Hs: Suomessa helpotetaan abortin saamista
Suomessa ollaan vihdoinkin poistamassa vaatimusta kahden lääkärin lausunnosta aborttilähetettä tehdessä.
Jees, vähän lähemmäksi nykyaikaa!
Kommentit (1871)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Nainen ei voi välttää ollenkaan sitä, että hänet merkitään lapsen äidiksi(vaikka antaisi lapsen adoptioon), eikä lapsen pitäessään saa päättää elättääkö lasta oli yh tai etä. Elareista ei valita kuin sellaiset miehet, jotka ei ole kasvattaneet lasta päivääkään ja kuvittelee lapsen elävän pyhällä hengellä elatusmaksujen mennessä äidin shoppailuun.
Miten niin ei saa päättä onko yh tai etä? Jos lapsen isä haluaa abortin eikä lasta ja äiti päättää lapsen pitää niin kai se nyt on selvää, että hän on tuleva yh? Nyt puhutaan miehen oikeudesta kieltäytyä lapsesta, se ei todellakaan ole tasa-arvoinen naisen kanssa.
Kuvitteletko tosiaan, että lähi/yksinhuoltaja on vapaa elatusvelvollisuudesta? Joo, yhtäältä valitetaan kuinka vaikeaa isien on saada lastensa lähihuoltajuus, toisaalta kuinka vaikeaa on kieltäytyä vanhemmuudesta - eli päättäkää jo kumpi se nyt on. Molemmat väitteet eivät ole totta yhtäaikaa.
Itsehän en kannata vapaata aborttia vaan sille on oltava syy, eli näkemykseni on täysin tasa-arvoinen.
Voihan. Sun pitäisi voida kieltäytyä isyydestä kokonaan (ns. miehen abortti). Erotilanteessa ei puhuta enää siitä haluaako sen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta täytyisi miettiä, miten saataisiin abortteja vähennettyä. Ilmainen ehkäisy, sterilisaatio helpottaminen kaikille halukkaille, lapsilisiin niin roima korotus, ettei ainakaan taloudellisin syin voi enää tehdä, toistuvasti abortteja tekevät ehkäisy neuvontaan tai pakko sterilisaatio on.
Tämä maailma ei tarvitse yhtään enempää ihmisiä. Jokainen abortti on hyvä asia.
Tämä maailma tarvitsee nimenomaan enemmän länsimaalaisia arvoja kannattavia ihmisiä. Joten juuri Euroopassa ja Pohjois-maissa ihmisten tulisi lisääntyä.
Pahasti näyttäis siltä, että tässäkin keskustelussa vaan noin 50%:lla on länsimaalaisia arvoja. Vaikka suomea kuitenkin puhutaan.
Miehet näyttäisi puoltavan muun maalaisia arvoja, yllätys yllätys, kuten aina. Ja mistä tiedän kommentoijien sukupuolen, no voi vain arvailla kun vyörytetään raskaudesta syy naisen niskaan, koska naisella "värkit".
Ei tuota ja vastaavia kommentteja voi tulla kuin miehen tai 10-vuotiaan suusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Näissä asioissa biologia ei valitettavasti mene tasan. Mies pystyy kyllä päättämään, haluaako lapsen vai ei. Jos ei halua, niin vaihtoehtoja on. Esim. kondomi, vasektomia, ja pippelin housuissa pitäminen. Jos menee roiskimaan siemeniään ympäriinsä holtittomasti, kuten miehillä tapana on, niin silloin seurauksista kannetaan vastuu. Kaikki aikuiset tietää miten niitä lapsia tehdään.
Elareiden maksaminen koskee muuten myös naista, joka päättää jättää lapsensa isän huollettavaksi, koska kyse on lapsen oikeudesta elatukseen. Abortti ja elatusmaksut eivät ole toisiinsa verrattavissa olevia asioita.
Nainenko ei tee päätöstä seksin aikana lainkaan? Nainenko on vapaa vastuussa siinä vaiheessa ja mies sit on taas vastuussa jopa siitä syntyykö se lapsi heti seksiä harrastaessaan? Hölmö.
Tottahan toki! Naisella vain on se biologinen fakta puolellaan, että hän lapsen kantajana päättää, saako se syntyä vai ei. Hän voi kantaa vastuun seksin seurauksista synnyttämällä tai abortoimalla. Miehellä ei ole sananvaltaa toisen kehon itsemääräämisoikeuteen, eikä lapsen oikeuteen elatuksesta. Mies valitettavasti joutuu punnitsemaan ennen seksiin ryhtymistä, että onko valmis isäksi vai ei. Jos ei, niin silloin pitää pippelin housuissa tai maksaa lapsen elatuksen. Se on näin yksinkertaista. Se on vastuussa, joka ampuu, eikä se, jota ammutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Nainen ei voi välttää ollenkaan sitä, että hänet merkitään lapsen äidiksi(vaikka antaisi lapsen adoptioon), eikä lapsen pitäessään saa päättää elättääkö lasta oli yh tai etä. Elareista ei valita kuin sellaiset miehet, jotka ei ole kasvattaneet lasta päivääkään ja kuvittelee lapsen elävän pyhällä hengellä elatusmaksujen mennessä äidin shoppailuun.
Se nainen päättää sen asian silloin kun ei tee aborttia. Turha sit nillittää lapsen syntymän jälkeen etten mä tätä halunnutkaan. Miksi mies, joka ei halua lasta eikä elareita maksaa, haluaisi sitä lasta kasvattaa tai edes koskaan tavata?
Sori, mutta en kannata vapaata aborttia joten kohtelen miehiä ja naisia tässä niin tasavertaisesti kuin se on biologisesti mahdollista. Naisella ei ole valinnanvapautta asiassa yhtään miestä enempää, jos syytä aborttiin ei ole.
Kannatit tai et, ei ole mitään järkeä puhua tilanteesta jota ei ole olemassakaan. Tottakai puhutaan siitä mikä on vallitseva tilanne ja nyt nainen voi sen abortin tehdä.
Lakia ei olla vielä muutettu, joten vallitseva tilanne on se, että abortille on oltava perusteltu syy. Toisin sanoen haluttomuus saada lapsi ei riitä, vaan naisen on koettava raskaus kohtuuttomaksi rasitteeksi. Mies joka ei halua lasta on siis lain edessä tasavertaisessa asemassa.
Voi kuule, se perustelu tälläkin hetkellä on se ettei halua lasta, sen perässä vaan pitää sanoa, että koska jotakin. Täsmälleen sama tilanne se on tasa-arvon näkökulmasta nytkin, se mies ei voi sanoa, että mä en halua tätä lasta, koska jotakin, jos nainen päättää toisin.

Ja se on nimenomaan suuri vääryys. Sen miehen täytyisi voida sanoa että mä en tätä lasta halua, halusin pillua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan sama mitä teille ateisteille sanoo. Mikään ei merkitse teille mitään. Olette tienne valinneet. Lisäksi annatte itsestänne aika yksinkertaisen kuvan kun jokaista vastausta täytyy täsmentää useaan kertaan!
Ei ateistin tietä valita. Kun ei saa mitään vastakaikua Jumalalta. Minkäs teet.
Hyvä ateisti! Oletko sydämestäsi ja vakavissasi pyytänyt Jumalaa elämääsi? Ei Jumala sinua hylkää jos käännyt hänen puoleen. Se on totta että se nimenomaan on Jumala joka avaa ihmisen uskon.
Jumala ei kuiteinkaan " tyrkytä itsensä" sellaiselle joka ei halua.
Rukoilisin mielelläni puolestasi. Koska olet ateisti kysyn ensin sinulta että haluatko että teen niin?Kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitosta vaan, mutta puolestani on jo rukoiltu. ;) Hyväää elämää sinullekin uskovainen!
No eiks sit vois vaan panna kakkoseen?

Eli nainen saa päättää paitsi kehostaan, myös elättääkö lapsen koska harrastu seksiä, mies ei saa koska harrasti seksiä. Sepä se, silkkaa paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän sitä ole vielä eduskunnassa päätetty,vaan valiokuntakösittely on kesken, sitten pitää vielä aikanaan hyväksyä täysistunnossa. Todennäköusesti kuitenkin selkeä enemmistö löytyy abortin helpottamiselle ja vastustajiksi jäävät vain jotkin harvalukuiset kiihkouskovaiset konservatiivimiehet.
Miten niin kiihkouskovaiset konservatiivimiehet? Uskovaiset naiset vastustavat yhtälailla aborttia koska abortti on uskontomme vastaista.
T. Pro Life, uskovainen kristitty ja nainen
Onko minulla oikeus ottaa sinulta munuainen jos tarvitsen sitä elääkseeni?
Kyllä. Voisin luovuttaa yhden munuaisistani jos toisen elämä pelastuisi ja kudostyypit täsmäisivät.
En minä sitä kysynyt. Voisitko vastata kysymykseeni, onko minulla oikeus ottaa sinulta munuainen (tai vaikkapa sydän) huolimatta sinun tahdostasi, kunhan vaan tarvitsen sitä itse elääkseeni?
Voisitko nyt vastata tähän? Vai vıtuttaako jo valmiiksi kun tajuat että seuraavan kysymyksen kohdalla argumenttisi hajoaa kuin korttitalo tuulessa :D
Olen nyt eri, mutta vastaan, koska haluan todella nähdä mikä sun logiikka tän taustalla on. 😅
Ei tietenkään
No miksi silloin jollain toisella random-henkilöllä pitäisi olla oikeus jonkin toisen random-henkilön sisuskaluihin (kohtuun, tässä tapauksessa) vain siksi että tarvii sitä elääkseen?
Mulle ei nyt varmaan näy lainaukset oikein, kun en yhtään tajua mikä tämä oikeus jonkun toisen sisuskaluihin viittaus tässä on. Siis puhutko sikiöstä random tyyppinä, joka kajoaa äitinsä kohtuun?
Kyllä. Jos minulla ei synnyttyäni ole oikeutta ottaa äidiltäni maksaa vaikka tarvitsisin sitä, ei minulla voi syntymättömänä olla yhtään sen enempää oikeutta loisia muilla sisäelimillä vastoin niiden omistajan tahtoa.
😅 Sellanen logiikka sitten. Sit kun sä et enää ole symbioosissa, menetät oikeutesi kajota toiseen ihmiseen. Symbioosissa et voi päättää kajoatko vai et.
Raskaus ei ole mikään symbioosi, vıtun määly!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan sama mitä teille ateisteille sanoo. Mikään ei merkitse teille mitään. Olette tienne valinneet. Lisäksi annatte itsestänne aika yksinkertaisen kuvan kun jokaista vastausta täytyy täsmentää useaan kertaan!
Ei ateistin tietä valita. Kun ei saa mitään vastakaikua Jumalalta. Minkäs teet.
Hyvä ateisti! Oletko sydämestäsi ja vakavissasi pyytänyt Jumalaa elämääsi? Ei Jumala sinua hylkää jos käännyt hänen puoleen. Se on totta että se nimenomaan on Jumala joka avaa ihmisen uskon.
Jumala ei kuiteinkaan " tyrkytä itsensä" sellaiselle joka ei halua.
Rukoilisin mielelläni puolestasi. Koska olet ateisti kysyn ensin sinulta että haluatko että teen niin?Kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitosta vaan, mutta puolestani on jo rukoiltu. ;) Hyväää elämää sinullekin uskovainen!
Ole hyvä, ystävä! Jos puolestasi on rukoiltu niin minäkin liityn joukkoon. Rukoilen puolestasi.
Vaikutat hienolta ihmiseltä ja toivon sydämestäni että saat ottaa Jumalan armon vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Näissä asioissa biologia ei valitettavasti mene tasan. Mies pystyy kyllä päättämään, haluaako lapsen vai ei. Jos ei halua, niin vaihtoehtoja on. Esim. kondomi, vasektomia, ja pippelin housuissa pitäminen. Jos menee roiskimaan siemeniään ympäriinsä holtittomasti, kuten miehillä tapana on, niin silloin seurauksista kannetaan vastuu. Kaikki aikuiset tietää miten niitä lapsia tehdään.
Elareiden maksaminen koskee muuten myös naista, joka päättää jättää lapsensa isän huollettavaksi, koska kyse on lapsen oikeudesta elatukseen. Abortti ja elatusmaksut eivät ole toisiinsa verrattavissa olevia asioita.
Nainenko ei tee päätöstä seksin aikana lainkaan? Nainenko on vapaa vastuussa siinä vaiheessa ja mies sit on taas vastuussa jopa siitä syntyykö se lapsi heti seksiä harrastaessaan? Hölmö.
Tottahan toki! Naisella vain on se biologinen fakta puolellaan, että hän lapsen kantajana päättää, saako se syntyä vai ei. Hän voi kantaa vastuun seksin seurauksista synnyttämällä tai abortoimalla. Miehellä ei ole sananvaltaa toisen kehon itsemääräämisoikeuteen, eikä lapsen oikeuteen elatuksesta. Mies valitettavasti joutuu punnitsemaan ennen seksiin ryhtymistä, että onko valmis isäksi vai ei. Jos ei, niin silloin pitää pippelin housuissa tai maksaa lapsen elatuksen. Se on näin yksinkertaista. Se on vastuussa, joka ampuu, eikä se, jota ammutaan.
Ja se on nimenomaan suuri vääryys. Sen miehen täytyisi voida sanoa että mä en tätä lasta halua, halusin pillua.
No se nyt ei käy, koska vielä suurempi vääryys on se, että lapsi ei saa ansaitsemaansa elatusta tai se, että mies päättäisi naisen kehosta. Miehellä on vastuu pitää ne siittiönsä kurissa, jos ei lasta halua vaan pelkkää pillua. Siitä vaan kehittelemään miehille soveltuvaa ehkäisyä, niin jokainen mies voi halutessaan olla vastuussa omasta lisääntymisestään!

Silloin kun se äiti päättää lapsen synnyttää ilman isää, hän päättää ettei se lapsi saa ansaitsemaansa elarusta isältään. Naisella on ihan yhtäläinen vastuu pitää solunsa aisoissa kuin miehelläkin ellei yhdessä ole sovittu, että lapsi tehdään. Mies ei saa päättää naisen kehosta eikä nainen saa päättää miehen elämästä ja lompakosta. Miehen todellakin pitäisi voida päättää ettei ole missään tekemisissä lapsen kanssa, ei edes rahallisesti silloin kuin äitikin. Raja voisi olla se sama 12 vkoa tähän miehen tekemään raskauden keskeyttämiseen kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Nainen ei voi välttää ollenkaan sitä, että hänet merkitään lapsen äidiksi(vaikka antaisi lapsen adoptioon), eikä lapsen pitäessään saa päättää elättääkö lasta oli yh tai etä. Elareista ei valita kuin sellaiset miehet, jotka ei ole kasvattaneet lasta päivääkään ja kuvittelee lapsen elävän pyhällä hengellä elatusmaksujen mennessä äidin shoppailuun.
Miten niin ei saa päättä onko yh tai etä? Jos lapsen isä haluaa abortin eikä lasta ja äiti päättää lapsen pitää niin kai se nyt on selvää, että hän on tuleva yh? Nyt puhutaan miehen oikeudesta kieltäytyä lapsesta, se ei todellakaan ole tasa-arvoinen naisen kanssa.
Kuvitteletko tosiaan, että lähi/yksinhuoltaja on vapaa elatusvelvollisuudesta? Joo, yhtäältä valitetaan kuinka vaikeaa isien on saada lastensa lähihuoltajuus, toisaalta kuinka vaikeaa on kieltäytyä vanhemmuudesta - eli päättäkää jo kumpi se nyt on. Molemmat väitteet eivät ole totta yhtäaikaa.
Itsehän en kannata vapaata aborttia vaan sille on oltava syy, eli näkemykseni on täysin tasa-arvoinen.
Voihan. Sun pitäisi voida kieltäytyä isyydestä kokonaan (ns. miehen abortti). Erotilanteessa ei puhuta enää siitä haluaako sen lapsen.
"Miehen abortti" = et jätä naiselle henkilötietojasi ja häivyt kuin pieru saharaan. Yksinkertaista ja laillista.
Siinä kohtaa kun raskaus on alkanut, ei lähtökohtaisesti ole enää mitään peruutusoikeutta kummallakaan. Siis jos puhutaan nykyisestä lainsäädännöstä, jonka mukaan abortille on oltava erityinen syy. Huoltajuuslaki taas kohtelee isejä ja äitejä tasavertaisesti, molemmat ovat elatusvelvollisia ja molemmilla on kasvatus- ja tapaamisoikeus. Missä tässä on epätasa-arvo?
Sterilisaatioikää pitäisi kyllä laskea nykyisestä varsinkin miesten osalta.

Huoltajuuslaki koskee syntynyttä ja tunnustettua lasta, syntymättömän lapsen kohdalla myös miehellä pitäisi olla oikeus sikiö elämästään abortoida. Silloin ei tietenkään ole oikeuksiakaan. Ja kai sä tiedät että se erityinen syy on naisen halu? Nainen sanoo ettei halua lasta, koska ei ole rahaa-> abortti. Nainen sanoo ettei halua, koska ei ole kykenevä kasvattamaan lasta -> abortti jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Näissä asioissa biologia ei valitettavasti mene tasan. Mies pystyy kyllä päättämään, haluaako lapsen vai ei. Jos ei halua, niin vaihtoehtoja on. Esim. kondomi, vasektomia, ja pippelin housuissa pitäminen. Jos menee roiskimaan siemeniään ympäriinsä holtittomasti, kuten miehillä tapana on, niin silloin seurauksista kannetaan vastuu. Kaikki aikuiset tietää miten niitä lapsia tehdään.
Elareiden maksaminen koskee muuten myös naista, joka päättää jättää lapsensa isän huollettavaksi, koska kyse on lapsen oikeudesta elatukseen. Abortti ja elatusmaksut eivät ole toisiinsa verrattavissa olevia asioita.
Nainenko ei tee päätöstä seksin aikana lainkaan? Nainenko on vapaa vastuussa siinä vaiheessa ja mies sit on taas vastuussa jopa siitä syntyykö se lapsi heti seksiä harrastaessaan? Hölmö.
Tottahan toki! Naisella vain on se biologinen fakta puolellaan, että hän lapsen kantajana päättää, saako se syntyä vai ei. Hän voi kantaa vastuun seksin seurauksista synnyttämällä tai abortoimalla. Miehellä ei ole sananvaltaa toisen kehon itsemääräämisoikeuteen, eikä lapsen oikeuteen elatuksesta. Mies valitettavasti joutuu punnitsemaan ennen seksiin ryhtymistä, että onko valmis isäksi vai ei. Jos ei, niin silloin pitää pippelin housuissa tai maksaa lapsen elatuksen. Se on näin yksinkertaista. Se on vastuussa, joka ampuu, eikä se, jota ammutaan.
Ja se on nimenomaan suuri vääryys. Sen miehen täytyisi voida sanoa että mä en tätä lasta halua, halusin pillua.
No se nyt ei käy, koska vielä suurempi vääryys on se, että lapsi ei saa ansaitsemaansa elatusta tai se, että mies päättäisi naisen kehosta. Miehellä on vastuu pitää ne siittiönsä kurissa, jos ei lasta halua vaan pelkkää pillua. Siitä vaan kehittelemään miehille soveltuvaa ehkäisyä, niin jokainen mies voi halutessaan olla vastuussa omasta lisääntymisestään!
Silloin kun se äiti päättää lapsen synnyttää ilman isää, hän päättää ettei se lapsi saa ansaitsemaansa elarusta isältään. Naisella on ihan yhtäläinen vastuu pitää solunsa aisoissa kuin miehelläkin ellei yhdessä ole sovittu, että lapsi tehdään. Mies ei saa päättää naisen kehosta eikä nainen saa päättää miehen elämästä ja lompakosta. Miehen todellakin pitäisi voida päättää ettei ole missään tekemisissä lapsen kanssa, ei edes rahallisesti silloin kuin äitikin. Raja voisi olla se sama 12 vkoa tähän miehen tekemään raskauden keskeyttämiseen kohdallaan.
Se vaan, että mies on tehnyt päätöksen lompakkonsa potentiaalisesta kohtalosta harrastamalla seksiä. Tämä on laki, ja tällainen sen kuuluu olla. Mies on vastuussa soluistaan, eikä silti tälläkään tavalla saada loppumaan sitä miesten holtitonta siittiöiden jakelua ympäriinsä. Kun onhan se niin kivaa, ja sehän toki pitää saada tehdä ilman vastuuta mistään, koska onhan se nyt miehen oikeus! Hävetkää.

😅 Ihan samalla tavalla se nainen on sitä seksiä halunnut. Mikä oikeus naisella on haluta seksiä ilman lompakon miettimistä, mutta miehellä ei? Häpeä hyvä ihminen, jos osaat.
Sun kannattaa aina seksiä harrastaessasi sit muistuttaa, että nyt kun tuikkaat, käyn todennäköisesti sun lompakolla 9 kk päästä joka kuu 18 vuotta. Saattaapa jäädä seksi saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa jaksetaan mussuttaa jostakin miesten oikeuksista, kuten esimerkiksi päättää naisen abortista tai olla maksamatta elareita lapselle, jota mies ei halunnut.
Abortti ja elatusmaksut on kaksi eri asiaa: abortti kuuluu naisen itsemääräämisoikeuteen. Ketään ei voi pakottaa raskauteen tai aborttiin. Jokainen määrää omasta kehostaan. Alkio tai sikiö ei ole keho. Sillä ei ole tunteita tai ajatuksia, se ei selviä kohdun ulkopuolella itsenäisesti, joten sillä ei ole oikeuksia. Tätä mieltä on myös suomen laki, eli abortin kohdalla ei voi puhua murhasta tai henkirikoksesta, koska kumpaakaan ei lain mukaan ole tapahtunut.
Elatusmaksut sen sijaan ovat jo olemassa olevan LAPSEN oikeus. Mies ei voi luikerrella ulos vastuusta, joka hänellä on jo olemassa olevaan lapseensa.
Miehellä on oikeus päättää kehostaan ja lisääntymisestään seuraavin keinoin: kondomi, vasektomia, kivesten poisto tai seksistä pidättäytyminen. Ja koska mikään ehkäisy ei ole satavarma, kuohitseminen tai pidättäytyminen on varmoja vaihtoehtoja, jos lapsi olisi katastrofi. Kukaan ei tule raskaaksi, jos kukaan ei ruiskuta siittiöitä vaginaan, ja tämä on fakta.
Elari systeemi on typerä. Mies ei saa päättää elättääkö lasta, jos nainen päättää että miehen täytyy lapsi tunnustaa. Tämän pitäisi olla saman tasoinen päätös kuin äidin päätös haluta se lapsi. Miehen täytyisi pystyä päättämään haluaako hän lapsen vai ei.
Nainen ei voi välttää ollenkaan sitä, että hänet merkitään lapsen äidiksi(vaikka antaisi lapsen adoptioon), eikä lapsen pitäessään saa päättää elättääkö lasta oli yh tai etä. Elareista ei valita kuin sellaiset miehet, jotka ei ole kasvattaneet lasta päivääkään ja kuvittelee lapsen elävän pyhällä hengellä elatusmaksujen mennessä äidin shoppailuun.
Se nainen päättää sen asian silloin kun ei tee aborttia. Turha sit nillittää lapsen syntymän jälkeen etten mä tätä halunnutkaan. Miksi mies, joka ei halua lasta eikä elareita maksaa, haluaisi sitä lasta kasvattaa tai edes koskaan tavata?
Sori, mutta en kannata vapaata aborttia joten kohtelen miehiä ja naisia tässä niin tasavertaisesti kuin se on biologisesti mahdollista. Naisella ei ole valinnanvapautta asiassa yhtään miestä enempää, jos syytä aborttiin ei ole.
Kannatit tai et, ei ole mitään järkeä puhua tilanteesta jota ei ole olemassakaan. Tottakai puhutaan siitä mikä on vallitseva tilanne ja nyt nainen voi sen abortin tehdä.
Lakia ei olla vielä muutettu, joten vallitseva tilanne on se, että abortille on oltava perusteltu syy. Toisin sanoen haluttomuus saada lapsi ei riitä, vaan naisen on koettava raskaus kohtuuttomaksi rasitteeksi. Mies joka ei halua lasta on siis lain edessä tasavertaisessa asemassa.
Voi kuule, se perustelu tälläkin hetkellä on se ettei halua lasta, sen perässä vaan pitää sanoa, että koska jotakin. Täsmälleen sama tilanne se on tasa-arvon näkökulmasta nytkin, se mies ei voi sanoa, että mä en halua tätä lasta, koska jotakin, jos nainen päättää toisin.
Mitä se "jotakin" voisi miehen kohdalla tarkoittaa, mikä vastaisi naisen tilannetta? Raskaus ei vaaranna miehen henkeä tai terveyttä, ei ole fyysinen rasite, ei altista työsyrjinnälle tai syrjäytymiselle jne. Miehillä lastenhankinnalla on pikemminkin näitä ongelmia ehkäisevä vaikutus.

Samat kuin naisellakin. Ei ole rahaa, opiskelut kesken, ei kykene, ei pysty, ei verkostoa jne. Luuletko todella että nykyisellään abortin saa vain henkä uhkaavalla tai syrjivällä syyllä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän sitä ole vielä eduskunnassa päätetty,vaan valiokuntakösittely on kesken, sitten pitää vielä aikanaan hyväksyä täysistunnossa. Todennäköusesti kuitenkin selkeä enemmistö löytyy abortin helpottamiselle ja vastustajiksi jäävät vain jotkin harvalukuiset kiihkouskovaiset konservatiivimiehet.
Miten niin kiihkouskovaiset konservatiivimiehet? Uskovaiset naiset vastustavat yhtälailla aborttia koska abortti on uskontomme vastaista.
T. Pro Life, uskovainen kristitty ja nainen
Onko minulla oikeus ottaa sinulta munuainen jos tarvitsen sitä elääkseeni?
Kyllä. Voisin luovuttaa yhden munuaisistani jos toisen elämä pelastuisi ja kudostyypit täsmäisivät.
En minä sitä kysynyt. Voisitko vastata kysymykseeni, onko minulla oikeus ottaa sinulta munuainen (tai vaikkapa sydän) huolimatta sinun tahdostasi, kunhan vaan tarvitsen sitä itse elääkseeni?
Voisitko nyt vastata tähän? Vai vıtuttaako jo valmiiksi kun tajuat että seuraavan kysymyksen kohdalla argumenttisi hajoaa kuin korttitalo tuulessa :D
Olen nyt eri, mutta vastaan, koska haluan todella nähdä mikä sun logiikka tän taustalla on. 😅
Ei tietenkään
No miksi silloin jollain toisella random-henkilöllä pitäisi olla oikeus jonkin toisen random-henkilön sisuskaluihin (kohtuun, tässä tapauksessa) vain siksi että tarvii sitä elääkseen?
Mulle ei nyt varmaan näy lainaukset oikein, kun en yhtään tajua mikä tämä oikeus jonkun toisen sisuskaluihin viittaus tässä on. Siis puhutko sikiöstä random tyyppinä, joka kajoaa äitinsä kohtuun?
Kyllä. Jos minulla ei synnyttyäni ole oikeutta ottaa äidiltäni maksaa vaikka tarvitsisin sitä, ei minulla voi syntymättömänä olla yhtään sen enempää oikeutta loisia muilla sisäelimillä vastoin niiden omistajan tahtoa.
😅 Sellanen logiikka sitten. Sit kun sä et enää ole symbioosissa, menetät oikeutesi kajota toiseen ihmiseen. Symbioosissa et voi päättää kajoatko vai et.
Raskaus ei ole mikään symbioosi, vıtun määly!
Kyllä on.