Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Kiitos 28v kun päivität.Ja anteeksi kun niin monet täällä tivaavat selityksiä.  Ja harmittaa kun täällä reuhataan  niin paljon, ja  tivataan välillä liikaakin yksityiskohtia. Mutta 28vy on fiksu siinä että menee pojan toiveiden mukaan. Itsekin aikoinaan avioerolapsen elämää kokeneena, niin mikään ei ollut kamalampaa kun vanhempien keskinen riidanpito, ja kun on luonteeltaan kiltti ihminen, (exäkin ,vaikka on näköjään  luonteeltaan saamaton nahjus), välttää viimeiseen asti  ettei lapsi kärsi. Toivon silti tsemppiä 28vy:lle, että muistat muisttuttaa että  ex-ukkosi on jossain vaiheessa pakko tarttua johonkin. Luulenpa että hän jo kärvistelee kun tajuaa itsekin olevansa varsinainen mölöpää, pölvästi mikä pölvästi.  

Onpa 28 saanut osakseen paljon kommentointia. Monenlaista. 

Onneksi itse tiedät parhaiten mikä tapa toimia sopii juuri sinulle. Mikä tuntuu sillä hetkellä oikealle.

Paljon olet saanut myös oikeita, todella hyviä vinkkejä.

Mitähän vielä sinun exän touhuista paljastuukaan. Hyvä, että totuus alkaa sieltä pala palalta tulemaan esille. On vaan tosi kuluttavaa itselle, kun jatkuvasti tulee jotain uutta. Tulisi kaikki kerralla ja tasaantuisi sitten.

Joillain ei täällä tunnu olevan ymmärrystä. Tivataan ja tentataan asioita. Ei kaikkea tarvitse avata. Ihminen saa kertoa juuri sen mitä haluaa. Eikä sitä aina kirjoittaessa mieti niin tarkasti, purkaa vain ulos sen mitä päässä sillä hetkellä on. Jotkut sitten tarttuvat mitä ihmeellisempiin yksittäisiin epäkohtiin. Koitetaan jättää nämä omaan arvoonsa. 

Mulla itsellä on vähän semmonen luovutus olo nyt. Että antaa olla, en en enää jaksa mitään. En jaksa yrittää, en jaksa selittää, en jaksa käydä tätä läpi. 

Töissä kun kaikki eivät tiedä mikä tilanne, kysellään lapsista jne. Sen mukaisesti mitä aiemmin ollut. En vaan jaksa alkaa aina selittämään. Vastaan sitten jotain ympäripyöreää. Jollekkin saatan tilannetta avata enemmän. Kumpa kukaan ei kysyisi mitään. Aina se sattuu, kun mieleen tulee miten asiat voisi olla. Ja miten ne ei enää ikinä tule olemaan.

Ja kyllä mua hävettää sanoa että mun lapset ei ole myn kanssa. Ihmiset automaattisesti ajattelee että mussa on jotain vikaa, kun eivät halua kanssani olla. Niin se vaan on. Niin itsekkin helposti ajattelen. Huono äiti, isän luona parempi.

Nyt kaikki lapseni on lopettaneet harrastamisen. 2kk asui yksi isällään niin saatiin todella vahvana ollut motivaatio ajettua alas. Ja nuori lopettamaan. Ja minä voin vain seurata vieressä. Mulle vain ilmoitettiin asia. No, näillä mennään. 

Mä inhoan ja halveksin mun exää todella paljon. Se on jotain niin  vastenmielistä etten voi edes sanoin kuvata.

Olkoot syyt eroon ihan mitä tahansa. Sillä ei ole mitään merkitystä. Se mitä se "ihminen" tekee mun äitiydelle nyt eron jälkeen on pahinta ikinä. Se vie hänestä mun silmissä viimisenkin ihmisarvon. Hyi, nytkin kun kirjoitan näitä asioita mua ihan oksettaa.

Tästä haluan eroon. En halua joka päivä ajatella näitä asioita. Haluan oppia elämään tämän kaiken kanssa, hyväksyä sen että nyt on näin. Elämässäni on enää yksi lapsi jota häntäkin jatkuvasti sinne isälle yritetään kokonaan saada, näin hän on itse kertonut. En halua miettiä näitä, en halua jäädä tähän kiinni. En vaan voi tehdä tälle tilanteelle yhtään mitään. Siksi pitää opetella elämään tän kanssa. Ja toisaalta en yhtään jaksaisi alkaa opettelemaan mitään uutta elämää. Haluaisin vaan luovuttaa, antaa olla, sulaa pois, kadota, että tämä kaikki vaan loppuis.

Ole 28 onnellinen, että saat pitää pojan elämässäsi. Se on kaiken keskellä tärkeintä. 

Niin, ja aivan varmasti jossain vaiheessa aletaan vaatimaan ihan kaikkea mitä ikinä vaan voidaan vaatia. Tarkoitan tällä sitä kun joku niistä elareista sanoi. 

Otetaan asia kerrallaan. Ei tässä muutakaan  voi.

Kiitos eilisen sähköpiikin, tuskin kukaan ostaa taloakaan ihan hetkeen. Vastahan se on vuoden ollut myynnissä.

Mun ennen lasten menoista täynnä ollut kalenteri on nykyään täysin tyhjä. Elämä on muuttunut totaalisesti. Monenlaista vertaisryhmää on kevääksi luvassa. Vaikka just nyt on semmonen olo että en jaksa enkä halua puida tätä asiaa enää yhtään. Mutta varmaan mun on vaan pakko. Jotta en jää tähän kaikkeen kiinni.

Tämmönen valitusvirsi, itsesäälissä rypeminen tällä kertaa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin narsistikumppanista on hyvin vaikea päästää irti kun on traumasiteessä.

Luin näitä niin joistain tuli vähän sellainen fiba (etenkin aloittajan tarinasta), että kaksi vähän erilailla rikkinäistä ihmistä on tuoneet toisistaan pitkän aikaa esille ne heikoimmat kohdat. Aloittaja ei rehellisesti koe tehneensä mitään suhteen kannalta väärin, koska hän on yrittänyt rakentaa suhdetta, yrittänyt olla hyvä puoliso, yrittänyt saada toista tyytyväiseksi. Hänet rumasti lempannut ex taas on selittämättömän katkera ja vihainen ja kohtelee häntä huonosti, vaikka itse on valehdellut ja lähtenyt kävelemään. Minä ehkä aavistan mitä tuon äijän päässä liikkuu, tai no, ei varmaa hirveästi mitään, mutta mitä sen tunnemaailmassa tapahtuu:

Tunnen läheisesti yhden parisuhteen mitä toinen kuvaili sanoin kaunis suhde, jossa hänen rakkautensa oli loputon ja täysi

Juuri näin! Monesti just sellainen puoliso joka ajattelee että on kaikkensa antanut suhteelle, on sille toiselle osapuolelle todella painostava.  Kun ei voi erotessa vedota siihenkään et olis tullut jotenkin huonosti kohdelluksi kun toinenhan on just nimenomaan tehnyt kaiken et se suhde olisi hyvä. Pariskunnalla voi olla ihan eri näkemykset jälkikäteen et minkälainen se suhde oli. Toisen mielestä ihana kun taas toinen ahdistui siihen et puolisolla ei tuntunut olevan mitään omaa elämåä, vaan kaikki oli kiinni siinä suhteessa. Ei kukaan haluu olla vastuussa toisen aikuisen ihmisen elämästä. Ja ero on tietty täynnä draamaa kun yksi tuntee et on vääryys kun menettää kaiken minkä eteen on tehnyt töitä ja minkä pohjalle perustanut elämänsä ja taistelee pysyäkseen yhdessä ja toinen taistelee päästäkseen irti. Kyl noissa kuvioissa voi vihan tunteita herätä molemmin puolin.

Ap. Terveisiä sinulle. Voi olosuhteisiin nähden hyvin. T. Lukija ja surussasi etäkulkija.

Vierailija kirjoitti:

Onpa 28 saanut osakseen paljon kommentointia. Monenlaista. 

Onneksi itse tiedät parhaiten mikä tapa toimia sopii juuri sinulle. Mikä tuntuu sillä hetkellä oikealle.

Paljon olet saanut myös oikeita, todella hyviä vinkkejä.

Mitähän vielä sinun exän touhuista paljastuukaan. Hyvä, että totuus alkaa sieltä pala palalta tulemaan esille. On vaan tosi kuluttavaa itselle, kun jatkuvasti tulee jotain uutta. Tulisi kaikki kerralla ja tasaantuisi sitten.

Joillain ei täällä tunnu olevan ymmärrystä. Tivataan ja tentataan asioita. Ei kaikkea tarvitse avata. Ihminen saa kertoa juuri sen mitä haluaa. Eikä sitä aina kirjoittaessa mieti niin tarkasti, purkaa vain ulos sen mitä päässä sillä hetkellä on. Jotkut sitten tarttuvat mitä ihmeellisempiin yksittäisiin epäkohtiin. Koitetaan jättää nämä omaan arvoonsa. 

Mulla itsellä on vähän semmonen luovutus olo nyt. Että antaa olla, en en enää jaksa mitään

Nyt tulee omaa kokemusta 8 vuoden ajalta: lapsilla vaihtelee tuo mikä milloinkin houkuttaa ja tuntuu "paremmalta" järjestelyltä oman itsen kannalta. Lapset on lyhytjännitteisiä ja itsekkäitä. Teinit ne vasta itsekkäitä onkin, mut toisaalta ne tuntee myös velvollisuutta ja syyllisyyttä. Lapsen osalta olis parasta jos vanhemmat sopisi selkeän viikkorytmin, josta ei poiketa. Mut teinit sitten, ei olekaan enää niin helppoa. Mun pojalla on isän kotona pelikoneet herkkuineen. Mun luona ei ole kun ei kahta nyt aleta ostamaan eikä muutenkaan tarvitse jatkuvasti pelata. Joten Mun luota olisi aina vähän kiire isälle. Toisin päin ei koskaan 😏 Jos tuo poika tuntee syyllisyyttä valinnoistaan niin sitten se vasta vastenmieliseksi tuleekin tulla minun kotiin. Ja tunteehan hän välillä, en itsekään ole pysynyt koko ajan sen yläpuolella etten olis osoittanut pahaa mieltäni. Minä muistuttelen yöunista ja kouluasioista, isä ei niinkään. Mihinpä tuo olisi muuttunut siitään kun elimme yhteiselämåä.. Ero vaan kasvoi kun miehelle tuli uusi kumppani jonka pojilla ei ole sääntöjä, toisaalta näistä ainakin toinen on itseohjautuvampi kuin meidän poika, jolle säännöt olisi tarpeen.

Toisaalta isä on ihan pihalla pojan asioista, poika puhuu mulle. Kun ollaan yhdessä, niin todella ollaan yhdessä, poika ei katoa peleihin. Olen itse miettinyt, että joskushan Mun on laskettava irti. Tämä on nyt hyvää harjoitusta siihen. Itsekin kirjoitit vielä pari kk sitten, että lapset haluu aina olla sulla. Silloin asia oli sulle ok, pieni voitto, eikö niin? Mitäpä jos koittaisit ajatella asiaa lasten kannalta, ei kilpailuna exän kanssa. Anna niiden kulkea miten haluaa. Tulee ne takaisin.  Älä syyllistä, kuuntele! Älä vertaike! Pidä kiinni ainoastaan siitä, että kun lasten kanssa on jotain sovittu niin siitä pidetään kiinni. Sulla on oikeus suunnitella omaa kalenteriasi ja lastenkin pitää sitä kunnioittaa.

Meillähän tilanne on toisin päin mitä 28:lla. Minä lähdin yhteisomistuksessa olevasta talosta. Jätin exän yksin vastaamaan talon kuluista. Samalla toki itse menetin oikeuden käyttää puoliksi omistamaani kiinteistöä, en voi sinne mennä tarkastamaan tilannetta. Kuitenkin olen osaltani vastuussa, jos siellä jotain tapahtuu, esim. Nyt pakkasella jäätyisi ja posahtaisi vesiputket. Takan lämmityksestä syttyisi hormissa tulipalo. Ihan mitä vaan voi tapahtua. Ex katkerana tilittää miten hän joutuu yksin vastaamaan kaikesta. Mielestään maksaa myös minun asumistani. Vaikka maksaa ihan omaa asumistaan. Mutta, näissä helposti tulee tunteet ja katkeruus mukaan minkä läpi asioita katsotaan. Ei nähdä sitä todellisuutta.

Asumiskorvausta en vaadi, koska ex maksaa talon kulut, myös minun osuuden lainan korosta. Jos minä maksaisin oman osuuden, silloin alettaisiin keskustelemaan asumiskorvauksesta.

Milloin vain voi ex ilmoittaa muuttavansa pois. Ja sitten talon ylläpitoon menevät maksut ja lainat maksetaan puoliksi. Eli, iso kuluerä voi sieltä tulla koska tahansa. Tällähän hän mua pitkään uhkaili. Jos en tee haluamallaan tavalla hän muuttaa. Kunnes aloin vastaamaan että kerro muuttopäiväsi heti kun tiedät. Edullisempaa hänellekkin asua siellä ja maksaa kulut, entä muuttaa pois, maksaa puolet talon kuluista ja uuden asunnon kulut. Edullisempaa hänelle myös se, että maksaa ns. Minunkin osani kuluista, entä se, että maksaisin omat osani ja sitten vaatisin asumiskorvausta häneltä. Koska asuipa sitä missä tahansa, kuluja siitä tulee. 

Kyllä mä toivoisin, että talosta päästäisiin eroon, että joku sen ostaisi. Saataisiin ositus tehtyä ja kaikesta yhteisestä lopultakin eroon. Vaan taitaa jäädä toiveeksi. Ainoa millä siitä päästäisiin olisi laskea hintaa niin, että sitten jäisi velkaa maksettavaksi tyhjästä. Eipä kiva vaihtoehto sekään.

Nämä on semmosia asioita mitä pitäisi osata ajatella kylmän viileästi. Ilman tunteita. Mikä oikeasti taloudellisesti viisainta missäkin tilanteessa. 

Ap

Apn tilanne on sinänsä nurinkurinen koska aikojen alusta alkaen mustamaalamiseen ovat enimmäkseen syyllistyneet äidit jolloin hyvät isät ovat joutuneet eroon lapsistaan. Sillä on jokin termi jota en nyt muista.

On olemassa ryhmiä Isät ilman lapsia.

Näin se vastuullisuus ja aikuisuus punnitaan näkyväksi. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.

Oma eroni oli erilainen, millään ilveellä ei isä tavannut lastaan, sossutäditkään eivät siihen pystyneet. Oli useampi järjestetty tapaaminen johon ei tullut. Voitte kuvitella lasten pettymyksen ja surun. Ovat onneksi jo aikuisia. Tuli selväksi että aikuista ei voi pakottaa.

Lapset ovat yrittäneet pitää välejä aikuistuttuaan vaan ei isää kiinnosta edelleenkään.

Ja Kiitos, ei tarvitse tulla kertomaan millaisessa helmestä erosin. Tiedetään.

En minä ajattele että tilanne olisi kisa vanhempien välillä.

Meillähän 2 lasta ei käy luonani ollenkaan. Eivät vastaa kun soitan. Viesteihin harvakseltaan. 

On sovittu isän kanssa, että kävisivät täällä säännöllisesti. Eivät käy. Vain minun luonani oleva lapsi noudattaa tätä sovittua. 

Se tilanne kun lapsi oli vain täällä oli täysin toinen. Oli kyse isän ja laosen todella tulehtuneista väleistä. Isä ei pyytänyt lasta luokseen, ei mukaan menoihin. Kunnes sitten etäisyyden jälkeen käänsi kelkkansa täysin.

Isän toimesta minut yritetään saada täysin ulos lasteni elämästä. Tämä on ollut tavoitteensa kauan. Ja nyt siinä onnistunut. 

Toivoisin vain jollainlailla tasapuolista vanhemmuutta. Sitä, että saisin olla osa lasteni elämää. Nyt en tiedä mitään mitä heille kuuluu. Ei ole sitä mahdollisuutta, että saisin olla kanssaan edes joskus. 

Ap

Se termi on vieraannuttaminen.

Minulle on ammatti-ihminen sanonut, että meidän tilanteessamme kyse on vieraannuttamisesta. 

Lapselle se on todella raadollista, jos toinen vanhempi katoaa elämästä. Tätä en omilleni koskaan toivoisi. 

Ja teinit on itsekkäitä. Tilanteet vaihtelee. Aikuisilla pitäisi olla vastuu. Aikuisen pitäisi olla se joka sanoo, että olemme sopineet että menet nyt sinne toiselle vanhemmalle. Mutta kun se toinen vanhempi ei halua nöin toimia sanoo vaan että ei ne lapset halua tulla. Kertoo lapsille että äitinne on mielisairas ja tarvitsee apua. Jos oikeasti tilanne olisikin se, että toinen vanhempi olisi täysin hulttio, päihteidenkäyttäjä, mielisairas jne. Olisi tilanne eri.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En minä ajattele että tilanne olisi kisa vanhempien välillä.

Meillähän 2 lasta ei käy luonani ollenkaan. Eivät vastaa kun soitan. Viesteihin harvakseltaan. 

On sovittu isän kanssa, että kävisivät täällä säännöllisesti. Eivät käy. Vain minun luonani oleva lapsi noudattaa tätä sovittua. 

Se tilanne kun lapsi oli vain täällä oli täysin toinen. Oli kyse isän ja laosen todella tulehtuneista väleistä. Isä ei pyytänyt lasta luokseen, ei mukaan menoihin. Kunnes sitten etäisyyden jälkeen käänsi kelkkansa täysin.

Isän toimesta minut yritetään saada täysin ulos lasteni elämästä. Tämä on ollut tavoitteensa kauan. Ja nyt siinä onnistunut. 

Toivoisin vain jollainlailla tasapuolista vanhemmuutta. Sitä, että saisin olla osa lasteni elämää. Nyt en tiedä mitään mitä heille kuuluu. Ei ole sitä mahdollisuutta, että saisin olla kanssaan edes joskus. 

Ap

Minä oon todistanut hyvin läheltä sellaista eroa, jossa mies vei lapsen äidiltään heti kun lapsi täytti 12v. Vedottiin lapsen tahtoon, sen edessä viranomaiset ja oikeus on täysin keinottomat. Lapsen tahto oli pelikoneet, yövalvomiset, hienot autot jne. Lapsen tahto oli olla kuulematta vanhempien toistensa sättimistä. Isän luokse tulo palkittiin hyvällä tunnelmalla. Lähdöistä tuli aina draamaa. Lasta hävetti isän parempi asema eron jälkeen, isän käytös, ja se että hän itse hyötyi näistä, sai vapauksia ja taloudellista hyvää. Äiti oli tolaltaan eroriitelystä ja kaiken lisäksi sotkeutunut vaikeaan uuteen suhteeseen. 

Äiti itki silloin että menettää lapsen ikuisesti. Lohdutin ettei se ole mahdollista,  teini ajattelee jo omilla aivoillaan.  Äiti kertoi aina tavatessa kuinka ihanaa on nähdä, oli kiinnostunut lapsen kuulumisista ja puuhaili hänen kanssaan. Ei moittinut isää, ei lasta,  eikä udellut mitä toisessa kodissa tapahtuu tai kysellyt miten jatkossa tavataan tai asutaan. Ja niin kävi, lapsi alkoi käydä useammin ja useammin ja nyt muutama vuosi myöhemmin tulee yökylään usein, eikä isä sitä pysty estämään, vaikka epäilemättä haluaisi. Hänellä on jopa äidin kanssa yhteinen viikottainen harrastus. 

Joku sairaus kai tuo narsistinen käytöskin on. Ja se vieraan auttaminen on kai jo ihan laissakin kielletty.

Voi niin toivoisin että rakastuisit ja saisit sitä kautta iloa, valoa ja toivoa elämään

4670 hyvä kirjoitus. Noinhan se menee, kun se äiti tai isä keneltä lapset on ns. viety osaa nimenomaan panostaa lapsen hyvinvointiin.

Minä pelkään hieman sitä, että mitä jos mies muuttaa kauemmaksi? Tunnen henkilön jonka täysin narsistinen ex manipuloi lapsen muuttamaan luokseen (samat keinot kuin täälläkin, pelikoneita, vapautta, ns. kurittomuutta), ja sen jälkeen muutti toiselle puolen Suomea repien lapsen koulustaan ja kavereidensa ja kaikkien sukulaistensa luota.

Vierailija kirjoitti:

Se termi on vieraannuttaminen.

Minulle on ammatti-ihminen sanonut, että meidän tilanteessamme kyse on vieraannuttamisesta. 

Lapselle se on todella raadollista, jos toinen vanhempi katoaa elämästä. Tätä en omilleni koskaan toivoisi. 

Ja teinit on itsekkäitä. Tilanteet vaihtelee. Aikuisilla pitäisi olla vastuu. Aikuisen pitäisi olla se joka sanoo, että olemme sopineet että menet nyt sinne toiselle vanhemmalle. Mutta kun se toinen vanhempi ei halua nöin toimia sanoo vaan että ei ne lapset halua tulla. Kertoo lapsille että äitinne on mielisairas ja tarvitsee apua. Jos oikeasti tilanne olisikin se, että toinen vanhempi olisi täysin hulttio, päihteidenkäyttäjä, mielisairas jne. Olisi tilanne eri.

Ap

Miksi sulla on niin huono itsetunto äitiydestäsi? Ei nyt ole kysymys jostain 3 vuotiaasta joka voi unohtaa ja tulla sitten aivopestyksi. Lakkaa nyt miettimästä sitä exää ja elämää siellä! Et tule lain ja sopimusten nojalla saamaan varmuutta tähän asiaan, koska lapset on jo isoja ja ex on haluton sopimaan. Siitä ajatuksesta on nyt luovuttava, se kuormittaa vaan sinua, vaikeuttaa asioiden hoitoa exän kanssa ja sitä kautta näkyy riitaisuutena lasten suuntaan. Kyllä, on epäreilua. Kyllä, elämä on kohdellut sinua nyt kaltoin. 

Nyt katse pois exästä ja kohti omaa elämää. Sinun pitää seisoa omilla jaloilla. Lapset on sinusta irrallisia ihmisiä ja poissa sinun arjesta joka tapauksessa vain vuosien päästä. Tulevaisuudessa on edessä yksinäisiä jouluja kun lapset menee puolison suvun luokse jne. Nämä kuuluu vanhemmuuteen.  Et synnyttänyt lapsia itselle vaan heitä varten. Lapsi ei halua olla taakaksi, jota kokee olevansa jos vanhemmat heistä riitelee ja koko ajan joku on pahalla mielellä.  Mutta lapsi ei myöskään halua kokea että hänellä ln velvollisuus vanhempaa kohtaan, ei eyenkään teini, jonka kuuluu irtaantua nyt vanhemmasta. Ajattele miten ristiriitainen tilanne; psyyke sanoo, että vanhempaa pitää työntää kauemmas,  mutta samaan aikaan olisi koko ajan syyllisyyden tunne että äiti kärsii ilman minua!

Panosta aikaan sen yhden lapsen kanssa, kyllä niillä lopuillakin herää halu päästä osalliseksi yhteisistä iltatee-hetkistä pannukakkuineen.

AP ja 28n eksiä kun ajattelee, niin miettii väkisinkin miten ison osan elämästään nämä uhraavat valheisiin, sumuttamiseen ja vihaan. Hukkaan heitettyä elämää.

Olen sivusta seurannut samanlaisen ukon touhuja kun APn eksällä. Oli kun sillä miehellä olisi ollut joku missio, kaikki paukut sen lasten äidin tuhoamiseksi, pyhää vihaa ilman mitään inhimillisyyttä. Tällä tapauksella oli rankka lapsuus jota se ei ollut käsitellyt. Ilmeisesti projisoi kaiken sen tuskan exvaimoonsa. 

Lapset manipuloitiin isän luo rahalla, tavaralla ja valheilla, ihan oikeuden kautta. Muutama vuosi meni ja lapset palasivat äidin luo. Kyllä se totuus vielä paljastuu, kun lapset näkevät valheiden ja manipuloinnin taakse. 

AP, kun on vaikeita päiviä niin yritä löytää edes 15 minuuttia jotain tekemistä joka antaa iloa, se auttaa jaksamaan seuraavaan päivään. Olin pitkän jakson masentunut ja oli hyvä olo vain metsälenkillä koiran kanssa. Pienikin ilon aihe auttaa eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

4670 hyvä kirjoitus. Noinhan se menee, kun se äiti tai isä keneltä lapset on ns. viety osaa nimenomaan panostaa lapsen hyvinvointiin.

Minä pelkään hieman sitä, että mitä jos mies muuttaa kauemmaksi? Tunnen henkilön jonka täysin narsistinen ex manipuloi lapsen muuttamaan luokseen (samat keinot kuin täälläkin, pelikoneita, vapautta, ns. kurittomuutta), ja sen jälkeen muutti toiselle puolen Suomea repien lapsen koulustaan ja kavereidensa ja kaikkien sukulaistensa luota.

Tyypillinen narskun liike, eristää kohde.

Kiva, että päivittelit Ap tilannettasi.

Olemme molemmat menneet jo aikaa sitten sen tunneryöpyn ohi, että ero sattuisi. Että "olisi vaikea päästää" irti niistä eksistä. Sinulla kipein asia lapset (tietenkin) ja minulle se, että näitä uusia valheita yms tulee kokoajan, kun yhden tulipalon sammuttaa niin uusi on jo odottamassa.

Asumiskorvausasiassa mietin itse myös, että maksan miehen osuutta korjausvastikkeesta ja esim. kotivakuutusta. Jos nyt muuttaisin "pakotetusti" pois niin minusta miehelle kuuluisi puolet pakollisista asuntoon kuuluvista kuluista. Kyllä minä kuitenkin edelleen toivoisin, että tämä asunto saataisiin myytyä ihan sovussa. Eilen jäi kaikki niin kesken, mutta jäi sellainen tunne, että nyt päästään keskustelemaan tästä kunnolla. Poika on keskustellut isänsä kanssa siitä, että kun asunto myydään niin Hän ei muuta kummankaan luokse ja tämä on nyt yksi syy miksi isäkään ei ole asiaa kiirehtinyt. Kumpikin kun on sitä mieltä, että omilleen muutto tulee liian aikaisin, mutta hetken päästä poika on 18 vuotta.

Ja Ap minulla on poika, mutta pakko on sanoa, että enemmän ja enemmän vain "käymässä". Oli viime yön tyttöystävällä ja tuli puoli tuntia sitten kotiin ja lähtee taas tunnin päästä valmistautumaan illan keikkaan. Nytkin soi kitara pojan huoneessa ja piru vie se osaa soittaa. Tammikuussa on viisi keikkaa ja yhtä niistä menen kuuntelemaan. 

Harrastuksista vielä niin minunkin poika harrasti erästä lajia 8-9 vuotta, tajusin kyllä että viimeinen vuosi harrastus oli jo pakkopullaa ja sitä jatkettiin kun isä harrastaa samaa lajia eikä isälle haluttu tuottaa pettymystä. Kaikki palo oli siirtynyt tuohon kitaransoittoon. Rahaa lajiin paloi (isä maksoi), itse olen iloinen, että poika lopulta uskalsi sanoa, että ei halua jatkaa. 

Lähes aina oletetaan, että lapset jää äidilleen, se on totta, että liian helposti pidetään äitiä jotenkin huonona äitinä jos niin ei ole. Sinunkin tilannetta seuratessasi on oma ymmärrys kasvanut moneen asiaan. Ikinä ei pitäisi olettaa mitään. Sinä et ole huono äiti vaan äiti, jota on kohdeltu eksän osalta väärin.

Ja Ap, itse sanon myös, että tässä mennään asia kerrallaan, elämässä on vaan pakko yrittää pitää se arki tasapainossa ja yrittää elää jollakin lailla tasapainossa. Tässä reilu viikko nyt menty niin, että tuntuu että kaikki p@ska hukuttaa, en voi antaa sille tunteelle nyt periksi. 

Aurinkoista päivää Sinulle ja toki kaikille muille myös.

28 v yhdessä 

Minulle ei anneta mahdollisuutta olla lasteni kanssa missään tekemisissä. Ei missään. Jos koitan soittaa kuulumisia, eivät vastaa. En syyttele, en puhu isästä pahaa mutta, isä puhuu minusta, ja lapset sen myötä kuvittelevat minun toimivat tavalla xx ja siksi eivät edes vastaa. Isä on todella taitava tässä. Todella taitava.

Kyllä minun pitää patistella välillä sitä yhtä täällä olevaa lasta isälleen. Jos puhuu ikävään sävyyn siellä olevista asioista, koitan itse puhua kannustavasti, neutraalisti. Kannustaa tutustumaan uuteen äitipuoleen jne. En hauku, en mustamaalaa. Mutta koitan myös kuunnella ja ymmärtää. Välillä on todella vaikea asetella sanansa oikein. Isä taas syyttää minua siitä, että puhuisin lapsille hänestä ja uudesta perheestään syyttelevästi.

Myös silloin, kun sillä yhdellä lapsella oli välit poikki isäänsä ja oli täällä, kannustin korjaamaan välit. Ennen eroamme ja eron aikaan isä oli tälle lapselle todella inhottava ja ilkeä. Aivan oikeasti. Siihen oli oikea syy, että välit oli todella huonot. Ei se ollut minun voitto. Ei voi olla vanhemman voitto, jos lapsen ja toisen vanhemmat välit on huonot. Kyllä se on vanhemman voitto, että lapsilla on hyvät ja lämpimät välit molempiin vanhempiin. Se on lasten paras. Ja lasten paras on vanhemman paras.

Tottakai olen surussa ja tuskassani päästänyt suustani sammakoita lasten isästä paljonkin. Olen tätä kuitenkin lapsilleni pahoitellut, ja silloin kun alkoi näyttämään sille, etten enää pystynyt itseäni lapsille suodattamaan, hain apua tilanteeseen. Ja korjasin käytöstäni. 

Mutta, mulla ei ole mitään mahdollisuutta, ei yhtään mitään, olla lasteni elämässä. He kuulevat vain isän puolen asioista. Alkavat uskomaan siihen totena. Eivät he näe sitä mikä minä olen. Eivät enää varmaan edes muista todellisuutta. Todellisuus hämärtyy. Siitä manipuloinnista ja sumutuksesta tulee se ainoa totuus. Siinä epäilee itseään, omia ajatuksiaan, omia kokemuksiaan ja alkaa uskomaan siihen kuulemaansa "ainoaan oikeaan totuuteen" se osataan syöttää niin taitavasti. Tiedän itse, aikuisena, miten tähän kaikkeen häviää, sokeutuu, miten siitä tulee se "normaali" saatika sitten teinien keskeneräisillä avoilla. 

Ja kun se toinen puoli jää kokonaan pois, siinäpä se sitten oli. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei anneta mahdollisuutta olla lasteni kanssa missään tekemisissä. Ei missään. Jos koitan soittaa kuulumisia, eivät vastaa. En syyttele, en puhu isästä pahaa mutta, isä puhuu minusta, ja lapset sen myötä kuvittelevat minun toimivat tavalla xx ja siksi eivät edes vastaa. Isä on todella taitava tässä. Todella taitava.

Kyllä minun pitää patistella välillä sitä yhtä täällä olevaa lasta isälleen. Jos puhuu ikävään sävyyn siellä olevista asioista, koitan itse puhua kannustavasti, neutraalisti. Kannustaa tutustumaan uuteen äitipuoleen jne. En hauku, en mustamaalaa. Mutta koitan myös kuunnella ja ymmärtää. Välillä on todella vaikea asetella sanansa oikein. Isä taas syyttää minua siitä, että puhuisin lapsille hänestä ja uudesta perheestään syyttelevästi.

Myös silloin, kun sillä yhdellä lapsella oli välit poikki isäänsä ja oli täällä, kannustin korjaamaan välit. Ennen eroamme ja eron aikaan isä oli tälle l

Eikä ala. Ja sinä olet lasteni elämässä, vaikkette näkisikään. Jos ei numeroasi ole laitettu estoon, voit aina kirjoitella kuulumisia: " koitin soittaa muttet ehtinyt vastaamaan. Ei sen kiireellisempiä, mutta katso minkälaisen scootin näin kipparilla, eikö ookkin ihan samanlainen kun sulla ja Pekalla oli? Haluutko 😀. Tän viikonlopun olen Merjan kanssa Tallinnassa, mut soittelen taas ensi viikosta, kyss!"

"Tivataan ja tentataan asioita. Ei kaikkea tarvitse avata. Ihminen saa kertoa juuri sen mitä haluaa. Eikä sitä aina kirjoittaessa mieti niin tarkasti, purkaa vain ulos sen mitä päässä sillä hetkellä on. Jotkut sitten tarttuvat mitä ihmeellisempiin yksittäisiin epäkohtiin. "

Veikkaan, että tuo tivaaminen ja tenttaaminen johtuu siitä, että jotkut eivät selvästikään usko 28 tarinaa. He luulevat 28 provoksi, joka tarinoi tänne. Ja he yrittävät saada hänet kiinni epäjohdonmukaisuuksista tarttumalla yksityiskohtiin, jotka todistaisivat hänen valehtelevan ja olevan provo. 

Kyllä mä ymmärrän ainakin, että kaikkia yksityiskohtia ei tietenkään kerrota ja sen takia tulee näitä epäjohdonmukaisuuksia tarinaan ja silloin se voikin kuulostaa valheelta. Mutta en mä ainakaan usko, että 28 keksisi tätä tarinaa. Muistatteko muuten HEL-NYC:in vauvapalstalta?

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei anneta mahdollisuutta olla lasteni kanssa missään tekemisissä. Ei missään. Jos koitan soittaa kuulumisia, eivät vastaa. En syyttele, en puhu isästä pahaa mutta, isä puhuu minusta, ja lapset sen myötä kuvittelevat minun toimivat tavalla xx ja siksi eivät edes vastaa. Isä on todella taitava tässä. Todella taitava.

Kyllä minun pitää patistella välillä sitä yhtä täällä olevaa lasta isälleen. Jos puhuu ikävään sävyyn siellä olevista asioista, koitan itse puhua kannustavasti, neutraalisti. Kannustaa tutustumaan uuteen äitipuoleen jne. En hauku, en mustamaalaa. Mutta koitan myös kuunnella ja ymmärtää. Välillä on todella vaikea asetella sanansa oikein. Isä taas syyttää minua siitä, että puhuisin lapsille hänestä ja uudesta perheestään syyttelevästi.

Myös silloin, kun sillä yhdellä lapsella oli välit poikki isäänsä ja oli täällä, kannustin korjaamaan välit. Ennen eroamme ja eron aikaan isä oli tälle l

Täällä me ollaan vängätty asumiskorvauksesta 28 tilanteessa, mutta mä en yhtään tajunnu, että tämähän koskee ap:ta, tosin toistepäin. Eli ap voisi vaatia asumiskorvausta äijältään.

Ap, kun kirjoitit tossa, että teillä on vielä lainanmaksua tosta talosta ja äijä maksaa sun lainan korot, niin lyhentääkö se äijä siis sun lainaa myös?

Mikäli noin on, niin silloin äijähän omistaa joka kuukausi isomman siivun kiinteistöstä, eikä omistussuhteenne ole enää 50 -50 %.

Aika sotkuiset selviteltävät tulee, sitten kun kiinteistö saadaan myytyä ja katsotaan, kuka on maksanut mitäkin ja kenelle kuuluu millainen osuus myyntirahoista.