuin uskaltautuu miettimään itse.

Pari vuotta myöhemmin kuulin että olivat menneet naimisiin.

Hyi hlvt

En osaa päästää irti. Mies petti ja halusi eron. Nyt vapaa taas. 

Haluan vieläkin hänet takaisin. Ei lapsia onneksi mutkistamassa asiaa. 

Olen ikäänkuin pistänyt elämän paussille jo monta vuotta ja vaan odotan häntä. 

Vierailija kirjoitti:

Edelleen mun on henkilökohtaisesti mahdotonta uskoa, että sellaisen lämmön ja kihelmöinnin ja jännitteen ylläpitäminen olisi mahdollista yksipuolisesti. En ole ainakaan kertaakaan tavannut sellaista hetken myöhemmin eroon päättynyttä tai uskottomuudesta kärsivää suhdetta, jossa pariskunta vaikuttaisi sivusta katsoen kovinkin lämpimille tai hellitteleville toisiaan kohtaan. 

Siinähän se onkin, että ei sitä pidetä yllä yksipuolisesti tilanteissa, joissa pettäjä todella tahtoo säilyttää molemmat. Aika useinhan pettäjällä on tilanne, että se sivusuhde tuo virtaa myös sinne kotiin. Kun piristyy, nin piristyy. Ja jos se oma puoliso on todellakin kuitenkin vielä rakas, hänessä ei ole mitään vikaa, seksi on ollut hyvää, jne niin eihän se kuin piristyy. Ja tiedän: niin niin miten voi olla seksi hyvää jos suhde...mutta kun siinä se on. Hyvissäkin suhteissa petetään, ihan oikeasti. Maailman kauneimpia naisia petetään.&nbs

Kuten sanottu: en ole itse koskaan tällaista tapausta tavannut. Pettäjiä tosiaan on paljon ja monenlaisissa suhteissa, mutta kertaakaan ei ole sellaista kahteen päätyyn pelaajaa tullut vastaan jonka tavoitteena olisi pitää kaksi kumppania samaan aikaan. Eroa pelkääviä kyllä. Kännissä möhliviä, joille pettäminen on aina kertamoka. Sekä heitä, joille olemassa oleva suhde on ihan ok, muttei kuitenkaan 100% sitä mitä hakee, joten vilkuilee kuitenkin vielä koko ajan ympärilleen. Edelliset ovat tietenkin vain hetken aikaa seurustelleita. Sitä en sitten tiedä jos tällainen ei löydäkään mitään parempaa, niin jääkö sitten roikkumaan suhteeseen muka tyytyväisenä. Heissä saattaisi ehkä olla niitä kahteen päätyyn pelaajia, en tiedä.

"Kuten sanottu: en ole itse koskaan tällaista tapausta tavannut. Pettäjiä tosiaan on paljon ja monenlaisissa suhteissa, mutta kertaakaan ei ole sellaista kahteen päätyyn pelaajaa tullut vastaan jonka tavoitteena olisi pitää kaksi kumppania samaan aikaan."

Niitä on kirjoissa ja ehkä elokuvissa. Todellisuudessa on ns. pakkoliitossa eläviä, joilla on esim. velkajärjestely, missä menisi toiseltakin osuus omakotitaloon, mikäli ero tulisi. Eli ero ei ole vaihtoehto. Ja tuollaisen v-järjestelyn pituus on 9 vuotta. Yksi ystäväni elää tuollaisessa tilanteessa. Kertoi koteloituneensa tyytymään, mutta on altistunut uuteen vakavaan ihmissuhteeseen. Uusi ihminen joutuisi kohtuuttoman vaikeaan tilanteeseen hänen kanssaan. Kokee syyllisyyttä kahteen suuntaan, koska velat hänen aiheuttamia. Minä mietin välillä sivusta, että miten terveys hänellä kestää.

Vierailija kirjoitti:

"Kuten sanottu: en ole itse koskaan tällaista tapausta tavannut. Pettäjiä tosiaan on paljon ja monenlaisissa suhteissa, mutta kertaakaan ei ole sellaista kahteen päätyyn pelaajaa tullut vastaan jonka tavoitteena olisi pitää kaksi kumppania samaan aikaan."

Niitä on kirjoissa ja ehkä elokuvissa. Todellisuudessa on ns. pakkoliitossa eläviä, joilla on esim. velkajärjestely, missä menisi toiseltakin osuus omakotitaloon, mikäli ero tulisi. Eli ero ei ole vaihtoehto. Ja tuollaisen v-järjestelyn pituus on 9 vuotta. Yksi ystäväni elää tuollaisessa tilanteessa. Kertoi koteloituneensa tyytymään, mutta on altistunut uuteen vakavaan ihmissuhteeseen. Uusi ihminen joutuisi kohtuuttoman vaikeaan tilanteeseen hänen kanssaan. Kokee syyllisyyttä kahteen suuntaan, koska velat hänen aiheuttamia. Minä mietin välillä sivusta, että miten terveys hänellä kestää.

Siskolla ja miehellään on iso omaisuus ja valtava yhteinen sosiaalinen piiri. Lisäksi lapsi, joka käy vaativaa koulua ja harrastuksia ja tarvitsee jomman kumman vanhemman käytännössä joustavasti auttelemaan kyydeissä ym (asuinmaansa ei ole Suomi). Sisko ei tietääkseni petä, en tiedä pettääkö miehensä. Mutta liitto on kyllä ihan pelkkä käytännön järjestely, ainakin siskoni puolelta. Järjestelyn vaarantaminen ja valehtelu olisi tietysti petos, ja liiton päättyminen monella tapaa menetys. Kun heidän somejaan seuraa ei ikinä uskoisi minkälainen heidän suhteensa on.

"Jos vain kykenevät säilyttämään tilanteen, jossa heillä on kaikki: hyväuskoinen puoliso, joka on innokas yhdessä säilyttämään kipinän sekä ihan jotain omaa pientä kivaa."

Hyväuskoinen sivuihminen myös tarvitaan. Mietin, miten yksin oikeasti sellainen kahta hyväuskoista pitävä tyyppi on.

Vierailija kirjoitti: 

Usein pettäminen enteilee eroa, sillä silloin on jo henkisesti lähtenyt avioliitosta ja etsii vaan tietä ulos. Soisi vaan näiden petettyjen kannalta, että voisi olla edes rehellinen. Ehkä se rehellisyys sitten edellyttää että ensin pitäisi olla rehellinen itselleen. 

Synnintunto

Pettäjiä tosiaan on paljon ja monenlaisissa suhteissa, mutta kertaakaan ei ole sellaista kahteen päätyyn pelaajaa tullut vastaan jonka tavoitteena olisi pitää kaksi kumppania samaan aikaan. 

No juurihan meille itsestään yksi tällainen naispuolinen avautui. Kotona on unelmasuhde, hän on miehen prinsessa ja sitten on tämä rakastaja, jota rakastaa myös. Emmekö siis usko häntä, vai mistä kyse?

Minä olen tavannut, kuten kerroin, ystävättärenikin oli tällainen. Hän ihan aidosti uskoi kykenevänsä nimenomaan pelaamaan kahteen päätyyn ja kertoi, miten kotonakin seksi maistuu paremmin, kun on niin eloisa olo koko ajan ja kivaa suunnitella kaikkea. On koko ajan kivaa, ellei kotona, niin sitten vieraissa.

Sitä olen joskus miettinyt, että voihan olla kyse siitäkin, että ihminen oikeasti on polygaaminen tai -amorinen, mistäs sitä tietää. Mutta koska puoliso selkeästi ei ole, eikä hyväksyisi muita kumppaneita, asiaa ei voi ottaa puheeksi tai alkaa tutkiskelemaan. Tai sopisi paremmin avoin suhde, mutta ks. edellä.

Se, mikä itseäni näissä asioissa nyppii, joka tapauksessa, on selitykset siitä, miten pettäminen oikeastaan onkin a) petetyn vika, mitäs oli sellainen, b) petetyn parhaaksi, koska huonosti meillä meni, jne. Se tuntuu olevan niin totaalisen rikkovaa. Minusta pettäjä voisi sanoa suoraan, että aivan, tässä ollaan ja mitäs nyt tehdään, kun se pettäminen ilmi tulee. Tai sitten oikeasti peittää jälkensä niin hyvin, että petetty ei koskaan saa tietää, jos oikeasti uskoo, että toimintansa ei nyt varsinaisesti vahingollista ole.

T: MaratonParkuja

"Sitä olen joskus miettinyt, että voihan olla kyse siitäkin, että ihminen oikeasti on polygaaminen tai -amorinen, mistäs sitä tietää."

Tuttavapiirissä ihan fiksu mies, joka jäi kiinni yli viiden vuoden salasuhteesta, niin selitti vaimolleen, että hänellä seksiaddikti. Selitys meni läpi ja liittoa jatkaneet edelleen ja miehellä oli tiukat säännöt: ei työmatkoja muualle jne. Mulla ei menisi läpi tuollainen selitys, koska addikteilla on erilainen käyttäytyminen eikä mitään yhtä pitkää suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Hän ihan aidosti uskoi kykenevänsä nimenomaan pelaamaan kahteen päätyyn ja kertoi, miten kotonakin seksi maistuu paremmin, kun on niin eloisa olo koko ajan ja kivaa suunnitella kaikkea. On koko ajan kivaa, ellei kotona, niin sitten vieraissa.

:D