Vaihdoin hoitoalalta kaupalliselle alalle - elämänlaatu nousi 100 %

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihdoin sairaanhoitajan työn ihan perus myyjän hommiin kauppaan. Palkka tippui puoleen, mutta en ole kertaakaan harkinnut palaavani takaisin.

Miksei osastonsihteeriksi? Palkka putoaisi vain ehkä 300e

Mua ärsyttää entisenä sairaanhoitajana tällaiset kyselyt, että miksei hoitaja voi vaihtaa vain alan sisällä johonkin työhön. Itse kouluttauduin kolme vuotta täysin eri alalle ja edelleen porukka mulle ehdottelee hoitoalan paikkoja tyyliin: "tk:n vastaanotossa olisi haettavana päivätyötä. Mikset hae?!? Ai mikset halua enää palata hoitoalalle?!?". No siksi koska tykkään nykyisestä työstäni. Miksi minun pitäisi väkisin palata hoitoalalle, jos olen vihdoinkin löytänyt työn, jossa viihdyn?

Hoitoalaa pidetään edelleen kutsumusammattina, joten se järkyttää ulkopuolisia, että hoitaja ei halua enää tehdä sitä työtä. Itse opiskelin sairaanhoitajasta farmaseutiksi. Työkaverit ovat paljon kyselleet tyyliin"oletko apteekkarin kanssa keskustellut, että voisit alkaa pitämään sairaanhoitajan vastaanottoa täällä, eikö oliski kiva? Saisit tehdä si hoitajan työtä" Olen saanut järkyttyneitä katseita kun olen sanonut suoraan, että en halua pitää mitään sh:n vastaanottoa enkä suostuisi sellaiseen, jos apteekkari ehdottaisi.

Joo. Mistähän ihmeestä tää kummallinen kutsumus-oletus kumpuaa? Tunteekohan nää jotka ajattelee että hoitajilla on joku erityinen mystinen lähes pakonomainen tarve hoitaa muita itse jotain kutsumusta omaan työhönsä? Eiköhän se ammatinvalinta suurimmalla osalla mene ihan niin, että kun jotain on pakko tehdä, valitaan ala jolla edes ajatuksena kuvittelisi että työnteko olisi siedettävää? Ei siihen sen kummempaa kutsumusta tunneta, mutta palkkaa on jostain revittävä.

Varmaankin siitä, että hoitoala on naisvaltainen ala ja kaikilla naisilla kuvitellaan olevan kutsumus hoiva-ja hoitotyöhön vaikka sitä joutuisi tekemään nälkäpalkalla.

Miksi joku kuvittelee että sairaanhoitajalla muka olisi jokin erityinen kutsumus työhönsä yhtään enempää kuin muiden alojen työntekijöillä? Perustelkaa mikä saa teidätnäun kuvittelemaan? T. Sh jolle työ on ihan vaan työtä

Kyllä sote-alalle on vähän pakko olla jonkinlainen kutsumus, halu auttaa, hoitaa, tehdä terveeksi tms. Ihmissuhdetyötä ei tehdä mekaanisesti, kun kohdekin on aina erilainen, vaikka kaikki ovat ihmisiä! T. Itsekin alalla

Sotealalla ei kannatta olla halua hoitaa kaikkia terveeksi, useimmat ihmiset eivät edes halua sitä eivätkä halua että hoitaja patistaa siihen koko ajan (obeesit, alkoholistit, tupakoitsijat jne). Jos meinaat et kaikki paranee niin uuvut itse ihan täysin mahdottoman taakan alle. T. Hoitaja joka tekee töitä palkan takia

Mä myös kävin työhaastattelussa, kun tuli selkävaivoja. Palkka ois noussut tonnilla.

Mutta työ ei olisi jäänyt työpaikalle. Enimmäkseen etätyö eli ei työkavereita. Istumaduuni, laaja työnkuva, vastuu omasta tontista. En ottanut duunia, pääsin töissä kuntoutukseen.

Olen vauva-osastolla sairaanhoitajana, vaikka on toki kiire, vauvat on niin ihania, tuoreet vanhemmat, ilmapiiri, että en lähde helpolla muualle. Iltavuorolainen ottaa minulta potilaat vastaan, ei tarvi illalla vastata puhelimeen tai viikonloppuna sähköpostiin, ei deadlineja.

Ja nytkin ihana lähteä heti aamusta rannalle, koska vuoro työ. 5 aamuvuoroa peräkkäin normiduunissa on mulle kauhistus.

Vierailija kirjoitti:

Entäs valittavat asiakkaat?

Oon ollut kauan kaupan alalla ja mulle riittää. Vaativia asiakkaita ja huono palkka (vaatemyyjä).

Meille muuten rekryttiin sairaanhoitaja ja alkuun oli innostunut, lopulta tajus että sh hommista saa parempaa liksaa ja ettei tää vaatemyyjän työ ollutkaan niin helppoa kuin luuli. Aikoo lopettaa ja vaihtaa omalla alalle takaisin...

Sairaanhoitajan kutsumus.

Voi olla että henkilö on empaattinen, tukee ja auttaa vapaa-aikanakin sukulaisia ja ystäviä, on täydellinen vaimo ja on kiinnostunut kehittymään alallaan.

Mutta siellä sairaalassa tuo kutsumus kaikkoaa kyllä hyvin äkkiä. Usein jo opistoaikana. Niin paljon nöyryytystä päivittäin, että ne jotka alalle jäävät, ovat kiinnostuneita siitä, että vuokran ja tyttären ratsastustunnit saa maksettua ja hermo kestää yövuoron loppuun.

Opiskelutovereista alle puolet on enää alalla. Itse olin 15v muulla alalla. Enemmän ajattelisin että eläinlääkäreillä, eläintenhoitajilla, tähtitieteilijöillä, poliitikoilla, ja kirurgeilla on kutsumus.

Hoitajan kutsumus - miksi sellainen olisi?

Pitäisikö alkaa kuvitella et kaikilla on kaikille aloille joku kutsumus ja viedään niiltä lomarahoista osa ja lisätään työtaakkaan, oisko idistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihdoin sairaanhoitajan työn ihan perus myyjän hommiin kauppaan. Palkka tippui puoleen, mutta en ole kertaakaan harkinnut palaavani takaisin.

Miksei osastonsihteeriksi? Palkka putoaisi vain ehkä 300e

Mua ärsyttää entisenä sairaanhoitajana tällaiset kyselyt, että miksei hoitaja voi vaihtaa vain alan sisällä johonkin työhön. Itse kouluttauduin kolme vuotta täysin eri alalle ja edelleen porukka mulle ehdottelee hoitoalan paikkoja tyyliin: "tk:n vastaanotossa olisi haettavana päivätyötä. Mikset hae?!? Ai mikset halua enää palata hoitoalalle?!?". No siksi koska tykkään nykyisestä työstäni. Miksi minun pitäisi väkisin palata hoitoalalle, jos olen vihdoinkin löytänyt työn, jossa viihdyn?

sen takia varmaan ihmiset ihmettelee, koska hoitoalaa arvostetaan. erilaisissa kyselyissä kun kysytään mitä ammatteja ihmiset arvostaan, niin ykkösenä on lääkäri ja sitten sairaanhoitaja ja sitten jossain kaukana takana kaikki muut työt. ihmisillä toki varmasti idealistinen käsitys tuosta työstä, eivät ajattele mitä se työ on käytännössä nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalalla sairaanhoitajana on myös takuuvarma työpaikka koko loppuelämän ajan suomalaisen keskipalkalla. Tämä kannattaa muistaa, kun vertailee palkkaa mihin tahansa yksityisen sektorin hommiin. Täällä markkinatalouden puolella monoa voi tulla koska tahansa muutaman viikon varoitusajalla. Suuremmissa firmoissa yt-neuvotteluja käydään hieman pidempään. Siinä on sitten mukava suunnitella tulevaisuutta, kun tietää että putoaa ansiosidonnaiselle hetkenä minä hyvänsä.

Varma työpaikka on todella, todella massiivinen työsuhde-etu, joka harvalla on. Tuntuu vähän kohtuuttomalta, että sen lisäksi pitäisi vielä saada insinöörin palkka ja jatkuvat palkankorotukset.

Tältähän se paperilla kuulostaa, mutta ymmärrät varmaan että alalla jokin on pahasti pielessä kun sinne ei haluta ja nekin jotka siellä vielä ovat, jättävät alan kuin rotat uppoavan laivan. Ei auta ulkopuolisten ihmettelyt että hyvinhän asioiden pitäisi olla. Ne jotka oikeasti elää sitä todellisuutta tietää parhaiten. Kaikki ei ole sitä miltä ulkopuolisen silmin näyttää. Jos kyse on vain muutamien ihmisten mielipiteestä, se on henkilökohtaista, ja näillä ihmisillä voi olla omat ongelmansa jotka selittävät hankaluuksia. Hoitoalan ongelmat on kuitenkin hyvin laajat, eivätkä selity millään muulla kuin sillä että alan työntekijät ovat oikeassa kun lähes kaikki alalla näkevät asiat samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihdoin sairaanhoitajan työn ihan perus myyjän hommiin kauppaan. Palkka tippui puoleen, mutta en ole kertaakaan harkinnut palaavani takaisin.

Miksei osastonsihteeriksi? Palkka putoaisi vain ehkä 300e

Mua ärsyttää entisenä sairaanhoitajana tällaiset kyselyt, että miksei hoitaja voi vaihtaa vain alan sisällä johonkin työhön. Itse kouluttauduin kolme vuotta täysin eri alalle ja edelleen porukka mulle ehdottelee hoitoalan paikkoja tyyliin: "tk:n vastaanotossa olisi haettavana päivätyötä. Mikset hae?!? Ai mikset halua enää palata hoitoalalle?!?". No siksi koska tykkään nykyisestä työstäni. Miksi minun pitäisi väkisin palata hoitoalalle, jos olen vihdoinkin löytänyt työn, jossa viihdyn?

Hoitoalaa pidetään edelleen kutsumusammattina, joten se järkyttää ulkopuolisia, että hoitaja ei halua enää tehdä sitä työtä. Itse opiskelin sairaanhoitajasta farmaseutiksi. Työkaverit ovat paljon kyselleet tyyliin"oletko apteekkarin kanssa keskustellut, että voisit alkaa pitämään sairaanhoitajan vastaanottoa täällä, eikö oliski kiva? Saisit tehdä si hoitajan työtä" Olen saanut järkyttyneitä katseita kun olen sanonut suoraan, että en halua pitää mitään sh:n vastaanottoa enkä suostuisi sellaiseen, jos apteekkari ehdottaisi.

Joo. Mistähän ihmeestä tää kummallinen kutsumus-oletus kumpuaa? Tunteekohan nää jotka ajattelee että hoitajilla on joku erityinen mystinen lähes pakonomainen tarve hoitaa muita itse jotain kutsumusta omaan työhönsä? Eiköhän se ammatinvalinta suurimmalla osalla mene ihan niin, että kun jotain on pakko tehdä, valitaan ala jolla edes ajatuksena kuvittelisi että työnteko olisi siedettävää? Ei siihen sen kummempaa kutsumusta tunneta, mutta palkkaa on jostain revittävä.

Varmaankin siitä, että hoitoala on naisvaltainen ala ja kaikilla naisilla kuvitellaan olevan kutsumus hoiva-ja hoitotyöhön vaikka sitä joutuisi tekemään nälkäpalkalla.

Miksi joku kuvittelee että sairaanhoitajalla muka olisi jokin erityinen kutsumus työhönsä yhtään enempää kuin muiden alojen työntekijöillä? Perustelkaa mikä saa teidätnäun kuvittelemaan? T. Sh jolle työ on ihan vaan työtä

Kyllä sote-alalle on vähän pakko olla jonkinlainen kutsumus, halu auttaa, hoitaa, tehdä terveeksi tms. Ihmissuhdetyötä ei tehdä mekaanisesti, kun kohdekin on aina erilainen, vaikka kaikki ovat ihmisiä! T. Itsekin alalla

Pakko? Kyllä työn vointehdä hyvin ilman mitään erityistä kutsumusta! Ihan millä alalla vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vaihdoin sairaanhoitajan työn ihan perus myyjän hommiin kauppaan. Palkka tippui puoleen, mutta en ole kertaakaan harkinnut palaavani takaisin.

Miksei osastonsihteeriksi? Palkka putoaisi vain ehkä 300e

Mua ärsyttää entisenä sairaanhoitajana tällaiset kyselyt, että miksei hoitaja voi vaihtaa vain alan sisällä johonkin työhön. Itse kouluttauduin kolme vuotta täysin eri alalle ja edelleen porukka mulle ehdottelee hoitoalan paikkoja tyyliin: "tk:n vastaanotossa olisi haettavana päivätyötä. Mikset hae?!? Ai mikset halua enää palata hoitoalalle?!?". No siksi koska tykkään nykyisestä työstäni. Miksi minun pitäisi väkisin palata hoitoalalle, jos olen vihdoinkin löytänyt työn, jossa viihdyn?

Hoitoalaa pidetään edelleen kutsumusammattina, joten se järkyttää ulkopuolisia, että hoitaja ei halua enää tehdä sitä työtä. Itse opiskelin sairaanhoitajasta farmaseutiksi. Työkaverit ovat paljon kyselleet tyyliin"oletko apteekkarin kanssa keskustellut, että voisit alkaa pitämään sairaanhoitajan vastaanottoa täällä, eikö oliski kiva? Saisit tehdä si hoitajan työtä" Olen saanut järkyttyneitä katseita kun olen sanonut suoraan, että en halua pitää mitään sh:n vastaanottoa enkä suostuisi sellaiseen, jos apteekkari ehdottaisi.

Joo. Mistähän ihmeestä tää kummallinen kutsumus-oletus kumpuaa? Tunteekohan nää jotka ajattelee että hoitajilla on joku erityinen mystinen lähes pakonomainen tarve hoitaa muita itse jotain kutsumusta omaan työhönsä? Eiköhän se ammatinvalinta suurimmalla osalla mene ihan niin, että kun jotain on pakko tehdä, valitaan ala jolla edes ajatuksena kuvittelisi että työnteko olisi siedettävää? Ei siihen sen kummempaa kutsumusta tunneta, mutta palkkaa on jostain revittävä.

Varmaankin siitä, että hoitoala on naisvaltainen ala ja kaikilla naisilla kuvitellaan olevan kutsumus hoiva-ja hoitotyöhön vaikka sitä joutuisi tekemään nälkäpalkalla.

Miksi joku kuvittelee että sairaanhoitajalla muka olisi jokin erityinen kutsumus työhönsä yhtään enempää kuin muiden alojen työntekijöillä? Perustelkaa mikä saa teidätnäun kuvittelemaan? T. Sh jolle työ on ihan vaan työtä

No miksi aloit sairaanhoitajaksi? Kai sinulla jokin viehätys alalle oli?

Minä en koskaan lähtisi hoitoalalle mistään hinnasta.

No jos nyt ei työttömäksikään viitsi jäädä. Joku alahan sitten on valittava, vaikka ei mikään sen kummemmin kiinnostaisi.

Ohis, mutta miten elämänlaatu lasketaan? Mistä tietää, onko se parantunut 20%, 100% vai 250%? Mihin sitä verrataan? Onko sille joku indeksi?

No jopas kävi sulla hyvätuuri!